Neljä ehdokasta Joensuun kirkkoherraksi

Joensuun seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran 27.1.2021. Uusi kirkkoherra aloittaa tehtävässään kesäkuussa 2021.

Joensuun seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran 27.1.2021. Uusi kirkkoherra aloittaa tehtävässään kesäkuussa 2021.

Joensuun kirkkoherranvaalin ehdokkaina ovat Hyrynsalmen seurakunnan kirkkoherra Pirkko Hänninen (49 v), Kontiolahden seurakunnan kappalainen Jaakko Muhonen (47 v), Joensuun perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Anna-Riitta Pellikka (55 v) sekä Joensuun seurakunnan kappalainen Katri Vilén (39 v).

Kirkkotie esittelee ehdokkaat tässä juttukokonaisuudessa aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan. Laajemmin ehdokkaiden ajatuksiin voi tutustua loppiaisen jälkeen avattavilla vaalisivuilla. Sivut löytyvät avauduttuaan osoitteesta www.joensuunseurakunnat.fi.

Henkilökuva Pirkko Hännisestä. — Pirkko Hänninen. Kuva: Kuvakeskus Hynninen Oy

Pirkko Hänninen

Miksi haluat juuri Joensuun seurakunnan kirkkoherraksi?

Työnkuva on kiinnostava. Se keskittyy johtamiseen, hallintoon ja toiminnan suunnitteluun. Erityisesti kirkko, joka on jumalanpalvelusten ja yhteiskunnallisten juhlapäivien keskus, mutta myös esittävän kirkkotaiteen sali, on minulle merkittävä. Seurakuntayhtymän asiantuntijaverkosto eli taloustoimisto, keskusrekisteri ja yhteiset työmuodot ovat tärkeitä: Yhdessä osaamme enemmän. Hyvä työyhteisö antaa aina esimiehelle voimaa ja intoa. Karjalaisuuteni kaipaa takaisin runon ja laulun maille. Minua myös pyydettiin hakemaan tätä virkaa.

Mitkä ovat mielestäsi Joensuun seurakunnan suurimmat haasteet lähivuosina?

Kaupungin asukaskehitys ja sen vaikutus seurakunnan jäsenistöön, toimintamuotoihin ja talouteen. Seurakunta voi erilaisilla hallintopäätöksillä sopeutua muutoksiin ja vaikuttaa siihen, että se palvelee kaikkia hyvin. Yhteisöllisyyden vahvistaminen on tärkeää, jotta eri-ikäiset seurakuntalaiset voivat kokea aitoa välittämistä.

Mikä on hengellinen taustasi, ja mitkä ovat teologiset painotuksesi?

Aivan pienenä minut kannettiin kirkkoon. Sitten pyhäkoulu, kerhotoiminta ja rippikoulu sekä lapsuuteni seurakuntayhtymän musiikkikasvatus loivat pohjaa syvemmälle ymmärrykselle uskosta. Opiskeluaikana tutustuin herännäisyyteen, minkä omaksuin työvuosieni myötä. Ajattelen, että Jumalan luomina kaikki ihmiset ovat tasavertaisia ja yhdessä olemme osa luontoa. Saamme pitää huolta toisistamme. Pyhä Henki rohkaisee meitä uskolla ja rakkaudella. Pelastus on kuitenkin mahdollista vain Kristuksen armosta.

Jaakko Muhosen henkilökuva. — Jaakko Muhonen. Kuva: Kuvamestari Ky

Jaakko Muhonen

Miksi haluat juuri Joensuun seurakunnan kirkkoherraksi?

Olen toiminut seurakunnassa kirkkoherran sijaisena, alaisena, pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Kirkkoherrana voin palvella parhaiten seurakuntaa.

Haluan Joensuun kirkkoherrana toimia niin, että seurakunta ja työyhteisö voivat hyvin. Tahdon mahdollistaa vapaaehtoisten toimintaa. Haluan onnistua siinä kysyen, kuunnellen, kannustaen ja yhteisen strategian mukaisesti toimien.

Mitkä ovat mielestäsi Joensuun seurakunnan suurimmat haasteet lähivuosina?

Joensuun seurakunnan taloudellinen liikkumavara kapenee ja on keskityttävä perustehtävän hoitamiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Covid-19 pandemian jälkihoito vaikuttaa seurakuntatyöhön ja siksi on tärkeää ennakoida tulevaa. Diakoninen avuntarve lisääntyy ja ihmisten kohtaamishalu tulee huomioida seurakunnan toiminnassa.

Seurakunnan perustehtävän hoitaminen ja työn kehittäminen haastavat muutosten keskellä. Ihmisten tavoittamiseksi merkityksellisellä tavalla on kuunneltava, mitä ihmiset haluavat.

Mikä on hengellinen taustasi, ja mitkä ovat teologiset painotuksesi?

Pappina olen ollut mukana kirkkomme herätysliikkeiden tilaisuuksissa ja näen niiden rikastuttavan merkityksen. Taustani on seurakunnallinen.

Kaste on minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Olen kristitty ja omalla nimellä Jumalan lapsi. Teologiset painotukseni elämässä avautuvat armon, rakkauden ja yhdenvertaisuuden kautta. Ehtoollisella koen anteeksiantamuksen ilon ja voiman. Usko hyvän tekemiseen on minulle arjen kristillisyyttä.

Anna-Riitta Pellikan henkilökuva. — Anna-Riitta Pellikka. Kuva: KK-kuva.

Anna-Riitta Pellikka

Miksi haluat juuri Joensuun seurakunnan kirkkoherraksi?

En halua hakeutua töihin kauas kotoa. Sain Joensuusta työpaikan syksyllä 2016, jolloin oli tiedossa puolison työpaikan siirtyminen tänne. Hain kirkkoherran virkaa, koska olen kiinnostunut organisaatioista sekä siitä, miten kirkko toimii osana ympäristöään ja ihmisten elämää.

Mitkä ovat mielestäsi Joensuun seurakunnan suurimmat haasteet lähivuosina?

