Avainsana: keskustelu

VAIKUTTAMINEN. Rovasti Petri Karttunen ja seurakuntaneuvos Heimo Karhapää istuivat 10 vuotta vierustovereina kirkolliskokouksessa. Oli isojakin asioita, joista he äänestivät eri tavalla. Silti parivaljakkoa voi hyvällä syyllä luonnehtia ystävyksiksi.

Kun Joensuun kaupungilla talonrakennuspuolen insinöörinä toiminut Heimo Karhapää oli istunut kuusi vuotta maallikkoedustajana kirkolliskokouksessa, hän sai uudeksi vierustoverikseen Kajaanin seurakunnan kappalaisen Petri Karttusen. Elettiin vuotta 1984.

Viereisille istumapaikoille samaa hiippakuntaa edustaneet Karhapää ja Karttunen päätyivät aakkosjärjestyksen perusteella. Parivaljakolla riitti keskusteltavaa käsillä olevista asioista niin, että usealla kaudella he päätyivät myös huonetovereiksi.

Näin siitä huolimatta, että konservatiivisena pidetyn Suomen Kansanlähetyksen puheenjohtajana toiminut Karhapää ja liberaaliksi luonnehditun herännäisyyden läheiseksi kokenut Karttunen olivat useista asioista eri mieltä.

Myöhemmin parivaljakko teki pitkään yhteistyötä myös Joensuussa seurakunnan ja seurakuntayhtymän asioiden hoitamisessa. Karttunen toimi Joensuussa kirkkoherrana v. 1991-2015 ja Karhapää vuosikymmenten ajan johtavana luottamushenkilönä, mm. yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana.

Karhapään tausta konservatiivisessa Kansanlähetyksessä – Karttusen liberaalissa herännäisyydessä

Tänäkin päivänä Pohjois-Karjalan Kansalähetyksen puheenjohtajana ja seurapuhujana toimiva Karhapää kertoo tulleensa uskoon v. 1965 ylioppilaskokouksessa Lahdessa, minkä jälkeen hengelliset asiat tulivat erityisen rakkaiksi kristillisen kotikasvatuksen saaneelle nuorukaiselle. Oma paikka löytyi varsin pian v. 1967 perustetusta Kansanlähetyksestä.

Niin sanotun viidennen herätysliikkeen syliin syntynyt yhdistys sai Karhapään mukaan alkunsa osin reaktiona ajan yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Elettiin jännitteistä murrosaikaa: ylioppilaat valtasivat Vanhan ylioppilastalon, Hannu Salama kävi Jumalanpilkka-oikeudenkäyntiä ja liberaaliteologia nosti päätään raamatuntutkimuksen parissa. Perinteiset arvot kuten kirkko, isänmaa ja asepalvelus tulivat kyseenalaistetuksi.

– Keskeistä ja minulle itselleni erityisen läheistä Kansanlähetyksessä oli kuitenkin nimenomaan lähetyksen ajatus, sanoo Karhapää.

Karttunen on puolestaan herännäisyyden eli körttien Joensuun paikallisyhdistyksen ja v. 2021 Joensuun Herättäjäjuhlien juhlatoimikunnan jäsen.

– Jos jonkun herätysliikkeen voin kodikseni sanoa, niin herännäisyyden. Meidän muita herätysliikkeitä yhdistää vahvasti pietistinen perinne, jolle on ominaista uskovien yhteisön ihanne. Sitä pidetään yllä seurakuntakurin avulla sekä sitoutumalla yhteisöön ja sen ihanteisiin, sanoo Karttunen.
– Herännäisyydessäkin on ollut tätä piirrettä, mutta se on jäänyt taka-alalle. Siinä korostuu enemmänkin armahtava suhde toisiin ihmisiin. Uskoa ei mitata elämäntavalla ja onnistumisilla, vaan sillä, mitä Kristus ja hänen armonsa merkitsevät meille ja miten se heijastuu tapaan, jolla kohtaamme toisemme, hän jatkaa.

”Jako konservatiiveihin ja liberaaleihin on täynnä myyttejä”

Mutta kokeeko Karhapää olevansa konservatiivi, entäpä Karttunen liberaali?

– Varmaan minulle on monenlaistakin leimaa pantu niskaan. Jos se on positiivinen, niin kyllä niinkin voi sanoa. Omasta mielestäni olen aina ollut yhteistyön rakentaja, sanoo Karhapää.

– Olen ajatellut hengellistä työtä kirkon tehtävästä käsin, joka kirkon tunnustuksen mukaan on sanan ja sakramenttien jakaminen, kristillisen sanoman levittäminen ja lähimmäisenrakkauden toteuttaminen, hän jatkaa.

Karttunen suhtautuu varauksella koko konservatiivi-liberaali-jaotteluun. Hän toteaa jaottelun tulleen Suomeen alun perin Yhdysvalloista. Jaottelu on Karttusen mukaan täynnä myyttejä, jotka harvoin ovat totta edes syntysijoillaan, saati sitten täkäläisessä todellisuudessa.

– Toiselta taholta on ajateltu, että konservatiivit ovat sellaisia, että he eivät ota tosiasioita huomioon, heille tiede on uhka, he eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan, vaan pitävät jäykästi kiinni vanhoista periaatteista. Tämä on karikatyyri, joka harvan osalta pitää paikkaansa. Joku äärimmäinen tyyppi saattaa tietysti löytyä, sanoo Karttunen.

