Seurakuntien järjestämien jouluisten tapahtumien kirjo on valtava. Yksistään kauneimpia joululauluja lauletaan Joensuun seurakunnissa liki 40 eri tilaisuudessa.
Joulu on jo monessa paikassa hyvin vahvasti esillä. Kaupat pullistelevat jouluisia tuotteita ja lasten joululahjatoiveiden tueksi postilaatikkoon tipahtelee tasaisesti lelukuvastoja. Seurakuntien Jouluradiokin aloitti lähetykset marraskuun alkupuolella. Joulun tunnelmaan ja odotukseen on siis ollut helppo lähteä mukaan. Itsekin olen jo vaihtanut autoradion taajuuden Jouluradiolle. Hiljalleen huomaan myös kodin sisustukseen ilmaantuvan jouluisia elementtejä.
Joulunodotus käsitteenä tuo rauhan. Se ikään kuin antaa luvan rauhoittua ja hiljentyä, olla ja odottaa. Lapsissa huomaa jännityksen nousevan. Ei mene enää päivääkään, että perheessämme ei keskusteltaisi joulusta. Joku aika sitten mietin, että nyt on vasta marraskuu, ja joulu on jo koko ajan läsnä. Ajattelin, että odottavan aika voi käydä pitkäksi. Näin tuskin kuitenkaan käy.
Kirkkotien näköislehden tapahtumasivut antavat hyvän kuvan siitä, miten suuri juhla joulu on. Sitä halutaan juhlia monin erilaisin tavoin. Seurakuntien järjestämien jouluisten tapahtumien kirjo on valtava. Yksistään kauneimpia joululauluja lauletaan Joensuun seurakunnissa liki 40 eri tilaisuudessa. Lisäksi tarjolla on joulupuuroa, -myyjäisiä ja -juhlia sekä monenlaista muuta jouluista puuhaa.
Seurakuntien joulunajan tapahtumissa on runsaasti valinnanvaraa. Tekemistä löytyy sitä kaipaaville, kuten myös heille, jotka haluavat odottaa joulua rauhoittuen ja joulun sanomaan syventyen. Tulevana sunnuntaina kirkoissa kaikuu Hoosianna joulunodotuksen ja uuden kirkkovuoden aloituksen merkiksi.
Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä sari.jormanainen@evl.fi
Marja Liisa Liimatta ja Ilkka Raittila toimivat sairaalapappeina joensuulaisissa sairaaloissa. Kirkkotie kysyi heiltä kuolemasta nekin kysymykset, joita ei aina uskalla
ääneen kysyä. Ohessa poimitut palat pappien vastauksista.
Marja Liisa Liimatta ja Ilkka Raittila toimivat sairaalapappeina joensuulaisissa sairaaloissa. Kirkkotie kysyi heiltä kuolemasta nekin kysymykset, joita ei aina uskalla ääneen kysyä. Ohessa poimitut palat pappien vastauksista.
Kuva: iStock/FroggyFrogg
1. Mitä kuoleminen on?
Marja Liisa:
Kuoleminen on sitä, että elimistömme lakkaa toimimasta: sydän lyömästä, verenkierto kiertämästä, keuhkot ottamasta happea. Kuoleminen näyttää nukahtamiselta ja kuollut nukkuvalta itseltään. Mutta kun katsoo vainajaa, huomaa, että jotakin oleellista puuttuu. Aivan kuin kuolleesta olisi jäljellä vain ”kuoret”.
Ilkka:
Syntyminen ja kuoleminen ovat kaiken elämän välttämätön edellytys. Kuoleminen liittyy koko elämään. Elämä on kuolemista silloinkin, kun ihmisen mieli haluaa tavalla tai toisella kieltää koko asian. Kuoleminen – luopuminen – on siis prosessi, jossa oikeastaan koko ajan olemme. Nykytieteen valossa kuoleman ajankohdaksi määritellään aivojen sähköisen toiminnan loppuminen.
Kuoleman tutkimus on kehittynyt eri tieteenaloilla, mutta siitä huolimatta kuolema on suuri tuntematon. Se jättää tilaa monenlaiselle pohdiskelulle; myös ihmisen avuttomuudelle ja kunnioitukselle asian edessä, jota ei ymmärrä.
2. Sattuuko kuolema? Millä tavalla? Keneen?
Ilkka:
Kyllä se sattuu. Yhä vähemmän ruumiillisesti, kun hyvällä hoidolla saadaan kivut hyvin hallintaan vaikeassakin sairaudessa. Monia ahdistaa erityisesti elämätön elämä. Myös kipeät, selvittämättömät asiat voivat nousta pintaan ja ahdistaa.
Kuoleman mahdollisuuden tuleminen lähelle koskee myös lähipiirin ihmisiä, joskus laajemminkin. Joskus kipu ja ahdistus jatkuvat kuolemaan saakka, mutta usein on myös aikaa kasvaa hyväksymään tosiasiat. Silloin voi huomata: Jonakin päivänä minä kuolen, mutta kaikkina muina minä elän.
Marja Liisa:
Olen nähnyt viime aikoina rauhallisia kuolemia eikä kuolevaan ole siis sattunut. Hän on vain henkäissyt viimeisen kerran. Kuolema sattuu varmaankin eniten kuolleen omaisiin. Kun kuolema on tapahtunut, todellistuu se, mitä lopullisuus merkitsee: En voi sanoa menehtyneelle enää mitään, en voi tavata häntä enää. Se sattuu.
