huhtikuu 2023 – Kirkkotie

Naimisiinmeno vasta-alkajille

Häiden järjestäminen voi olla helppoa tai vaikeaa. Lue. Ota opiksi. Älä stressaa.

Häiden järjestäminen voi olla helppoa tai vaikeaa. Lue. Ota opiksi. Älä stressaa.

Hääpari kävelee kirkon käytävällä. — Hääpäivänä morsiusparin tärkein tehtävä on iloita toisistaan ja nauttia juhlasta. Kuva: iStock.

Häiden suunnitteleminen aloitetaan rakkaudesta – ja hääbudjetista. Budjetin suunnitteluun on hyvä käyttää aikaa ja miettiä tarkkaan, kuinka paljon juhlasta haluaa maksaa.

– Kannattaa mieluummin pitää pienet häät ja nauttia hyvin siitä, mihin on varaa, sanoo hääsuunnittelija Pertti Huhtilainen. Hän on järjestänyt uransa aikana yli 600 häät.

– Jos on koko ajan huoli siitä, että häät tulevat liian kalliiksi, ei päivästä jää hyvä mieli.

Kun budjetti on selvillä, varataan vihki- ja juhlapaikka.

Vilkkaimmillaan hääsesonki on touko–syyskuussa. Suosituimmissa kirkoissa on kesälauantaisin useita vihkimisiä. Mikäli vihkitilaisuuden haluaa järjestää tietyssä kirkossa, varaus kannattaa tehdä noin vuotta aiemmin.

Kirkossa vihkiminen tai avioliiton siunaaminen ei maksa hääparille mitään.

Myös juhlapaikka on syytä varata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suosituimmat tilat varataan kirkkojen tavoin juhlasesongiksi nopeasti täyteen.

Save-the-Date-kortti tai -viesti lähetetään ennen varsinaista kutsua

Kun häiden päivämäärä on lyöty lukkoon, kutsuvieraille lähetetään Save-the-Date-kortit. Kortin tarkoitus on kertoa vieraille tulevasta hääjuhlasta ja sen ajankohdasta.

Perinteisesti Save-the-Date-kortit painatetaan paperille. Etiketti – Käytösopas arkeen ja juhlaan -kirjan (WSOY 2014) kirjoittaneen Mirva Saukkolan mielestä energiakriisin keskellä voi ajatella myös toisin.

– Paperin saatavuudessa on ongelmia eikä paperinen kortti ole ekologisin vaihtoehto, joten sähköpostiviesti toimii ihan yhtä hyvin.

Seuraavana kannattaa kilpailuttaa pitopalvelut tai pyytää ravintolalta vaihtoehtoja juhla-ateriaan. Hääsuunnittelija Pertti Huhtilaisen mielestä häissä kannattaa panostaa ennen kaikkea hyvään ruokaan.

Mikäli budjetti sen suinkin sallii, Huhtilainen suosii pöytiintarjoilua. Näin ruokailutilanne rauhoittuu. Myös erityisruokavaliot on helpompaa huomioida pöytiin tarjoiltaessa.

Monet valitsevat Huhtilaisen mukaan noutopöydän, koska haluavat tarjota mieleistä ruokaa kaikille. Ihan turhaan.

– Häät eivät ole ABC:n nakkikeidas, josta löytyy mitä vain. Vieraat syövät sitä, mitä morsiuspari tarjoaa, Huhtilainen sanoo.

Asujen hankkimiseen tulee varata aikaa

Morsiuspuvun etsiminen kannattaa myös aloittaa hyvissä ajoin. Facebookin hääryhmistä, kirpputoreilta ja vintage-liikkeistä voi hyvällä tuurilla löytää käytetyn puvun edullisesti. Hääpuvun voi myös teettää omien mittojen mukaan.

Vaikka häämuoti on viime vuosina vapautunut, valkoinen tai vaalea asu on edelleen suosituin. Huhtilaisesta olisi hienoa nähdä enemmän rohkeita valintoja.

– Miten upea musta tai kukallinen hääpuku voisikaan olla, Huhtilainen sanoo.

Perinteestä poikkeavalle puvulle voi hyvinkin olla käyttöä myös häiden jälkeen.

Kaason ja bestmanin tehtävä koetaan kunnianosoituksena. Heidät valitaan usein kaikkein rakkaimpien ystävien joukosta.

Mikäli morsiuspari toivoo kaasojen ja bestmanien pukeutuvan erityisiin vaatteisiin, Mirva Saukkola kehottaa puhumaan suoraan siitä, kuka asut maksaa.

– Jollekulle esimerkiksi frakin hankkiminen tai vuokraaminen voi olla iso investointi. Sitten on niitä, joilla on frakki valmiina kaapissa. Näistä asioista on voitava puhua, Saukkola sanoo.

Hääkutsu lähetetään kuusi kuukautta ennen H-hetkeä

Noin puoli vuotta ennen häitä lähetetään viralliset hääkutsut.

