Arkkitehtisuunnittelu käynnissä – Kiihtelysvaaran kirkko syntyy yhdessä ideoiden

Kiihtelysvaaran kirkon arkkitehdilla on vahva yhteys Pohjois-Karjalaan. Luonnokset ovat parhaillaan suunnitteilla. Uuden kirkon piirustukset syntyvät yhteistyössä myös seurakuntalaisten toiveita kuunnellen.

Seitsemän ihmistä seisomassa Kiihtelysvaaran rauniokirkon ristin lähellä. — Arkkitehti Riikka Kuittinen (toinen vasemmalta) ja Kiihtelysvaaran kirkon rakennustoimikunta – Anne Angervo, Eevi Väistö, Jussi Nevalainen, Esa Mustonen, Jouni Heiskanen ja Juhani Rouvinen – tutustuivat huhtikuussa rauniokirkon maisemiin. Kuva: Sirpa Sutinen

Kiihtelysvaaran tuhopoltetun kirkon paikalle suunnittelee parhaillaan uutta kirkkoa oululainen arkkitehtitoimisto Luo arkkitehdit Oy. Harva tietää, että suunnittelutiimin vetäjä on Enosta kotoisin oleva arkkitehti Riikka Kuittinen. Opiskelut veivät Kuittisen parikymmentä vuotta sitten Enosta Ouluun, josta löytyi perhe ja uusi koti.

– Monet sukulaiseni asuvat edelleen Enossa ja Joensuussa. Vanhempani ilahtuivat kovasti siitä, että saavat nyt perhettäni kuukausittain kylään, kertoo suunnittelutyön vuoksi useammin Oulun ja Pohjois-Karjalan väliä matkustava Kuittinen.

Kuittisen lisäksi suunnittelutiimiin kuuluvat Anna-Riikka Tiainen ja Virve Väisänen.

– Suunnittelutapamme on keskusteleva ja projekteja ideoidaan aina myös isommalla kokoonpanolla. Emme usko yksittäiseen sankariarkkitehtiin vaan siihen, että paras lopputulos syntyy ryhmätyönä.

Kiihtelysvaaran kirkon kilpailutus kiinnosti kokenutta oululaisyritystä monestakin syystä.

– Kirkko on tietysti suunnittelutehtävänä hieno, kukapa arkkitehti ei haluaisi suunnitella kirkkoa. Lisäksi puurakentaminen on yksi painopistealueistamme.

Historiallinen rakennuspaikka

Kuittinen pääsi huhtikuussa tutustumaan tulevan kirkon rakennuspaikkaan. Käynti herätti ajatuksia siitä, millainen kirkko Kiihtelysvaaraan sopii.

– Paikka on hieno ja historiallinen. Tavoittelemme ratkaisua, joka palauttaa paikan jälleen ehjäksi ja jossa kirkko hallitsee uudelleen kyläkuvaa.

Suunnittelu on vielä alkuvaiheessa, mutta tällä hetkellä on jo selvää, että uusi kirkko rakennetaan puusta. Arkkitehdille on aina tärkeää pyrkiä parantamaan paikan nykytilannetta.

– Haemme usein eheyttäviä ja olevaa ympäristöä yhteensitovia ratkaisuja. Lisäksi huomioimme esimerkiksi näkymät, luonnonvalon ja sen, miten tilassa liikutaan. Edelleen pätee vanha totuus, että hyvän arkkitehtuurin tulee olla kaunista, kestävää ja käyttökelpoista. Kiihtelysvaaran kirkon suunnittelussa painottuu erityisesti suhde rakennusperintöön.

Ideoita seurakuntalaisilta

Nainen nojaa sillankaiteeseen. Takana näkyy kerrostaloja. — Arkkitehti Riikka Kuittinen vierailee tällä hetkellä normaalia useammin synnyinseudullaan. Työn alla ovat uuden Kiihtelysvaaran kirkon luonnokset. Kuva: Kirsi Taskinen

Kirkon suunnittelun tueksi kyseltiin tänä keväänä mielipiteitä myös tulevan kirkon käyttäjiltä. Kuittinen uskoo kyselyn kautta saaduista vastauksista olevan apua suunnittelutyössä.

– Pidämme osallistavasta työskentelytavasta ja ajattelemme, että paikallisasiantuntijoiden kautta suunnittelutehtävän ytimeen pääsee paljon nopeammin kiinni.

Varsinaisessa suunnittelutyössä Kuittinen kertoo käyttävänsä vuorotellen tietokonetta ja skissipaperia.

– Tietokoneella työstämisessä on monia etuja, mutta välillä ideointi luistaa parhaiten kynä kädessä. Lopuksi suunnittelemme kaiken kolmiulotteisella tietomallilla, josta saadaan hyvin havainnollista aineistoa myös muita tahoja varten.

Museovirasto projektissa mukana

Yhteistyötahoja projektissa on useampia. Yksi niistä on rakennustoimikunta, joka valmisteli arkkitehtikilpailutuksen Pohjois-Karjalan hankintatoimelle.

– Rakennustoimikunta on ollut tehtävästään luonnollisesti innostunut. Nyt kun arkkitehti on valittu, pääsemme varsinaiseen tehtäväämme eli valmistelemaan esitystä Kiihtelysvaaran uudeksi kirkoksi, kertoo rakennustoimikunnan puheenjohtaja Juhani Rouvinen.

– Saamme ensimmäiset luonnokset katsottavaksi todennäköisesti loppukesästä, Rouvinen sanoo.

Yksi tärkeä yhteistyökumppani on myös museovirasto, joka pitää huolta mm. siitä, että kirkkolaissa suojellut kirkkopiha, sitä ympäröivä kiviaita ja kellotapuli otetaan projektissa huomioon.

Yhteistyö museoviraston kanssa on toiminut Rouvisen mukaan sujuvasti.

