Ihmeellinen valo! Taivaan antia riittää jaettavaksi ja sitä on tarjolla kaikille tasapuolisesti. Valo vapauttaa, herättää ja antaa kasvun.
”Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas.
Sinä valutat voimasi minuun niin kuin nukkuvaan.
Saan silmäni auki ja jalkani nousemaan.
Oi ihana valo, niin on nimesi kaunis sana.”
– Kalle Chydenius
Vihdoinkin kevät vai voisiko sanoa: vihdoinkin on kesä ja kärpäset! Tuntuu, kuin hiljalleen heräilisi pitkästä talviunesta, jolloin voi pyyhkiä kylmähyhmät silmäkulmista, ojennella jähmeät jäsenensä, kääntää katseensa valoa kohti ja lämpöön luottaen kylvää siemenet maahan satoa odottaen. Jälleen voi toivottaa tervetulleeksi mustan mullan tuoksun, lehtivihreän ja kukkasten väriloiston! Tervetuloa myös maailmanympärysmatkoilta palaavat linnut kesäisine kiitoslauluineen!
Ihmeellinen valo! Taivaan antia riittää jaettavaksi ja sitä on tarjolla kaikille tasapuolisesti. Valo vapauttaa, herättää ja antaa kasvun. Sanotaan, että ihminen Jumalan kuvana heijastaa taivaallista valoa ja hyvyyttä. Hyvyydellä on myös vapauttava ja kasvuun rohkaiseva vaikutus. Usein valo heijastuu toisen ihmisen silmistä, kun katse on hyväksyvä ja rakastava. Toisinaan valo välittyy hymyssä, toisinaan kosketuksessa, joskus kuulluksi tulemisen kokemuksessa. Hetkenkin kestävä hyväksyvä huomio voi lohduttaa ja rohkaista, pienikin apu tuoda toivon arkihämärän keskelle.
Helluntain kirkkotekstissä Pyhän Hengen voima ilmeni opetuslasten keskellä kielten moninaisuutena – heidän kuultiin puhuvan Jumalan teoista monilla kielillä. Sanat oli kuitenkin helppo ohittaa – useat pilkkasivat ja ajattelivat heidän olevan ”makeaa viiniä täynnä”. On kuitenkin kieli, jota ei ohiteta ja jota jokainen ihminen ymmärtää – rakkauden kieli. Alkuseurakunnan ihmiset, Kristuksen seuraajat, tunnistettiin heidän teoistaan: He pitivät huolta köyhistä, sairaista, leskistä, orvoista ja osattomista. Rakkauden kieli tunnistettiin, sillä teot ja asenteet puhuivat puolestaan.
”Tule, Pyhä Henki,
ja lähetä taivaallisen valosi säteily.
Tule, köyhien Isä. Tule, lahjojen antaja.
Tule, sydänten valo, sinä paras lohduttaja,
sielun suloinen vieras ja lämpö.
Oi, ihmeellinen valo,
pese se mikä on likaista, kastele se mikä on kuivaa,
paranna se mikä on haavoittunut.
Murra se mikä on kovaa, lämmitä se mikä on kylmää.
Etsi kaikki eksyneet. Anna sinuun luottaville pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistus, anna onnellinen loppu, anna ikuinen ilo.”
– Päivän rukous (helluntai), Kirkkokäsikirja
Marita Tiili seurakuntapastori
Pyhäselän seurakunta
Ihmisellä voi olla satoja seuraajia sosiaalisessa mediassa, mutta kadulla ei heistä tunne ketään.
Jarkko Riikonen. Kuva: KK-kuva
”Elämässä on niin, että helpommin saa uuden muijan ku kunnon kaverin.” Tämä Simo Salmisen, tai siis Sörsselssönin, esittämä mielipide ei varmaankaan ole nykyään poliittisesti korrekti, enkä henkilökohtaisessa elämässäni ole samaa mieltä, mutta ideaa väitteessä on. Riippumatta siitä puhutaanko muijista vai äijistä, voi kyynisesti todeta, että ”kyllä meressä kaloja riittää”. Ystäviä, hyvistä ystävistä puhumattakaan, ei liikoja ole tarjolla. Henkilökohtaisesti olen jokseenkin tarkka käyttämistäni termeistä. Minulla on ilokseni paljon tuttuja, huomattava määrä kavereita, jonkin verran ystäviä ja kourallinen hyviä ystäviä – tai Sörsselssönin sanoin, kunnon kavereita. Koen olevani tässä suhteessa onnekas.
Ulkomaalaisten keskuudessa meille suomalaisille annetaan helposti sellainen ennakkoluuloinen leima, että meihin on hankala tutustua, mutta kuoren läpäistyään meistä saa luotettavia ystäviä. Heh, nähdäkseni tämä hidassyttyisyys ei koske vain ulkomaalaisia, paljon pienempikin ”erilaisuus” riittää. Ainakin lapsuuteni paikkakunnalla vähäväkisen kirkonkylän ja kunnan kasvukeskuksen välillä pidettiin vihaa, käsittääkseni noin niin kuin perinteen vuoksi.
Minulla tulee keväällä kuluneeksi 30 vuotta ylioppilaaksi tulosta. Ylioppilaaksi tulo oli yllätys silloin ja 30 vuoden kuluminen nyt. Olen yrittänyt kompensoida tätä jälkimmäistä yllätystä etsimällä lukioaikaisia luokkakavereita ja ottamalla heihin yhteyksiä. Suureksi ilokseni varsin monet olenkin löytänyt ja saanut takaisin kadonneen yhteyden. Joidenkin ihmisten kanssa on helppo jatkaa tarinaa, vaikka väliaikaa on kertynyt vuosikymmeniä.