Kutsusta tulee käydä ilmi päivämäärä, kellonaika, vihki- ja juhlapaikka sekä hääparin nimet. Siinä on hyvä kertoa myös viimeinen ilmoittautumispäivä, pukukoodi ja mahdollinen lahjatoive. Kutsussa voi myös olla ohjeistus siitä, kuinka vihkipaikalta siirrytään juhlapaikalle.

Häiden yleisin ongelmakohta on Huhtilaisen mielestä aikataulutus.

– Kaikkea joudutaan odottamaan. Jos joka väliin työnnetään puheita, häät eivät koskaan käynnisty.

– Muistakaa, että kaikelle on aikansa: on aika vihkiä, on aika nauttia maljat, on aika syödä, on aika puhua ja on aika tanssia.

Vieraiden joukosta kannattaakin valita seremoniamestari tai seremoniamestaripari, joka huolehtii siirtymistä ja tilaisuuden juontamisesta.

Avioliiton esteiden tutkinnan voi tehdä esimerkiksi verkossa

Pappi tulee vihkitilaisuuteen hääparin kotiseurakunnasta. Jos parilla on oma tuttu pappi, myös häntä voi pyytää vihkimään.

Vihkivä pappi käy parin kanssa vihkikeskustelun pari kuukautta ennen häitä. Keskustelun pohjalta hän rakentaa häissä kuultavan vihkipuheen.

Vihkimistä varten tarvitaan esteettömyystodistus, jolla varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu. Kirkkohäitä suunnittelevien parien tulee hankkia esteettömyystodistus kirkon asiointipalvelusta, kotiseurakunnasta tai seurakunnan aluerekisteristä.

Esteettömyystodistusta pitää hakea viimeistään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Mikäli toinen puolisoista on ulkomaalainen, esteiden tutkinnassa voi mennä joitakin viikkoja. Todistus on voimassa neljä kuukautta, jonka kuluessa vihkimisen on tapahduttava.

Sukunimivalinnasta on ilmoitettava esteidentutkinnan yhteydessä. Sukunimen vaihtaminen avioitumisen yhteydessä on maksutonta.

Esteettömyystutkinnan yhteydessä vihkipari päättää myös, ilmoitetaanko avioliittoaikomuksesta ja vihkimisestä seurakunnan jumalanpalveluksessa ja lehdessä.

Kanttorin kanssa sovitaan vihkitilaisuuden musiikista

Kuukautta ennen vihkimistä on syytä ottaa yhteyttä vihkitilaisuuden musiikista vastaavaan kanttoriin. Hänen kanssaan sovitaan vihkitilaisuuden musiikista.

Useimmat kanttorit soittavat vihkiparin toiveiden mukaista musiikkia elokuvien tunnusmusiikista kevyeen musiikkiin. Vuoden kanttoriksi valittu Malmin seurakunnan kanttori Kaisu Rauhamaa kehottaa kuitenkin pohtimaan, voisiko perinteinen urkumusiikki tehdä vihkitilaisuudesta erityisen.

– Urut ovat käytössä vain vihkitilaisuudessa kirkossa. Hääjuhlaan voi valita sitten kaikkea muuta musiikkia.

Kuukaudessakin ennättää järjestää hyvät häät, mikäli naimisiinmeno tulee ajankohtaiseksi yllättäen.

Vedä henkeä ja nauti juhlan odottamisesta

Kaksi viikkoa ennen H-hetkeä häävierailta on saatu vahvistus osallistumisesta ja lopullinen vierasmäärä on ilmoitettu ravintolalle tai pitopalvelulle. On aika laatia pöytäkartta, josta käy ilmi, missä kukin istuu. Lisäksi kannattaa tehdä paikkakortit.

Pari viikkoa ennen häitä on hyvä vielä sovittaa juhlavaatteita sekä käydä harjoituskampauksessa ja meikissä, jos niin haluaa.

Hääsuunnittelija Pertti Huhtilainen neuvoo kuitenkin tekemään häitä edeltävistä viikoista mahdollisimman helpot ja rauhalliset.

– Tässä vaiheessa kannattaa vetää henkeä ja alkaa nauttia juhlan odottamisesta. Miten kukaan voi nauttia häistä, jos edellisenä yönä puhaltaa vielä ilmapalloja?

Kata-Riina Heinonen-Tricarico

Laajempi versio artikkelista on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessä 1/2023.

5xmielessä: Vastuu luomakunnasta on olennainen osa kristinuskoa

Kontiolahtelainen ekoteologi Pauliina Kainulainen etsii kristillisyyden syvistä vesistä hätkähdyttäviä näkökulmia havahduttaakseen ihmisiä huolehtimaan ympäristöstä.

Kontiolahtelainen ekoteologi Pauliina Kainulainen etsii kristillisyyden syvistä vesistä hätkähdyttäviä näkökulmia havahduttaakseen ihmisiä huolehtimaan ympäristöstä.