Elämme parhaillaan koronaepidemian kanssa muutosta, johon on pitänyt sopeutua nopeasti. Vaikka on asioita, joita voi ennakoida, kuten kirkon talous, siihen kuuluminen, väestön ikärakenne tai arvot, on niissäkin varauduttava kekseliäisyyteen ja yllätyksiin. Haaste on, miten kaikenlaisina aikoina elämme uskoa todeksi turvallisena ja kutsuvana yhteisönä Jumalan edessä. Tarvitaan kunnioittavaa vuoropuhelua ja seurakuntalaisten halua olla mukana elämässä todeksi kirkon sanomaa Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta.

Mikä on hengellinen taustasi, ja mitkä ovat teologiset painotuksesi?
Jumalanpalveluksiin olen osallistunut vähintään radion kuuntelijana lapsesta alkaen, lisäksi ovat vaikuttaneet herännäisyys, virret ja etenkin aikuisena kirkkomusiikki. Arki ja usko ovat lähde elämän merkitykselle ja levolle. Teologiani on sitä, miten kirkon usko Luojaan, Lunastajaan ja Pyhään Henkeen on kantanut vuosituhannet ja miten se ilmenee nyt. Mieluimmin lähtisin tutkimaan tätä kyselevässä rukouksessa jokapäiväisten tapahtumien, ihmissuhteiden, toiveiden ja pelkojen kautta.

Katri Vilén

Miksi haluat juuri Joensuun seurakunnan kirkkoherraksi?

Olen ollut Joensuun seurakunnassa pappina vähän yli 10 vuotta. Seurakunta on tuttu, ja viihdyn täällä erinomaisesti. Meillä on hienot työntekijät, vapaaehtoiset, seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja yhteistyökumppanit. Toimintaympäristö on monipuolinen ja ilmapiiri kannustava ja luova, ja se innostaa ja hyvällä tavalla haastaa esimiestä. Uskon, että minulla olisi paljon annettavaa, ja että minulla on niitä ominaisuuksia, joita tähän virkaan valittavalta tarvitaan.

Mitkä ovat mielestäsi Joensuun seurakunnan suurimmat haasteet lähivuosina?

Taloudelliset haasteet, ihmisten etääntyminen kirkosta ja ympäristöhaasteet. Meidän täytyy löytää uusia tapoja tehdä työtä ja tiivistää yhteistyötä. Ihmisten tavoittamiseen tarvitaan uusia ideoita, ja uskoa pitää osata sanoittaa uusilla tavoilla, tämän päivän ihmisille ymmärrettävästi. Koko maailma on suuren haasteen edessä ympäristöasioissa, ja siihen on myös kirkon tartuttava entistäkin vahvemmin.

Mikä on hengellinen taustasi, ja mitkä ovat teologiset painotuksesi?

Hengellinen taustani on joensuulainen luterilainen seurakunta. Olen kasvanut seurakunnan kerhojen, kuorojen ja nuorten toiminnan parissa. Teologiani on hyvin arjen- ja elämänläheistä. Jumala toimii siellä, missä ihminen tarvitsee apua. Siksi seurakuntia tarvitaan. Tuomaan apua, lohtua, toivoa ja iloa. Sanoma Jeesuksesta kuuluu kaikille, ja siksi kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita seurakunnan toimintaan. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo on tärkeää kaikessa, mitä teemme.

Seurakuntaneuvosto valitsee kirkkoherran

Joensuun kirkkoherranvaali käydään välillisenä vaalina. Äänioikeutettuja vaalissa ovat Joensuun seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsenet. Uusi kirkkoherra valitaan seurakuntaneuvoston kokouksessa keskiviikkona 27.1.2021.

Seurakuntaneuvosto haastattelee ehdokkaat 17.1.2021. Ehdokkaille tehdään myös psykologinen soveltuvuustutkinta.

Vaalin valmistelijana toimii Leppävirran kirkkoherra, lääninrovasti Teppo Ritari. Valmisteluryhmään kuuluvat Joensuun seurakuntaneuvoston jäsenet Jaana Ihme (pj.), Iris Lehto ja Topi Linjama. Lisätietoja vaalista antavat: Jaana Ihme, jaana.ihme@edu.joensuu.fi, p. 050 366 4412 ja Teppo Ritari, teppo.ritari@evl.fi, 040 550 8200.

Joensuun seurakuntaneuvostoon kuuluvat seuraavat henkilöt:

Jessie Chen
Jaana Ihme
Jarkko Kemppi
Iiris Lehto
Iris Leppänen
Topi Linjama
Juho-Petteri Malinen
Jaana Minkkinen
Henrik Mäki
Irma Nygrén
Arja Puoskari
Janne Riiheläinen
Tiina Sotkasiira
Anja Tanskanen
kirkkoherra Petri Rask, puheenjohtaja

Joensuun seurakunta on yksi Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän kuudesta seurakunnasta. Työntekijöitä seurakunnassa on kolmisenkymmentä ja jäseniä noin 15 500. Kirkkoherran virka avautuu 1.6.2021 nykyisen kirkkoherran Petri Raskin siirtyessä eläkkeelle.

Virpi Hyvärinen

Talouslukujen takana piilee paljon toimintaa

Kirkollisverot mahdollistavat seurakuntien monipuoliset palvelut. Jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi seurakuntien työhön kuuluu muun muassa lasten, nuorten, perheiden, yksinäisten, työttömien, syrjäytyneiden ja muiden apua tarvitsevien tukeminen. Tänä vuonna palveluihin on kehitetty uusia toimintatapoja kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Tiina Reinikainen ja Joensuun seurakuntayhtymän hallintojohtaja Tommi Mäki istuvat tietokoneiden ääressä ja tutkivat papereita. Molemmilla on maskit kasvoillaan. — Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän ensi vuoden taloussuunnitelmat hyväksyttiin yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 14.12.2020 Rantakylän kirkossa. Kuvassa Pielisensuun seurakunnan kirkkoherra ja yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Tiina Reinikainen sekä seurakuntayhtymän hallintojohtaja Tommi Mäki. Kuva: Kirsi Taskinen.

Puheenjohtajan nuija kopahti joulukuun puolivälissä pöytään ensi vuoden taloussuunnitelmien hyväksymisen merkiksi. Sama toimenpide toistuu joka vuosi, kun Joensuun seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto saa tutkittavaksi talouden luvut ja suunnitelmat seuraavan vuoden painopisteistä ja kehittämiskohteista.

