Apua rahahuoliin diakoniasta

Seurakunnasta voi hakea niin konkreettista taloudellista tukea kuin luottamuksellista keskusteluapua taloustilanteen selvittämiseen.

Seurakunnasta voi hakea niin konkreettista taloudellista tukea kuin luottamuksellista keskusteluapua taloustilanteen selvittämiseen.

Silmälasipäinen vaalea nainen hymyilee kameralle. — Kontiolahden seurakunnan diakonissa Sanna Mutikaisen mukaan kukaan ei tule diakonian vastanotolle huvikseen apua hakemaan. – Erityisesti minua huolestuttaa ikääntyvät ihmiset, jotka sinnittelevät viimeiseen asti. Liian usein törmää siihen, että mietitään, ostanko sydänlääkkeet vai leipää, sanoo Mutikainen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Kun henkilökohtainen rahatilanne sakkaa, seurakuntien diakonia on yksi osoite, josta voi lähteä hakemaan apua tilanteeseen.

Lähtökohtana taloudellisen tuen saamiselle seurakunnasta on, että yhteiskunnan tarjoamat tukimuodot on haettu ensin. Diakonia auttaa, jos yhteiskunnan tarjoama tuki ei riitä. Tuen tarve kartoitetaan yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa ja todennetaan tarvittavin tosittein.

Tavallinen tukimuoto maksusitoumus ruokakauppaan

Seurakunnilta saatavan taloudellisen tuen muodot, määrät ja käytänteet vaihtelevat hieman seurakunnittain. Esimerkiksi Pielisensuun seurakunnassa konkreettiset avustussummat vaihtelevat muutaman kymmenen euron maksusitoumuksesta muutaman sadan euron laskujen maksuun.

– Tavoitteena on tukeminen muutokseen: edullisemman asunnon saamiseen, talouden tasapainottamiseen tai muuhun henkilön omaan tavoitteeseen esimerkiksi työllistymisen kautta. Jatkuvaa toimeentulotuen kaltaista tukea ei diakoniatyön kautta ole mahdollista saada, kertoo Pielisensuun seurakunnan johtava diakoni Saila Musikka.

Enon seurakunnassa diakoniatyön taloudellinen tuki on lähinnä ruoka-apua.

– Seurakunta järjestää yhteistyössä Uimaharjun ruokakauppojen kanssa hävikkiruokajakoja Uimaharjussa. Diakoniatoimistosta on myös mahdollista anoa lahjakorttia ruokakauppaan, kertoo diakonissa Sari Korhonen.

Myös Kontiolahdella yleisin tuen muoto on ruoka-apu, mikä tarkoittaa käytännössä kauppoihin myönnettäviä muutaman kymmenen euron maksusitoumuksia.

– Summa vaihtelee sen mukaan, monenko hengen taloudesta on kyse, sanoo diakonissa Sanna Mutikainen.

Isompia avustuksia voi saada Tukikummeilta ja Kirkon diakoniarahastosta

Seurakunnan omien, talousarviossa määriteltyjen avustusmäärärahojen lisäksi diakoniatyön kautta on mahdollista hakea tukea myös esimerkiksi Tukikummit-säätiöltä tai Kirkon diakoniarahastosta.

Näitä reittejä pitkin apua voidaan hakea johonkin isompaan, kertaluonteiseen kohteeseen, kuten vaikkapa lasten harrastusmenoihin.

– Nämä prosessit ovat ajalliselta kestoltaan hitaampia ja hakemus täytetään aina huolella miettien yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa, kertoo Mutikainen.

Uutena tuen muotona Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnissa on yhteistyö urheiluseurojen kanssa.

– Muutamat alueen seurat ovat lähteneet mukaan toimintaan, jolla lasten harrastusmaksuja voidaan tukea seurojen ja diakoniatyön yhteistyöllä. Seurat myös myöntävät satunnaisesti vapaalippuja otteluihin ja tapahtumiin henkilöille ja perheille, joilla ei ole mahdollisuutta itse niitä hankkia, kertoo Saila Musikka.

Keskusteluapu auttaa eteenpäin tiukassa tilanteessa

Useissa seurakunnissa on viime aikoina hyödynnetty verkossa toimivaa hyväntekeväisyyspalvelua kotimaanapu.fi, johon on avattu harkinnan mukaan keräyksiä konkreettiseen taloudelliseen tarpeeseen. Keräysten kautta voidaan hankkia esimerkiksi lapselle talvikengät, yksinhuoltajalle pesukone tai tukea vähävaraisen perheen nuorten harrastuksia.

Diakoniatyöntekijän pakeille voi tulla myös vain juttelemaan taloudellisen tilanteen aiheuttamista paineista tai hakemaan apua raha- ja velkatilanteensa kartoittamiseen sekä asiantuntija-avun etsimiseen. Diakoniatyöntekijä voi tarvittaessa tukea yhteydenpidossa sosiaalitoimeen, Kelaan ja velkojiin sekä auttaa lomakkeiden täyttämisessä.

Seurakunnan myöntämä taloudellinen tuki

Seurakunnan myöntämä taloudellinen tuki

tarkoitettu seurakunnan alueella asuville vähävaraisille, ei edellytä kirkon jäsenyyttä
tilapäistä, kertaluonteista ja viimesijaista, yhteiskunnan tuet haettava ensin
edellyttää henkilökohtaista tapaamista diakoniatyöntekijän kanssa tilanteen kartoittamiseksi
perustuu todelliseen, tosittein tai muutoin totuudellisesti osoitettavaan tarpeeseen
avustusta ei makseta suoraan hakijan tilille, vaan avustus toteutetaan esim. maksusitoumuksena

Virpi Hyvärinen

Kolumni: Mikään hyvä ei pääty aikanaan

”Mitä sinun sisäisestä kajaristasi kajahtaa silloin, kun olet onnellinen ja nautit elämästä?”

Vaalea pitkähiuksinen nainen katsoo kameraan. — Piia Nurhonen. Kuva: KK-kuva.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Itku pitkästä ilosta. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Kuvittele, että kesken iloisten syntymäpäiväjuhlien kajarista alkaa musiikin sijaan kuulua toistona edeltäviä sananlaskuja. Tunnelma on pilalla.

Mitä sinun sisäisestä kajaristasi kajahtaa silloin, kun olet onnellinen ja nautit elämästä? Toivon, että myötätunnon, lempeyden ja rohkaisun säveliä.

Osa vanhoista suomalaisista sananlaskuista on kyllä melkoisia pessimismin ja armottomuuden rumpukapuloita. Monien sananlaskujen taustalla lienee edeltävien sukupolvien kovia kokemuksia elämästä. Pettymyksiä, menetyksiä, traumoja ja surua, joiden työstäminen ei ole ollut mahdollista.