Asia, josta olen pahoillani ja jokseenkin huolissani, on se, että varsin monella nuorella ihmisellä ei näytä olevan lainkaan ystäviä, hyvistä ystävistä puhumattakaan. Kouluissa ja oppilaitoksissa syntyy tuttavuuksia, mutta jostain syystä niitä ei osata syventää ystävyydeksi. Ihmisellä voi olla satoja tai jopa tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa, mutta kadulla ei heistä tunne ketään. Voi toki olla, että tämä on uusi normaali ja itse olen taas jäänyt ajasta, mutta ajattelen ihmisen kaipaavan myös reaalielämän ystäviä. Mitä mieltä sinä olet, onko someystävyys ”oikeaa” ystävyyttä?
Haluaisin kannustaa kaikkia etsiytymään nykyisten tai vanhojen ystävien seuraan, se on ehkäpä helpompaa kuin uusien löytäminen. Ennen kaikkea toivoisin, että jokaiselle löytyisi ainakin yksi ”kunnon kaveri”.
Jarkko Riikonen erityisnuorisotyöntekijä
Poliisin Ankkuri-ryhmä
Tulevaisuustyöryhmä koostuu pääosin seurakuntavaaleilla valituista luottamushenkilöistä.
Joensuun seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti toukokuun kokouksessaan perustaa tulevaisuustyöryhmän, joka avustaa seurakuntayhtymää ja siihen kuuluvia seurakuntia mm. strategian valmistelussa ja kokeilutoiminnassa, seurakuntalaisten osallisuuden edistämisessä sekä hengellisen ydintehtävän esillä pitämisessä.
Tulevaisuustyöryhmä koostuu pääosin seurakuntavaaleilla valituista luottamushenkilöistä. Työryhmän jäseniksi nimettiin Tiina Sotkasiira, Pekka Auvinen, Petri Hämäläinen, Antti Kyytsönen, Iiris Lehtoja Kaija Majoinen. Yhteyshenkilönä tulevaisuustyöryhmän ja yhteisen kirkkoneuvoston välillä toimii kirkkoherra Tiina Reinikainen. Työryhmä toimii nykyisellä kokoonpanollaan vaalikauden loppuun 31.12.2022 saakka.
Kesäkukkien, mullan ja lannoitteiden lisäksi kukkamyymälästä saa leikkokukkia, viherkasveja ja kukkasidontaa.
Joensuun hautausmaalla (Rauhankatu 4) sijaitseva Hautainhoitorahaston kukkamyymälä on jälleen avattu. Kukkamyymälästä voi ostaa näppärästi kukkia niin haudoille kuin kotia tai puutarhaa kaunistamaan. Kesäkukkien, mullan ja lannoitteiden lisäksi kukkamyymälästä saa leikkokukkia, viherkasveja ja kukkasidontaa.
Rauhankappelin läheisyydessä sijaitseva myymälä on avoinna vuosittain vapusta pyhäinpäivään. Toukokuun ajan myymälä on avoinna ma–pe klo 8.30–16, kesäkuun ajan ma–pe klo 8–17 sekä la klo 9–13 ja 1.7. alkaen ma–pe klo 8.30–16. Puhelinnumero kukkamyymälään on 013 2635 575.
Seurakunta tulee seuraavien vuosien aikana kehittämään tämän suunnitelman avulla omaa työtään niin, että se pystyy vastaamaan nopeasti ajan muuttuviin haasteisiin.
Kontiolahden kirkkovaltuusto hyväksyi toukokuussa seurakunnan uuden strategian ”Avaa uusi ovi” vuosiksi 2021–2026. Strategian myötä Kontiolahden seurakunta rohkaisee jokaista seurakuntalaista avaamaan uuden oven uskoon, toivoon ja rakkauteen. Seurakunta tulee seuraavien vuosien aikana kehittämään tämän suunnitelman avulla omaa työtään niin, että se pystyy vastaamaan nopeasti ajan muuttuviin haasteisiin.
Verkostoituminen ja yhteistyö, vapaaehtoisten kouluttaminen ja lisääntyvä digitalisaatio ovat seuraavien vuosien haasteita seurakunnassa. Toimintaa uudistamalla uusia jäseniä kutsutaan mukaan kantamaan yhteistä vastuuta alueen lapsista ja nuorista sekä luomakunnasta. Laaja-alainen viestintä on osa seurakunnan työn avaamista kirkon arjesta vieraantuneille. Seurakunnan arjen perustehtävät – kasvatus ja diakonia – edistävät kaikkien kontiolahtelaisten hyvinvointia.
Lapsen vammautuminen kolarissa on saanut Kirsi Leskelän näkemään jokaisen arkisen päivän arvon. Elämä kun voi muuttua tai päättyä milloin vain.
Lapsen vammautuminen kolarissa on saanut Kirsi Leskelän näkemään jokaisen arkisen päivän arvon. Elämä kun voi muuttua tai päättyä milloin vain.
Kirsi Leskelän mukaan Marika-tytär kommunikoi silmillään ja vastaa kysymyksiin silmänräpäyksillä. – Kyllä Marika mielestäni ymmärtää hyvinkin paljon, vaikka ei pysty sanoilla kommentoimaan. Silmät ovat sielun peili. Niistä näkyy ilo, suru, pelko ja kaikki. Kuva: Virpi Hyvärinen
Siitä on nyt 18 vuotta ja 25 päivää, kun ylämyllyläisen Kirsi Leskelän elämä muuttui peruuttamattomasti.
