muutos – Kirkkotie

Pääkirjoitus: Kun kaikki muuttuu silmänräpäyksessä

Koko elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Oli sitten kyse liikenneonnettomuudesta, sairauskohtauksesta tai jostain muusta pysäyttävästä tapahtumasta, mikään ei ole sen jälkeen ennallaan. Muutosta on hyvin hankala kuvitella etukäteen.

Tänä keväänä suorittamani ensiapukurssi opetti minut elvyttämään oikein myös korona-aikana. Muutakin jäi kurssilta lähtemättömästi mieleen. Erityisen vaikutuksen teki kurssin vetäjän esittämä kuvallinen materiaali erilaisista onnettomuustilanteista. Miten avuton ihminen onkaan silloin, kun häneen kohdistuu valtavia ulkopuolisia voimia.

Olen miettinyt, miltä muutos tuntuu. Jos on onnekas ja pääsee ajoissa hoitoon, saattaa herätä sairaalassa leikattuna, tikattuna, puudutettuna ja paikattuna. Mistä löytyy voimaa käsitellä tuota muutosta, jonka on kokenut niin yhtäkkiä ja yllättäen? Miten nopeasti ihminen sopeutuu uuteen tilanteeseen?

Parhaimmillaan ja ajan myötä muutoksesta voi seurata myös hyvää. Se saattaa muuttaa ihmisen elämän suunnan niin, että löytyy jotain aivan uutta. Se saattaa ohjata jopa päinvastaiseen suuntaan verrattuna siihen, mihin on ennen tapahtunutta kulkenut. Arki, arvot, toiveet ja tavoitteet – kaikki punnitaan uudelleen.

Yksi esimerkki siitä, miten ihminen voi selvitä vaikeasta tilanteesta, löytyy tämän lehden keskiaukeamalta. Liikenneonnettomuus muutti koko perheen elämän, kun tytär vammautui ja äidistä tuli omaishoitaja. Kaiken jälkeen perheen tarina on ennen kaikkea tarina selviytymisestä, voimasta ja vahvuudesta, joka tulee esiin, kun sitä eniten tarvitaan.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Pääkirjoitus: Uusia alkuja

Pian on ensimmäinen adventtisunnuntai, joka siivittää meidät Hoosiannan sävelin uuteen kirkkovuoteen.

Pian on ensimmäinen adventtisunnuntai, joka siivittää meidät Hoosiannan sävelin uuteen kirkkovuoteen. Uusi vaihe on alkamassa myös omassa elämässäni, kun luotsaan jatkossa Kirkkotie-lehteä yhteistyössä seurakuntayhtymän viestintätiimin kanssa. Olen iloinen siitä, että uudessa tehtävässäni pääsen tutustumaan aitiopaikalta Joensuun alueen seurakuntien ja seurakuntayhtymän tekemään arvokkaaseen työhön.

Uudet alut vaativat usein opettelua ja sopeutumista. Vuosi sitten adventtisunnuntaina emme osanneet vielä aavistaa, millainen poikkeuksellinen vuosi tulee olemaan edessä. Olemme kaikki tehneet muutoksia henkilökohtaisessa elämässämme ja pyrkineet sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Osaa meistä koronapandemian vaikutukset riepottelevat kovemmin kuin toisia.

Tutustuessani uuteen työyhteisööni olen ollut vaikuttunut siitä, miten seurakunnat ovat pyrkineet vastaamaan uuden tilanteen mukanaan tuomiin haasteisiin. Uusia taitoja on opeteltu ja töitä on tehty paljon, jotta erilaiset rajoitukset vaikuttaisivat toimintaan mahdollisimman vähän. Samalla on etsitty uudenlaisia toimintamalleja, joilla on haluttu tukea seurakuntalaisten elämää poikkeustilanteessa.

Sopeutuminen ja muutosten hyväksyminen on taitolaji. Omassa elämässäni sopeutumista edistää huomion kiinnittäminen myönteisiin asioihin. Yksi suurimmista ilonaiheistani on musiikki, jonka merkitys korostuu vielä entisestään näin joulun lähestyessä.

