syyskuu 2019 – Kirkkotie

Kiihtelysvaaran kirkko tuhoutui tulipalossa vuosi sitten – Kirkko säilyy muistoissa

Sunnuntaina 23.9.2018 moni heräsi järkytykseen. Vuonna 1770 rakennettu Kiihtelysvaaran kirkko oli tuhoutunut tulipalossa.

Sunnuntaina 23.9.2018 moni heräsi järkytykseen. Vuonna 1770 rakennettu Kiihtelysvaaran kirkko oli tuhoutunut tulipalossa.

Ihmiset istuvat Kiihetlysvaaran rauniokirkon penkeillä kuuntelemassa pastori Jukka Erkkilän puhetta kirkon menettämisen muistopäivän rukoushetkessä. — Menetetyn kirkon vuosipäivän tunteikas rukoushetki keräsi rauniokirkon penkit täyteen Kiihtelysvaarassa sunnuntaina 22.9.2019. Kuva: Sari Jormanainen.

Kiihtelysvaaran kirkon menettämisestä on kulunut vuosi. Lähes 250-vuotias puukirkko paloi maan tasalle tuhopoltossa varhain sunnuntaiaamuna 23.9.2018. Kirkon menettämisen vuosipäivää vietettiin rukoushetken merkeissä menetetyn kirkon paikalle rakennetussa rauniokirkossa sunnuntaina 22.9.2019.

Kirkon palo järkytti joensuulaisten lisäksi ihmisiä ympäri Suomen. Pian palon jälkeen surun keskeltä nousi vahva yhteisöllisyys, joka on kantanut aina näihin päiviin saakka. Ihmiset ovat halunneet osallistua uuden kirkon rakentamiseen. Esimerkiksi Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran Martat ovat valmistaneet kirkkotekstiilejä palaneiden tekstiilien tilalle.

Rauniokirkko ahkerassa käytössä – penkit tehty talkoovoimin palossa tuhoutuneista puista

Vapaaehtoisten voimin palaneen kirkon paikalle on rakennettu myös rauniokirkko. Rauniokirkon penkit on tehty talkoovoimin palossa vaurioituneista puista. Rauniokirkko on ollut ahkerassa käytössä kesän aikana.
– Rauniokirkossa on ollut useita tilaisuuksia kuten lauluilta juhannuksena, kansanlaulukirkko keskikesällä, Kiihtelysvaaran alakoulun koulukirkko syksyllä ja on kirkossa vihitty myös avioliittoon. Lisäksi olen huomannut, että kirkon penkeillä käy istumassa aika usein seurakuntalaisia, tuttuja ja tuntemattomia. Se on hieno paikka, kun vain haluaa olla, Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherran Anne Angervo sanoo.

Kiihtelysvaaran hyväksi on tehty myös lahjoituksia ja kerätty rahaa. Kirkon rakennusrahastoon oli kertynyt syyskuun puoliväliin mennessä reilut 38 500 euroa. Kiihtelysvaara-seura käynnisti vuoden alussa kirkkokeräyksen, johon on kertynyt reilun kahdeksan kuukauden aikana noin 167 000 euroa.

Nokian seurakunnan lahjoittama flyygeli soi ensi kertaa rauniokirkossa

Yksityisten ja yritysten lisäksi myös seurakunnat ovat huomioineet Kiihtelysvaaran menetyksen ja halunneet antaa tukensa. Viimeisimpänä lahjoituksena Nokian seurakunta lahjoitti Vaara-Karjalan seurakunnalle sisäilmaongelmista kärsivässä seurakuntakeskuksessa sijainneen flyygelin, joka soi ensi kertaa Kiihtelysvaaran rauniokirkossa pidetyssä rukoushetkessä sunnuntaina. Flyygeliä tullaan käyttämään vain ulkotiloissa, missä se soveltuu hyvin soitettavaksi säiden niin salliessa.
– Olemme liikuttuneen kiitollisia Nokian seurakunnan meitä kohtaan tuntemasta myötätunnosta ja lahjoituksesta, sanoo Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Anne Angervo.

Työryhmä tekee esityksen tulevan kirkon koosta ja kustannuksista

Pari kuukautta palon jälkeen kokoontunut Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että palaneen kirkon paikalle rakennetaan uusi kirkko. Parhaillaan uuden kirkon suunnittelutyötä tehdään hankesuunnittelun työryhmässä.
– Työryhmän tehtävänä on tehdä esitys tulevan kirkon koosta ja kustannuksista. Selvitystyössä käytetään apuna mm. väestöennusteita ja tilastoja kirkon käyttöasteesta. Tavoitteena on, että Kiihtelysvaaraan saadaan mahdollisimman hyvin toimiva kirkko. Työryhmä pohtii myös sitä, voisiko kirkossa olla tiloja myös muille toiminnoille, hankesuunnittelun työryhmän puheenjohtaja Heimo Karhapää kertoo.