Hymyilevä nainen seisoo ulko-oven vierellä. — Pauliina Kainulainen viihtyy Kontiolahdella, jossa järvet ja metsä ovat lähellä mutta on mahdollisuuksia osallistua myös kansalaisjärjestötoimintaan. – Maalla on paremmat mahdollisuudet maanläheiseen elämänmuotoon, mutta toki myös kaupungissa luonto on lukemattomin tavoin mukana. Maalaisten ja kaupunkilaisten luontosuhde ei kuitenkaan välttämättä nykyään paljon poikkea toisistaan, jos eletään virtuaalimaailmassa, Kainulainen pohtii. Kuva: Tea Ikonen

EKOTEOLOGI. Olen pappi, joka on asettunut asumaan tänne itäisten suurten järvien, Höytiäisen ja Pielisen tienoille. Tämä on oikein hienoa maisemaa tehdä ekoteologiaa, jossa koitan ammentaa kristillisyyden syvistä vesistä muutosta kohti sopusointuisempaa luontosuhdetta. Tällä hetkellä työskentelen keikkamuotoisesti seurakuntapappina Liperin seurakunnassa, mutta syksystä alkaen olen päätoiminen tietokirjailija.
HENGELLISYYS. Teologia kiinnostaa minua tieteenä ja mahdollisuutena paneutua elämän suuriin kysymyksiin. Kiinnostuin ensin mystiikasta ja sitten köyhyyden ja oikeudenmukaisuuden kysymyksistä. Lopulta teologiaani yhdistyi ekologinen näkökulma. Pyrin myös siihen, että teologiassani olisi mukana syvä hengellinen ulottuvuus. Toivon siinä olevan muutosvoimaa ihmissydämelle, sillä maailmankatsomus vaikuttaa kaikkiin arjen valintoihin.
LUONTO. Yhteys luontoon on olennaisen tärkeä asia minulle. Leikin lapsena paljon yksin metsässä ja rannoilla, ja varmaan sieltä kehkeytyi kiinteä yhteyden tunne muuhun luontoon. Elämässäni kulkee myös kansalaisaktivismi. Kuulun kohtuullista elämäntapaa peräänkuuluttavaan Kohtuus vaarassa -liikkeeseen. Se on minulle käytännön teologiaa, vaikka liikkeen toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.
KIRKKO. Se, että seurakunnat hankkivat ympäristödiplomin, tarkoittaa että ympäristöasioihin kiinnitetään huomiota, mutta paljon on vielä tehtävää. Esimerkiksi suhtautumisessa metsiin seurakunnat voisivat tehdä enemmänkin. Monet seurakunnat ovat suuria metsänomistajia. Olisi hieno teko tuleville sukupolville, että vanhoja metsiä suojeltaisiin enemmän tai siirryttäisiin avohakkuista pehmeämpiin menetelmiin.
PELASTUS. Vaikka kirkossa puhutaan, että tehtävämme on viljellä ja varjella, se ei tunnu muuttavan toimintaamme riittävästi. Siksi etsin uusiakin näkökulmia, että ihmiset havahtuisivat. Ajattelen, että luomakuntavastuu ei ole kehällinen asia vaan osa laajaa ymmärrystä siitä, mitä pelastus tarkoittaa. Pelastus on myös luomakunnan eheyden vaalimista. Elämän yksinkertaistaminen voi olla tie merkityksellisempään elämään.

Tea Ikonen

Entä jos jokainen olisikin oman elämänsä teologi?

Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen ovat millenniaaleja ja teologian tohtoreita. He kertovat, miksi kirkko tuntuu monesta heidän ikäisestään vieraalta.

Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen ovat millenniaaleja ja teologian tohtoreita. He kertovat, miksi kirkko tuntuu monesta heidän ikäisestään vieraalta.

Kaksi naista kävelevät kaupungilla reput selässään. — Kristinuskon erityissanoma ei katoa, vaikka kirkossa annettaisiin enemmän tilaa ihmisten elämänkysymysten pohdiskelulle, Itä-Suomen yliopiston lehtorit Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen uskovat. Kuva: Sirpa Päivinen

Jos katolisella keskiajalla tai luterilaisen puhdasoppisuuden ja noitavainojen aikaan 1600-luvulla olisi tehty gallupeja siitä, mihin ihmiset uskovat, aika moni olisi saattanut ainakin hiljaa mielessään vastata, että ”uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa”.

Usko Jumalaan on kirkollisten gallupien klassikkokysymys. Viimeisimmässä, vuonna 2019 tehdyssä kyselyssä neljäsosa suomalaisista kertoi uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan. Lähes yhtä moni sanoi, ettei usko Jumalan olemassaoloon ollenkaan. Vajaa viidennes totesi uskovansa Jumalaan eri tavalla kuin kirkko opettaa.

– Niin kauan kuin tutkimusta on tehty, on tunnistettu se, etteivät ihmiset ole koskaan uskoneet niin yksioikoisesti kuin mikään kirkko opettaa. Sehän on fantasiaa, että meillä olisi joskus ollut joku 98 prosentin homogeeninen joukko suomalaisia, jotka kaikki olisivat uskoneet samalla lailla. Sen sijaan on ollut sosiaalista painetta ja sanktioita, joiden avulla on esimerkiksi saatu ihmiset tuomaan lapsensa kasteelle, sanoo yliopistonlehtori Suvi-Maria Saarelainen Itä-Suomen yliopistosta.

