Seurakunnat keskittyvät auttamaan ja tukemaan ihmisiä – Poikkeusolot muuttavat toimintaa

Joensuun seurakuntayhtymä ja Kontiolahden seurakunta ovat muuttaneet toimintaansa poikkeusolojen vuoksi. Seurakunnat keskittyvät ihmisten auttamiseen ja tukemiseen poikkeuksellisessa tilanteessa. Samalla huolehditaan jumalanpalveluselämän jatkumisesta sekä kirkollisten toimitusten järjestämisestä.

Joensuun kirkon alttari ja saarnastuoli auringon paistaessa ikkunoista sisään.

Vaikka kirkoissa pidettäviä seurakuntalaisille avoimia jumalanpalveluksia ei tällä hetkellä voida pitää, huolehditaan seurakunnissa rukouksen ja julmanpalveluselämän jatkumisesta poikkeusoloissakin. Kuva: Joensuun seurakuntayhtymä

Koko maailmassa eletään nyt poikkeuksellisia aikoja. Koronavirustilanteen vuoksi lähes kaikkea toimintaa ja liikkumista on jouduttu rajoittamaan. Poikkeusolo vaikuttaa luonnollisesti myös seurakuntien toimintaan. Joensuun seurakuntien ja Kontiolahden seurakunnan ryhmätoiminta, kerhot, leirit ja yleisötapahtumat ovat tauolla 31.5.2020. saakka. Aluehallintoviraston määräyksen mukaan yli 10 henkilön kokoontumisia vältetään.

– Lyhyessä ajassa on tapahtunut nyt paljon ja nopeasti – jotakin sellaista, mitä emme ole aiemmin kokeneet. Tuntuu siltä, että tilanteet muuttuvat muutamassa hetkessä. Tämä kaikki luo hämmennystä ja turvattomuuden tunnetta. Poikkeusoloissa seurakuntien merkitys henkisen, hengellisen ja aineellisen avun tuojana korostuu. Seurakunnat etsivät parhaillaankin uusia tapoja kohdata ihmisiä, vaikka fyysisiä kohtaamisia on rajoitettu, Joensuun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Tiina Reinikainen kertoo.

Seurakunta auttaa ja tukee ihmisiä poikkeusoloissa. Seurakuntien diakoniatyöntekijät ovat aktiivisesti yhteydessä seurakuntalaisiin. Ihmisille, joiden luona on vierailtu aiemmin, soitetaan nyt puhelimella. Keskusteluyhteys säilytetään, vaikka riskiryhmiin kuuluvien luona ei voida poikkeustilanteessa vierailla.

Seurakuntalaisia kannustetaan soittamaan matalalla kynnyksellä oman seurakunnan työntekijöille.

Rukous jatkuu sunnuntaisin ilman läsnäolevaa seurakuntaa – jumalanpalvelus katsottavissa verkossa

Seurakunnat huolehtivat myös rukouksen ja jumalanpalveluselämän jatkumisesta, vaikka kirkoissa pidettäviä seurakuntalaisille avoimia jumalanpalveluksia ei voida järjestää 13.4.2020 saakka. Suomen ev.lut. kirkon piispat antoivat maanantaina 16.3.2020 julkilausuman, jonka mukaan jumalanpalvelukset pidetään kirkoissa edelleen sunnuntaisin, mutta ilman kirkossa olevaa seurakuntaa.

– Meille jokaiselle on nyt tärkeää tunne siitä, että meitä kannatellaan ja meitä muistetaan. Siksi kirkossa rukoillaan erityisesti nyt. Pidämme sunnuntaisin pienen jumalanpalveluksen, jossa rukoilemme ihmisten puolesta. Meille voi myös jättää esirukouspyyntöjä, Reinikainen sanoo.

Poikkeusolojen ajan Joensuun seurakunnat tekevät videotallenteen jumalanpalveluksista verkossa katsottavaksi. Videoita tehdään kaikista kirkollisista pyhistä 13.4.2020 saakka. Jumalanpalvelusvideot julkaistaan yhtymän YouTube-kanavalla. Videon pääsee katsomaan myös seurakuntayhtymän verkkosivuilla (www.joensuunseurakunnat.fi) olevan linkin kautta. Lisäksi video jaetaan seurakuntien sosiaalisen median kanavissa. Kunkin pyhän jumalanpalvelus on katsotta-vissa sunnuntaina klo 10 alkaen.

