Kategoria: usko ja elämä

Sukuselvityksen saa nyt yhdellä tilauksella

Kuopion aluekeskusrekisteriin liittyminen ei ole aiheuttanut jonoja virkatodistustilauksiin Joensuussa ja Kontiolahdella. Asiointi tapahtuu kätevimmin verkossa tai puhelimitse, mutta paikan päällekin voi mennä asioita hoitamaan.

Kuopion aluekeskusrekisteriin liittyminen ei ole aiheuttanut jonoja virkatodistustilauksiin Joensuussa ja Kontiolahdella. Asiointi tapahtuu kätevimmin verkossa tai puhelimitse, mutta paikan päällekin voi mennä asioita hoitamaan.

Silmälasipäinen mies katsoo kameraan mappihyllyjen vieressä.
Kuopion aluekeskusrekisterin johtaja Mika Pulkkisesta aluekeskusrekisterin luominen on sujunut kokonaisuudessaan varsin hyvin. – Merkittävä tekijä prosessin onnistumisessa on ollut se, että seurakuntia on liittynyt mukaan tasaisesti pitkin matkaa, jolloin lisäresurssointi on ollut helpompaa kuin yhdellä kertaa tapahtuvassa suuressa muutoksessa. Kuva: Tuija Hyttinen

Viimeisten kuukausien ajan joensuulaisten ja kontiolahtelaisten virkatodistus- ja sukuselvitystilauksiin on vastattu Kuopiosta käsin.

Savonmaalla on hoidettu myös joensuulaisten ja kontiolahtelaisten vihille aikovien avioliiton esteiden tutkintaa, rekisteröity kirkolliset toimitukset ja pidetty yllä Joensuun ev.lut. seurakuntien ja Kontiolahden seurakunnan jäsenrekisteriä.

Aiemmin paikallistasolla hoidetut asiat siirtyivät Kuopion aluekeskusrekisterin tehtäviksi Kontiolahden seurakunnasta 1.10.2021 ja Joensuun seurakuntayhtymästä 1.1.2022.

Muutos on osa koko Suomen ev.lut. kirkkoa koskevaa aluekeskusrekisterihanketta, jossa kirkonkirjojen pidon tehtäviä keskitetään 15 aluekeskusrekisteriin.

Verkkopalvelut ja puhelin käteviä asioinnissa, myös lähiasiointi onnistuu

Kuopioon ei joensuulaisten ja kontiolahtelaisten ole tarvinnut ajella asioitaan hoitamaan, sillä kaikkia aluekeskusrekisterin palveluja voi käyttää kotoa käsin.

– Virkatodistusten tilaaminen onnistuu helpoiten sähköisen palvelun kautta tai puhelimitse. Avioliiton esteiden tutkintapyynnöistä valtaosa tehdään sähköisessä palvelussa, ja myös kirkkoon liittyminen onnistuu joustavimmin sähköisen palvelun kautta, kertoo Kuopion aluekeskusrekisterin johtaja Mika Pulkkinen.

Sähköisten palvelujen eli internetin käyttötaito ei kuitenkaan ole edellytys palvelujen saamiselle. Myös paikan päälle voi mennä asioimaan. Moni asia hoituu myös puhelimella, jotkut postitse.

Yleisin asiointisyy virkatodistuksen tilaaminen

Tavallisin syy asioida aluekeskusrekisterissä on Pulkkisen mukaan virkatodistuksen tilaaminen. Esimerkiksi perunkirjoitusta varten tarvitaan sukuselvitysmuotoinen virkatodistus, ja niiden tilaaminen on tullut aluekeskusrekisteriin siirtymisen jälkeen asiakkaalle helpommaksi.

– Nyt virkatodistuksia tilatessa kaikki tarvittavat todistukset saa yhdellä tilauksella Kuopion aluekeskusrekisteristä. Aiemmin todistukset piti tilata erikseen kaikista niistä seurakunnista, joissa tilauksen kohteena oleva henkilö oli ollut kirjoilla 15 vuotta täytettyään.

Pulkkinen pitää aluekeskusrekistereihin siirtymisen etuna myös kirkonkirjojen pitoon liittyvien tehtävien tehokkaampaa hoitamista ja työntekijöiden sijaistuksien helpottumista. Monille asiakkaille siirtymä on merkinnyt myös mahdollisuutta hoitaa asioitaan aiempaa laajemman palveluajan puitteissa.

Virkatodistuksen saa parissa viikossa

Joensuun seurakuntien ja Kontiolahden seurakunnan liittyminen Kuopion aluekeskusrekisteriin on sujunut Pulkkisen mukaan varsin mutkattomasti, koska aiemmin liittymisistä oli saatu jo niin paljon kokemusta.

– Aluekeskusrekisteri aloitti toimintansa vuoden 2019 alussa. Tuon jälkeen uusia seurakuntia on tullut tasaisesti pitkin matkaa. Tällä hetkellä mukana on 35 seurakuntaa pääasiassa Kuopion hiippakunnan alueelta.

Etelä-Suomessa aluekeskusrekisteriin siirtyminen on johtanut virkatodistusten toimitusten ruuhkautumiseen niin, että toimitusajat voivat pahimmillaan olla kuukausia. Kuopion aluekeskusrekisterissä vastaavaa ilmiötä ei ole syntynyt.

– Jonotilanne on tällä hetkellä erittäin hyvä. Virkatodistukset pystytään toimittamaan pääsääntöisesti parin viikon sisällä ja muu asiointi hoituu tätäkin nopeammin.

Kuopion aluekeskusrekisteri
Suokatu 22 B, 2. krs, Kuopio

  • Virkatodistusten ja sukuselvitysten tilaukset verkossa (tilaavirkatodistus.fi), puhelimitse (p. 040 4848 225) tai asioimalla paikan päällä
  • Avioliiton esteiden tutkinta verkossa (esteidentutkinta.fi) tai asioimalla paikan päällä
  • Lapsen nimen valintaan liittyvä neuvonta puhelimitse (p. 040 4848 224)
  • Kirkkoon liittyminen verkossa (liitykirkkoon.fi), postitse tai asioimalla paikan päällä

 

Virpi Hyvärinen

Gran Canarian turistipapin tervehdys: Aurinko hoitaa

Uskonnon harjoittaminen ei tunnu vieraalta ulkomailla, kertoo Kanariansaarilla turistipappina toimiva Jukka Reinikainen.

Uskonnon harjoittaminen ei tunnu vieraalta ulkomailla, kertoo Kanariansaarilla turistipappina toimiva Jukka Reinikainen.

Pappi puhumassa avioparille rannalla, kaaso ja bestmanv läsnä.
Kanariansaarilla on vihitty tänä talvena lukuisia pareja avioliittoon, kertoo kuvassa morsiusparia vihkivä turistipappi Jukka Reinikainen. Kuva: Jukka Reinikainen

Kirkkohallitus lähettää vuosittain kymmeniä pappeja ja kanttoreita tekemään kirkollista työtä suomalaisten siirtolaisten ja turistien pariin. Itselläni on ollut mahdollisuus tehdä tätä papin työtä Gran Canarian saarella tämän talvikauden 2021–22.

