Uskonnon harjoittaminen ei tunnu vieraalta ulkomailla, kertoo Kanariansaarilla turistipappina toimiva Jukka Reinikainen.

Kanariansaarilla on vihitty tänä talvena lukuisia pareja avioliittoon, kertoo kuvassa morsiusparia vihkivä turistipappi Jukka Reinikainen. Kuva: Jukka Reinikainen
Kirkkohallitus lähettää vuosittain kymmeniä pappeja ja kanttoreita tekemään kirkollista työtä suomalaisten siirtolaisten ja turistien pariin. Itselläni on ollut mahdollisuus tehdä tätä papin työtä Gran Canarian saarella tämän talvikauden 2021–22.
Kanariansaaret on jo vakiintunut lomakohde suomalaisille. Ennen covid-epidemiaa pelkästään Gran Canarian saarella asusti koko talvikauden noin tuhat suomalaista. Lisäksi saarelle tuli kymmeniä tuhansia turisteja lomakauden aikana. Tänä työkautena osa näistä ns. ”muuttolinnuista” uskalsi palata takaisin saarelle. Myös tavallisia viikkoturisteja on ollut paljon liikkeellä koronasta huolimatta.
Papilla on kysyntää
Suomalaiset talviasukkaat ovat aktiivisia kirkkopalvelujen käyttäjiä. Seurakunta on tärkeä sosiaalisen elämän keskus, ja kirkossa käydään usein. Uskonnon harjoittaminen ei tunnu vieraalta ulkomailla. Viikoittaiset jumalanpalvelukset niin Las Palmasissa kuin Playa del Inglesissä vetävät hyvin väkeä. Joskus ovella on ollut suorastaan jonoa ja saaren tiukentuneiden kokoontumismääräysten vuoksi kirkon tilat ovat käyneet liian ahtaiksi.
Talven aikana olen saanut vihkiä avioliittoon lukuisia pareja. Turistipapilla on vihkioikeus saarella. Lisäksi hautaan siunaamiset, koti-, sairaala- ja tervehdyskäynnit, sielunhoito, rippi sekä osallistuminen ja ohjelman tuottaminen lukuisiin kirkkovuoteen ja Suomen juhlapäiviin liittyviin juhliin ovat olleet tärkeä osa kirkollista työtä saarella. Yhteistyö Suomen konsulaatin kanssa on tärkeää auttaessa ihmisiä vaikkapa kuolintapausten sattuessa.
Aurinkoa kaivataan
Monille pitempiaikainen asuminen auringon lämmössä on myös terveydellinen valinta. Monet saavat helpotusta vaivoihinsa ja sairauksiinsa saarten miellyttävästä ilmastosta. Ilma onkin tasaisen lämmintä ja puhdasta. Aurinko hoitaa myös ihmisen mieltä. Ihmiset kokevat jaksavansa henkisesti paremmin, kun valoa on enemmän. Liikuntaa voi harrastaa monipuolisesti koko talven ajan ja kulttuuriharrastuksia löytyy vaikkapa Las Palmasin suurkaupungista.
Monilla ihmisillä on toki täälläkin samoja vaikeuksia kuin kotisuomessa. Ihmissuhdeongelmat, alkoholismi ja parisuhdeongelmat ovat täällä monien rasitteena. Monille ulkomailla asuminen tuo helpotusta kotimaassa oleviin ongelmiin.
Kirkko auttaa juuri siellä, missä suomalaisetkin tällä hetkellä ovat ja asustavat. Tätä kirkon tärkeää palvelua moni pohjoiskarjalainenkin on saanut kokea matkustaessaan ulkomailla.
Jukka Reinikainen
Gran Canarian turistipappi
Kontiolahden kirkkoherra