– Konservatiivisella taholla taas ajatellaan, että liberaaleille usko ja Raamattu eivät ole tärkeitä, vaan siellä seurataan maailmaa ja halutaan olla sille mieliksi. Sekin on karikatyyri. Moni kristitty katsoo rakkauden vaativan asioiden tarkastelua jatkuvasti täydentyvän tiedon valossa, sen miettimistä, olisiko tarpeen tarkistaa joitakin ratkaisumalleja. He tekevät nämä arviointinsa uskostaan käsin, uskollisena Raamatulle ja raamattunäkemykselleen.

Karttuselle tärkeätä on olla avoimessa keskusteluyhteydessä ihmisten kanssa – olipa asioista samaa mieltä tai ei.

– Jos olemme esimerkiksi Heimon kanssa äänestäneet kirkolliskokouksessa joistakin asioista eri tavalla, niin useimmista on äänestetty samoin. Ei meidän keskustelu ollut eri mieltä ollessakaan sellaista, että olisimme yrittäneet kammeta toisiamme kannasta toiseen. Halusimme tietää toisen argumentit ja perusteet, sanoo Karttunen.

Pappisviran avaaminen naisille ja Porvoon julistus jakoivat mielipiteet

Mitkä sitten olivat asioita, joista Karhapää ja Karttunen äänestivät kirkon ylintä valtaa käyttävässä, ”kirkon eduskunnak-sikin” luonnehditussa kirkolliskokouksessa eri tavalla?

Ainakin kysymys pappisviran avaamisesta naisille (v. 1984, 1986) sekä ns. Porvoon julistus, jossa oli kyse muun muassa pappeuden ja ehtoollisyhteyden hyväksymisestä anglikaanisen kirkon ja pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen välillä. Karttunen äänesti molemmissa asioissa puolesta, Karhapää vastaan.

– Porvoon kysymys oli niin monimutkainen, että katsoin teologeilla olevan siitä parempi tietämys, ja menin siinä Kansanlähetyksen kannan mukaan. Virkakysymyksestä ajattelin puolestaan tuolloin, että papin virka on miehelle annettu tehtävä, mutta siinä kysymyksessä käsitykseni on muuttunut. Ratkaisu on aikanaan tehty, mennään nyt sen mukaan. Tärkeintä on löytää armahtava Jumala, sanoo Karhapää.

– Minua vakuutti virkakysymyksessä Lutherin opetus pappeudesta, jonka mukaan meidät kaikki on kutsuttu Kristuksen lähettiläiksi. En näe raamatullisia perusteita sille, että pappisvirka kuuluisi vain miehelle, toteaa Karttunen.

Keskustelu samaa sukupuolta olevien vihkimisestä kestää, koska avioliittokannan muuttamiseen vaaditaan määräenemmistöpäätös

Viime vuosien kuuma peruna kirkolliskokouksessa on ollut kysymys siitä, tulisiko Suomen ev.lut. kirkon sallia samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen avioliittoon. Tästä asiasta Karhapää ja Karttunen eivät ole olleet äänestämässä. Jos nyt pitäisi äänestää, Karttunen äänestäisi puolesta, Karhapää vastaan.

– Se on vaikea kysymys. Emerituspiispa Eero Huovinenhan oli aikanaan sitä mieltä, että kirkon tulisi luopua vihkioikeudesta, jos tasa-arvoinen avioliittolaki tulee, pohdiskelee Karhapää.

Karttunen kritisoi julkisuudessa usein esillä olevaa mielikuvaa kirkon hitaudesta ja konservatiivisuudesta. Hän huomauttaa, että kirkolliskokouksessa tiettyihin päätöksiin tarvitaan 3/4 määräenemmistö, kun eduskunnassa päätöksentekoon riittää yksinkertainen enemmistö.

– Siksi on luonnollista, että kirkossa joudutaan keskustelemaan asioista pidempään, ennen kuin riittävä enemmistö syntyy. Siinä on hyvätkin puolensa – asiat tulevat käsiteltyä pohjamutia myöten.

– Toisaalta hitaus turhauttaa ihmisiä, joita asia henkilökohtaisesti koskettaa. Ja on harmillista, että kaikki paukut menevät vuosien ajan tähän keskusteluun, kun voitaisiin esimerkiksi miettiä sitä, miten tukea ihmisiä pitämään huolta avioliitoistaan, sanoo Karttunen.

Kaksikko kiittää toisiaan kuuntelusta ja asiantuntemuksesta

Jos kirkolliskokouksessa tuli toisinaan esiin asioita, joista Karhapää ja Karttunen olivat eri mieltä, paikallistasolla vastaavia tilanteita ei juuri eteen tullut. Vuosikymmenten yhteisen työnsaran jälkeen Karhapäällä ja Karttusella on muotoutunut toisistaan vankka näkemys henkilönä ja kirkollisena vaikuttajana. Miten he toisiaan luonnehtivat?

– Heimon tärkeä ominaisuus on se, mitä meillä kaikilla ei ole: Heimo on hyvä kuuntelija. Hän ei epäile keskustelukumppanin vakaumusta niissäkään tilanteissa, joissa asioista ollaan eri mieltä, sanoo Karttunen.

– Petri on ollut Joensuun seurakunnassa sellainen esimies, joka on antanut tilaa erilaisille näkemyksille. Teologinen asiantuntemus ja laaja hallinnollinen kokemus olivat keskeisiä viran vuosien aikana. Yhdessä tekeminen on tärkeää Petrin toiminnassa. Olen iloinen, että olemme kohdanneet, sanoo Karhapää.

Virpi Hyvärinen

Korjaus 29.1.2020 klo 8.30: Kirkolliskokouksessa tiettyihin päätöksiin tarvitaan 3/4 määräenemmistö. Aiemmin jutussa luki, että kirkolliskokouksessa tiettyihin päätöksiin tarvitaan 2/3 määräenemmistö. Sama virhe paperilehdessä, sitä ei pystytä valitettavasti korjaamaan.