Kanariansaaret on jo vakiintunut lomakohde suomalaisille. Ennen covid-epidemiaa pelkästään Gran Canarian saarella asusti koko talvikauden noin tuhat suomalaista. Lisäksi saarelle tuli kymmeniä tuhansia turisteja lomakauden aikana. Tänä työkautena osa näistä ns. ”muuttolinnuista” uskalsi palata takaisin saarelle. Myös tavallisia viikkoturisteja on ollut paljon liikkeellä koronasta huolimatta.

Papilla on kysyntää

Suomalaiset talviasukkaat ovat aktiivisia kirkkopalvelujen käyttäjiä. Seurakunta on tärkeä sosiaalisen elämän keskus, ja kirkossa käydään usein. Uskonnon harjoittaminen ei tunnu vieraalta ulkomailla. Viikoittaiset jumalanpalvelukset niin Las Palmasissa kuin Playa del Inglesissä vetävät hyvin väkeä. Joskus ovella on ollut suorastaan jonoa ja saaren tiukentuneiden kokoontumismääräysten vuoksi kirkon tilat ovat käyneet liian ahtaiksi.

Talven aikana olen saanut vihkiä avioliittoon lukuisia pareja. Turistipapilla on vihkioikeus saarella. Lisäksi hautaan siunaamiset, koti-, sairaala- ja tervehdyskäynnit, sielunhoito, rippi sekä osallistuminen ja ohjelman tuottaminen lukuisiin kirkkovuoteen ja Suomen juhlapäiviin liittyviin juhliin ovat olleet tärkeä osa kirkollista työtä saarella. Yhteistyö Suomen konsulaatin kanssa on tärkeää auttaessa ihmisiä vaikkapa kuolintapausten sattuessa.

Aurinkoa kaivataan

Monille pitempiaikainen asuminen auringon lämmössä on myös terveydellinen valinta. Monet saavat helpotusta vaivoihinsa ja sairauksiinsa saarten miellyttävästä ilmastosta. Ilma onkin tasaisen lämmintä ja puhdasta. Aurinko hoitaa myös ihmisen mieltä. Ihmiset kokevat jaksavansa henkisesti paremmin, kun valoa on enemmän. Liikuntaa voi harrastaa monipuolisesti koko talven ajan ja kulttuuriharrastuksia löytyy vaikkapa Las Palmasin suurkaupungista.

Monilla ihmisillä on toki täälläkin samoja vaikeuksia kuin kotisuomessa. Ihmissuhdeongelmat, alkoholismi ja parisuhdeongelmat ovat täällä monien rasitteena. Monille ulkomailla asuminen tuo helpotusta kotimaassa oleviin ongelmiin.

Kirkko auttaa juuri siellä, missä suomalaisetkin tällä hetkellä ovat ja asustavat. Tätä kirkon tärkeää palvelua moni pohjoiskarjalainenkin on saanut kokea matkustaessaan ulkomailla.

Jukka Reinikainen
Gran Canarian turistipappi
Kontiolahden kirkkoherra

 

Sana: ”Älä milloinkaan hylkää minua” – Psalmi 31:1

Tiedämme, että Jumala ei hylännyt. Mutta yhä uudelleen me joudumme kysymään itseltämme: hylkäsinkö minä?

Ihmisen pyyntö – älä milloinkaan hylkää minua.

Älä jätä, vaikka en jaksakaan nyt kulkea reippaiden askeleidesi tahdissa. Kasvan ja kehityn, askeleeni pitenevät ja kohta pysyn rinnallasi. Odota minua nyt, niin minä lupaan odottaa sinua sitten, kun sinun askeleesi lyhenevät.

Älä hylkää, kun tunnet, etten ole täyttänyt toiveitasi. Älä käännä selkääsi, kun tarvitsen sinua eniten. Haavoittuvana kaipaan sinun rakkauttasi ja hyväksyntääsi enemmän kuin koskaan. Silloin minut on myös helpointa särkeä kylmällä katseella ja pienillä sanoilla. Älä vaadi minua olemaan kaikessa samaa mieltä kanssasi.

Älä unohda, kun tuntuu, ettei minusta ole sinulle enää apua. Kun en enää jaksa täyttää tarpeitasi tai olla tukenasi. Älä unohda, kun kaipaan puhelinsoittoasi, käyntiäsi – mitä tahansa, millä osoitat, että yhä vielä merkitsen sinulle jotakin.

Kirkkovuodessa edessämme on paastoon laskeutuminen, hiljaisuuteen laskeutuminen – Kristuksen kärsimykseen laskeutuminen. Ihmisen Pojan tietoinen matka kohti kipua ja ylösnousemusta alkaa. Kuinka monta kertaa Hän koki sen, että ystävät eivät pysyneet hänen rinnallaan? Kipeimpänä huuto: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

Tiedämme, että Jumala ei hylännyt. Mutta yhä uudelleen me joudumme kysymään itseltämme: hylkäsinkö minä? Hylkäsinkö silloin, kun en auttanut lähimmäistäni, vaikka minulla olisi ollut siihen tilaisuus? Hylkäsinkö, kun hädässä rukoillessani sain avun ja unohdin sen jälkeen rukoukseni? Hylkäsinkö, kun oikeassa olemisen tarpeessani luulin, että minulla on valta tuomita toisia ihmisiä?

Niissäkin hetkissä, kun maailma tuntuu kääntävän meille selkänsä ja ihmisten tuki ei tuo mitään iloa elämäämme, voi suurinta viisautta olla sen tiedostaminen, että huudoistamme ja kivuistamme huolimatta Kaikkivaltias ei ole hylännyt eikä tule meitä hylkäämään. Sen kokeminen tuo turvaa, jota ei ihmismieli kykene ymmärtämään.

”Älä milloinkaan hylkää minua. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut! Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat. Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.” Psalmi 31:1–4

 

Saila Musikka

johtava diakoni

Pielisensuun seurakunta

Äidinkielinen opetus on ratkaisu oppimisen kriisiin

Yli 600 miljoonaa lasta ja nuorta ei osaa lukea ja laskea. Yllättävää on, että suurin osa heistä on kuitenkin käynyt koulua. Kimmo Kosonen ratkoo lukutaito-ongelmaa maailmalla.

Yli 600 miljoonaa lasta ja nuorta ei osaa lukea ja laskea. Yllättävää on, että suurin osa heistä on kuitenkin käynyt koulua.

Simälasipäinen, ruskeatukkainen mies katsoo kameraa kohti.
Kimmo Kosonen on työskennellyt pitkään maailmalla monikielisen koulutuksen parissa. Kososen työtä lukutaitotyön lähettiläänä tukevat mm. Joensuun, Rantakylän ja Kontiolahden seurakunnat. Kuva: Eriikka Käyhkö / Suomen Pipliaseura

– Tämä oli shokki, sanoo monikielisen koulutuksen parissa pitkään työskennellyt Kimmo Kosonen ja viittaa YK:n kasvatusjärjestö Unescon raporttiin, jonka mukaan jopa 617 miljoonalla lapsella ja nuorella maailmassa ei ole edes perustason taitoja lukemisessa ja laskemisessa – vaikka he ovat käyneet koulua.