Viimeiset kahdeksan vuotta seurakuntayhtymän talousasiat on valmistellut valtuuston hyväksyttäväksi hallintojohtaja Tommi Mäki. Suunnittelu on ollut Mäen mukaan selkeää, sillä kirkon ja seurakuntien talouden kehitystä on voinut ennustaa helposti. Haastetta ovat aiheuttaneet niukentuvat resurssit, ja oman mausteensa tulevaisuuden suunnitteluun tuo meneillään oleva koronapandemia.

– Tilanteeseen on pyritty varautumaan talousarviossa ja toimintasuunnitelmissa. Tässä vaiheessa koronapandemian talousvaikutusten kesto, laajuus ja syvyys ovat kuitenkin isossa kuvassakin vielä arvailujen varassa ja aika tulee näyttämään, miten ne tulevat heijastumaan seurakuntayhtymän talouteen, Mäki miettii.

Tulot hyötykäyttöön

Seurakuntayhtymä saa tuloja kirkollisverotuottojen lisäksi valtion rahoituksesta ja seurakuntien toiminnasta. Joensuussa kirkollisverojen osuus on yli 75 %. Valtion rahoitus ja seurakuntien toimintatuotot muodostavat kumpikin reilun 10 % osuuden tuloista.

– Valtion rahoitusta seurakuntataloudet saavat hautaustoimeen, väestökirjanpitoon ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnossapitoon. Seurakuntayhtymän toimintatuotot voivat olla esimerkiksi tilavuokria, hautausmaksuja tai seurakuntien järjestämien leirien tai kerhojen osallistumismaksuja, Mäki kertoo.

Tulojen avulla seurakunnat huolehtivat jumalanpalvelusten pitämisestä sekä kasteista, avioliittoon vihkimisistä ja muista kirkollisista toimituksista. Tärkeitä seurakuntien tehtäviä ovat myös kristillinen kasvatus ja opetus, sielunhoito, diakonia ja lähetystyö. Seurakuntayhtymä huolehtii puolestaan niistä yhteisistä toiminnoista, jotka tukevat seurakuntien perustehtäviä. Näitä ovat esimerkiksi talous ja hallinto, kiinteistötoimi, hautaustoimi ja viestintä.

Työ on ihmisten kohtaamista

Asiaan perehtymättömälle saattaa tulla seurakuntien toimintaa ajatellessa mieleen ainoastaan papit, jotka toimittavat jumalanpalveluksia, vihkivät avioliittoon, kastavat syntyneitä ja huolehtivat hautaan siunaamisesta. Todellisuus on kuitenkin jotain paljon enemmän, sillä seurakuntayhtymän henkilöstöstä vain noin 15 % kuuluu papistoon. Prosentuaalisesti eniten työntekijöitä toimii varhaiskasvatuksessa pitämässä huolta lapsista ja tukemassa näin perheitä.

Talouden näkökulmasta merkittävä osa seurakuntayhtymän kustannuksista muodostuu henkilöstökuluista. Se ei ole ihme, kun tutustuu tarkemmin seurakuntien monipuolisiin tehtäviin mm. lasten, nuorten, perheiden, yksinäisten, työttömien, syrjäytyneiden ja muiden tuentarvitsijoiden parissa.

– Kirkossa ja seurakunnissa työntekijät työskentelevät palveluammateissa. Työ on ihmisten kohtaamista arjessa ja juhlassa, vahvistaa hallintojohtaja Tommi Mäki.

Uusia toimintoja korona-aikana

Koronapandemian myötä seurakunnat ovat sopeuttaneet toimintaansa aina voimassa olevien rajoitusten mukaisesti. Kirkon digiloikka on toteutunut monellakin eri tavalla.

– Jumalanpalveluksia on videoitu ja lähetetty verkossa ja virtuaaliset kirkkokahvimme ovat houkutelleet mukaan muutamia osallistujia ulkomailta saakka, iloitsee Pielisensuun seurakunnan kirkkoherra Tiina Reinikainen.

Pielisensuun seurakunnassa sosiaalisen median kanavat ovat olleet ahkerassa käytössä nuorisotyössä ja myös rippikoulut siirtyivät osittain verkkoon. Varhaiskasvatuksen työntekijät valmistivat lapsiperheille askartelupaketteja ja videotervehdyksiä sekä tarjosivat perheille ulkoiluapua.

– Myös diakoniatyössä korona on haastanut arjen monella tavalla. Kotikäyntejä olemme tehneet mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi olemme avanneet uusia kanavia ihmisten tavoittamiseksi ja tukeneet apua tarvitsevia keskustelun lisäksi apteekki- ja kauppa-asioiden hoitamisessa, Reinikainen kertoo.

Diakonien verkostoja on hyödynnetty keväällä käynnistetyssä Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa hankkeessa, joka tukee perheitä ja nuoria saamaan kiinni mahdollisimman hyvästä arjesta ja osallisuudesta poikkeusaikana. Iäkkäämpiä seurakuntalaisia on tänä vuonna muistettu kirjeitse ja puhelimitse.

– Olemme halunneet välittää seurakuntalaisille tietoa siitä, että olemme olemassa heitä varten. Meille on ollut tärkeää säilyttää yhteys ja tuoda toivoa kaiken keskelle sekä auttaa ja tukea siinä, missä voimme. Ja on ollut myös hyvä päästä vaihtamaan ajatuksia puolin ja toisin siitä, mitä on tapahtunut, Reinikainen toteaa.

Kontiolahden seurakunnan talous on pysynyt vakaana

Kontiolahden seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi tulevan vuoden taloussuunnitelman joulukuun alussa. Kirkollisverokertymä on pysynyt viime vuosina suunnilleen samoissa lukemissa 2,4 miljoonassa eurossa. Vs. talouspäällikkö Rauni Ikonen näkee Kontiolahden taloudellisen tilanteen tällä hetkellä melko hyvänä, mutta talouden muutoksia on hänen mukaansa seurattava tulevan vuoden aikana.

