”Miten teillä menee?” – Vertaistukea kehitysvammaisten lasten vanhemmille

Kehitysvammaisten lasten vanhempien vertaisryhmässä jaetaan arkea ja mietitään, mitä on minun hyvä elämäni kehitysvammaisen lapsen vanhempana nyt ja tulevaisuudessa.

Kehitysvammaisten lasten vanhempien vertaisryhmässä jaetaan arkea ja mietitään, mitä on minun hyvä elämäni kehitysvammaisen lapsen vanhempana nyt ja tulevaisuudessa.

Kehitysvammaistyön pastori Minna Snellman istuu kahvikuppi kädessään Honkalampi-keskuksen työhuoneessaan.
Kehitysvammaistyön pastori Minna Snellmanin työnantaja on Joensuun seurakuntayhtymä, mutta työpiste sijaitsee Honkalampi-keskuksessa Liperissä. Korona-aikana vanhempien vertaisryhmä päätettiin järjestää verkossa. Kuva: Virpi Hyvärinen

Kenen kanssa peilata vanhemmuuttaan, kun oman lapsen kohdalla kysymykset tuntuvat kovin erilaisilta kuin muilla?

Kehitysvammaistyön pastori Minna Snellmanin mukaan tämä on ajatus, joka saattaa helposti nousta esiin kehitysvammaisen lapsen vanhemmalla.
– Erityislapsen vanhempi voi tuntea kokemuksellista kuilua muihin vanhempiin. Vertaisia ei niin helposti vaikkapa työpaikan kahvipöydästä löydy. Omat kysymykset ja oma arki voivat tuntua hyvin toisenlaisilta kuin muilla.

Koulun alkaminen iso askel kehitysvammaisen lapsen perheelle

Niinpä Snellman on käynnistämässä yhdessä Vaalijalan kehitysvammaistyön pappi Sanna Huovisen kanssa alakouluikäisten kehitysvammaisten lasten vanhemmille verkkopohjaista vertaistukiryhmää.
– Ryhmän tarkoituksena on tarjota mahdollisuus keskusteluun toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Alakouluikäisten vanhemmat valikoituivat kohderyhmäksi siksi, että kouluunmeno on yksi isoista virstanpylväistä kehitysvammaisen lapsen ja hänen vanhempiensa elämässä.
– Siinä kohtaa moni vanhempi tunnistaa uudella tavalla oman lapsensa ja vanhemmuutensa erityisyyttä.

Vertaisryhmässä jaetaan kysymyksiä arjen keskeltä

Ryhmässä on tarkoitus antaa tilaa keskustelulle perheiden arjesta: kysymyksille siitä, missä mennään tällä hetkellä, mitä arki on ollut tähän mennessä, miltä se näyttäytyy tästä eteenpäin.
– Alakouluikäisten lasten perheissä on usein vielä tosi paljon kuntoutustoimia ja erilaisia terapioita, jotka saattavat puhuttaa. Ja ihan se arjessa selviytyminen on varmasti yksi esiin nouseva teema.

Kehitysvammaisten lasten perheissä kysymykset voivat olla moninaisia, ja perheiden todellisuus voi erota paitsi ”tavallisten lasten” perheistä, myös toisista erityislasten perheistä suuresti.
– Vanhempien kokemukset esimerkiksi siitä, mikä on raskasta, voivat olla hyvin erilaisia: toiselle se voi olla lapsen ylivilkkaus, toiselle lapsen täydellinen hoidollisuus, avaa Snellman.

Vanhempien omat kuulumiset keskeisenä teemana

Yksi tärkeä teema ryhmässä tulee olemaan sen kysyminen, mitä vanhemmalle itselleen kuuluu.
– On aivan keskeistä pysähtyä miettimään sitä, mitä minun hyvä elämäni kehitysvammaisen lapsen vanhempana on tänään, ja mitä se on tulevaisuudessa. Tämä on tärkeätä, sillä vanhemman hyvä elämä tekee myös lapsen elämästä hyvää.

Maaliskuussa alkava ryhmä kokoontuu verkossa Teams-alustalla viisi kertaa.
– Koska luottamuksellisuus on ryhmässä tärkeätä, menemme alusta loppuun saman ryhmän kanssa. Kannattaa ilmoittautua siis ajoissa, matkalta ei pääse enää ryhmään mukaan, Snellman kehottaa.

Virpi Hyvärinen

Alakouluikäisten kehitysvammaisten lasten
VANHEMPIEN VERTAISRYHMÄ

  • Kokoontumiset Teamsissa ti 30.3., 13.4., 27.4., 11.5. ja 25.5. klo 9.30–11
  • Osallistuminen maksutonta
  • Ryhmän jäsenet esihaastatellaan
  • Ilm. viim. 15.3.2021: minna.snellman@evl.fi, p. 050 3877 786

Pääkirjoitus: Kirjan viemää

Joskus kirjan lukee juuri sellaisessa elämäntilanteessa, jossa se osuu ja uppoaa täydellisesti.

Muistan elävästi uuden upean kaupunginkirjaston, joka avattiin 80-luvun alkupuolella Vanajaveden rannalle silloiseen kotikaupunkiini Hämeenlinnaan. Koululaisen tie vei kirjastoon aina kun mahdollista, ja repussa kulkeutui vuorollaan kotiin suurin piirtein koko lasten- ja nuortenosaston valikoima. Parhaat kirjasarjat ja seikkailujen päähenkilöt muistuvat mieleen vieläkin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja kun suljen silmät, näen edessäni kirjastosalin ja ne läpikolutut hyllyväliköt, joista löytyi kiinnostavimmat teokset innokkaalle lukijalle.