– Yksi syy osaamattomuuteen on, että alkeisopetuksessa käytetään kieltä, jota lapset eivät puhu kotonaan, Kosonen jatkaa.

Kososen mukaan isossa osassa kehittyviä maita opetuskieli kouluissa on muu kuin lasten äidinkieli. Esimerkiksi Afrikassa entiset siirtomaakielet, kuten ranska ja englanti, ovat virallisia kieliä. Aasiassa eurooppalaisilla kielillä on pienempi rooli, mutta monissa näissä maissa on yksi valtakieli, jota maan eliitti puhuu ja joka on koulutusjärjestelmän kieli.

– Puhutaan sadoista miljoonista lapsista kehittyvissä maissa, lapsista, jotka menevät kouluun eivätkä välttämättä ymmärrä, mitä siellä tapahtuu, Kosonen sanoo.

Poliittiset syyt usein esteenä

Kimmo Kososella on ongelmaan ratkaisu: monikielinen koulutus. Monikielisessä koulutuksessa lapsi oppii ensin lukemaan omalla äidinkielellään. Sen jälkeen hän opiskelee ensimmäiset luokat eri oppiaineita omalla äidinkielellään ja voi opiskella maan valtakieltä vieraana kielenä.

Noin 5.–6. luokalla osaa oppiaineista aletaan opettaa tällä vieraalla kielellä. Jos esikoulussa ja alakoulussa on luotu hyvä perusta äidinkielessä ja vieraassa kielessä, lapsi pystyy yläkoulusta alkaen opiskelemaan kummallakin osaamallaan kielellä.

Kososen mukaan on runsaasti tutkimuksia, jotka puoltavat monikielisen koulutuksen käyttöä.

– Lapsi oppii nopeammin lukemaan, kun hän ymmärtää lukemaansa, eikä hänen tarvitse samalla opetella uutta kieltä. Vanhemmat ja sisarukset voivat tukea oppimista, kun käytetään kieltä, jota he puhuvat.

Esteet monikielisen opetuksen tarjoamiselle ovat poliittisia. Kosonen kertoo, että kun maailman maat päättivät vuonna 2015 kaikkia maita koskevista kestävän kehityksen tavoitteista, maininta äidinkielisestä opetuksesta poistettiin viime hetkellä koulutusta koskevasta tavoitteesta. Tämä harmittaa Kososta, joka oli tehnyt kansalaisjärjestörintamassa vaikuttamistyötä aiheen puolesta.

– Muutaman maan edustajat sanoivat, ettei se sovellu tänne ja että se on poliittisesti arkaluontoista ja jakaa maita.

Edistysaskelia Kambodžassa

Tummaihoinen tyttö punaisissa vaatteissa katsoo kameraan.
Senegalissa Suomen Lähetysseuran tukemat esikoulut auttavat lapsia oppimaan paremmin, kun he saavat tutustua koulumaailmaan äidinkielellään. 6-vuotias Awa käy luterilaisen kirkon sereerinkielistä esikoulua ja osaa jo kirjoittaa oman nimensä. Kuva: Hannele Tulkki-Williams

Monikielisiä koulutusjärjestelmiä on jo maailmalla. Kosonen nostaa kehittyvistä maista esimerkkeinä muun muassa Filippiinit, Etiopian, Kambodžan ja Thaimaan.

Suomen Lähetysseura on tehnyt Kambodžassa työtä pitkään ICC-järjestön kautta, joka edistää alkuperäiskansojen kielillä tapahtuvaa opetusta. Työtä on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin. Alkuperäiskansoja on Kambodžassa noin prosentti väestöstä, mutta joillain alueilla, kuten Ratanakirissa, heitä on enemmistö.

Lukutaitoluokkien kautta on pystytty näyttämään valtiolle ja opetusviranomaisille, että kun lapset opiskelevat ensin äidinkielellään, he oppivat jatkossa paremmin myös pääkieli khmerillä.

Työssä riittää kuitenkin haasteita, sillä kaikissa kylissä ei edelleenkään ole kouluja. Koska alkuperäiskansojen parissa koulutustaso on heikko, opettajien joukossa on vain vähän ihmisiä, jotka puhuvat vähemmistökieliä äidinkielenään.

– Tässä siirtymässä on iso työ opettajien koulutuksessa, koulutusmateriaalin tekemisessä ja siinä, että saadaan kyläyhteisöissä vanhemmat ymmärtämään koulutuksen tärkeys. Toisaalta nämä ovat kaikki ongelmia, joihin äidinkielinen opetus auttaa, hankkeessa työskennellyt Lähetysseuran asiantuntija Emma Holmström sanoo.

Opetusmateriaaleissa näkyy oma kulttuuri

Monikielisessä opetuksessa opetusmateriaaleja on työstettävä sopimaan eri kielille.

– Ei olisi järkeä, jos otettaisiin kaupunkilaisille tehty kirja ja opetussuunnitelma ja se vain käännettäisiin toiselle kielelle ja kulttuurille. Materiaalin ja oppisisältöjen tulee huomioida konteksti ja yhteisö, jossa vähemmistölapset elävät, Kimmo Kosonen sanoo.

Holmström kertoo esimerkin Kambodžasta.

– Jotkut opetusmateriaaleista ovat alkuperäiskansojen omia satuja, tarinoita ja legendoja. Kuvituksissa näkyy alkuperäiskansojen perinteisiä asuja. Matematiikan opetuksessa saatetaan käyttää esimerkkinä esineitä, jotka ovat lasten omasta ympäristöstä tuttuja. Ei käytetä viittä omenaa, jos he eivät ole omenoita koskaan nähneet.

Minna Havunen

Juttu on julkaistu aiemmin Suomen Lähetysseuran verkkosivuilla.

 

Lukutaitotyön lähettiläänä maailmalla

Rantakylän ja Kontiolahden seurakunnat ovat tukeneet Kimmo Kososen ja hänen Tuula-vaimonsa työtä maailmalla Suomen lähetysseuran kautta vuodesta 1997. Tämän vuoden alusta myös Joensuun seurakunta tukee Kososen työtä Suomen Pipliaseuran kautta, jonka palvelukseen Kosonen siirtyi tammikuun alussa.

Kosonen toimii lukutaitotyön johtajana ja johtaa samalla Yhtyneiden Raamattuseurojen sopimuksen mukaisesti kansainvälistä Pipliaseurojen lukutaitotyötä maailmanlaajuisessa yhteistyöverkostossa. Kosonen asuu Thaimaassa, mutta Suomen koti on Joensuun Rantakylässä.

Kososten työtä tukemalla seurakunnat ovat mukana maailmanlaajuisessa lähetystyössä ja antavat panoksensa erityisesti kielenkehitys- ja raamatunkäännöstyöhön.

– Oma roolini on keskittynyt suotuisien olosuhteiden luomiseen eri puolilla Aasiaa. Olen kouluttanut ihmisiä eri maissa ja tehnyt vaikuttamistyötä äidinkielisen opetuksen ja monikielisen koulutuksen edistämiseksi, Kosonen kertoo.

Kosonen kokee olevansa linkki suomalaisten ja muunmaalaisten kristittyjen välillä.

