Yksinolo ja tauko jatkuvasta somevirrasta saattaa voimaannuttaa ja tuoda mieleen aivan uusia ajatuksia ja ideoita.
”Anna lahja, jonka avulla hän saa tykkäyksiä”, mainostettiin puhelinvalmistajan kampanjassa ennen joulua. Mainoslause herätti itsessäni ristiriitaisia tunteita. Toisaalta mietin, kuinka tärkeää meille ihmisille on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Sosiaalinen media tarjoaa helpon alustan saada yhteys toisiin ihmisiin ja kerätä tykkäyksiä, kommentteja ja reaktioita. Toisaalta pohdin, miten mainos vaikuttaa erityisesti nuoriin ja heidän ajatuksiinsa itsestään.
Toivon, että kukaan ei haksahda mittaamaan omaa arvoaan somessa jaettujen hymiöiden ja sydänten perusteella. Jokainen meistä on arvokas omana itsenään – myös ilman uusimpia puhelinmalleja ja someen syötettyä materiaalia.
Sosiaalisessa mediassa on puolensa ja puolensa. Hyödynnämme sitä myös seurakunnissa, ja moniin tapahtumiimme voikin osallistua verkossa. Kun lisäksemme kaikki muutkin toimijat pyrkivät parhaansa mukaan siirtämään tarjontaa verkkoon, kuvien, videoiden ja suorien verkkolähetysten tulva on valtava. Joskus juuri se itselle tähdellinen tieto saattaa jäädä huomaamatta kaiken informaation keskellä.
Osa voi kokea tarvetta piilottaa puhelimensa kaapin perälle ja lähteä yksin metsän siimekseen ihastelemaan lumen koristamia puita tai järven jäätyneitä aaltoja. Yksinolo ja tauko jatkuvasta somevirrasta saattaa voimaannuttaa ja tuoda mieleen aivan uusia ajatuksia ja ideoita.
Jos rauhoittava yksinolo kääntyy yksinäisyydeksi, voi hakea seuraa erilaisista ryhmistä. Seurakuntien kevään ryhmätoiminnan aikataulut julkaistaan tämän lehden välissä, mutta ryhmät alkavat vasta, kun koronarajoitukset helpottavat. Siihen saakka sometamme tai emme – kukin valintamme mukaan. Toivotan kaikille onnellista uutta vuotta 2021!
Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi
Toista ihmistä kohtaan on helpompi olla myötätuntoinen kuin itseä kohtaan.
En ole kova tekemään uudenvuodenlupauksia, mutta tarkastelen mielelläni päälinjoja omasta elämästä ja pohdin, mistä on hyvä pitää kiinni, mitä olisi kannattanut tehdä toisin.
Keskeisin huomioni kuluneesta vuodesta on etätyön armottomuus. Tästä tutkimuksellista tietoa on tuottanut professori Anne Birgitta Pessi yhdessä tutkimusryhmän kanssa (Helsingin yliopisto). He ovat osoittaneet, että myötätunnon ilmaiseminen on etätyössä vaikeutunut: Ruutujen kautta välittyy vain osa siitä, mitä haluamme toisillemme viestiä. Inhimillisyyden välittyminen on haasteellista. Tämän lisäksi ihmiset ovat itselleen ankarampia kuin aikaisemmin: Itsemyötätunto osana työntekoa on vähentynyt. Ankaruus, tiukkuus ja säälimättömyys omaa itseä kohtaan arjessa on lisääntynyt.
Itsemyötätunto on tunnetaito, jota jokaisen on mahdollista harjoitella ja kohentaa. Itsemyötätunto ei ole itsekeskeisyyttä vaan omasta itsestä ja hyvinvoinnista huolehtimista. Kristin Neffin mukaan ystävällisyys itseä kohtaan, lisääntynyt yhteyden kokemus muihin ihmisiin sekä havainnot siitä, mitä itselle kuuluu ovat kaikki itsemyötätunnon elementtejä. Tutkimuksellisesti itsemyötätunto ei ole mitään kevyttä höpsötystä: Tutkimukset osoittavat, että itsemyötätunnon vahvistuminen auttaa positiivisen kannustamisen kautta ihmistä selviytymään erilaisista haasteista ja ongelmatilanteista. Itsemyötätuntotaitojen ollessa ohuemmat negatiivinen puhe itselle lukkiuttaa ajatuksia ja vaikeuttaa haasteiden selvittämistä.
Omien tunteiden tiedostaminen ja niiden äärelle pysähtyminen arjen kiireessä voi olla haastavaa: Jos koet stressiä tai riittämättömyyttä, osaatko silloin pysähtyä? Millaisia ajatuksia sinulla on silloin mielessä?