– Kirkkohallituksen kirkollisveroennusteen mukaan kirkollisverotulomme kasvavat hieman vuonna 2021, mutta sen jälkeen tulot kääntyvät mahdollisesti laskuun. Talouden ennustettavuus on tällä hetkellä kuitenkin epävarmaa koronaviruspandemian vuoksi, Ikonen toteaa.

Kontiolahden seurakunnan palvelut ovat monipuolisia. Papiston lisäksi tehtäviä hoitavat kanttorit, diakoniatyöntekijät, nuorisotyöntekijät, perhetyönohjaajat, lastenohjaajat, kiinteistötyöntekijät sekä hallinnon työntekijät. Osa palveluista tuotetaan yhteistyössä Joensuun seurakuntayhtymän kanssa.

– Ostamme seurakuntayhtymältä ammattikasvatustyön ja perheneuvonnan palvelut. Sairaalasielunhoidon palveluista maksamme jäsenmääräperusteisesti, Ikonen kertoo.

Kontiolahden seurakunnan tulevan vuoden investoinnit ovat pieniä. Muutoksia on tulossa kirkon palohälytysjärjestelmään, lukitukseen ja lämmitysjärjestelmään.

Kirsi Taskinen

Seurakunnat auttoivat perheitä korona-arjessa

Yli 50 perhettä sai kesän ja syksyn aikana seurakunnilta apua taloudellisiin ja henkisiin haasteisiin sekä lastenhoitoon, tietoteknisiin ongelmiin ja työnhankintaan.

Yli 50 perhettä sai kesän ja syksyn aikana seurakunnilta apua taloudellisiin ja henkisiin haasteisiin sekä lastenhoitoon, tietoteknisiin ongelmiin ja työnhankintaan.

Kolme lasta istuu pöydän ääressä syömässä paahtoleipää. Äiti Niina Väätäinen kattaa pöytää ja katsoo kameraan. — Joensuulainen viiden lapsen äiti Niina Väätäinen sai hankkeesta tukea mökkireissun järjestämiseen. Lisäksi yhdelle lapselle saatiin hankittua käytetty polkupyörä hankkeen tuella. ”Meillä on ollut tavoitteena, että pystyisimme joka kesä tekemään mökkireissun, ja olemme säästäneet sitä varten. Tänä vuonna pääsimme mökille elokuussa hankkeen tukemana. Reissu oli ihana. Olin siellä neljän lapseni kanssa ja lasten kaveritkin tulivat käymään”, Väätäinen iloitsee. Kuvassa myös lapset Viola, Jenny ja Alisa. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuun seurakuntayhtymä käynnisti toukokuussa 2020 Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman hankkeen, jonka tarkoituksena oli tukea nuoria ja perheitä, joille korona on aiheuttanut ylitsepääsemättömältä tuntuvia vaikeuksia. Kaksi työntekijää työllistänyt hanke päättyy vuoden 2020 lopussa.

Hankepäällikkö Katja Nuuhkarisen ja hanketyöntekijä Kaisa Puustisen mukaan korona on vaikuttanut perheisiin monella eri tavalla. Kevään rajoitukset ja poikkeustila aiheuttivat monille tulojen menetyksiä. Myös terveys, koulunkäynti, opiskelun jatkuminen sekä yleinen toivottomuus aiheuttivat haasteita.
– Monissa asiakasperheissämme on erityislapsia, joiden etäopetusaika söi perheiden ja parisuhteiden voimavaroja huomattavan paljon. Yksi suurimmista esiin tulleista peloista tänä syksynä onkin ollut se, että joudumme uudelleen sulkemaan koko yhteiskunnan ja perusopetuksen, Nuuhkarinen ja Puustinen kertovat.

Eniten kaivattiin taloudellista apua – apu räätälöitiin asiakaskohtaisesti

Hankkeella tuettiin yli 50 joensuulaisperhettä. Avun tarve osoittautui työntekijöiden mukaan kirjavaksi, ja apu räätälöitiin asiakkaiden tarpeista käsin.

Yleisin hankkeen puitteissa kaivattu ja tarjottu apu on ollut taloudellisiin kysymyksiin vastaaminen. Lisäksi asiakkaita on avustettu työnhankinnassa, tietoteknisissä ongelmissa ja lastenhoidon pulmissa.
– Olemme ohjanneet ihmisiä jatkoavun äärelle tunnistettuamme tarvetta sellaiseen. Tässä olemme käyttäneet apuna verkostoja ja tuntemustamme kaupungin eri palveluista, kuten talous- ja velkaneuvonnasta ja sosiaali- ja terveyspalveluista.

Perheiden elämänlaatua on pyritty parantamaan tukemalla taloudellisesti esimerkiksi pieniä lomareissuja. Myös kodin viihtyvyyden ja toimivuuden parantamiseen on annettu tukea muun muassa kodinkoneiden hankinnan muodossa.
– Lisäksi olemme hankkineet muun muassa harrastusvälineitä ja nuorten kulkuvälineitä. Aika monet avun tarvitsijoista ovat olleet tiukilla jo ennen koronaa, ja korona on ennestään pahentanut vallitsevaa tilannetta. Jos ei muuten, niin henkinen jaksaminen on heikentynyt.

Yhteistyötä talous- ja velkaneuvonnan sekä urheiluseurojen kanssa

Nuuhkarinen ja Puustinen kiittävät hankkeeseen osallistuneita perheitä ja yhteistyötahoja ja iloitsevat eri toimijoiden, kuten talous- ja velkaneuvonnan sekä JoMan, Jipon ja Katajan kanssa löydetystä yhteydestä.
– Viimeksi mainittujen seurojen kanssa seurakuntayhtymän yhteistyö jatkuu hankkeen jälkeenkin lasten ja nuorten urheiluharrastamisen tukemisena, Nuuhkarinen toteaa.
– Kaikkia avuntarvitsijoita emme tietenkään ole tavoittaneet tähänkään mennessä. Onneksi Pohjois-Karjalaan on tulossa vastaavia tukihankkeita, joten perheet eivät jää apua vaille, Puustinen lisää.

Tukea perheille ja nuorille Joensuun alueella Covid-19 poikkeusoloista selviytymiseen on Euroopan sosiaalirahaston tukema hanke ajalla 11.5.2020–31.12.2020.