– Työssä olen saanut oppia monia uusia tapoja toimia ja ajatella. Elämä eri kulttuureissa on ollut hyvin rikasta ja antoisaa.

Kosonen on joutunut huomaamaan, että maailma ei ole aina oikeudenmukainen.

– Elämä on monessa köyhässä maassa hyvin arvaamatonta ja turvatonta, ja taloudellinen ja muu eriarvoisuus tuntuu usein pahalta. Korona on antanut meille Suomessa pienen välähdyksen siitä, kuinka vaikeaa elämä voi olla, kun kaikki suunnitelmat menevät uusiksi jatkuvasti ja epävarmuus on päällimmäinen tunne. Tällainen on jokapäiväistä monessa maassa.

Kirsi Taskinen

 

 

Saapas kohtaa nuoria sekä kadulla että netissä

Palveluoperaatio Saappaan vapaaehtoiset juttelevat nuorten kanssa kadulla ja netissä. Motiivina on halu auttaa.

Palveluoperaatio Saappaan vapaaehtoiset juttelevat nuorten kanssa kadulla ja netissä. Motiivina on halu auttaa.

Mies seisoo ulkona tumman pakettiauton vieressä.
Erityisnuorisotyönohjaaja Matti Nevalainen toimii Joensuun Saapas-toiminnan vetäjänä. Perjantai-iltaisin Saappaan porukka jalkautuu Joensuun keskustaan. – Monelle nuorelle on iso juttu, että joku aikuinen kuuntelee ja on aidosti kiinnostunut hänestä, Nevalainen sanoo. Kuva: Topi Linjama

Korona osuu nuoriin kovaa.

Paljon aiempaa useammat nuoret kärsivät sosiaalisesta ahdistuneisuudesta ja yksinäisyydestä, kertoo kouluterveyskysely. Suomessa olisi ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin, jotta nuorten yksinäisyys ja kokemus ulkopuolisuudesta ja näkymättömyydestä vähenisi.

Kirkossa nuorten avun tarpeeseen vastataan osaltaan Saapas-toiminnan kautta. Saappaan vapaaehtoiset kohtaavat nuoria nuorten omilla ehdoilla siellä, missä he ovat: kadulla viikonloppuisin, festareilla ja netissä. Toimintaa on parillakymmenellä paikkakunnalla.

Joensuun keskustaan jalkaudutaan joka perjantai

Perinteisin työmuoto, kadulle jalkautuva Saapas, on toiminut pian puoli vuosisataa. Joensuussa kadulle pyritään jalkautumaan joka viikonloppu.

– Perjantai-iltaisin kokoonnutaan vapaaehtoisten kanssa, lähdetään ensin Joensuun keskustaan ja sitten ehkä autolla etäämmäksi, kertoo erityisnuorisotyönohjaaja Matti Nevalainen, joka vastaa Joensuun alueen Saapas-toiminnasta.

Kadulla Saappaan vapaaehtoiset kohtaavat nuoria, juttelevat heidän kanssaan ja auttavat tarvittaessa.

– Monelle nuorelle on iso juttu, että joku aikuinen kuuntelee ja on aidosti kiinnostunut hänestä, Nevalainen sanoo.

Saappaan vapaaehtoisia näkee myös Ilosaarirockin kaltaisilla festareilla, mutta korona-aikana festareita ei juurikaan ole järjestetty.

NettiSaapas tukee nuoria netissä

NettiSaappaassa vapaaehtoiset kohtaavat nuoria netissä. Keskustelua käydään YouTubessa, Instagramissa ja TikTokissa. Chat-keskusteluita käydään etenkin Tukinetissä.

Joensuussa Saappaassa toimii tällä hetkellä kuutisentoista vapaaehtoista, joista noin kymmenen päivystää NettiSaappaassa. Joensuulaiset Katariina ja Samu ovat NettiSaappaan vapaaehtoisina kolmatta vuotta.

Koronapandemian alussa päivystyksiä oli tiuhaan. Nyt he päivystävät noin kerran kuussa tunnin tai kaksi.

– Toivottavasti voimme taas jatkossa päivystää enemmän, he sanovat sähköpostiviestissä.

Juttelua arjen asioista ja pintaa syvemmältä

Katariina ja Samu kehuvat Saappaan ryhmähenkeä erinomaiseksi. Työn parasta antia on keskustelu chatissa erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista.

– Toisinaan keskustelemme arkipäivän asioista kuten ruoanlaitosta ja harrastuksista, mutta välillä keskustelemme myös syvällisemmistä aiheista kuten mielenterveydestä, hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Nuorten asia on lähellä Katariinan ja Samun sydäntä. He olivat miettineet johonkin vapaaehtoistyöhön ryhtymistä, kun he huomasivat Saappaan mainoksen lehdessä.

Heitä motivoi työhön ajatus siitä, että jonkun nuoren päivä tai viikko voi kohtaamisen ansiosta muuttua paremmaksi.

– Jokainen kiitos on merkityksellinen ja kertoo siitä, että olemme voineet olla tukena.

Saappaaseen luotetaan

Kiitosta toiminnasta myös tulee.

”Kiitos Provinssi 2019, kun huolehditte musta, kun oma kunto ei siihen pystynyt”, kirjoittaa eräs nuori palautteessaan.

Lasten ja nuorten keskuksen kokoaman palautteen perusteella Saappaan työtä pidetään merkityksellisenä. Saappaaseen luotetaan ja saapaslaisia pidetään turvallisina aikuisina, jotka eivät tuomitse nuoria.

Kadulla nuoria auttavat saapaslaiset saavat kannustusta aikuisilta, sanoo Nevalainen. Mutta tietenkään kaikki nuoret eivät halua jutella Saappaan aikuisten kanssa.

”Olette ihan kivoja, mutta jos joku ei halua jutella, niin älkää tulko”, opastettiin eräässä palautteessa.

Kuka tahansa voi alkaa vapaaehtoiseksi

Saappaan vapaaehtoiseksi pääsee kuka tahansa täysi-ikäinen, joka on käynyt tehtävään valmentavan koulutuksen. Kestoltaan kahden viikonlopun ja kolmen harjoituspäivystyksen mittaisia koulutuksia järjestetään vähintään kerran vuodessa.

Nevalaisen mukaan Saappaan vapaaehtoiset tulevat mukaan toimintaan erilaisilla motiiveilla ja monenlaisista taustoista. Osa lähestyy toimintaa humanismi edellä, toisilla on selvemmin seurakunnallinen tausta. Kaikkia yhdistää halu auttaa nuoria.

Saapas-toiminnan teologinen pohja tulee lähelle diakoniaa. Saappaan teologia on tekojen ja läsnäolon, kuuntelun ja auttamisen, kohtaamisen ja yhdessä kulkemisen teologiaa.

Topi Linjama

 

Yhteisvastuukeräyksellä apua nuorille

Suomen evankelisluterilaisen kirkon Yhteisvastuu 2022 -keräyksen tuotoilla autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria Suomessa ja maailmalla. Keräys alkaa sunnuntaina 6.2.

Tämän vuoden kampanjassa halutaan nostaa esiin erityisesti 15–19-vuotiaat nuoret. Tässä ikäryhmässä monet ovat kärsineet etäopiskelun ja eristäytymisen haasteista ja he kokevat yksinäisyyttä, ahdistusta ja toivottomuutta.