Kirjamakuni on muuttunut lapsuudesta, mutta lukemisen ilo on säilynyt ennallaan. Kirjastokorttejakin on kertynyt useammasta kaupungista aina sen mukaan, mihin olemme perheen kanssa muuttaneet. Viime vuosina olen löytänyt myös sähköiset kirjat, joiden lainaaminen sujuu sukkelasti vaikka omalta kotisohvalta.

Jotkut kirjat tekevät lukijaansa lähtemättömän vaikutuksen. Syitä voi olla monia: Joskus kirjan lukee juuri sellaisessa elämäntilanteessa, jossa se osuu ja uppoaa täydellisesti. Joskus teos on vain uskomattoman taidokkaasti kirjoitettu tai tarina niin hieno, että sitä jää muistelemaan pitkäksi aikaa jälkeenpäin. Joskus vaikutuksen tekee toisen ihmisen eletty elämä, monenlaiset käänteet, jotka ovat itselle uutta ja ihmeellistä.

Tämän lehden keskiaukeama on täynnä kirjoja, jotka ovat tehneet vaikutuksen lukijaansa. Mukana on suomalaisia ja ulkomaisia klassikkoja, filosofisiksi teoksiksi paljastuvia lastenkirjoja, hengellisiä teoksia ja paljon muita. Meitä lukutoukkia löytyy aika tavalla, ja toisten suosituksista on mukava poimia itsellekin mieluisaa luettavaa. Mikä olisikaan näinä aikoina parempaa puuhaa pakkaspäivän iltana kuin vetää viltti jaloille ja uppoutua kirjan vietäväksi.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Kolumni: Osallistuva budjetointi ottaa ensiaskeleitaan seurakunnissa

Osallistuvaa budjetointia voi olla sekin, että veroeurojen jakamisen sijasta lähdetään yhteisvoimin hankkimaan lisätuloja kuten Kiihtelysvaaran kirkkokeräyksessä.

Kolumnisti Kaija Majoinen katsoo kameraan ja hymyilee.Luin tammikuun lopulla uutisen, jossa kerrottiin Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa käynnistyvästä verkkoäänestyksestä. Tämän Kotimaan jutun mukaan seurakuntalaiset saavat valita, mihin kahteen hankkeeseen suunnataan varoja tänä vuonna. Vaihtoehtoja oli seitsemän ja ne kohdistuivat diakoniatyön raha-apuun, ruoka-avun organisointiin, sähköautojen latauspisteiden hankkimiseen sekä kirkon ympäristön kehittämiseen muutamia esimerkkejä mainitakseni. Hankkeiden budjetit vaihtelivat 10 000 eurosta 30 000 euroon.

Edellä kertomani verkkoäänestys on esimerkki osallistuvasta budjetoinnista, joka kansainvälisten kokemusten innoittamana on käytössä kymmenissä kunnissa. Kysymyksessä on menetelmä, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuva budjetointi näyttää tällä hetkellä olevan yksi keskeisiä menetelmiä, joilla halutaan vahvistaa asukkaiden suoria vaikutusmahdollisuuksia kunnissa. Nyt se ottaa ensiaskeleitaan myös seurakunnissa. Mitä hyötyä tai riskejä tästä voisi syntyä?

Keskeisiä osallistuvan budjetoinnin hyötyjä on nähty siinä, että se lisää hallinnon ja jäsenten välistä vuorovaikutusta sekä päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Varsin usein toimintatapaa käytetään kylän tai kaupunginosan infrastruktuurin tai palvelujen suunnitteluun, jolloin se voimaannuttaa yhteisön jäseniä ottamaan vastuuta omasta lähiyhteisöstään. Kun rahaa on entistä vähemmän, menetelmää on sovellettu onnistuneesti myös säästökohteiden valintaan.

On selvää, että osallistuva budjetointi vaatii resursseja, ei vain taloudellisia. Tarvitaan työntekijöiden työaikaa ja osaamista prosessin organisoimiseksi sekä viestinnällisiä ja teknologisia resursseja. Tärkeää on muistaa myös heitä, joilla ei ole tietoteknisiä mahdollisuuksia osallistua kotoa käsin verkossa tapahtuvaan suunnitteluun ja äänestämiseen. Uudet osallisuuden muodot eivät saa eriarvoistaa tai sulkea ulos ketään.

Mielestäni myös seurakunnissa on hyvä kehittää uusia osallisuuden muotoja. Joukon mukana ei tarvitse mennä, vaan ponnistaa omista arvoista ja perustehtävästä käsin. Rohkaisevaa on, että ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tai menetelmää. Osallistuvaa budjetointia voi olla sekin, että veroeurojen jakamisen sijasta lähdetään yhteisvoimin hankkimaan lisätuloja kuten Kiihtelysvaaran kirkkokeräyksessä. Se tuotti huikeasti yli 500000 euroa. Tulos osoittaa vahvaa sitoutumista ja sydämen rakkautta kirkkoa kohtaan. Osallisuutta parhaimmillaan!

Kaija Majoinen
hallintotieteiden tohtori, dosentti
kaija.majoinen@outlook.com

Sana: ”Mene rauhassa”

Rukous ja usko nimittäin kuuluvat yhteen. Ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

Toinen paastonajan sunnuntai kutsuu pohtimaan uskoa ja rukousta. Millaista on oma usko tai rukouselämä? Miten pitäisi uskoa tai rukoilla?

Ensi pyhän evankeliumiteksti (Luuk. 7:36-50) kertoo kahdesta erilaisesta tavasta uskoa. Toisaalla on Simon-fariseus, joka arvioi toisten uskoa ja kaikesta päätellen elää itse ihan kunnollista elämää. Hänellä on myös ateriayhteys Jeesuksen kanssa. Sitten toisaalla on nimetön syntinen nainen. Hän vaikuttaa surulliselta, mutta palvelee Jeesusta, mitä Simon ei tehnyt.