Kovat kokemukset voivat muuttaa ihmistä sisäisesti kielteiseen suuntaan. Tällöin silmälasit maailman, muiden ja oman itsen katseluun muuttuvat synkemmiksi. Ja silloin kajarista totisesti kajahtaa.

Vaikeat kokemukset voivat johtaa myös myönteisiin sisäisiin muutoksiin, henkiseen kasvuun. Kasvu on seurausta kokemusten rakentavasta työstämisestä. Kasvun seurauksena syntyy esimerkiksi suurempaa arvostusta elämää kohtaan, syvempiä ihmissuhteita ja henkilökohtaista vahvistumisen kokemusta.

Kun lukee tämän päivän somemaailman vaikuttajien runoja, ajatelmia ja pohdintoja, puhuvat ne paljolti juuri henkisestä kasvusta. Toki myös vanhojen sananlaskujen joukossa on kasvun ja viisauden helmiä.

Kirjoittaminen on parhaimmillaan hyvä apukeino työstää vaikeiden kokemusten herättämiä ajatuksia ja tunteita.

Heitänkin pienen haasteen. Valitse halutessasi kaksi suomalaista sananlaskua, joita et halua kuunnella liikaa. Kokeile kirjoittaa ne uudelleen, omaan suuhusi sopivimmiksi.

Annoin itse jo sokkihoitoa kahdelle sananlaskulle. Äänestäisitkö ne jatkoon?

”Mikään hyvä ei pääty aikanaan.” Me kannamme sitä mukanamme, syvällä sisällämme. Koetun hyvän varassa on riittävän turvallista surra ja iloita, luopua ja löytää, laskea irti ja kurottaa kohti.

Ylpeyden vaihtoehtoinen edelläkävijä on erehtyväisyys. Entä, jos lankeemuksen edellä käy ylpeyden sijaan ihmisyyteen kuuluva erehtyväisyys. Ja jäljessä kulkevat rakkaus, armollisuus ja tasavertaisuus ihmisyydessä. Ethän seiso edessä?

Piia Nurhonen
perheneuvoja, psykoterapeutti
Joensuun perheasiain neuvottelukeskus
piia.nurhonen@evl.fi

Pääkirjoitus: Nuorilla on hätä

Lasten ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen ja itsetuhoinen oireilu ovat kasvaneet hälyttävästi.

Lasten ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen ja itsetuhoinen oireilu ovat kasvaneet hälyttävästi. Kirkon kasvatuksen päivillä vuoden alussa yksinäisyystutkija, kasvatuspsykologian ja kasvatustieteen professori, opetusneuvos Niina Junttila esitteli tutkimusaineistoa, joka oli karua kuultavaa. Nuorten henkinen kunto on heikompi kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi sosiaalista ahdistuneisuutta kokee Junttilan aineiston mukaan yli kolmasosa yläkoulunuorista ja jopa 37 prosenttia lukiolaisista.

Nuorten kokemukset erityisesti ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä ovat lisääntyneet. Voi vain arvailla, mikä on koronapandemian vaikutus tilanteeseen. Niina Junttilan tutkimuksen mukaan yksi taustalla vaikuttavista tekijöistä on ulkopuolelle sulkeminen. Siinä nuori jätetään joko tahallisesti tai tahattomasti näkemättä, kuulematta tai kokonaan huomaamatta.

Kirkon kasvatuksen päivillä haettiin työkaluja siihen, ettei kukaan jäisi yksin. Lasten ja nuorten hätään tartutaan myös evankelisluterilaisen kirkon tämänvuotisessa Yhteisvastuukeräyksessä. Suurkeräys alkaa sunnuntaina 6.2.2022 ja tulee näkymään myös Joensuun seurakunnissa. Keräyksen avulla halutaan tukea erityisesti nuorten korona-ajan heikentämää henkistä hyvinvointia ja lisätä turvallisia aikuisia nuorten elämään.

Yhteisvastuun kotimaisena kumppanina on Lasten ja nuorten keskus, jossa kehitetään ja laajennetaan meille joensuulaisillekin tuttua etsivän nuorisotyön Saapas-toimintaa. Uudenlaisessa KouluSaappaassa on tarkoitus tuoda koulun arkeen ja välitunneille turvallisia aikuisia lisäkorviksi ja kannustajiksi. NettiSaapas taas tavoittaa nuoret verkossa, kun vapaaehtoiset aikuiset etsivät kuuntelijaa kaipaavia nuoria sosiaalisen median eri alustoilla keskustellen, auttaen ja tukien. Nuoret kaipaavat apuamme nyt enemmän kuin koskaan.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Kiihtelysvaaran kirkon suunnittelu loppusuoralla

Kiihtelysvaaran uuden kirkon suunnittelu on jo pitkällä ja luonnosten on tarkoitus valmistua vielä tämän kevään aikana. Vanhan kirkon paikalle saadaan ainutlaatuinen monitoimikirkko, joka on yhdistelmä uutta ja vanhaa.

Vaalea, tummakattoinen kirkko kuusien vierellä. — Havainnekuva Kiihtelysvaaran tulevasta kirkosta. Kuva: Luo arkkitehdit Oy

Kiihtelysvaaran uuden kirkon suunnittelu on jo pitkällä ja luonnosten on tarkoitus valmistua vielä tämän kevään aikana. Tammikuussa kerättiin seurakuntalaisilta ideoita ja ehdotuksia jatkosuunnittelua varten. Vastauksia tuli määräaikaan mennessä noin 60 kappaletta. Kirkon rakennustoimikunta käy arkkitehdin kanssa saadut ehdotukset läpi ja huomioi ne suunnittelussa mahdollisuuksien mukaan.

Kirkkohallitus seuraa hanketta mielenkiinnolla

Tuleva monitoimikirkko toteutetaan suoraan vanhan paikalle, keskelle historiallista kirkkomaata. Kaikki seurakunnan toiminnot jumalanpalveluksista kerhoihin ja ruuanlaittoon tapahtuvat samassa rakennuksessa.

Kirkon sijoittumista tontille määrittelevät vanhat haudat sekä vanhan kirkon säilynyt viinikellari. Koko hankkeen ajan onkin huomioitu Museoviraston näkemys. Myös Kirkkohallituksen yliarkkitehti Edla Mäkelä on pidetty ajan tasalla, sillä hankkeella on oltava Kirkkohallituksen hyväksyntä. Mäkelä on osallistunut rakennustoimikunnan kokouksiin ja käynyt paikan päällä Kiihtelysvaarassa.

– Olen seurannut projektia mielenkiinnolla. Hanke on ainutlaatuinen, sillä kirkkojen rakentaminen on nykyään harvinaista. Monitoimikirkko, jossa saman katon alla on monenlaista toimintaa, on varmasti oikein hyvä ratkaisu Kiihtelysvaaraan, Mäkelä toteaa.