Jumalanpalveluksia on mahdollista kuunnella myös radion välityksellä. Yle välittää perinteiseen tapaan jumalanpalveluksen sunnuntaisin Yle Radio 1:ssä klo 10.

Pääkirkot avoinna yksityistä hiljentymistä varten sunnuntaisin klo 11-13

Vaikka ihmiset eivät voi osallistua jumalanpalvelukseen paikan päällä kirkossa, suosittavat piispat pitämään seurakunnan pääkirkon auki verkossa katsottavan juma-lanpalveluksen jälkeen hiljentymistä ja yksityistä rukousta varten.

Joensuun seurakuntien pääkirkot (Joensuun, Pielisensuun, Rantakylän, Pyhäselän ja Enon kirkot sekä Kiihtelysvaaran seurakuntatalon kirkkosali) sekä Kontiolahden kirkko pidetään auki sunnuntaisin klo 11-13 välisenä aikana. Kirkon ollessa auki, paikalla on myös seurakunnan työntekijä keskustelua varten. Kyseessä ei ole julkinen tilaisuus, vaan ihmisille tarjotaan mahdollisuus hiljentyä ja rukoilla kirkossa itsenäisesti.

– Kirkko on aina ollut kriisitilanteissa paikka, johon ihmiset ovat halunneet tulla etsimään lohdutusta sekä turvaa ja toivoa. Kun yhteiset kokoontumiset eivät ole nyt mahdollisia, olemme avanneet kirkon yksityistä hiljentymistä, rauhoittumista ja rukousta varten, Reinikainen kertoo.

Kasteet, häät ja hautajaiset toimitetaan poikkeusoloissakin – läsnäolijiota maksimissaan 10

Kirkolliset toimitukset kuten kasteet, avioliittoon vihkimiset ja hautaan siunaamiset toimitetaan poikkeusoloissakin. Toimituksissa on kuitenkin myös huomioitava poikkeusoloja koskevat kehotukset ja määräykset. Perheiden ja omaisten kanssa sovitaan, että toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä.

Suomen ev.lut. seurakuntien piispat ovat pyytäneet ministeriöiltä tarkennusta osallistujamäärään hautaan siunauksissa. Piispojen saaman tarkennuksen mukaan kaikkein lähimpien omaisten osalta osallistujamäärässä voidaan tehdä tarkoituksenmukaisuusharkintaa.
– Yleisenä rajana pysyy edelleen rajoitus kymmeneen osanottajaan. Tämän peruste on vakava tartuntatautitilanne ja pyrkimys hillitä koronaviruksen leviämistä, mikä voi olla vaarallinen erityisesti vanhuksille ja riskiryhmiin kuuluville, piispat toteavat tiedot-teessaan.

Myös haudalla tapahtuvissa siunauksissa ja uurnanlaskuissa voivat olla paikalla vain kaikkein lähimmät omaiset tai enintään kymmenen henkilöä.

Joensuun seurakuntayhtymä ei suosittele siirtämään hautauksia, koska Joensuun seu-rakuntayhtymän vainajien kylmätilat ovat rajalliset.

Seurakuntien tiloja ei voi varata juhliin 31.5. saakka – toimistot palvelevat ma-pe klo 9-12 ainakin puhelimitse

Poikkeusolojen vuoksi seurakuntayhtymä on rajannut tilojensa käyttöä. Seurakunnan tiloissa ei järjestetä seurakunnan omaa tai muiden vapaa-ajan toimintaa eikä tiloihin oteta varauksia muistotilaisuuksille tai muille perhejuhlille 31.5.2020 saakka.

Joensuun seurakuntien ja Kontiolahden seurakunnan toimistot palvelevat maanantaista perjantaihin klo 9-12. Asiointi kehotetaan hoitamaan puhelimitse. Poikkeuksellisena aikana tilanteet muuttuvat nopealla aikataululla eikä varmaksi voida sanoa pystytäänkö toimiston paikan päällä asiointia mahdollistamaan jatkossa.

Ajankohtaista tietoa seurakuntien toiminnasta poikkeusoloissa löytyy verkkosivuilta http://www.joensuunseurakunnat.fi ja http://www.kontiolahdenseurakunta.fi

Sari Jormanainen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.