3. Onko olemassa taivas? Mikä se on? Kuka sinne pääsee?
Marja Liisa:
Kyllä, taivas on olemassa. Minulle taivas on enemmän olotila kuin paikka, vaikka Jeesus puhuu taivaasta kotina, jossa on monta huonetta. Kristillisen ajatuksen mukaan Jumala haluaa, että me kaikki pääsemme taivaaseen. Olen kuullut myös sanottavan, että taivaaseen pääsevät kaikki, jotka sinne kaipaavat.
Ilkka:
Kristillisen uskon keskeinen piirre on sen toivominen, mitä ei voi nähdä. Taivas halutaan usein nähdä varsin konkreettisena paikkana, jossa jatkuu ihmisenä oleminen, kuitenkin ilman vaivoja ja vastuksia: eletään huolettomina kuin paratiisissa tai kaupungissa, jossa kuoppaiset kadut on siloteltu kullalla. Näitä kuvia meillä itse kullakin voi olla, myös erilaisia.
Taivas ei ole palkinto joillekin, Pietari eikä kukaan muu ihminen ole vahtina millään portilla, Kristus on tie tästä todellisuudesta toiseen todellisuuteen.
Mitä se oleminen on, mitä on ajattomuus, mitä on loputon yhteys Jumalan kanssa? Näitä emme tiedä, mutta kristitty katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen sen varassa, että Kristus on kuolemallaan kuoleman voittanut ja avannut tien ylösnousemuksen todellisuuteen. Jumalan armon varassa me elämme ja kuolemme, Kristuksen sylissä on paikka jokaiselle, joka toivoo.
4. Onko olemassa helvetti? Mikä se on? Kuka sinne joutuu?
Ilkka:
Kuva tulisesta paikasta muistuttaa Jerusalemin jätteidenpolttonotkosta, jossa paloi ikuinen tuli ja voi sitä joka sinne tippui. Valitettavasti meillä kristittyinä on usein ikävä kiusaus tönäistä joku toinen, ehkäpä juuri omassa helvetissään jo rypevä sinne tuleen.
Helvetti ei ole kristillisen uskon varsinainen kohde, vaan kohde on Jumalan lahjoittama iankaikkinen elämä. Eikä siinä rakkaudessa, jota Jumala osoittaa ja jakaa ole sijaa pelolle eikä pelottelulle. Mutta me kyllä tarvitsemme kuvaa helvetistä siksi, että ymmärtäisimme paremmin mistä meidät Kristuksen kautta on pelastettu.
Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään, eikä siksi pakota ketään ikuiseen yhteyteen hänen kanssaan. Kadotus sanana kertoo johonkin häviämisestä, ei-olemisesta.
Marja Liisa:
Muistan Inhimillinen tekijä -ohjelmasta haastateltavan, joka sydänelvytyksen kautta saatiin jäämään henkiin. Hän kertoi käyneensä taivaassa ja kommentoi, että itse asiassa helvetiksi voisikin kutsua tätä maanpäällistä elämäämme kärsimyksineen ja yksinäisyyksineen. Martti Linqvistiä lainaten: ”Helvetti on sitä, että on pakko elää ilman rakkautta.”
5. Miten omaan kuolemaan voisi ja kannattaisi valmistautua?
Ilkka:
Omasta kuolemastaan voisi luontevasti puhua jo silloin, kun se ei lainkaan ole näköpiirissä. Mitä sinumpi on kuoleman kanssa, sitä vähemmän pelkää elämää. Kuoleman läheisyydessä on tärkeää puhua toivosta ja myös muistaa elettyä elämää, tehdä ”tiliä” siitä. Monelle on myös tärkeää selvittää omaa käsitystään kuolemasta ja siitä, mitä on sen jälkeen. Uskonnollisen vakaumuksen on todettu olevan kuolemaan suhtautumista helpottava asia.
Hyvissä ajoin voi miettiä hoitotahtoaan ja tallentaa se vaikkapa Omakantaan jo vuosia ennen kuin se on ajankohtainen. Vielä tolkuissaan ollen voi kertoa läheisilleen, millaisia toiveita on omien hautajaisten suhteen.
Kuolemasta voi opetella puhumaan oikealla nimellä, ei kiertoilmauksin. Sodassakin kuollaan, ei kaaduta. Elämästä luopumista, omaa lähestyvää kuolemaa ei ole vain lupa, vaan hyvä surra kaikkine tunteineen ja vaiheineen. Myös kuolemisen ja kuoleman pelosta on hyvä puhua. Toki joku haluaa kuolla itseltäänkin salaa.
Marja Liisa:
Elämällä tätä elämää niin hyvin kuin taitaa. Valmistautumista voisi olla se, että tekee sopivin väliajoin oman elämän inventaariota vaikka kysymällä itseltään, elänkö sellaista elämää juuri nyt kuin haluankin elää. Rakastanko Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäni niin kuin itseäni?
Enon seurakunta on toiminut vuoden verran väistötiloissa seurakuntatalon huonon sisäilman vuoksi. Suunnitelmien mukaan uuden seurakuntatalon rakentaminen käynnistyy ensi keväänä.