Kiitollisuus uudesta kirkosta kantava voima

Seurakuntalaisten toiveita on kysytty aiemminkin hankkeen aikana. Puinen ristikirkko on ollut alusta asti monen mielessä.

– Osa seurakuntalaisista kaipaa ymmärrettävästi entisenlaista kirkkoa. Kirkkoa, joka on ollut se ainoa kirkko monien sukupolvien ajan. Suurella kaipauksella katson itsekin menetetyn kirkon kuvia työhuoneessani päivittäin, kertoo Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo.

– Suurena ihmeenä pidän edelleen sitä, että uuden kirkon rakentaminen mahdollistui Kiihtelysvaarassa. Se ei ollut itsestäänselvyys, sillä pienessä seurakunnassa on kuitenkin kaksi kirkkoa. Kiitollisuus uudesta kirkosta on ollut kantava voima rakennusprosessissa.

Menetetyn kirkon muisto säilyy

Menetettyä kirkkoa emme saa takaisin, mutta sen muisto säilyy.

– Tämä lähtökohta on vapauttanut minut katsomaan uusin silmin tulevaa uutta kirkkoamme. Uusi kirkko ja kirkkopiha tulee olemaan seuraaville sukupolville se kirkko, joka on rakkain ja läheisin kirkko elämän varrella, Angervo kertoo.

Kirkon suunnittelusta vastaa puurakentamisen osaajien joukosta kilpailutuksella valittu arkkitehti Riikka Kuittinen.

– Hän on hienolla tavalla yhdistänyt vanhaa perinnettä uuteen ”kirkko saman katon alle” -lähtökohdan mukaan. Kirkosta tulee seurakunnan elämän keskus, koti kaikenikäisille seurakuntalaisille, meille eri tavoin ajatteleville ja kaipaaville, Angervo toteaa.

Kirsi Taskinen

Millainen kirkko Kiihtelysvaaraan on tulossa?

Kiihtelysvaaran kirkon suunnitelmat ovat edenneet jo pitkälle ja tammikuussa julkaistiin luonnosten lisäksi myös kirkon suunnittelijaksi valitun Luo arkkitehdit Oy:n kuvaus suunnitelmista.

Kiihtelysvaaran uusi monitoimikirkko toteutetaan suoraan vanhan paikalle, keskelle historiallista kirkkomaata. ”Saman katon alle”-periaatteen mukaisesti kaikki seurakunnan toiminnot jumalanpalveluksista kerhoihin ja ruuanlaittoon tapahtuvat samassa rakennuksessa.

Uudenlainen toiminta vanhalla paikalla näkyy myös rakennuksen arkkitehtuurissa, joka on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Yhtäältä rakennus jatkaa pitkää suomalaista ristikirkkoperinnettä, ja se toteutetaan hirrestä. Toisaalta ulkohahmo ja sisätilat ovat selkeästi omaehtoisen uudenlaiset, hirsirakenne on painumatonta lamellihirttä ja talotekniikka nykyaikaista. Arkkitehtuuri ammentaa perinteestä, olematta kuitenkaan vanhan kopio. Uutta rakennusta on suunnittelun aikana verrattu vanhaan, ja tavoitteena on ollut, että uusi sakraalirakennus hallitsisi kyläkuvaa suunnilleen yhtä korkeana. Kirkon tavoiteltu käyttöikä on 200 vuotta.

Keskellä sijaitsevaan kirkkosaliin on suora, seremoniallinen käynti länsi-itäsuuntaan. Kattolyhty valaisee salia ylhäältä päin, ja kuorin erityisyyttä korostetaan epäsuoralla pohjoisvalolla. Keskiosan sakraalius näkyy myös rakennuksen ulkohahmossa katon korkeutena, joka laskee sivujen arkisempaa käyttöä kattamaan.

Toiminnallisesti erityisen tärkeää on, että kirkkosali, kerhotila ja kahvitila palvelevat käyttöä hyvin sekä erikseen että toisiinsa yhdistettyinä. Sekä kahvitilan että lasten kappelin läpi avautuu kauniita näkymiä ympäröivään luontoon ja kirkkomaahan.

Kirkon sijoittumista tontille määrittelevät vanhat haudat sekä vanhan kirkon säilynyt viinikellari. Vanha viinikellari pyritään säilyttämään ikään kuin suojakuoren sisässä, kahvitilan terassin alla. Pieneen kellariin voi päästä kurkistamaan säilynyttä kiviporrasta pitkin. Näin kellari muodostaisi osan vanhan kirkon muistomerkkiä.

Myös vanhan kirkon portaat pyritään säilyttämään paikallaan esimerkiksi jalustana lahjoitettavalle muistopatsaalle. Lisäksi rauniokirkon hiiltynyt risti ja talkoilla tehtyjä penkkejä sijoitetaan edelleen kirkkomaalle.

Rakennustoimikunta keskusteli perusteellisesti uuden kirkon toteuttamisesta paanukattoisena. Kustannusten vuoksi paanukattoon sekä sen tiheisiin uusintakäsittelyihin olisi jouduttu tekemään talkootyötä. Lisäksi kävi ilmi, että laadukkaan tervan saatavuus on hyvin heikkoa ja myös terva olisi mahdollisesti jouduttu tuottamaan talkoilla. Rakennustoimikunta totesi, että vaikka paanukatto onkin kaunis, työmäärä olisi liian hurja. Suunnittelua jatketaan tällä hetkellä kuparikaton pohjalta.

Rakennuksen muut materiaalivalinnat ja sisätilojen sekä kuorin kalustus tarkentuvat jatkosuunnittelussa.

Lähde: Luo arkkitehdit Oy

Katso lisää kuvia kirkkohankkeen verkkosivuilta.

Takarivejä: Mitä jätkä?

”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua?

Tämä oli tervehdys, kun erään kerran avasin Siilaisen paloaseman oven. Työpaikkapappi tuli taloon, olemaan ihminen ihmiselle hetkeksi aikaa keskelle työpaikan arkea, haistelemaan fiiliksiä, haahuilemaan käytävillä, kyselemään kuulumisia ja istumaan alas kahvikupin äärelle. Maski tiukasti kasvoilla ja kädet desinfioituina, oireettomana ja mahdollisuuksien mukaan turvavälit säilyttäen – kulloisiakin rajoituksia kunnioittaen. Välillä kohtaaminen on ollut mahdollista vain ruudun takaa, uskoa, toivoa ja rakkautta toinen toisiimme luoden, niitä toisissamme vahvistaen – mikäli ja missä se vain on mahdollista.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja tämän aseman arki rullaa omia ratojaan, muutoksiin sopeudutaan ja toimintoja sopeutetaan, kun ei muutakaan voida. Kahvihuoneita on monia, tunnelmia ja tunneilmastoja vielä moninaisempia, ihmisiä – meitä on joka lähtöön. Kaikki tärkeitä, jokainen arvokas ja ainutlaatuinen. Jokaisella tärkeä tarina kerrottavanaan, jokaiselta opittavaa.