Hanketyöryhmän on määrä saada raporttinsa valmiiksi tammikuussa 2020, jolloin suunnitelmat tulisivat yhteisen kirkkovaltuuston käsittelyyn kesäkuussa. Karhapään toiveissa on kuitenkin, että raportti valmistuisi jo joulukuussa pidettävään yhteisen kirkkovaltuuston kokoukseen.
– Tämä vaatii kuitenkin nopeaa työskentelyä. Ennen valtuustoa suunnitelmat käyvät vielä kiinteistötoimikunnassa, Vaara-Karjalan seurakuntaneuvostossa ja yhteisessä kirkkoneuvostossa, Karhapää pohtii.

Uusi kirkko käyttöön aikaisintaan vuosina 2022-2023

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttyä hankesuunnittelun työryhmän suunnitelmat, on aika käynnistää varsinainen rakennuksen suunnittelu. Aikatauluarvioiden tekeminen on tässä vaiheessa vaikeaa, koska mukana on monta tahoa.
– Museovirastolta on pyydettävä lausunnot suunnitelmista ja kirkkohallituksen on hyväksyttävä pääpiirustukset. Karkeasti arvioituna rakennuksen suunnittelu ja rakentaminen vie noin kolme vuotta, Karhapää pohtii.

Karhapään arvioiden pohjalta uusi kirkko voisi olla käytössä mahdollisesti vuosien 2022–2023 paikkeilla. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että hanke etenee ilman mutkia.

Sari Jormanainen

22-vuotias Veera Kettunen alkoi kaveriksi 88-vuotiaalle Rauha Torniaiselle: ”Meillä klikkasi heti”

Kuhmosta Joensuuhun töihin muuttanut Veera, 22, ilmaantui seurakuntakeskukseen kysymään, mistä hän löytäisi itselleen ”mummon”. Veeralle löytyi Rauha.

Kuhmosta Joensuuhun töihin muuttanut Veera, 22, ilmaantui seurakuntakeskukseen kysymään, mistä hän löytäisi itselleen ”mummon”. Veeralle löytyi Rauha.

88-vuotias Rauha Torniainen ja 22-vuotias Veera Kettunen istuvat Torniaisen kotisohvalla ja katsovat nauraen toisiaan. — Rauha Torniaista ja Veera Kettusta yhdistää paitsi sosiaalinen ja puhelias luonne, myös runsaana kukkiva huumori. Haastatteluunkin kaksikko lähti pilke silmäkulmassa. ”Mahtavat ihmiset ajatella, että nyt niillä on noussut päähän, kun ovat lehteen lähteneet”, veisteli Torniainen Kettuselle. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuulainen Rauha Tornianen, 88 v., on päättänyt pitää kunnostaan huolta niin kauan kuin se vain on itsestä kiinni. Jos ulos lähteminen ei tule kysymykseen, rouva jaloittelee rollaattorin kanssa sisätiloissa.
– Viisi kertaa menen yhteen suuntaan, viisi kertaa toiseen. Alle 80 kierroksen ei jää koskaan. Jos olisin petissä, en pääsisi enää mihinkään, sanoo Torniainen.

Vuonna 1994 siivoojan töistä YTHS:ltä eläkkeelle jäänyt Torniainen harrastaa kunnon ylläpidon lisäksi lukemista. Nytkin kirjastosta on lainassa neljä opusta. Erityisen mieluisia ovat elämäkerrat – sellaiset kuten vaikkapa Elina Karjalaisesta kertovat Isän tyttö ja Villit vuodet. Aiemmin tärkeäksi tulleet käsityöt ovat jääneet terveyssyistä vähemmälle, vaikka viime jouluksi Torniainen sai vielä pojalleen sukat neulotuksi.

Ainoa huoli Torniaisella on oikeastaan terveys. Ja toisinaan yksinäisyys. Rouva on asunut jo useamman vuoden itsekseen, kun pitkäaikainen elämänkumppani muutti palvelutaloon. Aikuiset lapset asuvat kaukana. Ystävät ja naapurit ovat käyneet huonokuntoisiksi, monet jo lähteneet tuonilmaisiin.

Ihan yksin ei rouvan tarvitse päiviään viettää, sillä kaksi kertaa päivässä Torniaisen luona piipahtaa kotihoito ja kolme kertaa viikossa ovelle tuodaan ruoka. Soropista on käynyt sairaanhoitajaopiskelija, ja joskus paikalla viivähtää tuttava tai työtoveri.

Ja sitten on tietenkin Veera.

”Minua jännitti, pitääkö Rauha minua ihan hupakkona”

Se oli syksyä 2017 kun Joensuun seurakuntakeskukseen ilmaantui diakoniatyöntekijän hämmästykseksi nuori nainen, joka ilmoitti topakasti: ”Minä haluan sellaisen mummon”. ”Niin minkä?”, täytyi diakoniatyöntekijän kysyä, ja vastaus oli: ”No mummon”.

Nuori nainen oli Kuhmosta Joensuuhun töihin muuttanut Veera Kettunen.
– Minulla oli Kuhmossa seurakunnan kautta vastaavalla tavalla vanhempi nainen kaverina. Kun muutin tänne, eikä minulla ollut vielä tuttuja tai kavereita, niin mietin, että siitä hommasta tykkäsin. Menin seurakuntakeskukseen, ja siitä kaikki lähti.