”Koronan lieveilmiöitä kohdanneet nuoret tarvitsevat nyt tukea ja turvallisia aikuisia arkeensa”, sanotaan Yhteisvastuun tiedotteessa.

Yhteisvastuun kotimainen kumppani on Lasten ja nuorten keskus, joka vastaa Saapas-toiminnasta. Keräyksen varoilla muun muassa kehitetään ja laajennetaan Saapas-toimintaa kaduilta, festareilta ja netistä kouluihin.

Kehittyvissä maissa koulunkäynti on koronan vuoksi keskeytynyt monin paikoin kokonaan, koska etäopetukseen ei ole ollut valmiuksia eikä välineitä. Sisällissodan riepottelemassa Etelä-Sudanissa monet nuoret ovat joutuneet naimisiin tai töihin alaikäisinä, jotta perheet selviytyisivät jokapäiväisestä elämästään.

Yhteisvastuun varoilla Kirkon Ulkomaanapu tukee nuorten koulunkäyntiä Etelä-Sudanissa muun muassa kunnostamalla kouluja ja parantamalla perheiden ruokaturvaa.

Osa yhteisvastuukeräyksen tuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Rahaston varoilla tuetaan kehittyviä maita humanitaarisissa katastrofeissa, jotka aiheutuvat useimmiten luonnononnettomuuksista, poliittisista selkkauksista tai äkillisistä onnettomuuksista.

Topi Linjama

 

 

Iltarukous osaksi iltarutiineja

Varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissisen mukaan hyvä iltarukous on lyhyt, samana toistuva, tuttu ja turvallinen. Se on päivän puhallus, jolla saadaan olo rauhoittumaan.

Varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissisen mukaan hyvä iltarukous on lyhyt, samana toistuva, tuttu ja turvallinen. Se on päivän puhallus, jolla saadaan olo rauhoittumaan.

Tummapaitainen nainen istuu päydän äärellä kirja kädessään.
Varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissisen mukaan moni palaa elämän vaikeina hetkinä johonkin turvalliseen lapsuuden muistoon, lauluun tai rukoukseen. – Kun rukous on kerran opittu, siihen on aina mahdollista palata. Se ei kysy, onko vuosikortti voimassa, vaikka olisi ollut unohduksissa vuosikymmenet. Rukous on ja pysyy. Kuva: Virpi Hyvärinen

Iltavilli on tuttu ilmiö monessa lapsiperheessä. Kierrokset nousevat kodeissa väsymyksen kanssa samaa tahtia niin lapsilla kuin aikuisilla.

Rutiinit tuovat turvaa ja auttavat lasta rauhoittumaan. Joensuun seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Kristiina Nissinen rohkaisee perheitä ottamaan iltarukouksen osaksi iltarutiineja, sillä se tekee hyvää sekä lapselle että vanhemmalle.

– Iltarukous on lapselle tilanne, jossa saa olla hetken kiireettömästi tärkeän aikuisen kanssa. Monta kertaa iltarukouksen yhteydessä tulee esiin asioita, joita lapsi ei ole päivän huiskeessa kertonut: mikä on päivän aikana jäänyt vaivaamaan mieltä, mitä kivaa on tapahtunut.

– Näistä voidaan sitten yhdessä jutella ja huokaista: Hyvää yötä, nyt saadaan rauhassa nukkua, meistä pidetään huolta.

”Iltarukous on paras mahdollinen vakuutus lapselle elämää varten”

Iltarukous tukee myös vanhemman jaksamista.

– Monta kertaa illalla väsyneenä tulee mieleen kaikki syyllisyydet ja epäonnistumiset. Iltarukous voi toimia aikuisellekin puhalluksena. Tässä me ollaan: näe meidät, kuule meidät.

Nissinen on huomannut, että moni vanhempi arastelee nykyään iltarukouksen ottamista osaksi perheen arkea. Osa ajattelee, että lapsi saa itse valita, uskooko Jumalaan vai ei, osa taas kokee, että ei osaa rukoilla lapsen kanssa.

– Minusta iltarukous on paras mahdollinen vakuutus lapselle elämää varten. Siinä vanhempi luo lapselle turvassa olemisen tunnetta ja luottamusta Jumalaan. Lapsi voi sitten aikuisena valita, tarvitseeko ja käyttääkö hän rukousta vai ei.

– Rukouksen ei tarvitse olla tietynlainen eikä varsinkaan suoritus. Se on yhteinen hetki lapsen kanssa, joka voi olla myös luonnollista päivän asioiden kertomista ja juttelua Taivaan Isälle.

Hyvä iltarukous on sellainen, jonka sanat lapsikin ymmärtää

Jos valmista rukousta haluaa käyttää, Nissinen pitää hyvinä rukouksia, joiden sanat lapsi pystyy ymmärtämään. Jos rukouksessa on kielikuvia, lapsi täydentää ne omalla mielikuvituksellaan.

– Minäkin muistan miettineeni lapsena sian selästä nousemista, kun iltarukouksessani rukoiltiin ”jos sijaltain en nousisi”. Mutta eihän tuokaan toisaalta vahinkoa tehnyt. Tärkeintä oli, että siinä oli tuttu ja turvallinen aikuinen rukousta lukemassa.

– Kannustan tutustumaan myös uudempiin rukouksiin. Esimerkiksi Anna-Mari Kaskisen kirjasta Pienen iltarukous löytyy lyhyitä ja yksinkertaisia rukouksia kuten vaikkapa ”Suojassasi nukahdan, herään huomiseen. Tule päivän leikkeihin, kaikkeen mitä teen.”

Virpi Hyvärinen

 

 

Apua rahahuoliin diakoniasta

Seurakunnasta voi hakea niin konkreettista taloudellista tukea kuin luottamuksellista keskusteluapua taloustilanteen selvittämiseen.

Seurakunnasta voi hakea niin konkreettista taloudellista tukea kuin luottamuksellista keskusteluapua taloustilanteen selvittämiseen.

Silmälasipäinen vaalea nainen hymyilee kameralle.
Kontiolahden seurakunnan diakonissa Sanna Mutikaisen mukaan kukaan ei tule diakonian vastanotolle huvikseen apua hakemaan. – Erityisesti minua huolestuttaa ikääntyvät ihmiset, jotka sinnittelevät viimeiseen asti. Liian usein törmää siihen, että mietitään, ostanko sydänlääkkeet vai leipää, sanoo Mutikainen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Kun henkilökohtainen rahatilanne sakkaa, seurakuntien diakonia on yksi osoite, josta voi lähteä hakemaan apua tilanteeseen.

Lähtökohtana taloudellisen tuen saamiselle seurakunnasta on, että yhteiskunnan tarjoamat tukimuodot on haettu ensin. Diakonia auttaa, jos yhteiskunnan tarjoama tuki ei riitä. Tuen tarve kartoitetaan yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa ja todennetaan tarvittavin tosittein.

Tavallinen tukimuoto maksusitoumus ruokakauppaan

Seurakunnilta saatavan taloudellisen tuen muodot, määrät ja käytänteet vaihtelevat hieman seurakunnittain. Esimerkiksi Pielisensuun seurakunnassa konkreettiset avustussummat vaihtelevat muutaman kymmenen euron maksusitoumuksesta muutaman sadan euron laskujen maksuun.

