Kiihtelysvaaran kirkko on palanut. Nämä olivat sanat, jotka herättivät minut varhain sunnuntaiaamuna 23.9.2018. Muistan, että ensimmäinen ajatukseni oli, että tämän täytyy olla erittäin huono pila. Takana oli kiivastahtinen työviikko seurakuntavaalien parissa, minkä vuoksi olin laittanut puhelimeni äänettömälle.
Uutinen ei kuitenkaan ollut huono vitsi, vaan järkyttävä todellisuus. Tämän tajuttuani unihiekkaa ei tarvinnut silmistä erikseen karistella. Oli aika kriisiviestinnälle. Puhelimet pirisivät ja sormet naputtivat näppäimistöä, samalla alkoi matka kohti Kiihtelysvaaraa.
Ajaessani mäkeä ylös kohti Kiihtelysvaaran kirkkoa olo oli epätodellinen. Aurinko paistoi kirkkaasti, kirkon kellotapuli loisti keltaisena ja ihmiset juttelivat kylän raitilla. Kaikki näytti olevan hyvin, kunnes pääsin mäen päälle. Kirkko oli poissa ja tilalla oli iso kasa hiiltyneitä hirsiä ja savu nousi raunioista paksuina patsaina. Kadulla näkemäni ihmiset eivät sittenkään jutelleet, he itkivät.
Kirkon menetyksestä on kulunut vuosi. Hiiltyneiden hirsien tilalla on ihmisiä yhteen kokoava rauniokirkko, jossa pidettiin sunnuntaina menetetyn kirkon vuosipäivän rukoushetki. Kirkon jälleenrakennusta valmistellaan. Kirkon rakennusrahastoon on kertynyt lahjoituksia ja paikalliset toimijat tekevät kovasti töitä kerätäkseen varoja uudelle kirkolle. Vuosipäivän rukoushetkessä soi ensimmäistä kertaa myös lahjoituksena saatu flyygeli.
Suuri menetys on tuonut yhteisöllisyyttä. Järkytys yhdisti ihmisiä. Tuhkasta ja surusta nousi toivo.
25.9.2019
Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö, Joensuun seurakuntayhtymä
sari.jormanainen@evl.fi