Kategoria: usko ja elämä

Petos, epäusko ja usko pääsiäisen tapahtumissa

Ystävä tekee oharin ja Juudas pettää Jeesuksen. Vaikka lähimpiin ei voi aina luottaa, elämä saattaa yllättää.

Ystävä tekee oharin ja Juudas pettää Jeesuksen. Vaikka lähimpiin ei voi aina luottaa, elämä saattaa yllättää.

Varjokuva ristin kantajasta.
Pääsiäiskertomukseen kietoutuu monenlaisia hylkäämisiä, pettymyksiä ja petoksia. Myös Jeesus itse huusi ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Kuva: iStock

Yö kirkolla -tapahtumaan saapunut nuori mökötti sohvalla yksinään. Kaveri oli tehnyt oharin. Lupasi tulla, mutta jäikin kotiin. Nuori koki olonsa petetyksi.

Ihmissuhteet ovat vaarallisia. Saatan pettyä toiseen. Seurustelukumppani muuttuu, kun muutetaan yhteen. Kaveruus osoittautuu yksipuoleiseksi. Minusta etsitään vain hyötyä.

Pääsiäisen tapahtumissa näkyvät elämän monet kivut

Jeesuksen oppilaat vannoivat mestarilleen lujaa ystävyyttä: Seuraamme sinua minne vain! Mutta kun tultiin Jerusalemiin pääsiäisjuhlia viettämään, lupaukset haihtuivat hetkessä.

Yllättäen Jeesus pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan. Silloin lähimmätkin pakenivat. He pelkäsivät oman turvallisuutensa puolesta. Luotto-oppilas Pietari jopa kielsi koskaan edes tunteneensa Jeesusta.

Pelko sulkee suun ja pakottaa kääntämään takkia. Tämä ikitotuus nähdään niin koulun pihalla kuin totalitaarisissa valtioissa. Omaa mielipidettä ei sanota, jos siitä joutuu maksamaan kipeästi.

Samalla ystävänsä pettänyt kokee syyllisyyttä ja häpeää. Minä kurja pelkuri. Näin tapahtui Jeesuksenkin seuraajille. Pietari itki katkerasti tajuttuaan tekonsa. Vielä raskaammin otti kavaltaja Juudas. Hän riisti itseltään hengen.

Juudaksen mysteeri ja sen mahdollisia tulkintoja

Juudas oli seurannut Jeesusta muiden tavoin. Kuullut tämän puheet ja vakuuttunut tämän ihmeistä. Miksi hän kavalsi Jeesuksen? Ei kait pelkkä rahanhimo riittänyt syyksi?

Juudaksen teosta on esitetty erilaisia oppineita arvauksia. Ehkä hän vain järjesti Jeesuksen ja ylipappien tapaamisen, jotta Jeesus voisi puhua heillekin. Kun tapaaminen meni pieleen ja johti Jeesuksen kuolemaan, Juudaksen osuus muistettiinkin toisella tavalla.

Toisen teorian mukaan Juudaksen kärsivällisyys Jeesuksen asiaan hiipui. Jumalan valtakunta ei vain näyttänyt saapuvan. Niinpä Juudas juonitteli mestarinsa pulaan pakottaakseen hänet tuomaan luvatun valtakunnan maan päälle. Mutta Juudas sai pettyä. Jeesuksen mahti olikin toisenlaista. Ei enkelten tai sotajoukkojen voimaa, vaan suostumista kärsimykseen ja kuolemaan.

Tai ehkä Juudaksen usko vain loppui. Ehkä epäilyn siemenet olivat itäneet jo pitkään. Silti voidaan kysyä, miksi Juudas ei vain vetäytynyt hommasta ja palannut kotiin. Miksi hän teki niin suurta vahinkoa opettajalleen ja ystävilleen?

Luukkaan evankeliumissa Juudaksen ratkaisu laitetaan pimeyden voimien piikkiin: ”Silloin meni Saatana Juudakseen.”

Joskus pahan mittasuhteet ylittävät kaiken ymmärryksen. Ihminen ei kykene tällaiseen, ei edes kokonainen valtio. Niinpä päätellään, että taustalla vaikuttavat ihmistä suuremmat pimeyden voimat.

Maksettu tarina varastetusta ruumiista

Pääsiäispetosten sarjaan kuuluu myös evankelista Matteuksen tallentama erikoinen episodi. Jeesuksen kuoltua ylipapit pyysivät hänen haudalleen vartioston, jotta oppilaat eivät varastaisi mestarinsa ruumista. Nämä saattaisivat valehdella, että Jeesus oli herätetty kuolleista.

Joukko sotilaita asettui vartioimaan hautaa. Kun Herran enkeli yöllä vieritti kiven haudan suulta, he kaatuivat kuin kuolleina maahan. Jälkeenpäin vartijat raportoivat tapahtuneesta juutalaisten johtajille. Silloin nämä lahjoivat sotilaat hiljaisiksi: Jos teiltä kysytään, sanokaa että Jeesuksen oppilaat varastivat ruumiin teidän nukkuessanne.

Kuvitellun petoksen estäjät turvautuivat siis itse petokseen.

Jos Jeesuksen ylösnousemusta on mahdotonta hyväksyä, se täytyy jotenkin selittää pois. Nykyään tosin kristinuskon kriitikot eivät turvaudu teoriaan petoksesta.

Suositumpaa on vedota toiveajatteluun ja surutyön problematiikkaan. Surevat oppilaat luulivat itkuisen yön tunteina nähneensä Jeesuksen elävänä. Niinpä he kuvittelivat Jumalan herättäneen hänet kuolleista.

Näkivätkö Jeesuksen oppilaat harhoja?

Surun tuottamat harhanäyt tunnistettiin jo antiikin maailmassa. Ei niiden perusteella päätelty, että edesmennyt olikin herätetty kuolleista ja korotettu taivaallisen pelastajan asemaan.

Ja huomaa: Jeesuksen kerrottiin ilmestyneen useammalle ihmiselle yhdellä kertaa. Se varsinkaan ei selity hallusinaatiolla. Harhanäyt ovat aina yksityisiä kokemuksia, ei koko joukon yhteisiä.

Pelkkä ohimenevä harhanäky ei johtaisi kokonaisen maailmankatsomuksen ja elämänsuunnan muutokseen. Ylösnousseen ilmestykset muuttivat tyystin oppilaiden käsityksen Jeesuksesta ja Jumalan suunnitelmista. Ylösnousseen kohtaaminen teki heistä uuden pelastussanoman julistajia.

Lisäksi muuan kristittyjen vastustaja, Paavali, kohtasi ylösnousseen. Eikä hänellä ollut mitään psykologista tilausta sille. Siksi hänet hakataan viimeisenä naulana harhanäkytulkinnan arkkuun.

Jeesuksen ylösnousemusta on vaikea kuitata tietoisena tai tiedostamattomana petoksena. Silti siihen ei ole mitenkään helppoa uskoa. Se kun haastaa muuttamaan koko maailmankatsomuksen.

Onko sinua petetty?

Vaikka usko Jumalaan ei perustukaan petokseen, uskova itse voi pettyä uskoonsa. Joskus häntä koetellaan niin ankarasti, ettei uskosta ja toivosta enää jaksa pitää kiinni.

Jeesus itsekin joutui tällaiseen koettelemukseen. Hän kun huusi ristillä viimeisinä sanoinaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Jeesus näytti menettäneen uskonsa ja toivonsa. Hän kyseli, oliko Jumala pettänyt hänet.

Moni muukin on nostettu samanlaiselle elämän ristille. Jumala tuntuu paenneen jonnekin aivan muualle. Samalla kuitenkin tiedetään, että hänen sylissään tässä ollaan. Se ei vain tunnu siltä.

Yrmeä ilme oli vain pintaa

Jumalan ja ihmisten edessä altistuu vaaralle pettyä. Mutta iloinen yllätyskin on mahdollista.

Nuoren kaveri ei ilmaantunut kirkolle, mutta alkuharmistuksen jälkeen hän löysi tiensä lautapeliporukkaan. Ilme kirkastui ja hän huomasikin kuuluvansa joukkoon.

Ihmiset eivät ole niin vihamielisiä, miltä äkkiseltään näyttää. Kun tuntemattoman kanssa puhuu vähän pitempään, hän osoittautuu samanlaiseksi kuin minä.

Jumalakaan ei kätkeydy etsijältä pysyvästi. Hän voi myös suostua löydettäväksi. Tosin omalla ajallaan ja tavallaan. Niinpä on uskallettava muuttaa odotuksia. Jumala ei olekaan sitä mitä luulin. Eikä usko ole sitä mitä kuvittelin. Se tuo kyllä ilon, mutta omanlaisensa.

 

Kari Kuula
teologian tohtori

Juttu on julkaistu alun perin Nurmijärven Seurakuntaviestissä.