Kirkkotie-lehtemme on täynnä jouluisia tapahtumia: tarjolla on konsertteja, seimipolkuja ja paljon muuta. Tilaisuuksia voidaan joutua vielä perumaan, jolloin lehden tiedot vanhenevat hetkessä. Ajankohtaisin tieto joulukuun tapahtumista löytyy tapahtumakalenteristamme Joensuun seurakuntien verkkosivuilta. Toivotan kaikille mahdollisimman levollista adventin aikaa!

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Pääkirjoitus: Kapulan vaihto

Viestikapula siirtyy seuraavaan käteen, mutta työ jatkuu.

Joskus aiemminkin olen kirjoittanut pääkirjoitukseen toteamuksen: Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Sanonta on kulunut, mutta edelleen totta. Joensuun seurakuntayhtymän viestintä on jälleen yhden muutoksen kynnyksellä. Viestintäpäällikkö ja samalla Kirkkotie-lehden päätoimittaja vaihtuu. Viestikapula siirtyy seuraavaan käteen, mutta työ jatkuu.

Kun katson taaksepäin muutamaa viimeistä vuotta, niin näen isoja muutoksia. Työ seurakuntayhtymän viestinnässä on muuttanut myös minua ja käsityksiäni. Olen saanut nähdä paljon siitä hyvästä, mitä seurakunnat yhteiskunnassa tekevät. Seurakunnat eivät pidä itsestään suurta meteliä, mutta tekevät suurta ja merkityksellistä työtä ihmiselämän kaikissa vaiheissa.

Sen lisäksi, että olen saanut olla mukana viestimässä seurakuntien tekemästä tärkeästä työstä, olen päässyt osallistumaan monen muutoksen viestintään. Tullessani tehtävään Pohjois-Karjalassa oli käynnissä 13 seurakunnan selvitys yhteisen seurakuntayhtymän perustamisesta. Laaja yhtymä ei toteutunut, mutta uutta tietoa se toi. Samana vuonna käytiin seurakuntavaalit ja valittiin uudet päättäjät. Vaalien aikaan Kiihtelysvaaran keskusta muuttui murheellisella tavalla, kun monelle rakas kirkko tuhoutui tulipalossa.

Muutoksia on tapahtunut myös viestintäkanavissa. Kirkkotie-lehti kävi läpi uudistuksen, samoin seurakuntayhtymän verkkosivut. Muutoksista ei voi puhua mainitsematta viime kevättä, kun korona-pandemia laittoi seurakuntien toiminnan uusiksi.

Muutos on siis ollut pysyvää ja on sitä varmasti jatkossakin. Kiitos, että olemme voineet kulkea yhdessä muutoksissa. Mukavaa syksyä, mitä se sitten tuokin tullessaan!

30.9.2020
Sari Jormanainen, viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
sari.jormanainen@evl.fi

Vuodenvaihde tuo muutoksia Kirkkotie-lehteen – Tavoitteena selkeys

Kirkkotie-lehti ilmestyy jatkossa kuukauden viimeisenä keskiviikkona lukuun ottamatta heinäkuuta, jolloin lehden julkaisussa on kesätauko. Tapahtumasivujen luettavuutta parannetaan.

Kuvassa vuoden 2019 Kirkkotie-lehdet levitettynä pöydälle. — Kirkkotie-lehden ulkoasu pysyy muutoksista huolimatta pitkälti ennallaan. Ainoastaan lehden tapahtumasivujen ulkoasua on muutettu, jotta kaikki kuukauden tapahtumat mahtuvat lehteen. Muutoksilla on pyritty myös saamaan tapahtumasivuista entistä selkeämmät. Kuva: Sari Jormanainen.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän Kirkkotie-lehdellä on pitkät perinteet. Ensimmäinen Kirkkotie ilmestyi pääsiäisenä vuonna 1958. Lehden sivumäärä ja vuosittainen julkaisumäärä ovat vaihdelleet vuosien saatossa runsaastikin. Myös jakelualue on vaihdellut. Vuodesta 1997 lähtien Kirkkotien jakelu on kattanut Joensuun lisäksi myös Kontiolahden kotitaloudet.