Kirsi oli ollut miehensä ja 2-vuotiaan tyttärensä Marikan kanssa Lieksassa siskoaan tapaamassa, kun heti kotimatkan alussa, Rauhalan koulun ohi päästyä, vastaantuleva auto olikin yhtäkkiä Kirsin perheen auton kaistalla. Törmäys oli väistämätön.
Auto alkoi savuta. Tuli hirveä hätä, että nyt se syttyy tuleen. Kirsi katsoi takapenkille. Näytti siltä, että Marika nukkuu.
– Menin nostamaan häntä autosta. Sanoin hänelle, että heräähän. Sitten huomasin, että kypärämyssy alkoi mennä vereen.
Sairaalasta kotiin puhe- ja liikuntakyvytön tyttö
Onnellinen viulun omistaja päivää ennen onnettomuutta. Kuvassa Marika on iältään 2 v 5 kk. Kuva: Kirsi Leskelä.
Siitä alkoi Kirsin odottamaton ja yhä jatkuva matka vammautuneen lapsen äidiksi ja omaishoitajaksi. Kolaripaikalta Marika vietiin Ilmari-helikopterilla Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa hänet leikattiin ja siirrettiin teholle.
– Olimme siellä kuukauden ja sitten vielä puolitoista kuukautta sairaalassa Joensuussa. Lopulta saimme mukaan puhe- ja liikuntakyvyttömän tytön entisen vilkkaan papupatatytön sijaan.
Alusta asti Kirsille ja hänen puolisolleen oli selvää, että he haluavat hoitaa tyttärensä kotona. Kotiin pääsy ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä vaikeasti vammautuneelle lapselle suositeltiin laitoshoitoa.
– Ensimmäisessä palaverissa, jossa kotiutumishaaveesta puhuttiin, oli varmaan kymmenen ihmistä mukana. Onneksi osastonlääkärin kanta oli se, että siitä lähdetään, mikä on perheen toive, ja tuetaan siinä. Hänen kantansa painoi, ja niin pääsimme kotiin koeajalle.
Leikkauksia, uusia sairauksia ja yllättäen syntyvä katsekontakti
Ei uusi arki kotona helppoa ollut. Perushoitajan koulutuksen saanut Kirsi ei ollut aiemmin hoitanut epileptikkoa. Marikan hoito tarvitsi jatkuvaa läsnäoloa ja valvontaa, mutta ulkopuolinen hoitaja kävi alkuun vain kuusi tuntia viikossa. Niin, että Kirsi pääsi kauppaan.
Kun toisella kymmenellä olevien isosisarusten lisäksi Marikalle syntyi vuoden kuluttua vielä pikkuveli, alkoivat Kirsiltä kädet loppua. Silloin Marikalle saatiin kotiin lisää hoitoapua.
– Marikan hoidettavuus on vuosi vuodelta lisääntynyt. Hänelle tehtiin uusia leikkauksia pään alueelle jo ensimmäisen vuoden aikana, ja kasvamisen vuodet ovat tuoneet uusia sairauksia. Tuli skolioosileikkaus, mikä johti trakeostomiaan. Tuli haimatulehdus, mikä johti munuaistoimenpiteeseen. Kyllä tässä melkoisen sairaanhoitajan oppimäärän on suorittanut ihan kantapään kautta.
Vaikka vuosiin liittyi paljon haasteita ja sairauksia, valoakin niissä oli. Yksi tärkeä hetki tuli puolentoista vuoden päästä kolarista.
– Marika oli aluksi lähes sokea, silmät katsoivat tyhjyyteen eikä niihin saanut kontaktia. Sitten kerran, kun katselin telkkaria ja Marika istui sylissäni, jäin katsomaan hänen silmiään. Tuntui, että nyt sieltä katsoo joku. Hymyilin, ja hän hymyili takaisin. Siinä tuli itku. Joku lukko Marikassa oli auennut.
Hakemusten tehtailua ja viranomaisyhteyksiä
Jos ihmisen fysiologia ja anatomia tulivat Kirsille vuosien mittaan tutuiksi tyttären sairauksia seuratessa, eräänlaista korkeakoulua on käyty myös erilaisten tukien ja korvausten hakemisessa. Papereita on laitettu vetämään niin vakuutusyhtiöön, maistraattiin, sosiaalitoimen vammaispalveluihin kuin Kelaankin.
Aina tuen saaminen ei ole ollut helppoa, olipa kyse hoidon saamisesta kotiin Marikalle tai omaishoidon tuen ja vapaiden myöntämisestä Kirsille.
– Olen pyrkinyt aktiivisesti löytämään vertaistukea niin Aivovammaliitosta kuin tapaturmaisesti vammautuneiden lasten Tatu ry:stä. Toimin itsekin Tatun hallituksessa ja vertaistukiäitinä.
Omaishoitajaksi voi päätyä myös nuorena
Myös omaishoitajien verkosto on tullut Kirsille viime vuosina tärkeäksi. Hän toimii aktiivisesti Joensuun seudun omaishoitajissa ja on käynyt vertaisohjaajakoulutuksen.
– Lähdin mukaan alun perin siksi, että monesti omaishoitajat mielletään puolisoitaan hoitaviksi ikäihmisiksi. Mutta ei omaishoitajuus ole vain ikäihmisten juttu. Se voi koskettaa ketä vain, ja hoidettava voi olla puolison sijaan lapsi, vanhempi tai muu läheinen.
Kirsin mukaan monella omaishoitajalla on huoli omasta tai läheisten jaksamisesta. Hän toivoo, että viranomaiset ymmärtäisivät sitä puolta, että sekä omaishoitajat että hoidettavat vanhenevat ja apuja tarvitaan.