– Nykyinen kokousteknologia mahdollistaa etänä osallistumisen kokouksiin. Näin meillä on ollut koko ajan ajantasaisesti käytettävissä Museoviraston asiantuntemus. Olemme halunneet minimoida sen mahdollisuuden, että virallisessa lausuntovaiheessa tulisi vastaan aikaa vieviä muutostarpeita.

Kirsi Taskinen

Kiihtelysvaaran uusi kirkko

rakennetaan vanhan kirkon paikalle
materiaalina puu
budjetti noin 4 miljoonaa euroa
alustava aikataulu: suunnittelu 2021–2022, rakentaminen 2022–2023

Uuteen kirkkoon toivotaan valoa ja arvokkuutta

Seurakuntalaisilla oli mahdollisuus vaikuttaa Kiihtelysvaaran uuden kirkon suunnitteluun kaikille avoimessa kyselyssä huhti-toukokuun vaihteessa. Vastauksia kyselyyn saatiin lähes 40 kappaletta. Vastauksissa toistui useasti toive puukirkosta, joka tuleekin toteutumaan. Lisäksi toivottiin kylän kiintopistettä, arvokasta rakennusta ja kokonaisuutta, joka ottaa huomioon myös vanhat elementit.

Monelle vastaajalle tärkeää on valo ja maiseman huomioiminen. Samaa mieltä on Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo.

– Kiihtelysvaaran kirkko rakennetaan kylän kauneimmalle paikalle. Siksi minua viehättää ajatus, että avara maisema ja valo ovat osa kirkkotilaa, Angervo toteaa.

Uuteen kirkkoon tulevat kaikki seurakunnan toiminnot saman katon alle. Kirkosta tulee monitoimikirkko, jossa voidaan järjestää jumalanpalvelusten lisäksi mm. erilaisia ryhmäkokoontumisia.

– Kirkko tulee elämään aivan uudella tavalla, sillä se tulee olemaan avoinna arkena ja pyhänä.

Katse tulevaisuudessa

Oman kirkon puute on näkynyt Angervon mukaan selvästi.

– Tyhjä kohta kirkon paikalla muistuttaa koko ajan ohikulkijaa. Seurakuntatalo on ollut seurakuntaelämän keskus yli kahden vuoden ajan, mutta kirkkoa se ei ole voinut korvata.

Takana on kaksi pitkää vuotta ja paljon työtä ja kohtaamisia. Kipeä kokemus on yhdistänyt seurakuntalaisia ja nyt katse on käännetty tulevaisuuteen ja uuteen kirkkoon.

– Yhdessä, toinen toistamme kuunnellen olemme selvinneet, uskoneet ja toivoneet. Olemme kokeneet, miten meitä on muistettu, myös kaukana täältä. Nyt tunnelma on luottavainen ja odottava. Yleisin kysymys kohdatessamme on: Mitä meidän kirkolle nyt kuuluu?

Kirsi Taskinen

Papit ja diakoniatyöntekijät tukena työssä ja työttömyydessä

Koronan tuoma epävarmuus lomautuksineen ja irtisanomisineen lisää matalan kynnyksen keskusteluavun tarvetta. Seurakuntien työntekijät ovat valmiita toimimaan kuulevina korvina näissäkin tilanteissa.

Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin jäsenet Markku Fräntilä, Sanna Kauppinen, Saila Musikka ja Risto Määttänen Joesnuun torilavan edustalla juttelemassa keskenään. — Oppilaitospappi Markku Fräntilä (vas.), pastori Sanna Kauppinen (edessä) sekä diakonit Saila Musikka ja Risto Määttänen ovat osa Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimiä. Tiimin tehtävinä on mm. koordinoida seurakuntien työntekijöiden tekemää työpaikkatyötä ja toimia asiantuntijaelimenä, joka reagoi ihmisarvoon, ihmisoikeuksiin ja oikeudenmukaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Kuva: Virpi Hyvärinen

Aina sitä ei tule ajatelleeksikaan, miten vahvasti kirkko onkaan osa suomalaista yhteiskuntaa. Seurakuntien työntekijät tekevät arjessa paljon yhteistyötä niin koulujen ja päiväkotien kuin sairaaloiden, oppilaitosten ja sosiaalitoimen kanssa, laajaa järjestökenttää unohtamatta.

Joensuun seurakuntayhtymässä on arjessa tehtävän perustyön lisäksi erillinen yhteiskuntatyön tiimi, joka tekee paitsi käytännön kohtaamistyötä, myös monenlaista verkosto- ja vaikuttamistyötä.
– Tiimi järjestää vuosittain Ihmisarvopäivän yhdessä paikallisten järjestöjen kanssa. Vast’ikään olimme mukana järjestämässä Kuka kuulee köyhää -tilaisuutta ja kirjoitamme säännöllisesti Kirkkotiehen takarivejä-palstaa, jolla nostamme esiin ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja, kertoo diakoni Saila Musikka.

Koronan vaikutukset näkyvät diakonin vastaanotolla – yksi tiukilla oleva ryhmä on pienyrittäjät

Yksi tiimin tehtävistä on seurata yhteiskunnan ja erityisesti työelämän muutoksia ja tarvittaessa reagoida niihin.
– Nyt ajankohtaista on koronan vaikutukset työelämään. Ihmisiä lomautetaan ja irtisanotaan, ja me halutaan olla avuksi ja tueksi siellä, missä sille on tarvetta. Meihin voi olla näiden asioiden tiimoilta yhteydessä, sanoo Joensuun seurakunnan diakoni Risto Määttänen.

Koronan vaikutukset ovat näkyneet esimerkiksi Pielisensuun seurakunnassa diakonina työskentelevän Musikan vastaanotolla. Musikan työn yksi painopistealueista on yrittäjyys, ja monelle pienyrittäjälle korona-aika on tiennyt erityistä niukkuutta.
– Pienyrittäjillä ei useinkaan ole isoja säästöjä tai yrityksen tiliä, jossa olisi reilusti euroja tallessa investointeja varten. Yrittäjät ovat usein sinnittelijöitä. Kun he tulevat hakemaan apua, niin tietää, että nyt on todella tarvis, Musikka kertoo.