 

Seurakuntien valtteina ammatillisuus ja hyvät tilat

Koulupäivän jälkeen sadat joensuulaiset pikkukoululaiset kiiruhtavat iltapäiväkerhoon. Seurakunnilla on pitkä kokemus iltapäivätoiminnan järjestämisestä.

Koulupäivän jälkeen sadat joensuulaiset pikkukoululaiset kiiruhtavat iltapäiväkerhoon. Seurakunnilla on pitkä kokemus iltapäivätoiminnan järjestämisestä.

Viisi iloista lasta moikkaa katsoen kameraan.
Joensuun seurakunnan ylläpitämässä Noljakan iltapäiväkerhossa viihtyvät Luukas Turunen, Jules Kontkanen ja Jasper Sieviläinen sekä etualalla olevat Mosku Pihakoski ja Vili Sieviläinen. Kuva: Tea Ikonen

Joensuussa kaupunki tarjoaa perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa yhteistyössä seurakuntien ja esimerkiksi 4H-yhdistysten kanssa. Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnista iltapäiväkerhoja järjestävät Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnat, joilta kaupunki ostaa palvelun.

Toiminnalla on seurakunnissa pitkät perinteet: esimerkiksi Joensuun seurakunta on järjestänyt iltapäiväkerhoja jo 50 vuoden ajan.

Kerhojen ensisijainen tarkoitus on vähentää lasten yksinoloa, ehkäistä syrjäytymistä ja tukea perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia.

– Että ei tulisi niitä yksinäisiä iltapäiviä, tiivistää Joensuun seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissinen.

Kysyntää olisi enemmän kuin kerhoissa on paikkoja

Iltapäiväkerhoja on Joensuussa tulevana lukuvuonna nykyistä vähemmän. Taustalla on lapsimäärän väheneminen tietyillä alueilla. Samaan aikaan väki pakkautuu tiiviimmin kasvaville asuinalueille, kuten vaikkapa Karhunmäkeen ja Marjalaan.

– Olemme lisänneet keskustan alueella paikkoja kaupungin omana toimintana, Joensuun kaupungin kehittämisjohtaja Jani Kaasinen kertoo.

Aamu- ja iltapäiväkerhot eivät ole lakisääteinen oikeus. Kerhot on tarkoitettu pääsääntöisesti ykkösluokkalaisille, joilla ei ole huoltajaa koulun jälkeen kotona.

Syksyllä 2023 aloittavissa evankelisluterilaisten seurakuntien iltapäiväkerhoissa on tarjolla yhteensä 170 paikkaa joensuulaisille ykkös- ja kakkosluokkalaisille. Kristiina Nissinen kertoo, että hakemuksia tuli enemmän kuin on paikkoja.

– Paikkalukua emme pysty nostamaan lasten kustannuksella. Tiloja ja työntekijöitä ei riittäisi, hän toteaa.

Seurakunnilla on koulutetut ohjaajat ja hyvät kerhotilat

Nissinen näkee seurakuntien iltapäiväkerhojen suurelle kysynnälle erityisesti kaksi syytä: Ohjaajat ovat kaikki koulutettuja ja päteviä lastenohjaajia ja kerhotilat ovat asianmukaisia. Esimerkiksi Marjalassa kerhot kokoontuvat seurakunnan tiloissa, jotka on suunniteltu nimenomaan kerhoja varten.

– Ammatillisuus ja hyvät tilat luovat työn pohjan. Ei lapsista voida ajatella, että ”kunhan ne jossain pyörivät”, Nissinen sanoo.

Lastenohjaajat osaavat kohdata sekä lapsen että tämän perheen. Heillä on hyvät valmiudet toimia erilaisissa tilanteissa.

– Kirkon kasvatuksen ammattilaisina tunnistamme lasten tuen tarpeet, sanoo Joensuun seurakunnan vastaava lastenohjaaja Jaana Pulkkinen.

– Kerhotoiminta ehkäisee syrjäytymistä: lapsi oppii kerhossa kaveritaitoja eli sitä, miten ollaan kaverin kanssa, Pulkkinen jatkaa.

Vakiintunut yhteistyö on tärkeää kaupungille

Kaupungilla on erittäin positiiviset kokemukset seurakunnista iltapäivätoiminnan palveluntuottajina.

– Seurakunnat ovat vakiintuneita pitkäaikaisia toimijoita. Ammattitaito on korkealla ja osaaminen lasten kanssa vahvaa. Koulujen rehtoreilta on tullut erittäin hyvää palautetta, Jani Kaasinen sanoo.

Kaasinen kertoo näkevänsä seurakunnat erittäin merkityksellisinä yhteistyökumppaneina myös tulevaisuudessa. Vastuu iltapäiväkerhojen järjestämisestä on liian iso, eikä pienillä järjestöillä välttämättä ole mahdollisuutta sitoutua siihen.

– Selkeästi huomaa kansallisestikin, että ihmisten innokkuus yhdistys- tai kansalaistoimintaan vähenee. Aktiivisuus saattaa olla yksittäisten henkilöitten varassa. Seurakunnilla on pysyvät organisaatiot ja pitkä kokemus yhteistyöstä, Kaasinen toteaa.

 

Hanna Pekkanen

 

Tukea ja tekemistä lapsiperheille

Lapsiperheille on tarjolla seurakunnissa koululaisten iltapäiväkerhojen lisäksi myös paljon muuta. Kasvatuksen tukea tarjotaan kristilliseltä arvopohjalta, mutta osallistujilta ei vaadita kirkon jäsenyyttä.

Seurakuntien kerhot ovat pääosin maksuttomia, ainoastaan tarjoilusta saatetaan pyytää pieni maksu. Työntekijöinä ovat koulutetut lastenohjaajat.

Perhekerhot ovat rentoja kohtaamispaikkoja kaikille perheille. Niihin voi vapaasti tulla kahvittelemaan, viettämään aikaa ja tietysti leikkimään yhdessä.

– Perhekerhoon lapsi tulee aina oman aikuisen kanssa, Joensuun seurakunnan vastaava lastenohjaaja Jaana Pulkkinen ohjeistaa.

Myös vauvakerhot ovat sellaisia kerhoja, joihin isä tai äiti ja vauva tulevat yhdessä.

– Takavuosien päiväkerhoa vastaava juttu on nyt nimeltään Taaperokerho. Siellä noin 2–4-vuotiaat lapset käyvät ilman vanhempia. Joensuun seurakunnassa pyörii lisäksi kolme muskaria, Pulkkinen kertoo.

Torstaiaamuisin Joensuun seurakuntakeskuksessa on mahdollisuus nauttia aamupuuro ja tavata eri-ikäisiä ihmisiä Turinatorstaissa. Pulkkinen kertoo, että Turinatorstai on löytänyt paikkansa: kävijöitä on joka viikko noin 40–50.

– Ikäihmiset ovat hyvin innoissaan lasten läsnäolosta. Kaikilla heillä ei ole omassa lähipiirissä pieniä lapsia. Monet katsovat silmät loistaen, kun pienet konttaavat siellä.

Kun vanhempi tarvitsee hetken omaa aikaa, hän voi ilmoittaa lapsensa Joensuun seurakuntakeskuksella toimivaan Muksupysäkkiin. Lapsen voi jättää lastenohjaajien kanssa kahdeksi tunniksi. Palvelu on ilmainen.

Lyhytaikaista lastenhoitoa tarjoaa myös Pikkuhelppi. Se on perheille tarkoitettu maksuton tukipalvelu, josta saa apua sen mukaan kuin perheellä on tarvetta. Alkukartoituksen perusteella sovitaan joko kotikäyntejä tai tavataan seurakunnan tiloissa. Tarjolla on myös jutteluhetkiä vanhemmille.

 

Hanna Pekkanen

 

Tekemistä ja tukea lapsille ja perheille tarjoavat Joensuun seurakunnan lisäksi myös muut alueen seurakunnat. Lue lisää:  joensuunseurakunnat.fi tai kontiolahdenseurakunta.fi.

 

Sairaalapappi on potilaita, omaisia ja hoitajia varten

Hoitajilla on rajalliset mahdollisuudet tukea potilasta kriisin tai yksinäisyyden hetkellä, mutta sairaalapapilla on aikaa paneutua ihmisten hätään.

Hoitajilla on rajalliset mahdollisuudet tukea potilasta kriisin tai yksinäisyyden hetkellä, mutta sairaalasielunhoitajalla on aikaa paneutua ihmisten hätään.

Sairaalapappi ja sairaanhoitaja istuvat pöydän äärellä.
Sairaalapappi Eija Majasaaren (vas.) mukaan sairaalasielunhoito voi olla jutustelua mistä tahansa aiheesta. Geriatrisen osaston hoitaja Mervi Eklund arvelee, että pappi pystyy vastaamaan potilaiden hengellisiin kriiseihin ja tarpeisiin hoitajia paremmin. Kuva: Tea Ikonen

– Keskussairaalassa sairaalasielunhoitajaa pyydetään paikalle usein silloin, kun oma tai läheisen sairaus herättää huolta, kertoo sairaalapappi Jenni Tabell.