Enon seurakunta on toiminut vuoden verran väistötiloissa seurakuntatalon huonon sisäilman vuoksi. Suunnitelmien mukaan uuden seurakuntatalon rakentaminen käynnistyy ensi keväänä.
Uusi seurakuntatalo rakennetaan Enon kirkon viereen. Kuvan vasemmassa laidassa, kirkon parkkipaikan takana näkyvä, tyhjillään oleva rakennus puretaan. Kuva: Sari Jormanainen.
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Enoon rakennettavan uuden seurakuntatalon rakennussuunnitelmat ja kustannusarvion kokouksessaan 22.10.2019. Uusi seurakuntatalo rakennetaan Enon kirkon viereiselle tontille. Kirkon läheisyys huomioitiin myös seurakuntatalon arkkitehtuurissa.
– Rakennus on muodoltaan yksinkertainen ja alisteinen hahmoltaan suojellun kirkon läheisyydessä. Siinä on lähes suorakaiteen muotoinen pohja ja harjakatto, jonka harja kuitenkin nousee suuriin salitiloihin ja vanhaan kirkkoon päin. Rakennusmateriaali on pääasiallisesti puu, arkkitehti Ilkka Kärnä ARKPII arkkitehtitoimistosta kuvailee tulevaa seurakuntataloa.
Seurakuntatalon siirtyminen tien toiselle puolelle herätti alkuun myös epäilyksiä. Uudessa sijainnissa on kuitenkin monta toiminnan kannalta hyvää puolta.
– Suhtauduin sijaintiin alkuun varautuneesti, olimmehan jo suunnitelleet ja valmistelleetkin seurakunnan puistoa, jossa olisi myös hyvät ulkotilat ja vaikkapa hedel-mäpuutarha. Kirkon viereiselle tontille oli kuitenkin paljon hyviä perusteluja. Saamme uuden talon salin isoista ikkunoista näkymän kirkkoon. Tärkeää on myös turvallisuus lapsien liikkumista ajatellen. Lisäksi uusi rakennuspaikka on maastoprofiililtaan entistä paikkaa parempi, Enon seurakunnan kirkkoherra Armi Rautavuori pohtii uuden sijainnin hyviä puolia.
Monitoimitilat avaavat mahdollisuuksia uudenlaiseen ja yhteisölliseen toimintaan
Seurakuntatalon salin suurista ikkunoista on jatkossa näkymä kirkolle. Havainnekuva: ArkPii Arkkitehtitoimisto
Suunnitelmien mukaan Enon seurakuntatalosta tulee yksikerroksinen rakennus, jossa toimintaan käytettäviä tiloja on noin 450 neliömetriä.
– Lähtökohtana on ollut suunnitella seurakuntatalo, jonka jokainen seurakunnan jäsen tuntisi omakseen ja kotoisaksi paikaksi, jossa voi kokoontua, pitää erilaisia juhlatilaisuuksia, harrastaa ja asioida. Pyrkimys suunnittelussa on viihtyisiin tiloihin, joissa ei ole virastomaista tunnelmaa, toisaalta rakennus on sakraalirakennus, jolloin varsinkin kokoontumistilat on pyritty tekemään tämä tehtävä huomioiden, Kärnä sanoo.
Uusi seurakuntatalo on pinta-alaltaan aiempaa pienempi, toisaalta tilojen tarvekin muuttunut vuosien saatossa.
– Tilat ovat tarkoin mitoitetut työhuoneita ja toimintaa ajatellen. Yhteiset tilat ovat mo-nitoimitiloja ja yhdessä seurakuntalaisten kanssa voimme rakentaa uuteen paikkaan viihtyisän yhteisöllisen olohuoneen, jossa on myös mahdollisuus järjestää aivan uudenlaista toimintaa, Rautavuori iloitsee.
Uudet tilat mahdollistavat monipuolisen toiminnan
Uuden rakennuksen kustannusarvio on noin 2,6 miljoonaa euroa. Seurakuntatalon rakentaminen on tarkoitus aloittaa toukokuussa 2020. Alustavan arvion mukaan rakentaminen kestää vuoden.
– Työyhteisön ehdoton enemmistö iloitsee uusista tiloista, samoin monet yhteistyötahomme. Enossa ei ole kooltaan isoja tiloja seurakuntalaisille juhlien järjestämiseen esim. muistotilaisuuksia ajatellen. Uusissa tiloissa musikaali- ja kirkkonäytelmien tekeminen tulee mahdolliseksi aivan uudella tavalla. Se antaa lisää mahdollisuuksia evankeliumin sanoman tuomista ihmisten keskelle moniäänisesti ja tämän päivän mielellä ja kielellä. Lasten- ja nuorten toimitilat sisällä ja ulkona ovat hyvät. Toivon sen entisestään innostavan lapsiperheiden osallistumista seurakunnan toimintaan, Rautavuori pohtii.
Tällä hetkellä Enon seurakunta toimii väliaikaistiloissa vanhalla kunnantalolla. Väistötilat ovat vaatineet sopeutumista sekä työntekijöiltä että seurakuntalaisilta.
– Toimintamme on kärsinyt väistötiloissa olemisesta. Paljon toimintaa on siirretty Hyvänmielen tuvan tiloihin, mutta tila käy pieneksi ja siksi voimme tehdä vain perustehtävän kannalta tärkeimmät työt. Sopu on kuitenkin antanut sijaa siellä ja myös väistötiloissa entisellä kunnantalolla.