Saarelainen on yhdessä kollegansa Sini Mikkolan kanssa toimittanut artikkelikokoelman Millenniaalien kirkko – kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko. Saarelainen ja Mikkola ovat kumpikin teologian tohtoreita ja pappeja. He myös kuuluvat millenniaaleiksi kutsuttuun, noin vuosina 1980–1995 syntyneeseen sukupolveen.

Miksi kirkko on millenniaaleille ongelma?

Millenniaaleja on kutsuttu yksilöllisen valinnan sukupolveksi, joka ei välttämättä kaipaa kirkkoa hengellisyytensä tai henkisyytensä toteuttamiseen. Kirkkoon kuulumisen syyksi ei enää riitä perinne, vaan kirkon ja uskon on tunnuttava itselle merkitykselliseltä.

Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen vieroksuvat puhetta millenniaaleista kirkon erityisenä ongelmana ja kysyvät, olisiko asia niin päin, että vanhanaikaisena, kankeana ja epätasa-arvoisena pidetty kirkko on millenniaaleille ongelma.

Ongelma voi olla esimerkiksi kirkossa käytetty kieli, joka ei aina tavoita nykypäivän ihmisten todellisuutta. Sini Mikkola kysyykin, kenelle kirkossa käytetty kieli luo samastumispintaa ja ketkä jäävät ulkopuolelle. Jumalasta esimerkiksi puhutaan usein Isänä tai Herrana, vaikka niin Raamattu kuin kristillinen perinne sisältävät sekä feminiinisiä että sukupuolettomia kuvauksia Jumalasta.

– Tämä liittyy käsitykseen teologiasta. Nähdäänkö kirkon oppi jonakin ikiaikaisena ja muuttumattomana vai otetaanko huomioon se, että teologiaa tehdään aina kussakin ajassa ja tilanteessa? Jos ajatellaan, että on jokin täysin muuttumaton ydin, on helppo leimata kaikki vähänkin toisenlainen uudeksi hapatukseksi, joka mädättää systeemin, Mikkola sanoo.

Saarelainen kysyy, kenelle teologia kuuluu.

– Mitä tapahtuisi, jos teologia ymmärrettäisiinkin yksilön omaksi merkityksen rakentamiseksi ja pyhyyden etsinnäksi?

Uskonnollisuus vaihtelee eri elämänvaiheissa

Nuorten aikuisten hengellisyyttä tutkinut Suvi-Maria Saarelainen on havainnut, että moni on kertonut uskovansa Jumalaan mutta korostanut eroa oman uskonsa ja kirkon opetuksen välillä.

– Kun asiaa kysyy tarkemmin, sieltä tulee sentyyppisiä selityksiä kuin että ”minun Jumalani on luoja ja hyvä ja pitää kaikista huolta”. Ajattelen, että kyseessä on rajanveto kirkkoon instituutiona, koska kyllä ainakin minulle tuollainen Jumala kuulostaa ihan siltä samalta Jumalalta, josta kirkossa puhutaan, Saarelainen sanoo.

Sini Mikkola toteaa, että uskonnollinen identiteetti ei koskaan ole kiveen hakattu, ja ihmisen itseymmärrys vaihtelee elämäntilanteiden muuttuessa.

– Jokaisen uskonnollisen ihmisen elämään kuuluu se, että välillä usko on lähellä ja välillä kaukana. Uskonnollisuus myös kypsyy vanhetessa ja nuoruuden mustavalkoinen jumalakuva saa enemmän sävyjä. Olisihan se aika kamalaa, jos nyt nelikymppisenä uskoisin samalla tavalla kuin viisitoistavuotiaana, Saarelainen lisää.

Kaisa Halonen

Laajempi versio artikkelista on julkaistu alun perin Kirkko ja kaupunki -lehdessä 5/2023.

Unelmapajoja nuorille aikuisille

Nuoria aikuisia paljon työssään kohdannut pastori Sanna Kauppinen toteaa, että Joensuussa tehdään laadukasta rippikoulu-, nuoriso- ja erityisnuorisotyötä sekä koulu- ja oppilaitosyhteistyötä. Niissä luodaan hyvä pohja nuoriksi aikuisiksi kasvaneiden ihmisten kirkkosuhteelle.

Toisaalta Kauppisenkin korviin on kantautunut ääniä siitä, ettei kirkko ole tavoitettava.

– Ehkä on tapahtunut se klassikko: kirkko ei ole osannut kertoa itsestään niissä kanavissa ja sillä taajuudella, missä nuoret aikuiset ovat.

Joensuun seurakunnissa pyritään kuitenkin koko ajan huomioimaan nuoremmat ikäpolvet. Seurakuntayhtymässä järjestetään esimerkiksi Unelmapajoja, joissa pohditaan yhdessä nuorten aikuisten kanssa muun muassa sitä, millaista toimintaa he kaipaavat ja mistä he haluaisivat kantaa itse vastuuta vapaaehtoisina.