Vaikuttaisi siltä, että fariseuksen ajatuksissa epäpyhä voi pilata pyhän. Jeesus puolestaan edustaa aivan toisenlaista näkökulmaa. Jeesuksen toiminnassa Jumalan pyhyys kätkee epätäydellisen ja vajavaisen. Jeesuksen pyhyys siirtyy syntiseen eikä syntisyys Jeesukseen. Aivan samasta on kyse kasteessa ja ehtoollisessa. Jumalan pyhyys tulee meihin ja kätkee meidän pahuutemme ja riittämättömyytemme. Kun pyydämme Jumalalta syntejämme anteeksi, saamme saman vastauksen kuin Jeesus antoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Sen jälkeen kelpaa ottaa vastaan Jeesuksen lähetys ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” Meidätkin lähetetään rauhassa palvelemaan, esimerkiksi jumalanpalveluksen lopussa.

Jumalan rauha on tavoittelemisen arvoinen, ihmeellinen asia, vaikka lopulta sen saakin lahjaksi. Se syntyy uskon kautta. Voi luottaa siihen, että Jumala rakastaa ja toivoo parasta. Mikä silloin voisi estää rauhaa? Tosin, aina välillä tuntuu, ettei ole rauhasta tietoakaan. Päässä pyörii miljoona ajatusta, stressaa ja huolestuttaa. Ehkä tällaisessa tilanteessa rukous voisi auttaa.

Rukous ja usko nimittäin kuuluvat yhteen. Ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa rukoilla. Tuossa tekstissä tuntuu, että rukous oli imeytynyt naisen kyyneliin. Huokaus voi olla rukouksen kyllästämä. Ja tietysti rukous voi olla sanoja. Jos tuntuu, ettei rukoilemisesta tule mitään, niin aina voi turvautua Isä meidän -rukoukseen. Opettihan Jeesus sen itse.

Rukouksessa saa pyytää vahvistusta uskolle, joka voi olla vain pienen pieni kipinä pimeässä yössä. Mutta olematonkin kipinä riittää. Omalla uskolla ei tarvitse saada Jumalan huomiota, vaan Jumalan pyhyys ja rakkaus voi sytyttää pienimmänkin kipinän roihuun.

Antti Kyytsönen
kappalainen
Pielisensuun seurakunta

Suomen vahvimmat Mika Törrö ja Salla Romo – Ystävyyden voimaa

Mitä seuraa, kun entinen vankilakundi ja nykyinen pastori alkavat treenata yhdessä voimamieslajeja? Vastaus: valtava määrä lihasvoimaa, komeat tittelit ja kaupan päälle lämmin, salilta koteihin ulottuva ystävyys.

Mitä seuraa, kun entinen vankilakundi ja nykyinen pastori alkavat treenata yhdessä voimamieslajeja? Vastaus: valtava määrä lihasvoimaa, komeat tittelit ja kaupan päälle lämmin, salilta koteihin ulottuva ystävyys.

Suomen vahvin mies Mika Törrö ja Suomen vahvin mies Salla Romo poseeraavat kuntosalilla iloisesti kameralle.
Mika Törrö ja Salla Romo käyvät usein salilla yhtä aikaa treeneissä. Molemmat kiittelevät voimalajien parissa vallitsevaa yhteishenkeä ja paikallista, tärkeäksi tullutta treeniporukkaa. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuun seurakunnan pastori Salla Romo muistaa ensitapaamisensa voimamies Mika Törrön kanssa.

Romo oli pappina mukana Asunnottomien yössä lokakuussa 2018, kun Törrö kertoi kokemusasiantuntijana asunnottomuudesta Sokoksen kauppakäytävällä. Romo lähti mukaan kierrokselle, jolla Törrö esitteli asunnottomien Joensuuta.
– Se päättyi siihen, että Mika itketti naisia Anttilan lipan alla, muistelee Romo.

Voimalajeista kiinnostunut, Törröä Instagramissa seuraava Romo kävi esittäytymässä ja laittoi Törrölle viestiäkin treeniin liittyen. Käänne tapahtui kuitenkin alkuvuodesta 2019, kun Romo oli käynyt testaamassa Juvalla voimamieslajeja, ja treenistä tuli video verkkoon. Mika bongasi sen, ja loppu onkin historiaa.

Romolle kilahti Törröltä viesti: ”Huh mikä meno. Paljon otat maasta?”
– Siitä näki suoraan, että Sallalla olisi lahjoja voimanaislajiin. Salla käveli merimieskävelyä 180 kiloa niskassa kuin ilmaa olisi ollut, kommentoi Törrö videota.

Törrö patisti Romon mustana hevosena kisaan

Törrö sanoi samoin tein Romolle, että toukokuussa olisi kisat, nyt otat antidoping-sopimuksen, niin pääset mukaan kilpailuun.

Romolla oli vauhdissa vähän hatussa pitelemistä – olihan Törrön tarkoittamaan Suomen vahvin nainen 2019 –kisaan vain muutama kuukausi aikaa.
Päätös lähteä mukaan syntyi kuitenkin pian. Kaverukset matkasivat yhdessä junalla Hämeenlinnaan treenileirille, ja Sallan pohtiessa asiaa Mika totesi: eikö se ole jo päätetty.

Mustana hevosena, vähillä treenimäärillä kilpailuun lähtenyt Romo tuli kisassa kolmanneksi. Törrö pokkasi Suomen vahvimman miehen tittelin.

Ja kuten liki jokainen joensuulainen tietänee, vuoden päästä syksyllä 2020 Romo kirkasti kolmostilan ykköseksi saaden kilpailuissa Suomen vahvimman naisen tittelin. Eikä Törrö jäänyt vähemmälle: hän on Suomen vahvin mies 2020.

