Harrastelijapuutarhuri Anna-Leena Martikainen: Puutarhanhoito on kuin kasveilla maalaamista

Anna-Leena Martikainen luo puutarhaansa erilaisia tiloja ja tunnelmia.

Anna-Leena Martikainen luo puutarhaansa erilaisia tiloja ja tunnelmia.

Värikkään puutarhan keskellä on polku.
Anna-Leena Martikainen on suunnitellut puutarhaansa erilaisia istutusalueita. Niiden välissä kulkee viehättäviä polkuja. – Tulee aina uusia näkymiä, kun polun mutkasta katsoo uuteen paikkaan. Kuva: Anna-Leena Martikainen.

Kun lumet sulavat, kontiolahtelainen harrastelijapuutarhuri Anna-Leena Martikainen tarkkailee kotipihansa elämää. Maasta pilkistää pian sipulikasvien versoja.

– Keväällä on tosi ihanaa ruveta seuraamaan, mitä sieltä tulee. Aina kotiin tullessani kierrän istutusalueet ja katselen kasvun ihmettä, hän fiilistelee.

Martikainen kuvailee puutarhanhoitoa voimauttavaksi harrastukseksi, joka antaa energiaa.

– Toiset maalaavat, toiset tekevät käsitöitä – minä ajattelen, että se on ikään kuin kasveilla maalaamista. Leikin väreillä ja muodoilla.

”Muiden harrastajien kanssa saa vaihdettua kokemusperäistä tietoa”

Viisitoista vuotta sitten Anna-Leena Martikainen oli juuri muuttanut puolisonsa kanssa heidän nykyiseen kotiinsa. Pihasuunnitelma oli teetetty, mutta pihan rakenne osoittautui sellaiseksi, että suunnitelmaa ei voitu hyödyntää. Onneksi kirjastosta löytyi puutarhakirjoja, joihin oli pääsiäisen pyhinä aikaa perehtyä.

Martikainen muistelee, miten hän lähti suunnittelemaan ensimmäistä perennapenkkiään ilman mitään pohjakoulutusta:

– Siihen tuli pioneja, ritarinkannuksia, hopeaikiviuhkoja, kurjenmiekkoja, kurjenpolvia, pari pientä syreenipuuta.

Kirjoissa luki, että perennoja voi vaihdella, mutta Martikainen oli vakaasti sitä mieltä, että ei rupea tekemään muutoksia. Miten kävikään?

– Montaa alkuperäistä kasvia ei enää ole. Siellä on ne pionit, Martikainen nauraa.

Kirjaston käyttö tietolähteenä on nyttemmin jäänyt vähemmälle. Viherpeukalo löytää vinkkejä ja ohjeita netistä. Martikainen mainitsee myös Pohjois-Karjalan puutarhayhdistyksen järjestämät mielenkiintoiset luennot. Hän toimii yhdistyksen hallituksen sihteerinä.

– Kyllä meillä puutarhayhdistyksessä on hyvä meininki! Muiden harrastajien kanssa saa vaihdettua kokemusperäistä tietoa, Martikainen iloitsee.

Puutarhaharrastajat ovat hyvin monen ikäistä porukkaa. Mukaan mahtuu niin kerrostalossa asuvia parvekeviljelijöitä kuin heitäkin, jotka haluavat vain tulla nauttimaan toisten puutarhojen tunnelmista. Monella ei ole mitään alan koulutusta.

Tänä keväänä Martikainen pääsi hitsaamaan ja takomaan köynnöstukia yhdistyksen yhdessä Joensuun seudun kansalaisopiston kanssa järjestämällä kurssilla. Kesämaanantaisin puutarhayhdistys järjestää suosittuja pihakävelyjä jäsenilleen.

”Katselen kasvien muotoja, korkeutta ja kukan väriä ja lähden sommittelemaan”

Suuri puutarha tarjoaa mahdollisuuksia luovaan suunnitteluun. Martikainen tekee kokonaisuuksia pensailla, puilla ja perennoilla. Hän pyrkii luomaan tunnelmaltaan erilaisia tiloja ja erilaisia näkymiä. Jollain istutusalueella on harmoninen tunnelma, ja toisin paikoin värit saavat räiskyä.

– Katselen kasvien muotoja, korkeutta ja kukan väriä ja lähden sommittelemaan semmoista mikä silmää miellyttää.

Puutarhassa on sisustuselementteinä muun muassa penkkejä. Niiden avulla Martikainen luo ikään kuin pieniä huoneita istutusalueiden sisälle. Köynnöstukia ja kaaria hyödyntämällä sommitelmiin tulee korkeutta.

Joidenkin istutusalueiden välissä kulkee polkuja.

– Polut ovat viehättäviä. Tulee aina uusia näkymiä, kun polun mutkasta katsoo uuteen paikkaan.

”Sen parempaahan ei ole kuin itse kasvatettu tomaatti”

Pihamaalla kasvaa myös reiluhkon kokoinen niitty. Martikainen aikoo perustaa uuttakin kukkaniittyä pitääkseen yllä luonnon monimuotoisuutta ja hyönteisten elintilaa. Lyhyeksi leikatun nurmikon alueita on aika vähentää.

– Sekin on ekologista, että pyrkii tekemään niin, että olosuhteet ja kasvit kohtaavat. Minulla on tavoitteena, että kun kasvi on juurtunut, niin sen jälkeen ei ole tarvetta massiivisille kasteluille vesijohtovedellä, Martikainen kertoo.

Puurunkoinen kasvihuone on puolison tekemä. Martikainen halusi kasvihuoneeseen porstuan, ja sopiva mallikuva mittoineen löytyi eräältä japaninkieliseltä nettisivulta. Lasiruudut ja tiilet ovat kierrätettyjä.

Kasvihuoneessa kasvaa kesäisin pelargoneja ja tomaatteja.

– Sen parempaahan ei ole kuin itse kasvatettu tomaatti, Martikainen ihastelee.

Pienellä kasvimaallaan Martikainen viljelee kotitarpeiksi porkkanoita, perunoita, sipulia, kesäkurpitsoita ja avomaankurkkuja. Porkkanat riittävät koko talveksi, kun ne pakastaa raastettuna.

