Avainsana: sairaalapappi

Sairaalapappi on potilaita, omaisia ja hoitajia varten

Hoitajilla on rajalliset mahdollisuudet tukea potilasta kriisin tai yksinäisyyden hetkellä, mutta sairaalapapilla on aikaa paneutua ihmisten hätään.

Hoitajilla on rajalliset mahdollisuudet tukea potilasta kriisin tai yksinäisyyden hetkellä, mutta sairaalasielunhoitajalla on aikaa paneutua ihmisten hätään.

Sairaalapappi ja sairaanhoitaja istuvat pöydän äärellä.
Sairaalapappi Eija Majasaaren (vas.) mukaan sairaalasielunhoito voi olla jutustelua mistä tahansa aiheesta. Geriatrisen osaston hoitaja Mervi Eklund arvelee, että pappi pystyy vastaamaan potilaiden hengellisiin kriiseihin ja tarpeisiin hoitajia paremmin. Kuva: Tea Ikonen

– Keskussairaalassa sairaalasielunhoitajaa pyydetään paikalle usein silloin, kun oma tai läheisen sairaus herättää huolta, kertoo sairaalapappi Jenni Tabell.

Sairaalapapin kanssa halutaan keskustella esimerkiksi akuuteista kriiseistä, kuoleman kohtaamisesta ja elämän rajallisuudesta, yksinäisyydestä sekä oman tai läheisen elämänhistoriasta. Lisäksi sairaalapappia pyydetään tuomaan ehtoollista, viettämään rukoushetkeä tai hänelle halutaan ripittäytyä.

Sairaalasielunhoitajat ovat kaikkia sairaalassa käyviä varten, olipa kyseessä potilas, omainen tai hoitohenkilökunta. Heidän puoleensa saa kääntyä matalalla kynnyksellä. Keskustelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia.

– Sielunhoito voi olla ihan mistä tahansa aiheesta juttelua. En kysele ihmisen vakaumusta. Tarvittaessa voin kysyä, haluaako asiakas, että rukoillaan, mutta kaikissa keskusteluissa en ota sitä esille. Kunnioitamme ihmisen omaa vakaumusta ja itsemääräämisoikeutta. Ei olla tekemässä käännytystyötä vaan tarjoamassa henkistä ja hengellistä tukea, toteaa sairaalapappi Eija Majasaari.

Kirkon sairaalasielunhoito 60 -tunnus, jossa risti muotoutunut kämmenistä.
Pohjois-Karjalan ensimmäinen sairaalapappi aloitti virassaan 60 vuotta sitten.

Sairaalasielunhoitajat ovat pääasiassa pappeja

Suomessa työskentelee noin 120 sairaalasielunhoitajaa. He ovat pääasiassa pappeja tai lehtoreita. Pohjakoulutuksena on teologian maisterin tutkinto, ja virassa olevat sairaalapapit suorittavat lisäksi 60 opintopisteen laajuisen sairaalasielunhoitajan erityiskoulutuksen.

– Myös diakoniatyöntekijä voi olla sairaalasielunhoitaja, jos tekee sairaalatyötä ja on käynyt sairaalasielunhoidon erityiskoulutuksen. Suomessa on ehkä pari sairaaladiakonia, Majasaari sanoo.

Tabell ja Majasaari työskentelevät sairaalapappeina Pohjois-Karjalan keskussairaalassa, Psykiatriatalossa ja Siilaisen kuntoutumiskeskuksessa. Heidän työhönsä kuuluu muun muassa osasto- ja poliklinikkavierailuja, tapaamisia potilaiden, omaisten ja hoitohenkilökunnan kanssa, erilaisten ryhmien vetämistä, hartaushetkiä ja ehtoollisia.

Sairaalapapilla on aikaa paneutua ihmisten hätään

Hoitohenkilöstö kokee sairaalapapit osaksi tiimiä, jossa pappi auttaa potilasta ja tarvittaessa myös omaisia. Hoitajilla ei ole aina aikaa tai mahdollisuutta tukea potilasta kriisin tai yksinäisyyden hetkellä. Silloin sairaalapapista on suuri apu.

– Seurakunnan työntekijä osaa vastata hengellisiin asioihin paremmin. Monesti me hoitajat olemme aika kiireisiä, mutta sairaalapapilla on aikaa paneutua ihmisten hätään ja poistaa ahdistusta, arvioi geriatrisen osaston sairaanhoitaja Mervi Eklund Siilaisen kuntoutumiskeskukselta.