Käytännössä Musikan tekemä työ pienyrittäjien parissa on tällä hetkellä tuen antamista yksilökeskustelujen ja taloudellisen tuen muodossa.
– Taloudellinen tuki, jota pienyrittäjä voi seurakunnasta saada, on akuutin kriisitilanteen tukea, jossa on samat perusteet kuin kaikilla muillakin diakonian asiakkailla, sanoo Musikka.

Työpaikkapappi tukee työssä jaksamista – puhua voi niin työhön kuin yksityiselämään liittyvistä asioista

Yhteiskunnallista työtä tehdään kuitenkin myös muulloin kuin kriisiaikoina. Yksi esimerkki tästä on työpaikkapapin työ. Joensuun seurakunnan pappi Sanna Kauppinen aloitti viime syksynä työpaikkapappina Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella. Kutsu yhteistyöhön tuli pelastuslaitoksen puolelta.
– Työpaikkapappi liittyy osaksi työpaikan psykososiaalisen tuen kokonaisuutta, johon kuuluu myös monia muita tahoja. Tarjoan keskusteluapua niin työhön kuin yksityiselämään liittyvissä asioissa. Minua voi pyytää myös henkilökohtaisiin kriisitilanteiden purkukeskusteluihin tai papiksi kirkollisiin toimituksiin, kertoo Kauppinen.

Yhteiskuntatyön tiimiä jo parisenkymmentä vuotta sitten perustamassa ollut Risto Määttänen on puolestaan tehnyt pitkään työttömyystyötä yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa.
– Kuntouttava työtoiminta on yksi tuen muoto, jota olemme pyrkineet järjestämään ihmisille, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet työelämästä. Diakoniassa ihminen pyritään kohtaamaan kokonaisvaltaisesti. Roolinani onkin ollut kartoittaa asiakkaan kanssa yhdessä hänen elämäntilannettaan ja lähteä prosessoimaan sitä niin, että ihminen olisi ennemmin tai myöhemmin valmis lähtemään työtoimintaan. Joskus se voi kestää pitkäänkin, mutta periksi ei anneta, sanoo Määttänen.

Yhteiskuntatyön tiimi tukena arjessa

– Maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua työn, työttömyyden ja yksityiselämän kysymyksissä
– Oppilaitospappi Markku Fräntilä, diakoni Olli Humalajärvi, pappi Sanna Kauppinen, diakonissa Sari Korhonen, pappi Antti Kyytsönen, diakoni Saila Musikka, diakoni Risto Määttänen ja pappi Ville Ojala
– Yhteystiedot: www.joensuunseurakunnat.fi

Viisi kuvaa vuosien varrelta – kirkkoherra Petri Rask muistojen äärellä

Kesäkuun alussa eläkkeelle jäävä kirkkoherra Petri Rask poimi kotialbumistaan viisi kuvaa, joihin tiivistyy jotakin olennaista menneistä vuosista kirkon palveluksessa.

Kesäkuun alussa eläkkeelle jäävä kirkkoherra Petri Rask poimi kotialbumistaan viisi kuvaa, joihin tiivistyy jotakin olennaista menneistä vuosista kirkon palveluksessa.

Petri Rask nuorena opiskelijana istuu lukemassa Raamattua pöydän ääressä. — Kuva: Petri Raskin kotialbumi.

1. Päätin jo lukiota käydessäni, että minusta tulee kirkon työntekijä. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: opiskelisin joko teologiaa tai diakoniaa. Halusin käydä armeijan heti lukion jälkeen, ja kun teologian opintojen aloittamista pystyi sopivasti lykkäämään, päädyin yliopistolle. Oli perjantai, kun kotiuduin intistä. Maanantaina menin yliopistolle.

Tämä kuva on vuodelta 1978. Olen siinä 21-vuotias teologian opiskelija ja luen Raamatun kreikan Novum-tenttiin. Kuva on otettu joulun alla Tervossa vaimoni Ailan kotona. Olimme alkaneet seurustella. Kävin Ailan kotona ennen joulua, ja ajoin yöjunalla Helsinkiin ja kotiin Kirkkonummelle jouluaatoksi. Muistan, että juna oli aivan tyhjä. Matkustin juuri toiseen suuntaan kuin kaikki muut.

Tärkein syy siihen, miksi minusta tuli pappi, löytyy varmastikin rippikoulusta ja sen jälkeisistä vuosista seurakuntanuorena Kirkkonummella. Lapsuudenkotini ei ollut uskonnollinen, mutta seurakuntanuorissa syntyi halu tehdä töitä kirkon hyvän sanoman, hyvän asian eteen.

Opiskelut Helsingin yliopistossa kestivät 4,5 vuotta. Olin kiinnostunut dogmatiikasta, mutta kyllä eksegetiikan eli Raamatun tutkimuksen opiskelu aiheutti minulle merkittävimmän syntyprosessin. Syntykontekstin ymmärtäminen sai käsittämään, että kaikki ei ole Raamatussa niin kauhean mustavalkoista.

Tästä on hyvä esimerkki naisten pappeus: miten ne muutamat pappeuteen liittyvät Uuden Testamentin kohdat pitäisi tulkita. Viiden naispapin esimiehenä olen ollut ja hyvin on tultu toimeen. Siitä voi päätellä, mitä asiasta ajattelen.

Pappisvihkimyskulkue Kuopiossa 1980-luvun alussa. Kulkueessa vihittävät papit, muita pappeja ja viimeisenä piispa Jukka Malmivaara. — Kuva: Petri Raskin kotialbumi

2. Vuonna 1981 olin kesätöissä Kuopiossa ja asuin Poukaman leirikeskuksessa. Olin raahannut sinne puvun ja kravatin, laitoin ne päälle ja kävin esittäytymässä piispalle. Pyysin pappisvihkimystä.