Seuraavaksi Martikainen alkaa suunnitella uutta istutusaluetta kasvihuoneen ympärille: mansikoita lavakauluksiin, pensaita ja köynnöksiä. Perunaa on tarkoitus tänä vuonna istuttaa vähän aiempaa isompi määrä.

Nainen koulimassa pöydällä olevia kasveja.
Harrastelijapuutarhurin kausi alkaa tomaattien ja kesäkukkien kylvämisellä. Anna-Leena Martikainen koulii kesäkukkiaan. Kuva: Timo Heikkilä.

”Saattaisi tulla visioitakin siihen kasvihuoneen ympärille”

Puutarha tarjoaa virikkeitä kaikille aisteille. Tuoksujen, makuelämysten ja silmänruoan ohella myös tuntoaistimukset ovat tärkeitä.

– Vaikkapa nukkapähkämö ja karhunjuuri ovat miellyttäviä kosketella, pehmeitä.

Puutarhassa kuuluu linnunlaulun lisäksi rentouttavaa veden lorinaa, vaikka ollaankin peltojen keskellä. Viime kesänä Martikainen rakensi puutarhaansa vesiaiheen, johon kuuluu allas ja vesipumppu. Mieleistä ruukkua ei vain tahtonut löytyä mistään. Lopulta pulmaan löytyi ratkaisu omasta pitäjästä.

– Suotta lähteä merta edemmäs kalaan: teetin ruukun paikallisella savigalleristilla.

Kesät ovat usein kiireisiä, kun harrastus vie mennessään. Nyt odotuksissa on rauhallisempi kesä, sillä nykyiset istutusalueet kaipaavat huolenpitoa.

– Pitää käydä läpi nykyisiä istutuksia. Saattaisi tulla visioitakin siihen kasvihuoneen ympärille.

Kitkemistä tietenkin riittää, mutta se on Martikaisen mielipuuhaa. Hän sanoo, että korona-aika ja sotauutisten täyttämä kevät ovat opettaneet suhtautumaan rennommin moniin pieniin murheisiin, rikkaruohoihinkin: loppujen lopuksi ne ovat osa luonnon moninaisuutta.

Kinosten alla odottaa vielä eräs leikkisä projekti. Viime kesänä pihasta kaadetun raidan korkeaksi jätetty kanto odottaa kaivertamista. Siihen tulee kantotalo puutarhakeijuille.

 

Kontiolahden seurakunta järjestää perennan vaihtopäivän la 28.5. klo 11–13 Kontiolahden seurakuntakeskuksen kodan ympäristössä. Tule ja tuo tullessasi perennoja, vie mukanasi uusia kukkatuttavuuksia. Vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

 

 

Hanna Pekkanen

Kuka Anna-Leena Martikainen?

  • Harrastelijapuutarhuri
  • Ikä: 54 v
  • Asuinpaikka: Kontiolahti
  • Ammatti: puheterapeutti

Kavereita ja tekemistä kesäkerhosta

Seurakuntien kesäkerhot tarjoavat turvallisen paikan ja mielekästä tekemistä pikkukoululaisten kesäloman alkuviikkoihin. Utrassa ja Niinivaaralla kokoontuu omat ryhmät myös alle kouluikäisille.

Seurakuntien kesäkerhot tarjoavat turvallisen paikan ja mielekästä tekemistä pikkukoululaisten kesäloman alkuviikkoihin. Utrassa ja Niinivaaralla kokoontuu omat ryhmät myös alle kouluikäisille.

Kaksi naista ja lapsi lasten värikkäässä
Kesäkerhopaikkana toimiva Marjalan seurakuntatalo on tuttu paikka Minttu Heinoselle ja Minessa Itkoselle, sillä Minessa käy siellä iltapäiväkerhossa. Kuvassa myös lastenohjaaja Kaisa Hinkkanen (vas.). Kuva: Virpi Hyvärinen

7-vuotias Minessa Itkonen pääsi viime kesänä yhden viikon ajaksi Marjalan seurakuntatalon kesäkerhoon.
– Kerhoon oli paljon hakijoita ja me olimme hakemisen kanssa myöhässä liikkeellä. Onneksi saimme Minessalle kuitenkin peruutuspaikan muutamiksi päiviksi, kertoo Minessan äiti Minttu Heinonen.

Kesäkerho oli sekä äidille että tyttärelle mieluisa kokemus.
– Kerhossa heiteltiin vesi-ilmapalloja ja tehtiin kesäsanaristikoita, muistelee Minessa.
– Minessa tarvitsee paljon puuhaa ja kavereita, ja niitä kesäkerhossa oli hyvin tarjolla, kertoo Minttu-äiti.

Äiti kiittelee niin kerhon tiloja, lapsen päivittäin saamaa lämmintä ruokaa kuin ihania ohjaajiakin.
– Ohjaajat tukevat hienosti vanhempia kasvatuksessa. Minessalle ohjaajat ovat tuttuja ja turvallisia jo valmiiksi iltapäiväkerhosta.

Edullinen ja turvallinen paikka kesälomalaisille, tarjolla myös ateria

Kesäkerhoja järjestetään seurakunnissa tänäkin vuonna. Kesäkuun aikana pidettäviä kerhoja on tarjolla tänä vuonna Joensuun, Pielisensuun, Rantakylän ja Kontiolahden seurakunnissa.

Erityisen paljon iloa kesäkerhoista on ollut perheissä, joissa pikkukoululaiset pääsevät kesälomalle aiemmin kuin vanhemmat. Tieto siitä, että lapsilla on turvallinen paikka, terveellistä syötävää ja mukavaa tekemistä pelastaa monen vanhemman ylimääräisiltä huolilta päivien aikana.

Kesäkerhojen hyviin puoliin kuuluu myös edullinen hinta: koululaisten kesäkerhot maksavat 3 euroa päivältä. Taksaan sisältyy Joensuussa, Pielisensuussa ja Rantakylässä kerhotoiminnan lisäksi lämmin ruoka ja vakuutus, Kontiolahdella välipala ja kerhomateriaalit.