Halli on täynnä kenkiä ambulanssien ja paloautojen vierellä. Varusteita huolletaan, kahvia keitetään, eväitä lämmitetään, hurtti huumori lentää. Työyhteisöstä ajan rajan toiselle puolelle poistuneet ovat kuvissa kahvihuoneiden hyllyn päällä – mukana aseman arjessa hekin, muistettuina, osana perhettä. Myös heidät esitellään työpaikkapapille, tarinat kerrotaan. Kyyneleet nousevat silmäkulmaan monesti kunnioituksesta, kun mietin, että täältä lähdetään lujaa ja täällä ollaan valmiudessa, jos minulle tai minunkin läheiselleni tapahtuu jotain äkillistä ja järkyttävää.

”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Ja niin nämä arjen sankarit tekevät. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua? Miten hän, joka työssään näkee paljon inhimillistä kärsimystä, ottaa oikeuden päästä itse ehjänä kotiin – palvellakseen taas seuraavassa vuorossa? Keinot ovat moninaiset – omalle palveluspaikalleen kutsuttu työpaikkapappi on yksi pelastuslaitoksen psykososiaalisen tuen antaja. Miten se tapahtuu, mitä tehtävästäni runsaan vuoden kokemuksella ymmärrän?

– Tarjolla vaan ei tyrkyllä, opasti seuraajaansa yhdessä tärkeässä kirkon selektiivityössä, kisapappina pitkään palvellut ja nyt jo edesmennyt Göran Hellberg. Menet sinne ja olet ihminen ihmiselle, löydät tiesi kyllä sinne minne pitää, ohjeisti Pirkanmaan pelastuslaitoksen työpaikkapappi Antero Niemi. Suomen palopäällystöliiton järjestämässä koulutuksessa opin, että pyrkimyksen ymmärtää tulee olla suurempaa kuin pyrkimyksen auttaa. Yksi iso voimavara löytyy omista käsistä. Ristiin liitetyt kädet antavat taustatukea etulinjassa työskenteleville – hälytysajoneuvon sireenien ääni on nykyään minulle ja monelle muullekin kanssakristitylle rukouskutsu.

Mitä jätkä? En tiedä oliko tämä Jeesuksen tapa lähestyä ihmisiä, olisi voinut olla. Muutamalla arkisella sanalla sydämeen ja sieluun asti käyvä ilmaisu: sinä kuulut porukkaan, olen kiinnostunut siitä, miten sinä voit – olet tänne tervetullut. Pappi oppi siinä ovenkahvassa roikkuessa uutta elämästä ja taas ilmaantuivat silmäkulmaan kunnioituksen kyyneleet.

Godspeed kaikki sotealan ammattilaiset etulinjassa, voimaa ja valoa! Kiitos Siun sote, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, on iso kunnia saada palvella juuri tällä asemapaikalla.

Sanna Kauppinen
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta

Takarivejä on Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin palsta. Takarivejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa.

Sana: Jeesus nukkui

Elämän heitellessä oma usko tippuu tehokkaasti aaltojen sekaan. Vähäuskoisena ei jaksa nähdä edes sitä nukkuvaa Jeesusta, mutta se vähäinen usko kuitenkin luottaa: tässä hän jossain on, pelonkin keskellä.

Meri oli Israelissa melko tuntematon ja pelottava elementti. Vanhan Testamenttinsa lukeneiden mielenmaisemassa häilyi alkumeri, jonka päällä liikkui Jumalan henki: se oli kaaosta, tuntemattomien hirviöiden ja voimien paikka, joista Jumala järjesti maailman.

Genesaretinjärvi sinänsä oli hieman vaarattomampi, mutta sen rannalla asuvat ja varsinkin kalastajat olivat tottuneet yllättäen nouseviin myrskyihin ja yhtä yllättäviin myrskyn loppumisiin –silti sen keskelle joutuneet pelkäsivät kirjaimellisesti henkensä edestä.

Kuva myrskyssä keikkuvasta veneestä ja opetuslapsista kertoo jotain pelon syvimmästä olemuksesta: Tilanteessa, jota ei voi omin toimin tai voimin hallita eikä käsitellä, joutuu ajelehtimaan voimattomana. Voi vain arvailla, mitä tuleva tuo mukanaan: Miten tämä päättyy, miten minulle käy?

Vakavan sairauden iskiessä, onnettomuuteen joutuessa, ihmiskunnan koettaessa selvitä pandemiasta ja monissa muissa elämän käänteissä oppii, että kaikkea ei voi hallita.

Joku opetuslapsista luultavasti turhautuneena tokaisi: ”Ja Jeesus sen kun nukkuu.” Aika usein elämän heitellessä pelottavasti tuntuu siltä, että Jeesus sen kun nukkuu. Miten nyt on Raamatun ”Älkää pelätkö” -ilmausten kanssa? Uskoa ei jaksa, rukoilla ei osaa; kenelle huutaa apua, kun ainut auttaja kuorsaa myrskyn keskellä?

Jeesus ravisteltiin hereille ja kaikki päättyi hyvin. Tosin opetuslasten usko ja luottamus havaittiin kovin köykäisiksi. ”Miksi te noin pelkäätte, te vähäuskoiset”, ihmetteli Jeesus. Veneestä ei löytynyt yhtään uskonsankaria.

Televisiossa haastateltiin syöpään sairastunutta kristittyä. Hän pohti, miksi Jumala salli tämän. Hoitojen keskellä, elämän supistuessa päiväksi kerrallaan hän kertoi oivaltaneensa, että juuri tässä surkeuden pohjalla on Jumalakin. Ihan lähellä. Hän tietää tulevan. Se riittää.

Kaija Santti
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta

Joensuun kirkkoherra Katri Vilén: On joku, johon voi luottaa

Kun Katri Vilén asetettiin elokuussa Joensuun seurakunnan kirkkoherran virkaan, kirkossa soi Happoradion Puhu äänellä, jonka kuulen. Loppiaisena 40 vuotta täyttävä Vilén näkee yhdeksi kirkkoherran tehtäväksi sanoittaa maailmaa edes vähän selkeämmäksi.

Kirkkoherra istumassa kirkonpenkillä. — Joensuun Rantakylässä koulunsa käynyt ja aktiivisena seurakuntanuorena toiminut Katri Vilén on kokenut papin työssä kaikkein merkityksellisimmiksi ne tilanteet, joissa on saanut olla ihmisten rinnalla heidän vaikeissa hetkissään.
– Toki merkityksellistä on ollut myös jakaa ihmisten iloa ja onnea. Kepeys, huumori ja nauraminen ovat tärkeitä juttuja nekin. Kuva: Virpi Hyvärinen

Jos Joensuun seurakunnan uudelta kirkkoherralta itseltään kysyy, kuka hän oikeastaan on, vastaus on selvä: äiti.
– Ajattelen itseäni ensisijaisesti äitiyden kautta. Oma perhe on tietyllä tavalla se kaikkein tärkein ympäristö. Sen jälkeen tulee työ. Ja sitten kaikki muu.