– Minusta on ollut hienoa, että sairaalapastori on käynyt osastolla esimerkiksi pääsiäisen ja joulun aikaan ja luonut osaltaan näiden juhlapyhien tunnelmaa potilaille, toteaa osastonhoitaja Virva Pellinen Pohjois-Karjalan keskussairaalasta.

Sairaalapappi on myös hoitohenkilökuntaa varten

Myös työntekijät saavat sairaalapapeilta apua, jos osastolla on tapahtunut jotain, mikä on koskettanut työyhteisöä. Sellainen voi olla nuoren ihmisen yllättävä kuolema osastolla tai yksikön oman työntekijän vakava sairastuminen.

– Lisäksi sairaalapastori on käynyt keskustelemassa henkilökunnan kanssa arvoista sekä eettisyydestä. Näissä asioissa olemme hyödyntäneet myös teologian opiskelijoita, milloin heitä on ollut osastolla käytössä, Pellinen kertoo.

Mervi Eklund kertoo kuulleensa, että hänen kollegansa oli toivonut sairaalapapin siunaavan hänet työhön.

– Samalla tavalla kuin koti siunataan, voi pyytää siunauksen työhönsä. Tarpeita on niin monenlaisia. Se lämmitti sydäntä.

 

Tea Ikonen

 

Sairaalasielunhoitoa Joensuussa 60 vuotta

  • Pohjois-Karjalan ensimmäinen sairaalapappi Kauko Kajo aloitti virassaan 1.4.1963. Hän työskenteli keskussairaalassa, Kontioniemen parantolassa ja Paiholan sairaalassa.
  • Pohjois-Karjalan sairaalasielunhoitopiirin toisen sairaalapapin virassa aloitti Jarmo Sivonen 15.1.1971. Hän oli erityisesti psykiatristen potilaiden sielunhoitaja ja toimi myös työnohjaajana ja palvelevan puhelimen toiminnasta vastaavana.
  • Joensuun seurakuntayhtymän sairaalapappeina toimivat tällä hetkellä Eija Majasaari ja Jenni Tabell.

 

Seurakunnat kouluttavat vapaaehtoisia Siilaisille

Sairaalaystävät tuovat kuntoutusosastoille tuulahduksen elämästä sairaalan seinien ulkopuolella.

Sairaalaystävät tuovat kuntoutusosastoille tuulahduksen elämästä sairaalan seinien ulkopuolella.

Mikko Raudaskoski, Leena Mgaya ja Eija Majasaari seisovat Siilaisen sairaalan ovella juttelemassa keskenään.
Sairaalaystävän olisi hyvä olla sosiaalinen, aito, kuunteleva, rohkea ja avoin monenlaisille asioille. – Elämänkokemuksesta on tehtävässä hyötyä ja sairaalaystäviksi tarvitaan niin miehiä kuin naisiakin, kertoo sairaalapappi Eija Majasaari (oik.). Kuvassa myös asiantuntijahoitaja Mikko Raudaskoski ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Leena Mgaya. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä käynnistyy lokakuussa uusi vapaaehtoistoiminnan koulutus. Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää vapaaehtoisia sairaalaystäviä Siilaisen sairaalan kuntoutusosastoille ja palliatiiviselle osastolle. Toiminta osastoilla käynnistyy loppusyksystä, mikäli koronatilanne sen sallii.

Sairaalaystävän tehtäviin kuuluu potilaan toiveista ja vapaaehtoisen vahvuuksista riippuen esimerkiksi lautapelien pelaamista, musisointia, ääneen lukemista, ulkoilua, ajatusten vaihtoa ja elämästä keskustelua.
– Sairaalaystävänä oleminen on tavallista yhdessä oloa ja tekemistä. Tuulahdus elämästä sairaalan seinien ulkopuolelta voi virkistää potilasta ja viedä ajatuksia toviksi sairauden maailmasta pois, toteaa Joensuun seurakuntayhtymän vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Leena Mgaya.

Tarve vapaaehtoisille tuli sairaalan puolelta

Idea sairaalaystävätoiminnasta syntyi Siilaisen sairaalan vapaaehtoistoiminnan kehittämisryhmässä.
– Vapaaehtoisten koulutus on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa ja nyt päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Tarve vapaaehtoisille tuli sairaalan puolelta, ja toiminta toteutetaan sairaalan ja seurakuntien yhteistyönä, kertoo sairaalapastori Eija Majasaari.