Alle kouluikäisten kerhopäivä on lyhyempi kuin koululaisilla

Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnat tarjoavat kesäkerhotoimintaa alaluokkalaisten lisäksi erillisinä ryhminä myös alle kouluikäisille. Pielisensuun kirkolla ja Talastuvalla kokoontuvat pienten kerhot ovat kestoltaan hieman lyhyempiä ja maksavat 2 euroa päivältä. Myös näissä kerhoissa lämmin ruoka, toiminta ja vakuutus kuuluvat hintaan.

Pienten ja isojen kerhot eroavat toisistaan lähinnä ohjatun toiminnan osalta.
– Pienten kanssa tehdään pienten juttuja ja koululaisten jutuissa saatetaan käyttää esimerkiksi lukutaitoa, kertoo Pielisensuun seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Riitta Mälkönen.

Rantakylässä esikoulun päättävät voivat ilmoittautua joko pienten tai isojen ryhmään. Näin esikoululainen pääsee tarvittaessa samaan kerhoon pikkusisaruksensa kanssa.

Ilmoittautuminen kesäkerhoihin on jo alkanut, joten kesäkerhoista kiinnostuneilla on nyt korkea aika rientää katsomaan, vieläkö paikkoja on jäljellä.

Ilmoittaudu kesäkerhoon!

Ilmoittaudu kesäkerhoon!

 

 

Virpi Hyvärinen

 

Pääkirjoitus: Päätöksiä ihmisten hyväksi

Mihin sinä haluaisit vaikuttaa ja mihin suuntaan luotsaisit oman seurakuntasi päätöksentekoa?

Olen saanut seurata Joensuun seurakuntien päättäjien toimintaa aitiopaikalta noin puolentoista vuoden ajan. Lähimpänä seurakuntalaisten arkea toimivat kaikkien kuuden seurakunnan seurakuntaneuvostot, jotka kokoontuvat noin kuukauden välein. Päätöksiä tekevät luottamushenkilöt eli seurakuntavaaleissa valitut seurakuntalaisten edustajat.

Seurakuntien luottamushenkilönä pääsee vaikuttamaan monenlaisten ihmisten arkeen. Käytössä olevat rahavarat on tietysti otettava huomioon, mutta myös arvot ohjaavat päätöksentekoa. Päätöksiä tehdään ennen kaikkea ihmisten hyväksi, jotta seurakunnat voivat parhaalla mahdollisella tavalla tukea ja olla osa esimerkiksi lasten ja nuorten, opiskelijoiden ja perheiden, seuraa ja tekemistä kaipaavien, vanhusten tai apua tarvitsevien elämää.

Koska Joensuussa kuusi seurakuntaa on liittynyt yhteen seurakuntayhtymäksi, päätöksenteossa on yksi porras lisää yksittäiseen seurakuntaan verrattuna. Jotta kaikki – Eno, Joensuu, Pielisensuu, Pyhäselkä, Rantakylä ja Vaara-Karjala – saavat äänensä kuuluviin, on muodostettu yhteinen kirkkovaltuusto, jossa on edustajia jokaisesta seurakunnasta. Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu pari kertaa vuodessa ja sen viitisenkymmentä jäsentä tekevät seurakuntayhtymän tärkeimmät päätökset.

Kirkkovaltuusto on nimennyt avukseen noin kymmenjäsenisen yhteisen kirkkoneuvoston. Se vastaa käytännön johtamisesta ja valmistelee asiat yhteisen kirkkovaltuuston päätettäväksi. Pienessä ryhmässä keskustelu sujuu ja yhteistyö toimii mallikkaasti.

Kirkossa on meneillään vaalivuosi, ja uusia luottamushenkilöitä etsitään mukaan päätöksentekijöiksi. Nyt on aika miettiä, mihin sinä haluaisit vaikuttaa ja mihin suuntaan luotsaisit oman seurakuntasi päätöksentekoa? Jokainen on tervetullut kirkkoon, ja siksi vaalienkin teema kuuluu: Asetu ehdolle sellaisena kuin olet.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Kolumni: Hyvän ja turvallisen elämän ainekset

Voisinko tehdä jonkun toisen elämästä parempaa ja helpompaa?

Onko maailma hyvä ja turvallinen paikka elää vain, jos et tee virheitä? Millaista on hyvä elämä?

Mitkä asiat ovat tärkeitä hyvän elämän toteutumiselle? Entä, jos tulee rajoituksia, kuten vammautumista, yksinäisyyttä, varattomuutta tai sairautta, pätevätkö hyvän elämän ohjeet myös silloin? Mitä asioita elämässä voi valita? Miten elämä voi muuttua suunnitelmista ja unelmista huolimatta? Miksi myös ihmisen omat suunnitelmat voivat muuttua?

Tässä yhdet ohjeet hyvään ja turvalliseen elämään: Älä sairastu. Älä vanhene. Älä ole heikko. Älä menetä kotiasi. Älä jää yksin.

Niinpä; vaikeaa, mahdotontakin toteuttaa. Niin moni asia riippuu toisista ihmisistä. Niin moni asia on sellainen, johon en voi itse vaikuttaa.

Vai voinko? Usein mietin tätä. Oikeasti – olenko olemassa vain itseäni varten? Voisinko tehdä jonkun toisen elämästä parempaa ja helpompaa? Olenko itsekäs ja etsin vain omaa etuani?

Siksikö on niin paljon pahaa, väärää ja turvatonta? Siksikö juuri minua ja sinua tarvitaan – auttamaan toisiamme mahdollisimman hyvään elämään. Meillä on merkittävä tehtävä: olla hyvä lähimmäinen toiselle. Kun olet hyvä toisille, autat ja kannustat, tuet ja lohdutat, huomaat, että se on ihmisyyden tärkeimpiä ulottuvuuksia, ellei tärkein.

Olen toiminut jo aika kauan nuorten kanssa, nuorten maailmassa. Liian usein kuulen: ”ne nuoret” tai ”nuoret ovat sellaisia” – enkä kovin positiiviseen sävyyn.