Keväällä huomasin, että oma sisäinen ääneni oli salakavalasti muuttunut ankarammaksi. Sisäinen dialogi jää helposti huomaamattomaksi: jos kuitenkin pysähtyy omien ajatusten äärelle, voi kuulla, miten puhuu itse itselleen. Lempeää sisäistä puhetta on mahdollista lisätä, jos havaitsee mielen tuottavan sättivää dialogia arjessa. Ajatus siitä, miten puhuisin toiselle samankaltaisessa tilanteessa voi auttaa, sillä toista ihmistä kohtaan on helpompi olla myötätuntoinen kuin itseä kohtaan. Sisäisen dialogin tiedostamisen kautta myös itsemyötätunto kasvaa.
Vahvistusta sisäisen dialogin, itsemyötätunnon ja armollisuuden äärellä toivon meille kaikille vuodelle 2021!
Uuden vuoden kynnyksellä elämässä on jo toivoa, vaikka Kristuksen valona oleminen ajassamme kysyy totisesti lapsen luottamusta ja vanhuksen sitkeyttä.
Kirkon käytävällä astelee vanha mies. Vuosikymmenten paino on painanut hartiat syvään kumaraan. Voimia ei tarvita enää työhön. Luopumista on elämässä riittänyt, mutta kotikirkon jumalanpalvelusta ei ole tarvinnut hylätä. Sadas vuosikymmen elämää kulkee matkassa. Kutsu tulla kohtaamisen paikalle saa vanhuksen liikkeelle pyhä pyhän jälkeen. Kaikki taakse jääneet päivät, pimeät yöt ja valoisan hetket, koko elämisensä saa tuoda sinne, missä valo voittaa varjot, missä jokainen, kumara tai suora, heikko tai vahva, ilon tai surun liikuttama, on samanarvoisena Jumalan edessä. Kaikki saapujat, kohtaamassa sanassa ja sakramentissa, Kristusvalon, jotta voisivat loistaa maailmalla valona ja lohtuna toisilleen.
Vanhus laskeutuu polvilleen, nostaa seesteiset kasvonsa, katsoo lempeästi leivän jakajaa, ottaa vastaan Kristuksen. Kumartaa kumarammin kuin kukaan ja palaa paikalleen.
Vanhuksen vierelle on polvistunut pieni tyttö isoäitinsä kanssa. Kysyn häneltä, siunataanko lapsi? Isoäiti tahtoo niin, mutta lapsi tahtoo enemmän. Hän ojentaa pienen kätensä, katsoo leivän jakajaa tiukasti silmiin ja sanoo: ”Anna minullekin leipää!” Katson isoäitiä, molempien silmät kostuvat, lapsi saa leivän ja juuri niin piti olla.
Pienen tytön silmissä katselin Kristusta, syvintä rakkauden salaisuutta. Sellaista ei näe kuin erityisen pienessä ihmisessä, sellaisessa, joka ei asettele ehtoja, ei kysy muilta, saanko minäkin tulla, saanko olla yhtä tärkeä kuin toiset. Lapsi, taivasten valtakunnan kelvollisin kansalainen, on säde taivaan isosta valosta. Hän loistaa alttarilla polvistuneena käsin kosketeltavaa lohtua ympärilleen.
Uuden vuoden kynnyksellä elämässä on jo toivoa, vaikka Kristuksen valona oleminen ajassamme kysyy totisesti lapsen luottamusta ja vanhuksen sitkeyttä. Maailmamme paloissa ja peloissa suurin valo on jo keskellämme. Hän lähetti kerran suuren tilalle pienen ja tekee sen yhä. Lähettää keskellemme kenet tahansa ihmisyyteen kutsutun, joka joutuu kohtaamaan väheksyntää ja väkivaltaa paremmin tietävien ja pärjäävien joukossa. Lähimmäisyytemme valoa etsiviä tulee luoksemme lapsessa, monella tavalla osattomissa, vahvalta näyttävässäkin, ja ihmisen äänellä Jumala yhä kysyy kansaltaan: Ovatko nämä kaikki sisariasi ja veljiäsi, ovatko valoon kutsuttuja?
Seurakuntayhtymä ja joensuulaiset urheiluseurat Joensuun Maila, Joensuun Jippo ja Joensuun Kataja Basket ovat solmineet yhteistyösopimuksen organisaatioissa käynnissä olevien koronahankkeiden välille.
Seurakuntayhtymä ja joensuulaiset urheiluseurat Joensuun Maila, Joensuun Jippo ja Joensuun Kataja Basket ovat solmineet yhteistyösopimuksen organisaatioissa käynnissä olevien koronahankkeiden välille. Sopimuksen mukaan seurakuntayhtymään perustetaan urheiluseurarahasto, jonka varoilla tuetaan lasten ja nuorten liikuntaharrastusta.
