Yli 600 miljoonaa lasta ja nuorta ei osaa lukea ja laskea. Yllättävää on, että suurin osa heistä on kuitenkin käynyt koulua.

– Tämä oli shokki, sanoo monikielisen koulutuksen parissa pitkään työskennellyt Kimmo Kosonen ja viittaa YK:n kasvatusjärjestö Unescon raporttiin, jonka mukaan jopa 617 miljoonalla lapsella ja nuorella maailmassa ei ole edes perustason taitoja lukemisessa ja laskemisessa – vaikka he ovat käyneet koulua.

– Yksi syy osaamattomuuteen on, että alkeisopetuksessa käytetään kieltä, jota lapset eivät puhu kotonaan, Kosonen jatkaa.

Kososen mukaan isossa osassa kehittyviä maita opetuskieli kouluissa on muu kuin lasten äidinkieli. Esimerkiksi Afrikassa entiset siirtomaakielet, kuten ranska ja englanti, ovat virallisia kieliä. Aasiassa eurooppalaisilla kielillä on pienempi rooli, mutta monissa näissä maissa on yksi valtakieli, jota maan eliitti puhuu ja joka on koulutusjärjestelmän kieli.

– Puhutaan sadoista miljoonista lapsista kehittyvissä maissa, lapsista, jotka menevät kouluun eivätkä välttämättä ymmärrä, mitä siellä tapahtuu, Kosonen sanoo.

Poliittiset syyt usein esteenä

Kimmo Kososella on ongelmaan ratkaisu: monikielinen koulutus. Monikielisessä koulutuksessa lapsi oppii ensin lukemaan omalla äidinkielellään. Sen jälkeen hän opiskelee ensimmäiset luokat eri oppiaineita omalla äidinkielellään ja voi opiskella maan valtakieltä vieraana kielenä.

Noin 5.–6. luokalla osaa oppiaineista aletaan opettaa tällä vieraalla kielellä. Jos esikoulussa ja alakoulussa on luotu hyvä perusta äidinkielessä ja vieraassa kielessä, lapsi pystyy yläkoulusta alkaen opiskelemaan kummallakin osaamallaan kielellä.

Kososen mukaan on runsaasti tutkimuksia, jotka puoltavat monikielisen koulutuksen käyttöä.

– Lapsi oppii nopeammin lukemaan, kun hän ymmärtää lukemaansa, eikä hänen tarvitse samalla opetella uutta kieltä. Vanhemmat ja sisarukset voivat tukea oppimista, kun käytetään kieltä, jota he puhuvat.

Esteet monikielisen opetuksen tarjoamiselle ovat poliittisia. Kosonen kertoo, että kun maailman maat päättivät vuonna 2015 kaikkia maita koskevista kestävän kehityksen tavoitteista, maininta äidinkielisestä opetuksesta poistettiin viime hetkellä koulutusta koskevasta tavoitteesta. Tämä harmittaa Kososta, joka oli tehnyt kansalaisjärjestörintamassa vaikuttamistyötä aiheen puolesta.

– Muutaman maan edustajat sanoivat, ettei se sovellu tänne ja että se on poliittisesti arkaluontoista ja jakaa maita.

Edistysaskelia Kambodžassa

Monikielisiä koulutusjärjestelmiä on jo maailmalla. Kosonen nostaa kehittyvistä maista esimerkkeinä muun muassa Filippiinit, Etiopian, Kambodžan ja Thaimaan.

Suomen Lähetysseura on tehnyt Kambodžassa työtä pitkään ICC-järjestön kautta, joka edistää alkuperäiskansojen kielillä tapahtuvaa opetusta. Työtä on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Alkuperäiskansoja on Kambodžassa noin prosentti väestöstä, mutta joillain alueilla, kuten Ratanakirissa, heitä on enemmistö.

Lukutaitoluokkien kautta on pystytty näyttämään valtiolle ja opetusviranomaisille, että kun lapset opiskelevat ensin äidinkielellään, he oppivat jatkossa paremmin myös pääkieli khmerillä.