Kun tuli vihkimystä edeltävä ordinaatiokoulutus, kävi ilmi, että vihittäviä oli kaksi ja paikkoja neljä. Piispa sanoi: toinen voisi mennä Nurmekseen, toinen Suomussalmelle. Ja sinnehän me sitten Ailan kanssa mentiin, Suomussalmelle, heti pappisvihkimyksen jälkeisenä aamuna.

Tämä kuva on otettu pappisvihkimyksestä. Minä olen kulkueessa ensimmäisenä oikealla. Viimeisenä kuvassa näkyy piispa Jukka Malmivaara.

Nykyään papit saavat paljon paremman koulutuksen seurakuntaelämään kuin me aikanaan. Silloin töiden alku oli vähän kuin olisi laiturilta heitetty järveen. Tein paljon papin perustöitä. Suomussalmi oli silloin iso paikka. Ensimmäisen vuoden aikana syntyi 200 lasta, joista minä kastoin noin 80.

Olimme Suomussalmella joulukuuhun 1983 ja tuona aikana syntyi myös esikoisemme Antti. Suomussalmelta siirryin Kuopion Kallavedelle nuorisopapiksi, ja sieltä edelleen Viinijärvelle ja Liperiin 1980-luvun lopulla.

Yksi asia, joka on kulkenut mukana vihkimyksestä lähtien, on ammattiliitto. Olen ollut Suomen kirkon pappisliitossa mukana myös päättävissä elimissä. Työurani aikana papin työstä on korjattu kaksi tärkeää epäkohtaa. Lapsiperheen isälle oli helpotus, kun kuusipäiväinen työviikko muutettiin aikanaan viisipäiväiseksi ja viime vuonna papeillekin alettiin korvata arkipyhänä tehty työ lisävapaana.

Petri Rask Israelissa 1990-luvun alussa pienten lastensa kanssa istuu aurinkolasit päässä rauhanturvaajan puvussa ja syö omenaa. — Kuva: Petri Raskin kotialbumi

3. Lähtemättömän jäljen minuun on jättänyt aika rauhanturvaajana Libanonissa vuosina 1992–1993. Olin siellä vuoden ajan Viinijärven kappalaisen virasta käsin. Sitä ennen olin vuoden sotilaspappina Pohjois-Karjalassa.

Tämä kuva on Golanilta. Olen siinä lasteni Sallan ja Annin kanssa. Olen ollut käymässä Israelin puolella perheen luona. Tässä on se hetki, kun odotetaan, milloin on aika jättää jäähyväisiä.

Omalla tavallaan tuo aika oli raskasta, kun siinä vaiheessa oli kolme lasta, mutta päätös lähteä oli perheen yhteinen. Aila ja lapset asuivat syksyn Tiberiaksessa, jossa oli pieni suomalaisyhteisö. Rauhanturvaajien määrä oli tuolloin huipussaan.

Toimin pataljoonan pappina. Pidin jumalanpalveluksia ja kävin keskusteluja, diakonin kanssa pyöritimme lisäksi radioasemaa ja kirjastoa. Vedin rauhanturvaajille ja heidän läheisilleen matkoja Pohjois-Israeliin ja Jerusalemiin sekä sunnuntaisin Nahariaan uimaan. Kun Israelin miehittämällä vyöhykkeellä sijaitsevalle Hermonin vuorelle satoi lunta, kävimme siellä ryhmän kanssa laskettelemassa.

Tuona aikana minulla oli myös kiivain työjoulu ikinä: Kiersimme pataljoonan alueella kaikki paikat, joissa oli suomalaisia. Pidin varmaan 20 puhetta jouluaattona.

Vuosi Libanonissa on varmasti vaikuttanut koko loppuelämääni. Esimerkiksi veronmaksu ei ole sen jälkeen ollut kauhean raskas homma, kun on sikäläiset elämänolot nähnyt.

Olen jatkanut tätä puolta sittemmin paitsi kertausharjoituksissa, myös Rauhanturvaajaliiton vertaistukiprojektissa sekä toimimalla Pohjois-Karjalan prikaatissa sotilaspapin sijaisena vielä vuonna 2011.

Nämä vaiheet toivat mukanaan myös viranomaisyhteistyön ja moniammatillisen kriisiauttamisen osaksi työtäni pappina, kirkkoherrana ja seurakuntayhtymän valmiuspäällikkönä.

Petri Rask polkupyörän kanssa kypärä päässään ja urehilullisissa vaatteissa lammen rannalla kesällä. — Kuva: Petri Raskin kotialbumi

4. Yksi juonne, joka on papin työssäni ollut koko ajan mukana, on liikkuminen. Alkuun rippileireillä pelattiin tosi paljon lentopalloa ja nuortenilloissa koripalloa.

Kuopiosta tehtiin nuorten kanssa retkiä Lappiin sekä kesällä että talvella, samoin Viinijärveltä. Yöttömän yön rippikoulu Sallassa juhannuksen jälkeen oli viimeisiä ripareita, joita Liperissä pidin. Huimaa oli se, kun Liperin nuorten kanssa soudettiin Karelia-soudussa monta päivää Nurmeksesta Liperiin.

Siirryin Liperistä Rantakylään papiksi vuonna 2001. Rantakylän aikana kävelin kesät talvet töihin keskustasta, siinä tuli kolmen talven aikana yli miljoona askelta työmatkakävelyä. Monta kirjaa kuuntelin matkalla. Rantakylän ajalta jäivät vahvoina kokemuksina mieleen isolla porukalla toteutetut uudistukset: jumalanpalvelusuudistus ja rippikoulu-uudistus.

Tästä kuvasta näkee sen, että olen tyypillinen mies: Heti kun alkaa jotakin tekemään, pitää saada oikeanlaiset välineet. Kuva on vuodelta 2017.

Tirolilainen, puinen seimi — Kuva: Petri Raskin kotialbumi

5. Vuosien mittaan meille on vaimoni Ailan kanssa kehittynyt yhteinen jouluseimiharrastus. Olemme keränneet seimiä 1990-luvun alusta asti. Äitini toi Italian Rivieralta ensimmäisen, ja enimmillään matkoilta keräiltyjä seimiä oli kolmisenkymmentä. Tässä kuvassa on tirolilainen seimi.