Vilén harmittelee olleensa viime vuosina ”hirveän huono ystävä”.

– Kun työ on sosiaalista ja perheessä oma rumbansa, vähät jäljelle jäävät hetket menevät siihen, että otan sen välttämättömän oman ajan. Käyn vaikka koiran kanssa metsässä. Ystäville on jäänyt aivan liian vähän aikaa.

”Haluan olla helposti lähestyttävä ja läsnäoleva johtaja”

Vaikka se kaikkein tärkein rooli Vilénille on äidin rooli, myös uusi työ Joensuun seurakunnan kirkkoherrana on vienyt mukanaan.

– On ollut työntäyteistä ja kivaa. Tämä ensimmäinen vuosi on varmasti paljolti uuden opettelua, kun monet asiat tulevat eteen ensimmäistä kertaa.

– Toisaalta se, että työyhteisö on ennestään tuttu, on ollut todella hyvä pohja. Kollegiaalinen tuki tulee läheltä, seurakuntayhtymän muilta kirkkoherroilta.

Kirkkoherran toimenkuva on mitä moninaisin. Kirkkoherra johtaa seurakuntaa yhdessä seurakuntaneuvoston kanssa, ja kun seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, mukaan tulevat myös yhtymän johtoryhmätyöskentely sekä läsnäolo yhtymän yhteisessä kirkkoneuvostossa ja kirkkovaltuustossa.

– Lisäksi tähän kuuluu kaikenlaista henkilöstöhallinnosta yhteistyökuvioihin, edustustehtäviin, työvuorosuunnitteluun ja toimistohommiin. Paljon aikaa menee puhelimessa ja sähköpostin äärellä. Toki silloin tällöin yritän ehtiä myös papin perustöihin: toimituksiin, tilaisuuksiin ja messuihin.

Eniten Viléniä itseään kiinnostaa kirkkoherran tehtävässä esimiestyö. Hän haluaa olla helposti lähestyttävä ja läsnäoleva johtaja.
– Tietysti kaikki muukin on tärkeätä, mutta jos työyhteisö voi huonosti, vähän kaikki asiat ovat suuntaan ja toiseen huonosti.
– Myös yhteistyön kirkkoherran ja neuvoston välillä tulee olla toimivaa, jotta päätöksenteko hoituu sujuvasti.

”Uskoni ydin on siinä, että on joku, joka pitää huolta – vaikka tulisi mitä”

Kirkkoherran tehtäviin kuuluu myös koko seurakunnan hengellisenä johtajana toimiminen. Mikä Vilénille on kristinuskossa se juttu, joka on saanut hänet antautumaan asialle ihan ammattia ja työtä myöten?
– Kyllä se on luottamus. Että on joku, johon voi luottaa. Se on kantanut minua vaikeina aikoina.

Vilénille ei ole koskaan tullut oloa, että Jumala olisi hylännyt hänet. Pikemminkin hän on kokenut, että kaiken elämän keskellä Jumala kulkee mukana.
– Minun uskoni ydin on siinä, että on joku, joka pitää huolta, ohjaa ja rakastaa – vaikka olisi mitä, vaikka tulisi mitä. Eikä se rakkaus ole ihmisestä riippuvaista.

Luottamuksen äärelle Viléniä ovat vieneet etenkin oman perheen pikkulapsiaikaan osunut äidin sairastuminen vakavaan muistisairauteen sekä isän kuolema parisen vuotta sitten.
– Äidin sairastuminen on ollut ehkä se kaikkein vaikein asia. On raskasta käydä katsomassa ihmistä, joka ei muista eikä pysty puhumaan. Tietyllä tavalla se on vaikeampaa kuin se, että läheinen kuolee.

Vaikeina aikoina Vilén kävi työterveyspsykologin juttusilla. Psykologi kysyi Viléniltä, onko tämä vihainen Jumalalle äidin sairastumisesta.
– Mietin sitä ja huomasin, että en minä oikeastaan osaa olla Jumalallekaan vihainen, koska en ajattele, että Jumala antaa ihmisille vaikeuksia. En pysty ajattelemaan sitä niin, että Jumala tietoisesti ajattelisi: pistetäänpäs tuolle tuollaista.
– Se on vain meidän elämää, että kaikenlaisiin tilanteisiin saatetaan joutua. Se on biologiaa, että me saatamme sairastua. Jumalan rooli ei ole siinä se, että Hän antaa vaikeuksia, vaan se, että Hän auttaa kantamaan taakkoja.

”Jos haluamme päästä yhteisiin ilmastotavoitteisiin, se vaatii isoa muutosta”

Tärkeitä asioita Vilénille ovat kaikkien ihmisten tasavertaisuus ja yhteinen vastuu ympäristön tilasta.

Hän iloitsee siitä, että Joensuun seurakunnan sateenkaaritoiminnalle saatiin vast’ikään luotua tavoitteet ja periaatteet yhdessä piispa Jari Jolkkosen kanssa.
– Kirkon pitää olla se paikka, johon kaikki saavat tulla. Paikka, jossa kaikki hyväksytään aidosti omana itsenään.

Vilén haluaa ottaa vakavasti myös ilmastonmuutokseen liittyvän huolestuttavan viestin, joka tutkijoilta on tullut jo pitkän aikaa.

– Meidän täytyy oikeasti alkaa tehdä asioita, jotta emme ole kohta tosi isossa pulassa. Myös kirkkona.
– Kirkossa on jo hyvä ympäristödiplomijärjestelmä, mutta aina voimme tehdä enemmän. Meidän tulee pitää huolta siitä, että toimimme kestävästi, ja rohkaista ihmisiä muutokseen.

Vilén itse on lopettanut lihansyönnin jo 15 vuotta sitten, pitkälti ekologisista syistä.
– Jos me haluamme päästä yhteisiin ilmastotavoitteisiin, se vaatii isoa muutosta. Ei vain valtioilta, yrityksiltä ja kirkolta, vaan myös yksittäisiltä ihmisiltä.

”On hienoa saada olla juuri tässä kohtaa – ensimmäisenä naisena Joensuun kirkkoherrana”

Mustatakkinen kirkkoherra nojaa hymyillen kirkon ovea vasten. Verrattain nuorena naisena kirkkoherran tehtävään valittu Vilén on saanut sekä iästään että sukupuolestaan kannustavaa palautetta. Moni on iloinnut siitä, että naisia ja nuoria valitaan johtaviin tehtäviin.
– Kyllä se kertoo toimintakulttuurin murroksesta. Nyt on sen aika. Nyt voidaan valita ja tulla valituiksi. Naisten kohdalla tämä on ollut pitkä tie kirkossa. Toki ilmiö näkyy yhteiskunnassa muutenkin, ajatellaanpa vaikka Suomen nykyistä hallitusta.