– Tavoitteena on tukeminen muutokseen: edullisemman asunnon saamiseen, talouden tasapainottamiseen tai muuhun henkilön omaan tavoitteeseen esimerkiksi työllistymisen kautta. Jatkuvaa toimeentulotuen kaltaista tukea ei diakoniatyön kautta ole mahdollista saada, kertoo Pielisensuun seurakunnan johtava diakoni Saila Musikka.

Enon seurakunnassa diakoniatyön taloudellinen tuki on lähinnä ruoka-apua.

– Seurakunta järjestää yhteistyössä Uimaharjun ruokakauppojen kanssa hävikkiruokajakoja Uimaharjussa. Diakoniatoimistosta on myös mahdollista anoa lahjakorttia ruokakauppaan, kertoo diakonissa Sari Korhonen.

Myös Kontiolahdella yleisin tuen muoto on ruoka-apu, mikä tarkoittaa käytännössä kauppoihin myönnettäviä muutaman kymmenen euron maksusitoumuksia.

– Summa vaihtelee sen mukaan, monenko hengen taloudesta on kyse, sanoo diakonissa Sanna Mutikainen.

Isompia avustuksia voi saada Tukikummeilta ja Kirkon diakoniarahastosta

Seurakunnan omien, talousarviossa määriteltyjen avustusmäärärahojen lisäksi diakoniatyön kautta on mahdollista hakea tukea myös esimerkiksi Tukikummit-säätiöltä tai Kirkon diakoniarahastosta.

Näitä reittejä pitkin apua voidaan hakea johonkin isompaan, kertaluonteiseen kohteeseen, kuten vaikkapa lasten harrastusmenoihin.

– Nämä prosessit ovat ajalliselta kestoltaan hitaampia ja hakemus täytetään aina huolella miettien yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa, kertoo Mutikainen.

Uutena tuen muotona Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnissa on yhteistyö urheiluseurojen kanssa.

– Muutamat alueen seurat ovat lähteneet mukaan toimintaan, jolla lasten harrastusmaksuja voidaan tukea seurojen ja diakoniatyön yhteistyöllä. Seurat myös myöntävät satunnaisesti vapaalippuja otteluihin ja tapahtumiin henkilöille ja perheille, joilla ei ole mahdollisuutta itse niitä hankkia, kertoo Saila Musikka.

Keskusteluapu auttaa eteenpäin tiukassa tilanteessa

Useissa seurakunnissa on viime aikoina hyödynnetty verkossa toimivaa hyväntekeväisyyspalvelua kotimaanapu.fi, johon on avattu harkinnan mukaan keräyksiä konkreettiseen taloudelliseen tarpeeseen. Keräysten kautta voidaan hankkia esimerkiksi lapselle talvikengät, yksinhuoltajalle pesukone tai tukea vähävaraisen perheen nuorten harrastuksia.

Diakoniatyöntekijän pakeille voi tulla myös vain juttelemaan taloudellisen tilanteen aiheuttamista paineista tai hakemaan apua raha- ja velkatilanteensa kartoittamiseen sekä asiantuntija-avun etsimiseen. Diakoniatyöntekijä voi tarvittaessa tukea yhteydenpidossa sosiaalitoimeen, Kelaan ja velkojiin sekä auttaa lomakkeiden täyttämisessä.

 

Seurakunnan myöntämä taloudellinen tuki

Seurakunnan myöntämä taloudellinen tuki

  • tarkoitettu seurakunnan alueella asuville vähävaraisille, ei edellytä kirkon jäsenyyttä
  • tilapäistä, kertaluonteista ja viimesijaista, yhteiskunnan tuet haettava ensin
  • edellyttää henkilökohtaista tapaamista diakoniatyöntekijän kanssa tilanteen kartoittamiseksi
  • perustuu todelliseen, tosittein tai muutoin totuudellisesti osoitettavaan tarpeeseen
  • avustusta ei makseta suoraan hakijan tilille, vaan avustus toteutetaan esim. maksusitoumuksena

Virpi Hyvärinen

 

 

Takarivejä: Mitä jätkä?

”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua?

Tämä oli tervehdys, kun erään kerran avasin Siilaisen paloaseman oven. Työpaikkapappi tuli taloon, olemaan ihminen ihmiselle hetkeksi aikaa keskelle työpaikan arkea, haistelemaan fiiliksiä, haahuilemaan käytävillä, kyselemään kuulumisia ja istumaan alas kahvikupin äärelle. Maski tiukasti kasvoilla ja kädet desinfioituina, oireettomana ja mahdollisuuksien mukaan turvavälit säilyttäen – kulloisiakin rajoituksia kunnioittaen. Välillä kohtaaminen on ollut mahdollista vain ruudun takaa, uskoa, toivoa ja rakkautta toinen toisiimme luoden, niitä toisissamme vahvistaen – mikäli ja missä se vain on mahdollista.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja tämän aseman arki rullaa omia ratojaan, muutoksiin sopeudutaan ja toimintoja sopeutetaan, kun ei muutakaan voida. Kahvihuoneita on monia, tunnelmia ja tunneilmastoja vielä moninaisempia, ihmisiä – meitä on joka lähtöön. Kaikki tärkeitä, jokainen arvokas ja ainutlaatuinen. Jokaisella tärkeä tarina kerrottavanaan, jokaiselta opittavaa.

Halli on täynnä kenkiä ambulanssien ja paloautojen vierellä. Varusteita huolletaan, kahvia keitetään, eväitä lämmitetään, hurtti huumori lentää. Työyhteisöstä ajan rajan toiselle puolelle poistuneet ovat kuvissa kahvihuoneiden hyllyn päällä – mukana aseman arjessa hekin, muistettuina, osana perhettä. Myös heidät esitellään työpaikkapapille, tarinat kerrotaan. Kyyneleet nousevat silmäkulmaan monesti kunnioituksesta, kun mietin, että täältä lähdetään lujaa ja täällä ollaan valmiudessa, jos minulle tai minunkin läheiselleni tapahtuu jotain äkillistä ja järkyttävää.

”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Ja niin nämä arjen sankarit tekevät. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua? Miten hän, joka työssään näkee paljon inhimillistä kärsimystä, ottaa oikeuden päästä itse ehjänä kotiin – palvellakseen taas seuraavassa vuorossa? Keinot ovat moninaiset – omalle palveluspaikalleen kutsuttu työpaikkapappi on yksi pelastuslaitoksen psykososiaalisen tuen antaja. Miten se tapahtuu, mitä tehtävästäni runsaan vuoden kokemuksella ymmärrän?

– Tarjolla vaan ei tyrkyllä, opasti seuraajaansa yhdessä tärkeässä kirkon selektiivityössä, kisapappina pitkään palvellut ja nyt jo edesmennyt Göran Hellberg. Menet sinne ja olet ihminen ihmiselle, löydät tiesi kyllä sinne minne pitää, ohjeisti Pirkanmaan pelastuslaitoksen työpaikkapappi Antero Niemi. Suomen palopäällystöliiton järjestämässä koulutuksessa opin, että pyrkimyksen ymmärtää tulee olla suurempaa kuin pyrkimyksen auttaa. Yksi iso voimavara löytyy omista käsistä. Ristiin liitetyt kädet antavat taustatukea etulinjassa työskenteleville – hälytysajoneuvon sireenien ääni on nykyään minulle ja monelle muullekin kanssakristitylle rukouskutsu.