Parivaljakko vailla vertaa

Romo ja Törrö ovat voimalajimenestyksensä lisäksi mielenkiintoinen parivaljakko ystävyksinä erilaisten taustojensa takia.

Mikkeliläisestä, perusluterilaisesta perheestä tuleva Romo päätyi papiksi löydettyään rippikoulun myötä seurakunnasta yhteisön, joka hyväksyi koulukiusaamisesta kärsineen nuoren sellaisena kuin hän oli.
– Riparilla pääsin leirimessuun liturgiksi, papiksi papin paikalle, ja silloin muistan miettineeni että vitsit, jotkut tekevät tätä työkseen. Lukiossa hain teologiseen. Kuusi vuotta opiskelin täällä Joensuussa, ja nyt keväällä tulee täyteen 12 vuotta papin töitä, kertoo Romo.

Törrön elämän varrelle on mahtunut mutka jos toinenkin. Ongelmat ja laitoskierre alkoivat jo lapsena, kun Törrö muutti 10-vuotiaana Joensuuhun, eikä koulunkäynti maistunut.
– Kun pääsin 18-vuotiaana koulukodista pois, rupesin juomaan ja olin alkoholisti saman tien. Se johti minut 10 vuoden vankilakierteeseen. Päihteet hallitsivat elämääni 35-vuotiaaksi saakka. Maaliskuussa 2021 olen ollut kuusi vuotta raittiina, kertoo Törrö.

Helppi ja urheilu auttoivat uuteen alkuun

Keskeisiä tekijöitä Törrön elämänmuutoksessa olivat Kontioniemessä sijaitseva kuntouttavan päihdehuollon laitoshoitoyhteisö Helppi sekä urheilu.

Ratkaisevaa Törrön mukaan oli se, kun Soropin Aino Hirvonen kehotti Törröä menemään Helppiin koevapauteen.
– Minulla oli vankilatuomio tulossa ja mitta sitä lajia täynnä. En käyttänyt enää vankilassa päihteitä ja pääsin 1.3.2016 koevapauteen Helppiin.

Helppi tarjosi Törrölle turvallisen ympäristön, oikeita ihmisiä ja kuntouttavaa työtoimintaa.
– Helpissä kaikki työntekijät olivat alkoholisti- ja addiktitaustaisia. Siinä oli esimerkkejä selviytymisestä. Kun heidän tarinoitaan kuunteli, alkoi pikkuhiljaa tulla usko siihen, että minäkin voisin selvitä. Että minullakin on mahdollisuus.
Kun rinnalle tuli vielä urheilu, ei ollut aikaa ajatella tai pyöriä vanhoissa kuvioissa kaupungilla.
– Kun tulin iltakymmeneltä kotiin, se oli vain pää tyynyyn.

Avoimuus erilaisuudelle on lahjaa

Erilaiset lähtökohdat ovat Romolle ja Törrölle ystävyydessä lähinnä rikkaus.
– Mikan tausta ei ole ollut minulle missään vaiheessa ongelma, kun hän on aina tuonut taustaansa avoimesti esiin. Se on elettyä elämää, osa häntä. Elämä on tehnyt hänestä avarakatseisen, nallekarhumaisen, leppoisan ihmisen, sanoo Romo.
– Kyllä erilaisuus on rikkaus kaikessa, eivätkä ketkään ole samanlaisia. Menneisyydessä minulla oli putkinäkö, kategorisoin ihmisiä. Nyt kun olen raitistunut, se on poistunut, ja pystyn antamaan kaikille mahdollisuuden. Se on iso lahja, sanoo Törrö.
Romo ja Törrö kiittelevät koko Suomen voimamiespiirejä ja omaa Joensuun treeniporukkaa hyvästä yhteishengestä. Voimamiehistä ja -naisista sekä näiden perheistä on kasvanut Joensuussa ystäväjoukko, joka treenaa, reissaa ja käy toistensa luona syömässä.
– Voimamiesporukoissa on kautta koko maan kannustava tunnelma. Se ei ole itseltä pois, jos joku toinen tekee hyvän suorituksen, sanoo Törrö.

Kumpi heistä olikaan se sielunhoitaja?

Ystävänpäivän lähestyessä hyvää vauhtia uskaltaa voimamieslajien kuninkaalta kysyä, mikä Romossa on Törrön mielestä parasta ystävänä.
– Avoimuus ja aitous – Salla puhuu asioita rehellisesti. Hänestä aistii lämminhenkisyyden, ja hänellä on vahva auttamisenhalu muita kohtaan, vastaa Törrö.

Entäpä mikä on Romon mukaan parasta Törrössä?
– Mikalla on hirveän isot korvat – sellaiset kuuntelevat. Hänellä on myös iso taito olla hätäilemättä. Mika on jykevä ankkuri. Jos minä otan kieppiä aika helpostikin asioista, niin Mika vain sanoo rauhallisesti: sinun täytyy nyt päästää tuosta asiasta irti.

Roolit tuntuvat tässä ystävyydessä kääntyvän välillä päälaelleen: entinen vankilakundi on sielunhoitaja, kuuntelija ja tiukkojen paikkojen yli kannattelija pastorille. Ja mikäpä sen hienompaa!

Mika Törrö

• Syntynyt vuonna 1979, asuinpaikka Kontiolahti
• Suomen vahvin mies 2018, 2019, 2020
• Kirja Härkä (signeerattu) — Vangista vahvimmaksi (Mika Törrö, Timo Kangasluoma; Docendo) ilmestyy 4.3.2021

Salla Romo

• Syntynyt vuonna 1984, asuinpaikka Joensuu
• Suomen vahvin nainen 2020
• Töissä Joensuun seurakunnassa Noljakan piiripappina

Virpi Hyvärinen

Yhteisvastuukeräys 2021 tukee vähävaraisia vanhuksia – Apua kaivataan sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla

Vuoden 2021 keräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Sunnuntaina 7. helmikuuta alkavaan keräykseen voi osallistua esimerkiksi lahjoittamalla verkossa tai ryhtymällä vapaaehtoiseksi.