Seurakuntayhtymän urheiluseurarahasto tulee vastaanottamaan rahalahjoituksia urheiluseurojen yhteiseltä SeeMe-hankkeelta. Lahjoitettuja varoja käytetään lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen kaikissa kolmessa seurassa. Avustuksella voidaan kattaa kausi- ja välinemaksuja. Avustusten jakamista koordinoivat ev.lut. seurakuntien diakoniatyöntekijät, jotka kartoittavat avustusta kysyvien perheiden taloustilanteen ja tekevät ratkaisun diakonisin perustein.
On yksinäisyyttä, johon kaipaa lohdutusta. Ja on yksinoloa, johon ei ikävöi toista ihmistä tai mitään muutakaan.
On yksinäisyyttä, johon kaipaa lohdutusta. Ja on yksinoloa, johon ei ikävöi toista ihmistä tai mitään muutakaan.
Kuva: iStock.
Muista tämä, sanoin itselleni muutama vuosikymmen sitten. Oli lapsuudenkodin jouluaaton ilta. Kotikylässä valkea hanki säihkyi tuhansin lumitimantein, yötaivas oli tumma – kuin syvä violetti ja sininen ja musta, tähdet loistivat ja säkenöivät kirkkaina. Pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta, oli kylmää ja hiljaista. Lähdin ulos kävelemään, ensi kertaa kuin aikuisen askelin: jätin sisarukset ja vanhemmat joulun viettoon, kävelin lyhyen kotitien, kunnes kylmyys pakotti taas sisälle. Oli kaunista ja olin yksin. Ymmärsin, että tätä yksinäisyyttä en voi jakaa kenenkään kanssa, en tätä talven kauneutta, en tätä tunnetta. Muista tämä, sanoin itselleni, ja yhä muistan sen.
Yksinoloa ja yksinäisyyttä on monta lajia. Mikään niistä ei ole itsessään hyvä tai paha asia, vaan jotakin, mikä kuuluu elämään samoin kuin ilo tai suru, rakkaus tai suuttumus tai mikä tahansa tunne ja elämänvaihe.
Kaupunkeihin muutti syksyllä satoja uusia opiskelijoita oppimaan ammattia tai elämää. Monet heistä jäivät hyvin yksin, koska oman paikan löytäminen oli vaikeaa erilaisten rajoitusten vuoksi. Opetusvälineenä oli useimmiten kone, uusilla tuttavuuksilla oli maski kasvojen edessä, vapaa-ajan harrastukset ja tapaamispaikat olivat tyhjiä.
Sama tilanne oli ja on monella muullakin: se mikä on tavallista, on väistynyt, ja täytyy opetella jotakin muuta tapaa olla. On kuin uudenlainen olotila olisi vallannut elämän.
On yksinäisyyttä, johon liittyy ikävöiminen: koti-ikävä, menneiden aikojen ikävä, toisten ihmisten ikävä. On syvältä sisimmästä kumpuavaa yksinäisyyttä, johon ei mikään auta: ehkä siihen on kasvettu ja opetettu jo lapsena, että yksin on pärjättävä. Joskus kovat elämänkokemukset ovat rakentaneet ihmisen ympärille yksinäisyyden muurin. On hengellistä yksinäisyyttä: Jumala tuntuu olevan kaukana ja lapsuudessa opitut rukoukset eivät enää toimi.
On myös itse valittua yksinäisyyttä – ehkä sitä voisi kutsua yksinoloksi. Silloin viihtyy itsekseen. Sitä puuhailee kaikenlaista ja tuntee olonsa hyväksi sen elämän kanssa, mitä suostuu elämään ja mikä on mahdollista juuri nyt elää. Taiteilijan yksinäisyys saattaa olla tällaista: syvältä sisimmästä kumpuaa jotakin, mikä saa musiikin, taulun, veistoksen, liikkeen tai sanallisen muodon. Yksinolosta nousee jotakin, mikä rikastuttaa elämää aivan toisella tasolla kuin raha tai omaisuus.
Sairaus sitoo monen yksinäisyyteen. Joku saattaa myös vaatia itseltään paljon, ja se ajaa ihmisen tekojen ja suorittamisen aiheuttamaan väsyttävään yksinäisyyteen. Ei vaan enää jaksa eikä tahdo tavata ketään, vaikka kaipaisikin toista ihmistä.
Yksinäisyyttä on monta lajia. Jos on mahdollista tunnistaa itsessään, millainen on minun yksinäisyyteni, voi sen muuri murtua ja jotakin uutta avautua, mikä auttaa ja lohduttaa. Usein omien asioiden jakaminen toisten kanssa auttaa – ja yhtä lailla se, että vastavuoroisesti lähtee itse auttamaan ja kuuntelemaan.