Mitä jätkä? En tiedä oliko tämä Jeesuksen tapa lähestyä ihmisiä, olisi voinut olla. Muutamalla arkisella sanalla sydämeen ja sieluun asti käyvä ilmaisu: sinä kuulut porukkaan, olen kiinnostunut siitä, miten sinä voit – olet tänne tervetullut. Pappi oppi siinä ovenkahvassa roikkuessa uutta elämästä ja taas ilmaantuivat silmäkulmaan kunnioituksen kyyneleet.

Godspeed kaikki sotealan ammattilaiset etulinjassa, voimaa ja valoa! Kiitos Siun sote, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, on iso kunnia saada palvella juuri tällä asemapaikalla.

Sanna Kauppinen
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta

Takarivejä on Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin palsta. Takarivejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa.

 

 

Sana: Jeesus nukkui

Elämän heitellessä oma usko tippuu tehokkaasti aaltojen sekaan. Vähäuskoisena ei jaksa nähdä edes sitä nukkuvaa Jeesusta, mutta se vähäinen usko kuitenkin luottaa: tässä hän jossain on, pelonkin keskellä.

Meri oli Israelissa melko tuntematon ja pelottava elementti. Vanhan Testamenttinsa lukeneiden mielenmaisemassa häilyi alkumeri, jonka päällä liikkui Jumalan henki: se oli kaaosta, tuntemattomien hirviöiden ja voimien paikka, joista Jumala järjesti maailman.

Genesaretinjärvi sinänsä oli hieman vaarattomampi, mutta sen rannalla asuvat ja varsinkin kalastajat olivat tottuneet yllättäen nouseviin myrskyihin ja yhtä yllättäviin myrskyn loppumisiin –silti sen keskelle joutuneet pelkäsivät kirjaimellisesti henkensä edestä.

Kuva myrskyssä keikkuvasta veneestä ja opetuslapsista kertoo jotain pelon syvimmästä olemuksesta: Tilanteessa, jota ei voi omin toimin tai voimin hallita eikä käsitellä, joutuu ajelehtimaan voimattomana. Voi vain arvailla, mitä tuleva tuo mukanaan: Miten tämä päättyy, miten minulle käy?

Vakavan sairauden iskiessä, onnettomuuteen joutuessa, ihmiskunnan koettaessa selvitä pandemiasta ja monissa muissa elämän käänteissä oppii, että kaikkea ei voi hallita.

Joku opetuslapsista luultavasti turhautuneena tokaisi: ”Ja Jeesus sen kun nukkuu.” Aika usein elämän heitellessä pelottavasti tuntuu siltä, että Jeesus sen kun nukkuu. Miten nyt on Raamatun ”Älkää pelätkö” -ilmausten kanssa? Uskoa ei jaksa, rukoilla ei osaa; kenelle huutaa apua, kun ainut auttaja kuorsaa myrskyn keskellä?

Jeesus ravisteltiin hereille ja kaikki päättyi hyvin. Tosin opetuslasten usko ja luottamus havaittiin kovin köykäisiksi. ”Miksi te noin pelkäätte, te vähäuskoiset”, ihmetteli Jeesus. Veneestä ei löytynyt yhtään uskonsankaria.

Elämän heitellessä oma usko tippuu tehokkaasti aaltojen sekaan. Vähäuskoisena ei jaksa nähdä edes sitä nukkuvaa Jeesusta, mutta se vähäinen usko kuitenkin luottaa: tässä hän jossain on, pelonkin keskellä.

Televisiossa haastateltiin syöpään sairastunutta kristittyä. Hän pohti, miksi Jumala salli tämän. Hoitojen keskellä, elämän supistuessa päiväksi kerrallaan hän kertoi oivaltaneensa, että juuri tässä surkeuden pohjalla on Jumalakin. Ihan lähellä. Hän tietää tulevan. Se riittää.

Kaija Santti
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta

 

 

Joensuun kirkkoherra Katri Vilén: On joku, johon voi luottaa

Kun Katri Vilén asetettiin elokuussa Joensuun seurakunnan kirkkoherran virkaan, kirkossa soi Happoradion Puhu äänellä, jonka kuulen. Loppiaisena 40 vuotta täyttävä Vilén näkee yhdeksi kirkkoherran tehtäväksi sanoittaa maailmaa edes vähän selkeämmäksi.

Kun Katri Vilén asetettiin elokuussa Joensuun seurakunnan kirkkoherran virkaan, kirkossa soi Happoradion Puhu äänellä, jonka kuulen. Loppiaisena 40 vuotta täyttävä Vilén näkee yhdeksi kirkkoherran tehtäväksi sanoittaa maailmaa edes vähän selkeämmäksi.

Kirkkoherra istumassa kirkonpenkillä.
Joensuun Rantakylässä koulunsa käynyt ja aktiivisena seurakuntanuorena toiminut Katri Vilén on kokenut papin työssä kaikkein merkityksellisimmiksi ne tilanteet, joissa on saanut olla ihmisten rinnalla heidän vaikeissa hetkissään.
– Toki merkityksellistä on ollut myös jakaa ihmisten iloa ja onnea. Kepeys, huumori ja nauraminen ovat tärkeitä juttuja nekin. Kuva: Virpi Hyvärinen

Jos Joensuun seurakunnan uudelta kirkkoherralta itseltään kysyy, kuka hän oikeastaan on, vastaus on selvä: äiti.
– Ajattelen itseäni ensisijaisesti äitiyden kautta. Oma perhe on tietyllä tavalla se kaikkein tärkein ympäristö. Sen jälkeen tulee työ. Ja sitten kaikki muu.

Vilén harmittelee olleensa viime vuosina ”hirveän huono ystävä”.

– Kun työ on sosiaalista ja perheessä oma rumbansa, vähät jäljelle jäävät hetket menevät siihen, että otan sen välttämättömän oman ajan. Käyn vaikka koiran kanssa metsässä. Ystäville on jäänyt aivan liian vähän aikaa.

”Haluan olla helposti lähestyttävä ja läsnäoleva johtaja”

Vaikka se kaikkein tärkein rooli Vilénille on äidin rooli, myös uusi työ Joensuun seurakunnan kirkkoherrana on vienyt mukanaan.

– On ollut työntäyteistä ja kivaa. Tämä ensimmäinen vuosi on varmasti paljolti uuden opettelua, kun monet asiat tulevat eteen ensimmäistä kertaa.

– Toisaalta se, että työyhteisö on ennestään tuttu, on ollut todella hyvä pohja. Kollegiaalinen tuki tulee läheltä, seurakuntayhtymän muilta kirkkoherroilta.