Sairaalapapin kanssa halutaan keskustella esimerkiksi akuuteista kriiseistä, kuoleman kohtaamisesta ja elämän rajallisuudesta, yksinäisyydestä sekä oman tai läheisen elämänhistoriasta. Lisäksi sairaalapappia pyydetään tuomaan ehtoollista, viettämään rukoushetkeä tai hänelle halutaan ripittäytyä.

Sairaalasielunhoitajat ovat kaikkia sairaalassa käyviä varten, olipa kyseessä potilas, omainen tai hoitohenkilökunta. Heidän puoleensa saa kääntyä matalalla kynnyksellä. Keskustelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia.

– Sielunhoito voi olla ihan mistä tahansa aiheesta juttelua. En kysele ihmisen vakaumusta. Tarvittaessa voin kysyä, haluaako asiakas, että rukoillaan, mutta kaikissa keskusteluissa en ota sitä esille. Kunnioitamme ihmisen omaa vakaumusta ja itsemääräämisoikeutta. Ei olla tekemässä käännytystyötä vaan tarjoamassa henkistä ja hengellistä tukea, toteaa sairaalapappi Eija Majasaari.

Kirkon sairaalasielunhoito 60 -tunnus, jossa risti muotoutunut kämmenistä.
Pohjois-Karjalan ensimmäinen sairaalapappi aloitti virassaan 60 vuotta sitten.

Sairaalasielunhoitajat ovat pääasiassa pappeja

Suomessa työskentelee noin 120 sairaalasielunhoitajaa. He ovat pääasiassa pappeja tai lehtoreita. Pohjakoulutuksena on teologian maisterin tutkinto, ja virassa olevat sairaalapapit suorittavat lisäksi 60 opintopisteen laajuisen sairaalasielunhoitajan erityiskoulutuksen.

– Myös diakoniatyöntekijä voi olla sairaalasielunhoitaja, jos tekee sairaalatyötä ja on käynyt sairaalasielunhoidon erityiskoulutuksen. Suomessa on ehkä pari sairaaladiakonia, Majasaari sanoo.

Tabell ja Majasaari työskentelevät sairaalapappeina Pohjois-Karjalan keskussairaalassa, Psykiatriatalossa ja Siilaisen kuntoutumiskeskuksessa. Heidän työhönsä kuuluu muun muassa osasto- ja poliklinikkavierailuja, tapaamisia potilaiden, omaisten ja hoitohenkilökunnan kanssa, erilaisten ryhmien vetämistä, hartaushetkiä ja ehtoollisia.

Sairaalapapilla on aikaa paneutua ihmisten hätään

Hoitohenkilöstö kokee sairaalapapit osaksi tiimiä, jossa pappi auttaa potilasta ja tarvittaessa myös omaisia. Hoitajilla ei ole aina aikaa tai mahdollisuutta tukea potilasta kriisin tai yksinäisyyden hetkellä. Silloin sairaalapapista on suuri apu.

– Seurakunnan työntekijä osaa vastata hengellisiin asioihin paremmin. Monesti me hoitajat olemme aika kiireisiä, mutta sairaalapapilla on aikaa paneutua ihmisten hätään ja poistaa ahdistusta, arvioi geriatrisen osaston sairaanhoitaja Mervi Eklund Siilaisen kuntoutumiskeskukselta.

– Minusta on ollut hienoa, että sairaalapastori on käynyt osastolla esimerkiksi pääsiäisen ja joulun aikaan ja luonut osaltaan näiden juhlapyhien tunnelmaa potilaille, toteaa osastonhoitaja Virva Pellinen Pohjois-Karjalan keskussairaalasta.

Sairaalapappi on myös hoitohenkilökuntaa varten

Myös työntekijät saavat sairaalapapeilta apua, jos osastolla on tapahtunut jotain, mikä on koskettanut työyhteisöä. Sellainen voi olla nuoren ihmisen yllättävä kuolema osastolla tai yksikön oman työntekijän vakava sairastuminen.

– Lisäksi sairaalapastori on käynyt keskustelemassa henkilökunnan kanssa arvoista sekä eettisyydestä. Näissä asioissa olemme hyödyntäneet myös teologian opiskelijoita, milloin heitä on ollut osastolla käytössä, Pellinen kertoo.

Mervi Eklund kertoo kuulleensa, että hänen kollegansa oli toivonut sairaalapapin siunaavan hänet työhön.

– Samalla tavalla kuin koti siunataan, voi pyytää siunauksen työhönsä. Tarpeita on niin monenlaisia. Se lämmitti sydäntä.

 

Tea Ikonen

 

Sairaalasielunhoitoa Joensuussa 60 vuotta

  • Pohjois-Karjalan ensimmäinen sairaalapappi Kauko Kajo aloitti virassaan 1.4.1963. Hän työskenteli keskussairaalassa, Kontioniemen parantolassa ja Paiholan sairaalassa.
  • Pohjois-Karjalan sairaalasielunhoitopiirin toisen sairaalapapin virassa aloitti Jarmo Sivonen 15.1.1971. Hän oli erityisesti psykiatristen potilaiden sielunhoitaja ja toimi myös työnohjaajana ja palvelevan puhelimen toiminnasta vastaavana.
  • Joensuun seurakuntayhtymän sairaalapappeina toimivat tällä hetkellä Eija Majasaari ja Jenni Tabell.

 

Piispan pääsiäistervehdys: Kolme ateriaa

Taivaan juhla-aterian alkupaloja kannattaa maistaa jo täällä ajassa ja arjen keskellä.

Yhdessä syömisellä on hämmästyttävä voima. Yhteisellä aterialla ravitaan ruumista ja vahvistetaan keskinäistä yhteyttä. Jaetaan kokemuksia, nostetaan maljoja ja katsotaan toisia hyväksyvästi silmiin. Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet, sanotaan Vanhassa testamentissa.

Pääsiäisen evankeliumissa kerrotaan kolmenlaisesta ateriasta.

Kun apostolit kysyvät Jeesukselta ”minne tahdot meidän valmistavan pääsiäisaterian”, he tarkoittavat juutalaisten pääsiäistä. Vanhan liiton pääsiäisaterialla juhlitaan vapautumista Egyptin orjuudesta. Vapautuminen sorron alta ansaitsee juhlansa myös tänään, jolloin oman aikamme faaraot haluavat alistaa pienempiä kansoja sortovaltansa alle.

Kun Jeesus lausuu aterian aikana ”ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini”, hän antaa vanhan liiton pääsiäisaterialle uuden merkityksen. Osallistuva saa maistaa Herran läsnäoloa ja vapautumista synnin, kuoleman ja kaiken pahan vallasta.

Tuolla aterialla Jeesus viittasi myös kolmanteen ateriaan: ”Tästä eteenpäin en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” Ehtoollisella maistetaan siis alkupaloja taivasten valtakunnan juhlapöydästä.

Ristin ja ylösnousemuksen juhlassa nämä kaikki yhdistyvät. Ehtoollisella nämä kaikki ovat läsnä. Siksi kutsun seurakuntia ja seurakuntalaisia viettämään ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä.

Olet tervetullut paastonajan hillittyihin jumalanpalveluksiin ja musiikkihartauksiin, joissa kuljetaan Kristuksen kärsimystietä rukouksessa, katumuksessa ja mietiskelyssä.

Olet tervetullut kiirastorstain iltamessuun, ehtoollisen asettamisen juhlaan, jonka päätteeksi kynttilät sammuvat, urut vaikenevat ja alttari puetaan mustiin.

Olet tervetullut pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen ja rukoushetkiin, joissa mietiskellään Kristuksen kärsimystä ja kiitetään hänen sovitustyöstään.

Olet tervetullut pääsiäisyön messuun, jossa Ylösnoussut tulee luoksemme ja koskettaa meitä läsnäolollaan. Jos kehosi tottelee paremmin aikaista heräämistä, olet tervetullut pääsiäisaamun kiitosjuhlaan, jossa juhlitaan ylösnousemuksen iloa ja Kristuksen voittoa synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta.

Ja jotta ilosi Kristuksen ylösnousemuksesta olisi täysi, vietä rohkeasti pääsiäisateriaa yhdessä rakkaimpiesi kanssa. Olennaista ei ole ruokalajien määrä, vaan yhteinen ilo ja osallisuus Kristuksen voitosta. Taivaan juhla-aterian alkupaloja kannattaa maistaa jo täällä ajassa ja arjen keskellä.

Riemullista ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä!

 

Jari Jolkkonen
Kuopion hiippakunnan piispa

 

Sana: Avoin salaisuus

Jumalan salaisuudet avautuvat tai ne sulkeutuvat. Jumalan Pyhä Henki avaa meille kuitenkin mielellään salaisuuksia, kun etsiydymme sanan, sakramenttien ja rukouksen lähteille.