On toisia, jotka kokevat samanlaista yksinäisyyttä kuin minä, ja heidän kanssaan löydän tavan tulla toimeen oman oloni kanssa silloin kun ahdistaa. Ja toisaalta – ei ole ketään, joka tuntee samanlaista yksinäisyyttä kuin minä, mutta itse tunnen sen ja elän siinä. Siihen osaan yksinäisyyttä – omaani tai toisten – johon voin vaikuttaa ja johon haluan muutosta, siitä voin kantaa vastuun.
Tähtikirkkaan taivaan alla on hyvä kulkea: on kuin Luojamme varjelus säteilisi jokaisesta tähdestä valoa ja toivoa jokaiselle ihmiselle. Sen nähdäkseen on katsottava taivaaseen päin. Muista, sanoin itselleni silloin nuorena kotikylän jouluaaton pimeässä illassa: tähdet loistavat aina, vaikket näe niitä.
Keräys toteutettiin 25.11.–11.12.2020 välisenä aikana.
Joensuun ev.lut. seurakuntien joulukassikeräys tuotti tänä vuonna yhteensä 336 joulukassia jaettavaksi diakoniatyön kautta apua tarvitseville. Yhden joulukassin arvo on 25 euroa, ja se sisältää pääasiassa jouluista ruoka-apua.
Keräykseen osallistuivat Joensuun, Pielisensuun, Rantakylän, Pyhäselän ja Vaara-Karjalan seurakunnat. Joensuun seurakuntaan saatiin kerätyksi 127 kassia, Pielisensuuhun 40 kassia, Rantakylään 74 kassia, Pyhäselkään 50 kassia ja Vaara-Karjalan seurakuntaan 45 kassia. Keräys toteutettiin 25.11.–11.12.2020 välisenä aikana.
Perinteisen joulukassikeräyksen lisäksi Enon seurakunta järjesti tänä vuonna oman, hieman muista poikkeavan joulukassien keräyksen. Keräys tuotti yhteensä 110 kassia Enon seurakunnan alueella jaettavaksi.
Joensuun ev.lut. seurakuntien diakoniatyö sai joulukassikeräyksen lisäksi lukuisia muita lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja paikallisilta yrityksiltä sekä yhdistyksiltä vähävaraisten joulumuistamiseksi. Seurakuntien diakoniatyö kiittää lämpimästi kaikkia lahjoittajia.
Kilpailutuksen ensimmäinen vaihe päättyy 5.1.2020. Lopullinen tieto kirkon suunnittelijasta selviää maaliskuun aikana.
Kiihtelysvaaraan haetaan uuden kirkon suunnittelijaa kaksivaiheisen kilpailutuksen avulla. Ensimmäisessä vaiheessa pyydetään kirkon suunnittelusta kiinnostuneita arkkitehteja ilmoittautumaan mukaan kilpailutukseen. Toisessa vaiheessa Kiihtelysvaaran kirkon rakennustoimikunta valitsee ilmoittautuneista seitsemän parasta kilpailutuksen kriteerit täyttävää osallistujaa. Valituilta osallistujilta pyydetään hintatarjoukset kirkon suunnittelusta. Kilpailutuksen ensimmäinen vaihe päättyy 5.1.2020. Lopullinen tieto kirkon suunnittelijasta selviää maaliskuun aikana.
Kiihtelysvaaran uudesta kirkosta halutaan luoda yhteisön keskus, joka on samalla sekä pyhä että kodikas. Tavoitteena on, että rakennettava kirkko parantaa kaiken ikäisten osallisuutta, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja hyödyntää nykyaikaista tekniikkaa. ”Saman katon alle” -ajatuksen mukaisesti kirkko tulee olemaan muunneltavissa moneen eri tarkoitukseen. Uuden kirkon myötä nykyiset seurakuntatalon toiminnot siirtyvät kirkkoon.
Vapaaehtoistoiminta on monelle mieluinen tapa osallistua seurakunnan toimintaan. Joensuun seurakunnilla onkin tarjolla mitä moninaisimpia tehtäviä lähimmäispalvelusta messuavustajiin, tapahtumien järjestelytehtävistä arkunkantajiin ja Duka-puodin asiakaspalvelusta Kirkon keskusteluavun tehtäviin.
Aira Santanen toimii vapaaehtoisena asiakaspalvelijana Paremman maailman puoti Dukassa Joensuun seurakuntakeskuksella. Puodissa myydään Reilun kaupan ja Naisten Pankin tuotteita sekä pieniä lahjatavaroita ympäri maailmaa. Kuvassa taustalla myös vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Leena Mgaya. Kuva: Virpi Hyvärinen
– Jokainen vapaaehtoistehtävä on erityinen ja tärkeä, ja vapaaehtoiseksi saa tulla kuka vain, sanoo seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Leena Mgaya.