Toiminnan ideoinnissa mukana ollut palliatiivisen keskuksen asiantuntijahoitaja Mikko Raudaskoski vahvistaa, että sairaalaystäville on Siilaisilla tilausta.
– Kiire verottaa aika ajoin osastoilla hoitajien tärkeänä kokemaa rauhaisaa läsnäoloa potilaiden kanssa. Keskustelulle ja aktiviteeteille jää tuolloin liian vähän aikaa. Tähän vapaaehtoistoiminta toisi kaivattua tukea potilaita ajatellen.
– Osa potilaista kokee yksinäisyyttä ja kaipaa vierelleen ihmistä. Aina eivät läheiset tai hoitohenkilökunta riitä täyttämään tätä tarvetta.

Siilaisilla pitkät perinteet vapaaehtoistoiminnassa

Siilaisen sairaalalla on Majasaaren mukaan pitkät perinteet vapaaehtoistoiminnassa, ja seurakuntien sairaalaystävätoiminta asettuu osaksi tätä kokonaisuutta.
– Syöpäyhdistys kouluttaa saattotukihenkilöitä ja aivoverenkiertohäiriöihin liittyvältä AVH-yhdistykseltä käy säännöllisesti vapaaehtoisia tukihenkilöitä neurologisella kuntoutumisosastolla. Aiemmin mukana on ollut myös muita toimijoita, kertoo Majasaari.

Raudaskoski on nähnyt työssään palliatiivisella osastolla Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden olevan toivottuja vieraita. Kirkon hän näkee olevan yhteistyökumppanina yleisesti luotettavana pidetty toimija, jolla on pitkät perinteet vapaaehtoistoiminnassa.
– Toivoisin, että mahdollisimman moni kysyisi itseltään, voisinko minä antaa pienen hetken ajastani ystävää tarvitsevalle. Rohkea ja avoin mieli riittää. Oman elämäntilanteen toki pitää olla järjestyksessä, jotta jaksaa kohdata ihmisiä monenlaisine elämäntilanteineen. Sairaalaystävää ei jätetä yksin, vaan toimintaan mukaan lähteneitä tuetaan jaksamaan tehtävässä kaikin tavoin.

Sairaalaystäväkoulutus Joensuussa

  • Koulutuksen ajat ja paikat: ti 12.10. klo 17.30, Noljakan kirkko, ti 2.11. klo 17.30, Siilaisen terveysasema, ti 9.11. klo 17.30, Siilaisen terveysasema
  • Ilmoittautuminen 25.8.–19.9.2021: http://www.joensuunseurakunnat.fi/ilmoittaudu. Ilmoittautumisen jälkeen tulee kutsu haastatteluun.
  • Yhteistyössä: Luterilainen kirkko Joensuussa ja Siun sote

Virpi Hyvärinen

Sairaalapapeilla oli yli 56 000 kohtaamista

Ehtoollisen jakajalla on kädessään lautanen, jossa on ehtoollisleipiä.
Kuva: Pixabay

Suomen ev.lut. kirkon sairaalapapeilla oli vuonna 2019 kaikkiaan yli 56 000 yksilökohtaamista. Kohtaamisista valtaosa, noin 60 prosenttia oli potilaiden kanssa ja noin joka viides kohtaaminen tapahtui läheisen tai sairaalan henkilökunnan kanssa. Joensuussa sairaalapapeilla oli viime vuonna reilut 2000 kohtaamista, joista yli puolet oli potilaiden kanssa.

Sairaalapastorin kanssa keskusteltiin useimmin terveydestä ja sairaudesta, elämänkriiseistä, sairauden aiheuttamista kriiseistä, elämän merkityksestä ja uskosta sekä ihmissuhteista.

Sairaalasielunhoidossa pyritään ihmisen auttamiseen ja tukemiseen elämän muutostilanteissa, vakavassa sairastumisessa ja kuoleman läheisyydessä. Tavoitteena on tukea ihmistä oman elämän syvempään ymmärtämiseen ja merkityksellisyyden löytämiseen. Sairaalapappi on myös työpaikkapappi. Hän tukee henkilökuntaa hoitotyön arjessa ja vaativissa tilanteissa.

Sairaalapapit ovat koulutukseltaan teologian maistereita, ja heillä on pappisvihkimys sekä lisäksi sairaalasielunhoitajan erityiskoulutus. Sairaalapappi työskentelee terveydenhuollon tai sosiaalihuollon yksikössä; sairaalassa, kotisairaalassa, kotisairaanhoidossa, palveluasmisen yksiköissä ja avohoidossa.

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä on kaksi sairaalapappia. Papit työskentelevät Pohjois-Karjalan keskussairaalassa ja Siilaisen kuntoutumiskeskuksessa.

Lähde: Kirkon viestintä

Viisi kysymystä kuolemasta – Kirkkotie kysyy, sairaalapapit vastaavat

Marja Liisa Liimatta ja Ilkka Raittila toimivat sairaalapappeina joensuulaisissa sairaaloissa. Kirkkotie kysyi heiltä kuolemasta nekin kysymykset, joita ei aina uskalla
ääneen kysyä. Ohessa poimitut palat pappien vastauksista.

Marja Liisa Liimatta ja Ilkka Raittila toimivat sairaalapappeina joensuulaisissa sairaaloissa. Kirkkotie kysyi heiltä kuolemasta nekin kysymykset, joita ei aina uskalla ääneen kysyä. Ohessa poimitut palat pappien vastauksista.

Keltaisia, kuolleita ruusuja maljakossa.
Kuva: iStock/FroggyFrogg

1. Mitä kuoleminen on?

Marja Liisa:

Kuoleminen on sitä, että elimistömme lakkaa toimimasta: sydän lyömästä, verenkierto kiertämästä, keuhkot ottamasta happea. Kuoleminen näyttää nukahtamiselta ja kuollut nukkuvalta itseltään. Mutta kun katsoo vainajaa, huomaa, että jotakin oleellista puuttuu. Aivan kuin kuolleesta olisi jäljellä vain ”kuoret”.

Ilkka:

Syntyminen ja kuoleminen ovat kaiken elämän välttämätön edellytys. Kuoleminen liittyy koko elämään. Elämä on kuolemista silloinkin, kun ihmisen mieli haluaa tavalla tai toisella kieltää koko asian. Kuoleminen – luopuminen – on siis prosessi, jossa oikeastaan koko ajan olemme. Nykytieteen valossa kuoleman ajankohdaksi määritellään aivojen sähköisen toiminnan loppuminen.

Kuoleman tutkimus on kehittynyt eri tieteenaloilla, mutta siitä huolimatta kuolema on suuri tuntematon. Se jättää tilaa monenlaiselle pohdiskelulle; myös ihmisen avuttomuudelle ja kunnioitukselle asian edessä, jota ei ymmärrä.

2. Sattuuko kuolema? Millä tavalla? Keneen?

Ilkka:

Kyllä se sattuu. Yhä vähemmän ruumiillisesti, kun hyvällä hoidolla saadaan kivut hyvin hallintaan vaikeassakin sairaudessa. Monia ahdistaa erityisesti elämätön elämä. Myös kipeät, selvittämättömät asiat voivat nousta pintaan ja ahdistaa.

Kuoleman mahdollisuuden tuleminen lähelle koskee myös lähipiirin ihmisiä, joskus laajemminkin. Joskus kipu ja ahdistus jatkuvat kuolemaan saakka, mutta usein on myös aikaa kasvaa hyväksymään tosiasiat. Silloin voi huomata: Jonakin päivänä minä kuolen, mutta kaikkina muina minä elän.

Marja Liisa:

Olen nähnyt viime aikoina rauhallisia kuolemia eikä kuolevaan ole siis sattunut. Hän on vain henkäissyt viimeisen kerran. Kuolema sattuu varmaankin eniten kuolleen omaisiin. Kun kuolema on tapahtunut, todellistuu se, mitä lopullisuus merkitsee: En voi sanoa menehtyneelle enää mitään, en voi tavata häntä enää. Se sattuu.

3. Onko olemassa taivas? Mikä se on? Kuka sinne pääsee?

Marja Liisa:

Kyllä, taivas on olemassa. Minulle taivas on enemmän olotila kuin paikka, vaikka Jeesus puhuu taivaasta kotina, jossa on monta huonetta. Kristillisen ajatuksen mukaan Jumala haluaa, että me kaikki pääsemme taivaaseen. Olen kuullut myös sanottavan, että taivaaseen pääsevät kaikki, jotka sinne kaipaavat.

Ilkka:

Kristillisen uskon keskeinen piirre on sen toivominen, mitä ei voi nähdä. Taivas halutaan usein nähdä varsin konkreettisena paikkana, jossa jatkuu ihmisenä oleminen, kuitenkin ilman vaivoja ja vastuksia: eletään huolettomina kuin paratiisissa tai kaupungissa, jossa kuoppaiset kadut on siloteltu kullalla. Näitä kuvia meillä itse kullakin voi olla, myös erilaisia.

Taivas ei ole palkinto joillekin, Pietari eikä kukaan muu ihminen ole vahtina millään portilla, Kristus on tie tästä todellisuudesta toiseen todellisuuteen.

Mitä se oleminen on, mitä on ajattomuus, mitä on loputon yhteys Jumalan kanssa? Näitä emme tiedä, mutta kristitty katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen sen varassa, että Kristus on kuolemallaan kuoleman voittanut ja avannut tien ylösnousemuksen todellisuuteen. Jumalan armon varassa me elämme ja kuolemme, Kristuksen sylissä on paikka jokaiselle, joka toivoo.

4. Onko olemassa helvetti? Mikä se on? Kuka sinne joutuu?

Ilkka:

Kuva tulisesta paikasta muistuttaa Jerusalemin jätteidenpolttonotkosta, jossa paloi ikuinen tuli ja voi sitä joka sinne tippui. Valitettavasti meillä kristittyinä on usein ikävä kiusaus tönäistä joku toinen, ehkäpä juuri omassa helvetissään jo rypevä sinne tuleen.

Helvetti ei ole kristillisen uskon varsinainen kohde, vaan kohde on Jumalan lahjoittama iankaikkinen elämä. Eikä siinä rakkaudessa, jota Jumala osoittaa ja jakaa ole sijaa pelolle eikä pelottelulle. Mutta me kyllä tarvitsemme kuvaa helvetistä siksi, että ymmärtäisimme paremmin mistä meidät Kristuksen kautta on pelastettu.

Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään, eikä siksi pakota ketään ikuiseen yhteyteen hänen kanssaan. Kadotus sanana kertoo johonkin häviämisestä, ei-olemisesta.

Marja Liisa:

Muistan Inhimillinen tekijä -ohjelmasta haastateltavan, joka sydänelvytyksen kautta saatiin jäämään henkiin. Hän kertoi käyneensä taivaassa ja kommentoi, että itse asiassa helvetiksi voisikin kutsua tätä maanpäällistä elämäämme kärsimyksineen ja yksinäisyyksineen. Martti Linqvistiä lainaten: ”Helvetti on sitä, että on pakko elää ilman rakkautta.”

5. Miten omaan kuolemaan voisi ja kannattaisi valmistautua?

Ilkka:

Omasta kuolemastaan voisi luontevasti puhua jo silloin, kun se ei lainkaan ole näköpiirissä. Mitä sinumpi on kuoleman kanssa, sitä vähemmän pelkää elämää. Kuoleman läheisyydessä on tärkeää puhua toivosta ja myös muistaa elettyä elämää, tehdä ”tiliä” siitä. Monelle on myös tärkeää selvittää omaa käsitystään kuolemasta ja siitä, mitä on sen jälkeen. Uskonnollisen vakaumuksen on todettu olevan kuolemaan suhtautumista helpottava asia.

Hyvissä ajoin voi miettiä hoitotahtoaan ja tallentaa se vaikkapa Omakantaan jo vuosia ennen kuin se on ajankohtainen. Vielä tolkuissaan ollen voi kertoa läheisilleen, millaisia toiveita on omien hautajaisten suhteen.

Kuolemasta voi opetella puhumaan oikealla nimellä, ei kiertoilmauksin. Sodassakin kuollaan, ei kaaduta. Elämästä luopumista, omaa lähestyvää kuolemaa ei ole vain lupa, vaan hyvä surra kaikkine tunteineen ja vaiheineen. Myös kuolemisen ja kuoleman pelosta on hyvä puhua. Toki joku haluaa kuolla itseltäänkin salaa.

Marja Liisa:

Elämällä tätä elämää niin hyvin kuin taitaa. Valmistautumista voisi olla se, että tekee sopivin väliajoin oman elämän inventaariota vaikka kysymällä itseltään, elänkö sellaista elämää juuri nyt kuin haluankin elää. Rakastanko Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäni niin kuin itseäni?

Haastateltavat:

Sairaalapastori Marja-Liisa Liimatan henkilökuva.
Sairaalapastori Marja-Liisa Liimatta. Kuva: Virpi Hyvärinen

Marja Liisa Liimatta
sairaalapastori,
Pohjois-Karjalan keskussairaala

 

 

 

 

 

 

 

Sairaalapastori Ilkka Raittilan henkilökuva.
Sairaalapastori Ilkka Raittila. Kuva: Virpi Hyvärinen.

Ilkka Raittila
sairaalapastori,
Pohjois-Karjalan keskussairaalan psykiatriatalo,
Siilaisen kuntoutumiskeskus

 

 

 

 

 

 

 

 

Teksti: Virpi Hyvärinen