Voidaanko nuoria kuitenkaan niputtaa yhdeksi joukoksi? Nuoret ovat aina olleet aikuisten mielestä huonoja, väärin toimivia, laiskureita ja niin edelleen. Kuka olisi nuoren puolella?

Tunnustan, että ainakin haluan olla. Miksi? Jos nuori juo, käyttää päihteitä, varastelee tai tappelee, onko se puolustamisen arvoista?

Jokainen nuori on aito ihminen. Jokainen ihminen pitää hyväksyä omana itsenään, myös nuori. On eri asia hyväksyä ihminen kuin hänen tekonsa, jotka eivät aina ole viisaasti tehtyjä.

Nämä viimeiset pari vuotta ovat olleet nuorille, toki monelle muullekin, rankkoja. Jatkuvaa pelossa ja ahdistuksessa elämistä, masennusta, tulevaisuuden toivon ja näköalan hukkaamista. Minun tehtäväni on kuulla nuorta, tehdä hänet näkyväksi, tukea elämän haasteissa ja auttaa löytämään vähän kadoksissa oleva polku onnelliseen ja hyvään elämään. Voisiko se olla jokaisen tehtävä? Sinunkin?

Nauti, elä ja auta. Se riittää tälle päivälle.

 

Matti Nevalainen
erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi

Sana: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen” – Joh. 10:11

Hyvä paimen suojelee laumaansa jopa raivokkaasti, mikäli tilanne sitä vaatii.

Makaan vihreällä nurmella kädet pään alla. Katson sinistä taivasta ja ylläni lipuvia valkeaakin valkeampia pilviä. Ne muuttavat jatkuvasti muotoaan niin, että välillä niissä on havaittavissa tunnistettavia hahmoja. Tuossa lipui aivan selvästi koira ja tuolla menee pitkäkaulainen kirahvi! Joku pilvistä näyttää jopa ristiltä.

Ajatukseni lipuvat ristinmuotoisen pilvilinnakkeen mukana vuorille ja niityille. Vähitellen pilvi muuttuu pienemmäksi, saa lyhyen hännän, jalat ja pään ja alkaa muistuttaa lammasta. Se on lammas, joka vaeltaa laumansa kanssa vihreällä niityllä ruohoa syöden ja viettäen lampaan elämää. Ei siltä puutu mitään, vaan kaikki on tässä ja nyt: ravinto, turva ja lajitovereiden seura.

Joukkoon ilmestyy paimen, joka suojelee laumaansa ulkopuolisilta vihollisilta, olivat ne sitten villieläimiä tai rosvoja. Paimen myös hakee eksyneet yksilöt takaisin joukkoon ja lääkitsee sairaat terveiksi. Tällainen on hyvä paimen. Hyvä paimen suojelee laumaansa jopa raivokkaasti, mikäli tilanne sitä vaatii. Ei hän silittele suden tai varkaan päätä tai kehota vienolla äänellä sitä kääntymään ja jättämään kohteensa rauhaan.

Jeesus sanoi: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.” Meidän mielikuvamme hyvästä paimenesta on kiiltokuvamainen ja hyvin länsimainen. Mielikuvassa ja konkreettisissa kuvissa Jeesus kantaa pientä karitsaa olallaan ja hymyilee arvoituksellisen lempeästi. Vaaleat kiharat leviävät olkapäille, valkoinen puku on tahrattoman kirkas ja siniset silmät katsovat lempeästi laumaansa.

Kyllä, Jeesus voi olla tätäkin, mutta hän on myös kasvot raivoon vääntyneinä, tummat hiukset sekaisin, kädet lähes nyrkkiin puristuneina ja ääni raivosta täristen vainoajille huutava vihainen paimen. Tällainen on hyvä paimen.

Hyvän paimenen sunnuntai muistuttaa meitä siitä, mitä Jeesus on valmis tekemään laumansa puolesta. Se on juuri tuota kasvot vääristyneinä ja ääni raivosta täristen kohti kuolemaa menemistä. Ja tämän kaiken hän on tehnyt jokaisen lampaansa, niin mustan kuin valkoisenkin, vuoksi, koska Jeesukselle ei ole mustia tai valkoisia lampaita. Hän on vain hyvä paimen, jolla on oma laumansa väristä riippumatta.

 

Kaisu Suvanto
seurakuntapastori
Enon seurakunta

Takarivejä: Kirkko ja yhteiskunta; kirkko yhteiskunnassa

Vasta, kun rauhoittuu kuuntelemaan muita, saa itselleen lisää jyviä myllyyn.

Monilla meistä on mielipide kirkon ja yhteiskunnan toimijoiden yhteydestä ja erillisyydestä sekä niiden tarpeesta. Mielipiteet ovat joskus kovin voimakkaita, mutta mikä on tieto ja todellisuus mielipiteiden takana ja niiden perusteena?

Kirkon historia on yhteiskunnan historiaa. Kirkko ja paikallisseurakunnat ovat toimineet monilla elämänalueilla kehittäjinä, toteuttajina ja yhteistyötoimijoina. Tämä ei ole perusteeltaan muuttunut, tavat ja tehtävät toki ovat. Tänäänkin kirkko elää tässä todellisuudessa, vaikka sanoma yltää näkyvän todellisuuden toiselle puolen.

Kirkon yhteiskuntapäivät pidetään ensi vuonna Joensuussa. Edellisen kerran vastaava tapahtuma toteutettiin Pohjois-Karjalassa viisitoista vuotta sitten, joten paljon on vettä Pielisjoessa virrannut ja maailma joiltain osin muuttunut.

Vuoden 2023 päivien otsikko on ”Rajoilla”. Päivien aikana tarkastelemme rajojen sidospintoja eri näkökulmista. Mitä tarvitaan, että elämisen edellytykset voivat toteutua myös haja-asutusalueella? Mitä on kansalaisten oma toimijuus? Mitkä ovat suomalaisen yhteiskunnan tavoitteet ja keinot? Mikä on kirkon ja paikallisseurakuntien merkitys yhteiskunnassamme? Millaisessa todellisuudessa elämme?

