Saapas kohtaa nuoria sekä kadulla että netissä

Palveluoperaatio Saappaan vapaaehtoiset juttelevat nuorten kanssa kadulla ja netissä. Motiivina on halu auttaa.

Mies seisoo ulkona tumman pakettiauton vieressä.

Erityisnuorisotyönohjaaja Matti Nevalainen toimii Joensuun Saapas-toiminnan vetäjänä. Perjantai-iltaisin Saappaan porukka jalkautuu Joensuun keskustaan. – Monelle nuorelle on iso juttu, että joku aikuinen kuuntelee ja on aidosti kiinnostunut hänestä, Nevalainen sanoo. Kuva: Topi Linjama

Korona osuu nuoriin kovaa.

Paljon aiempaa useammat nuoret kärsivät sosiaalisesta ahdistuneisuudesta ja yksinäisyydestä, kertoo kouluterveyskysely. Suomessa olisi ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin, jotta nuorten yksinäisyys ja kokemus ulkopuolisuudesta ja näkymättömyydestä vähenisi.

Kirkossa nuorten avun tarpeeseen vastataan osaltaan Saapas-toiminnan kautta. Saappaan vapaaehtoiset kohtaavat nuoria nuorten omilla ehdoilla siellä, missä he ovat: kadulla viikonloppuisin, festareilla ja netissä. Toimintaa on parillakymmenellä paikkakunnalla.

Joensuun keskustaan jalkaudutaan joka perjantai

Perinteisin työmuoto, kadulle jalkautuva Saapas, on toiminut pian puoli vuosisataa. Joensuussa kadulle pyritään jalkautumaan joka viikonloppu.

– Perjantai-iltaisin kokoonnutaan vapaaehtoisten kanssa, lähdetään ensin Joensuun keskustaan ja sitten ehkä autolla etäämmäksi, kertoo erityisnuorisotyönohjaaja Matti Nevalainen, joka vastaa Joensuun alueen Saapas-toiminnasta.

Kadulla Saappaan vapaaehtoiset kohtaavat nuoria, juttelevat heidän kanssaan ja auttavat tarvittaessa.

– Monelle nuorelle on iso juttu, että joku aikuinen kuuntelee ja on aidosti kiinnostunut hänestä, Nevalainen sanoo.

Saappaan vapaaehtoisia näkee myös Ilosaarirockin kaltaisilla festareilla, mutta korona-aikana festareita ei juurikaan ole järjestetty.

NettiSaapas tukee nuoria netissä

NettiSaappaassa vapaaehtoiset kohtaavat nuoria netissä. Keskustelua käydään YouTubessa, Instagramissa ja TikTokissa. Chat-keskusteluita käydään etenkin Tukinetissä.

Joensuussa Saappaassa toimii tällä hetkellä kuutisentoista vapaaehtoista, joista noin kymmenen päivystää NettiSaappaassa. Joensuulaiset Katariina ja Samu ovat NettiSaappaan vapaaehtoisina kolmatta vuotta.

Koronapandemian alussa päivystyksiä oli tiuhaan. Nyt he päivystävät noin kerran kuussa tunnin tai kaksi.

– Toivottavasti voimme taas jatkossa päivystää enemmän, he sanovat sähköpostiviestissä.

Juttelua arjen asioista ja pintaa syvemmältä

Katariina ja Samu kehuvat Saappaan ryhmähenkeä erinomaiseksi. Työn parasta antia on keskustelu chatissa erilaisten ihmisten kanssa eri aiheista.

– Toisinaan keskustelemme arkipäivän asioista kuten ruoanlaitosta ja harrastuksista, mutta välillä keskustelemme myös syvällisemmistä aiheista kuten mielenterveydestä, hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Nuorten asia on lähellä Katariinan ja Samun sydäntä. He olivat miettineet johonkin vapaaehtoistyöhön ryhtymistä, kun he huomasivat Saappaan mainoksen lehdessä.

Heitä motivoi työhön ajatus siitä, että jonkun nuoren päivä tai viikko voi kohtaamisen ansiosta muuttua paremmaksi.