Kettunen muistaa vieläkin tammikuisen pakkaspäivän, jona hän käveli ensi kertaa diakoniatyöntekijä Pauliina Martikaisen kanssa Rauha Torniaista tapaamaan.
– Minua jännitti, että mitähän Rauha minusta tykkää, pitääkö ihan hupakkona. Mutta meillä klikkasi heti.
– Olemme molemmat niin puheliaita, että sitä juttua rupesi tulemaan, ja yhtäkkiä tunnettiin sukulaisetkin siinä sivussa, kertoo Kettunen.

Ei tapaaminen ollut Torniaisellekaan pettymys.
– Ensivaikutelma oli hyvä. Kymmenen pistettä. Ei minua oikeastaan edes jännittänyt, kun tiesin, että tuttu diakoniatyöntekijä Pauliina on välikätenä.

Kahvittelua, lenkkeilyä ja tarinoita kerjuureissusta evakkomatkaan

Parivaljakon yhteydenpito on nyttemmin vakiintunut siihen, että Kettunen käy Torniaisen luona kutakuinkin kerran viikossa.
– Veera keittää kahvit, joskus käydään lenkillä tai avomieheni Martin luona Senioripihassa. Kerran Veera toi koulukaverinsakin käymään, kertoo Torniainen.

Tärkeä sisältö tapaamisissa on jutteleminen. Torniainen on kertonut Kettuselle elämänvaiheistaan: lapsuuden kerjuureissusta Enossa, pula-ajan ruokajutuista, korttiostoksista ja siitä, miten Kauhavalle evakkoon lähtiessä pikku-Rauha laitettiin junan hattuhyllyn verkkoon nukkumaan.
– Minusta Rauhan tarinat on mielenkiintoisia. Siinä oppii monenlaista, kun ei itse ole elänyt sellaista, sanoo Kettunen.

”Yksin ollessa minä jotenkin käperryn. Mutta kun joku käy, tulee juteltua muustakin kuin vaivoista”

Uudenlaisella ystävyydellä on sekä Torniaiselle että Kettuselle erityinen merkitys. Kettuselle auttaminen tuo hyvää mieltä.
– Omat isovanhempani ovat jo kuolleet, mutta muistan, miten tärkeätä heille oli, että siellä kävi. Minusta olisi tärkeää myös se, että meillä ei olisi niin isoa rajaa nuorten ja vanhojen välillä, sanoo Kettunen.

Torniaiselle Kettusen käynnit puolestaan ovat ”ihan elämän ehto”. Ylipäänsä se, että joku käy, on korvaamatonta.
– Yksin ollessa minä jotenkin käperryn. Ajatukset ovat helposti vähän negatiivisia. Mietin kipuja, huolehdin toistenkin edestä. Mutta kun joku käy, tulee juteltua muutakin, ei vain niistä vaivoista.
– Vaikka en minä sillä keinon yksinäinen ole kuin moni muu on. Minullahan tätä vipinää on – poikani sanoikin, että sinulla käy enemmän vieraita viikossa kuin heillä vuodessa, naurahtaa Torniainen.

Yhteinen vaikea kokemus lujitti suhdetta – Kettunen ihailee Torniaisen rohkeutta

Pelkkää tasaista ei Torniaisen ja Kettusen yhteistaival ole ollut. Käännekohta toverusten suhteeseen tuli, kun Torniainen kaatui talviliukkailla lenkiltä palatessa kotiportaisiin. Siitä seurasi parin viikon sairaalareissu.
– Veera se minua sairaalaan vei ja odotti puolille öin kun siellä kuvasivat, muistelee Torniainen.
– Muistan kun kävelin sairaalalta yöllä kotiin järkyttyneenä ja mietin, että mitä olen mennyt tekemään, minun olisi pitänyt olla Rauhan vieressä, kertoo Kettunen.
– Ja minä kun olin niin hyvillä mielin ollut, että kävely sujuu, vaan se olikin tyyntä myrskyn edellä. Portaat olikin liukkaat, kertoo Torniainen.

Yhteinen kokemus lähensi ja lujitti kaksikkoa. Kettunen kävi Torniaista sairaalassa tapaamassa ja piti kodista huolta kun emäntä ei ollut paikalla.
– Kastelin tekokukatkin vahingossa, kun niin touhuissani olin, nauraa Kettunen.
– Rauniot oli vain jäljellä, kun palasin, vitsailee Torniainen hyväntuulisesti.

Torniaisen aktiivinen elämänote herättää Kettusessa ihailua.
– Rauha on niin sisukas ja rohkea. Sinnikkäästi hän on kättäkin kuntouttanut, kun olkapää meni. Välillä hän huitelee ulkona rollaattorin kanssa yksinkin, kertoo Kettunen.
– Kyllä minä sanon, että kaikki on koettu, se sairaalareissukin. Mutta tässä kunnossahan minä vielä mennä törötän, jos Luoja elonpäiviä antaa, toteaa Torniainen

Tule vapaaehtoiseksi ikäihmiselle!