Kiirastorstaina Jeesus asetti ehtoollisen, luterilaisen kirkon sakramentin. Sakramentti-sana juontaa juurensa latinan sanasta sacramentum ja kreikan sanasta mysterion eli mysteeri, salaisuus. Latinan sacramentum on taasen pohjana englanninkielen sanalle secret eli salaisuus. Olemmekin pääsiäisen aikana monien salaisuuksien äärellä. Seurakunnalle on annettu tehtävä kertoa ja paljastaa näitä salaisuuksia tänäkin pääsiäisenä.

Seurakunta ei siis ole salaseura tai vain jumalajuttuihin vihkiytyneiden yhteisö. Jumalan salaisuudet ovat aina avoimia salaisuuksia. Niistä kerrotaan, niistä julistetaan ja ennen kaikkea niistä päästään osallisiksi sadoissa avoimien ovien tapahtumissa, joita tälläkin viikolla järjestetään Joensuun seudulla. Jumala kutsuu ihmisiä kuulemaan ennenkuulumattomia uutisia: Jumalan poika syntyy maailmaan kaksituhatta vuotta sitten, Jumala uhraa oman poikansa, Jeesuksen, ihmiskunnan synnin tähden ja Jeesus asettaa ehtoollisen, viinin ja leivän, kristityille voimaksi, pelastukseksi, uskonvakuudeksi ja osallisuudeksi hänen ruumiistaan.

Nämä kaikki ovat salaisuuksia, jotka tulee kuulla, ymmärtää, nauttia ja uskoa. Osalle ihmisistä näistä salaisuuksista tulee tie iankaikkiseen pelastukseen, osa hylkää tai heittää ne hölynpölynä romukoppaan. Jumalan salaisuudet avautuvat tai ne sulkeutuvat. Jumalan Pyhä Henki avaa meille kuitenkin mielellään salaisuuksia, kun etsiydymme sanan, sakramenttien ja rukouksen lähteille.

Pääsiäisenä nautimme ehtoollisen sakramentin. Tämä salaisuus avautuu meille aistien kautta. Polvistumme, syömme, juomme ja kuulemme sanat ”sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”. Huomaan, että jos en ole käynyt vähään aikaan ehtoollispöydässä, yhteyteni Kristukseen heikkenee. Me olemme kristittyinä samaa ruumista ja verta Kristuksen kanssa. Se on avoin salaisuus, joka avautuu meille jokaiselle, kun tätä Jeesuksen asettamaa sakramenttia ahkerasti harjoitamme.

Rukous

Herra, Sinä elät jo minussa omaa elämääsi. Sinä kuljet kanssani kaikkialle arkipäivääni, ja jälleen saan kohdata sinut tänä pääsiäisenä pyhässä Ehtoollisessa.

Kerran on tuleva päivä, jona sinä varjelet minun lähtöäni tästä elämästä ja saapumistani ikuisen elämän täydelliseen kirkkauteen.

Kiitos, että me silloin saamme viettää suurta Ehtoollistasi taivaassa.

 

Jukka Reinikainen
kirkkoherra
Kontiolahden seurakunta

 

Sanoissa soivat usko, toivo ja rakkaus

Nauru helähtää usein, kun kirjailija Anna-Mari Kaskinen kertoo työstään. Runoissa, lauluissa, virsissä, musikaaleissa, näytelmissä ja muissa teksteissään hän on toivon välittäjä.

Nauru helähtää usein, kun kirjailija Anna-Mari Kaskinen kertoo työstään. Runoissa, lauluissa, virsissä, musikaaleissa, näytelmissä ja muissa teksteissään hän on toivon välittäjä. Laaja ja monipuolinen tuotanto saa nyt julkista tunnustusta.

Tummatukkainen, hymyilevä nainen seisoo ikkunan edessä.
Kääntäessään tekstiä Anna-Mari Kaskinen pyrkii kunnioittamaan alkuperäistekstin kirjoittajan ideaa. – Mutta väkisinkin voi joutua siirtämään jonkin ajatuksen eri paikkaan kuin alkuperäisessä tekstissä. Mutta kun saa tekstin toimimaan ja sanat soljumaan, siitä tulee iloinen mieli. Kuva: Hannu Jukola

Marraskuussa Anna-Mari Kaskiselle ojennettiin Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto. Joulun alla uutisoitiin vuoden 2022 Kirkon kulttuuripalkinnosta, joka myönnettiin Kaskiselle hänen elämäntyöstään.

Kirjailija kiittää iloisena onnitteluista.

– On hienoa, jos oma työ on tuonut iloa ihmisille. Elämäntyö tosin kuulostaa kovin juhlalliselta. Sitähän tekee aina yhden työn kerrallaan, Anna-Mari Kaskinen hymyilee.

– Eikä elämäntyötä tehdä yksin. Omaan työhöni liittyy paljon ihmisiä, jotka on johdatettu elämääni, joilta olen oppinut ja joista olen kiitollinen. Monia teitä on avautunut yllättäen, ja niitä on lähdetty kulkemaan.

Kaskinen on vaikuttanut kirkon toimintamuotoihin ja jumalanpalvelusten kehittämiseen myös monissa työryhmissä ja projekteissa. Kirjoittaminen on kuitenkin luontevin ilmaisukeino.

– Jo alaluokkien ainekirjoitustunneilla tein mielikuvitusaiheista niin pitkiä aineita, ettei minun tarvinnut kirjoittaa niitä mustekynällä puhtaaksi. Työn myötä kirjoittamisesta on tullut myös keino selvittää, mitä asioista ajattelen.

– Sanat ovat tuttuja työkalujani. Kun olen esimerkiksi tehnyt paljon lauluja, päässäni on ikään kuin riimivarasto. Voin pohtia, mikä sana eri vaihtoehdoista sopisi ääniasultaan ja tavumäärältään kyseiseen kohtaan. Kirjoittaessa ei tarvitse lähteä aina alusta, ja se helpottaa tekstin syntymistä. Silti jokainen tehtävä on erilainen, ei rutiinityötä.

Uusien laulujen tekijäksi

Yksi keskeisiä henkilöitä kirjailijan tiellä on ollut muusikko ja säveltäjä Pekka Simojoki, jonka kanssa Kaskisesta tuli lauluntekijä.

– Opiskeluaikana 1970-luvun lopulla toimimme kansainvälisessä seurakunnassa Helsingissä. Pekka oli lähetystyöntekijöiden lapsena ollut Afrikassa, ja hänellä oli paljon sävellyksiä. Minulla taas oli paljon runotekstejä, jotka olivat syntyneet kahden lukiovuoden kokemuksista Kanadassa.

– Ensimmäinen yhteinen laulumme oli Herra, kädelläsi. Sen synty oli ihme: huomasimme, että Pekan valmis sävel ja minun runoni sopivatkin yhteen!

Herra, kädelläsi tuli mukaan Simojoen ja Kaskisen Afrikkalaiseen gospelmessuun, jonka Suomen Lähetysseura tilasi nuorilta tekijöiltä vuoden 1981 Lähetysjuhlille. Laulusta on tullut suosikki, jota lauletaan niin kasteessa kuin hautajaisissa.

– Aloitimme Pekan kanssa hyvään aikaan. Emme osanneet pelätä haasteita, jotka olivat taitojamme isompia, ja tekemällä opimme. Meihin nuoriin tekijöihin luotettiin ja meidän lauluille oli käyttöä. Lähetysseura tilasi monia töitä. Gospelmessun jälkeen tuli Liekit-musikaali, tunnuslauluja, musiikkidraamoja.

– Tärkeä oli myös levy-yhtiö Finngospel. Sen vetäjä Jan-Erik Lindqvist otti ennakkoluulottomasti kustannettavaksi töitämme, jo Afrikkalaisen gospelmessun, vaikkei ollut kuullut vielä säveltäkään.

– Monet laulumme, joita on eri laulukirjoissa, ovat tulleet ihmisille tutuiksi juuri äänitteiltä.

Yhteistyö Pekka Simojoen kanssa jatkuu, ja uusia lauluja on syntynyt myös monen muun säveltäjän kuten Petri Laaksosen, Jukka Salmisen ja Jaakko Löytyn kanssa.

Virrentekijän asenne

Toinen merkittävä henkilö Anna-Mari Kaskisen työssä on ollut runoilija Anna-Maija Raittila.

– Opiskeluaikana olin mukana Kansan Raamattuseuran opiskelijatoiminnassa, ja kerran ajattelin pyytää Raittilaa iltamme vieraaksi. Afrikkalainen gospelmessun levytys oli ilmestynyt, ja kun soitin hänelle, hän tunnisti minut messun tekstien tekijäksi ja pyysi kirjoittamaan lasten ja nuorten virsiä tulevaan virsikirjaan.

– Vein hänelle tekstejäni, joista Herra, kädelläsi valittiin jo valmiina mukaan (517).

– Sain myös tehtäväksi kirjoittaa isänmaan virren nuorille (581 Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan) ja laulun lapselle, joka syystä tai toisesta elää ilman isää. Jälkimmäinen, Taivaan Isä suojan antaa, ei mennyt heti läpi virsikirjakomiteassa, mutta kirkolliskokouksessa se otettiin mukaan (virsi 503).