Kirkkotie-lehden nykyiset sopimukset taiton sekä painatuksen ja jakelun osalta päättyvät vuodenvaihteessa. Vuoden 2020 alusta lehden taitosta, painatuksesta ja jakelusta vastaa Suomalainen Lehtipaino Oy. Toimija valittiin Pohjois-Karjalan hankintatoimen syksyllä toteuttaman kilpailutuksen perusteella.

Lehdestä löytyvät aina seuraavan kuukauden tapahtumat

Kirkkotie ilmestyy jatkossa 11 kertaa vuodessa. Julkaisupäivä on kuukauden viimeinen keskiviikko. Heinäkuussa lehti ei ilmesty.

Muutos tuo selkeyttä sekä ilmestymisrytmiin että tapahtumien ilmoitteluun. Jatkossa lehdessä esitellään aina seuraavan kuukauden tapahtumat. Esimerkiksi tammikuun viimeisenä keskiviikkona ilmestyvässä Kirkkotie-lehdessä kerrotaan koko helmikuun ajan tapahtumista. Poikkeuksena on kesäkuun viimeisenä keskiviikkona ilmestyvä lehti, jossa esitellään sekä heinä- että elokuun tapahtumat. Tapahtumatiedot ilmoitetaan lehteen seurakuntasihteereiden kautta.

Nykyisellä kolmen viikon julkaisurytmillä Kirkkotien ilmestymispäivää on ollut vaikeampi hahmottaa. Myös tapahtumatiedot ovat ilmoitettu kolmen viikon jaksoissa.

Lehden sivumäärä vakiintuu muutosten yhteydessä 16 sivuun. Lisäksi perinteiseen tapaan lehden välissä julkaistaan kaksi kertaa vuodessa (elo- ja joulukuu) säännöllisen toiminnan liite. Liitteessä esitellään seurakun-tien säännöllinen toiminta sekä järjestöjen toimintaa syys- ja kevätkaudella.

Säännöllisen toiminnan liite on hyvä ottaa talteen, koska säännöllisesti järjestettävää toimintaa ei ilmoiteta Kirkkotien muissa numeroissa. Säännöllisen toiminnan liite löytyy myös Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän verkkosivuilta.

Rivi-ilmoituksia tiivistetään ja selkiytetään

Tapahtumasivuja on pyritty selkiyttämään lehden julkaisurytmin muutoksen yhteydessä. Tulevissa lehdissä on nykyiseen julkaisurytmiin nähden viikon verran enemmän tapahtumia. Aiemmin tapahtumia oli kolmen viikon ajalta, jatkossa neljän viikon. Jotta runsas tapahtumatarjonta saadaan mahtumaan lehteen, on tapahtumasivut suunniteltu uudelleen.

Lähtökohtana uudistuksille oli rivi-ilmoitusten tiivistäminen sekä ulkoasun selkiyttäminen. Tiivistämistä on tehty mm. hyödyntämällä verkkosivuja. Osa tapahtumien tiedoista, kuten messun toimittajat, löytyvät jatkossa seurakuntien verkkosivuilta. Lehteen on jätetty vain välttämättömät tiedot, joiden esittämistapaa on pyritty selkiyttämään entisestään.

Jatkossa jokaisen seurakunnan tapahtumat alkavat omalta palstaltaan, mikä selkiyttää huomattavasti oman seurakunnan tapahtumien löytymistä. Tapahtumat on jaoteltu seurakunnan alla toimitiloittain, minkä myös toivotaan helpottavan rivi-ilmoitusten lukemista. Väriä rivi-ilmoitussivuille jatkossa tuovat graafiset tapahtumailmoitukset, joita lehdessä on nykyistä enemmän.