Korona-arjessa monet tehtävät ovat olleet Mgayan mukaan tauolla, ja joitakin tehtäviä on voitu toteuttaa toisella tavalla.
– Arkunkantaminen ja Kirkon keskusteluapu ovat tehtäviä, jotka ovat toteutuneet tavalliseen tapaan myös tiukimpana korona-aikana. Myös lähimmäispalvelun ulkoilukaveri-toimintaa on voitu jonkin verran toteuttaa, kertoo Mgaya.
Sopivaa tehtävää voi katsella itselleen vapaaehtoistyo.fi-sivustolla verkossa tai soittamalla seurakunnan työntekijälle tai vapaaehtoistoimintaa koordinoivalle Mgayalle.
– Vapaaehtoistyo.fi-nettisivusto uusiutui valtakunnallisesti syksyn 2020 aikana. Nyt opettelemme uuden sivuston käyttöä ja mahdollisuuksien mukaan avataan sivustolle tehtäviä. Jos Joensuun seurakunnissa ei ole sivustolla avoinna useita tehtäviä, aina voi ilmoittautua avoimeen tehtävään, joka koskee kaikkia seurakuntia. Jos ilmoittautuu siihen, otamme yhteyttä ja voimme jutella siitä, minkälaiset tehtävät kiinnostavat ja miten voisi edetä, kertoo Mgaya.
Joensuun seurakuntayhtymässä on käynnissä Vapaaehtoisuus voimavarana -hanke, jonka puitteissa toteutettiin loppuvuodesta 2020 kysely vapaaehtoisten ja työntekijöiden parissa. Vastauksia saatiin vapaaehtoisilta 120 ja työntekijöiltä 31.
– Vapaaehtoisten kyselyssä oli mahdollisuus osallistua arvontaan. Arvonta on suoritettu, ja Duka-puodin lahjakortit toimitettu voittajille. Hankkeen raportointia tehdään tammikuun aikana ja tuloksista kerrotaan helmikuussa, kertoo Mgaya.
Pappi ja tietokirjailija Kari Kuula kokoaa seimiasetelmaa ja antaa ajatusten kulkea sinne, minne kukin asetelman hahmoista niitä vie. Seimen ympärille kiertyy koko elämä, mennyt ja oleva.
”Maria ja Joosef eivät mahtuneet majataloon, vaan päätyivät talliin. Tässä on osuva kuva elämästä. Unelmat eivät aina toteudu ja joskus elämä satuttaa kipeästikin”, kirjoittaa Kari Kuula. Kuva: Pixabay.
Otan kaapista laatikon ja avaan kannen. Jouluseimen osat ovat siistissä järjestyksessä viime joulun jäljiltä. On aika koota tutut hahmot Jeesus-lapsen ympärille. Samalla mietin, miten elämän koko kirjo tulee näkyviin heidän kauttaan.
Anna syli, johon käpertyä
Pystytän ensin tallin, jonne Jeesus-lapsi syntyy. Talli on eläinten koti. Joulusta puhutaan perheen juhlana, mutta silloin helposti unohtuu, että Suomessa reilusti yli miljoona ihmistä asuu yhden hengen taloudessa. Se on melkein puolet maan asuntokunnista. Sinkuillakin on toki perhe, joskaan ei samalla tavalla kuin parisuhteessa elävillä.
Kodit ovat monenlaisia. Jonkin oven takana asutaan yksin omasta valinnasta. Jos sopiva kumppani osuu kohdalle, asiaa voidaan miettiä uudestaan, mutta hyvä on olla näinkin.
Joku toinen taas kaipaa ihmistä vierelleen. Joulunkin rukous kuuluu: ”Anna minulle syli, johon käpertyä.” Monen ikäihmisen läheinen on jo taivaan kodissa. Muistot lämmittävät, mutta eivät sammuta ikävää.
Eläimetkin ovat tärkeällä paikalla joulun kodeissa. Monelle koira on ystävistä uskollisin. Aina iloinen isäntänsä nähdessään. Aina valmis leikkiin tai ulkoiluun. Olisipa ihmisten kanssa yhtä mutkatonta kuin lemmikkien.
Kolmanneksi paras riittää
Maria ja Joosef eivät mahtuneet majataloon, vaan pää-tyivät talliin. Tässä on osuva kuva elämästä. Unelmat eivät aina toteudu ja joskus elämä satuttaa kipeästikin.
Sitäkin ehtii miettimään joulun hiljaisina päivinä. Kun kukaan ei soita tai koputa ovelle. Välit läheisiin ovat etääntyneet eikä ystäviä ole vain löytynyt. Ehkä olin loukkaantunut liian pienestä. Ei olisi pitänyt jäädä omaan kuoreen, vaan olla aloitteellisempi ystäväsuh-teissa.