– Tämäkin laulu muuten syntyi valmiista tekstistäni ja Pekka Simojoen valmiista sävelmästä, Kaskinen hymyilee.

Virsikirjaan päätyi lopulta seitsemän Kaskisen kirjoittamaa virttä. Viisi niistä on Simojoen sävellyksiä.

Anna-Maija Raittila antoi nuorelle kirjoittajalle kaksi tärkeää ohjetta.

– Hän opetti minulle virrentekijän asenteen: tekijän taitojen pitää jäädä tekstissä taka-alalle, tehtävä on suurempi kuin mitä itse olet.

– Hän myös kehotti käyttämään kirjakieltä, mikä oli virsikirjakomiteankin linjaus. Olin lukenut suomalaisia klassikkorunoilijoita ja käytin sanalyhenteitä, mutta sen jälkeen olen neuvoa noudattanut. Vaikka välillä olisi helpompi lyhentää sanoja, selkeä kieli selkeyttää ja myös vahvistaa laulun sanomaa. Kirjakieli sopii kaikille, ja tuskin sitä nuoretkaan vierastavat.

Kirjoittajana Raittila on ollut Kaskiselle tärkeä vaikuttaja.

– Hienoissa teksteissään hän viitoittaa suuntia, joihin kulkea, mutta kunnioittaa ihmisen omaa valintaa. Varsinkin hengellinen tie on niin herkkä alue, että sillä on syytä kulkea kunnioittaen.

Kääntämisen haasteet

Yhteistyö jatkui 2000-luvun vaihteessa Ruotsin kirkon virsikirjan suomentajina. Yli 500 virren monivuotisen käännösurakan tekivät Raittila, Kaskinen, Niilo Rauhala ja Pekka Kivekäs.

– Olin nuorin, muut silmissäni monumentaalisia hahmoja. Seurasin opiskelijan asenteella, miten he työskentelivät. Mietimme todella tarkkaan, miten sanat ja sävelet toimivat yhteen. Käännöksiä laulettiin aina uudestaan, ja kun jokin ei toiminut, sitä muokattiin. Kenelläkään ei ollut turhaa ylpeyttä, ettei omaa tekstiä voisi muuttaa.

Kokemukset käännöstyöstä olivat hyödyksi, kun 2010-luvulla omaan virsikirjaamme tehtiin lisävihkoa. Siihen tuli paljon kansainvälistä materiaalia, ja omien tekstien lisäksi Anna-Mari Kaskinen suomensi useita virsiä.

– Se oli innostavaa työtä. Virsikirja oli valmistunut 1986, ja kirkossa ja ihmisten hengellisyydessä oli tapahtunut muutoksia. Tarvittiin uudentyyppisiä virsiä.

– Lisävihkoon otettiin mukaan eri kieliä, joilla saman virren voi laulaa. Näitä on esimerkiksi irlantilainen virsi 979 Tulkoon tie sinua vastaan. Samoin mukaan tuli rakkaita lauluja, joita on vuosikymmeniä laulettu, kuten Maan korvessa (971).

– Tuntuu, että näitä virsiä käytetään aika paljon, ja siitä olen iloinen.

Kaskisen käännöstyötä on myös suosittu Kirkko olkoon niin kuin puu (949), jonka teksti ja keinuva sävel välittävät eteläamerikkalaista lämpöä.

– Se oli haaste mutta silti mukava kääntää.

– Haasteena oli saada teksti ja sen sisältö sopimaan sävelmään. Tutkin sekä espanjankielistä alkutekstiä että käännöstä englanniksi. Suomen kieli on erilainen ja siinä on pitempiä sanoja kuin muissa, esimerkiksi God, Dios – Jumala. Onneksi tree on puu!

– Kääntäessä pyrin kunnioittamaan alkuperäistekstin kirjoittajan ideaa, mutta väkisinkin voi joutua siirtämään jonkin ajatuksen eri paikkaan kuin alkuperäisessä tekstissä. Mutta kun saa tekstin toimimaan ja sanat soljumaan, siitä tulee iloinen mieli.

Virsien lisäksi Kaskinen on tehnyt virsikirjan liitteeksi runsaasti tekstejä jumalanpalvelusta ja kirkollisia toimituksia varten. Vaikkapa kasteeseen tai vihkimiseen löytyy numeroista 806–851 uusia lauluja tutuilla sävelmillä.

Laulutekstin pitää soida

Kaskisen laulut istuvat laulajan suuhun ja puhuvat suoraan sydämeen. Onko runon ja laulutekstin kirjoittamisessa eroa?

– Kun kirjoittaa laulua, sanojenkin olisi hyvä olla kuin musiikkia, soida sävelen kanssa luontevasti. Jos musiikissa on pitkä sävel, siihen pitää etsiä pitkä tavu. Virren tekemisessä kiinnitän erityistä huomiota laulettavuuteen ja siihen, miten sisältö avautuu kuulijalle.

– Korona-aikana kirjoitin kirkkovuoden pyhäpäivien messuja varten lauluja, jotka espoolainen kanttori Anna-Liisa Haunio sävelsi. Nämä Voimalaulut on julkaistu laulukirjana ja valikoima niitä myös levynä. Niitä varten tutkin kunkin pyhän tekstiä Raamatusta. Oma näkökulma on hyvä olla, mutta kunnioittaen sitä, missä yhteydessä laulutekstiä tullaan käyttämään.

– Musikaalien lauluissa on enemmän vapauksia, koska tekstiä mietitään tietyn henkilön kautta. Lastenlauluissa taas voin leikitellä sanoilla ja riimeillä.

Lapset ovat tärkeitä

Neljän lapsen äitinä Anna-Mari Kaskinen on kokenut, miten lapsille suunnattua ohjelmaa ja messuja lauluineen tarvitaan.

– Vaikka ihanne on, että kaikenikäiset ovat yhdessä, olisi hyvä järjestää myös tilanteita, jossa kaikki on järjestetty lapsia varten, on katsottavaa ja tekemistä.

Tähän tarpeeseen syntyi 1990-luvulla lasten jumalanpalvelus Mukulamessu, joka suunniteltiin yhdessä perheiden kanssa ja kuunneltiin lasten toivetta, että messussa saisi myös liikkua. Suurimman osan lauluista sävelsi Petri Laaksonen. Messun laulut ovat tulleet tutuiksi, ja Kaskisen ja Jukka Salmisen laulu Rukous on silta löytyy myös virsikirjan lisävihosta (931).

Lasten ja kristillisen kasvatuksen asialla Anna-Mari Kaskinen on myös Lohjan Vivamossa, Kansan Raamattuseuran kurssikeskuksessa. Uusia näytelmiä Raamatun kertomusten pohjalta syntyy Vivamon Raamattukylän teatteriyhteisölle ja Lastenkylään, jonka Kaskinen perusti toimiessaan pari vuotta keskuksen johtajana.

– Lastenkylässä katsotaan näytelmä, kuljetaan luontopolulla, käydään mummolassa ja nikkaroidaan vaarin verstaalla. Siellä on myös kaunis pieni Pyhän Lapsen kirkko. Tervetuloa käymään!

Tämän hetken maailmantilanne on raskas niin lapsille kuin aikuisille, mutta Anna-Mari Kaskinen muistuttaa toivosta.

– Sota on avoin haava. Vaikka kirjoittaisi hyvin vaikeista ja kipeistä asioista, mukana pitää olla toivo, johon tarttua. Ei elämästä pidä tehdä kauniimpaa kuin se on, mutta hyvyyden voima, joka kohtaa todellisuutemme, on aina olemassa, hän sanoo virteen 600 viitaten.

– Toivottomuuteen ei pidä vaipua myöskään, jos kristillisen sanoman näkyvyys kouluissa vähenee. Kirkoilla on vapaus toimia ja kertoa viestiään. Meillä on hienoja kirkkoja – tehdään niihin niin laadukasta toimintaa, että ihmiset jonottavat osallistumaan.

 

Outi Viitasalo

Anna-Mari Kaskinen

  • Kirjailija, runoilija, sanoittaja, käsikirjoittaja
  • Julkaissut kymmeniä runokirjoja, rukouskirjoja, lastenkirjoja ja muita kokoelmia
  • Lauluja useissa laulukirjoissa
  • Messuja, musikaaleja ja musiikkidraamoja, näytelmiä
  • Lastenmaa-lehden päätoimittaja
  • Neljä kautta kirkolliskokousedustajana
  • Asunut perheineen yhteensä kuusi vuotta Australiassa
  • Opiskeluaikana asui Aaro Hellaakosken lesken Lempi Hellaakosken luona

Kuuntelevina korvina kampuksella

Kampuspappi on läsnä ihmisten arjessa, työssä ja opiskelussa. Oppilaitosyhteistyötä on Joensuussa tehty jo 40 vuotta.

Kampuspappi on läsnä ihmisten arjessa, työssä ja opiskelussa. Oppilaitosyhteistyötä on Joensuussa tehty jo 40 vuotta.