Artikkelit ja näköislehti luettavissa verkossa

Kirkkotie-lehti jaetaan jatkossakin jokaiseen kotitalouteen Joensuun ja Kontiolahden alueella, kuten nykyisin. Lehden artikkelit ovat luettavissa julkaisupäivästä lähtien myös verkossa osoitteessa kirkkotie.fi. Verkkolehdestä löytyy myös Kirkkotien näköislehti.

Palautetta Kirkkotie-lehdestä ja sen tulevista muutoksista voi antaa sähköpostilla viestinta@joensuunevl.fi. Verkkolehden puolella artikkeleita on mahdollista myös kommentoida. Artikkeleiden kommentoinnissa on hyvä muistaa käydä asiallista keskustelua. Kirkkotien toimitus moderoi kommentteja.

Sari Jormanainen

Kirkkotien ilmestymispäivät v. 2020

• Nro 1: ke 29.1.
• Nro 2: ke 26.2.
• Nro 3: ke 25.3.
• Nro 4: ke 29.4.
• Nro 5: ke 27.5.
• Nro 6: ke 24.6.
• Nro 7: ke 26.8.
• Nro 8: ke 30.9.
• Nro 9: ke 28.10.
• Nro 10: ke 25.11.
• Nro 11: ke 30.12.

Kirkkotie-lehden ilmoitusmyynti:
Kotimaa Oy / Pirjo Teva
040 680 4057
pirjo.teva@kotimaa.fi

Katso ilmoitusten aineiston aikataulut ja hinnat tästä: Mediakortti_Kirkkotie_2020

Kolumni: Joulun perinteet elävät, koska ne muuttuvat

Huhta Ilkka 002 Lapsuuden jouluihini kuului joulukirkko. Äitini herätti meidät jouluaamuna laulaen. Oli lähdettävä aamuyön ensimmäiseen jumalanpalvelukseen: ”Kello löi jo viisi, lapset herätkää”. Muistan lämmöllä aamuöiset kirkkomatkat kylmässä autossa. Tien päällä piti olla ajoissa, sillä jouluaamuna pikkukaupungin väki täytti nopeasti viimeisimmänkin kirkonpenkin.

Mieluisia ovat muistikuvani paluumatkoistakin. Sen aikana ehdimme ruotia joulusaarnan, virsivalinnat ja kirkkokuoron soraäänet. Kirkon jälkeen edessä oli pitkä ja rauhallinen joulupäivä. Nyt oli lupa pukea yöpuku takaisin päälle ja mennä jatkamaan unia. Tai sitten vain lukemaan lahjoiksi saatuja kirjoja ja leikkimään. Itse en tahtonut menettää hetkeäkään vuoden parhaasta päivästä. Siksi en käynyt joulukirkon jälkeen uudestaan nukkumaan. Varhaisen herätyksen ansiosta aika kuluisi hitaasti ja joulupäivä jatkuisi pitkään.

Marraskuussa eduskunnan apulaisoikeusasiamies linjasi, että koulun joulujuhlan järjestäminen kirkossa on ongelmallista. Päätöstä seurasi kristillisen perinteen asemasta huolestuneita puheenvuoroja, joissa lainvalvojan kantaa tulkittiin tahattomasti ja tahallisesti väärin. Oliko vanha suomalainen joulukirkkoperinne tullut tiensä päähän? Eikö kirkolla ollut enää sijaa koulujen joulunvietossa?

Kummastakaan ei ollut kysymys. Edelleen joulukirkkoja saa järjestää, ja myös virren saa laulaa koulun yhteisessä joulujuhlassa. Ylilyönneistä huolimatta keskustelu oli tarpeellista. Se muistutti, että kristilliset perinteet ovat monelle rakkaita, eikä niiden sivuuttaminen ole hyvä ratkaisu koulussakaan. Samalla yhä useampi ymmärsi, että lukukauden päättävän joulujuhlan on syytä olla sellainen, että se voidaan viettää yhdessä. Siksi koulussa joulujuhlaa ei vietetä Jeesuksen syntymää muistellen, vaan pitkän syyskauden päättymisestä yhdessä iloiten.