Työssä riittää kuitenkin haasteita, sillä kaikissa kylissä ei edelleenkään ole kouluja. Koska alkuperäiskansojen parissa koulutustaso on heikko, opettajien joukossa on vain vähän ihmisiä, jotka puhuvat vähemmistökieliä äidinkielenään.

– Tässä siirtymässä on iso työ opettajien koulutuksessa, koulutusmateriaalin tekemisessä ja siinä, että saadaan kyläyhteisöissä vanhemmat ymmärtämään koulutuksen tärkeys. Toisaalta nämä ovat kaikki ongelmia, joihin äidinkielinen opetus auttaa, hankkeessa työskennellyt Lähetysseuran asiantuntija Emma Holmström sanoo.

Opetusmateriaaleissa näkyy oma kulttuuri

Monikielisessä opetuksessa opetusmateriaaleja on työstettävä sopimaan eri kielille.

– Ei olisi järkeä, jos otettaisiin kaupunkilaisille tehty kirja ja opetussuunnitelma ja se vain käännettäisiin toiselle kielelle ja kulttuurille. Materiaalin ja oppisisältöjen tulee huomioida konteksti ja yhteisö, jossa vähemmistölapset elävät, Kimmo Kosonen sanoo.

Holmström kertoo esimerkin Kambodžasta.

– Jotkut opetusmateriaaleista ovat alkuperäiskansojen omia satuja, tarinoita ja legendoja. Kuvituksissa näkyy alkuperäiskansojen perinteisiä asuja. Matematiikan opetuksessa saatetaan käyttää esimerkkinä esineitä, jotka ovat lasten omasta ympäristöstä tuttuja. Ei käytetä viittä omenaa, jos he eivät ole omenoita koskaan nähneet.

Minna Havunen

Juttu on julkaistu aiemmin Suomen Lähetysseuran verkkosivuilla.

Lukutaitotyön lähettiläänä maailmalla

Rantakylän ja Kontiolahden seurakunnat ovat tukeneet Kimmo Kososen ja hänen Tuula-vaimonsa työtä maailmalla Suomen lähetysseuran kautta vuodesta 1997. Tämän vuoden alusta myös Joensuun seurakunta tukee Kososen työtä Suomen Pipliaseuran kautta, jonka palvelukseen Kosonen siirtyi tammikuun alussa.

Kosonen toimii lukutaitotyön johtajana ja johtaa samalla Yhtyneiden Raamattuseurojen sopimuksen mukaisesti kansainvälistä Pipliaseurojen lukutaitotyötä maailmanlaajuisessa yhteistyöverkostossa. Kosonen asuu Thaimaassa, mutta Suomen koti on Joensuun Rantakylässä.

Kososten työtä tukemalla seurakunnat ovat mukana maailmanlaajuisessa lähetystyössä ja antavat panoksensa erityisesti kielenkehitys- ja raamatunkäännöstyöhön.

– Oma roolini on keskittynyt suotuisien olosuhteiden luomiseen eri puolilla Aasiaa. Olen kouluttanut ihmisiä eri maissa ja tehnyt vaikuttamistyötä äidinkielisen opetuksen ja monikielisen koulutuksen edistämiseksi, Kosonen kertoo.

Kosonen kokee olevansa linkki suomalaisten ja muunmaalaisten kristittyjen välillä.

– Työssä olen saanut oppia monia uusia tapoja toimia ja ajatella. Elämä eri kulttuureissa on ollut hyvin rikasta ja antoisaa.

Kosonen on joutunut huomaamaan, että maailma ei ole aina oikeudenmukainen.

– Elämä on monessa köyhässä maassa hyvin arvaamatonta ja turvatonta, ja taloudellinen ja muu eriarvoisuus tuntuu usein pahalta. Korona on antanut meille Suomessa pienen välähdyksen siitä, kuinka vaikeaa elämä voi olla, kun kaikki suunnitelmat menevät uusiksi jatkuvasti ja epävarmuus on päällimmäinen tunne. Tällainen on jokapäiväistä monessa maassa.

Kirsi Taskinen