– Minulta on kysytty paljon, milloin uusi seurakuntatalo saadaan. Kiitollisena ja iloisena olemme seuranneet rakennusprojektin nopeaa edistymistä, Rautavuori sanoo.
Vanha seurakuntatalo puretaan keväällä 2020
Vuodesta 2018 lähtien sisäilmaongelmien vuoksi suljettuna olleelle vanhalle seurakuntatalolle ei ole löytynyt jatkokäyttöä. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan vanhan seurakuntatalon purkamisesta alueen yleisilmeen ja viihtyisyyden vuoksi. Vanha seurakuntatalo puretaan kevään 2020 aikana. Urakan kustannusarvio on noin 130 000 euroa.
– Hyviä muistoja on kertynyt purettavasta seurakuntatalosta. Erityisesti pidin sen avarasta, kauniista salista. Toisaalta niin monet meistä, jotka siellä paljon työskentelimme, kärsimme huonosta sisäilmasta. Siksi päällimmäisenä on helpotus siitä, että olemme saamassa uudet ja puhtaat tilat, Rautavuori toteaa.
Koti-isyyteen suhtaudutaan oudosti – toisaalta glorifioiden, toisaalta kyseenalaistaen, sanoo vajaat viisi kuukautta Silaksen koti-isänä ollut yhteiskuntatieteiden opiskelija Lauri Havukainen.
Koti-isyyteen suhtaudutaan oudosti – toisaalta glorifioiden, toisaalta kyseenalaistaen, sanoo vajaat viisi kuukautta Silaksen koti-isänä ollut yhteiskuntatieteiden opiskelija Lauri Havukainen.
Lauri Havukainen on seurannut syntyvyyden laskuun liittyvä keskustelua yhteiskuntatieteilijän kiinnostuksella. ”Vaikka syntyvyystilastot ovat karmeita katsoa, en lähde moralisoimaan sitä, jos joku ei halua lapsia. Syyt siihen ovat monenlaisia. Esimerkiksi ympäristön ja lasten tulevaisuus on monelle aito huoli. Itse en sellaisia pelkoja niin voimakkaasti koe”, sanoo Havukainen.
1. LÄSNÄOLO. Minulle on pienestä asti ollut selvä, että haluan tulla isäksi. Näen jopa vähän synkkänä sen, että ei olisi ketään, joka jatkaa täällä minun jälkeeni. Lapsuudenkotini perhekulttuuri oli lapsimyönteinen. Olen siitä onnekas, että isäni oli paljon kotona ja leikki minun ja kolmen sisarukseni kanssa. Myös minä haluan olla lapselleni läsnä.
2. SYNTYMÄ. Meillä on vaimoni kanssa yksi lapsi, juuri vuoden täyttänyt Silas. Hän syntyi sektiolla, joten tiesimme etukäteen syntymäpäivän. Leikkaussaliin mennessä olin sumussa jännityksestä. Syntymä oli todella erikoinen kokemus. En ole koskaan tuntenut sellaista tunnetta kuin se, mikä minulla oli, kun lapsi rääkäisi ensimmäisen kerran. Tunnetta on vaikea kuvailla. Se oli tietynlaista vastuun ja välittämisen tunnetta, jollaista en ollut aiemmin tuntenut mitään tai ketään kohtaan.
3. OPISKELUAIKA. Olimme vaimoni kanssa molemmat opiskelijoita, kun Silas syntyi. Olen vähän ihmetellyt puheita siitä, että elämän pitäisi olla taloudellisesti hirveän vakaalla pohjalla ennen kuin lapsi syntyy. Totta kai ymmärrän kysymyksen siitä, onko lasta varaa elättää, varsinkin jos ei ole opiskelu- tai työpaikkaa. Mutta ei minulla ole ikinä ollut vahvasti se olo, että lapsi olisi suuri taloudellinen riski. Opiskeluaika oli hyvä aika tulla vanhemmaksi. Pystyin olemaan joustavammin kotona. Vaimoni sai äitiyslomalla gradunsa valmiiksi.
4. KOTI-ISYYS. Jäin Silaksen kanssa koti-isäksi, kun hän oli 7 kuukautta. En vaihtaisi sitä aikaa pois. Kun liikuin Silaksen kanssa leikkipuistoissa ja Perheentalolla, muut kotivanhemmat olivat järjestään äitejä. Koti-isyyteen suhtaudutaan oudon ristiriitaisesti: tietyllä tavalla isän kotiin jäämistä glorifioidaan, toisaalta kysellään, miksi sinä jäit kotiin eikä äiti. Tuntuu kuin sille pitäisi olla joku selitys, että olen lapsen kanssa kotona.
5. HETKET. Haastavinta vanhemmuudessa on ollut se, että vauva on nukkunut vähän hajanaisesti. Olemme molemmat vanhemmat olleet aika väsyneitä. Muu arki ei ole tuntunut millään tavalla raskaalta. Parhaimpia hetkiä ovat aamut, kun viereen nukahtanut lapsi mönkii minut hereille. Myös sitä on valtavan hienoa seurata, kun lapsi oppii uutta. Avuton vauva alkaa kehittyä isommaksi ihmiseksi.