Kun tulin Joensuun kirkkoherraksi tammikuussa 2015, aloitin ruutukaavalla vuosittaisen jouluseimipolun perinteen. Toivon, että seimipolkua jatketaan ja perinteestä tulee pysyvä. Lahjoitimme Ailan kanssa kokoelmamme suurimmat seimet Joensuun seurakunnan jouluseimipolulle.

Ajasta Joensuun kirkkoherrana voin sanoa, että olen onnellinen siitä, että sain tällaiset kuusi vuotta tehdä. Ne ovat olleet minulle tosi tärkeät vuodet. Olen löytänyt itsestäni johtajan ja saanut siitä myös hyvän palautteen. Kuuden vuoden aikana vahvistui myös käsitykseni siitä, mitkä ovat omat heikkouteni. Kirkkoherran tehtävä on vaativa. Myös viime vuosien työ lääninrovastina Pohjois-Karjalan alueella on ollut mielenkiintoista ja silmiä avaavaa.

Motokseni olen valinnut Raamatunkohdan ”Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä”. Se summaa hyvin myös nyt taakse jäävät työvuoteni. Välillä on ollut raskasta, mutta enimmäkseen on ollut toisenlaisia päiviä. Olen saanut olla paljon tekemisissä mielenkiintoisten ihmisten kanssa hyvän asian merkeissä. Ja kotoa olen saanut aina työhöni hyvän tuen.

Virpi Hyvärinen

5xmielessä: Voimaa uniterveydestä

Uni on tärkeimpiä voimavarojamme sekä työssä että vapaa-ajalla. Karelia-ammattikorkeakoulun lehtori Päivi Franssila toimi projektipäällikkönä hankkeessa, jossa tutkittiin, miten työhyvinvointi ja unen laatu ovat sidoksissa toisiinsa ja miten niihin pystyy vaikuttamaan.

Päivi Franssila seisoo metsässä puuhun nojaten ja katselee hymyillen sen latvuksiin. — – Pienilläkin muutoksilla voi olla yllättävän myönteisiä vaikutuksia uneen ja päivän aikaiseen vireystilaan. Tärkeintä on aloittaa kevyesti kokeilevalla mielellä ja pitää kiinni hyviksi koetuista toimintatavoista, sanoo Päivi Franssila. Kuva: Markku Kauhanen

1 UNITERVEYS. Kun tarkastellaan uniterveyttä, näkökulma vaihtuu uniongelmista ja unettomuudesta terveyden edistämiseen. Silloin kysytään, miten voimme suojata ja vahvistaa hyvää unta eli uniterveyttä? Samalla tavoin kuin vaikkapa sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä edistetään ruokailun, liikunnan ja stressinhallinnan avulla, myös hyvän uniterveyden edellytykset syntyvät arkisissa tilanteissa työssä ja vapaa-ajalla.

2 LUONTO. Jokainen voi vaikuttaa omaan uniterveyteensä harrastamalla liikuntaa ja nauttimalla raittiista ilmasta. Metsässä sydämen syke ja verenpaine laskevat ja lihasjännitys vähenee. Luonnossa samoilu vaikuttaa mielialaan, rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista. Metsäretkellä oma peruskunto paranee huomaamatta. Ja mitä parempi kunto, sitä paremmin elimistö osaa käsitellä stressiä.

3 RENTOUTUMINEN. Rentoutuminen on fyysinen ja psyykkinen tapahtuma, jonka aikana mieli rauhoittuu ja elimistön eri toiminnot tasaantuvat. Rentoutuminen palauttaa voimia. Rentoutuminen ei tapahdu kehoa käskemällä, vaan sitä tulee harjoitella. Hyviä rentoutumismenetelmiä voivat olla esimerkiksi saunominen, hieronta, kevyt liikunta tai hengitysharjoitukset. Kokeilemalla ja harjoittelemalla kukin löytää itselleen sopivan tavan rentoutua.

4 JOHTAMINEN. Hyvällä johtamisella voi tutkitusti vaikuttaa työntekijöiden uniterveyteen. Jos esimies havaitsee muutoksia työntekijän työkyvyssä ja syntyy huoli työntekijän uniterveydestä, on hyvä ottaa asia puheeksi viivytyksettä. On tutkittu, että henkilöstön uniterveydellä on yhteys esimerkiksi sisäiseen motivaatioon, työn iloon, sitoutuneisuuteen, työn tuottavuuteen ja sairauspäivien määrään.

5 IDEOINTI. Työpaikalla voidaan ratkaista uniterveyteen liittyviä ongelmia yhteistyössä. Ensin muutetaan tunnistettu ongelma haasteen muotoon. Jos ongelmana on esimerkiksi jatkuva kiire, haasteena on silloin miettiä, millä keinoilla hallinnantunnetta saa lisättyä. Sen jälkeen ideoidaan mahdollisimman paljon erilaisia ratkaisuehdotuksia kyseiseen haasteeseen. Lopuksi valitaan ehdotuksista sekä työntekijän että työyhteisön ja organisaation kannalta paras idea, jota ryhdytään kokeilemaan.

Kirsi Taskinen

Ihanat, tärkeät isoset

Isostoiminnassa opetellaan tuntemaan itseä, Jumalaa ja toisia. Rippileireillä isosten tärkeintä työaikaa on leiriläisten vapaa-aika.

Isostoiminnassa opetellaan tuntemaan itseä, Jumalaa ja toisia. Rippileireillä isosten tärkeintä työaikaa on leiriläisten vapaa-aika.

Joukko nuoria seisoo Vaivion kurssikeskuksen pihalla lukemassa pylvääseen kiinnitetty kylttiä. Useilla on mukana keppihevoset, yhdellä punainen lippu. — Joensuun seurakunnan isosleiriä pidettiin Vaivion kurssikeskuksessa 16.–18.4. Etualalla isonen Anni Tyni. Kuva: Nonna-Omena Helojoki.