Vuoden 2021 keräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Sunnuntaina 7. helmikuuta alkavaan keräykseen voi osallistua esimerkiksi lahjoittamalla verkossa tai ryhtymällä vapaaehtoiseksi.

Oäkäs nainen istuu sängyllä kahden kouluikäisen näköisen lapsen kanssa afrikkalaisessa kodissa. Kaikki kolme katsovat kameraan.
Yhteisvastuukeräys tukee ikäihmisiä Suomen lisäksi myös kriisialueilla. 67-vuotias Maria Nyrambagazohe on asunut Kyakan pakolaisasutusalueella kahden lapsenlapsensa kanssa jo vuodesta 2018. He pakenivat Ugandaan Kongon väkivaltaisuuksia, joissa saivat surmansa Marian aviomies ja kaksi poikaa. Lasten äiti on edelleen kateissa. Kuva: Kirkkopalvelujen kuvapankki.

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev.lut. seurakunnat ja tuhannet vapaaehtoiset ympäri Suomen.

Keräyksen tuotosta 60 % ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston välityksellä kulloisenkin tarpeen mukaan yli kymmeneen maahan. Valtaosa yhteisvastuuvaroista käytetään pitkävaikutteiseen kehitysyhteistyöhön.

Suomeen jää 40 % keräyksen tuotosta. Varoja ohjataan taloudellisessa ahdingossa eläville ikäihmisille mm. paikallisseurakuntien kautta. Lisäksi varoilla kohennetaan ikäihmisten elämänlaatua sekä tarjotaan heille maksutonta valmennusta digitaitojen kehittämiseksi.

Yksinäisyys lisääntynyt korona-aikana

Joensuun seurakunnissa tämänvuotinen yhteisvastuukeräyksen teema nähdään erittäin tärkeänä.
– Pyhäselän alueella ikäihmisten vaikeudet näkyvät erityisesti yksinäisyytenä sekä toimeentulovaikeuksina. Pienet tulot ja eläkkeet sekä suuret asumiskulut ja mahdollisesti suuret sairauskulut yhdessä vaikeuttavat riittävää toimeentuloa, kertoo Pyhäselän seurakunnan diakoni Lea Vuojolainen.

Pielisensuun seurakunnan ikäihmiset eivät ole Joensuun mittakaavalla pahimmassa taloudellisessa ahdingossa, mutta monien talous on silti tiukilla.

– Meillä on jonkin verran ikäihmisiä, joiden taloutta horjuttavat esimerkiksi yllättävät terveydenhuollon menot. Taloushuolia useammin kohtaamisissa tulee kuitenkin ilmi yksinäisyyttä ja elämän merkityksettömyyttä, jotka ovat lisääntyneet korona-aikana, toteaa Pielisensuun seurakunnan diakonissa Merja Tuononen.

Vapaaehtoisia kaivataan mukaan

Seurakuntien keräystiimien suunnitelmat alkavat olla valmiina ja mukaan toimintaan toivotetaan pian tervetulleeksi kymmeniä vapaaehtoisia.

– Toivomme, että saamme motivoitua vapaaehtoisia kerääjiä mukaan myös tänä vuonna. Erityisesti listakeräys ovelta ovelle on nyt haastava, mutta se toteutuu ehkä myöhemmin, kertoo Pielisensuun seurakunnan pastori Timo-Ilkka Antikainen, joka toimii seurakunnan keräyspäällikkönä.

Pielisensuun seurakunnalla on suunnitelmissa monenlaisia tapahtumia, joissa yhteisvastuukeräys on esillä kevään ja kesän aikana.

– Yksi tapahtumista on Pielisensuu Love 11. huhtikuuta. Sinne haemme pariskuntia ja ystäviä, jotka haluaisivat kertoa oman tarinansa ja laulunsa suositun SuomiLOVE -ohjelman tyyliin. Mukaan voi ilmoittautua jo nyt ottamalla yhteyttä diakonissa Merja Tuonoseen, Antikainen vinkkaa.

Käytössä monia keräystapoja

Pyhäselän seurakunnassa pidetään yhteisvastuuteemaa esillä koko keräysajan kaikessa seurakunnan toiminnassa.

– Nettisivuille ja somepostauksiin liitetään keräyksen tiedot lahjoitusviitteineen. Lahjoittamalla netin tai tekstiviestin kautta voi turvallisesti auttaa taloudellisissa vaikeuksissa olevia vanhuksiamme pandemia-aikanakin, Pyhäselän seurakunnan pastori ja keräyspäällikkö Heidi Salo kertoo.

Keräyslippaat ilmestyvät pian paikallisten kauppojen kassoille ja listakeräys ovelta ovelle pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan. Suunnitteilla on myös soppatykkitempaus.

– Teemme jatkuvasti diakoniatyötä taloudellisissa vaikeuksissa olevien ikäihmisten parhaaksi. Tänä vuonna iloitsemme siitä, että vanhusväestömme hyvinvointi on laajasti esillä yhteisvastuukeräyksen myötä. Kutsumme jokaista osallistumaan yhteisvastuun hengessä, Salo sanoo.

Kirsi Taskinen

Miten voit osallistua?