Virpi Hyvärinen

5xmielessä: ”Täällä ovat juuret, perhe ja mielenmaisema”

Yrittäjä ja monessa mukana oleva puuhanainen Helena Puhakka-Tarvainen on kasvanut karjalaisuuden ympäröimänä. Oman yrityksen perustaminen toi karjalaisuuden lähemmäksi kuin koskaan ja pakotti miettimään sen eri puolia.

Karjalaiset juuret ovat johdattaneet Helena Puhakka-Tarvaisen myös Martta-järjestön vapaaehtoiseksi. Yrittäjänä hän on halunnut tuoda esiin karjalaisuuden parhaita puolia kuten vieraanvaraisuutta ja kodikkuutta.
Kuva: Kirsi Taskinen

1 Juuret. Mitä enemmän olen päässyt näkemään maailmaa, sitä vahvemmin tunnen, että kotini on täällä Pohjois-Karjalassa. Täällä ovat juuret, perhe ja mielenmaisema. Olen kasvanut maatilalla ja tuntuu huikealta, että esi-isät ovat viljelleet samoja peltotilkkuja ja kulkeneet samoissa metsissä jo vuosisatoja sitten. Äitini suku on tullut puolestaan menetetystä Karjalasta ja olisi hienoa vielä joskus päästä tutustumaan myös niihin seutuihin.

2 Käsityöt. Arvostan käsin tehtyä, vaikka en itse käsitöitä juuri harrastakaan. Ihailen etenkin, miten kekseliäästi luontoa osataan hyödyntää niin perinteisissä kuin moderneissakin käsitöissä. Sienillä värjääminen on esimerkiksi taito, jonka haluaisin joskus oppia.

3 Karjalanpiirakka. Karjalanpiirakkaan en kyllästy koskaan ja se sopii niin juhlaan, arkeen kuin eväspakettiinkin. Pienestä pitäen olen osallistunut suvun naisten kanssa juhlapyhiä edeltäviin piirakkatalkoisiin ja nykyisin tekemistäni piirakoista alkaa tulla jo sen näköisiä kuin pitääkin. Olen toiminut pitkään vapaaehtoistyössä Martta-järjestössä ja karjalanpiirakkaan kiteytyy myös aika lailla koko marttailun ydin: ravitsemus, perinne ja yhdessä tekeminen.

4 Lietsu. Perustin yrittäjäkumppanini kanssa karjalaishenkisen hotellin viime vuonna. Hotellin luomisprosessi toi karjalaisuuden lähemmäksi kuin koskaan ja pakotti miettimään sen eri puolia. Emme halunneet luoda museota, vaan tuoda esiin karjalaisuuden parhaita puolia kuten vieraanvaraisuuden ja kodikkuuden. Erityisen ylpeitä olemme huoneidemme karjalankielisistä nimistä.

5 Olemisen ja elämisen tapa. Leppoisa mielenlaatu sekä tapa olla ja elää taitavat kuitenkin olla ne tekijät, jotka tekevät Pohjois-Karjalasta omanlaisensa. Vaarojen rinteillä ja metsien keskellä eletään niillä reunaehdoilla, jotka luonto on antanut, ja osataan arvostaa ikkunasta näkyvää. Itsestäni olen löytänyt näin poikkeusvuonna myös välillä piilossa olleen ”eräjorman” ja lähtö kotoa luonnon keskeltä ihmisten ilmoille ei ole ollenkaan yhtä houkutteleva vaihtoehto kuin monesti aikaisemmin.

Kirsi Taskinen

Yhteisen pöydän ääreen

Kontiolahden uuden seurakuntakeskuksen keittiöstä tehtiin tarkoituksella tilava, jotta kokkaamaan mahtuisi isompikin porukka. Myös pöydän antimista nauttijoita on seurakuntakeskuksessa riittänyt.

Joukko naisia tekee karjalanpiirakoita kokoontuneena yhden ison pöydän ääreen. — Piirakkatalkoot ovat yksi toimintamuoto, jossa uuden keittiön isommista tiloista on iloa. Kuva viime vuoden Yhteisvastuu-piirakoiden paistamisesta. Keskellä lähetyssihteeri Eija Romppanen. Kuva: Sanna Mutikainen

Vaikka korona on rajoittanut seurakuntien toimintaa kuluneena vuonna välillä rajustikin, monenlaista on myös pystytty seurakunnissa toteuttamaan. Kontiolahden uusi seurakuntakeskus vihittiin käyttöön vuosi sitten lokakuussa. Toiveissa tuolloin oli, että uudet tilat mahdollistaisivat entistä paremmin yhteisöllisyyden rakentumisen etenkin ruoanlaiton ja yhteisten aterioiden merkeissä.

Uusia avauksia seurakuntakeskuksella ehdittiinkin koronan varjosta huolimatta tehdä. Tilavassa keittiössä käynnistyivät esimerkiksi kirkkoherra Jukka Reinikaisen vetämät sushi-kurssit ja perinnetaitojen ylläpitämiseen tähtäävät piirakkapajat. Molemmissa toimintamuodoissa yhdistettiin kokkaustaitojen opettelu ja herkuttelu hyväntekeväisyyteen: mukanaolija sai nauttia kokkailun tuloksista ja maksoi lystistä materiaalimaksun Naisten Pankin hyväksi.

Lapsiperheille Lauantaibrunsseja ja perheiltoja

Myös lapsiperheet ovat saaneet osansa uuden seurakuntakeskuksen luomista mahdollisuuksista. Perheille on uutena toimintamuotona järjestetty kahteen otteeseen Lauantaibrunssi, joka on perhetyönohjaaja Virpi Malvalehdon mukaan ollut menestys ja tuonut uusia perheitä mukaan toimintaan.
– Perheet ovat pitäneet siitä, että pääsee välillä valmiille ruoalle ja touhuamaan lasten kanssa, ilman kiirettä kattiloiden ääreen. Tarkoitus on jatkaa perinnettä ja tuoda rinnalle myös messujen yhteyteen liitettyjä ruokailuja perheille.