Usein perinteisiin liittyy lapsenomaista ehdottomuutta. Omassa lapsuudenkodissanikin me joulukirkkoon aamuyöllä herätetyt sisarukset olimme varsin ehdottomia perinteiden vaalijoita. Vaadimme, että rituaalien jouluaatosta tapaninpäivään oli toistettava samaa kaavaa. Eihän se muuten olisi joulu, me luulimme.

Aikuisina perustimme omat perheet, ja jouluperinteetkin saivat uusia rikkaita sisältöjä. Perinteet muuttuvat hitaasti. Ehkä siksi monelta jää huomaamatta, että muutos ja muutokseen sopeutuminen ovat aina olleet perinteiden säilymisen edellytys. Niin rakkaita kuin lapsuuden joulut ovatkin, aikuisuuteen kuuluu tämän muutoksen hyväksyminen.

Ilkka Huhta
professori
teologian osastonjohtaja Itä-Suomen yliopisto
ilkka.huhta@uef.fi

Kolumni: Pimeyttä vai valoa?

Tiedon myötä lisääntyy ymmärtäminen.

Kolumnisti Katri Vilénin kuva. — Kuva: KK-kuva.

Kävin kesälomalla Lontoossa. Leicester Squarella on William Shakespearen patsas, joka on varmasti monelle matkailijalle tuttu. Patsaaseen on kirjoitettu lainaus Shakespearen näytelmästä Loppiaisaatto, 1600-luvulta. Teksti kuuluu englanniksi: ”There is no darkness but ignorance.” Vapaasti suomennettuna siis: ei ole muuta pimeyttä kuin tietämättömyys.

Tietämättömyyttä on monenlaista. Se voi johtua kouluttamattomuudesta, tai vaikkapa oikean tiedon vaikeasta saavutettavuudesta. Mutta tietämättömyys voi olla myös valinta. Ja silloin siitä tulee välinpitämättömyyttä, ja ajattelen että juuri sitä Shakespeare pimeydellä tarkoittaa. Sitä että ihminen sulkee tietoisesti silmänsä ympäröivältä maailmalta tai joltain uudelta ilmiöltä eikä yritäkään ymmärtää sitä tai hankkia lisää tietoa siitä.

Maailma muuttuu. Ajat muuttuvat. Ihminen muuttuu. Tiede kehittyy, tutkimusmenetelmät kehittyvät. Tietoa saadaan koko ajan lisää, niin ympäristön kuin ihmisyydenkin ilmiöistä. Ja ymmärrettävästi välillä se voi tuntua liialliselta. On uuvuttavaa ottaa jatkuvasti vastaan uutta tietoa, varsinkin sellaista, joka on ehkä ristiriidassa sen kanssa, mihin olemme tottuneet. Mutta jos me suljemme silmämme kaikelta uudelta ja tarraudumme menneeseen vain sen takia, että se tuntuu tutulta ja turvalliselta, vaivumme vapaaehtoisesti välinpitämättömyyden pimeyteen. Ja silloin emme näe oikeita asioita. Emme näe, mitä meidän tulisi puolustaa. Ympäristöä. Ihmisoikeuksia. Rakkautta.

1800-luvulla elänyt brittiläinen runoilija Robert Browning puhui tietämättömyydestä seuraavaa:
”Ignorance is not innocence but sin.” Eli tietämättömyys ei ole viattomuutta vaan synti. Välinpitämättömyys, silmien sulkeminen maailman ilmiöiltä, kuten vaikkapa ilmastonmuutokselta tai ihmisten oikeudelta turvapaikkaan, voi johtaa pahimmillaan vihaan, katkeruuteen ja jopa väkivaltaan. Jos väärät tahot käyttävät hyväkseen ihmisten tietämättömyyttä, ollaan vaarallisten asioiden äärellä.