Erilaiset sidospinnat ovat mielenkiintoisia ja niiden tarkasteleminen on oman toiminnan tarkastelemista paitsi omista, myös muiden näkökulmista. Sisäpiirissä tapahtuva samaa mieltä olevien ihmisten kanssa keskusteleminen on helppoa, mutta ei laajenna omaa ymmärrystä. Vasta, kun rauhoittuu kuuntelemaan muita, saa itselleen lisää jyviä myllyyn. Ehkäpä sitten myllyn jauhojen koostumus onkin erilainen, rikkaampi ja ravitsevampi.

Haastan meitä kaikkia: Ei tyydytä vain huutamaan kuorossa samanmielisten kanssa tuttua ja turvallista huutoa toisten huonommuudesta tai ainakin väärässä olemisesta. Asetutaan rajoille, tunnistetaan ne sidospinnoiksi eikä erottaviksi rajoiksi ja ollaan turvallisesti yhdessä tässä maailmassa. Kirkon ja seurakunnan tehtävä on tuoda keskusteluun myös hengellinen todellisuus. Jumalankin saa rauhassa mainita, mutta Jumalan sanalla ei saa kivittää.

Sveitsiläinen teologi Hans Küng on todennut, ettei ole maailmanrauhaa ilman uskontojen rauhaa. Sama pätee myös yhteiskuntien todellisuuteen. Rauhan saavuttaminen vaatii eri näkökantojen välistä kunnioittavaa keskustelua. Se vaatii sitä, että uskalletaan istahtaa rajoille ja keskustella meitä yhdistävistä aiheista ilman ennakkoluuloja.

 

Saila Musikka
johtava diakoni
Pielisensuun seurakunta

 

Takarivejä on Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin palsta. Takarivejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa.

Viimeiset kiusaukset -ooppera kesällä Joensuussa – kaikuu kirkossa, kaikuu sielussa

Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -ooppera on mahdollista nähdä ensi kesänä Joensuun kirkossa näyttämöllisesti dramatisoituna.

Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -ooppera on mahdollista nähdä ensi kesänä Joensuun kirkossa näyttämöllisesti dramatisoituna.

Kolme ihmistä seisoo alttarin edessä.
Viimeiset kiusaukset -oopperan tuottaja Kaisa Näreranta (vas.) ja ohjaaja Juulia Tapola suunnittelivat tulevan kesän esityksen lavasteita Joensuun kirkossa. Mukana herättäjäjuhlien ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja Paavo Kettunen.
Kuva: Minna Tolonen

– Kirkkotila sopii hyvin hengellisen oopperan esitystilaksi. Erityisesti kaiku on tärkeä, sanoo Viimeiset kiusaukset -oopperan tuottaja ja Teatron toimitusjohtaja Kaisa Näreranta. Hän tutustui ensi kesän herättäjäjuhlien yhteydessä kuultavan oopperan esityspaikkaan yhdessä ohjaaja Juulia Tapolan kanssa.

Joensuun kirkko ja erityisesti sen upeasti maalattu katto herättivät molemmissa ihastusta.

– Ihana katto ja luontoaiheet! Tulee mieleen Nilsiän puut ja luonto. Ja tämä valo, kuin kesän valo, mikä tänne tulvii, huudahtaa ohjaaja Tapola.

Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -ooppera on mahdollista nähdä ensi kesänä Joensuun kirkossa näyttämöllisesti dramatisoituna. Päärooleissa laulavat baritoni Esa Ruuttunen Paavona, sopraano Varvara Merras-Häyrynen Riittana ja basso Matti Turunen seppänä.

– Viimeisten kiusausten kysymykset eivät koskaan vanhene, herättäjäjuhlien ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja Paavo Kettunen miettii oopperan suosion syitä.

– Ne ovat ajasta riippumattomia. Jumalan edessä jokainen joutuu pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä. Viimeisten kiusausten kysymyksenasettelu liittyy tiiviisti juhlien teemaan, Kettunen toteaa.

 

Minna Tolonen

5Xmielessä: Ukraina tarvitsee apuamme

Venäjän hyökättyä Ukrainaan piispa Jari Jolkkosen mielen on täyttänyt myötätunto ja huoli sodasta kärsivistä ukrainalaisista. Ukraina taistelee myös Suomen puolesta, piispa toteaa.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan piispa Jari Jolkkosen mielen on täyttänyt myötätunto ja huoli sodasta kärsivistä ukrainalaisista. Ukraina taistelee myös Suomen puolesta, piispa toteaa.

Piispa Jari Jolkkonen sytyttämässä kynttilöitä alttarilla.
– Rukous ei ole vain korulause. Tutkimukset osoittavat, että pitkittyneessä stressissä rukous vahvistaa ihmisen kriisinsietokykyä, sanoo Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Kuva: Kirkon kuvapankki / Tuija Hyttinen
  1. TUSKA. Aivan alusta lähtien sota on herättänyt tuskaa. Kun ajattelen sodasta kärsiviä ukrainalaisia, tuskaani yhdistyy huoli ja myötätunto. Kun ajattelen Venäjän rikollista hyökkäystä, typeriä perusteluja ja raakalaismaista tulenkäyttöä, tuskaani liittyy syvä epäreiluuden kokemus.

 

  1. AUTTAMINEN. Ukrainalaiset tarvitsevat humanitaarista apua. Pitkään. Parasta on lahjoittaa rahaa luotettaville avustusjärjestöille. Niihin kuuluu myös Kirkon ulkomaanapu. Tiedän sen, koska johdan kirkon lähetys- ja avustusjärjestöjen valvontaa. Talvisodassa me jäimme yksin. Ankara totuus on, että Ukraina tarvitsee myös aseapua. Ukrainan häviäminen rohkaisisi Venäjää jatkamaan militaristista imperialismia. Ukraina taistelee myös Suomen puolesta.