Seurakuntien rippileirikausi lähestyy, ja se tietää aktiivisia leiriviikkoja myös suurelle joukolle isosia. Rippikoululaisia vuoden tai pari vanhemmat isoset ovat saaneet seurakunnan isostoiminnasta eväät tehtäväänsä, ja ovat valmiita ohjaamaan pienryhmiä ja toteuttamaan iltaohjelmia riparilaisten riemuksi.

Isosten tehtäväkenttä leireillä on monipuolinen. Monien mieliin painuneiden sketsien lisäksi isoset vetävät raamiksia ja ohjaavat helmi- ja hartaushetkiä, juttelevat, leikkivät ja pelaavat rippikoululaisten kanssa. Tehtäviin voi kuulua myös esimerkiksi sosiaalisen median päivittämistä, uimavalvontaa, ehtoollisen jakoa ja aikatauluista huolehtimista.

Aktiivisin porukka tulee kirkolle joka tapauksessa

Rantakylän seurakunnan nuorisopappi Heikki Mujunen kertoo, että isoskoulutus pitää Rantakylässä sisällään isosleirejä ja koulutusiltoja. Lisäksi nuoret osallistuvat mahdollisuuksien mukaan pieniin vastuutehtäviin seurakunnassa.
– Isostoiminta rakentuu pitkälti tavanomaisen seurakuntaelämän ympärille. Isoset muodostavat nuorten seurakuntayhteisön ja ovat aktiivisia muun muassa musisoinnissa. Aktiivisin porukka ei katso, onko kyseessä isoskoulutus vai muu nuorten toiminta. Kirkolle tullaan joka tapauksessa.

Isostoiminnassa opetellaan leikittämistä, ryhmien ohjaamista, musiikkia ja vuorovaikutustaitoja

Monet opeteltavat isostaidot ovat seurakunnasta riippumatta samoja. Joensuun seurakunnan nuorisotyönohjaaja Delila Myyryn mukaan isostoiminnassa opetellaan tuntemaan itseä, Jumalaa ja toisia.
– Asioita, joita käydään läpi, ovat mm. leikittäminen, vuorovaikutustaidot, isosryhmien ohjaaminen, helmihetken ohjaaminen, kerhoisosen tehtävät, kristittynä kasvaminen ja musiikki.

Joensuun seurakunnassa on lisäksi eri tehtäviin liittyviä tiimejä, joissa harjoitellaan jotakin erityistä taitoa.
– Esimerkiksi sosiaaliseen mediaan liittyvässä tiimissä tutustutaan tekijänoikeuksiin ja siihen, millainen on hyvä kuva. Verkkopelaamiseen liittyvässä lanitiimissä taas opetellaan, miten lanit järjestetään ja miten kannustat peleissä toisia, kertoo Myyry.

Ei ole yhtä isosen mallia – jokainen on hyvä omilla vahvuuksillaan

Isoskoulutus kestää keskimäärin yhden kouluvuoden verran ja nuoria kannustetaan pysymään toiminnassa mukana useamman vuoden ajan.
– Isoskoulutus syvenee sen mukaan mitä pidempään nuori on mukana toiminnassa. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä nuori voi halutessaan siirtyä avustajakoulutukseen. Avustajana voivat toimia täysi-ikäiset avustajakoulutuksen käyneet nuoret. Heillä vastuu on normaalia isosta selvästi suurempi, kertoo Mujunen.

Mutta millainen on hyvä isonen, kenen sellaiseksi kannattaa alkaa?

– Hyvä isonen on esimerkiksi aito, reilu, luotettava ja innostunut. Mutta ennen kaikkea oma itsensä. Ei ole yhtä tiettyä hyvän isosen mallia, koska jokainen on hyvä isonen omilla vahvuuksillaan, sanoo Pyhäselän seurakunnan nuorisotyönohjaaja Eeva-Riitta Arffman.

Virpi Hyvärinen

Pääkirjoitus: Suvi suloinen

Jo joutui armas aika, kaikuu näinä päivinä jälleen kerran suvenavauksissa eri puolilla Suomea. Kauas on tultu niistä vuosista, kun opettaja polki täysin voimin harmonia luokkahuoneessa ja palkeet puhkuivat suvivirttä rauhalliseen tahtiin. Kappale tuntui kenties laahaavalta, mutta se merkitsi kesää, lomaa ja täyttä vapautta pitkäksi aikaa. Olisiko kunnon kesä voinut edes alkaa ilman tuttuja säveliä?

Tänä vuonna laulussa on mukana erityisen paljon sanatonta toivetta. Koittaako meille vapaampi kesä, niin kuin olemme aiempina vuosina tottuneet? Saammeko kokoontua, juhlistaa kesää ja hengähtää hetken pitkän epävarman jakson jälkeen?

Koronatilanteen hieman helpottaessa oma kuoroni sai tauon jälkeen ainutlaatuisen mahdollisuuden Suvivirren parissa. Otimme osaa Rantakylän seurakunnan projektiin, jossa kanttori Janne Piipponen kutsuu kuoroja ja lauluryhmiä esittämään erilaisia versioita virsistä. Esitykset tullaan tallentamaan ja julkaisemaan verkossa kaikkien iloksi.

Jopa maski kasvoilla laulaessa ja turvaetäisyyden päässä kuorokavereista seisoessa tunsin suurta iloa siitä, että ryhmämme on jälleen koossa. Suvivirteen löytyi aivan uusi näkökulma ja tunnelma. Arjen keskellä en ollut edes huomannut, miten paljon olin kaivannut yhdessä tekemistä ja niitä onnistumisen hetkiä, kun sävelet osuvat juuri kohdilleen ja harmoninen sointi täyttää tilan.

Mahdollisuutta yhteiseen tekemiseen ja yhdessäoloon toivon tänä kesänä kaikille lapsista ikäihmisiin. Jospa suvivirren taika toimisi jälleen kerran ja saisimme nauttia suloisesta suvesta ilman huolia ja murheita. Iloa ja hyvää mieltä kesään!