Melkein jokainen löytää elämänpolultaan raskaita vaiheita. Perheen hajoaminen, suuri taloudellinen vastoinkäyminen, epäonnistuminen työssä tai joku terveysongelma. Näin ihminen haavoittuu vuosien varrella. Jotkut haavat paranevat vähitellen, toiset jäävät jomottamaan.
Jumalan Poika syntyy kuitenkin sinne talliin, ei unelmien vaan todellisen elämän keskelle. Hänen läheisyytensä voi tuoda levollisuutta elämäni keskeneräisyyksiin ja kipuihin. Hän opettaa minua hyväksymään oman tieni kuormineen ja risteineen.
Tässä on yksi onnen salaisuus. Tavoittelen kyllä unelmia, mutta samalla suostun siihen, mihin elämä vie. Toiseksi tai kolmanneksi paraskin tie on riittävän hyvä. Ja jokaiselta polulta löytyy jotakin hyvää ja kaunista.
Jos osaan ajatella näin, en kiusaa itseäni pettymyksen tunnulla, vaan katson sitä hyvää, mitä olen saanut.
Pyhyyden kaipaus kaikkialla
Pyörittelen kädessäni kolmea itämaan tietäjää, jotka tulivat kunnioittamaan vastasyntynyttä Vapahtajaa. He kertovat, että jokaisessa maailman kolkassa aavistetaan taivaan voimien todellisuus. Emme ole yksin ja omassa varassamme, vaan suurempi tahto kaitsee kaikkeutta.
Tätä tuntua ei tosin aina nimetä kovin uskonnollisesti. Jumala kyllä antaa merkkejä itsestään, taivaalle syttyy tähtiä, mutta niitä ei tunnisteta. Silti sisältä nousee sanaton pyhyyden kaipaus ja kiitollisuus elämän lahjoista. Se on jumalanpalvelusta, vaikka itse ei asiaa ajattelisikaan niin.
Tietäjien kautta koen perheyhteyttä kaikkien ihmisten kanssa. Olemme saman Luojan lapsia ja sama taivaan taju asuu meissä kaikissa. Kunpa osaisimme elää sovussa.
Et ole sitä, mitä teet, vaan sitä mitä sinulle annetaan
Paimenet ovat jouluyönä arkisessa työssään. Joillekin joulu on työvuoden raskainta aikaa. Pitkiin päiviin täytyy venyä, sillä tuntuva osa vuoden tuloksesta tehdään nyt. Samalla joulu arkistuu niin, että se menettää kirkkaimman hohtonsa.
Toiset taas pääsevät jouluksi lomalle, koululaiset ja opiskelijat melkein kahdeksi viikoksi. Viikkorutiinit ja arjen pakkosoitto katkeavat hetkeksi.
Ihanaa kun ei tarvitse mennä töihin, joku ajattelee mielessään. Ääneen sitä ei sanota, koska tunnetaan syvää kiitollisuutta siitä, että ylipäätään on työtä. Joku muistaa lomautettuja ja potkut saaneita työtovereitaan ja kokee syyllisyyttä siitä, että juuri hän sai pitää työpaikkansa.
Puhe työstä puristaa syvältä opintonsa päättäneitä nuoria, jotka eivät millään saa ensimmäistä työpaikkaansa. Valintakisat voittavat aina ne, joilla on jo kokemusta alalta. Moni uupuisi sata kertaa mieluummin työn paljouteen kuin sen puutteeseen.
Joku toinen taas muistelee jouluasetelman paimenia katsellessaan, kuinka itse teki aikanaan työtä yötä päivää. Silloin se tuntui välttämättömältä, mutta jälkeenpäin tajuaa sen olleen ahneutta ja itsekkyyttä.
Nyt katumus kalvaa mieltä. Työn alttarille uhrattiin liikaa. Muu elämä unohtui. Lapset jäivät etäisiksi ja puolisostakin vieraantui vähitellen.
Ihminen mittaa itseään niin helposti aikaansaannoksillaan. Olet sitä mitä teet. Arvosi mitataan sillä, mitä tuotat. Jouluevankeliumi määrittelee ihmisen arvon toisella tavalla. Sinulle syntyy Vapahtaja, koska sinua rakastetaan. Et ole sitä mitä teet, vaan mitä taivas antaa sinulle.
Ja taivas – Luojasi – antaa sinulle elämän, olemassaolon. Olet siis itseisarvo. Et väline jonkin suuremman palveluksessa, vaan arvokas sellaisenaan.
Asetan paimenet tallin vierelle.
Oletko tavannut enkelin?
Mihin laittaisin enkelit? Hehän ilmoittivat paimenille hyvän uutisen Vapahtajan syntymästä. Sana enkeli tarkoittaa lähettilästä. Jumala kun ei useinkaan tee asioita suoraan, vaan lähettää enkelinsä asialle.