Uutena toimintamuotona käynnistyivät myös perheiden illat, jotka ovat saaneet liikkeelle niin uusia kuin entisten kerholaisten perheitä. Myös paljolti ikäihmisiä keräävän Ystävänkammarin ja lapsiryhmien yhteen tuomista on mietitty paljon viimeisen vuoden aikana.
– Korona laittoi sen toistaiseksi jäihin, mutta vanhempia on ohjattu jäämään kahvittelemaan lasten hakutilanteessa, jos vain aikaa löytyy. Ajatuksena on, että saisimme eri ikäluokkia yhdistettyä ja tuotua yhteisöllisyyttä enemmän tietoisuuteen. Mummuissa ja papoissa tuntui löytyvän kiinnostusta myös lukumummona tai -pappana toimimiseen, Malvalehto kertoo.

Seurakuntaruokailut halutaan jokaviikkoisiksi

Pöydän antimista on jo ennen uutta seurakuntakeskustakin nautittu suosituissa seurakuntaruokailuissa. Ruokailu on tarkoitus muuttaa tammikuusta alkaen viikoittaiseksi, mikäli koronatilanne kokoontumiset ylipäänsä sallii. Aiemmin yhteiseen pöytään on kokoonnuttu joka toinen viikko.
– Seurakuntaruokailu on ollut hyvä tapaamispaikka, ja ruokailijoita on käynyt lähes 50 joka kerta, kertoo ruokailujen toteuttamisesta vastaava diakoniatyöntekijä Sanna Mutikainen.

Mutikaisen mukaan vapaaehtoisten rooli ruokailujen toteuttamisessa on suuri.
– Ruokailuja ei olisi ilman vapaaehtoisia. Mukana on joka kerta 3–6 vapaaehtoista. Keittiötyöt ovat varsinkin naisille mieluisia. He kokevat, että siellä on helppo toteuttaa vapaaehtoistyötä. Ruokana on ollut keitto tai laatikkoruoka lisukkeineen, ja ruoalla on vapaaehtoinen 2 euron maksu. Ruokailun yhteydessä pidetään pieni hartaus.

Ruoan äärelle tullaan mielellään yhteen

Mutikainen kokee, että nimenomaan ruoan ääreen kutsuminen on matalan kynnyksen toimintaa, ja haluaa kehittää sitä edelleen seurakunnassa.
– Yhdessä syöminen kokoaa porukkaa paljon ja helposti. Tänä syksynä aloitimme uutena toimintamuotona myös kuntouttavan työtoiminnan kokkikerhon, joka kokoontuu kerran kuussa. Sitä on tarkoitus jatkaa ensi vuonnakin, hän sanoo.

Kontiolahden seurakunnan pappi Kati Nissi odottaa muiden tavoin koronatilanteen väistymistä ja paluuta normaaliin arkeen seurakunnan toiminnassa.
– Kokemus siitä, että kuuluu johonkin joukkoon, on ihmiselle perustavanlaatuinen tarve. On hienoa, jos seurakunta voi olla osaltaan luomassa ihmisille kokemusta siitä, että tähän joukkoon saat kuulua ja täällä voit kohdata toisia ihmisiä samanvertaisena. Kyllä me vielä tästä koronastakin selvitään, Nissi sanoo.

Virpi Hyvärinen

Pääkirjoitus: Somessa on puolensa

Yksinolo ja tauko jatkuvasta somevirrasta saattaa voimaannuttaa ja tuoda mieleen aivan uusia ajatuksia ja ideoita.

”Anna lahja, jonka avulla hän saa tykkäyksiä”, mainostettiin puhelinvalmistajan kampanjassa ennen joulua. Mainoslause herätti itsessäni ristiriitaisia tunteita. Toisaalta mietin, kuinka tärkeää meille ihmisille on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Sosiaalinen media tarjoaa helpon alustan saada yhteys toisiin ihmisiin ja kerätä tykkäyksiä, kommentteja ja reaktioita. Toisaalta pohdin, miten mainos vaikuttaa erityisesti nuoriin ja heidän ajatuksiinsa itsestään.

Toivon, että kukaan ei haksahda mittaamaan omaa arvoaan somessa jaettujen hymiöiden ja sydänten perusteella. Jokainen meistä on arvokas omana itsenään – myös ilman uusimpia puhelinmalleja ja someen syötettyä materiaalia.

Sosiaalisessa mediassa on puolensa ja puolensa. Hyödynnämme sitä myös seurakunnissa, ja moniin tapahtumiimme voikin osallistua verkossa. Kun lisäksemme kaikki muutkin toimijat pyrkivät parhaansa mukaan siirtämään tarjontaa verkkoon, kuvien, videoiden ja suorien verkkolähetysten tulva on valtava. Joskus juuri se itselle tähdellinen tieto saattaa jäädä huomaamatta kaiken informaation keskellä.

Osa voi kokea tarvetta piilottaa puhelimensa kaapin perälle ja lähteä yksin metsän siimekseen ihastelemaan lumen koristamia puita tai järven jäätyneitä aaltoja. Yksinolo ja tauko jatkuvasta somevirrasta saattaa voimaannuttaa ja tuoda mieleen aivan uusia ajatuksia ja ideoita.

Jos rauhoittava yksinolo kääntyy yksinäisyydeksi, voi hakea seuraa erilaisista ryhmistä. Seurakuntien kevään ryhmätoiminnan aikataulut julkaistaan tämän lehden välissä, mutta ryhmät alkavat vasta, kun koronarajoitukset helpottavat. Siihen saakka sometamme tai emme – kukin valintamme mukaan. Toivotan kaikille onnellista uutta vuotta 2021!

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Kolumni: Kohti myötätuntoisempaa vuotta 2021

Toista ihmistä kohtaan on helpompi olla myötätuntoinen kuin itseä kohtaan.

Suvi-Maria Saarelainen En ole kova tekemään uudenvuodenlupauksia, mutta tarkastelen mielelläni päälinjoja omasta elämästä ja pohdin, mistä on hyvä pitää kiinni, mitä olisi kannattanut tehdä toisin.