– Kun apua menee pyytämään, vastaukseksi tarjotaan helposti laitospaikkaa, vaikka omaishoitaja ei itse sitä haluaisi. Vaikka apua saisi kotiin paljonkin, se on silti yhteiskunnalle halvempaa kuin laitoshoito.
Marikan kohdalla yhteiskunnalta saatava tuki on sinnikkään paperityön tuloksena tällä hetkellä parempi kuin koskaan. Parikymppiseksi nuoreksi naiseksi varttunut Marika saa Kelalta eläkettä ja vakuutusyhtiön korvaamana kuntoutuksena fysioterapiaa kolme kertaa viikossa. Erityisen mieluinen musiikkiterapia on koronan vuoksi tauolla.
– Puolentoista vuoden ajan Marikalla on ollut myös säännöllinen yöhoito, mikä helpottaa elämäämme kovasti. Vaikka Marikalla on nyt hoitaja 48 tuntia viikossa, jää minulle silti 16 tuntia joka päivä ja lisäksi kokonainen vuorokausi. Ei se ihan kevyttä ole.
Vaikeinta on suru siitä, mitä lapsi elämässään menettää
Kun Kirsi katsoo nyt menneitä vuosia taaksepäin, vaikeinta niissä eivät ole olleet paperityöt saatikka sairaan lapsen hoitaminen. Vaikeinta on ollut suru siitä, mitä lapsi vammautumisen myötä elämässään menettää.
– Yllätin itseni jo ensimmäisinä päivinä teholla suremasta sitä, että Marika ei ikinä saa kokea tiettyjä elämänvaiheita: uusiin ystäviin tutustumista, puolison löytämistä, perheen perustamista.
– Tällaisten miettiminen tuntui aluksi hölmöltä, mutta kun olen jutellut vertaisten kanssa, olen ymmärtänyt, että tällaisia vammautuneen lapsen äiti murehtii.
Myös ihmisten tapa suhtautua vammaiseen tyttäreen on toisinaan satuttanut syvästi.
– Joku lääkäri sanoi kerran, että Marikahan on vain häkkilintu, oman kehonsa vanki. Muistan, miten seisoin sen jälkeen sairaalan käytävässä ja soitin miehelle ja tyttärelle, että tulkaa, minulla leviää pää. Monta kertaa on ollut mielessä, että miten joku voi sanoa niin.
Marika on huumorintajuinen tyttö. – Kotona on koira ja neljä kissaa, joiden touhujen seurailu on Marikalle mieluisaa. Ja kun telkkarissa on joku hauska juttu, niin ihan oikeassa kohdassa hän huvittuu, sanoo Kirsi Leskelä. Kuva: Kirsi Leskelä.
”Ihmeellisen taistelijatyttären olen saanut”
Iloa puolestaan on tuonut Marikan positiivinen luonne.
– En tiedä, mistä hän sen ilon kerää, mutta joskus kun itsestä tuntuu, että miten tästä selvitään, niin Marika silmillään viestii: kuule äiti, ei mitään hätää, kyllä tästä mennään.
Sitä Kirsi on miettinyt, että elämänhaluko se tytössä on niin vahva, että tässä yhä ollaan, vaikka menettämisen pelko on usein ollut todellinen ja vahvasti läsnä.
– Monta kertaa Marika on ollut sairaalassa kriittisessä tilassa ja meille on sanottu, ettei lääketiede enää voi tilanteelle mitään. Siinä tullaan siihen, että kuka sitten voi. Kuka on voinut?
Kirsi on liimannut Marikan huoneen seinälle tarran, jossa lukee monelle tuttu Raamatun säe: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
– Ehkä sitä on aina pyydetty, etsitty, kolkutettu. Ihmeellisen taistelijatyttären olen saanut. Nöyräksi tällainen ihmisen tekee. Sitä ymmärtää, että elämä ei ole itsestään selvää. Marikan kohdalla kun jokainen päivä on ollut lahja.
Seurakuntien päiväkerhot ovat maksuttomia ryhmiä, jotka kokoontuvat viikoittain. Kerhot ovat avoimia kaikille kirkon jäsenyydestä riippumatta. Haku syksyn päiväkerhoihin on parhaillaan käynnissä.
Seurakuntien päiväkerhot ovat maksuttomia ryhmiä, jotka kokoontuvat viikoittain. Kerhot ovat avoimia kaikille kirkon jäsenyydestä riippumatta. Haku syksyn päiväkerhoihin on parhaillaan käynnissä.
Rantakylän seurakunnan luontokerhossa etsittiin hyvän paimenen sunnuntain innoittamana Utran saareen piilotettuja lampaan kuvia vihjeiden avulla. Kerholaiset Elea Koistinen (vas.) ja Jasper Rossi, harjoittelija Jemina Pulkkinen sekä ohjaajat Paula Suliman ja Anu Hynninen seuraavat, kun Sara Rossi merkitsee löydetyn lampaan muistiin. Kuva: Kirsi Taskine
Seurakuntien maksuttomat päiväkerhot on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille. Kerhot kokoontuvat ryhmästä riippuen muutaman kerran viikossa. Ryhmiä perustetaan sinne, missä on eniten kysyntää.
– Pielisensuun seurakunnan kerhot kokoontuvat normaalisti kahdesti viikossa ja niitä on Pielisensuun kirkolla, Hukanhaudalla ja Karsikossa. Perinteiset päiväkerhot on tarkoitettu 3–5-vuotiaille. Ensi syksyksi on suunnitteilla myös 2-vuotiaiden oma taaperoryhmä, kertoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Riitta Mälkönen.