 

  1. RAJAYHTEISTYÖ. Venäjän valtiojohtoa pitää iskeä talouspakotteilla lujaa. Toisaalta tavalliset venäläiset ovat syyttömiä sotaan. Itäraja tulee olemaan vieressämme tuhat vuotta. Siksi kestävän rauhan takia meidän pitäisi yrittää jatkaa vuorovaikutusta ruohonjuuritasolla. Eikö luottamuksen rakentaminen tavallisiin venäläisiin, kansalaisjärjestöihin ja ystävyysseurakuntiin voisi olla juuri meidän itärajalla elävien tehtävä?

 

  1. PUOLUSTUS. Venäjän hyökkäys paljasti, että sen valtionjohto ymmärtää lopulta vain voiman ja vallan kieltä. Siksi meidän on jatkossakin pidettävä puolustusvoimat suorituskykyisenä. Entisenä aktiivireserviläisenä ja maanpuolustuskursseja kuluttaneena tiedän, että Suomen armeija on hyvässä kunnossa. Meillä on vahva tykistö ja maailmanluokan hävittäjät. Maastomme suosii puolustajaa, olemme ”suluttamisen suurvalta”. Tämä tuo tiettyä levollisuutta. En pelkää hyökkäystä Suomeen. Mutta samalla Suomen pitää olla myös rauhanturvaamisen ja diplomatian suurvalta.

 

  1. RUKOUS. Sodan sytyttyä järjestettiin piispojen toivomuksesta rauhan rukous ja kellojen soitto kaikissa seurakunnissa. Rukous on oikeasti tärkeä, ei vain korulause. Siinä tuomme kärsivien hädän sekä Jumalan korviin että omalle sydämellemme. Tutkimukset osoittavat, että pitkittyneessä stressissä rukous vahvistaa ihmisen kriisinsietokykyä.

 

Virpi Hyvärinen

 

 

Keskustelemalla ylös elämän kuoppakohdista

Kun elämässä on vaikeaa, apua kannattaa hakea heti. Yksin ei tarvitse pärjätä, kriisityöntekijä Kimmo Räty korostaa.

Kun elämässä on vaikeaa, apua kannattaa hakea heti. Yksin ei tarvitse pärjätä, kriisityöntekijä Kimmo Räty korostaa.

Silmälasipäinen parraskas mies katsoo kameraan.
Kriisityöntekijä Kimmo Räty muistuttaa, että omasta hyvinvoinnista on lupa pitää huolta silloinkin, kun elämässä on huolta ja stressiä. – Mitä enemmän kuormitusta, sen tärkeämpää olisi varata tietoisesti aikaa, että saa nollattua, hän perustelee. Kuva: Tiina Partanen

Kevät on tulvillaan valoa, ja luonnossa näkyy elämän elpymisen merkkejä. Samaan aikaan moni ihminen tuntee olonsa uupuneeksi ja mieleen voi nousta ahdistavia ajatuksia.

Pohjois-Karjalan kriisikeskuksen toiminnanjohtaja, kriisityöntekijä Kimmo Räty tunnistaa ilmiön. Kun pitkä pimeä talviaika on sinnitelty, keväällä voimat saattavat olla vähissä. Silloin on aika tehdä asioita, jotka palauttavat energiaa. On otettava aikaa palautumiseen.

– Kevät on talven aikana vähentyneiden voimavarojen keräämiskautta, Räty toteaa.

Hän jatkaa, että tänä keväänä kuormitusta lisää se, että takana on kaksi koronavuotta. Taustalla on paljon eristäytymistä ja huolta omasta ja läheisten voinnista. Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat aiheuttaneet hätää. Moni kokee lisäksi ahdistusta ympäristön tilasta ja ilmastonmuutoksesta.

Tämän kaltaiset yhteisesti koetut asiat tulevat lisätaakaksi kunkin oman elämän huolenaiheiden päälle. Räty kertoo, että Ukrainan tilanne on näkynyt varsinkin MIELI ry:n valtakunnalliseen kriisipuhelimeen tulevissa yhteydenotoissa ja nuorille suunnatussa Sekasin-chatissa.

Keskusteluapu auttaa eteenpäin

Kriisikeskuksesta saa muutaman päivän sisällä ajan keskusteluapuun. Tapaamiset ovat maksuttomia. Asiakkaaksi voi hakeutua joko yksin tai puolison tai perheen kanssa. Lähetettä ei tarvita.

Räty kertoo, että suurimmat tulosyyt ovat parisuhteen ja perheen ongelmat. Muita tavallisia syitä hakea apua ovat läheisen kuolema, ahdistus tai masennus sekä arjessa selviytymisen haasteet. Lähisuhdeväkivalta näkyy muun muassa siinä, että ihmiset ovat huolissaan omasta hermojen hallinnastaan.

Synkästä tilanteesta selviytymiseen auttaa Rädyn mukaan jo se, että pääsee ääneen miettimään ja pukemaan tilannetta sanoiksi. Se auttaa hahmottamaan tilannetta ja asioiden mittasuhteita. Keskustelut ovat luottamuksellisia.

– Ei valmiita ratkaisuja ole olemassa kenellekään. Yhdessä mietitään, eteenpäin vievien kysymysten kautta. Jos tilanne ei ole vielä pitkittynyt, niin usein lyhyellä keskusteluavulla pääsee eteenpäin, Räty sanoo.

Mistä sen sitten tietää, milloin asiakas on saanut avun? Jokainen tarina on omanlaisensa, ja kokenut kriisityöntekijä kohtaa asiakkaansa yksilönä.

– Yhdessä asiakkaan kanssa arvioidaan, että joko rupeaa elämä kantamaan. Suuntaviivat selkiytyvät, ja pystyy jatkamaan normaalia elämää, Räty kuvailee.

Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin

Jokainen kohtaa raskaita ajanjaksoja elämässään. Räty kutsuu niitä elämän kuoppakohdiksi.

– Jos elämän kuoppakohdassa on pyöritty pitkään, niin voimat ovat vähissä. Palautuminen ja kuntoutuminen ottavat aikaa.

Räty painottaa, että kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Omin voimin sinnittely on haitallista, sillä se kuluttaa voimavaroja. Yhdessä pärjääminen on se, mitä tarvitaan.