Keskeisin huomioni kuluneesta vuodesta on etätyön armottomuus. Tästä tutkimuksellista tietoa on tuottanut professori Anne Birgitta Pessi yhdessä tutkimusryhmän kanssa (Helsingin yliopisto). He ovat osoittaneet, että myötätunnon ilmaiseminen on etätyössä vaikeutunut: Ruutujen kautta välittyy vain osa siitä, mitä haluamme toisillemme viestiä. Inhimillisyyden välittyminen on haasteellista. Tämän lisäksi ihmiset ovat itselleen ankarampia kuin aikaisemmin: Itsemyötätunto osana työntekoa on vähentynyt. Ankaruus, tiukkuus ja säälimättömyys omaa itseä kohtaan arjessa on lisääntynyt.

Itsemyötätunto on tunnetaito, jota jokaisen on mahdollista harjoitella ja kohentaa. Itsemyötätunto ei ole itsekeskeisyyttä vaan omasta itsestä ja hyvinvoinnista huolehtimista. Kristin Neffin mukaan ystävällisyys itseä kohtaan, lisääntynyt yhteyden kokemus muihin ihmisiin sekä havainnot siitä, mitä itselle kuuluu ovat kaikki itsemyötätunnon elementtejä. Tutkimuksellisesti itsemyötätunto ei ole mitään kevyttä höpsötystä: Tutkimukset osoittavat, että itsemyötätunnon vahvistuminen auttaa positiivisen kannustamisen kautta ihmistä selviytymään erilaisista haasteista ja ongelmatilanteista. Itsemyötätuntotaitojen ollessa ohuemmat negatiivinen puhe itselle lukkiuttaa ajatuksia ja vaikeuttaa haasteiden selvittämistä.

Omien tunteiden tiedostaminen ja niiden äärelle pysähtyminen arjen kiireessä voi olla haastavaa: Jos koet stressiä tai riittämättömyyttä, osaatko silloin pysähtyä? Millaisia ajatuksia sinulla on silloin mielessä?

Keväällä huomasin, että oma sisäinen ääneni oli salakavalasti muuttunut ankarammaksi. Sisäinen dialogi jää helposti huomaamattomaksi: jos kuitenkin pysähtyy omien ajatusten äärelle, voi kuulla, miten puhuu itse itselleen. Lempeää sisäistä puhetta on mahdollista lisätä, jos havaitsee mielen tuottavan sättivää dialogia arjessa. Ajatus siitä, miten puhuisin toiselle samankaltaisessa tilanteessa voi auttaa, sillä toista ihmistä kohtaan on helpompi olla myötätuntoinen kuin itseä kohtaan. Sisäisen dialogin tiedostamisen kautta myös itsemyötätunto kasvaa.

Vahvistusta sisäisen dialogin, itsemyötätunnon ja armollisuuden äärellä toivon meille kaikille vuodelle 2021!

Suvi-Maria Saarelainen
TT, yliopistonlehtori
suvi.saarelainen@uef.fi

Sana: ”Tulkaa, kaikki on valmiina.”

Uuden vuoden kynnyksellä elämässä on jo toivoa, vaikka Kristuksen valona oleminen ajassamme kysyy totisesti lapsen luottamusta ja vanhuksen sitkeyttä.

Kirkon käytävällä astelee vanha mies. Vuosikymmenten paino on painanut hartiat syvään kumaraan. Voimia ei tarvita enää työhön. Luopumista on elämässä riittänyt, mutta kotikirkon jumalanpalvelusta ei ole tarvinnut hylätä. Sadas vuosikymmen elämää kulkee matkassa. Kutsu tulla kohtaamisen paikalle saa vanhuksen liikkeelle pyhä pyhän jälkeen. Kaikki taakse jääneet päivät, pimeät yöt ja valoisan hetket, koko elämisensä saa tuoda sinne, missä valo voittaa varjot, missä jokainen, kumara tai suora, heikko tai vahva, ilon tai surun liikuttama, on samanarvoisena Jumalan edessä. Kaikki saapujat, kohtaamassa sanassa ja sakramentissa, Kristusvalon, jotta voisivat loistaa maailmalla valona ja lohtuna toisilleen.

Vanhus laskeutuu polvilleen, nostaa seesteiset kasvonsa, katsoo lempeästi leivän jakajaa, ottaa vastaan Kristuksen. Kumartaa kumarammin kuin kukaan ja palaa paikalleen.

Vanhuksen vierelle on polvistunut pieni tyttö isoäitinsä kanssa. Kysyn häneltä, siunataanko lapsi? Isoäiti tahtoo niin, mutta lapsi tahtoo enemmän. Hän ojentaa pienen kätensä, katsoo leivän jakajaa tiukasti silmiin ja sanoo: ”Anna minullekin leipää!” Katson isoäitiä, molempien silmät kostuvat, lapsi saa leivän ja juuri niin piti olla.

Pienen tytön silmissä katselin Kristusta, syvintä rakkauden salaisuutta. Sellaista ei näe kuin erityisen pienessä ihmisessä, sellaisessa, joka ei asettele ehtoja, ei kysy muilta, saanko minäkin tulla, saanko olla yhtä tärkeä kuin toiset. Lapsi, taivasten valtakunnan kelvollisin kansalainen, on säde taivaan isosta valosta. Hän loistaa alttarilla polvistuneena käsin kosketeltavaa lohtua ympärilleen.

Uuden vuoden kynnyksellä elämässä on jo toivoa, vaikka Kristuksen valona oleminen ajassamme kysyy totisesti lapsen luottamusta ja vanhuksen sitkeyttä. Maailmamme paloissa ja peloissa suurin valo on jo keskellämme. Hän lähetti kerran suuren tilalle pienen ja tekee sen yhä. Lähettää keskellemme kenet tahansa ihmisyyteen kutsutun, joka joutuu kohtaamaan väheksyntää ja väkivaltaa paremmin tietävien ja pärjäävien joukossa. Lähimmäisyytemme valoa etsiviä tulee luoksemme lapsessa, monella tavalla osattomissa, vahvalta näyttävässäkin, ja ihmisen äänellä Jumala yhä kysyy kansaltaan: Ovatko nämä kaikki sisariasi ja veljiäsi, ovatko valoon kutsuttuja?