• Peruskoulutus uusille vapaaehtoisille ti 22.10. ja 29.10.2019 klo 17–19 Joensuun seurakuntakeskuksessa.
• Koulutuksen jälkeen tarjolla kohtaamisia ikäihmisten kodeissa ja ulkoilukaverina toimimista.
• Ilm. viim. 14.10.: http://www.joensuunevl.ﬁ/ilmoittaudu
• Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Pauliina Martikainen, pauliina.martikainen@evl.ﬁ, p. 050 4387474
• Järj. Joensuun ev.lut. seurakunnat, Siun sote

Virpi Hyvärinen

Oppilaitospapin pakeilla saa puhua mistä vain

Yhdeltä kuolee äiti, toinen ei tunne kaupungissa ketään, kolmas etsii itseään somessa, neljäs väsyy, kun kaikkea on liikaa. Siinä teemoja, jotka kuormittavat nuoria – ja usein yhtä lailla aikuisia.

Oppilaitospapit Sanna Kauppinen ja Tiina Belov hymyilevät Riveria Peltolan ovella. — Sanna Kauppinen (vas.) toimii tammikuun loppuun saakka oppilaitospappina ammattikasvatuksen puolella, Tiina Belov on yliopistopastori, jonka työalueeseen kuuluu myös Riveria Niittylahti.

Joensuun seurakuntayhtymällä on kaksi oppilaitospappia, joiden työaluetta ovat kaikki Joensuun alueen oppilaitokset. Työkenttä on laaja: käytännössä joka neljäs vastaantulija on Joensuussa joko opiskelija tai jollakin tavalla töissä oppilaitoksessa.
Pastorit Tiina Belov ja Sanna Kauppinen toimivat tiiviissä yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Työn puitteet on linjattu yhteistyösopimuksissa.
– Palvelemme sekä opiskelijoita että työntekijöitä. Tärkein tehtäväni on olla oppilaitoksessa, sanoo yliopistopastori Tiina Belov.
– Työstäni yli puolet on keskustelutyötä. Oppilaitospappi on usein se ainoa, jolla on aikaa kysymyksiin, jotka eivät liity suoraan heidän tehtäväänsä; filosofisiin, eettisiin ja hengellisiin pohdintoihin ja sen miettimiseen, kuka tai mikä minä olen, hän lisää.

Elämän murroskohdat, uupuminen ja läheisten ongelmat kuormittavat, myös some- ja ympäristöahdistus näkyvät opiskelumaailmassa

Oppilaitospappien palveluja tarvitaan Sanna Kauppisen mukaan tyypillisesti elämän murroskohdissa: kun läheinen kuolee, kun muutetaan uudelle paikkakunnalle tai kun ihmissuhteissa tulee vastaan jokin äkillinen tilanne.
– On myös väsymistä, kun on liikaa asioita samaan aikaan tai isoja muutoksia elämässä. Joskus läheisten ongelmat kuormittavat, tai pärjääminen työelämässä mietityttää. Myös masennus ja muut mielenterveyden ongelmat näkyvät keskusteluissa, sanoo Kauppinen.
Ajankohtaisia teemoja ovat pastorien mukaan myös sosiaalisen median tuomat ilmiöt, kuten peliriippuvuus ja jatkuvan kuvatulvan vaikutus minäkuvaan.
– Myös ympäristön tilanne ja maailman tulevaisuus painavat nuoria. Ja joillekin opiskelijoille jo kiireettömän aikuisen läsnäolo on tärkeää, sanoo Belov.
Kauppisen mukaan ihmiset tarvitsevat venttiilin, missä tuulettaa rehellisesti ja luottamuksellisesti asioita.
– Siinä tehtävämme on viestiä, että toivon ikkuna auki. On tärkeätä, että joku sanoo, että sinä pärjäät. Aika monesti keskustelussa käy niin, että asia ei muutu, mutta se suhteutuu.

Oppilaitospapit vinkkaavat: Luo järkevä päivärytmi, tee kämpästäsi koti, älä jää yksin

Mutta mitä ovat oppilaitospappien ohjeet hyvään opiskelijaelämään?
– Ihan perusjutut ovat tärkeitä. Mene nukkumaan ajoissa, herää ajoissa. Syö riittävästi ja säännöllisesti – ei pelkkää pikaruokaa. Hanki harrastus, tapaa ystäviä, pidä itsestäsi huolta. Myös rauhallinen oman minuuden pohdinta on tärkeää, summaa Belov.
– Uudessa opiskeluryhmässä on usein joku tyyppi, jonka kanssa voisi ajatella hengaavansa. Kutsu opiskelukavereita vaikka syömään, ei se haittaa vaikka he eivät ole vielä tuttuja. Laittakaa ruokaa, käykää lenkillä, kutsukaa kotiin. Tee omasta kämpästä itsellesi koti, jossa viihdyt, evästää Belov.
Kauppinen korostaa, että kenenkään ei kannata jäädä yksin. Kun apua tarvitsee, sitä kannattaa pyytää. Harrastuksiin ja esimerkiksi paikallisseurakunnan toimintaan kannattaa lähteä rohkeasti mukaan.
– Jos joku ei uskalla yksin mennä vaikkapa kansainväliseen messuun, niin minua voi nykäistä hihasta, mennään ensi kerralla porukassa, rohkaisee Kauppinen.
– Käy katsomassa, missä viihdyt, ja mene sinne – olipa se sitten liikuntaa, kirkon toimintaa tai ylioppilasteatteria. Se on samalla aikuisuuden opettelua – että etsii ja toimii itse, lisää Belov.