Vilén on Joensuun seurakunnan historiassa ensimmäinen nainen kirkkoherrana.
– Onhan se tavallaan hienoa, että saan juuri tässä kohdassa olla. Niin kuin edeltäjäni Petri Rask sanoi tullessaan minua valinnan jälkeen onnittelemaan: nyt saatiin tällainenkin lasikatto tästä rikki.

Mutta se Happoradio virkaanasettamismessussa. Se ei ehkä ollut se kaikkein tavanomaisin valinta kyseiseen tilaisuuteen, mikä sekin kertonee osaltaan Vilénin mainitsemasta toimintakulttuurin muutoksesta.

Tuore kirkkoherra kertoo kappaleen olevan hänelle tärkeä.
– Minusta se kertoo siitä, miten vaikea meidän on joskus ymmärtää toisiamme. On vaikea kuunnella ja vaikea sanoittaa sellaisia asioita, joita haluaisi toiselle kertoa. Myös Jumalalle.
– Me ihmiset ehkä haluaisimme ymmärtää toisiamme, mutta usein ajaudumme käsittämään väärin. Ehkä se on kirkkoherrankin tehtävä: sanoittaa maailmaa osaltaan vähän selkeämmäksi.

Virpi Hyvärinen

Kuka Katri Vilén?

Joensuun seurakunnan kirkkoherra 1.6.2021 alkaen
Syntynyt Vihdissä, asuinpaikka Onttola
Naimisissa, kolme kouluikäistä lasta
Harrastaa lukemista ja koiran kanssa ulkoilua
Täyttää loppiaisena 40 vuotta

5xmielessä: ”Ilman raittiutta miulla ei olisi mitään”

Vuonna 2012 Teemu Vepsä oli mielisairaalan suljetulla osastolla takanaan 27 vuoden päihdeongelma. Päästyään päihdekuntoutukseen ja vertaistuen piiriin Vepsä raitistui ja toimii nykyään häntä auttaneen Helppi-yhteisön toiminnanjohtajana.

Mustatakkinen mies katsoo kameraan. — – Minua kiinnostaa vieläkin kaikkien vuosien jälkeen toipuminen ja oman itseni koodaaminen uudelleen. Olen saanut puhua kaiken ja menneisyys on tavallaan pyyhkiytynyt pois elämästä. En enää roiku menneisyydessä, vaan elän tässä hetkessä, kertoo itsekin kuntoutuksen läpikäynyt Helppi-yhteisön toiminnanjohtaja Teemu Vepsä. Kuvaaja: Kirsi Taskinen

1 PÄIHTEET. Olin henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti ihan loppu 37-vuotiaana. Olin käyttänyt päihteitä 10-vuotiaasta asti päivittäin. Asuin kadulla melkein 20 viimeistä vuotta. Olin tosi yksin, ympärillä ei ollut ketään. Muut päihteidenkäyttäjätkään eivät halunneet olla miun seurassa, koska olin väkivaltainen ja varastin. Olin ollut katkolla kymmeniä kertoja, mutta vasta Helppi-yhteisö oli ensimmäinen oikea päihdekuntoutus elämäni aikana.

2 VERTAISTUKI. Kuntoutuksessa ajattelin aluksi, että en pysty lopettamaan päihteiden käyttöä. Onneksi ihmiset siinä ympärillä kantoivat minua ensimmäiset kaksi vuotta. Ja puitteet olivat hyvät: raittiita ihmisiä ympärillä, hyvä ruoka ja tekemistä koko ajan. Olen ollut Helpissä kuntoutuksesta asti. Sieltä sain opintojen jälkeen ensimmäisen työpaikkani. Niistä ihmisistä, jotka olivat silloin miulle esimerkkinä, on tullut läheisiä ystäviä. Ja nyt olen itse esimerkkinä.

3 VIEROITUSOIREET. Raitistuin Helppi-yhteisöön tultuani kerta laakista. Fyysiset vieroitusoireet oli nopeasti käyty läpi, mutta henkiset oireet olivat vaikeat. Kaikki häpeä, pelot, oma arvottomuuden tunne, tehdyt teot ja tekemättä jättämiset puskivat päälle. Poppakonstia ei ole, tämä on puhumalla ratkaistavissa oleva asia. Jos haluaa, raitistuminen onnistuu keneltä vaan. Raittius on miun elämän ykkösasia. Rakkaat läheiset tulevat sen jälkeen.

4 HELPPI-YHTEISÖ. Asiakkaamme ovat päihdeongelmaisia miehiä joka puolelta Suomea. Reittejä asiakkaaksi on monia, osa tulee kaupungin päihdepalveluiden kautta ja osa työnantajan lähettämänä tai muualta. Hoitojaksojen pituus on yleensä yhdestä kuuteen kuukautta riippuen asiakkaan taustasta. Meiltä ei laiteta ketään kadulle, asunto järjestetään kaikille, jotka käyvät hoidon ja näyttävät motivaation raittiuteen.

5 JUURISYY. Hoitojakso on psyykkinen ja fyysinen ja sisältää paljon yksilökeskusteluja. Niiden avulla etsitään sitä juurisyytä, miksi on turvauduttu päihteisiin. Yritetään ratkaista se kaikista perimmäisin syy. Puhutaan ja kuunnellaan. Ja uskotaan täyspäihteettömyyteen. Kannustan hakemaan apua, koska sitä on saatavilla paljon. Toivon ja välillä jopa rukoilen, että ihmiset ottaisi sen ensimmäisen askeleen, ennen kuin henki ehtii mennä. Miun mielestä tämä on kokeilemisen arvoista.

Kirsi Taskinen

Yhdessä iloa arkeen: Seniorit hyvinvointiteemojen äärellä Pielisensuussa

Pielisensuun kirkolla kokoontuu joka toinen perjantai seniori-ikäisten hyvinvointiryhmä. Ryhmää vetävät aktiiviset seurakuntalaiset.

Pielisensuun kirkolla kokoontuu joka toinen perjantai seniori-ikäisten hyvinvointiryhmä. Ryhmää vetävät aktiiviset seurakuntalaiset.