Armi Rautavuori
kirkkoherra
Enon seurakunta

Seurakuntayhtymä ja urheiluseurat tukevat lasten ja nuorten liikuntaa

Seurakuntayhtymä ja joensuulaiset urheiluseurat Joensuun Maila, Joensuun Jippo ja Joensuun Kataja Basket ovat solmineet yhteistyösopimuksen organisaatioissa käynnissä olevien koronahankkeiden välille. Sopimuksen mukaan seurakuntayhtymään perustetaan urheiluseurarahasto, jonka varoilla tuetaan lasten ja nuorten liikuntaharrastusta.

Seurakuntayhtymän urheiluseurarahasto tulee vastaanottamaan rahalahjoituksia urheiluseurojen yhteiseltä SeeMe-hankkeelta. Lahjoitettuja varoja käytetään lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen kaikissa kolmessa seurassa. Avustuksella voidaan kattaa kausi- ja välinemaksuja. Avustusten jakamista koordinoivat ev.lut. seurakuntien diakoniatyöntekijät, jotka kartoittavat avustusta kysyvien perheiden taloustilanteen ja tekevät ratkaisun diakonisin perustein.

Kirsi Taskinen

Yksinäisyyttä on monta lajia

On yksinäisyyttä, johon kaipaa lohdutusta. Ja on yksinoloa, johon ei ikävöi toista ihmistä tai mitään muutakaan.

On yksinäisyyttä, johon kaipaa lohdutusta. Ja on yksinoloa, johon ei ikävöi toista ihmistä tai mitään muutakaan.

Mies kävelee lumisella tiellä puiden keskellä yksin selkä kuvaajaan päin. — Kuva: iStock.

Muista tämä, sanoin itselleni muutama vuosikymmen sitten. Oli lapsuudenkodin jouluaaton ilta. Kotikylässä valkea hanki säihkyi tuhansin lumitimantein, yötaivas oli tumma – kuin syvä violetti ja sininen ja musta, tähdet loistivat ja säkenöivät kirkkaina. Pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta, oli kylmää ja hiljaista. Lähdin ulos kävelemään, ensi kertaa kuin aikuisen askelin: jätin sisarukset ja vanhemmat joulun viettoon, kävelin lyhyen kotitien, kunnes kylmyys pakotti taas sisälle. Oli kaunista ja olin yksin. Ymmärsin, että tätä yksinäisyyttä en voi jakaa kenenkään kanssa, en tätä talven kauneutta, en tätä tunnetta. Muista tämä, sanoin itselleni, ja yhä muistan sen.

Yksinoloa ja yksinäisyyttä on monta lajia. Mikään niistä ei ole itsessään hyvä tai paha asia, vaan jotakin, mikä kuuluu elämään samoin kuin ilo tai suru, rakkaus tai suuttumus tai mikä tahansa tunne ja elämänvaihe.

Kaupunkeihin muutti syksyllä satoja uusia opiskelijoita oppimaan ammattia tai elämää. Monet heistä jäivät hyvin yksin, koska oman paikan löytäminen oli vaikeaa erilaisten rajoitusten vuoksi. Opetusvälineenä oli useimmiten kone, uusilla tuttavuuksilla oli maski kasvojen edessä, vapaa-ajan harrastukset ja tapaamispaikat olivat tyhjiä.

Sama tilanne oli ja on monella muullakin: se mikä on tavallista, on väistynyt, ja täytyy opetella jotakin muuta tapaa olla. On kuin uudenlainen olotila olisi vallannut elämän.

On yksinäisyyttä, johon liittyy ikävöiminen: koti-ikävä, menneiden aikojen ikävä, toisten ihmisten ikävä. On syvältä sisimmästä kumpuavaa yksinäisyyttä, johon ei mikään auta: ehkä siihen on kasvettu ja opetettu jo lapsena, että yksin on pärjättävä. Joskus kovat elämänkokemukset ovat rakentaneet ihmisen ympärille yksinäisyyden muurin. On hengellistä yksinäisyyttä: Jumala tuntuu olevan kaukana ja lapsuudessa opitut rukoukset eivät enää toimi.

On myös itse valittua yksinäisyyttä – ehkä sitä voisi kutsua yksinoloksi. Silloin viihtyy itsekseen. Sitä puuhailee kaikenlaista ja tuntee olonsa hyväksi sen elämän kanssa, mitä suostuu elämään ja mikä on mahdollista juuri nyt elää. Taiteilijan yksinäisyys saattaa olla tällaista: syvältä sisimmästä kumpuaa jotakin, mikä saa musiikin, taulun, veistoksen, liikkeen tai sanallisen muodon. Yksinolosta nousee jotakin, mikä rikastuttaa elämää aivan toisella tasolla kuin raha tai omaisuus.

Sairaus sitoo monen yksinäisyyteen. Joku saattaa myös vaatia itseltään paljon, ja se ajaa ihmisen tekojen ja suorittamisen aiheuttamaan väsyttävään yksinäisyyteen. Ei vaan enää jaksa eikä tahdo tavata ketään, vaikka kaipaisikin toista ihmistä.

Yksinäisyyttä on monta lajia. Jos on mahdollista tunnistaa itsessään, millainen on minun yksinäisyyteni, voi sen muuri murtua ja jotakin uutta avautua, mikä auttaa ja lohduttaa. Usein omien asioiden jakaminen toisten kanssa auttaa – ja yhtä lailla se, että vastavuoroisesti lähtee itse auttamaan ja kuuntelemaan.

On toisia, jotka kokevat samanlaista yksinäisyyttä kuin minä, ja heidän kanssaan löydän tavan tulla toimeen oman oloni kanssa silloin kun ahdistaa. Ja toisaalta – ei ole ketään, joka tuntee samanlaista yksinäisyyttä kuin minä, mutta itse tunnen sen ja elän siinä. Siihen osaan yksinäisyyttä – omaani tai toisten – johon voin vaikuttaa ja johon haluan muutosta, siitä voin kantaa vastuun.

Tähtikirkkaan taivaan alla on hyvä kulkea: on kuin Luojamme varjelus säteilisi jokaisesta tähdestä valoa ja toivoa jokaiselle ihmiselle. Sen nähdäkseen on katsottava taivaaseen päin. Muista, sanoin itselleni silloin nuorena kotikylän jouluaaton pimeässä illassa: tähdet loistavat aina, vaikket näe niitä.

Tiina Belov
oppilaitospastori