Pohdiskelulle, epäilylle ja epäuskolle on Kauppisen mukaan seurakunnissa tilaa. Epäily ja kriittinen suhtautuminen asioihin on terve osa uskon- ja elämänymmärrystä.

– Soisin, että kirkko olisi elävä ja jäsentensä näköinen yhteisö, jossa puhaltelevat raikkaat Pyhän Hengen tuulet – sen tuulen mukana saa tulla myös kriittisiä äänenpainoja. Mehän olemme kuin perhe: ääntä ja riitaakin mahtuu, mutta lopussa viimeinen sana on aina kuitenkin armo ja yhteys. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Eläköön se myös keskustelukulttuurissamme, Kauppinen sanoo.

Tea Ikonen

Koulussa opitaan kaveritaitoja

Seurakuntien ja koulujen yhteistyöhön kuuluu sekä yleissivistävää opetusta että uskonnollisia tilaisuuksia. Lisäksi seurakunnat tarjoavat runsaasti erilaisia kasvua ja hyvinvointia tukevia opetuskokonaisuuksia.

Koululaisilla paljon värikkäitä merkkejä pöydällä. — Seurakuntien ja koulujen yhteistyöhön kuuluu sekä yleissivistävää opetusta että uskonnollisia tilaisuuksia. Lisäksi seurakunnat tarjoavat runsaasti erilaisia kasvua ja hyvinvointia tukevia opetuskokonaisuuksia.

Kaveritaitojen tukeminen on yksi vahvuus Joensuun seurakunnan ja koulujen välisessä yhteistyössä. Niitä opetellaan erityisesti alakoululaisten keväisissä retkipäivissä ja Friends-kursseilla, joita nuorisotyönohjaajat Noora Kähkönen ja Nonna-Omena Helojoki käyvät pitämässä kouluilla.

Retkipäivissä Vaiviossa koululaiset pääsevät kiertämään luontopolun sekä leikkimään ja pelaamaan vapaasti. Lisäksi päivä alkaa yleiseettisellä päivänavauksella, johon kaikki voivat osallistua.

– Retkipäivä antaa kaikille lapsille mahdollisuuden osallistua johonkin kivaan tai elämykselliseen. Kaveritaidot treenautuvat, kun lapset toimivat pienryhmissä ja vapaammassa ympäristössä, Noora Kähkönen toteaa.

Vuorovaikutus- ja tunnetaidot ovat tärkeitä

Friends-kurssilla opetellaan tunteiden tunnistamista ja nimeämistä sekä huomaamaan, millaista viestiä puhumme itsellemme ja miten se vaikuttaa käyttäytymiseen.

– Vuorovaikutus- ja tunnetaidot ovat tosi tärkeitä. Toisilla on hyvät kaveritaidot ja toiset tarvitsevat harjoittelua, Nonna-Omena Helojoki pohtii.

Kähkönen ja Helojoki ovat pitäneet Friends-kursseja alakoululaisille. Friendsistä on omat versiot myös pienille lapsille, nuorille ja aikuisille. Kurssien pitäminen opettaa myös niiden vetäjiä.

– Kursseilla oppii ja kertaa samalla myös itse näitä tärkeitä taitoja ja huomaa, että niitä voi oikeasti käyttää arjen apuna, Noora Kähkönen toteaa.

Kouluyhteistyö on monipuolista ja toimii hyvin

Salatut elämäntaidot on samantyyppinen tunnekurssi. Kontiolahden seurakunta pitää niitä alakoululaisille. Lisäksi kouluyhteistyöhön kuuluvat aamunavaukset, koulukirkot ja erilaiset seurakunnan pitämät oppitunnit.

– Yläkoulun kanssa pidetään yhteistyössä muun muassa välituntinuokkaria, seiskojen ryhmäytymispäivää, ja Mahis-ryhmää, luettelee vs. nuorisotyöntekijä Janna Jalovaara.

Myös Enossa kouluyhteistyö on monipuolista. Se sisältää esimerkiksi ekaluokkalaisten kotikirkkoon tutustumista, koululaisten joulu- ja pääsiäiskirkkoja ja päivänavauksia. Opettajat voivat pyytää kouluvierailuja haluamastaan aiheesta.

– Ykkös- ja kakkosluokkien draamatunnilla käsittelimme ystävyyttä ja kiitollisuutta. Opettajalta sain palautetta, että näitä tunteja pitäisi olla kaikille oppilaille, nuorisotyönohjaaja Saija Ihalainen kertoo.

Kouluyhteistyön myötä lapset ja seurakuntien nuorisotyöntekijät tulevat tutuiksi toisilleen. Myös kouluilla yhteistyö seurakuntien kanssa koetaan toimivaksi.

– Minulla on oppilaiden kanssa oikein hyviä ja mukavia kokemuksia esimerkiksi Vaivion retkipäivistä. Oppilaille on jäänyt varmasti niistä mukavia muistoja. Syksyllä meillä oli myös Friends-tunnit. Se oli mielestäni myös oikein hyvä kokonaisuus, kommentoi opettaja Mikko Mervola Noljakan alakoululta.

