Vanha Ruotsin vallan aikainen hallitusmuoto ilmaisi, että uskonnollinen yksimielisyys oli lujan valtiovallan tärkein tuki. Muiden kuin luterilaisten uskonnonvapaus rajoittui lähinnä oikeuteen kääntyä luterilaisiksi tai muuttaa maasta. Nykyään uskonnonvapaus on jokaisen ihmisoikeus. Siihen kuuluu vapaus uskoa ja harjoittaa uskontoa sekä vapaus olla uskomatta tai harjoittamatta. Nämä uskonnonvapauden molemmat ulottuvuudet ovat välttämättömiä, eikä kumpikaan ulottuvuuksista ole toista arvokkaampi.
Pitkä matka on kuljettu puhdasoppisuuden ajoista monikulttuuriseen Suomeen, ja matkalla on ollut monia tärkeitä taitekohtia. Lähes sata vuotta sitten heinäkuussa 1919 voimaan astunut Suomen tasavaltainen hallitusmuoto oli ensimmäinen, joka ei enää puhunut luterilaisesta kirkosta kansan yleisenä kirkkona. Perustuslaki tunnusti nyt uskonnonvapauden luovuttamattoman periaatteen.
Viimeisen vuosikymmenen aikana kansainvälinen uskonnonvapaustilanne on selvästi heikentynyt, mistä esimerkkejä on myös lähellä. Venäjällä ortodoksinen kirkko toimii yhteistyössä hallitusvallan kanssa siten, että vähemmistöyhteisöjen ja varsinkin ulkomaisten uskonnollisten liikkeiden toimintamahdollisuuksia on heikennetty tai jopa kielletty kokonaan. Myös kansallisuusmielisyyden nousu vaikkapa Unkarissa tai Puolassa on vahvistanut kirkkojen nationalistista roolia maiden politiikassa, ja samalla kaventanut muiden uskontojen liikkumatilaa.
Suomessa on perustuslaillinen oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, ilmaista vakaumus, kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Mahdollisimman laajan uskonnonvapauden turvaava lainsäädäntö ei kuitenkaan ole taannut avaraa tai suvaitsevaa julkista keskustelua meilläkään. Varsinkin ”vieraisiin” uskontoihin suhtaudutaan entistä epäilevämmin. Maahanmuuton seurauksena kasvanut vierauden pelko on johtanut jopa puheenvuoroihin, joissa uskonnonvapauden perusoikeudellinen luonne on kokonaan sivuutettu.
Uskonnonvapauden historia ja uskontopoliittinen tilanne nykyään osoittavat yhtäpitävästi, että uskonnonvapauden mahdollisimman laaja toteutuminen korreloi muiden perusoikeuksien toteutumisen kanssa. Siksi ei sovi koskaan unohtaa, että siellä missä uskonnonvapautta rajoitetaan, siellä myös muut ihmisoikeudet ovat uhattuina.
Ilkka Huhta
professori, teologian osastonjohtaja
Itä-Suomen yliopisto
ilkka.huhta@uef.fi