Useita ihmisiä kokoontuneena pöytien ympärillä. — – Parasta tilaisuuksissa on yhdessäolo ja se, että joka kerta saa lisää tietoa jostain asiasta, kertoo Kaija Ruokolainen (vas.). – Eläkeläiselle ja yksinasuvalle keskustelutilaisuudet ovat tärkeitä, lisää Rauno Heinonen. Joulukuun tapaamisessa olivat mukana myös Sinikka Huurinainen sekä ryhmän vetäjä Pirjo Ketonen. Kuva: Kirsi Taskinen

Pari vuotta sitten Pielisensuun seurakunnan aikuistyön vastuuryhmässä pohdittiin, millaiselle aikuistyölle seurakunnassa olisi tarvetta. Ikäihmiset olivat toivoneet kokoavaa toimintaa, yhteistä ruokailua ja tukea arkiseen elämiseen ja olemiseen.

Kaksi luottamushenkilöä, Pirjo Ketonen ja Päivi Eteläpää, ideoivat hyvinvointiryhmän, jonka tarkoituksena on tarjota seniori-ikäisille sosiaalista kanssakäymistä ja vertaistukea sekä edistää heidän psyykkistä hyvinvointiaan. Hyvinvoinnin teema oli molemmille tuttu, sillä Eteläpää on koulutukseltaan fysioterapeutti ja Ketonen ravitsemusterapeutti.

Koronapandemia lykkäsi toiminnan aloittamista, mutta vihdoin syksyllä 2021 ryhmä saatiin pyörimään. Korona myös lisäsi tarvetta tämänkaltaiselle toiminnalle.

– Pitkittynyt korona-aika pahensi ikääntyneiden yksinäisyyttä, kun pandemian alussa seniori-ikäisiä kehotettiin turvallisuussyistä välttämään kontakteja, Ketonen sanoo.

Tapaamisia järjestetään nimenomaan siksi, ettei kukaan jäisi tahtomattaan yksin.

Syksyllä tapaamisia oli neljä. Geriatri Mika Elon puheenvuoroa tuli kuuntelemaan lähes sata senioria, mutta yleensä osallistujia on ollut reilut kolmisenkymmentä.

Kevätkaudella ryhmä kokoontuu joka toinen perjantai klo 10–12. Ohjelmallinen osuus kestää puolitoista tuntia, minkä jälkeen aterioidaan yhdessä.

Monipuolista ohjelmaa

Tapaamiset etenevät aina samaan tapaan. Aluksi jutellaan päivän kuulumiset. Sitten kuullaan asiantuntijaluento, jonka teema liittyy senioreiden elämää koskettaviin asioihin. Syksyllä puhuttiin elämänkaaren vaiheista, ikääntymisen haasteista, aktiivisesta arjesta ja hyvästä ruoasta. Kevätpuolen teemoja ovat esimerkiksi usko, lepo ja mielen hyvinvointi.

Luentoa ja keskustelua seuraa Päivi Eteläpään vetämä tuolijumppa.

– Jumpan jälkeen muistutellaan mieliin myönteisiä elämän kokemuksia arjen iloksi ja voimavaraksi. Kokemusten jakaminen auttaa meitä ymmärtämään omaa elämäämme ja itseämme, Ketonen kuvailee.

Ohjelmallisen osuuden päätteeksi lauletaan virsi ja hiljennytään rukoukseen. Tapaamiset päättyvät yhteiseen ruokailuun. Aterian äärellä on luontevaa jatkaa keskustelua oman pöytäkunnan kesken.

– Jokainen saa olla osallinen kokoontumisissa omalla panoksellaan ja itselle luontaisella tavallaan, Ketonen painottaa.

Kohti mahdollistamisen kulttuuria

Pielisensuun aikuistyöstä vastaava pappi Antti Kyytsönen on hyvin innostunut toiminnasta, joka on seurausta seurakuntalaisten aktiivisuudesta.

– Monessa tilanteessa olen hehkuttanut ja tulen hehkuttamaan näitä tilaisuuksia, Kyytsönen sanoo.

Suomessa seurakunta nähdään usein työntekijälähtöisenä palveluiden järjestäjänä ja tarjoajana. Tällainen seurakunta hiipuu sitä mukaa kuin sen verotulot vähenevät. Jos toiminta nojaa enemmän seurakuntalaisten aktiivisuuteen, seurakunta pysyy elinvoimaisempana. Tästä on kysymys senioriryhmän tapauksessa.

Aktiiviset seurakuntalaiset vastaavat senioriryhmän sisällöistä ja pitkälti myös markkinoinnista. Seurakunnan työntekijöiden rooli liittyy mahdollistamiseen, kannustamiseen ja innostamiseen. Antti Kyytsönen toimii yhteyshenkilönä viestintään ja tukee tarvittaessa, seurakuntasihteeri hoitaa tilavaraukset ja tilastoinnin ja emäntä ruokailun.

Kyytsösen mukaan seurakunnan toimintakulttuuria tulisi viedä sinnikkäästi mahdollistamisen suuntaan. Tie on pitkä, sillä työntekijälähtöisyydellä on pitkä historia.

– Koulutusta tulisi tarjota sekä työntekijöille että vapaaehtoisille ja hyviä käytäntöjä ja kokemuksia tulisi jakaa. Aktiivisilta seurakuntalaisilta tulisi säännöllisesti kysyä uusia ideoita ja luopua tarvittaessa vanhasta toiminnasta, jotta uudelle tulee voimavaroja, Kyytsönen hahmottelee.

Hän muistuttaa, ettei kaikkien asioiden hallinnan tarvitse olla työntekijöiden käsissä. Vastuuta voi antaa myös seurakuntalaisille, mutta samalla on huolehdittava, etteivät vastuut kasaannu liiaksi muutamien harteille.

Palaute ilahduttaa

Pirjo Ketonen haluaa antaa panoksensa seurakunnan kautta tapahtuvaan toimintaan, koska hänelle usko on elämän voimavara.

Kuinka hän rohkaisisi muita lähtemään mukaan?

– Ehkä tarttuisin hihasta ja pyytäisin ystävällisesti mukaan. Seurakuntalaiset odottavat ja arvostavat sitä, että työntekijä kysyy heitä mukaan toimintaan. Kun sitten vapaaehtoisia saadaan mukaan tavalla tai toisella, on tärkeää, että mukanaolosta annetaan myönteistä palautetta ja rohkaistaan jatkamaan, Ketonen kertoo.

Kokoontumisten sisältörungon kokoaminen on ollut kohtuullisen helppoa, sillä sekä Ketosella että Eteläpäällä on aiempaa kokemusta hyvinvointiryhmien vetämisestä. Hyvät verkostot ovat auttaneet luennoitsijoiden löytämisessä.

Pielisensuun ryhmää on pidetty tarpeellisena ja kokoontumisista on tullut runsaasti myönteistä palautetta.

– Tapahtumia suunnitellessa emme osanneet odottaa näin hienoa vastaanottoa, Ketonen sanoo.