Tea Ikonen

Seurakuntien ja koulujen yhteistyö

Yleissivistävä opetus: esim. uskontotunnit ja tutustumiset kotikirkkoon.
Perinteiset juhlat: esim. kutsuvieraana ylioppilasjuhlissa.
Uskonnolliset tilaisuudet: esim. päivänavaukset ja koulujumalanpalvelukset.
Kasvu ja hyvinvointi: esim. tunnekurssit, ryhmäytymispäivät, pop up -kahvilat, kriisityö.

Ystävällinen tunnelma ja matala kynnys

Kahvila-olkkari Kahvisiiven avajaiskonsertti pidetään 19. toukokuuta Pielisensuun kirkon puistossa. Testamenttilahjoituksen turvin kunnostetun tilan remontin suunnittelivat Riverian opiskelijat.

Kahvila-olkkari Kahvisiiven avajaiskonsertti pidetään 19. toukokuuta Pielisensuun kirkon puistossa. Testamenttilahjoituksen turvin kunnostetun tilan remontin suunnittelivat Riverian opiskelijat.

Kaksi miestä istuu pöydän äärellä kahvihuoneessa. — Kahvila-olkkari Kahvisiiven isäntänä toimii Pielisensuun seurakunnassa siviilipalvelustaan suorittava Joonas Simojoki. – Tämä on kivaa hommaa. Kahvisiivessä hienoa on yhteisöllisyys, se että tämä paikka tuo ihmisiä yhteen yli sukupolvirajojen, Simojoki pohtii. Pöydän päässä istuva Olli Issakainen käy Kahvisiivessä säännöllisesti. Kuva: Tea Ikonen.

Pielisensuun seurakunnan yhteiseen olohuoneeseen saa tulla kahvittelemaan, viihtymään ja ihan vaan oleilemaan. Huhtikuun alussa avattua Kahvila-olkkari Kahvisiipeä pyörittää siviilipalvelusmies, ja paikalla on seurakunnan vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Tarjolla on kahvia ja pientä syötävää vapaaehtoista maksua vastaan.

Eri-ikäiset joensuulaiset ovat jo löytäneet uuden matalan kynnyksen paikan, ja kävijät ovat kuvailleet kahvilan tunnelmaa hyväksyväksi ja ystävälliseksi.

Varsinaiset avajaiset järjestetään perjantaina 19. toukokuuta Pielisensuun kirkon puistossa, jossa avajaiskonsertissa esiintyy Pekka Simojoki.

Yhteinen olohuone ehkäisee yksinäisyyttä

Vieraanvaraisuus on ohjannut kahvilan suunnittelua alusta alkaen. Pielisensuun seurakunnan kirkkoherra Tiina Reinikainen kertoo, että ajatus kaikenikäisten yhteisestä olohuoneesta selkiytyi, kun joukko työntekijöitä ja vapaaehtoisia osallistui Art of Hosting -koulutukseen syksyllä 2021.

– Mietimme sitä, miten voimme yhdessä edistää uusien yhteisöjen muotoutumista. Tärkeäksi koettiin sellainen yhdessä tekeminen, jonka myötä kukaan ei jäisi yksin, koulutuksessa mukana ollut vapaaehtoinen Pirjo Ketonen kuvailee työskentelyä.

Idea kodinomaisesta kahvilasta sai kannatusta.

– Meillä on Pielisensuun seurakunnassa keskeinen ajatus, että kirkko voisi olla koti, jossa elämän arki ja pyhä luontevasti kohtaavat, Tiina Reinikainen sanoo.

Sopiva tilakin löytyi läheltä: Pielisensuun kirkon kupeessa sijaitseva vanha seurakuntamestarin asunto, joka on toiminut myös partiokolona, oli perusteellisen remontin tarpeessa.

Kahvisiiven sisustuksessa näkyy Riverian opiskelijoiden kädenjälki

Riverian opiskelijat Jaana Hauskamaa ja Felicia Jönsson suunnittelivat huoneiston muutoksen kahvila-olkkariksi opiskelijatyönä.

– Toiveena seurakunnalla oli avoin, toimiva ja kutsuva tila, Jaana Hauskamaa sanoo. Hän on valmistumassa sisustusalan artesaaniksi tänä keväänä.

Hauskamaa sai tehtäväkseen suunnitella olohuoneen lisäksi kirjastotilan ja käytännöllisen keittiön. Hän laati tilan piirustukset ja piirsi tietokoneella 3D-mallinnuksia, jotka tekivät tilan hahmottamisesta helpompaa. Felicia Jönsson valitsi kalusteet ja suunnitteli värejä pintoihin.

Remontin toteutus alkoi suunnitellusta hieman myöhässä, ja vielä työn edetessä suunnitelmia piti muuttaa esimerkiksi materiaalien saantivaikeuksien vuoksi.

– Remonttia tehdessä on aina varauduttava muutoksiin ja niihin pitää osata reagoida niiden vaatimalla tavalla, Hauskamaa toteaa.