Oppilaitospapit päivystävät – tule juttusille!

• Ma klo 9-11 Riveria Niskala
• Ma Riveria Niittylahti, kellonaika varmistuu myöhemmin
• Ti klo 9-11 Riveria Peltola
• Ti klo 11.30-13 Genesis-kappeli yliopistolla
• Ke klo 9-11 Riveria Jukola
• Ke klo 13-15 Karelia AMK, Tikkarinne
• To klo 11-13 Karelia AMK, Wärtsilä (kahvit tarjotaan!)
• Riveria Otsola ja Kaislakatu sopimuksen mukaan
• Luovilla toimintaillat noin kerran kuukaudessa yhteistyössä Liperin seurakunnan kanssa.

Virpi Hyvärinen

Arvostus suojaa nuorta huumeilta

Nuorten huumeidenkäyttö ei katso asuinpaikkaa, vanhempien varallisuutta tai yhteiskuntaluokkaa. Pössypilven saa yhtä helposti Heinävaaraan kuin ruutukaavalle, sanoo Poliisin Ankkuri-ryhmässä erityisnuorisotyöntekijänä toimiva Jarkko Riikonen.

Jarkko Riikonen nojaa Joensuun torilavan seinään ja katsoo kameraan. — ”Se, että päihteidenkäyttö on jokaisen oma asia, on pötypuhetta. Vaikutuspiiriin kuuluu paitsi nuoren oma elämä, myös perhe, suku ja ystävät”, sanoo Joensuun kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Jarkko Riikonen. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. TILASTOT. Kun katsoo poliisin tietoon tulleiden, nuorten tekemien huumausainerikosten määrää Joensuussa tällä vuosikymmenellä, kehitys näyttää aika karmealta. Vuonna 2010 alle 18-vuotiaiden kohdalla ei ole tilastoissa yhtään huumausainerikosta, vuonna 2018 lukema on 22. Tänä vuonna elokuuhun asti tarkasteltuna lukema on 3. Tilastoihin vaikuttaa toki myös se, minkä verran poliisilla on ollut määrärahoja. Mutta silti: Jokainen tapaus numeroiden takana on liikaa.

2. KANNABIS. Teen paljon ennaltaehkäisevää päihdetyötä koulumaailmassa. Viime vuosien aikana on ollut tarpeellista haastaa erityisesti kannabismyönteisyyttä. Törmään jatkuvasti samoihin väittämiin, joihin tuon omat vastineeni. Nuoret saavat miettiä, kummat perusteet ovat paremmat. Kannabikseen sinänsä ei juurikaan kuole, mutta nuoren psyyke on haavoittuvainen. Esimerkiksi kannabispsykoosi ja siitä mahdollisesti seuraava skitsofrenia on todellinen riski.

3. PORTTITEORIA. Nuoret ovat vähentäneet viime aikoina m erkittävästi tupakointia, mutta nuuskan saatavuus on lauennut käsiin ihan tosissaan. Sitä alkaa olla alakouluikäistenkin parissa myytäväksi asti. Minä uskon porttiteoriaan – en pysty olemaan uskomatta sen jälkeen, mitä olen työssäni nähnyt. Jos hankkii itselleen riippuvuuden nikotiiniin jo alakouluaikoina, riski siirtyä käyttämään myöhemmin kannabista on paljon suurempi kuin nuorella, joka ei tupakoi tai käytä nuuskaa.

4. ESIMERKKI. Nuorten huumekokeilut eivät katso perheen asuinpaikkaa taikka yhteiskuntaluokkaa. Vanhemmille sanoisin, että muistakaa kertoa lapsillenne toistuvasti, kuinka arvokkaita he ovat. Jos nuoren saisi pumpattua täyteen tervettä itserakkautta, nuoren ei tarvitsisi imeä itseensä tällaisia ulkopuolisia substansseja. Sitäkin vanhempien kannattaa miettiä, millaista esimerkkiä nuorelle antaa. Onko se hyvä malli, jos kovan työviikon jälkeen avaa perjantaikossun ja sanoo, että nyt iskä rentoutuu?

5. ITSEARVOSTUS. Nuoren ensimmäiset huumekokeilut tapahtuvat käytännöllisesti katsoen aina porukassa. Jos kaverit sanovat, että nyt poltellaan, vaatii aikamoista selkärankaa kieltäytyä. Voi kun nuoret osaisivat arvostaa itseään ja ymmärtää sen, miten hirveän arvokas jokainen elämä on. Sen kun ymmärtäisi, osaisi tehdä sellaisia päätöksiä, joita ei tarvitse myöhemmin katua.

Virpi Hyvärinen

Kuurnankadulla avataan moottoripaja – luvassa yhdessäoloa ja moottorien rassausta

Joensuun seurakuntayhtymä käynnistää nuorten moottoripajatoiminnan lokakuun
alussa.

Joensuun seurakuntayhtymä käynnistää nuorten moottoripajatoiminnan lokakuun alussa.

Moottoripajaan tutustumassa käynyt Leo Kirves, pajan vapaaehtoinen ohjaaja Timo Sund ja erityisnuorisotyönohjaaja seisovat Timo Sundin moottoripyörän ympärillä. — Pajaan tutustumassa käynyt Leo Kirves (vas.) tutustui erityisnuorisotyönohjaaja Matti Nevalaisen (oik.) kanssa Timo Sundin moottoripyörään. Kuva: Sari Jormanainen

Osoitteessa Kuurnankatu 40 sijaitsee halli, jota on viimeisten viikkojen aikana muutettu moottoripajaksi. Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä käynnistää hallissa moottoripajatoiminnan torstaina lokakuun 3. päivänä.

Moottoripajatoiminnan ideana on, että nuori voi tulla pajalle laittamaan ja korjaamaan ohjatusti omaa moottoroitua kulkupeliään. Pajalla on aina paikalla osaavaa ohjausta sekä nuorisotyöntekijöitä juttelemassa.
– Tarkoituksena on tarjota nuorille mahdollisuus löytää mielekäs harrastus moottorien parissa ja löytää uusia tapoja viettää vapaa-aikaa. Lisäksi pajalla on mahdollisuus kohdata aikuisia, joiden kanssa voi miettiä omaa elämää ja tavoitteita elämässä, Joensuun seurakuntayhtymän erityisnuorisotyönohjaaja Matti Nevalainen kertoo.

Periaatteina päihteettömyys, maksuttomuus ja turvallisuus

Kuurnankadun moottoripaja toimii valtakunnallisen moottoripajatoiminnan periaattein. Periaatteisiin kuuluu muun muassa, että toiminta on matalan kynnyksen kohtaamista, päihteetöntä ja turvallista. Toiminta on nuorille maksutonta. Moottoripajassa kiinnitetään erityistä huomiota myös liikennekasvatukseen.
– Kaiken tekemisen taustalla pitää olla se, että kulkupeli on laillinen. Haluamme opastaa vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen. Itse ainakin tykkään siitä, että pysyn hengissä liikenteessä, naurahtaa moottoripajassa vapaaehtoisena oleva Timo Sund, joka on moottoripyöräkerho Gospel Ridersin Pohjois-Karjalan aluevastaava.

Moottoripajatoiminta on suunnattu 15–25-vuotiaille nuorille. Joensuussa toimintaa on kerran viikossa torstai-iltaisin klo 16–20. Toiminta sai viime viikolla tarpeellisen lahjoituksen, kun neljä auto- ja mopoalan toimijaa (Harrasteosa, Fixus, Koivunen Oy ja Kaha) lahjoittivat n. 2 000 euron edestä työkaluja ja muita tuotteita pajan käyttöön.
– Lahjoitus oli todella tarpeellinen ja tulee varmasti käyttöön. Seuraavaksi etsinnässä meillä on auto ja mopo, joita voisimme pajalla yhdessä laittaa, Nevalainen sanoo.

”Siitä tulisi varmasti hyvä ﬁilis, jos osaisi itse korjata ja laittaa mopoa”

Moottoripajalla pidettiin viime viikolla tutustumisilta, jossa kävi sekä nuoria että vanhempia. Yhteistä kävijöille oli se, että vapaa-ajalle haluttiin mielekästä tekemistä. Sekä paikalla olleen vanhemmat että nuoret korostivat myös sitä, että toiminnan kautta haluttiin löytää kavereita ja yhteistä tekemistä.
– Minulla on mopo ja haluaisin oppia sitä itse kunnostamaan. Minulla ei ole vielä kovin paljon kokemusta mopojen laittamisesta. Siitä tulisi varmasti hyvä ﬁilis, jos osaisi itse korjata ja laittaa mopoa, 15-vuotias Leo Kirves pohtii.

Moottoripajan tutustumisillassa kävi myös ensimmäistä vuotta autoalalla opiskeleva Janne Saarinen. Saarisen arvelee, että hänellä voisi olla joitakin vinkkejä mopon laittamiseen.
– Innostuin heti kun kuulin tästä toiminnasta kaverilta. On tosi hyvä, että tulee paikka, jossa mopoja voi laittaa sisätiloissa. Olen tehnyt mopojen kanssa monenlaisia töitä, joten varmasti pystyn myös muita auttamaan, Saarinen sanoo.

Sari Jormanainen

Pääkirjoitus: Päivä, joka ei unohdu

Kadulla näkemäni ihmiset eivät sittenkään jutelleet, he itkivät.