Karelia- ammattikorkeakoulun kuva
Joensuussa muun muassa Karelia-ammattikorkeakoulussa on oma kampuspappi, jonka juttusille voivat tulla sekä opiskelijat että henkilökunta. Seurakuntien ja oppilaitosten yhteistyötä on tehty jo 40 vuoden ajan. Kuva: Karelia-ammattikorkeakoulu / Markkinointitoimisto Tovari

– Oppilaitospappi on toivon tuoja ja vahvistaja. Elämä voittaa ja asioilla on tapana järjestyä, Markku Fräntilä kuvailee. Hän on toiminut oppilaitospappina yli 13 vuotta.

Seurakuntayhtymällä on kaksi oppilaitos- eli kampuspappia. Markku Fräntilä palvelee Karelia-ammattikorkeakoulussa, ammattiopisto Riveriassa ja ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Tiina Belovin vastuulla ovat Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampus, Riverian Niittylahden koulutusyksikkö ja Joensuun konservatorio.

Yhteistyö rakentuu seurakuntien ja oppilaitosten välisille sopimuksille. Papit ovat kampuksilla kaikkia varten: opiskelijoiden pappi on samalla henkilökunnalle työpaikkapappi. Tiina Belov toimii myös työnohjaajana.

– Jatkuvat muutokset opiskelutavoissa ja henkilökunnan työnkuvassa näkyvät esimerkiksi työn eettisten perusteiden pohtimisena ja opiskelijoiden elämässä uupumuksena, Belov kuvailee. Hän on yli 30-vuotisella kampuspapin urallaan nähnyt erilaisten koulutuspoliittisten päätösten mukanaan tuomia muutoksia.

Papin kanssa voi puhua mistä vain

Kampuspapit koetaan tärkeinä juttukavereina.

– Papille voi tulla juttelemaan asiasta kuin asiasta, Riina Pääkkönen tiivistää monen opiskelijan ja työntekijän tuntemukset. Hän toimii koordinaattorina Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan SILLAT-hankkeessa, joka lisää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä yliopistolla.

Pääkkönen kertoo, että myös suorituskeskeisyys ja pärjääminen kuormittavat opiskelijoita. Opiskelijoiden yksinäisyys oli jo ennestään iso haaste, ja korona heitti vettä myllyyn.

– Koronavuodet siirsivät kohtaamisia yhä enemmän verkkoon. Ihmisten saaminen takaisin yhteiseen fyysiseen tilaan on ollut haasteellista. Etäyhteisöllisyys on kohtalainen korvike, mutta ei tietenkään korvaa tai ole millään tavalla yhteismitallinen face to face -kohtaamisten kanssa, Markku Fräntilä sanoo.

– Usko Jumalaan antaa edelleenkin elämälle merkityksen, ja kohtaamiset arjessa synnyttävät toivoa. Kristittyinä saamme palvella kukin omissa tehtävissämme, Fräntilä jatkaa.

Kampuspapit tarjoavat keskusteluapua vakaumuksesta riippumatta kaikille, jotka tarvitsevat kuuntelijaa ja rinnalla kulkijaa. Henkilökohtaista keskustelua varten on parasta kysyä aikaa sähköpostitse tai soittamalla.

Yhdessä pohditaan elämää

Kohtaamisen ja yhteisöllisyyden toimintakulttuuria rakennetaan yhteistyössä oppilaitosten hyvinvointi- ja kriisiryhmien sekä oppilaskuntien ja ainejärjestöjen kanssa. Riina Pääkkönen kertoo, että kampuspappi on ollut arvokas apu muun muassa tutorkoulutuksessa, kun on keskusteltu esimerkiksi tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta sekä päihteiden korostuneesta roolista opiskelijoiden vapaa-ajanvietossa.

Itä-Suomen yliopistossa läntistä teologiaa opiskeleva Anna Miettinen pitää paljon Männikköniemen kesäilloista, jotka ovat osa oppilaitosyhteistyön ohjelmaa.

– Niissä illoissa on joka kerta joku seurakunnan työntekijä mukana, joka kertoilee elämänpolustaan ja johdatuksesta. Tykkään kuunnella toisten elämäntarinoita ja sitä, miten he ovat mitäkin valintoja tehneet ja minne elämässänsä päätyneet.

Avulla ja tuella on iso merkitys

Sanomaa rakkaudesta, uskosta ja toivosta viestitään monin tavoin. Tiina Belov jakaa ajankohtaisen ilonaiheen:

– Olemme yhdessä diakoniatyön ja vapaaehtoisten kanssa toimittaneet Ukrainan sotatilanteesta tuleville nuorille yliopisto-opiskelijoille avustuskasseja, joissa on uudessa maassa ja uudessa kämpässä ensi päiville tarvittavat saniteetti-, keittiöväline- ja ruokatarvikkeet.

Karelia-ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva Markus Talikka arvostaa sitä, että kampuksella on tarjolla tilaisuus keskustella perimmäisistä kysymyksistä ja kuulla evankeliumi Jeesuksesta.

– Yhä pimenevässä maailmassa tämä on tärkeää niin opiskelijoille kuin kaikille muillekin ihmisille.

 

Hanna Pekkanen

 

Oppilaitosyhteistyö 40 vuotta

  • Juhla Joensuun seurakuntakeskuksessa ke 1.3. klo 17.30 alkaen.
  • Ohjelmassa mm. kahvit, tervehdysten vastaanotto ja Kirkkohallituksen asiantuntija Stiven Naatuksen juhlapuhe.
  • Ilta päättyy viikkomessuun, jossa saarnaa piispa Jari Jolkkonen. Messu alkaa klo 19.30.
  • Mahdolliset muistamiset Moottoripaja-toiminnan tukemiseen, tilille FI08 4786 0010 2275 79 viestillä ”Oppilaitosyhteistyö 40 v.”
  • Ilmoittaudu juhlaan ma 27.2. mennessä: tiina.belov@evl.fi tai markku.frantila@evl.fi

Diakoniatyöntekijän jokainen päivä on erilainen

Seurakunnan diakoniatyöntekijät kulkevat ihmisten rinnalla elämän vaikeissa tilanteissa. Diakonissa Minna Turunen Liperin seurakunnasta saa iloa työn monipuolisuudesta ja ihmisten auttamisesta.

Seurakunnan diakoniatyöntekijät kulkevat ihmisten rinnalla elämän vaikeissa tilanteissa. Diakonissa Minna Turunen Liperin seurakunnasta saa iloa työn monipuolisuudesta ja ihmisten auttamisesta.

Neljä nuorta istuu ringissä lattialla diakonin kanssa.
Diakonia-ammattikorkeakoulun sairaanhoitaja-diakonissakoulutus alkaa Joensuussa syksyllä 2023. Koulutus on verkkopainotteinen, ja lähipäivät toteutetaan Joensuun seurakuntien ja alueen oppilaitosten tiloissa. Uuteen koulutukseen haetaan kevään yhteishaussa 15.–30.3.2023. Kuva: Diakonia-ammattikorkeakoulu

Diakoniatyöntekijät auttavat usein ihmisiä, jotka eivät saa mistään muualta apua. Työssä kuljetaan toisen ihmisen rinnalla, joskus hyvinkin konkreettisesti. Diakonissa Minna Turunen tapaa ihmisiä usein kävelylenkin merkeissä. Se on jäänyt tavaksi korona-ajan jäljiltä.

– Luonto tekee hyvää meille kaikille. Puut humisevat. On lampia ja järviä, joiden äärelle voi pysähtyä. Se on tosi hoitavaa, Turunen pohtii.

Joskus keskustelukin on helpompaa kävelyllä kuin toimistossa, ja liikunta saattaa rauhoittaa mieltä.

– Ihmiset ovat aika ahdistuneita tällä hetkellä koronan, sodan ja taloudellisen kriisin vuoksi. Monilla on useita ongelmia samanaikaisesti, kuten vaikka taloushuolia, parisuhdekriisejä ja ehkä päihdeongelma tai terveysongelmia, Turunen kuvaa.

Moni apua hakeva on yksinäinen

Turunen työskentelee Liperin seurakunnassa erityisesti mielenterveys-, päihde- ja kriisityössä. Hän jakaa ruokakasseja, vetää päihde- ja mielenterveysryhmiä sekä tarjoaa keskusteluapua. Välillä ihmiset pyytävät häntä mukaan asioimaan viranomaisten kanssa.

– Ihmisillä on epäonnistumisen kokemuksia virallisesta asioimisesta, ja siihen halutaan tukihenkilö mukaan. Joskus sosiaalisten tilanteiden pelko voi olla niin suuri, että ihminen ei koe selviytyvänsä yksin, Turunen kertoo.

Moni apua hakeva on myös yksinäinen. Ystäviä, sukulaisia tai tuttaviakaan ei välttämättä ole enää elämässä. Tai jos läheisiä on, heitä ei haluta kuormittaa kaikilla omilla asioilla.