Testamenttilahjoitus tuo siunausta yli sukupolvien

Seurakunta sai varat kunnostustöitä varten Sirkka Vänskän testamenttilahjoituksesta.

– Sirkka-sisko määritteli testamentissaan sen niin, että varat on käytettävä nimenomaan Pielisensuun seurakunnassa, sanoo lahjoittajan pikkusisko Aino Tervonen.

– Olin siitä kovin iloinen, koska sydämeni on vielä Pielisensuussa. Olen itsekin syntynyt Niinivaaralla. Kun olin puolivuotias, muutimme maalle Iiksenniitylle Kontiolahden puolelle. Rippikoulun kävin Pielisensuussa ja sain sieltä lujan pohjan elämään.

– Rukoukseni on, että tämä kammari saisi olla tuottamassa iloa ja valoa. Toivon, että tila on siunaukseksi mahdollisimman monelle tänä vaikeana aikana, Aino Tervonen sanoo lempeästi.

Hanna Pekkanen

Kahvisiipi palvelee Pielisensuun kirkolla

Kahvila-olkkari Kahvisiipi avoinna arkisin ma–pe klo 10–14, sisäänpääsy vesitornin puolelta. Tarjolla kahvia ja hävikkileivonnaisia.
Kahvisiiven avajaiskonsertti kirkon puistossa pe 19.5. klo 17, muusikkona Pekka Simojoki. Ota mukaan oma viltti, retkijakkara tai muu istuin. Sateen sattuessa konsertti on kirkkosalissa.

Pääkirjoitus: Herrat ja rouvat kirkossa

Seurakuntaneuvoston päätöksen myötä neljä kuudesta kirkkoherrastamme on nyt naisia.

Yksi Joensuun alueen kuudesta seurakunnasta sai uuden kirkkoherran, kun Kati Nissi aloitti työt huhtikuun alussa Enon seurakunnassa. Enon seurakuntaneuvoston päätöksen myötä neljä kuudesta kirkkoherrastamme on nyt naisia. Myös muissa seurakuntiemme tehtävissä naiset ovat nykyään enemmistönä. Tähän on varmasti monenlaisia syitä. Itse näen arvokkaana asiana sen, että mahdollisuus kirkon johtotehtäviin on auki myös naisille.

Jos kirkon päätöksenteko isossa kuvassa onkin suhteellisen rauhallista, niin seurakunnissa arjen työskentelyyn liittyvät päätökset voivat olla hyvinkin ketteriä. Seurakunnan kirkkoherralla on suuri merkitys siihen, mitä asioita seurakunnassa painotetaan ja miten seurakunnassa toimitaan. Kirkkoherrojen työskentelyä sivusta seuranneena on käynyt selväksi, että tehtävänkuva on valtavan laaja.

Yhtäältä kirkkoherrat ovat kuin yritysten toimitusjohtajia, jotka selvittävät talouden kiemuroita ja luotsaavat laivaansa yhteistyössä vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden kanssa eteenpäin. Toisaalta kirkkoherrat ovat eri kokoisten työyhteisöjen esihenkilöitä, joilta vaaditaan muun muassa taitoa kuunnella, antaa ja ottaa vastaan palautetta, tehdä loogisia päätöksiä sekä toimia kiperissäkin tilanteissa rauhallisesti ja tasapainoisesti. Ja kaiken tämän lisäksi kirkkoherra on seurakunnan hengellinen johtaja ja hengellisen työn tekijä muiden joukossa.

Kirkkoherra-tittelin muuttamisesta paremmin tehtävää kuvaavaan muotoon on keskusteltu jo jonkin aikaa. Yksi esiin nostetuista vaihtoehdoista olisi kutsua kirkkoherroja seurakunnan johtajiksi. Samalla ratkeaisi sukupuolittuneen ammattinimikkeen ongelma. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten ja milloin asia etenee, päätös vaatii nimittäin kirkkolain muutoksen. Sitä ennen piispa Jari Jolkkonen saapuu Enoon asettamaan uuden Kati-kirkkoherran virkaansa. Kaikille avoin juhla järjestetään Enossa toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Kolumni: Kannattaa pohtia

Strategiassa käsitellään taloudellisesti merkittäviä asioita, esimerkiksi henkilöstöä ja kiinteistöjä. Paljonko ja millä tavalla osaavia ihmisiä tarvitaan yhteisissä tehtävissä, entä rakennuksia?

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies katsoo kameraan päin. Kirkko saa paljon palstatilaa julkisuudessa. Kirkosta eroamiset ja julkkisten kirkkoon liittymiset kerrotaan kansalle. Paljon on pohdintaa henkilökohtaisesta uskosta ja kokemuksista. Väärinkäytöksistä viestitään näkyvästi – hyvä niin – ja julkisuutta saa myös kirkossa tehtävä auttamistyö. Diakoniatyöhön luottamustehtävässä tutustuneena olen oppinut, että hyvinvointivaltiomme suojaverkoissa on sellaisia aukkoja, joiden olemassaoloa en ollut aiemmin osannut ajatellakaan.