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä

Apuristi yhdistää avun tarvitsijat ja vapaaehtoiset

Apuristi-toiminnasta voi pyytää apua, jos omasta lähipiiristä ei löydy tehtävälle tekijää, eivätkä omat taidot tai jaksaminen riitä. Tehtävien tulee olla kertaluontoisia.

Sinipaitainen poika haravoi nurmikkoa ja katsoo hymyillen kameraa. — Joensuulainen Roni Heiskanen on valmis tarttumaan vaikka haravaan ja auttamaan pihatöissä seurakuntien maksuttoman Apuristi-toiminnan kautta. Kuva: Kirsi Taskinen

Joensuun seurakuntien uusi Apuristi-toiminta on maksutonta vapaaehtoistoimintaa, jolla autetaan kotiasioissa apua tarvitsevia. Apu voi olla esimerkiksi digiapua, pihatöitä tai pieniä korjaustehtäviä, joiden suorittamiseen ei vaadita ammattitaitoa.

Apuristin tehtävä on tuoda yhteen avun tarvitsijat ja vapaaehtoiset auttajat. Idean takana ovat seurakuntien diakoniatyöntekijät.

– Meille tulee toisinaan kyselyjä käytännön avusta. Ja toisaalta meille on ilmoittautunut henkilöitä, jotka haluavat auttaa ja etsivät itselleen ryhmää, johon kuulua. Nämä asiat yhdistettynä synnyttivät Apuristi-toiminnan, kertoo Pielisensuun seurakunnan diakoni Katja Nuuhkarinen.

Apuristi-toiminnasta voi pyytää apua, jos omasta lähipiiristä ei löydy tehtävälle tekijää, eivätkä omat taidot tai jaksaminen riitä. Tehtävien tulee olla kertaluontoisia.

Kuka tahansa voi tulla mukaan

Palvelua aloitetaan Joensuun, Rantakylän, Pielisensuun, Vaara-Karjalan ja Pyhäselän alueella sitä mukaa, kun vapaaehtoisia ilmoittautuu toimintaan.

Vapaaehtoiseksi voi hakea kuka tahansa, jolla on mahdollisuus auttaa muita.

– Monenlaiset taidot ja lahjat ovat tervetulleita. Vapaaehtoinen voi itse määritellä, millaisissa tehtävissä hän haluaa olla mukana auttamassa ja miten usein hän haluaa ottaa tehtäviä vastaan, Nuuhkarinen kertoo.

Kun tehtäviä tulee, seurakunnan työntekijät välittävät vapaaehtoisia kohteisiin, joissa apua kaivataan.

Auttaminen tuo hyvän mielen

Yksi vapaaehtoisista on Roni Heiskanen, joka on valmistautunut auttamaan muun muassa pihatöissä, kotitöissä ja laitteiden parissa.

Heiskanen ei ole aiemmin toiminut varsinaisena vapaaehtoisena, mutta on esimerkiksi kerännyt roskia luonnosta omin päin. Vapaaehtoistyö on hänelle luonteva tapa toimia.

– Minua viehättää ajatus siitä, että voin auttaa avun tarpeessa olevia silloin kun itse pystyn, olettaen että hätä ei ole akuutti.

Heiskaselle ja muille ”apuristeille” järjestetään vuoden aikana muutamia yhteistapaamisia. Diakoni Katja Nuuhkarinen lupaa, että toimintaa kehitetään rennolla otteella vapaaehtoisten ja autettavien toiveet huomioiden.

– Me diakoniatyöntekijät voimme taata hyvän mielen palkaksi kaikille toimintaan osallistuville!

Kirsi Taskinen

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi Apuristi-toimintaan: vapaaehtoistyo.fi / Katja Nuuhkarinen, p. 050 550 8335.

Sana: Oi, ihana Valo!

Ihmeellinen valo! Taivaan antia riittää jaettavaksi ja sitä on tarjolla kaikille tasapuolisesti. Valo vapauttaa, herättää ja antaa kasvun.

”Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas.
Sinä valutat voimasi minuun niin kuin nukkuvaan.
Saan silmäni auki ja jalkani nousemaan.
Oi ihana valo, niin on nimesi kaunis sana.”
– Kalle Chydenius

Vihdoinkin kevät vai voisiko sanoa: vihdoinkin on kesä ja kärpäset! Tuntuu, kuin hiljalleen heräilisi pitkästä talviunesta, jolloin voi pyyhkiä kylmähyhmät silmäkulmista, ojennella jähmeät jäsenensä, kääntää katseensa valoa kohti ja lämpöön luottaen kylvää siemenet maahan satoa odottaen. Jälleen voi toivottaa tervetulleeksi mustan mullan tuoksun, lehtivihreän ja kukkasten väriloiston! Tervetuloa myös maailmanympärysmatkoilta palaavat linnut kesäisine kiitoslauluineen!

Ihmeellinen valo! Taivaan antia riittää jaettavaksi ja sitä on tarjolla kaikille tasapuolisesti. Valo vapauttaa, herättää ja antaa kasvun. Sanotaan, että ihminen Jumalan kuvana heijastaa taivaallista valoa ja hyvyyttä. Hyvyydellä on myös vapauttava ja kasvuun rohkaiseva vaikutus. Usein valo heijastuu toisen ihmisen silmistä, kun katse on hyväksyvä ja rakastava. Toisinaan valo välittyy hymyssä, toisinaan kosketuksessa, joskus kuulluksi tulemisen kokemuksessa. Hetkenkin kestävä hyväksyvä huomio voi lohduttaa ja rohkaista, pienikin apu tuoda toivon arkihämärän keskelle.