1) Ota yhteyttä seurakuntaasi, jos haluat vapaaehtoiseksi
2) Lahjoita verkossa, jokaisella Joensuun alueen seurakunnalla on oma lahjoitussivunsa:
• yhteisvastuu.fi/eno
• yhteisvastuu.fi/joensuu
• yhteisvastuu.fi/pielisensuu
• yhteisvastuu.fi/pyhaselka
• yhteisvastuu.fi/rantakyla
• yhteisvastuu.fi/vaara-karjala

Yhteisvastuu 2021 vähävaraisten vanhusten äänenä

Runsaat 70 vuotta sitten Suomi oli toipumassa raskaista sotavuosista. Jälleenrakennukseen ryhtynyt kansa oli yhtenäinen. Tuolloin syntyi myös Yhteisvastuukeräys auttamaan niitä ihmisiä, joiden omat voimat eivät riittäneet.
Nyt kohtaamamme koronapandemia on oman sukupolvemme sota. Vastustaja on näkymätön ja arvaamaton. Sen synnyttämät vahingot ovat kuitenkin varsin vahvoja ja laajoja. Ne koskevat koko maailmaa.

Erityisen kovalla kädellä koronakriisi on kohdellut köyhiä vanhuksia. Eristäytyminen tarkoittaa sosiaalisten kontaktien katoamista. Yksi ongelma synnyttää uusia vaikeuksia arjessa. Monet käytännön asiat tulisi hoitaa tietokoneella, jota ei välttämättä ole – ja jos onkin, taidot puuttuvat.

Tänä vuonna Yhteisvastuukeräys toimii köyhien vanhusten äänenä. Toivon, että voimme yhdessä olla edistämässä ihmisarvoisen arjen toteutumista ikäihmisten elämässä niin täällä kotimaassa kuin kauempanakin. Luodaan toiminnallamme uskoa siihen, että huomenna kaikki onkin paremmin!

Lämmin kiitos sinulle avustasi.
Tapio Pajunen, keräysjohtaja

Suksihuoltajasta suntioksi

Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihto-maajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.

Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.

Aki Hukka istuu Ristinkappelissa nojaten käsillään edellisen rivin tuolin selkänojaan. Taustalla näkyvat kappelin urut.
Aki Hukka päätti viime keväänä lopettaa huoltopäällikön tehtävät Suomen maastohiihdon maajoukkueessa ja sitä myötä jatkuvan reissaamisen maailmalla. ”Tuntui, että oli aika pysähtyä ja miettiä jotakin muuta, uudistaa vähän itseänsä”, toteaa tämän vuoden lopulla suntioksi valmistuva Hukka. Kuva: Virpi Hyvärinen

Aikansa kutakin.
Näin toteaa kiteeläinen Aki Hukka, kun häneltä kysyy, mikä sai Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikön vaihtamaan pestinsä koulunpenkkiin.
– Päätös oli oma, henkilökohtainen valintani. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa vielä kaksi vuotta. Kyllähän se aluksi tuntui, että tuliko tehtyä oikea päätös. Nyt tuntuu, että oli se oikea. Etenkään näin koronan aikana ei ole ikävä takaisin, hän naurahtaa.

Maajoukkueen mukana maailmalla

Hukka matkusti hiihtomaajoukkueen mukana vuosina 2014–2020, ensimmäiset neljä vuotta suksihuoltajana ja viimeiset kaksi huoltopäällikkönä.
– Se oli iso, avartava elämänkokemus ja mieluisaa aikaa, mutta samalla rankkaa, täysipäiväistä työtä. Reissupäiviä kertyi viimeisen kahden vuoden aikana 160–170 per vuosi, olin käytännössä puolet vuodesta reissussa. Vapaa-aika oli todella kortilla, kotona ehti käydä pyykit pesemässä.

Päällikön toimenkuvaan kuului vastata päivittäisestä huoltotoiminnasta kisapaikalla ja hoitaa logistiikkajärjestelyt joukkueen osalta. Siinä ohessa pääsi näkemään monenlaista maailman kolkkaa. Reissujen myötä korostui se, miten hyvin asiat Suomessa ovat.

Eniten Hukka on jäänyt kaipaamaan työkavereita.
– Meillä oli siellä hyvä työporukka. Huonoinakin hetkinä meillä oli hyvä henki, jaksettiin pitää sitä yllä. Eikä minulle mitään sellaista jäänyt, että ei enää koskaan suksihommia. On mahdollista, että kun vähän happea vetää, olen valmis lähtemään taas sinnekin, jos kutsu käy.

”Kirkot ovat rauhoittavia paikkoja”

Tällä hetkellä Hukka on kuitenkin kiinni kovin toisenlaisissa tehtävissä. Tammikuun ajan hän on ollut suntio-opintojen työssäoppimisjaksolla Joensuun seurakuntayhtymässä, Ristinkappelin krematoriolla.

Ajatus suntion opintoihin hakeutumisesta syntyi vuosi sitten keväällä, kun Hukka oli päättänyt luopua huoltopäällikön tehtävistä ja palannut maailmalta kotiin Kiteelle.
– Koronan iskiessä tein jumalanpalvelusten striimauksia Kiteen seurakunnalle. Siellä kun kirkossa istuin ja touhusin, tuli mieleen, että pitääpä katsoa, mikä on suntion ammatti. Olen aina tykännyt kirkoista, ne ovat rauhoittavia paikkoja.

Opinnot Järvenpään seurakuntaopistolla alkoivat syyskuussa, ja lokakuun alusta saakka Hukka on ollut Kiteen seurakunnassa työssäoppimisjaksolla. Kun korona vei seurakunnasta miltei kaiken muun paitsi siunaukset, hän päätti suorittaa talven sydämessä krematoriokurssin.

Työtä tosiasioiden äärellä

Ihan helppo harjoittelupaikka krematorion ei luulisi olevan, tarkoittaahan se käytännössä vainajien tuhkaamista.
– Kun kävin kysymässä työssäoppimispaikkaa Ristinkappelilla, sain katsoa koko tuhkausprosessin läpi. Ei se minusta ole työtä kummempaa. Työpaikkana krematorio on siisti ja viihtyisä, olen tykännyt olla täällä.
– Sitähän minä en ole vielä kohdannut, että mitä sitten, kun tulee pikku arkku. Se on luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat, mutta lapsen kuolema on eri asia. Uskon, että selviän siitäkin, jos tarve vaatii.