Joten, ole utelias. Ole kiinnostunut maailmasta ja ihmisistä. Ole avoin uudelle tiedolle. Hanki sitä aktiivisesti ja opettele suodattamaan esimerkiksi internetistä oikea tieto väärästä. Koska tiedon myötä lisääntyy ymmärtäminen. Ja ymmärtämisen myötä hyväksyminen. Ja hyväksymisen myötä rakkaus.

Ja kun rakastamme ympäristöämme ja toisiamme, haluamme toimia niiden hyväksi. Ja silloin, hyvä ystävä, lisääntyy valo ja toivo tässä maailmassa. Ja pimeys väistyy.

Katri Vilén, pastori
katri.vilen@evl.ﬁ

Kolumni: Muutosten keskellä eteenpäin

Terrori-iskut, ilmastonmuutos ja oikeistopopulismin suosio saavat pohtimaan, mitä olemme oikeasti oppineet viimeisen sadan vuoden aikana?

Mika Vanhanen Syyskuussa vuonna 1963 Bob Dylan teki kappaleen The Times They Are a-Changin’. Dylan kertoi, että hän teki sen tarkoituksella hymniksi tulevasta muutoksesta. Kansalaisoikeusliike ja folk-musiikki yhdistivät voimiaan. Takapakkia tuli reilun kuukauden kuluttua, kun Kennedy murhattiin. Oltiin kuitenkin uuden ajan kynnyksellä. Viisikymmentäkuusi vuotta myöhemmin Suomessakin esiintynyt 78-vuotias Dylan ei voinut tuolloin aavistaa, miten musiikkibisnes mullistuu. Fyysiset tallenteet ovat lähes kadonneet ja artistien elanto tulee levymyynnin sijaan keikkailemalla ja sponsoriyhteistyöllä. Uutta musiikkia tuotetaan albumien sijaan kappale kerrallaan ja ihmiset kuuntelevat sitä pääasiassa suoratoistopalveluista.

Uuden teknologian myötä moni muukin ammatti on muuttunut, tai lakannut olemasta. Ja uusia on tullut tilalle. Tänään työelämässä tarvitaan innostusta, ongelmanratkaisukykyä, ihmis-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä luovaa kykyä yhdistellä asioita toisiinsa. Samalla ihmisiltä vaaditaan uusia taitoja ja jatkuvaa koulutusta. Vaikka muutospaineen keskellä jotkut ammatit katoavat, onneksi edelleen tarvitaan perinteistä käsillä tekemistä. Ihmiset ovat tulevaisuudessakin valmiita maksamaan käsintehdyistä tuotteista. Ihailen ja kunnioitan mm. näitä verhoilijamestareita, taiteilijoita, kultaseppiä tai soitinrakentajia. Oma työurani alkoi luokanopettajana kolmekymmentä vuotta sitten ja tällä hetkellä määrittelen itseni elämäntapayrittäjäksi. Mitähän edesmennyt isäni tuumaisi nyt pojastaan, josta piti tulla maanviljelijä?

Valitettavasti muutokset eivätkä ole aina hyvästä. ”History will teach us nothing”, lauloi Sting aikoinaan. Ihmiskunnalla on paljon oppimista ja tehtävää. Terrori-iskut, ilmastonmuutos ja oikeistopopulismin suosio saavat pohtimaan, mitä olemme oikeasti oppineet viimeisen sadan vuoden aikana? Miksi maailman kansat ovat vielä tällä vuosituhannella valinneet johtajia, jotka ajattelevat vain itseään ja valtaansa?

On kuitenkin olemassa jokin asia, joka ei koskaan häviä. Se on lähimmäisenrakkaus, joka yhdistää mm. kaikkia maailman uskontoja. Tämä ns. kultainen sääntö on arjessa toteutettava periaate, jossa kehotetaan ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän. Tällä säännöllä päästään elämässä eteenpäin.

Mika Vanhanen
toiminnanjohtaja
ENO-verkkokoulun tuki ry
mika.vanhanen@enoprogramme.org