Topi Linjama

Yhdessä iloa arkeen Pielisensuun kirkolla

Luentojen (klo 10–11.30) päätteeksi keittolounas (5 €):

7.1. Usko elämän voimavarana (PERUTTU)
21.1. Arjen turvallisuus
4.2. Lepo ja rentoutuminen
18.2. Perhe, suku ja ystävät
4.3. Mielen hyvinvointi
18.3. Mitä tehdä yhdessä?
1.4. Kulttuurista hyvinvointia
22.4. Luopuminen osana elämää

Faktalaatikko korjattu 10.1.2022. Lisätty kokoontumisten päivämäärät.

Toimentupa – olohuone keskellä kaupunkia

Joensuun seurakuntakeskuksen Toimentuvalle voi tulla tekemään käsitöitä, jutustelemaan ja kahvittelemaan tai vain huokaisemaan hetkeksi kauppareissun lomassa.

Joensuun seurakuntakeskuksen Toimentuvalle voi tulla tekemään käsitöitä, jutustelemaan ja kahvittelemaan tai vain huokaisemaan hetkeksi kauppareissun lomassa.

Kuusi naista käsitöiden kanssa pöydän ympärillä. — Tärkeintä Toimentuvalla on toisten ihmisten kohtaaminen, sanoo Toimentuvan toimikunnan puheenjohtaja Heljä Lehikoinen (ylh. vas.). Kuvassa ylärivissä myös Inkeri Kiiskinen ja Tuija Heikkinen, alarivissä Tarja Hirvonen, Maija Tuunainen ja Eila Jääskeläinen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Siitä on jo 28 vuotta, kun Joensuun seurakuntakeskukselle perustettiin kohtaamis- ja harrastuspaikka Toimentupa. Idean takana oli silloinen Joensuun seurakunnan kirkkoherra Risto Ruskomaa, joka oli innostunut Tampereella käydessään sikäläisen Mummonkammarin toiminnasta.

Toimentuvasta on muodostunut monelle tärkeä, arkiviikkoa rytmittävä ja sosiaalisia suhteita ylläpitävä paikka.
– Tämä on vähän niin kuin olohuone. Yleensä kun tähän tulee, niin joku toinen ilmaantuu siihen pian kahville. Ja jos haluaa olla rauhassa, voi tuonne peräsaliin mennä vaikka lueskelemaan, jos siellä ei ole ryhmiä menossa, kertoo Toimentuvan ohjaaja Tuija Heikkinen.

Arkisin päiväsaikaan auki olevalle Toimentuvalle voi tulla tekemään myös erilaisia käsitöitä.
– Meiltä löytyy esimerkiksi ompelukoneita sekä kahdet poppanapuut ja neljät mattopuut, joille voi varata vuoron. Perjantaisin meillä on käsityönopettaja Kaija Puustinen opastamassa ompelutöissä, mutta osaan minäkin tarvittaessa jeesata, jos muulloin tulee, sanoo Heikkinen.

Äiti Teresa -piiri lähettää peittoja itään, kahvipussiryhmässä kävijäryntäys

Toimentuvalla kokoontuu myös useita erilaisiin käsitöihin keskittyneitä ryhmiä. Yksi vanhimmista ryhmistä on Äiti Teresa -piiri, jossa tehdään perinteisiä 63:sta neuleneliöstä koottavia peittoja köyhille Äiti Teresan esimerkin innoittamana.
– Peittomme menivät pitkään Helsingin katolisten nunnien välityksellä Intiaan, mutta Intia ei enää ota vastaan peittoja. Nyt peitot menevät Valko-Venäjälle, Romaniaan ja Ukrainaan, kertoo piirin koollekutsuja Maija Tuunainen.

Yksi suosituimmista ryhmistä Toimentuvalla on seitsemän vuotta kokoontunut kahvipussiryhmä.
– Päätuotteemme on kassi, mutta teemme kahvipusseista myös koruja ja kaikenlaisia tarve-esineitä serviettitelineistä joulukoristeisiin. Enimmillään kävijöitä on ollut nelisenkymmentä, kertoo yksi ryhmän ohjaajista, Tarja Hirvonen.

Lohtuhuiveja ja villasukkia, arkkupeittoja ja makramee-töitä

Myös neulekerho on löytänyt muutamassa vuodessa paikkansa. Kerhossa kukin neuloo omiaan ja ohjaajana toimiva Eila Jääskeläinen tuo mallilehtiä ja omia neuleita näytille.

– Olemme tehneet esimerkiksi pikkusukkia keskussairaalaan sekä lohtuhuiveja leskille. Nyt olemme miettineet myös lohtusukkamallia miehille, kertoo Jääskeläinen.

Perjantaisin Toimentuvalla tehdään vuoroviikoin tilkkutöitä ja ompelutöitä Kaija Puustisen johdolla. Puustisen ohjaamana tuvalla on syntynyt esimerkiksi arkkupeittoja ja -vaatteita. Uusin ryhmä Toimentuvalla puolestaan on makramee-ryhmä, jota vetää Kaija Turunen.

Myyntituotteet syntyvät lahjoitustavarasta vapaaehtoistyönä

Toimentuvalla syntyviä tuotteita voi ostaa erilaisissa myyjäisissä ja pienimuotoisesti paikan päältä Toimentuvalta. Kaikki tuotteet syntyvät vapaaehtoistyönä lahjoitusmateriaaleista, ja tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

-Tuvalle voi tuoda lahjoituksena lankoja, kankaita, askartelutarvikkeita, puikkoja, kahvipusseja, matonkuteita ja kuteiksi sopivia kankaita, kertoo Heikkinen.

Toimentupa järjestää myös näyttelyitä, Leena Käyhkön vetämiä retkiä sekä ohjelmallisia maanantaikahveja joka maanantai klo 13.
– Maanantaikahveilla on ollut vaihtelevaa ohjelmaa Inkeri Kiiskisen vetämästä tuolijumpasta valokuvien esittelyyn, laulamiseen ja vierailijoiden esityksiin, kertoo Heikkinen.

Virpi Hyvärinen

Tervetuloa Toimentuvalle!

Joensuun seurakuntakeskus, kellarikerros (Kirkkokatu 28)
Avoinna ma–to klo 9–15.30 ja pe 9–14, alk. 3.1.
Neulekerho parittomien viikkojen ti klo 10, alk. 4.1.
Äiti Teresa -piiri parillisten viikkojen ti klo 13, alk. 11.1.
Makrameeryhmä parittomien viikkojen ke klo 10, alk. 5.1.
Kahvipussiaskartelua joka to klo 10, alk. 13.1.
Tilkkutyön perusteita parillisten viikkojen pe klo 10, alk. 14.1.
Ompelun ohjausta parittomien viikkojen pe klo 10, alk. 21.1.

Lisäys 10.1.2022: Toimentupa ja sen ryhmät ovat tauolla koronaviruspandemian takia 20.1.2022 saakka.