Suntion tehtävissä Hukka on pitänyt erityisesti siitä, että siinä saa olla tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Ihmisiä kohdataan erilaisissa elämäntilanteissa, niin iloissa kuin suruissa, ja se antaa itsellekin paljon.
– Suntio on kappelilla ensimmäinen ihminen, jonka omaiset tapaavat siunauspäivänä. Siinä on aika lailla elämän tosiasioiden lähellä. Suntion tehtävä ei ole näissä tilanteissa mennä mukaan suruun, vaan tukea omaisia surun hetkellä.

 

Kuka Aki Hukka?

• Syntynyt: 2.2.1968
• Ammatti: maanviljelijä, suntio-opiskelija
• Toimi Suomen hiihtomaajoukkueen suksihuoltajana v. 2014–2018 ja huoltopäällikkönä v. 2018–2020.
• Perheeseen kuuluu vaimo, pastori Kirsi Hukka, sekä kolme lasta ja kolmen lastenlasta.

 

Virpi Hyvärinen

5xmielessä: ”Koskaan en voi tietää, milloin tarvitsen toista ihmistä”

Pohjois-Karjalan uusi maakuntajohtaja on tullut tutuksi mm. mopoilevana kunnanjohtajana, joka osaa ottaa nuoret huomioon. Toisen ihmisen kunnioittaminen on yksi keskeisimmistä teemoista, kun Hirvonen listaa oman elämänsä tärkeimmät arvot.

Pohjois-Karjalan uusi maakuntajohtaja on tullut tutuksi mm. mopoilevana kunnanjohtajana, joka osaa ottaa nuoret huomioon. Toisen ihmisen kunnioittaminen on yksi keskeisimmistä teemoista, kun Hirvonen listaa oman elämänsä tärkeimmät arvot.

Maakuntajohtaja Markus Hirvonen seisoo lumisessa maisemassa kuksa kädessään ja katsoo hymyillen kameraan.
Tasa-arvossa ei voi olla ”mutta kun” -toteamusta, vaan ihmisten välinen tasa-arvo on ehdoton, toteaa maakuntajohtaja Markus Hirvonen. Kuva: Jarno Artika

1 Ihmisarvo. Jokaisen ihmisen jakamaton ihmisarvo on aina ollut minulle tärkeä arvo. Ihmisoikeusjulistuksen mukaisesti kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan ja tämä tulee aina maailman mullistusten keskellä muistaa. Tämä näkemys vahvistui tehdessäni sairaanhoitajan töitä ja ihmisarvosta lähtevä ajattelu on seurannut minua myös myöhempään työelämään.

2 Oikeudenmukaisuus. Toimintaani on aina leimannut vahva pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja minulle on muodostunut vahva halu taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Maailmassa löytyy koko ajan epäoikeudenmukaisuutta, mutta silti sitä vastaan pitää tehdä töitä. Pohjois-Karjalaa kohtaan on esitetty epäoikeudenmukaisia ratkaisuja pitkin aikaa, ja oma työni on toimia Pohjois-Karjalan edun puolesta.

3 Lähimmäisenrakkaus. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä monessa elämän vaiheessa, joten pyrin kohtelemaan aina ihmisiä hyvin. Koskaan en voi tietää, milloin tarvitsen toista ihmistä. Jokapäiväisessä arjessa minulla on aina vahva pyrkimys kohdella kaikkia kunnioittavasti.

4 Vapaus. Jokaisella ihmisellä tulee olla vapaus elää valitsemaansa elämää sillä edellytyksellä, ettei siitä koidu vahinkoa muille. Suomessa meillä on monia vapauksia kuten sananvapaus, omantunnonvapaus, uskonnonvapaus, elinkeinovapaus, mutta näiden vapauksien mukana tulee myös vastuu. Vapauden ja vastuun liitto mahdollistaa hyvän yhteiskunnan kehittämisen.

5 Tasa-arvo. Kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo on länsimaisen yhteiskunnan peruspilari. Tasa-arvossa ei voi olla ”mutta kun” -toteamusta, vaan ihmisten välinen tasa-arvo on ehdoton. Julkisessa virassa toimiessa tasa-arvon vaatimus kaikessa toiminnassa on itsestäänselvyys, mutta maailma ei ole tältäkään osin valmis. Työtä tasa-arvoisen maailman puolesta pitää jatkaa, minunkin.

Kirsi Taskinen

Lapsen etu esille päätöksenteossa

Lapsivaikutusten arviointi tuo esiin päätösten vaikutukset lasten hyvinvointiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, sanoo Joensuun seurakunnan lapsiasiahenkilö Noora Kähkönen.

Lapsivaikutusten arviointi tuo esiin päätösten vaikutukset lasten hyvinvointiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, sanoo Joensuun seurakunnan lapsiasiahenkilö Noora Kähkönen.

Kaksi alakouluikäistä tyttöä istuu iltapäiväkerhon sohvassa kännykät kädessään ja katsovat iloisina toisiaan. Lapsiasiahenkilö Noora Kähkönen nojaa sohvan takana sohvan selkänojaan tyttöjen keskellä ja juttele heidän kanssaan.
Lasten mielipiteiden kuuleminen on olennaista lapsivaikutuksia arvioitaessa. Fiona Wilson (vas.) ja Lilja Puttonen tykkäävät iltapäiväkerhossa eniten puhelinajasta. Kerhossa on vartin mittainen tuokio, jolloin lapset saavat olla puhelimilla, jolloin niitä ei tarvitse kenenkään salassa vilkuilla. Kuvassa myös lapsiasiahenkilö Noora Kähkönen. Kuva: Virpi Hyvärinen

Seurakuntien päätöksenteossa tulee kirkkojärjestyksen mukaan ottaa huomioon päätösten vaikutukset lapsiin. Tätä varten on kehitetty työkalu nimeltä LAVA (lapsivaikutusten arviointi). Se tarjoaa käytännön menetelmiä arvioinnin tekemiseen.