Rantakylän seurakunnassa lapset pääsevät Rantakylän kirkolla kokoontuvan päiväkerhon lisäksi myös ulkona järjestettävään luontokerhoon kaksi kertaa viikossa. Kaikkien päiväkerhojen toiminta perustuu samanlaiseen monipuoliseen ja avoimeen varhaiskasvatukseen kuin kunnallisella puolella.
– Kerhoissa muun muassa askarrellaan, leikitään, lauletaan, soitetaan, lorutellaan, luetaan ja ulkoillaan, kuvailee Rantakylän seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Laura Karvinen.
Pienissä ryhmissä lapsi huomioidaan yksilönä
Päiväkerhoryhmiä ohjaa kaksi lastenohjaajaa, jotka ovat varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Lasten määrä vaihtelee vuosittain.
– Meillä Pielisensuussa ryhmät ovat nykyisin pieniä, sillä kahdella ohjaajalla on noin kahdeksan lasta ohjattavanaan. Isompien ryhmään voidaan ottaa tilasta riippuen jopa viisitoista lasta, Riitta Mälkönen toteaa.
Pieni ryhmäkoko antaa ohjaajalle mahdollisuuden huomioida jokainen lapsi yksilönä.
Kerhoissa lapset oppivat tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja turvallista ryhmässä toimimista. Vanhemmille kerhot tarjoavat myös hengähdyshetken arkeen ja tarvittaessa tukea omaan vanhemmuuteen.
Kristilliset arvot ohjaavat jakamaan ja auttamaan
Kristilliset arvot näkyvät seurakuntien päiväkerhojen toiminnassa monin tavoin. Toisia kohdellaan hyvin, kiistat sovitaan ja leikkivälineitä jaetaan kaikkien kesken.
–Meille jokainen lapsi on Luojan luoma ihme, sellaisenaan arvokas ja ainutlaatuinen. Ryhmässä opetellaan yhdessä elämään todeksi lähimmäisenrakkautta eli toisten huomioimista ja auttamista, Laura Karvinen kuvailee.
Kerhojen hartaushetket ovat lyhyitä ohjattuja tuokioita, joissa lapset pääsevät itse tekemään ja liikkumaan. Päivään voi kuulua esimerkiksi lasten virsi sekä piirihetki, jossa kuullaan raamatunkertomuksia. Vaikka seurakunnat tukevat kotien kristillistä kasvatusta, kerhossa käyminen ei edellytä kirkon jäsenyyttä lapselta eikä vanhemmalta.
– Kerhomme ovat avoimia kaikille riippumatta kristillisestä vakaumuksesta. Kaikki ovat tervetulleita mukaan, Karvinen kertoo.
Ilmoittautuminen on käynnissä
Ilmoittautuminen syksyn päiväkerhoihin on jo avattu. Lisätietoa hakutavoista ja hakulomakkeista löytyy Joensuun seurakuntien verkkosivuilta.
– Kerhoon voi ilmoittautua mukaan milloin vain, jos kerhossa on vapaita paikkoja, Laura Karvinen vinkkaa.
Tänä keväänä koronarajoitukset ovat vaikuttaneet myös päiväkerhojen toimintaan ja kaikkia ryhmiä ei ole voitu järjestää.
– Toivottavasti syksyllä tilanne palautuu sen verran, että ryhmät voivat toimia. Meillä oli jo ennestäänkin tapana pestä käsiä usein kerhopäivän aikana ja sitä jatkamme. Mikäli tilanne vaatii, lapset voi tuoda yksitellen ulko-ovelle ja hakea ulkoilusta, Riitta Mälkönen toteaa.
Kirsi Taskinen
Seurakuntien päiväkerhot
Tarkoitettu alle kouluikäisille
Maksuttomia ja avoimia kaikille
Toimivat eri alueilla:
Joensuun srk: Keskusta, Marjala
Pielisensuun srk: Pielisensuun kirkko, Hukanhauta, Karsikko
Reipas kolmikko kiipeilee kantojen päällä, ratsastaa oksista tehdyillä keppihevosilla ja tarjoilee kerhonohjaajille herkullisia kivisiä pannukakkuja. Käynnissä on Rantakylän seurakunnan luontokerho, joka kokoontuu kaksi kertaa viikossa Utran saarilla.
Sara Rossin (6 v), Jasper Rossin (4 v) ja Elea Koistisen (5 v) mukaan luontokerhossa on parasta ”kaikki”.
– Tänään bongasimme hämähäkin ja joutsenia. Seuraamme vuodenaikoja ja opimme siinä ohessa, kertoo lastenohjaaja Anu Hynninen.
– Kaikki tekeminen löytyy luonnosta. Olemme muotoilleet lumesta ehtoollisleipiä ja seuranneet, miten lumelle käy, kun sitä lämmittää nuotion avulla, jatkaa kollega Paula Suliman.
Luontokerho on elämys sekä lapsille että ohjaajille.
– Kerhossa saa käyttää luovuutta ja suunnitella yhdessä lasten kanssa, mitä kerhossa tehdään, Suliman kuvailee.
– Lasten kanssa myös huomaa luonnossa sellaisia asioita, joita ei muuten huomaisi, Hynninen sanoo.
Ohjaajien mukaan kauden aikana lapsista kuoriutuu ketteriä luonnossa liikkujia. Kerho kokoontuu ulkona lähes joka säällä.
– Ainoastaan kovat pakkaset ja myrsky ovat tänä vuonna estäneet kokoontumisen. Ja ensi syksystä lähtien käytössämme on tarvittaessa Talastuvan kerhopiste, Hynninen kertoo.