Maksuttomat ja huokeahintaiset lämpimät ateriat ovat suosittuja seurakunnissa.
Maksuttomat ja huokeahintaiset lämpimät ateriat ovat suosittuja seurakunnissa.
Puuroperjantait järjestetään Utran vanhalla puukoululla asukasyhdistyksen tiloissa. Eija Nieminen (oik.) kävi perjantaina 25.10. pikaisella aamupuurolla ennen asioille lähtöä. Kuvassa vasemmalta lukien myös diakoniatyöntekijä Auli Pehkonen, tarjoiluissa avustava Olga Yufa sekä Utran asukasyhdistyksen emäntä Aune Timoskainen. Kuva: Virpi Hyvärinen
Rantakylän seurakunta käynnisti syyskuun alussa Utran asukasyhdistyksen tiloissa Utran vanhalla puukoululla Puuroperjantai-toiminnan. Ovet uuden toiminnan käynnistymiselle avautuivat, kun ViaDian ruokajakelu siirtyi Utrasta Rantakylään, ja asukasyhdistys kutsui seurakunnan järjestämään toimintaa tiloihinsa.
– Kokeilimme Puuroperjantaina viime keväänä Talastuvalla, mutta sinne ihmiset eivät löytäneet. Täällä kävijöitä on heti alusta asti ollut hyvin, kolmisenkymmentä keskimäärin, kertoo Rantakylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Auli Pehkonen.
Puuroperjantain tarjoilu on maksuton ja kaikille avoin. Seurakunta tarjoaa aamiaisen perjantaisin klo 9-11. Tarjolla on kaurapuuroa lisukkeineen, leipää ja leikkeleitä sekä kahvia ja teetä.
– Puuroperjantailla halutaan lisätä yhteisöllisyyttä. Samalla kun saa syödäkseen, pääsee juttelemaan ja lukemaan päivän lehdet. Muuta ohjelmaa ei ole. Pyrimme panostamaan ihmisten kohtaamiseen ja annamme tarvittaessa mahdollisuuden kahdenkeskiseen keskusteluun diakonin kanssa, kertoo Pehkonen.
Puuroperjantaiden lisäksi Rantakylän seurakunta järjestää kerran kuukaudessa huokeahintaisen Yhteisessä pöydässä –ruokailun Rantakylän kirkolla. Ruokailun jälkeen on mahdollisuus osallistua viikkomessuun.
Maaseutuseurakuntien lämpimät ateriat vetävät kymmeniä ruokailjoita – Enossa tilan rajallisuus alkaa tulla vastaan
Enon seurakunta järjestää joka tiistai klo 11 Hyvänmielen tuvalla arkiruokailun, jonka hinta on 3 euroa. Ruokailu on avoin kaikille, lähinnä syömässä käy diakoniatyöntekijä Sari Korhosen mukaan yksinasuvia eläkeikäisiä.
– Ruoka on tehty tuoreista aineksista, tarjolla on yksi ruokavaihtoehto, joka on tavallista kotiruokaa, usein keittoja tai laatikoita. Meillä on tupa täynnä eli ruokailijoita käy noin 20-30. Kasvusuuntaa on havaittavissa ja välillä aina pelätään, että ruoat loppuvat kesken. Tuvan keittiö on niin pieni, että enempää ruokaa ei pystytä tekemään. Kaksi vapaaehtoista emäntää ruoan valmistaa ja herkulliseksi on kehuttu, kertoo Korhonen.
Vaara-Karjalan seurakunnassa lämpimiä aterioita tarjotaan säännöllisesti sekä Tuupovaaran että Kiihtelysvaaran puolella. Kiihtelysvaarassa maksuton ruokailu järjestetään joka keskiviikko klo 10.45 seurakuntatalolla. Vapaaehtoiset valmistavat sen yhdessä emännän kanssa pääosin hävikkiruoasta. Kävijöitä on diakoniatyöntekijä Suvi Luopakan mukaan arvioilta 45-60. Tuupovaarassa lämmin ateria on tarjolla harvemmin, muuta sekin vetää väkeä noin 40 hengen verran.
– Ruokailu tarjoaa mahdollisuuden tavata muita, pitää pientä breikkiä ruuanlaitosta ja se voi olla myös taloudellinen helpotus. Tuupovaarassa on syksyn ja tulevan kevään aikana myös soppakirkkoja: nämä ovat tuttuja lämpimiä aterioita, mutta päivä on sunnuntai ja ennen ruokailua on messu, kertoo Luopakka.
Kontiolahdessa seurakuntaruokailuilla on pitkä historia, ne ovat alkaneet jo 1990-luvulla. Seurakuntaruokailuja järjestetään joka toinen keskiviikko klo 11, ja suositusmaksu on 2 euroa. Kävijämäärä on Kontiolahdellakin kasvussa päin.
– Ruoka on joko keittoa tai jokin laatikkoruoka jälkiruokineen ja -kahveineen. Tilaisuus alkaa hartaudella ja ruuan siunaamisella, kertoo diakoniatyöntekijä Sanna Rouvinen.
Tule yhteiseen pöytään!
• Puuroperjantai joka pe klo 9-11 Utran puukoululla vuoden loppuun saakka.
• Yhteisessä pöydässä -ruokailu Rantakylän kirkolla 20.11. ja 18.12. klo 11, 3 €/aikuinen ja 1 €/lapsi.