– Perisuomalaiseen sisuun liitetty yksin pärjäämisen ihannointi vain yleensä vaikeuttaa tilannetta.

Räty rohkaisee hakemaan apua viivyttelemättä, kun vähänkin tuntuu siltä. Avun hakemiselle ei pidä pitää liian isoa kynnystä. Mitä aikaisemmin apua saa, sen nopeammin kuopasta noustaan.

– Jos löytyy läheisiä ihmisiä tai apua se auttaa ja nopeuttaa. Sen takia asioista kannattaa puhua. Yksinään ei tarvitse pärjätä.

On lupa pitää huolta itsestä

Elämän kriiseihin on mahdollista varautua siten, että huolehtii omasta hyvinvoinnistaan. Yksinkertaisia, ymmärrettävällä tavalla esitettyjä vinkkejä mielenterveyden ylläpitoon on runsaasti tarjolla verkossa ja somessa, myös Pohjois-Karjalan kriisikeskuksen Facebook-sivuilla.

Tiedosta ei ole pulaa, mutta osaammeko soveltaa sitä omassa elämässämme?

Räty näkee suomalaisten ongelmana sen, että huolten ja stressin alla unohdamme pitää huolta itsestämme. Ihmisiä pitää muistutella lisäämään elämäänsä mukavia, kevyitäkin asioita, jotka tuovat vastapainoa kaikelle sille, mikä kuluttaa voimia.

– Mitä enemmän kuormitusta, sen tärkeämpää olisi varata tietoisesti aikaa, että saa nollattua. Pysähdy miettimään, mihin tulee omaa aikaa käytettyä, Räty kehottaa.

Rädyllä itselläänkin on tapana varata aikaa rauhoittumiseen. Puhumista ja keskusteluja sisältävän työn vastapainoksi hän on vapaa-ajalla paljon itsekseen ja perheensä parissa sekä liikkuu luonnossa koiriensa kanssa.

Apua kannattaa hakea ajoissa

Omaa hyvinvointia voi lisätä yksinkertaisilla valinnoilla, mutta samalla on syytä muistaa, että kaikista tilanteista ei suinkaan ole tarkoitus selviytyä omin voimin. Räty korostaa, että apua kannattaa hakea heti kun siltä tuntuu. Ahdistuksen tai masennusoireiden ei pidä antaa pitkittyä.

– Jos oma hyvinvointi rupeaa mietityttämään, käänny ammattilaisen puoleen.

Kriisikeskus ei tarjoa pitkää hoitosuhdetta. Keskimäärin alle kolme käyntikertaa riittää. Tarvittaessa asiakas ohjataan eteenpäin mielenterveyspalvelujen pariin. Räty kertoo, että jatkohoitoa tarvitsee alle viisi prosenttia asiakkaista.

– Tässä yksi ratkaisevista tekijöistä on, että meille pääsee nopeasti, kun kriisi on päällä.

 

Pohjois-Karjalan kriisikeskus on osa valtakunnallista kriisikeskusverkostoa. Kattojärjestönä toimii MIELI – Suomen mielenterveys ry. Asiakastyötä tekevät Rädyn lisäksi Mervi Rytkönen ja Markus Lampinen. Tiina Mehtonen hoitaa ajanvarauksia sekä koordinoi vapaaehtoistoimintaa. Kriisipuhelinpäivystyksen ringissä on Pohjois-Karjalasta mukana noin 30 vapaaehtoista. Seuraava koulutus alkaa huhtikuun puolivälissä.

 

Hanna Pekkanen

 

Kuka Kimmo Räty?

Ammatti: Pohjois-Karjalan kriisikeskuksen toiminnanjohtaja, kriisityöntekijä

Ikä: 51 vuotta

Asuinpaikka: Kontiolahti

Perhe: vaimo, kaksi lasta ja kaksi koiraa

Harrastukset: luonnossa liikkuminen, kalastus, metsästys, laskettelu

Koulutus: sairaanhoitaja AMK, ratkaisukeskeisen psykoterapian koulutus

 

Hanna Pekkanen

Uskon merkitys kriiseissä

Vakaumus tai elämän merkityksellisyyden kokemus vahvistaa selviytymiskykyä, mutta usko ei suojaa kriisien tapahtumiselta tai niiden kokemiselta. Kriisin läpi käyminen muovaa jokaisen kuvaa itsestä, toisista ja maailmasta – niin näkyvästä kuin näkymättömästä. Kriisi vie syvempiin vesiin sekä siinä, mitä minulle voi tapahtua, että miten siihen reagoin. Yllättää voi sekin, kun toinen vieressä kokee saman kriisin ihan eri tavoin.

Kriiseihin voi liittyä useammin hengellisiä kokemuksia kuin arvaamme, koska olemme kankeita sanoittamaan tunteiden lisäksi hengellistä kokemusta. Vaikka usko, rukous ja suhde Jumalaan koettaisiin vakaana, rauhoittavana ja vaikuttavana, sitä on hankala saattaa sanoiksi, koska silloin paljastaa itsestään jotain valtavan alastonta. Omassa perheessäni on sanonta: ”Asioilla on tapana järjestyä.” Ainakin minulle se merkitsee, että Jumala järjestää asiat. Yleensä kuitenkin eri tavoin kuin olen pelännyt tai toivonut.

Pääsiäinen on monta kriisikertomusta: yksi kavereista pettää, opettaja ja esikuva vangitaan, valehdellaan ja piiloudutaan, ettei itselle käy huonosti, äiti ja ystävät seuraavat läheisen surkeaa kuolemaa, ympäristö ivaa ja maakin järisee. Toivon luja ydin ja usko ylösnousemukseen näkyy, kun rohkeus palaa tuohon joukkoon ja he lähtevät kertomaan kokemastaan kaunistelematta. Kaaoksen jälkeen syntyy uutta.