– Olemme ulkopuolinen taho ja meillä on vaitiolovelvollisuus. Ihmiset voivat luottaa siihen, että jutut eivät lähde leviämään kylille.

Työntekijäkin saa olla heikko

Opiskeltuaan ensin sairaanhoitajaksi Turunen jatkoi opintoja diakonissaksi. Ensimmäiset työvuotensa hän teki sairaanhoitajan töitä.

– Ajattelin, ettei minusta ole seurakuntatyöhön. Minulla oli ennakkoajatuksia, millainen seurakunnan työntekijän pitäisi olla. Ajattelin, että oma uskoni ei ole riittävä, Turunen muistelee.

Ensimmäinen työrupeama seurakunnassa sai kuitenkin Turusen mielen muuttumaan. Hän huomasi, että jokainen työntekijä on oma persoonansa ja joukkoon mahtuu erilaisia ihmisiä.

– Työntekijäkin saa olla heikko, ja voin edelleen etsiä ja löytää. Oma hengellisyyteni on vahvistunut työn myötä. Saan luottaa, että riitän sellaisena kuin olen ja että hengellisyydessä ei tulla koskaan valmiiksi. Se on matka.

Ei kahta samanlaista päivää

Seurakunnan diakoniatyö on monipuolista ja vaihtelevaa työtä. Tämä monipuolisuus ja työn merkityksellisyys sai Turusen aikanaan hakeutumaan alalle, eikä oma käsitys työstä ole muuttunut.

Vastaanottotyön ja kotikäyntien lisäksi päiviin mahtuu ryhmien tapaamisten suunnittelua ja yhteistyöpalavereita kunnan tai hyvinvointialueen ammattilaisten kanssa. Verkostosta löytyy voima ja tuki.

– Yksin tekeminen ei kanna hedelmää. Työn rikkaus on se, että on monenlaisia työkavereita eri verkostoissa, Turunen pohtii.

Kriisitilanteisiin täytyy pystyä reagoimaan välittömästi yhdessä sosiaalityöntekijöiden ja mielenterveyspalvelujen kanssa.

”Saan olla osa ihmisten selviytymistarinaa”

Minna Turusta kannattelee raamatunkohta, jonka hän sai diakonissaksi vihkimisen yhteydessä. Siinä kehotetaan kantamaan toisten taakkoja.

– Minulle tuo merkityksellisyyden tunteen, kun saan auttaa ja olla osa ihmisten selviytymistarinaa, Turunen sanoo.

Joskus kyse on siitä, että antaa toiselle ruokakassin. Joskus tärkeintä on keskustelu ja se, että ihminen saa purkaa mieltään. Keskustelun vaikutuksen huomaa, kun toisen ihmisen fyysinen olemus rentoutuu.

Merkityksellisyyden tunteet ja kokemus työn tärkeydestä luovat vahvan työn imun ja innostuksen. Sen kääntöpuolena on rajaamisen tärkeys.

– Kukaan ei voi tehdä töitä 24/7, vaikka miten tykkäisi työstään. Myös omasta itsestä täytyy pitää huolta. Ei voi auttaa muita, jos ei itse voi hyvin.

 

Hanna Moilanen

 

Sairaanhoitaja-diakonissoja aletaan kouluttaa Joensuussa

Seurakuntien diakoniatyöhön kaivataan lisää tekijöitä. Itä-Suomessa on havahduttu viime vuosina siihen, että eläkkeelle jäävien työntekijöiden tilalle on välillä haastavaa löytää uusia ammattilaisia.

Diakonia-ammattikorkeakoulun uusi koulutus- ja kehittämisyksikkö DiakHub Itä-Suomi pyrkii vastaamaan Itä-Suomen tilanteeseen. Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus alkaa Joensuussa syksyllä 2023. Uuteen koulutukseen haetaan kevään yhteishaussa 15.–30.3.2023.

Koulutus antaa kaksi pätevyyttä eli sen suoritettuaan voi työskennellä sairaanhoitajan tehtävissä ja kirkon diakoniatyössä.

DiakHub Itä-Suomen koulutukset ovat verkkopainotteisia monimuotokoulutuksia. Teoriaopinnot on mahdollista tehdä etänä verkon välityksellä. Käytäntö opitaan laadukkaasti lähiopetuksessa.

– Joensuussa lähiopetusta järjestetään alueen oppilaitosten ja Joensuun seurakuntien tiloissa. Esimerkiksi Vaivion kurssikeskus tarjoaa hyvät olosuhteet ryhmäytymiseen ja opintojen yhteiseen aloitukseen, kirkon alan lehtori Päivi Thitz sanoo.

Verkko-opintojen rinnalle tuodaan alueelliset pienryhmät, joissa opiskelijat, opettajat ja alan työntekijät kohtaavat.

Myös työnantajilla on mahdollisuus rakentaa hyviä suhteita tulevien ammattilaisten suuntaan esimerkiksi seurakuntaharjoittelujen aikana. Työyhteisöjen kehittämistarpeisiin voidaan vastata oppimistehtävillä, opinnäytetöillä ja kehittämishankkeilla.

 

Hanna Moilanen

 

Sana: ”En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan”

Tasainen ja tylsä arki voikin lopulta olla parasta ja turvallisinta. Ja ehdottomasti riittävää!

Jos tuijottaisimme vain sosiaalisen median päivityksiä, voisi kuvitella, että elämme täydellisessä maailmassa. Terveellinen ruoka on aina kauniisti lautasella, koti aina viimeisen päälle sisustettuna ja siivottuna ja perheiden kokoontumiset yhtä juhlaa.

Aika harvoin kukaan kertoo sosiaalisessa mediassa tavallisesta arjesta, joka on toisinaan ehkä vähän tylsääkin, jopa yksitoikkoista. Varsinkaan siellä ei kerrota ylilyönneistä. Kuinka kahvikuppi lentää suuttumisen takia lattialle ja kahvit seinille tai kuinka tuli huudettua puolisolle ja kiukuteltua lapsille. Veikkaisin kuitenkin, että aika monessa kodissa ylilyönnit voivat olla tavallisempia kuin jatkuva kiiltokuvaelämä. Sukujuhlatkaan eivät aina oikeasti ole yhtä juhlaa. Ne voivat olla myös yhtä tuskaa.

Tasainen ja tylsä arki voikin lopulta olla parasta ja turvallisinta. Ja ehdottomasti riittävää! Sellaisen saavuttamiseksi on välillä pakko pysähtyä miettimään omia arvojaan, tekemisiään ja valintojaan. Riittääkö se tosiaankin vai haikailenko täydellisyyttä?

Minulla on sellainen koira, joka tulee heti työntämään kuononsa kainalooni, jos käyttäydyn poikkeavalla tavalla. Koirani reagoi kaikkiin tunnekuohuihini ja saa minut tasaantumaan. Koira laittaa minut välittömästi ymmärtämään omat heikkouteni ja vajavuuteni. Epätäydellisyyteni. Koirien omistajana on ollut pakko myös luopua aina siistin kodin ajatuksesta. Raparoiskeet ja hiekka ovat eteiseni seinillä ja lattioilla arkipäivää.

Olemme laskeutumassa paaston aikaan. Hiljennymme silloin miettimään ja katumaan oman elämämme puutteita ja ylilyöntejä. Raparoiskeet ovat väistämättä yltäneet myös omaan sydämeen. Tuhkakeskiviikon messussa otsaani piirretään tuhkaristi katumuksen merkiksi. Risti muistuttaa minua siitä, että minut on kasteessa otettu Jeesuksen yhteyteen, että syntisenä kelpaisin Jumalalle.


”Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan, perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan.
Ja kuitenkin, oi Herra, sun käsiis jäädä saan.”
– Vaellusvirsi

 

Taru Keinänen
diakoni
Vaara-Karjalan seurakunta

 

Pärjäisitkö kolme päivää omavaraisena?

Miten hyvin sinä olet varautunut selviämään itsenäisesti vähintään kolmen vuorokauden ajan – esimerkiksi silloin, kun tekninen vika tai myrsky katkaisee sähköt?

Miten hyvin sinä olet varautunut selviämään itsenäisesti vähintään kolmen vuorokauden ajan – esimerkiksi silloin, kun tekninen vika tai myrsky katkaisee sähköt?

Listat tarvikkeista kotivaraan. Samat listat löytyvät myös jutun lopusta.
Jokaisen olisi hyvä varautua pärjäämään kotona kolmen päivän ajan omin voimin. Kuva: iStock

Häiriö sähköverkossa vaikeuttaa arkea nopeasti. Valot ja lämmitys eivät toimi. Verkkoyhteydet eivät toimi. Hanasta ei tule vettä eikä wc-pönttöä voi huuhdella.

Ruoan valmistaminen hankaloituu. Jääkaapin sisältö alkaa lämmetä ja pakastimen sisältö sulaa.