• Arkiruokailu joka ti klo 11 Hyvänmielen Tuvalla, Niskantie 17. Lounas 3€.
• Lämmin ateria joka ke klo 10.45 Kiihtelysvaaran srk-talolla. Maksuton.
• Lämmin ateria Tuupovaaran srk-talolla su 17.11. messun jälkeen n. klo 11.15 sekä ti 26.11. ja to 12.12. klo 11. Vapaaehtoinen maksu.
• Seurakuntaruokailu ke 27.11. ja 11.12. klo 11 Kontiolahden srk-keskuksessa, suositusmaksu 2 €/hlö.
´
Kouluikäisten perhetapahtuma tuo Joensuuhun Suomen suosituimmat lapsitubettajat Elinan ja Sofian.
Kouluikäisten perhetapahtuma tuo Joensuuhun Suomen suosituimmat lapsitubettajat Elinan ja Sofian.
Nuorisotyönohjaaja Noora Kähkönen esitteli tuoretta tapahtumajulistetta Noljakan kirkolla kokoontuvassa tenavien tiedekerhossa. Eeliltä, Joakimilta, Otolta, Tiitukselta ja Aamokselta ei mennyt kauan aikaa nimetä omat suosikkinsa tapahtuman toimintapisteiden joukosta – liikunnallinen INTO sports ja pakopelihuone kiilasivat selvästi kärkeen. Kuva: Tiina Partanen
Joensuun ev.lut. seurakunnat järjestävät 24.11.2019 Kato mua -perhetapahtuman. YK:n lapsen oikeuksien päivän tienoossa vietettävän tapahtuman tarkoituksena on tehdä tutuiksi lapsen oikeuksia ja tarjota perheille mahdollisuus viettää mukavaa aikaa yhdessä. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille lapsiperheille.
Tapahtumaa vietetään nyt neljättä kertaa, ja se juhlistaa osaltaan tänä vuonna 100 vuotta täyttävää kirkon varhaisnuorisotyötä. Erityisteemana tapahtumassa on lapsen oikeus hyvään huomiseen. Teemalla seurakunnat haluavat olla mukana nostamassa keskusteluun lasten huolet ympäristöstä ja tulevaisuudesta.
– Pyrimme huomaamaan sen hyvän, mitä ollaan jo tehty, ja ne asiat, joissa me kaikki voidaan vielä tsempata. Eri toimipisteissä teemaa käsitellään ilon ja positiivisuuden kautta, ei ahdistusta lisäämällä, kertoo Joensuun seurakunnan nuoriso-työnohjaaja Noora Kähkönen.
Toimintapisteitä enemmän kuin koskaan, mukana useita järjestöjä
Erilaisia toimintapisteitä tapahtumassa on tällä kertaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Mukana on myös useita järjestöjä, joille lapsen oikeudet ovat tärkeitä.
– Liikunnasta kiinnostuneille on tarjolla esimerkiksi Into sports -rata ja keppihevosrata sekä diabolo- ja jojotemppuilua. Kädentaidoista pitävät voivat suunnata askartelemaan, rakentelemaan legoilla tai koristelemaan pipareita. Lisäksi on tarjolla esimerkiksi tiedekokeiluja, letitystä ja kasvomaalausta.
– Tapahtumassa vietetään myös 10-synttäreitä – syntymäpäiviä viettäville on tapahtumassa oma VIP-juhlatila, kertoo Kähkönen.
Tapahtuman vetonauloina toimivat Suomen tämän hetken suosituimmat lapsitubettajat Elina ja Sofia. Heidän Youtube-kanavallaan on yli 70 000 tilaajaa ja Instagram-seuraajia 17 000.
– Tytöt ovat saman ikäisiä kun tapahtumamme kohdeyleisö ja uskomme, että faneja löytyy reilusti myös Joensuusta. Tytöillä on oma meet&greet-tapahtumassa ja tulossa on myös haasteita sekä monenlaista hauskanpitoa, kertoo Kähkönen.
Kato mua -tapahtuma su 24.11.2019
• Klo 12-13 perhemessu Joensuun ev.lut. kirkossa, Papinkatu 1 b
• Klo 13-15.30 toimintapisteet Joensuun yhteiskoulun lukion tiloissa, Papinkatu 3
• Vapaa pääsy. Tapahtumarannekkeita jae-taan kirkossa perhemessun yhteydessä. Jos rannekkeita jää, niitä saa klo 13 jälkeen Yhteiskoulun lukion ovelta.
• Kahvio, jossa ostettavissa suolaista ja ma-keaa välipalaa. Tuotto nuorten Taizé-mat-kan hyväksi.
• Tutustu tarkemmin päivän ohjelmaan: http://www.katomua.fi.
Kävin kesälomalla Lontoossa. Leicester Squarella on William Shakespearen patsas, joka on varmasti monelle matkailijalle tuttu. Patsaaseen on kirjoitettu lainaus Shakespearen näytelmästä Loppiaisaatto, 1600-luvulta. Teksti kuuluu englanniksi: ”There is no darkness but ignorance.” Vapaasti suomennettuna siis: ei ole muuta pimeyttä kuin tietämättömyys.