Aikuisripari haastaa parhaimmillaan niin rippikoulun kävijän kuin vetäjänkin ajattelua. Kokonaisuus räätälöidään kävijän tarpeista käsin.
Emilia Rösch (kesk.) päätti aikuisiällä tutustua luterilaiseen uskoon ja lopulta liittyä kirkkoon. Keskustelut rippikoulua vetäneen pappi Antti Kyytsösen ja diakoniatyöntekijä Katja Nuuhkarisen kanssa purkivat ennakkoluuloja. – Suosittelisin aikuisrippikoulua kaikille, jotka vähänkin sitä miettivät. Astu kirkkoon, ei se niin pelottava paikka ole, sanoo Rösch. Kuva: Virpi Hyvärinen
Ennen tavattiin rippikoulun käynnin yhteydessä puhua ”naimaluvan hankkimisesta”. Ja niinhän se yhä vain on, että jos kirkossa aikoo vihille päästä, pitäisi rippikoulu olla käytynä.
Tämä onkin yksi tavallisimmista syistä hakeutua aikuisena rippikouluun. Toinen tyypillinen syy on se, että kummiuden kunniatehtävä odottaa nurkan takana. Siihenkin tarvitaan rippikoulutodistus – ja sen lisäksi vielä konfirmointi päälle.
Halu tutustua luterilaisuuteen toi Röschin aikuisena rippikouluun
Joensuulainen 37-vuotias kotiäiti Emilia Rösch hakeutui rippikouluun tämän vuoden tammikuussa. Hänellä syynä papin pakeille tuloon ei ollut kummius tai vihkiminen, vaan kyse oli vuosien mittaan heränneestä halusta tutustua luterilaisuuteen ja pohtia omaa uskoa.
– Kaikkein kiinnostavinta rippikoulussa oli omien ennakkoluulojen rapistuminen ja ajatusten muuttuminen. Mutta kyllä minulla on myös sellainen hiljainen sisäinen liekki syttynyt, että täältä voi saada jonkinlaista rauhaa. Sitä en ole aiemmin ymmärtänytkään.
Rösch kävi rippikoulun pienessä ryhmässä, jossa tehtiin ennakkotehtäviä ja tavattiin keskustelujen merkeissä. Lisäksi tutustuttiin käytännön asioihin kuten kirkkotilaan, ehtoollisella käymiseen ja diakoniatyöhön. Konfirmaatio toteutettiin yksityisesti maaliskuun alussa Pielisensuun kirkossa.
– Se oli hieno kokemus. Paikalla oli pieni joukko läheisiä. Kirkkosali oli hiljainen, ja kun minulta kysyttiin alttarin edessä, tahdotko liittyä tähän uskoon, kirkonkellot alkoivat soida. Se oli samalla kertaa sekä hyvin fyysinen että henkinen kokemus.
Aikuisrippikoulu on myös papille antoisa
Röschin rippipappina toiminut Pielisensuun kirkon aikuistyön pappi Antti Kyytsönen kertoo, että Joensuun seurakuntayhtymässä järjestetään vuosittain ainakin yksi aikuisrippikouluryhmä. Sen lisäksi yksityisrippikouluja järjestetään seurakunnissa muutamia vuosittain.
Kyytsönen kokee aikuisrippikoulun pitämisen hyvin mielekkäänä.
– Ne ovat olleet minulle todella antoisia. Erityisen mukavaa on, kun tulija on aidosti kiinnostunut asioista. Aikuisrippikoulussa tulee usein esiin näkökulmia ja kysymyksiä, jotka ovat antoisia opettajallekin. Ne haastavat miettimään, mitä kirkko tästä opettaa ja mitä itse tästä ajattelen.
Tutustumiskierrokset seurakuntaan saivat alkuunsa rippikoululaisen ehdotuksesta
Aikuisrippikoululaisilta voi tulla myös uusia ideoita seurakunnan toimintaan. Diakoniatyöntekijä Katja Nuuhkarinen poimi korvan taakse Röschin heittämän ajatuksen siitä, että moni ei tiedä seurakunnasta paljoakaan, ja seurakuntaan voisi järjestää tutustumiskierroksia.
– Nyt Pielisensuun seurakunnassa kehitellään Polku seurakuntaan -kierrosta, jonka avulla ihmiset voivat tulla tutustumaan esimerkiksi diakoniatyöhön, kirkkotaiteeseen tai vaikkapa siihen, mitä seurakunnassa on aikuisille tarjolla, Nuuhkarinen kertoo.
Polulle pääsee mukaan jo nyt ottamalla yhteyttä suoraan Nuuhkariseen. Hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta katja.nuuhkarinen@evl.fi ja puhelimitse numerosta 050 550 8335.
Lue lisää Emilia Röschin rippikoulukokemuksesta alta.
Virpi Hyvärinen
Mikä aikuisrippikoulu?
– Laajuus vähintään 20 tuntia
– Perustuu Suuri Ihme -rippikoulusuunnitelmaan
– Toteutetaan henkilökohtaisen suunnitelman mukaan
– Kävijöitä Suomen ev.lut. kirkossa vuosittain n. 1000
Rohkeasti rippikouluun aikuisena
Vakavamielinen, synneillä pelotteleva, syyttävä, sisäänpäin lämpenevä, seksuaalivähemmistöjä hylkivä, ylpeä, ylenkatsova, naisia väheksyvä, vanhoillinen ja kopea.