Kriisi jättää kokijaansa jäljen ja saattaa synnyttää myötäelämisen kykyä. Kun ajattelen kirkkoa yhteisönä, sen ei tule kavahtaa kriisejä vaan kuunnella niitä ja niissä olevia. Kärsimys ja lohdutus kuuluvat yhteen. Vaikka ne kohdataan henkilökohtaisina, ne luovat meitä yhteisönä uudeksi.

 

Anna-Riitta Pellikka

Pielisensuun vs. kappalainen,
psykoterapeutti ja työnohjaaja

Puput ja tiput kuuluvat pääsiäiseen

Pääsiäinen on täynnä symboliikkaa. Lasten askartelut, kodin koristeet ja pääsiäisen ruoat kantavat mukanaan vahvaa kristillistä sanomaa.

Pääsiäinen on täynnä symboliikkaa. Lasten askartelut, kodin koristeet ja pääsiäisen ruoat kantavat mukanaan vahvaa kristillistä sanomaa.

Värikkäitä pääsiäismunia munakennossa.
Kuva: Pixabay.

Pääsiäisemunien maalaaminen – tai ainakin suklaamunien syöminen – kuuluu monien pääsiäiseen.

Pääsiäismuna on ylösnousemuksen vertauskuva. Se muistuttaa Jeesuksen haudasta, joka näyttää päältä kuolleelta, mutta jonka sisällä onkin uuden elämän alku. Niin kuin tipu murtautuu ulos munankuoresta, Kristus murtautui ulos haudasta.

Myös suklaamunilla on sama merkitys. Sen sisällä oleva yllätys kertoo ensimmäisen pääsiäisen iloisesta yllätyksestä: hauta onkin tyhjä, Jeesus on noussut kuolleista.

Legendan mukaan Maria Magdalena vei ylösnousemuksen mahdollisuutta epäilleelle Rooman keisari Tiberiukselle lahjaksi ensimmäisen punaiseksi värjätyn pääsiäismunan ja kertoi Jeesuksen nousseen kuolleista. Punainen väri symboloi Jeesuksen verta. Ortodoksit värjäävät pääsiäismunansa edelleen usein punaisiksi.

Virpojien pukeutuminen noidiksi kertoo itäisen ja läntisen perinteen sekoittumisesta

Pajunkissoja kuvattuna sinistä taivasta vasten.
Kuva: Pixabay.

Virpominen liittyy palmusunnuntaihin. Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja häntä tervehdittiin palmunoksia heiluttaen. Meillä palmunoksat on korvattu pajunoksilla, jotka koristellaan paperikukilla ja höyhenillä.

Virpomisen tarkoitus on siunata eli toivottaa virvottavalle kaikkea hyvää, mitä Jumala voi antaa. Virpomiseen voidaan liittää erilaisia virpomaloruja ja -siunauksia, ja virpojalle on tapana antaa pieni palkka: suklaamuna, rahaa tai makeisia.

Tapa virpoa on peräisin Venäjältä ja itäisestä Suomesta, ortodokseilta. Alun perin virpomaan lähdettiin parhaissa juhlavaatteissa, mutta Karjalan evakoiden asetuttua eri puolille Suomea virpomiseen yhdistyi läntinen trulliperinne ja lapset alkoivat virpoa noidiksi pukeutuneina. Tavassa on tiettyä epäloogisuutta: virpojat toivottavat siunausta, noidat taas tuovat vanhan uskomuksen mukaan pahaa. Palmusunnuntain virpojanoidat ovatkin esimerkki perinteiden sulautumisesta tilanteessa, jossa tapojen alkuperäisiä merkityksiä ei tunneta.

Miten muniva jänis liittyy protestantteihin?

Värikkäät jänis-koristeet pöydällä kukkaruukun vieressä.
Kuva: Pixabay.

Pääsiäispupu on tuttu aihe niin pääsiäiskorteista kuin -suklaistakin. Miten jänis liittyy pääsiäiseen?

Pääsiäispupun historia liittyy pääsiäismunan tapaan esikristilliseen aikaan ja sen merkityskin on samansuuntainen: nopean ja runsaan lisääntymisen takia jänis on hedelmällisyyden ja uuden elämän vertauskuva.

Protestantit leimasivat 1400-luvun Saksassa munien siunaamisen ja antamisen katoliseksi tavaksi, mutta pitivät sen osana pääsiäisperinnettään keksimällä sille uuden, uskonnosta irrallisen selityksen. Sen mukaan munat lahjoitti lasten uskomuksiin sopien muniva jänis.

Vanhan uskomuksen mukaan jänis nukkuu silmät auki tai ei nuku lainkaan. Siksi jänistä on pidetty vertauskuvana ylösnousseesta Vapahtajasta, joka ei kuollessaan nukkunut ikuiseen uneen.

Lammaspaisti pääsiäisateriana periytyi kristityille juutalaisilta, mutta sai uuden merkityksen

Lampaan muotoinen leivonnainen päöäsiäiskoristeiden vierellä.
Kuva: Pixabay.

Lammas ilmestyy joihinkin suomalaisiinkin koteihin pääsiäisenä juhla-aterian muodossa. Pääsiäisenä voidaan tarjota pääruokana lampaanpaistia, joissakin maissa myös leivonnaiset valmistetaan pääsiäisenä lampaan muotoon.

Juutalaiset viettivät pääsiäistä Egyptin orjuudesta vapautumisen kunniaksi. Juhlan kokokohta oli pääsiäislampaan syöminen. Jeesus halusi elämänsä viimeisenä iltana noudattaa vanhaa perinnettä, mutta antoi sille uuden sisällön. Kun juutalaisten pääsiäislammas vei ajatukset historiaan, Jeesus katsoi eteenpäin. Hän oli itse uhrikaritsa, joka kuoli ihmisten syntien vuoksi.

Kristityille pääsiäislammas symboloikin juutalaisista poiketen Kristusta uhrikaritsana. Kirkkotaiteessa tämä teema nähdään usein voitonlippua kantavan karitsan muodossa.

Virpi Hyvärinen

Lähteet: Lempiäinen, Pentti: Pyhät ajat (Kirjapaja 2000) sekä Reinikainen, Satu: Ihme pääsiäinen (Lasten Keskus 2012)