Tämä oli tervehdys, kun erään kerran avasin Siilaisen paloaseman oven. Työpaikkapappi tuli taloon, olemaan ihminen ihmiselle hetkeksi aikaa keskelle työpaikan arkea, haistelemaan fiiliksiä, haahuilemaan käytävillä, kyselemään kuulumisia ja istumaan alas kahvikupin äärelle. Maski tiukasti kasvoilla ja kädet desinfioituina, oireettomana ja mahdollisuuksien mukaan turvavälit säilyttäen – kulloisiakin rajoituksia kunnioittaen. Välillä kohtaaminen on ollut mahdollista vain ruudun takaa, uskoa, toivoa ja rakkautta toinen toisiimme luoden, niitä toisissamme vahvistaen – mikäli ja missä se vain on mahdollista.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja tämän aseman arki rullaa omia ratojaan, muutoksiin sopeudutaan ja toimintoja sopeutetaan, kun ei muutakaan voida. Kahvihuoneita on monia, tunnelmia ja tunneilmastoja vielä moninaisempia, ihmisiä – meitä on joka lähtöön. Kaikki tärkeitä, jokainen arvokas ja ainutlaatuinen. Jokaisella tärkeä tarina kerrottavanaan, jokaiselta opittavaa.
Halli on täynnä kenkiä ambulanssien ja paloautojen vierellä. Varusteita huolletaan, kahvia keitetään, eväitä lämmitetään, hurtti huumori lentää. Työyhteisöstä ajan rajan toiselle puolelle poistuneet ovat kuvissa kahvihuoneiden hyllyn päällä – mukana aseman arjessa hekin, muistettuina, osana perhettä. Myös heidät esitellään työpaikkapapille, tarinat kerrotaan. Kyyneleet nousevat silmäkulmaan monesti kunnioituksesta, kun mietin, että täältä lähdetään lujaa ja täällä ollaan valmiudessa, jos minulle tai minunkin läheiselleni tapahtuu jotain äkillistä ja järkyttävää.
”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Ja niin nämä arjen sankarit tekevät. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua? Miten hän, joka työssään näkee paljon inhimillistä kärsimystä, ottaa oikeuden päästä itse ehjänä kotiin – palvellakseen taas seuraavassa vuorossa? Keinot ovat moninaiset – omalle palveluspaikalleen kutsuttu työpaikkapappi on yksi pelastuslaitoksen psykososiaalisen tuen antaja. Miten se tapahtuu, mitä tehtävästäni runsaan vuoden kokemuksella ymmärrän?
– Tarjolla vaan ei tyrkyllä, opasti seuraajaansa yhdessä tärkeässä kirkon selektiivityössä, kisapappina pitkään palvellut ja nyt jo edesmennyt Göran Hellberg. Menet sinne ja olet ihminen ihmiselle, löydät tiesi kyllä sinne minne pitää, ohjeisti Pirkanmaan pelastuslaitoksen työpaikkapappi Antero Niemi. Suomen palopäällystöliiton järjestämässä koulutuksessa opin, että pyrkimyksen ymmärtää tulee olla suurempaa kuin pyrkimyksen auttaa. Yksi iso voimavara löytyy omista käsistä. Ristiin liitetyt kädet antavat taustatukea etulinjassa työskenteleville – hälytysajoneuvon sireenien ääni on nykyään minulle ja monelle muullekin kanssakristitylle rukouskutsu.
Mitä jätkä? En tiedä oliko tämä Jeesuksen tapa lähestyä ihmisiä, olisi voinut olla. Muutamalla arkisella sanalla sydämeen ja sieluun asti käyvä ilmaisu: sinä kuulut porukkaan, olen kiinnostunut siitä, miten sinä voit – olet tänne tervetullut. Pappi oppi siinä ovenkahvassa roikkuessa uutta elämästä ja taas ilmaantuivat silmäkulmaan kunnioituksen kyyneleet.
Godspeed kaikki sotealan ammattilaiset etulinjassa, voimaa ja valoa! Kiitos Siun sote, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, on iso kunnia saada palvella juuri tällä asemapaikalla.
Sanna Kauppinen
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta
Takarivejä on Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin palsta. Takarivejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa.