Kolumni: Muutosten keskellä eteenpäin

Mika VanhanenSyyskuussa vuonna 1963 Bob Dylan teki kappaleen The Times They Are a-Changin’. Dylan kertoi, että hän teki sen tarkoituksella hymniksi tulevasta muutoksesta. Kansalaisoikeusliike ja folk-musiikki yhdistivät voimiaan. Takapakkia tuli reilun kuukauden kuluttua, kun Kennedy murhattiin. Oltiin kuitenkin uuden ajan kynnyksellä. Viisikymmentäkuusi vuotta myöhemmin Suomessakin esiintynyt 78-vuotias Dylan ei voinut tuolloin aavistaa, miten musiikkibisnes mullistuu. Fyysiset tallenteet ovat lähes kadonneet ja artistien elanto tulee levymyynnin sijaan keikkailemalla ja sponsoriyhteistyöllä. Uutta musiikkia tuotetaan albumien sijaan kappale kerrallaan ja ihmiset kuuntelevat sitä pääasiassa suoratoistopalveluista.

Uuden teknologian myötä moni muukin ammatti on muuttunut, tai lakannut olemasta. Ja uusia on tullut tilalle. Tänään työelämässä tarvitaan innostusta, ongelmanratkaisukykyä, ihmis-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä luovaa kykyä yhdistellä asioita toisiinsa. Samalla ihmisiltä vaaditaan uusia taitoja ja jatkuvaa koulutusta. Vaikka muutospaineen keskellä jotkut ammatit katoavat, onneksi edelleen tarvitaan perinteistä käsillä tekemistä. Ihmiset ovat tulevaisuudessakin valmiita maksamaan käsintehdyistä tuotteista. Ihailen ja kunnioitan mm. näitä verhoilijamestareita, taiteilijoita, kultaseppiä tai soitinrakentajia. Oma työurani alkoi luokanopettajana kolmekymmentä vuotta sitten ja tällä hetkellä määrittelen itseni elämäntapayrittäjäksi. Mitähän edesmennyt isäni tuumaisi nyt pojastaan, josta piti tulla maanviljelijä?

Valitettavasti muutokset eivätkä ole aina hyvästä. ”History will teach us nothing”, lauloi Sting aikoinaan. Ihmiskunnalla on paljon oppimista ja tehtävää. Terrori-iskut, ilmastonmuutos ja oikeistopopulismin suosio saavat pohtimaan, mitä olemme oikeasti oppineet viimeisen sadan vuoden aikana? Miksi maailman kansat ovat vielä tällä vuosituhannella valinneet johtajia, jotka ajattelevat vain itseään ja valtaansa?

On kuitenkin olemassa jokin asia, joka ei koskaan häviä. Se on lähimmäisenrakkaus, joka yhdistää mm. kaikkia maailman uskontoja. Tämä ns. kultainen sääntö on arjessa toteutettava periaate, jossa kehotetaan ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän. Tällä säännöllä päästään elämässä eteenpäin.

Mika Vanhanen
toiminnanjohtaja
ENO-verkkokoulun tuki ry
mika.vanhanen@enoprogramme.org

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.