Puhelinverkot on suunniteltu toimimaan sähkökatkojen aikana akkuvoimalla enintään muutaman tunnin. Maksukortit ja raha-automaatit lakkaavat toimimasta. Kaupat saattavat joutua sulkemaan ovensa. Autoa ei pysty tankkaamaan.

– Jokaisen olisi hyvä ennakoida ja varautua pärjäämään kotona kolmen päivän ajan omin voimin, tiivistää projektisuunnittelija Mervi Tiermas Oulun maa- ja kotitalousnaisista.

Kotitalouksien 72 tunnin varautumissuosituksen taustalla on laaja verkosto viranomaisia ja järjestöjä. Varautumissuositusta pitävät esillä toiminnassaan maa- ja kotitalousnaisten lisäksi muun muassa martat, maanpuolustusjärjestöt, vapaapalokunnat, vapaaehtoinen pelastuspalvelu, partiolaiset ja Suomen Punainen Risti. Koordinaattorina on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.

Häiriötilanteisiin varautuminen on osa arkea

Tarvetta pitää kaapissa kolmen päivän hätävaraa voi olla vaikea hahmottaa etenkin, jos asuu suurella paikkakunnalla, missä kaupat ovat auki arkena ja pyhänä, osin öisinkin.

Ennakointikyky voi riippua osittain ihmisen asuinpaikkakunnasta. Kotivaraa ei ehkä aktiivisesti tule ajatelleeksi, jos kotoa on lyhyt matka kipaista kauppaan.

Ennakoinnin tarpeellisuutta ei välttämättä tule ajatelleeksi siksikään, että suomalainen yhteiskunta on melko varmasti toimiva.

Olemme tottuneet hyvälle. Esimerkiksi pitkäkestoiset sähkökatkot ovat loppujen lopuksi melko harvinaisia tai ainakin ne tuntuvat osuvan yleensä aivan muualle Suomeen.

Tiermas muistuttaa, että häiriötilanteisiin varautuminen on osa arkea.

– Kotiin varataan hyvin säilyvää syömistä ja juomista – sellaisia elintarvikkeita, joita taloudessa tavallisestikin syödään. Kotivaraa ei tarvitse pitää koskemattomana häiriötilannetta odottamassa, vaan sitä voi kuluttaa pois normaalisti ja täydentää sitä mukaa, kun jotakin loppuu.

Pari päivää pärjää ilman ruuan kuumentamista

Hyvin säilyvien elintarvikkeiden varaaminen kaappiin kuulostaa kohtuullisen simppeliltä tehtävältä.

Haastavampaa on ruoan lämmittäminen sähkökatkon aikana. Yksi saattaa kaivaa esiin kesän jälkeen varastoon kuljetetun kaasugrillin. Toinen muistaa, että taloyhtiön pihalla on grillikatos ja varastossa siihen puuta tai hiiliä. Kolmas keittää vettä ja lämmittää ruokaa retkikeittimellä.

– Yksinkertaisinta voisi kuitenkin olla, jos syö muutaman päivän ajan jotakin, jota ei tarvitse lämmittää. Mahdollisuuksia on monia: hedelmät, juurekset, kasvikset, pähkinät, leipä… On myös olemassa liha-, kala- ja kasvissäilykkeitä, jotka ovat jo kypsiä.

– Pariksi päiväksi keksii kyllä syötävää, vaikka ruokaa ei pystyisikään kuumentamaan, Tiermas uskoo.

Silmälasipäinen, tummiin vaatteisiin pukeutunut mies seisoo kirkon portailla.
Joensuun seurakuntayhtymän valmiuspäällikkö, kirkkoherra Ville Ojalan mukaan erilaisiin poikkeusoloihin kannattaa varautua myös omassa elämässään. – Henkinen valmistautuminen on yhtä tärkeää kuin materiaalinen. Positiivinen asenne ja hyväntuulisuus auttavat, yhdessä selvitään eteenpäin. Kuva: Tea Ikonen

Radiolla, pattereilla ja varavirtalähteellä pääsee pitkälle

Häiriötilanteessa tiedon saanti vaikeutuu. Nettiin pääsee hakemaan tietoa vain niin pitkään kuin tietoliikenneyhteydet toimivat ja akut riittävät.

Tiedonsaannin turvaamiseksi kotona olisi hyvä olla patteriradio.

– Itse hankin sellaisen käytyäni 72 tunnin kotivaraan liittyvän koulutuksen. Koulutuksessa hoksasin myös, että tarvitaan valonlähde. Niinpä ostin myös otsalampun.

Radiota ja taskulamppua varten pitää varata paristoja. Kännykkä pysyy elossa varavirtalähteen avulla. Varavirtalähteitä voi kotona olla useitakin.

Kokonaan toinen asia on, onko ne muistettu käytön jälkeen ladata toimintakykyisiksi. Pitäisikö kodeissa siis nimetä ”varavirtavastaava”, joka huolehtisi varavirta-akut säännöllisesti latauspiuhan päähän?

– Ihan hauska ajatus. Miksipä ei, Tiermas naurahtaa.

– Vaikka yksinkertaisinta taitaa olla, että kukin käyttäjä huolehtii varavirtalähteen täyteen aina, kun on varavirtaa käyttänyt.

Vesikatkon varalle kannattaa hankkia nestettä

Vesikatko voi johtua esimerkiksi sähkökatkosta tai veden saastumisesta.

Yli vuorokauden mittaisissa vesihuollon häiriötilanteissa kunta järjestää yleensä vedenjakelupisteen, josta haetaan vettä omiin astioihin.

Veden hakemista varten kotiin on tarpeen varata muutamia kanistereita tai kannellisia ämpäreitä.

Ihminen tarvitsee päivittäin noin 2 litraa nestettä. Lisäksi tarvitaan vettä ruoanlaittoon ja hygieniaan. Kokonaisvedentarve on 1–2 ämpärillistä henkeä kohti vuorokaudessa.

– Juomavettä ei tarvita välttämättä kahta litraa päivää kohti, osan nesteytyksestä saa esimerkiksi mehuista ja mehukeitoista. Vesikatkon varalle on hyvä varata kotiin silti myös pullovettä.

Muutamia litroja vettä voi Tiermaksen mukaan päästää itse hanasta pulloon ja pitää varalla jääkaapissa kunhan muistaa, että itse pullotettu vesi ei säily hyvänä yhtä pitkään kuin kaupasta ostettu pullovesi.

Asunnot viilenevät 1–3 vuorokaudessa

Suurin osa asunnoista lämpenee sähkön avulla, sillä myös kauko- ja maalämpö tarvitsevat toimiakseen sähköä. Varsinkin talvella asunnon kylmeneminen tulee nopeasti ongelmaksi. Takkaa ja muita tulisijoja lukuun ottamatta kaikessa lämmittämisessä tarvitaan sähköä.

Kylmällä puutalot kylmenevät +10 asteeseen alle vuorokaudessa. Elementtikerrostalo kylmenee noin kahdessa ja jykevä kivitalo noin kolmessa vuorokaudessa. Sähköjen palattua talojen lämmittäminen vie aikaa.

Yritä pitää yksi tila asunnosta lämpimänä. Peitä ikkunat paksuilla verhoilla tai vilteillä tai pyyheliinoilla. Pue päälle lämpimät vaatteet. Lisää jalkaan sukkia tai kengät, vedä tarvittaessa pipo päähän ja hanskat käteen.

Kaiva esiin kaikki peitteet ja makuupussit. Nuku perheenjäsenten kanssa vierekkäin yhteisten peittojen alla. Yksi ihminen tuottaa yhtä paljon lämpöä kuin 70-wattinen hehkulamppu. Tee pöydästä peittojen avulla maja ja nuku siellä. Jos omistat retkiteltan, pystytä se sisälle nukkumista varten.

 

Minna Kolistaja

 

Artikkeli on julkaistu alun perin Rauhan Tervehdys -lehdessä.

Varaa kaappiin syötävää ja juotavaa

  • pullovettä
  • mehuja ja mehukeittoja
  • tuoreita hedelmiä, kasviksia ja juureksia
  • säilykkeitä
  • leipää, näkkileipää, riisikakkuja, korppuja
  • muroja, myslejä, hiutaleita
  • pähkinöitä, siemeniä
  • kuivattuja hedelmiä
  • hilloja, soseita
  • kala-, liha- ja papusäilykkeitä
  • välipalapatukoita, keksejä, suklaata

Muista huomioida erityisruokavaliot ja varata ruokaa myös lemmikkieläimille.

Varaa kotiin näitäkin

  • kannellinen ämpäri tai kanisteri
  • taskulamppu tai otsalamppu
  • paristokäyttöinen radio
  • paristoja
  • kynttilöitä ja tulitikkuja
  • ladattu varavirtalähde
  • hiukan käteistä rahaa
  • lääkkeitä
  • joditabletteja
  • roskapusseja, jätesäkkejä
  • kosteuspyyhkeitä
  • ilmastointiteippiä
  • polttopuita takkaa/uunia varten
  • kertakäyttöastioita ja -ruokailuvälineitä