22-vuotias Veera Kettunen alkoi kaveriksi 88-vuotiaalle Rauha Torniaiselle: ”Meillä klikkasi heti”

Kuhmosta Joensuuhun töihin muuttanut Veera, 22, ilmaantui seurakuntakeskukseen kysymään, mistä hän löytäisi itselleen ”mummon”. Veeralle löytyi Rauha.

88-vuotias Rauha Torniainen ja 22-vuotias Veera Kettunen istuvat Torniaisen kotisohvalla ja katsovat nauraen toisiaan.

Rauha Torniaista ja Veera Kettusta yhdistää paitsi sosiaalinen ja puhelias luonne, myös runsaana kukkiva huumori. Haastatteluunkin kaksikko lähti pilke silmäkulmassa. ”Mahtavat ihmiset ajatella, että nyt niillä on noussut päähän, kun ovat lehteen lähteneet”, veisteli Torniainen Kettuselle. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuulainen Rauha Tornianen, 88 v., on päättänyt pitää kunnostaan huolta niin kauan kuin se vain on itsestä kiinni. Jos ulos lähteminen ei tule kysymykseen, rouva jaloittelee rollaattorin kanssa sisätiloissa.
– Viisi kertaa menen yhteen suuntaan, viisi kertaa toiseen. Alle 80 kierroksen ei jää koskaan. Jos olisin petissä, en pääsisi enää mihinkään, sanoo Torniainen.

Vuonna 1994 siivoojan töistä YTHS:ltä eläkkeelle jäänyt Torniainen harrastaa kunnon ylläpidon lisäksi lukemista. Nytkin kirjastosta on lainassa neljä opusta. Erityisen mieluisia ovat elämäkerrat – sellaiset kuten vaikkapa Elina Karjalaisesta kertovat Isän tyttö ja Villit vuodet. Aiemmin tärkeäksi tulleet käsityöt ovat jääneet terveyssyistä vähemmälle, vaikka viime jouluksi Torniainen sai vielä pojalleen sukat neulotuksi.

Ainoa huoli Torniaisella on oikeastaan terveys. Ja toisinaan yksinäisyys. Rouva on asunut jo useamman vuoden itsekseen, kun pitkäaikainen elämänkumppani muutti palvelutaloon. Aikuiset lapset asuvat kaukana. Ystävät ja naapurit ovat käyneet huonokuntoisiksi, monet jo lähteneet tuonilmaisiin.

Ihan yksin ei rouvan tarvitse päiviään viettää, sillä kaksi kertaa päivässä Torniaisen luona piipahtaa kotihoito ja kolme kertaa viikossa ovelle tuodaan ruoka. Soropista on käynyt sairaanhoitajaopiskelija, ja joskus paikalla viivähtää tuttava tai työtoveri.

Ja sitten on tietenkin Veera.

”Minua jännitti, pitääkö Rauha minua ihan hupakkona”

Se oli syksyä 2017 kun Joensuun seurakuntakeskukseen ilmaantui diakoniatyöntekijän hämmästykseksi nuori nainen, joka ilmoitti topakasti: ”Minä haluan sellaisen mummon”. ”Niin minkä?”, täytyi diakoniatyöntekijän kysyä, ja vastaus oli: ”No mummon”.

Nuori nainen oli Kuhmosta Joensuuhun töihin muuttanut Veera Kettunen.
– Minulla oli Kuhmossa seurakunnan kautta vastaavalla tavalla vanhempi nainen kaverina. Kun muutin tänne, eikä minulla ollut vielä tuttuja tai kavereita, niin mietin, että siitä hommasta tykkäsin. Menin seurakuntakeskukseen, ja siitä kaikki lähti.

Kettunen muistaa vieläkin tammikuisen pakkaspäivän, jona hän käveli ensi kertaa diakoniatyöntekijä Pauliina Martikaisen kanssa Rauha Torniaista tapaamaan.
– Minua jännitti, että mitähän Rauha minusta tykkää, pitääkö ihan hupakkona. Mutta meillä klikkasi heti.
– Olemme molemmat niin puheliaita, että sitä juttua rupesi tulemaan, ja yhtäkkiä tunnettiin sukulaisetkin siinä sivussa, kertoo Kettunen.

Ei tapaaminen ollut Torniaisellekaan pettymys.
– Ensivaikutelma oli hyvä. Kymmenen pistettä. Ei minua oikeastaan edes jännittänyt, kun tiesin, että tuttu diakoniatyöntekijä Pauliina on välikätenä.