Tietämättömyyttä on monenlaista. Se voi johtua kouluttamattomuudesta, tai vaikkapa oikean tiedon vaikeasta saavutettavuudesta. Mutta tietämättömyys voi olla myös valinta. Ja silloin siitä tulee välinpitämättömyyttä, ja ajattelen että juuri sitä Shakespeare pimeydellä tarkoittaa. Sitä että ihminen sulkee tietoisesti silmänsä ympäröivältä maailmalta tai joltain uudelta ilmiöltä eikä yritäkään ymmärtää sitä tai hankkia lisää tietoa siitä.
Maailma muuttuu. Ajat muuttuvat. Ihminen muuttuu. Tiede kehittyy, tutkimusmenetelmät kehittyvät. Tietoa saadaan koko ajan lisää, niin ympäristön kuin ihmisyydenkin ilmiöistä. Ja ymmärrettävästi välillä se voi tuntua liialliselta. On uuvuttavaa ottaa jatkuvasti vastaan uutta tietoa, varsinkin sellaista, joka on ehkä ristiriidassa sen kanssa, mihin olemme tottuneet. Mutta jos me suljemme silmämme kaikelta uudelta ja tarraudumme menneeseen vain sen takia, että se tuntuu tutulta ja turvalliselta, vaivumme vapaaehtoisesti välinpitämättömyyden pimeyteen. Ja silloin emme näe oikeita asioita. Emme näe, mitä meidän tulisi puolustaa. Ympäristöä. Ihmisoikeuksia. Rakkautta.
1800-luvulla elänyt brittiläinen runoilija Robert Browning puhui tietämättömyydestä seuraavaa:
”Ignorance is not innocence but sin.” Eli tietämättömyys ei ole viattomuutta vaan synti. Välinpitämättömyys, silmien sulkeminen maailman ilmiöiltä, kuten vaikkapa ilmastonmuutokselta tai ihmisten oikeudelta turvapaikkaan, voi johtaa pahimmillaan vihaan, katkeruuteen ja jopa väkivaltaan. Jos väärät tahot käyttävät hyväkseen ihmisten tietämättömyyttä, ollaan vaarallisten asioiden äärellä.
Joten, ole utelias. Ole kiinnostunut maailmasta ja ihmisistä. Ole avoin uudelle tiedolle. Hanki sitä aktiivisesti ja opettele suodattamaan esimerkiksi internetistä oikea tieto väärästä. Koska tiedon myötä lisääntyy ymmärtäminen. Ja ymmärtämisen myötä hyväksyminen. Ja hyväksymisen myötä rakkaus.
Ja kun rakastamme ympäristöämme ja toisiamme, haluamme toimia niiden hyväksi. Ja silloin, hyvä ystävä, lisääntyy valo ja toivo tässä maailmassa. Ja pimeys väistyy.
Suomalaisen arvotutkimuksen mukaan suomalaisten ykkösarvo on turvallisuus.
Tulevana sunnuntaina vietetään Uskonpuhdistuksen muistopäivää. Päivän aihe on Uskon perustus. Kuva: Anniina Mikama.
Ystäväni tuli Suomeen parikymmentä vuotta sitten turvapaikanhakijana. Hän oli joutunut pakenemaan kotimaastaan sodan vuoksi. Hän sai turvapaikan Suomesta.
Tämän syksyn rippikoulukyselyn mukaan turvallisuus on se asia, johon nuoret ovat kaikkein tyytyväisimpiä rippikoulussa.
Kun lapsilta kysytään, mitä he toivovat kodilta, koululta ja harrastuksilta, he toivovat eniten turvallisia aikuisia lähelleen.
Turva, turvallisuus on ihmisiä yhdistävä toive ja tarve. Niin sanottu perusturvallisuus syntyy lapsuudessa ja kantaa läpi elämän. Jos perusturvallisuuden kehitysvaiheeseen tulee särö, se voi heijastua ihmisen elämään vielä aikuisenakin. Turvallisuus on siis jotakin hyvin perustavanlaatuista elämässämme.
Millainen olo sinulla on silloin, kun koet, että elämäsi on turvallista, sinulla on turvallisia ihmisiä ympärilläsi ja sinulla on koti tai jokin muu paikka, jossa koet olosi turvalliseksi?
Entä millainen sinun olosi on silloin, kun elämässäsi on asioita, joita pelkäät, ihmisiä, joihin et voi luottaa ja paikkoja, joihin meneminen suorastaan pelottaa?
Suomalaisen arvotutkimuksen mukaan suomalaisten ykkösarvo on turvallisuus. En voi hyvin, jos en pysty kokemaan, että elämässäni on turvallisia ihmisiä, turvallisia asioita ja turvallisia paikkoja.
Turvallisuuden toive ja odotus kohdistuu myös Jumalaan. Uskonpuhdistuksen muistopäivän psalmissa 46 psalmirunoilija sanoo: ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.” Uskonpuhdistaja, reformaattori Martti Luther aloittaa katekismuksessa kymmenen käskyn selityksen seuraavin sanoin: ”Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala?
Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämensä pohjasta luottaa ja uskoo.”
Turvallisuuden toive ja tarve ei siis koske pelkästään tätä elämää. Turvallisuuden toive ja tarve on Jumalaa vahvasti määrittävä tekijä. Niin kuin Luther jatkaa: ”Sinun Jumalasi on se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot.”