– Jokainen kiitos on merkityksellinen ja kertoo siitä, että olemme voineet olla tukena.

Saappaaseen luotetaan

Kiitosta toiminnasta myös tulee.

”Kiitos Provinssi 2019, kun huolehditte musta, kun oma kunto ei siihen pystynyt”, kirjoittaa eräs nuori palautteessaan.

Lasten ja nuorten keskuksen kokoaman palautteen perusteella Saappaan työtä pidetään merkityksellisenä. Saappaaseen luotetaan ja saapaslaisia pidetään turvallisina aikuisina, jotka eivät tuomitse nuoria.

Kadulla nuoria auttavat saapaslaiset saavat kannustusta aikuisilta, sanoo Nevalainen. Mutta tietenkään kaikki nuoret eivät halua jutella Saappaan aikuisten kanssa.

”Olette ihan kivoja, mutta jos joku ei halua jutella, niin älkää tulko”, opastettiin eräässä palautteessa.

Kuka tahansa voi alkaa vapaaehtoiseksi

Saappaan vapaaehtoiseksi pääsee kuka tahansa täysi-ikäinen, joka on käynyt tehtävään valmentavan koulutuksen. Kestoltaan kahden viikonlopun ja kolmen harjoituspäivystyksen mittaisia koulutuksia järjestetään vähintään kerran vuodessa.

Nevalaisen mukaan Saappaan vapaaehtoiset tulevat mukaan toimintaan erilaisilla motiiveilla ja monenlaisista taustoista. Osa lähestyy toimintaa humanismi edellä, toisilla on selvemmin seurakunnallinen tausta. Kaikkia yhdistää halu auttaa nuoria.

Saapas-toiminnan teologinen pohja tulee lähelle diakoniaa. Saappaan teologia on tekojen ja läsnäolon, kuuntelun ja auttamisen, kohtaamisen ja yhdessä kulkemisen teologiaa.

Topi Linjama

 


Yhteisvastuukeräyksellä apua nuorille

Suomen evankelisluterilaisen kirkon Yhteisvastuu 2022 -keräyksen tuotoilla autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria Suomessa ja maailmalla. Keräys alkaa sunnuntaina 6.2.

Tämän vuoden kampanjassa halutaan nostaa esiin erityisesti 15–19-vuotiaat nuoret. Tässä ikäryhmässä monet ovat kärsineet etäopiskelun ja eristäytymisen haasteista ja he kokevat yksinäisyyttä, ahdistusta ja toivottomuutta.

”Koronan lieveilmiöitä kohdanneet nuoret tarvitsevat nyt tukea ja turvallisia aikuisia arkeensa”, sanotaan Yhteisvastuun tiedotteessa.

Yhteisvastuun kotimainen kumppani on Lasten ja nuorten keskus, joka vastaa Saapas-toiminnasta. Keräyksen varoilla muun muassa kehitetään ja laajennetaan Saapas-toimintaa kaduilta, festareilta ja netistä kouluihin.

Kehittyvissä maissa koulunkäynti on koronan vuoksi keskeytynyt monin paikoin kokonaan, koska etäopetukseen ei ole ollut valmiuksia eikä välineitä. Sisällissodan riepottelemassa Etelä-Sudanissa monet nuoret ovat joutuneet naimisiin tai töihin alaikäisinä, jotta perheet selviytyisivät jokapäiväisestä elämästään.

Yhteisvastuun varoilla Kirkon Ulkomaanapu tukee nuorten koulunkäyntiä Etelä-Sudanissa muun muassa kunnostamalla kouluja ja parantamalla perheiden ruokaturvaa.

Osa yhteisvastuukeräyksen tuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Rahaston varoilla tuetaan kehittyviä maita humanitaarisissa katastrofeissa, jotka aiheutuvat useimmiten luonnononnettomuuksista, poliittisista selkkauksista tai äkillisistä onnettomuuksista.

Topi Linjama

 

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.