Luterilainen kirkko Joensuussa tarkoittaa suunnilleen Joensuun seurakuntayhtymää. Se koostuu itsenäisistä seurakunnista ja niiden jäsenistä. Kaikille seurakunnille yhteisten asioiden kuten kiinteistöjen, viestinnän ja hautaustoimen hoitaminen on järkevästi keskitetty yhtymään.

Joensuun seurakuntayhtymässä aloitetaan nyt vuoteen 2026 ulottuvan strategian laatiminen. Seurakunnissa ne tehtiin jo viime vuonna. Strategiassa kerrotaan näkemys siitä, millaisen toivomme seurakuntayhtymän olevan strategiakauden lopussa sekä miten ja mitä tekemällä tähän tavoitteeseen päästään. Yhtymän strategiassa käsitellään taloudellisesti merkittäviä asioita, esimerkiksi henkilöstöä ja kiinteistöjä. Paljonko ja millä tavalla osaavia ihmisiä tarvitaan yhteisissä tehtävissä, entä rakennuksia? Miten saadaan aikaan eniten vaikuttavuutta?

Käytettävissä on tutkittua tietoa siitä, että yhteiskunnassa tapahtunut yksilöllistyminen vaikuttaa myös kirkkoa kohtaan olevissa asenteissa ja odotuksissa. Toiminnan järjestäminen sellaiseksi, että se palvelisi samaan aikaan mahdollisimman monia, on muuttunut entistä haasteellisemmaksi. Usein yksittäisen ihmisen asenne on asiakkaan asenne, missä kirkolta hankitaan palveluja, ja vanhan sanonnan mukaan asiakas on aina oikeassa. Tuo sanonta on puuta heinää, mutta odotusarvosta se kyllä kertoo.

Toivon, että myös mahdollisimman moni sellainen, joka ei ole kirkon toiminnassa aktiivinen jäsen, kertoisi nyt oman näkemyksensä ja toiveensa siitä, millainen luterilaisen kirkon strategia Joensuussa pitäisi olla. Mitä toivotaan lisää, miten kirkon perussanoma ja työ tulisi entistä paremmin jokaista kohti? Taustaa pohdinnoille saa esimerkiksi täältä: joensuunseurakunnat.fi/osallistu/tulevaisuustyo. Omia ajatuksia tästä asiasta kannattaa hyvin matalalla kynnyksellä lähettää vaikka palautekanavan kautta Sieltä toiveet lähtevät eteenpäin strategiaa pohtiville.

Olli Sivonen
Takarivin kristitty
Pielisensuun seurakunta
ollisivonen62@gmail.com

Sana: ”Kun Totuuden Henki tulee!” – Joh. 16:13

”Tässä porukassa tällä paikalla on hyvä olla, kunpa mikään ei muuttuisi.” On oma tärkeä ryhmä: perhe, kaveriporukka, harrastuskaverit, kiva luokka tai hyvä ripari. Mutta kun joku lähtee joukosta pois, jotakin muuttuu ja hyvä tunnelma ehkä särkyy.

Parituhatta vuotta sitten oli muodostunut tiivis ryhmä, jolla oli mahtava fiilis ja hyvä olla yhdessä. Kaikki särkyi, kun ryhmän johtaja tapettiin, mutta sanoja ei löydy sille, että joukon kokoontuessa kuolleeksi luultu, rakas ja tärkeä ilmestyi paikalle. Nyt oli kaikki kohdallaan. Mutta kuinkas sitten kävikään – kun porukka, opetuslapset ja Jeesus kokoontuivat?

Jeesus sanoi: ”Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt.” Mikä tunnelman mahalasku. Juuri kun kaiken piti olla taas kunnossa, elämä iloista juhlaa – ja sitten tämä. Osalta opetuslapsijoukkoa taisi tulla tippa linssiin, sillä Jeesus jatkoi: ”Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen, vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne.”

Olipa kova läksy – hyvään oloon ei voinut jäädä lillumaan. Elämässä piti mennä eteenpäin. Ilosta suruun, yhdessäolosta jäähyväisiin ja eroon. Opetuslastenkin. Mitä oli tulossa, sitä ei kukaan tiennyt eikä ymmärtänyt. ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.”

Muutos saattoi särkeä jotain mutta samalla synnyttää uutta. Jumalan hylkäämiksi itsensä kokeneet saivat aikanaan kokea Jumalan voimakkaan läsnäolon. Loppujen lopuksi jäähyväiset merkitsivät sitä, että Kristus ei jäänyt vain pienen opetuslapsipiirin iloksi sinne parintuhannen vuoden taakse, vaan Pyhän Hengen, Totuuden hengen kautta hän vaikuttaa tässä maailmassa, meissäkin. Näyttää totuuden siitä, millaisia me oikeasti olemme, näyttää totuuden, miten valtava on Jumalan rakkaus ja armo. Synnyttää uskoa, iloa, rakkautta. Auttaa elämän muutoksissa, johdattaa ilosta suruun ja takaisin iloon.

Kaija Santti
Pastori
Joensuun seurakunta