Tällaisia ajatuksia minulla oli kirkosta ja kristinuskosta. Nämä ajatukset elivät pitkään vahvasti mukana. Miksi minä haluaisin kuulua tuollaiseen yhteisöön, joka muita tuomitsee ja itsensä ylemmäksi nostaa? Toki ymmärsin kyllä, että kirkolla on ollut suuri rooli yhteiskunnassamme vuosisatoja, ja sieltä on myös tullut hienoja arvoja kuten lähimmäisestä välittäminen.
Tarvitsin paljon kokemuksia uskoakseni, että olin ollut väärässä ja ajatukseni kirkosta olivat vanhanaikaisia tai vanhentumassa.
Ensimmäisen omakohtainen kosketus oli avioliittoon siunaaminen. Mieheni suvun ”perhepappi”, jo tuolloin eläkkeellä oleva Risto Ruskomaa ei kyseenalaistanut sitä, etten kuulunut kirkkoon tai kysellyt, miksi en ollut käynyt rippikoulua, vaan siunasi liittomme kauniilla sanoilla helmikuussa 2012.
Kirkko tuli hiljalleen lähemmäksi perheenlisäyksen myötä, eikä silloinkaan kirkon toimistossa syytelty tai ylenkatsottu, miksi en ollut kirkon jäsen. Syystä tai toisesta uskaltauduin perhekerhoon ja kokemukset kerho-ohjaajista ja keittiöhenkilökunnasta olivat aivan ihania. Tästä suuresti kiitän Pielisensuun kirkon henkilökuntaa. Perheemme keskimmäinen lapsi osallistui ensimmäiseen kerhoon jo kuuden päivän iässä. Lapsiemme kastepapit osoittautuivat ihmisiksi, eivätkä olleet yliluonnollisia olentoja.
Lopulta tein päätöksen: ehkä minunkin tulisi uida taas vastavirtaan ja liittyä kirkkoon. Nuorena uin vastavirtaan enkä käynyt rippikoulua, vaikka lähes kaikki muut kylän nuoret sen kävivätkin.
Kirkkoon liittymisen haasteeksi nousi käymätön rippikoulu, ja tästä pääsinkin erittäin mielenkiintoiseksi muotoutuneelle matkalle aikuisrippikouluun. En käy rippikoulua avioliiton, kummikunnian tai jonkun toisen painostuksesta, vaan vilpittömästä omasta tahdostani tutustua luterilaisuuteen ja pohtia omaa uskoani. Ripari koostuu jumalanpalveluksien seuraamisesta, keskustelukokonaisuuksista papin ja pienen ryhmän kesken, Raamattuun tutustumisesta, oppikirjaan paneutumisesta sekä diakoniatyöhön tutustumisesta ja tietenkin huipentuu konfirmaatioon.
Rippikoulumatkalla ajatukset luterilaisuuden ahdasmielisyydestä ovat muuttuneet paljon avarakatseisemmiksi ja armollisemmiksi. Henkilökohtaisesti suurin oivallus uskosta on rauhoittuminen hetkeen tai rukoukseen. Minä, ruuhkavuosia elävä perheenäiti, tarvitsen juuri näitä hetkiä, etten huomaisi vuosien vaan hävinneen. Olemme sopineet ystäväni kanssa, että alamme satunnaisesti käymään sunnuntaisin kirkossa. Ehkä me molemmat tarvitsemme sen hetken hiljentymiseen.
Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet tällä matkalla tässä vaiheessa mukana. Luulenpa, että edesmenneet isovanhempani voivat huokaista haudassa: ”Kävihän se vihdoinkin sen rippikoulun”. Mummoni yritti aikoinaan rahalla lahjoa minua käymään riparin sanoen, että se vasta olisikin Jumalan pilkkaa, jos sen rahasta kävisin – enkä käynyt!
Joensuulainen Topias Pekkanen, 15, tuntee oman tyylinsä. Oman näköiset vaatteet syntyvät tuunaamalla esimerkiksi nettikirpputoreilta löydettyjä farkkuja ja huppareita.
Joensuulainen Topias Pekkanen, 15, tuntee oman tyylinsä. Oman näköiset vaatteet syntyvät tuunaamalla esimerkiksi nettikirpputoreilta löydettyjä farkkuja ja huppareita.
”Kaikkia kankaita voi tuunata, mutta työstän eniten farkkukangasta. Vaatteisiin voi esimerkiksi lisätä kangaspaloja tai tehdä reikiä, jotta niistä tulee oman näköiset”, kertoo joensuulainen Topias Pekkanen. Kuva: Esa Huusari
1 TYYLI. Olen aina ollut kiinnostunut muodista. Omassa tyylissäni tykkään yhdistellä erilaisia vaatteita. Esimerkiksi merkkivaatteita ja vähän kalliimpia kenkiä voi hyvin pitää yhdessä kirpparivaatteiden kanssa. Itselle tulee hyvä mieli, kun näkee itsensä uusissa ja hienoissa vaatteissa. Se on harrastukseni.
2 TUUNAUS. Vaatteiden tuunauksessa parasta on se, kun kaikista vaatteista voi tehdä oman näköisiä. Kaupasta en aina löydä sellaisia vaatteita, joita haluaisin. Saan ideoita tuunaukseen siitä, kun näen jossain hienoja vaatteita. Aloin tuunata vaatteita enemmän noin vuosi sitten. Silloin siirryttiin etäkouluun ja aikaa oli käytössä enemmän kuin aiemmin. Kaikkia kankaita voi tuunata, mutta työstän eniten farkkukangasta. Värjäyksessä käytän klooria ja pesukoneeseen laitettavia värinappeja. Batik-tekniikalla saa hienoja kuvioita.