Helluntain kirkkotekstissä Pyhän Hengen voima ilmeni opetuslasten keskellä kielten moninaisuutena – heidän kuultiin puhuvan Jumalan teoista monilla kielillä. Sanat oli kuitenkin helppo ohittaa – useat pilkkasivat ja ajattelivat heidän olevan ”makeaa viiniä täynnä”. On kuitenkin kieli, jota ei ohiteta ja jota jokainen ihminen ymmärtää – rakkauden kieli. Alkuseurakunnan ihmiset, Kristuksen seuraajat, tunnistettiin heidän teoistaan: He pitivät huolta köyhistä, sairaista, leskistä, orvoista ja osattomista. Rakkauden kieli tunnistettiin, sillä teot ja asenteet puhuivat puolestaan.

”Tule, Pyhä Henki,
ja lähetä taivaallisen valosi säteily.
Tule, köyhien Isä. Tule, lahjojen antaja.
Tule, sydänten valo, sinä paras lohduttaja,
sielun suloinen vieras ja lämpö.

Oi, ihmeellinen valo,
pese se mikä on likaista, kastele se mikä on kuivaa,
paranna se mikä on haavoittunut.
Murra se mikä on kovaa, lämmitä se mikä on kylmää.
Etsi kaikki eksyneet. Anna sinuun luottaville pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistus, anna onnellinen loppu, anna ikuinen ilo.”
– Päivän rukous (helluntai), Kirkkokäsikirja

Marita Tiili
seurakuntapastori
Pyhäselän seurakunta

Kolumni: Kunnon kaveri

Ihmisellä voi olla satoja seuraajia sosiaalisessa mediassa, mutta kadulla ei heistä tunne ketään.

Henkilökuva Jarkko Riikosesta. — Jarkko Riikonen. Kuva: KK-kuva

”Elämässä on niin, että helpommin saa uuden muijan ku kunnon kaverin.” Tämä Simo Salmisen, tai siis Sörsselssönin, esittämä mielipide ei varmaankaan ole nykyään poliittisesti korrekti, enkä henkilökohtaisessa elämässäni ole samaa mieltä, mutta ideaa väitteessä on. Riippumatta siitä puhutaanko muijista vai äijistä, voi kyynisesti todeta, että ”kyllä meressä kaloja riittää”. Ystäviä, hyvistä ystävistä puhumattakaan, ei liikoja ole tarjolla. Henkilökohtaisesti olen jokseenkin tarkka käyttämistäni termeistä. Minulla on ilokseni paljon tuttuja, huomattava määrä kavereita, jonkin verran ystäviä ja kourallinen hyviä ystäviä – tai Sörsselssönin sanoin, kunnon kavereita. Koen olevani tässä suhteessa onnekas.

Ulkomaalaisten keskuudessa meille suomalaisille annetaan helposti sellainen ennakkoluuloinen leima, että meihin on hankala tutustua, mutta kuoren läpäistyään meistä saa luotettavia ystäviä. Heh, nähdäkseni tämä hidassyttyisyys ei koske vain ulkomaalaisia, paljon pienempikin ”erilaisuus” riittää. Ainakin lapsuuteni paikkakunnalla vähäväkisen kirkonkylän ja kunnan kasvukeskuksen välillä pidettiin vihaa, käsittääkseni noin niin kuin perinteen vuoksi.

Minulla tulee keväällä kuluneeksi 30 vuotta ylioppilaaksi tulosta. Ylioppilaaksi tulo oli yllätys silloin ja 30 vuoden kuluminen nyt. Olen yrittänyt kompensoida tätä jälkimmäistä yllätystä etsimällä lukioaikaisia luokkakavereita ja ottamalla heihin yhteyksiä. Suureksi ilokseni varsin monet olenkin löytänyt ja saanut takaisin kadonneen yhteyden. Joidenkin ihmisten kanssa on helppo jatkaa tarinaa, vaikka väliaikaa on kertynyt vuosikymmeniä.

Asia, josta olen pahoillani ja jokseenkin huolissani, on se, että varsin monella nuorella ihmisellä ei näytä olevan lainkaan ystäviä, hyvistä ystävistä puhumattakaan. Kouluissa ja oppilaitoksissa syntyy tuttavuuksia, mutta jostain syystä niitä ei osata syventää ystävyydeksi. Ihmisellä voi olla satoja tai jopa tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa, mutta kadulla ei heistä tunne ketään. Voi toki olla, että tämä on uusi normaali ja itse olen taas jäänyt ajasta, mutta ajattelen ihmisen kaipaavan myös reaalielämän ystäviä. Mitä mieltä sinä olet, onko someystävyys ”oikeaa” ystävyyttä?

Haluaisin kannustaa kaikkia etsiytymään nykyisten tai vanhojen ystävien seuraan, se on ehkäpä helpompaa kuin uusien löytäminen. Ennen kaikkea toivoisin, että jokaiselle löytyisi ainakin yksi ”kunnon kaveri”.

Jarkko Riikonen
erityisnuorisotyöntekijä
Poliisin Ankkuri-ryhmä

Työryhmä luotsaamaan seurakuntien tulevaisuustyötä

Tulevaisuustyöryhmä koostuu pääosin seurakuntavaaleilla valituista luottamushenkilöistä.

Joensuun seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti toukokuun kokouksessaan perustaa tulevaisuustyöryhmän, joka avustaa seurakuntayhtymää ja siihen kuuluvia seurakuntia mm. strategian valmistelussa ja kokeilutoiminnassa, seurakuntalaisten osallisuuden edistämisessä sekä hengellisen ydintehtävän esillä pitämisessä.

Tulevaisuustyöryhmä koostuu pääosin seurakuntavaaleilla valituista luottamushenkilöistä. Työryhmän jäseniksi nimettiin Tiina Sotkasiira, Pekka Auvinen, Petri Hämäläinen, Antti Kyytsönen, Iiris Lehto ja Kaija Majoinen. Yhteyshenkilönä tulevaisuustyöryhmän ja yhteisen kirkkoneuvoston välillä toimii kirkkoherra Tiina Reinikainen. Työryhmä toimii nykyisellä kokoonpanollaan vaalikauden loppuun 31.12.2022 saakka.

Kirsi Taskinen