Joskus enkeli saa tavallisen ihmisen hahmon. Juttelen ystävälle tai satunnaiselle tuttavalle niitä näitä. Yhteys tuntuu niin hyvältä, että avaudun enemmän ja kerron hänelle kipeistä huolistani. Hän kuuntelee. Ehkä sanoo jotakin, enemmän kuitenkin vain osoittaa ymmärrystä ja myötätuntoa.
Siinä puhellessa kuormani kevenee. Tilanteen jälkeen on ihmeen puhdistunut olo. Näen valoa ja tunnen iloa.
Puhuin ihmiselle, mutta kohtasin enkelin. Näin taivaan voimat toimivat ihmisten kautta. Niinpä asetan yhden enkelin keskelle tallia seimen taakse. Se kertoo, että aina kun ihmiset tulevat koolle, joku heistä voi olla enkeli toiselle.
Hän syntyy kahdesti
Viimeiseksi seimi ja Jeesus-lapsi. Äiti Maria siihen vierelle ja Joosef vähän kauemmaksi.
Heitä asetellessani mietin, kuinka Jumalan Poika syntyy kahdella tavalla. Hän tulee äitinsä kautta maailmaan ihmiseksi. Ja uskon kautta hän syntyy minun sydämeeni minun ystäväkseni ja vapahtajakseni.
Tuo usko on sanatonta vastaanottamista. Sen näkyvä muoto on kiitos. Kiitos lahjoistasi, näkyvistä ja näkymättömistä, sinä salattu, jota Jumalaksi kutsutaan.
Tässä joulun sanoma lyhyesti. Jumalan Poika tuli ihmislapseksi, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia. Kiitos siitä.
Vaalikausi on ehtinyt jo puoliväliin. Kaksi vuotta sitten marraskuussa valittiin sekä ensikertalaisia että konkareita päättämään seurakuntien asioista. Miten alkukausi on sujunut ja mitä odotuksia vaaleilla valituilla luottamushenkilöillä on loppukaudeksi?
Vaalikausi on ehtinyt jo puoliväliin. Kaksi vuotta sitten marraskuussa valittiin sekä ensikertalaisia että konkareita päättämään seurakuntien asioista. Miten alkukausi on sujunut ja mitä odotuksia vaaleilla valituilla luottamushenkilöillä on loppukaudeksi?
Seurakuntien luottamushenkilöt Petri Karvinen ja Kaija Majoinen ovat nähneet koronapandemian vaikutukset seurakuntien päätöksentekoon. Vaalikauden toiseen puoliskoon he suhtautuvat avoimen myönteisesti. Kuva: Kirsi Taskinen
Ensikertalainen Petri Karvinen lähti mukaan seurakuntien päätöksentekoon kaksi vuotta sitten avoimin mielin. Sisäänajovaihe sujui nopeasti ja ongelmitta, vaikka ensimmäisenä vuotena olikin paljon uutta opittavaa. Karvinen otettiin positiivisesti vastaan Rantakylän seurakuntaneuvostossa.
– Uudet kasvot olivat selvästi tervetulleita konkareiden joukkoon, hän muistelee.
Pyhäselän seurakuntaneuvoston luottamushenkilö Mari Kärki-Puustinen on ollut mukana seurakuntien päätöksenteossa jo 14 vuoden ajan, vaikka väliin mahtuu tauko viime vaalikaudella. Kokemuksensa myötä Kärki-Puustisella oli jo vaalikauden alussa hyvä kuva siitä, mitä luottamushenkilön tehtävä tuo tullessaan. Tärkeintä on mahdollistaa seurakuntien toiminta. Lisäksi hän nostaa esiin hengellisen ulottuvuuden.
– Yksi tehtävämme on rukous, rukoilla itse ja kertoa seurakuntalaisille, että me kaikki rukoilisimme oman ja muiden seurakuntien puolesta.
Talous ja korona puhuttaneet
Jokaisessa Joensuun alueen seurakunnassa toimii oma vaaleilla valittu seurakuntaneuvosto. Seurakuntien päätöksenteko jakautuu monelle eri tasolle ja juuri seurakuntaneuvostot ovat lähimpänä seurakuntien arkea. Ne päättävät mm. varojen käytöstä ja laativat suunnitelmat seurakuntien käytännön toiminnasta. Viimeisen kahden vuoden aikana asialistat ovat olleet monipuolisia.
– Meillä on puhuttanut eniten talous, mutta sekaan on mahtunut keskustelua kaikenlaisista asioista, Petri Karvinen kertoo.
– Vuosittain toistuvan perustyön lisäksi meillä on käsitelty korona-ajan uusia haasteita ja esimerkiksi sitä, miten työntekijät voivat kohdata tässä ajassa seurakuntalaisia, Mari Kärki-Puustinen jatkaa.