Kiihtelysvaaran kirkko on palanut. Nämä olivat sanat, jotka herättivät minut varhain sunnuntaiaamuna 23.9.2018. Muistan, että ensimmäinen ajatukseni oli, että tämän täytyy olla erittäin huono pila. Takana oli kiivastahtinen työviikko seurakuntavaalien parissa, minkä vuoksi olin laittanut puhelimeni äänettömälle.

Uutinen ei kuitenkaan ollut huono vitsi, vaan järkyttävä todellisuus. Tämän tajuttuani unihiekkaa ei tarvinnut silmistä erikseen karistella. Oli aika kriisiviestinnälle. Puhelimet pirisivät ja sormet naputtivat näppäimistöä, samalla alkoi matka kohti Kiihtelysvaaraa.

Ajaessani mäkeä ylös kohti Kiihtelysvaaran kirkkoa olo oli epätodellinen. Aurinko paistoi kirkkaasti, kirkon kellotapuli loisti keltaisena ja ihmiset juttelivat kylän raitilla. Kaikki näytti olevan hyvin, kunnes pääsin mäen päälle. Kirkko oli poissa ja tilalla oli iso kasa hiiltyneitä hirsiä ja savu nousi raunioista paksuina patsaina. Kadulla näkemäni ihmiset eivät sittenkään jutelleet, he itkivät.

Kirkon menetyksestä on kulunut vuosi. Hiiltyneiden hirsien tilalla on ihmisiä yhteen kokoava rauniokirkko, jossa pidettiin sunnuntaina menetetyn kirkon vuosipäivän rukoushetki. Kirkon jälleenrakennusta valmistellaan. Kirkon rakennusrahastoon on kertynyt lahjoituksia ja paikalliset toimijat tekevät kovasti töitä kerätäkseen varoja uudelle kirkolle. Vuosipäivän rukoushetkessä soi ensimmäistä kertaa myös lahjoituksena saatu flyygeli.

Suuri menetys on tuonut yhteisöllisyyttä. Järkytys yhdisti ihmisiä. Tuhkasta ja surusta nousi toivo.

25.9.2019
Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö, Joensuun seurakuntayhtymä
sari.jormanainen@evl.fi

Rantakylässä käynnistyy Senioripysäkki-toiminta

Senioripysäkki-ryhmät ovat HelsinkiMission kehittämiä, yli 60-vuotiaille tarkoitettuja ammattilaisen ohjaamia terapeuttisia keskusteluryhmiä.

Rantakylän seurakunnassa käynnistyy Senioripysäkki-toiminta 23.1.2020. Senioripysäkki-ryhmät ovat HelsinkiMission kehittämiä, yli 60-vuotiaille tarkoitettuja ammattilaisen ohjaamia terapeuttisia keskusteluryhmiä. Ryhmät ovat maksuttomia ja ehdottoman luottamuksellisia. Ryhmässä on tarkoituksena jakaa omia ajatuksia ja tunteita, sekä löytää niille uusia merkityksiä ja näkökulmia. Tavoitteena on yksinäisyyden, alakuloisuuden ja ahdistavan olon lieveneminen.

Ikääntyminen tuo usein suuria muutoksia elämään. Ne voivat liittyä eläkkeelle jäämiseen, puolison kuolemaan, yksinäisyyteen, omaan tai läheisen sairastumiseen, ihmissuhteisiin tai yllättävään kriisitilanteeseen. Kun monet huolet painavat mieltä, seurauksena voi olla mielialan laskua, jopa pelkoa selviytymisestä.

Senioripysäkki-keskusteluryhmät kokoontuvat 1,5 tunnin ajan kerran viikossa, 15 viikon ajan. Ryhmiin osallistuu 5-8 henkilöä.

Senioripysäkki-ryhmä alkaa 23.1.2020. Se kokoontuu torstaisin klo 13-14.30 Rantakylän kirkolla. Ryhmän järjestää Rantakylän seurakunnan diakoniatyö. Ryhmään liittyminen ei edellytä seurakunnan jäsenyyttä eikä Rantakylän alueella asumista.

Ota yhteyttä, kysy lisätietoja ja ilmoittaudu ryhmän ohjaajalle: Raija Alhosaari, diakoni, p. 050 3386065 tai raija.alhosaari@ evl.fi.

Kolumni: Muutosten keskellä eteenpäin

Terrori-iskut, ilmastonmuutos ja oikeistopopulismin suosio saavat pohtimaan, mitä olemme oikeasti oppineet viimeisen sadan vuoden aikana?