3 OMPELUKONE. Käytän vaatteiden tuunaamiseen pääasiassa ompelukonetta. Lisäksi tarvitaan tietysti sakset ja lankaa. Aiemmin lainasin mummoni ompelukonetta, mutta nyt minulla on aika uusi oma Singer-ompelukone. Ompelukoneella käsittelen enimmäkseen farkkuja, huppareita ja t-paitoja. Lyhennän liian pitkät farkut ja saatan myös leventää niitä, jotta farkuista tulee siistimmän näköiset ja saan aikaan erilaisia malleja. Välillä lisään vaatteisiin yksityiskohtia tai teen niihin reikiä.
4 NETTIKIRPPUTORIT. Ostan vaatteita enimmäkseen nettikirpputoreilta. Ne ovat yhteisöjä, joissa vaatteista kiinnostuneet ihmiset tapaavat. Monet myyvät nettikirpputoreilla vanhoja vaatteitaan. Itsekin myyn ylimääräisiä vaatteita sitä kautta samalla kun etsin uusia. Uusina vaatteina ostan nuorten suomalaisten suunnittelijoiden tuotteita.
5 KAVERIT. Tyyli yhdistää ihmisiä. Omassa kaveripiirissäni todella monet ovat kiinnostuneita vaatteista ja osa heistä myös tuunaa niitä. On aina kiva löytää ihmisiä, jotka pitävät samoista asioista. Käymme yhdessä kirpputoreilla. Vaihdamme, lainaamme ja myymme vaatteita toisillemme.
Kirjepyhäkoulun materiaalipakettiin sisältyy askartelu- ja hartausohjeiden lisäksi myös perinteinen pyhäkoulutaulu, johon saa joka kirjeessä uuden tarran.
Kirjepyhäkoulun materiaalipakettiin sisältyy askartelu- ja hartausohjeiden lisäksi myös perinteinen pyhäkoulutaulu, johon saa joka kirjeessä uuden tarran.
Kuvateksti: Ensimmäinen kirjepyhäkoulun paketti alkaa olla valmis. Mukana tulee myös raikasilmeinen pyhäkoulutaulu, jota lastenohjaaja Helena Leppänen esittelee kuvassa nuorelle makutuomarille. Kuva: Virpi Hyvärinen
Kontiolahden seurakunnassa käynnistyy toukokuussa uusi toimintamuoto, kirjepyhäkoulu. 4–12-vuotiaille lapsille tarkoitetun kirjepyhäkoulun voi tilata maksutta seurakunnasta, ja se kolahtaa postilaatikkoon noin 7 kertaa vuodessa. Ensimmäinen kirje lähtee seurakunnasta lapsille toukokuun puolivälin jälkeen.
Kirjepyhäkoulu on materiaalipaketti, joka sisältää erilaisia tehtäviä, värityskuvia, askartelu-, peli- ja leikki-ideoita sekä joskus askartelumateriaalejakin. Ja tietenkin mukana on aina myös hartaus sekä pyhäkoulutauluun liimattava osallistumistarra.
– Pyhäkoulutaulun lapsi saa ensimmäisessä kirjeessä, samoin väritettävän alttaritaulun, jonka voi laittaa aina pöydälle pyhäkouluhetken ajaksi, kertoo toimintaa ideoinut lastenohjaaja Helena Leppänen.
Askartelut syntyvät kotitarpeista
Leppäsen mukaan pyhäkoulukirjettä suunniteltaessa mietitään askarteluohjetta siitä näkökulmasta, että työ pystytään toteuttamaan mahdollisimman monen tavoitettavissa olevilla materiaaleilla, esimerkiksi luonnonmateriaaleista.
– Kirjeen sisältö on sellainen, että koulussa oleva pystyy sen kaikkineen itse lukemaan ja toteuttamaan. Pienempien kohdalla tarvitaan ison sisaruksen tai vanhemman apua.
Kirjepyhäkoulun sisällöt ovat Leppäsen mukaan sellaisia, että niissä opitaan elämän perusasioita kuten kiitollisuutta, toisten kunnioittamista, itsensä arvokkaaksi kokemista ja Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon luottamista. Hartauksissa seurataan kirkkovuotta ja tutustutaan raamatunkertomuksiin.
– Pyhäkoulussa on tarjolla niin elämänarvoja kuin tietoakin sekä mahdollisuus olla hetki pyhän äärellä.
Kirjepyhäkoulu tarjoaa puitteet perheen yhteiselle tekemiselle
Leppänen odottaa mielenkiinnolla, millaisen vastaanoton kirjepyhäkoulu Kontiolahdella saa. Seurakunnassa toimii tällä hetkellä tavallinen pyhäkoulu viidessä paikassa: kirkonkylällä, Lehmossa, Varparannalla, Kylmäojalla ja Kulhossa. Kävijöitä on ollut mukavasti.
– Kontiolahden alue on kuitenkin laaja, eikä kaikilla lapsilla ole mahdollisuutta tai kyytiä nykyisiin pyhäkouluihin. Kirjeessä kotiin tulevan pyhäkoulun voi tilata minne vain. Toiveena on, että tavoittaisimme tätä kautta entistä enemmän lapsia ja lapsiperheitä, ja tukisimme perheiden kristillistä kasvatusta.
Tärkeätä on myös se, että kirjepyhäkoulu tarjoaa puitteet perheen yhteiselle tekemiselle.
– Pyhäkoulua voivat pitää myös vanhemmat sisarukset nuoremmille, kummit kummilapsilleen, isovanhemmat lapsenlapsille. Tämä on koko perheen juttu!
Tule mukaan kirjepyhäkouluun!
Tilaukset 28.4.2021 alkaen: helena.leppanen@evl.fi. Ilmoita nimi, osoite ja ikä.
Kirkkotie 