Mieleenpainuvinta alkukauden aikana on ollut molemmille korona ja sen vaikutukset. Kun tapahtumia on peruttu ja toimintaa rajoitettu, seurakunnat ovat joutuneet pohtimaan omaa tehtäväänsä uudella tavalla.
Kokouksissa avoin ilmapiiri
Kaikki Joensuun seurakunnat pääsevät ääneen seurakuntayhtymän yhteisissä päätöksentekoelimissä: yhteisessä kirkkovaltuustossa ja yhteisessä kirkkoneuvostossa. Valtuustossa on vaaleilla valittuja luottamushenkilöitä kaikista yhtymän seurakunnista. Yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet taas valitsee valtuusto keskuudestaan.
Tällä kaudella paikallistason päätöksiä tekee myös Pielisensuun seurakunnan Kaija Majoinen, joka valittiin vaaleilla valtuustoon ja sitä kautta neuvoston jäseneksi. Majoinen on motivoitunut erityisesti kuukausittain kokoontuvan yhteisen kirkkoneuvoston työskentelyyn.
– Olen iloinnut siitä, miten vankalla ammattitaidolla johtavat viranhaltijat ovat valmistelleet päätettäväksi tulevia asioita. Valtuusto kokoontuu harvemmin, joten kokousten yhteydessä pidettävät iltakoulut ja infot ovat tervetulleita.
Yhteinen kirkkoneuvosto muun muassa valmistelee yhteisen kirkkovaltuuston kokoukset ja panee toimeen sen päätökset. Vaativasta tehtävästä huolimatta kokouksissa on lämminhenkinen tunnelma.
– Puheenjohtajamme on onnistunut luomaan kerran kuukaudessa pidettäviin kokouksiin avoimen, keskustelevan ja arvostavan ilmapiirin. Jo kokouksen alut itsessään ovat mieleenpainuvia, alkavathan ne alkuhartaudella. Näin ajatukset suuntautuvat seurakunnan perustehtävään ja siihen, miksi olemme koolla, Majoinen miettii.
Vaalikausi jatkuu
Vaalikauden toiseen puoliskoon Petri Karvinen, Mari Kärki-Puustinen ja Kaija Majoinen suhtautuvat avoimen myönteisesti.
– Odotan, että voimme suuntautua entistä enemmän tulevaisuuden tekemiseen käynnistyvän strategiatyön myötä. Kirkolle avautuu tässä epävarmuuksien ajassa paljon mahdollisuuksia, kun vain rohkeasti tartumme niihin. Kun on Jumalan siunaus matkassa ja yhteistyö toimii, voimme saada paljon aikaan vähälläkin rahalla. Talousnäkymät itsessään toki tiukkenevat, mutta kehittämishankkeisiin on saatavilla myös ulkopuolista rahoitusta, Majoinen kertoo.
– Itse joudun loppukautena pohtimaan, kuinka paljon olen valmis käyttämään omaa aikaani tehtävässä. Luottamushenkilön tehtävä on niin mielenkiintoinen ja imee helposti mukaansa kokonaan, Kärki-Puustinen pohtii.
– Vaikka pandemia ehkä painuukin taka-alalle ennen kauden loppua, niin sen talousvaikutuksia päästään varmasti käsittelemään monen monta kertaa. Joten pää pystyssä kohti niitä haasteita, Karvinen rohkaisee.
Talous on tuttu aihe yhteisessä kirkkoneuvostossa
Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli marraskuun kokouksessaan mm. koko seurakuntayhtymän ensi vuoden talouslukemia ja suunnitelmia. Luottamushenkilöt kuulivat, mitä vaikutuksia koronalla on ollut seurakuntayhtymän talouteen tänä vuonna ja miten yhtymä varautuu koronapandemian todennäköiseen jatkumiseen vuodenvaihteen jälkeen.
Kokouspuheenvuoroissa vilahtelevien taloustermien ymmärtäminen ei ole välttämättä helppoa luottamushenkilöille. Yhteisen kirkkovaltuuston ja -neuvoston edustajaa Kaija Majoista auttaa se, että talouden käsitteet ovat hänelle osittain ennestään tuttuja.
– Hallintotieteen opinnot ja työkokemus auttavat talousasioissa, mutta onhan seurakuntayhtymän taloudessa toki uutta opittavaa, esimerkiksi lukuisiin kiinteistöihin liittyvät talousasiat ns. korjausvelkoineen.
En ole kova tekemään uudenvuodenlupauksia, mutta tarkastelen mielelläni päälinjoja omasta elämästä ja pohdin, mistä on hyvä pitää kiinni, mitä olisi kannattanut tehdä toisin.
Kirkkotie 