Mika Vanhanen Syyskuussa vuonna 1963 Bob Dylan teki kappaleen The Times They Are a-Changin’. Dylan kertoi, että hän teki sen tarkoituksella hymniksi tulevasta muutoksesta. Kansalaisoikeusliike ja folk-musiikki yhdistivät voimiaan. Takapakkia tuli reilun kuukauden kuluttua, kun Kennedy murhattiin. Oltiin kuitenkin uuden ajan kynnyksellä. Viisikymmentäkuusi vuotta myöhemmin Suomessakin esiintynyt 78-vuotias Dylan ei voinut tuolloin aavistaa, miten musiikkibisnes mullistuu. Fyysiset tallenteet ovat lähes kadonneet ja artistien elanto tulee levymyynnin sijaan keikkailemalla ja sponsoriyhteistyöllä. Uutta musiikkia tuotetaan albumien sijaan kappale kerrallaan ja ihmiset kuuntelevat sitä pääasiassa suoratoistopalveluista.

Uuden teknologian myötä moni muukin ammatti on muuttunut, tai lakannut olemasta. Ja uusia on tullut tilalle. Tänään työelämässä tarvitaan innostusta, ongelmanratkaisukykyä, ihmis-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä luovaa kykyä yhdistellä asioita toisiinsa. Samalla ihmisiltä vaaditaan uusia taitoja ja jatkuvaa koulutusta. Vaikka muutospaineen keskellä jotkut ammatit katoavat, onneksi edelleen tarvitaan perinteistä käsillä tekemistä. Ihmiset ovat tulevaisuudessakin valmiita maksamaan käsintehdyistä tuotteista. Ihailen ja kunnioitan mm. näitä verhoilijamestareita, taiteilijoita, kultaseppiä tai soitinrakentajia. Oma työurani alkoi luokanopettajana kolmekymmentä vuotta sitten ja tällä hetkellä määrittelen itseni elämäntapayrittäjäksi. Mitähän edesmennyt isäni tuumaisi nyt pojastaan, josta piti tulla maanviljelijä?

Valitettavasti muutokset eivätkä ole aina hyvästä. ”History will teach us nothing”, lauloi Sting aikoinaan. Ihmiskunnalla on paljon oppimista ja tehtävää. Terrori-iskut, ilmastonmuutos ja oikeistopopulismin suosio saavat pohtimaan, mitä olemme oikeasti oppineet viimeisen sadan vuoden aikana? Miksi maailman kansat ovat vielä tällä vuosituhannella valinneet johtajia, jotka ajattelevat vain itseään ja valtaansa?

On kuitenkin olemassa jokin asia, joka ei koskaan häviä. Se on lähimmäisenrakkaus, joka yhdistää mm. kaikkia maailman uskontoja. Tämä ns. kultainen sääntö on arjessa toteutettava periaate, jossa kehotetaan ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän. Tällä säännöllä päästään elämässä eteenpäin.

Mika Vanhanen
toiminnanjohtaja
ENO-verkkokoulun tuki ry
mika.vanhanen@enoprogramme.org

Joensuun herättäjäjuhlien tunnus selviää pian

Joensuussa kesällä 2021 järjestettävien herättäjäjuhlien tunnuslauseesta järjestettiin kaikille avoin kilpailu. Määräaikaan mennessä ehdotuksia tehtiin yli 90. Työvaliokunta valitsi kaikista ehdotuksista 16 jatkoon, joista juhlatoimikunta nimesi kolme finalistia. Lopullisen valinnan tunnuslauseesta tekee Herättäjä-Yhdistyksen hallitus.

Joensuun herättäjäjuhlien tunnuslause julkistetaan sunnuntaina 6.10.2019 Rantakylän kirkossa pidettävässä Vaivatun vaeltajan päivässä. Tunnuslause koostu muutamasta sanasta, jotka ovat joko Siionin virsistä, virsikirjasta tai Raamatusta. Herättäjäjuhlat pidetään Joensuussa 2.-4.7.2021.

Kontiolahden seurakuntakeskus vihitään käyttöön

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen vihkii seurakuntakeskuksen käyttöön sunnuntaina 6.10.2019 kello 15 alkavassa tilaisuudessa.

Kontiolahden uusi seurakuntakeskus vihitään käyttöön ensi viikolla. Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen vihkii seurakuntakeskuksen käyttöön sunnuntaina 6.10.2019 kello 15 alkavassa tilaisuudessa. Ennen kirkollista vihkimistä pidetään Avoimet ovet -tilaisuus, jossa seurakuntakeskuksen tiloihin voi tutustua opastettuna.

Seurakuntakeskuksen rakentaminen käynnistyi kesäkuussa 2018. Rakennusurakka kesti vuoden verran, jonka ajan seurakunnan toimintoja oli sijoitettu väliaikaisesti Lehmon seurakuntakodille ja Pappilaan. Kesän ja alkusyksyn aikana toiminta siirrettiin väliaikaisista tiloista uuteen seurakuntakeskukseen.

Kirkonkylällä sijaitsevassa seurakuntakeskuksessa toimivat diakoniavastaanotto ja kirkkoherranvirasto sekä seurakunnan omat kerhot ja ryhmät. Lisäksi seurakuntakeskuksessa on ystäväkammari- ja partiotoimintaa.
– Ensimmäiset tilaisuudet, kerhot, ryhmät ja kastejuhlakin jo pidetty uusissa tiloissa, Kontiolahden seurakuntakunnan kirkkoherra Jukka Reinikainen kertoo.