Kirkkoherran toimenkuva on mitä moninaisin. Kirkkoherra johtaa seurakuntaa yhdessä seurakuntaneuvoston kanssa, ja kun seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, mukaan tulevat myös yhtymän johtoryhmätyöskentely sekä läsnäolo yhtymän yhteisessä kirkkoneuvostossa ja kirkkovaltuustossa.

– Lisäksi tähän kuuluu kaikenlaista henkilöstöhallinnosta yhteistyökuvioihin, edustustehtäviin, työvuorosuunnitteluun ja toimistohommiin. Paljon aikaa menee puhelimessa ja sähköpostin äärellä. Toki silloin tällöin yritän ehtiä myös papin perustöihin: toimituksiin, tilaisuuksiin ja messuihin.

Eniten Viléniä itseään kiinnostaa kirkkoherran tehtävässä esimiestyö. Hän haluaa olla helposti lähestyttävä ja läsnäoleva johtaja.
– Tietysti kaikki muukin on tärkeätä, mutta jos työyhteisö voi huonosti, vähän kaikki asiat ovat suuntaan ja toiseen huonosti.
– Myös yhteistyön kirkkoherran ja neuvoston välillä tulee olla toimivaa, jotta päätöksenteko hoituu sujuvasti.

”Uskoni ydin on siinä, että on joku, joka pitää huolta – vaikka tulisi mitä”

Kirkkoherran tehtäviin kuuluu myös koko seurakunnan hengellisenä johtajana toimiminen. Mikä Vilénille on kristinuskossa se juttu, joka on saanut hänet antautumaan asialle ihan ammattia ja työtä myöten?
– Kyllä se on luottamus. Että on joku, johon voi luottaa. Se on kantanut minua vaikeina aikoina.

Vilénille ei ole koskaan tullut oloa, että Jumala olisi hylännyt hänet. Pikemminkin hän on kokenut, että kaiken elämän keskellä Jumala kulkee mukana.
– Minun uskoni ydin on siinä, että on joku, joka pitää huolta, ohjaa ja rakastaa – vaikka olisi mitä, vaikka tulisi mitä. Eikä se rakkaus ole ihmisestä riippuvaista.

Luottamuksen äärelle Viléniä ovat vieneet etenkin oman perheen pikkulapsiaikaan osunut äidin sairastuminen vakavaan muistisairauteen sekä isän kuolema parisen vuotta sitten.
– Äidin sairastuminen on ollut ehkä se kaikkein vaikein asia. On raskasta käydä katsomassa ihmistä, joka ei muista eikä pysty puhumaan. Tietyllä tavalla se on vaikeampaa kuin se, että läheinen kuolee.

Vaikeina aikoina Vilén kävi työterveyspsykologin juttusilla. Psykologi kysyi Viléniltä, onko tämä vihainen Jumalalle äidin sairastumisesta.
– Mietin sitä ja huomasin, että en minä oikeastaan osaa olla Jumalallekaan vihainen, koska en ajattele, että Jumala antaa ihmisille vaikeuksia. En pysty ajattelemaan sitä niin, että Jumala tietoisesti ajattelisi: pistetäänpäs tuolle tuollaista.
– Se on vain meidän elämää, että kaikenlaisiin tilanteisiin saatetaan joutua. Se on biologiaa, että me saatamme sairastua. Jumalan rooli ei ole siinä se, että Hän antaa vaikeuksia, vaan se, että Hän auttaa kantamaan taakkoja.

”Jos haluamme päästä yhteisiin ilmastotavoitteisiin, se vaatii isoa muutosta”

Tärkeitä asioita Vilénille ovat kaikkien ihmisten tasavertaisuus ja yhteinen vastuu ympäristön tilasta.

Hän iloitsee siitä, että Joensuun seurakunnan sateenkaaritoiminnalle saatiin vast’ikään luotua tavoitteet ja periaatteet yhdessä piispa Jari Jolkkosen kanssa.
– Kirkon pitää olla se paikka, johon kaikki saavat tulla. Paikka, jossa kaikki hyväksytään aidosti omana itsenään.

Vilén haluaa ottaa vakavasti myös ilmastonmuutokseen liittyvän huolestuttavan viestin, joka tutkijoilta on tullut jo pitkän aikaa.

– Meidän täytyy oikeasti alkaa tehdä asioita, jotta emme ole kohta tosi isossa pulassa. Myös kirkkona.
– Kirkossa on jo hyvä ympäristödiplomijärjestelmä, mutta aina voimme tehdä enemmän. Meidän tulee pitää huolta siitä, että toimimme kestävästi, ja rohkaista ihmisiä muutokseen.

Vilén itse on lopettanut lihansyönnin jo 15 vuotta sitten, pitkälti ekologisista syistä.
– Jos me haluamme päästä yhteisiin ilmastotavoitteisiin, se vaatii isoa muutosta. Ei vain valtioilta, yrityksiltä ja kirkolta, vaan myös yksittäisiltä ihmisiltä.

”On hienoa saada olla juuri tässä kohtaa – ensimmäisenä naisena Joensuun kirkkoherrana”

Mustatakkinen kirkkoherra nojaa hymyillen kirkon ovea vasten.Verrattain nuorena naisena kirkkoherran tehtävään valittu Vilén on saanut sekä iästään että sukupuolestaan kannustavaa palautetta. Moni on iloinnut siitä, että naisia ja nuoria valitaan johtaviin tehtäviin.
– Kyllä se kertoo toimintakulttuurin murroksesta. Nyt on sen aika. Nyt voidaan valita ja tulla valituiksi.  Naisten kohdalla tämä on ollut pitkä tie kirkossa. Toki ilmiö näkyy yhteiskunnassa muutenkin, ajatellaanpa vaikka Suomen nykyistä hallitusta.

Vilén on Joensuun seurakunnan historiassa ensimmäinen nainen kirkkoherrana.
– Onhan se tavallaan hienoa, että saan juuri tässä kohdassa olla. Niin kuin edeltäjäni Petri Rask sanoi tullessaan minua valinnan jälkeen onnittelemaan: nyt saatiin tällainenkin lasikatto tästä rikki.

Mutta se Happoradio virkaanasettamismessussa. Se ei ehkä ollut se kaikkein tavanomaisin valinta kyseiseen tilaisuuteen, mikä sekin kertonee osaltaan Vilénin mainitsemasta toimintakulttuurin muutoksesta.

Tuore kirkkoherra kertoo kappaleen olevan hänelle tärkeä.
– Minusta se kertoo siitä, miten vaikea meidän on joskus ymmärtää toisiamme. On vaikea kuunnella ja vaikea sanoittaa sellaisia asioita, joita haluaisi toiselle kertoa. Myös Jumalalle.
– Me ihmiset ehkä haluaisimme ymmärtää toisiamme, mutta usein ajaudumme käsittämään väärin. Ehkä se on kirkkoherrankin tehtävä: sanoittaa maailmaa osaltaan vähän selkeämmäksi.

Virpi Hyvärinen

 

Kuka Katri Vilén?

  • Joensuun seurakunnan kirkkoherra 1.6.2021 alkaen
  • Syntynyt Vihdissä, asuinpaikka Onttola
  • Naimisissa, kolme kouluikäistä lasta
  • Harrastaa lukemista ja koiran kanssa ulkoilua
  • Täyttää loppiaisena 40 vuotta