Kahvittelua, lenkkeilyä ja tarinoita kerjuureissusta evakkomatkaan

Parivaljakon yhteydenpito on nyttemmin vakiintunut siihen, että Kettunen käy Torniaisen luona kutakuinkin kerran viikossa.
– Veera keittää kahvit, joskus käydään lenkillä tai avomieheni Martin luona Senioripihassa. Kerran Veera toi koulukaverinsakin käymään, kertoo Torniainen.

Tärkeä sisältö tapaamisissa on jutteleminen. Torniainen on kertonut Kettuselle elämänvaiheistaan: lapsuuden kerjuureissusta Enossa, pula-ajan ruokajutuista, korttiostoksista ja siitä, miten Kauhavalle evakkoon lähtiessä pikku-Rauha laitettiin junan hattuhyllyn verkkoon nukkumaan.
– Minusta Rauhan tarinat on mielenkiintoisia. Siinä oppii monenlaista, kun ei itse ole elänyt sellaista, sanoo Kettunen.

”Yksin ollessa minä jotenkin käperryn. Mutta kun joku käy, tulee juteltua muustakin kuin vaivoista”

Uudenlaisella ystävyydellä on sekä Torniaiselle että Kettuselle erityinen merkitys. Kettuselle auttaminen tuo hyvää mieltä.
– Omat isovanhempani ovat jo kuolleet, mutta muistan, miten tärkeätä heille oli, että siellä kävi. Minusta olisi tärkeää myös se, että meillä ei olisi niin isoa rajaa nuorten ja vanhojen välillä, sanoo Kettunen.

Torniaiselle Kettusen käynnit puolestaan ovat ”ihan elämän ehto”. Ylipäänsä se, että joku käy, on korvaamatonta.
– Yksin ollessa minä jotenkin käperryn. Ajatukset ovat helposti vähän negatiivisia. Mietin kipuja, huolehdin toistenkin edestä. Mutta kun joku käy, tulee juteltua muutakin, ei vain niistä vaivoista.
– Vaikka en minä sillä keinon yksinäinen ole kuin moni muu on. Minullahan tätä vipinää on – poikani sanoikin, että sinulla käy enemmän vieraita viikossa kuin heillä vuodessa, naurahtaa Torniainen.

Yhteinen vaikea kokemus lujitti suhdetta – Kettunen ihailee Torniaisen rohkeutta

Pelkkää tasaista ei Torniaisen ja Kettusen yhteistaival ole ollut. Käännekohta toverusten suhteeseen tuli, kun Torniainen kaatui talviliukkailla lenkiltä palatessa kotiportaisiin. Siitä seurasi parin viikon sairaalareissu.
– Veera se minua sairaalaan vei ja odotti puolille öin kun siellä kuvasivat, muistelee Torniainen.
– Muistan kun kävelin sairaalalta yöllä kotiin järkyttyneenä ja mietin, että mitä olen mennyt tekemään, minun olisi pitänyt olla Rauhan vieressä, kertoo Kettunen.
– Ja minä kun olin niin hyvillä mielin ollut, että kävely sujuu, vaan se olikin tyyntä myrskyn edellä. Portaat olikin liukkaat, kertoo Torniainen.

Yhteinen kokemus lähensi ja lujitti kaksikkoa. Kettunen kävi Torniaista sairaalassa tapaamassa ja piti kodista huolta kun emäntä ei ollut paikalla.
– Kastelin tekokukatkin vahingossa, kun niin touhuissani olin, nauraa Kettunen.
– Rauniot oli vain jäljellä, kun palasin, vitsailee Torniainen hyväntuulisesti.

Torniaisen aktiivinen elämänote herättää Kettusessa ihailua.
– Rauha on niin sisukas ja rohkea. Sinnikkäästi hän on kättäkin kuntouttanut, kun olkapää meni. Välillä hän huitelee ulkona rollaattorin kanssa yksinkin, kertoo Kettunen.
– Kyllä minä sanon, että kaikki on koettu, se sairaalareissukin. Mutta tässä kunnossahan minä vielä mennä törötän, jos Luoja elonpäiviä antaa, toteaa Torniainen


 

Tule vapaaehtoiseksi ikäihmiselle!

• Peruskoulutus uusille vapaaehtoisille ti 22.10. ja 29.10.2019 klo 17–19 Joensuun seurakuntakeskuksessa.
• Koulutuksen jälkeen tarjolla kohtaamisia ikäihmisten kodeissa ja ulkoilukaverina toimimista.
• Ilm. viim. 14.10.: www.joensuunevl.fi/ilmoittaudu
• Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Pauliina Martikainen, pauliina.martikainen@evl.fi, p. 050 4387474
• Järj. Joensuun ev.lut. seurakunnat, Siun sote

 Virpi Hyvärinen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.