Kun puhutaan ylikulutuksen oireista, kuten ilmastonmuutoksesta, keskustelu siirtyy helposti siihen, mitä pitäisi tehdä. Sitten alkaa ehkä jankkaava keskustelu siitä, mikä on yksilön, valtion ja Kiinan vastuu. Tuoreille avauksille on kysyntää.
Kun puhutaan ylikulutuksen oireista, kuten ilmastonmuutoksesta, keskustelu siirtyy helposti siihen, mitä pitäisi tehdä. Sitten alkaa ehkä jankkaava keskustelu siitä, mikä on yksilön, valtion ja Kiinan vastuu. Tuoreille avauksille on kysyntää.
Kuva: Pixabay
Raikkaan näkökulman tarjosi Joensuun ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen, joka puhui Hiilijalanjäljestä hiilikädenjälkeen -tilaisuudessa to 31.10.2019 Joensuussa. Tilaisuuden järjestäjinä olivat kaupunki ja Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä.
Hiilijalanjälki kuvaa ihmisen tekojen ja kulutuksen aiheuttamia, ilmastonmuutosta kiihdyttäviä vaikutuksia. Kun hiilijalanjälkeä pyritään pienentämään, huomio kiinnittyy helposti siihen, mistä täytyy luopua. Luopuminen ei välttämättä houkuttele, niin terveellistä kuin se onkin – onhan jokaisen lopulta luovuttava kaikesta.
Hiilikädenjälki puolestaan kuvaa ilmastohyötyä eli päästövähennysvaikutuksia, jotka ulottuvat omaa toimintaa laajemmalle. Kysymys on kimppakyydin, tavaroiden lainaamisen tai naapuriavun kaltaisista teoista, jotka hyödyttävät sekä toimijoita että ilmastoa.
Hiilikädenjälki kiinnittää huomion oikeaan kohtaan: meillä on yhteinen päämäärä, ekologisesti kestävä maailma, ja voimme saavuttaa tavoitteen vain tekemällä asioita yhdessä. Kysymyksen ”mitä voin tehdä ympäristön eteen” voisi kääntää muotoon ”kenen kanssa voisin tehdä asioita ympäristön eteen”.
Vaikuttamisen paikkoja on paljon. Itse olen päässyt mukaan esimerkiksi kaupungin Ilmastokorttelit-hankkeeseen, yliopiston Allyouth-hankkeen mentoriohjelmaan, Kohtuus-liikkeeseen ja seurakuntayhtymän ympäristötyöryhmään. Mutta on myös lukemattomia muita yhteisöjä, joiden kautta maailmaa voi muuttaa kestävämmäksi.
Asioita ei tarvitse ajatella ilmastonmuutos edellä, vaikka ne siihen liittyisivätkin. Jos autan naapuria asioissa, joihin hänen pitäisi muussa tapauksessa ostaa palvelu
ulkopuolelta, siitä tulee hyvä mieli. Jos ajan auton sijaan pyörällä, pysyn paremmassa kunnossa ja säästän rahaa.
Voi myös kannustaa isompia toimijoita muuttamaan sääntöjä ja käytänteitä. Esimerkiksi Joensuun kaupunki ja seurakuntayhtymä ovat tehneet 2016 ilmastositoumuksen, jossa luvataan järjestää ympäristöaiheisia kerhoja kaikenikäisille, kannustaa työntekijöitä pyöräilyyn ja lisätä lähi- ja luomutuotteiden käyttöä.
Toisena puhujana 31.10. oli Ilkka Sipiläinen Kirkkohallituksesta. Sipiläinen kertoi Kirkon ilmasto-ohjelmasta ja määritteli toivon olevan jotakin sellaista, jonka toteutumisesta ei voida olla varmoja. Tulevaisuuden epävarmuus luo toivolle tilan: emme tiedä, millä tavoin ihminen tulee selviytymään ympäristökriisistä.
Topi Linjama
Joensuun evlut seurakuntayhtymän ympäristötyöryhmän pj.
Talousarviossa on varauduttu liki kahden miljoonan euron investointeihin.
Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli kokouksessaan 22.10.2019 vuoden 2020 talousarviota. Aiemman valtuustopäätöksen mukaisesti tuloveroprosentti säilyy ennallaan vuonna 2020. Talouden tasapaino on pyrittävä säilyttämään aktiivisella kiinteistö- ja henkilöstösuunnitelmalla ja alueellisella yhteistyöllä.
Kirkollisverotuloja arvioidaan kertyvän ensi vuonna 10 950 000 euroa, mikä on noin prosentin kuluvan vuoden talousarviota pienempi summa. Talousarviossa suurin kuluerä ovat henkilöstökulut, joiden arvioidaan olevan ensi vuonna reilut 8 miljoonaa euroa eli 63,8 prosenttia kaikista käyttötalouden menoista. Vuoden 2020 talousarvion mukainen tilikauden ylijäämä on 44 000 euroa.
Talousarviossa on varauduttu liki kahden miljoonan euron investointeihin. Merkittävimmät investoinnit ovat ensi vuonna toteutettava Utran kirkon julkisivun ja vesikaton maalaus ja vuonna 2021 valmistuva Enon seurakuntatalo. Vuoden 2020 talousarvion vahvistaa yhteinen kirkkovaltuusto.
Kirkkotie 