Useisiin seurakuntiin on nimetty erikseen lapsiasiahenkilöitä, jotka voivat olla apuna arvioinnin tekemisessä. Joensuun seurakuntayhtymän seurakunnista Enossa, Joensuussa, Pielisensuussa ja Rantakylässä on tällä hetkellä nimetyt lapsiasiahenkilöt, samoin Kontiolahden seurakunnassa.

Lapsiasiahenkilöitä on kussakin seurakunnassa kaksi: toinen on työntekijä ja toinen vaaleilla valittu luottamushenkilö.

”Lapsivaikutusten arvioinnin tulisi olla itsestään selvää”

Joensuun seurakunnan lapsiasiahenkilö, nuorisotyönohjaaja Noora Kähkönen pitää upeana sitä, että lapset ja nuoret halutaan nostaa keskiöön.
– Olisi tärkeää, että arvioinnin tekeminen olisi itsestään selvää ja saisimme innostettua tästä asiasta kaikki päätöksiä tekevät luottamushenkilöt. Toivon, että kirkko voisi olla oikeasti edelläkävijä ja esimerkin näyttäjä tässä asiassa.

Kähkönen uskoo, että yhtymän seurakuntien päättäjät ja henkilökunta pitävät tärkeänä kuulla lapsia ja nuoria tehdessään heitä koskevia päätöksiä.
– Pieniä asioita on jo tehty, mutta tässä asiassa pitää nyt ehdottomasti siirtyä tilanteeseen, jossa LAVA on tuttu kaikille, ja se otetaan käyttöön saumattomasti ja järjestelmällisesti, sanoo Kähkönen.

Lasten ja nuorten ääntä on kuultu esimerkiksi rekrytoinneissa

Kähkösen mukaan lasten ja nuorten ääntä on tähän mennessä kuultu esimerkiksi joissakin rekrytoinneissa siten, että lapset ja nuoret ovat saaneet esittää kysymyksiä hakijoille ja joskus olla myös mukana haastatteluissa.
– Lasten ja nuorten mielipiteitä on kuultu myös tilakysymyksissä, esimerkiksi Noljakan kirkon ryhmätilaa ja Enon uutta seurakuntataloa suunnitellessa.
– Toiminnan suhteen lasten ja nuorten toiveita kysytään koko kasvatustyön kentällä aika hyvin jo nyt, samoin palautetta, mutta tätäkin voi vielä kehittää huomattavasti, sanoo Kähkönen.

Lapsivaikutusten arviointi tullee jatkossa Joensuun seurakuntien päätöksenteossa esille etenkin lasten ja nuorten toimintaan liittyvissä päätöksissä sekä asioissa, jotka vaikuttavat heidän mahdollisuuteensa osallistua ja vaikuttaa.
– Tähän liittyvät erottamattomasti toimintamäärärahat sekä työntekijä- ja tilaresurssit. Minkäänlaista toimintaa ei voi olla, jos nämä asiat eivät ole kunnossa, toteaa Kähkönen.


Virpi Hyvärinen

Pääkirjoitus: Kirkkoherrojen joukossa

Ihailen sitä, miten moneen kirkkoherrat työssään taipuvat.

Kirkkotien ilmestymispäivänä saamme tietää, kenestä tulee Joensuun seurakunnan uusi kirkkoherra nykyisen jäädessä eläkkeelle ensi kesän kynnyksellä. Valintaa ovat puntaroineet viime viikot erityisesti Joensuun seurakuntaneuvoston jäsenet, joilla on äänioikeus vaalissa ja jotka edustavat kaikkia Joensuun seurakuntalaisia. Tammikuun vaalipaneelia seuratessani minusta tuntui, että kuka tahansa ehdokkaista tulee pärjäämään tehtävässä omalla tavallaan mainiosti.

Ennen kuin aloitin työt seurakuntayhtymässä, kokemukseni kirkkoherroista olivat kovin vähäisiä. Mielikuvani perustuivat vanhoihin suomalaisiin elokuviin, joissa kirkkoherrat on monesti kuvattu arvokkaina ja vakavamielisinä henkilöinä. Viimeisten kolmen kuukauden ajan olen tavannut Joensuun alueen kuuden seurakunnan kirkkoherroja viikoittain. Näin korona-aikana pidämme yhteyttä verkon välityksellä ja hyödynnämme Teams-kokouksia. Sukellus kirkkoherrojen joukkoon on ravistellut mielikuviani heti ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien.

Eniten minut yllätti se, miten mutkattomia ja sydämellisiä ihmisiä kirkkoherrat ovat. Jokainen on oma persoonansa erilaisine taustoineen ja ajatuksineen, mikä tuo yhteistyöhömme oman mausteensa. Ihailen sitä, miten moneen kirkkoherrat työssään taipuvat. Ja miten he ratkaisuissaan miettivät seurakuntalaisten ja työntekijöiden parasta.

Kirkkoherran tehtävä ei ole helppo normaalioloissakaan – saati sitten nykyisessä jatkuvien muutosten ja rajoitusten värittämässä tilanteessa. Sujuva yhteistyö kirkkoherrojen välillä nouseekin tällä hetkellä entistä tärkeämmäksi. Toivotan ilolla mukaan yhteistyöhön myös uuden Joensuun seurakunnan kirkkoherran, kunhan sen aika on.

27.1.2021
Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi