22-vuotias Veera Kettunen alkoi kaveriksi 88-vuotiaalle Rauha Torniaiselle: ”Meillä klikkasi heti”

Kuhmosta Joensuuhun töihin muuttanut Veera, 22, ilmaantui seurakuntakeskukseen kysymään, mistä hän löytäisi itselleen ”mummon”. Veeralle löytyi Rauha.

Kuhmosta Joensuuhun töihin muuttanut Veera, 22, ilmaantui seurakuntakeskukseen kysymään, mistä hän löytäisi itselleen ”mummon”. Veeralle löytyi Rauha.

88-vuotias Rauha Torniainen ja 22-vuotias Veera Kettunen istuvat Torniaisen kotisohvalla ja katsovat nauraen toisiaan.
Rauha Torniaista ja Veera Kettusta yhdistää paitsi sosiaalinen ja puhelias luonne, myös runsaana kukkiva huumori. Haastatteluunkin kaksikko lähti pilke silmäkulmassa. ”Mahtavat ihmiset ajatella, että nyt niillä on noussut päähän, kun ovat lehteen lähteneet”, veisteli Torniainen Kettuselle. Kuva: Virpi Hyvärinen

Joensuulainen Rauha Tornianen, 88 v., on päättänyt pitää kunnostaan huolta niin kauan kuin se vain on itsestä kiinni. Jos ulos lähteminen ei tule kysymykseen, rouva jaloittelee rollaattorin kanssa sisätiloissa.
– Viisi kertaa menen yhteen suuntaan, viisi kertaa toiseen. Alle 80 kierroksen ei jää koskaan. Jos olisin petissä, en pääsisi enää mihinkään, sanoo Torniainen.

Vuonna 1994 siivoojan töistä YTHS:ltä eläkkeelle jäänyt Torniainen harrastaa kunnon ylläpidon lisäksi lukemista. Nytkin kirjastosta on lainassa neljä opusta. Erityisen mieluisia ovat elämäkerrat – sellaiset kuten vaikkapa Elina Karjalaisesta kertovat Isän tyttö ja Villit vuodet. Aiemmin tärkeäksi tulleet käsityöt ovat jääneet terveyssyistä vähemmälle, vaikka viime jouluksi Torniainen sai vielä pojalleen sukat neulotuksi.

Ainoa huoli Torniaisella on oikeastaan terveys. Ja toisinaan yksinäisyys. Rouva on asunut jo useamman vuoden itsekseen, kun pitkäaikainen elämänkumppani muutti palvelutaloon. Aikuiset lapset asuvat kaukana. Ystävät ja naapurit ovat käyneet huonokuntoisiksi, monet jo lähteneet tuonilmaisiin.

Ihan yksin ei rouvan tarvitse päiviään viettää, sillä kaksi kertaa päivässä Torniaisen luona piipahtaa kotihoito ja kolme kertaa viikossa ovelle tuodaan ruoka. Soropista on käynyt sairaanhoitajaopiskelija, ja joskus paikalla viivähtää tuttava tai työtoveri.

Ja sitten on tietenkin Veera.

”Minua jännitti, pitääkö Rauha minua ihan hupakkona”

Se oli syksyä 2017 kun Joensuun seurakuntakeskukseen ilmaantui diakoniatyöntekijän hämmästykseksi nuori nainen, joka ilmoitti topakasti: ”Minä haluan sellaisen mummon”. ”Niin minkä?”, täytyi diakoniatyöntekijän kysyä, ja vastaus oli: ”No mummon”.

Nuori nainen oli Kuhmosta Joensuuhun töihin muuttanut Veera Kettunen.
– Minulla oli Kuhmossa seurakunnan kautta vastaavalla tavalla vanhempi nainen kaverina. Kun muutin tänne, eikä minulla ollut vielä tuttuja tai kavereita, niin mietin, että siitä hommasta tykkäsin. Menin seurakuntakeskukseen, ja siitä kaikki lähti.

Kettunen muistaa vieläkin tammikuisen pakkaspäivän, jona hän käveli ensi kertaa diakoniatyöntekijä Pauliina Martikaisen kanssa Rauha Torniaista tapaamaan.
– Minua jännitti, että mitähän Rauha minusta tykkää, pitääkö ihan hupakkona. Mutta meillä klikkasi heti.
– Olemme molemmat niin puheliaita, että sitä juttua rupesi tulemaan, ja yhtäkkiä tunnettiin sukulaisetkin siinä sivussa, kertoo Kettunen.

Ei tapaaminen ollut Torniaisellekaan pettymys.
– Ensivaikutelma oli hyvä. Kymmenen pistettä. Ei minua oikeastaan edes jännittänyt, kun tiesin, että tuttu diakoniatyöntekijä Pauliina on välikätenä.

Kahvittelua, lenkkeilyä ja tarinoita kerjuureissusta evakkomatkaan

Parivaljakon yhteydenpito on nyttemmin vakiintunut siihen, että Kettunen käy Torniaisen luona kutakuinkin kerran viikossa.
– Veera keittää kahvit, joskus käydään lenkillä tai avomieheni Martin luona Senioripihassa. Kerran Veera toi koulukaverinsakin käymään, kertoo Torniainen.

Tärkeä sisältö tapaamisissa on jutteleminen. Torniainen on kertonut Kettuselle elämänvaiheistaan: lapsuuden kerjuureissusta Enossa, pula-ajan ruokajutuista, korttiostoksista ja siitä, miten Kauhavalle evakkoon lähtiessä pikku-Rauha laitettiin junan hattuhyllyn verkkoon nukkumaan.
– Minusta Rauhan tarinat on mielenkiintoisia. Siinä oppii monenlaista, kun ei itse ole elänyt sellaista, sanoo Kettunen.

”Yksin ollessa minä jotenkin käperryn. Mutta kun joku käy, tulee juteltua muustakin kuin vaivoista”

Uudenlaisella ystävyydellä on sekä Torniaiselle että Kettuselle erityinen merkitys. Kettuselle auttaminen tuo hyvää mieltä.
– Omat isovanhempani ovat jo kuolleet, mutta muistan, miten tärkeätä heille oli, että siellä kävi. Minusta olisi tärkeää myös se, että meillä ei olisi niin isoa rajaa nuorten ja vanhojen välillä, sanoo Kettunen.

Torniaiselle Kettusen käynnit puolestaan ovat ”ihan elämän ehto”. Ylipäänsä se, että joku käy, on korvaamatonta.
– Yksin ollessa minä jotenkin käperryn. Ajatukset ovat helposti vähän negatiivisia. Mietin kipuja, huolehdin toistenkin edestä. Mutta kun joku käy, tulee juteltua muutakin, ei vain niistä vaivoista.
– Vaikka en minä sillä keinon yksinäinen ole kuin moni muu on. Minullahan tätä vipinää on – poikani sanoikin, että sinulla käy enemmän vieraita viikossa kuin heillä vuodessa, naurahtaa Torniainen.

Yhteinen vaikea kokemus lujitti suhdetta – Kettunen ihailee Torniaisen rohkeutta

Pelkkää tasaista ei Torniaisen ja Kettusen yhteistaival ole ollut. Käännekohta toverusten suhteeseen tuli, kun Torniainen kaatui talviliukkailla lenkiltä palatessa kotiportaisiin. Siitä seurasi parin viikon sairaalareissu.
– Veera se minua sairaalaan vei ja odotti puolille öin kun siellä kuvasivat, muistelee Torniainen.
– Muistan kun kävelin sairaalalta yöllä kotiin järkyttyneenä ja mietin, että mitä olen mennyt tekemään, minun olisi pitänyt olla Rauhan vieressä, kertoo Kettunen.
– Ja minä kun olin niin hyvillä mielin ollut, että kävely sujuu, vaan se olikin tyyntä myrskyn edellä. Portaat olikin liukkaat, kertoo Torniainen.

Yhteinen kokemus lähensi ja lujitti kaksikkoa. Kettunen kävi Torniaista sairaalassa tapaamassa ja piti kodista huolta kun emäntä ei ollut paikalla.
– Kastelin tekokukatkin vahingossa, kun niin touhuissani olin, nauraa Kettunen.
– Rauniot oli vain jäljellä, kun palasin, vitsailee Torniainen hyväntuulisesti.

Torniaisen aktiivinen elämänote herättää Kettusessa ihailua.
– Rauha on niin sisukas ja rohkea. Sinnikkäästi hän on kättäkin kuntouttanut, kun olkapää meni. Välillä hän huitelee ulkona rollaattorin kanssa yksinkin, kertoo Kettunen.
– Kyllä minä sanon, että kaikki on koettu, se sairaalareissukin. Mutta tässä kunnossahan minä vielä mennä törötän, jos Luoja elonpäiviä antaa, toteaa Torniainen


 

Tule vapaaehtoiseksi ikäihmiselle!

• Peruskoulutus uusille vapaaehtoisille ti 22.10. ja 29.10.2019 klo 17–19 Joensuun seurakuntakeskuksessa.
• Koulutuksen jälkeen tarjolla kohtaamisia ikäihmisten kodeissa ja ulkoilukaverina toimimista.
• Ilm. viim. 14.10.: http://www.joensuunevl.fi/ilmoittaudu
• Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Pauliina Martikainen, pauliina.martikainen@evl.fi, p. 050 4387474
• Järj. Joensuun ev.lut. seurakunnat, Siun sote

 Virpi Hyvärinen

Arvostus suojaa nuorta huumeilta

Nuorten huumeidenkäyttö ei katso asuinpaikkaa, vanhempien varallisuutta tai yhteiskuntaluokkaa. Pössypilven saa yhtä helposti Heinävaaraan kuin ruutukaavalle, sanoo Poliisin Ankkuri-ryhmässä erityisnuorisotyöntekijänä toimiva Jarkko Riikonen.

Nuorten huumeidenkäyttö ei katso asuinpaikkaa, vanhempien varallisuutta tai yhteiskuntaluokkaa. Pössypilven saa yhtä helposti Heinävaaraan kuin ruutukaavalle, sanoo Poliisin Ankkuri-ryhmässä erityisnuorisotyöntekijänä toimiva Jarkko Riikonen.

Jarkko Riikonen nojaa Joensuun torilavan seinään ja katsoo kameraan.
”Se, että päihteidenkäyttö on jokaisen oma asia, on pötypuhetta. Vaikutuspiiriin kuuluu paitsi nuoren oma elämä, myös perhe, suku ja ystävät”, sanoo Joensuun kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Jarkko Riikonen. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. TILASTOT. Kun katsoo poliisin tietoon tulleiden, nuorten tekemien huumausainerikosten määrää Joensuussa tällä vuosikymmenellä, kehitys näyttää aika karmealta. Vuonna 2010 alle 18-vuotiaiden kohdalla ei ole tilastoissa yhtään huumausainerikosta, vuonna 2018 lukema on 22. Tänä vuonna elokuuhun asti tarkasteltuna lukema on 3. Tilastoihin vaikuttaa toki myös se, minkä verran poliisilla on ollut määrärahoja. Mutta silti: Jokainen tapaus numeroiden takana on liikaa.

2. KANNABIS. Teen paljon ennaltaehkäisevää päihdetyötä koulumaailmassa. Viime vuosien aikana on ollut tarpeellista haastaa erityisesti kannabismyönteisyyttä. Törmään jatkuvasti samoihin väittämiin, joihin tuon omat vastineeni. Nuoret saavat miettiä, kummat perusteet ovat paremmat. Kannabikseen sinänsä ei juurikaan kuole, mutta nuoren psyyke on haavoittuvainen. Esimerkiksi kannabispsykoosi ja siitä mahdollisesti seuraava skitsofrenia on todellinen riski.

3. PORTTITEORIA. Nuoret ovat vähentäneet viime aikoina m erkittävästi tupakointia, mutta nuuskan saatavuus on lauennut käsiin ihan tosissaan. Sitä alkaa olla alakouluikäistenkin parissa myytäväksi asti. Minä uskon porttiteoriaan – en pysty olemaan uskomatta sen jälkeen, mitä olen työssäni nähnyt. Jos hankkii itselleen riippuvuuden nikotiiniin jo alakouluaikoina, riski siirtyä käyttämään myöhemmin kannabista on paljon suurempi kuin nuorella, joka ei tupakoi tai käytä nuuskaa.

4. ESIMERKKI. Nuorten huumekokeilut eivät katso perheen asuinpaikkaa taikka yhteiskuntaluokkaa. Vanhemmille sanoisin, että muistakaa kertoa lapsillenne toistuvasti, kuinka arvokkaita he ovat. Jos nuoren saisi pumpattua täyteen tervettä itserakkautta, nuoren ei tarvitsisi imeä itseensä tällaisia ulkopuolisia substansseja. Sitäkin vanhempien kannattaa miettiä, millaista esimerkkiä nuorelle antaa. Onko se hyvä malli, jos kovan työviikon jälkeen avaa perjantaikossun ja sanoo, että nyt iskä rentoutuu?

5. ITSEARVOSTUS. Nuoren ensimmäiset huumekokeilut tapahtuvat käytännöllisesti katsoen aina porukassa. Jos kaverit sanovat, että nyt poltellaan, vaatii aikamoista selkärankaa kieltäytyä. Voi kun nuoret osaisivat arvostaa itseään ja ymmärtää sen, miten hirveän arvokas jokainen elämä on. Sen kun ymmärtäisi, osaisi tehdä sellaisia päätöksiä, joita ei tarvitse myöhemmin katua.

Virpi Hyvärinen

Uutta kohti yhdessä – Seurakunta tukee nuoria yläkouluun siirtymisessä

Yläkouluun siirtyminen voi olla iso muutos nuoren elämässä. Monelle yläkouluun siirtyminen tarkoittaa koulun vaihtumista. Seurakunta on mukana myös tässä elämänvaiheessa.

Yläkouluun siirtyminen voi olla iso muutos nuoren elämässä. Monelle yläkouluun siirtyminen tarkoittaa koulun vaihtumista. Samalla vaihtuvat myös opettaja ja luokkakaverit. Seurakunta on mukana myös tässä elämänvaiheessa.

Nuorisotyönojaaja istuu koulun pyöräparkin luona.
Nuorisotyönohjaaja Hanna-Kaisa Maliniemi on tuttu näky Joensuun Lyseon peruskoulussa. Jälleen syksyllä nuoret voivat tulla juttelemaan ja juomaan kupposen kahvia turvallisen aikuisen kanssa seurakunnan päivystysajalla. Kuva: Sari Jormanainen

Seurakuntien nuorisotyö on tiiviisti läsnä nuoren siirtyessä alakoulusta yläkouluun. Esimerkiksi Joensuun seurakunta on jo useamman vuoden ajan järjestänyt Kanervalan ja Noljakan koulun kuudesluokkalaisten yläkouluun siunaustilaisuuksia. Tilaisuudet järjestetään kouluvuoden päätteeksi keväällä.

– Ajatus yläkouluun siunaamisessa on sama kuin kouluun lähtevien siunaustilaisuuksissa. Lapsi saatetaan vaihtaen uuteen tilanteeseen. Tilaisuuden kautta nuorisotyönohjaajat tulevat tutuksi jo ennen yläkoulun alkua. Yläkouluun siunaamiset toteutetaan tällä hetkellä kahden yhteistyökoulumme kanssa. Tilaisuudet ovat hyvin suosittuja, lähes kaikki koulujen kutosluokkalaiset osallistuvat, nuorisotyönohjaaja Hanna-Kaisa Maliniemi Joensuun seurakunnasta sanoo.

Alakoulusta yläkouluun siirtyminen on merkittävä muutos. Monella alakoulun päättäneellä nuorella on syksyllä edessä uuteen kouluun meno ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Esimerkiksi Joensuun keskustassa sijaitsevassa Lyseon peruskoulussa on vain yläkoulu. Näin ollen kaikki koulussa aloittavat 7-luokkalaiset tulevat toisista kouluista.

– Siinä on ison muutoksen aika. Monet ovat olleet kuusi vuotta samassa koulussa. Mahdollisesti myös opettaja on pysynyt koko ajan samana. Ollaan yhtäkkiä koulun vanhimmista taas niitä nuorimpia. Se tuo varmasti omaa jännitystä. Oma paikka on haettava uudella tavalla, Maliniemi pohtii.

Oma rooli uudessa tilanteessa mietityttää

Uuden elämänvaiheen kynnyksellä nuoret pohtivat paljon omaa rooliaan uudessa koulussa. Oman paikan hakeminen uudessa ympäristössä voi toisinaan luoda paineita.

– Yläkoululla huomaa kyllä sen, että vaikka he ovat iältään kovin nuoria, niin he haluavat näyttää kovin aikuisilta. Toivoisin, että nuoret eivät ottaisi paineita vielä tässä vaiheessa siitä myöhemmin tulevasta aikuisuudesta.

– Tässä näen, että itsellä ja seurakunnalla on tärkeä rooli. Me kerromme, että nuori kelpaa juuri sellaisena kuin hän on. Se riittää, ei tarvitse olla enemmän tai parempi. Jokainen on yhtä tärkeä sellaisena kuin on. Sitä haluaisin rohkaista nuorille vielä yhä enemmän. Tiettyä roolia ei tarvitse ottaa kenenkään toisen takia, Maliniemi sanoo.

Toisinaan nuori voi kuitenkin itse haluta kääntää hieman suuntaa. Esimerkiksi koulukiusatulle nuorelle koulun ja kaveripiirin vaihtuminen voi olla helpotus.

– Pidän yläkoulua avartumisen aikana, jolloin voi solmia uusia ystävyyssuhteita. Joillekin yläkoulu voi olla vain seuraava askel koulutaipaleella, kaikki jatkuu entiseen tapaan. Toisille se voi puolestaan olla aivan uusi startti ja uuden elämänvaiheen alku.

Luokkakaverit tulevat tutuiksi ryhmäytymispäivillä

Seurakunta on mukana nuoren koko yläkoulutaipaleen ajan. Nuorisotyön toimintatavat vaihtelevat seurakunnittain, mutta jokaisessa seurakunnassa ammattitaitoiset työntekijät ovat nuorten.

Ainakin Joensuun, Rantakylän, Pielisensuun ja Enon seurakunnat järjestävät ryhmäytymispäiviä 7-luokkalaisille. Joensuun seurakunnan ryhmäytymispäiville osallistuvat kaikki Lyseon peruskoulun 7-luokkalaiset.

– Vaivion kurssikeskuksessa pidettävien päivien aikana pidetään ryhmäytymisrasteja. Ideana on, että seiskat pääsevät tutustumaan toisiinsa ja luokkakavereihin sekä tukioppilaisiin. Nämä päivät ovat olleet todella pidettyjä. Kolmen päivän aikana tavataan kaikki Lyseon peruskoulun seiskat, joita on arviolta reilut sata. Päivät järjestetään yhdessä yläkoulun tukioppilastoiminnan kanssa eli tukioppilaat ja opettajat ovat siellä meidän kanssa, nuorisotyönohjaaja Hanna-Kaisa Maliniemi kertoo.

Päivystystä kouluilla

Joensuun seurakunta järjestää Lyseon peruskoulussa ja Joensuun normaalikoulussa myös päivystystuokioita koko lukuvuoden ajan. Nuorisotyönohjaaja tai pappi on tavattavissa kerran viikossa parin tunnin ajan. Lyseon peruskoulussa päivystyspäivä on torstai.

– Pidämme Luukku-nimistä paikkaa kahden tunnin ajan torstaisin. Sinne saa tulla välitunnilla juttelemaan meidän kanssa. Tarjoamme siellä kahvia, teetä ja kaakaota. Meillä on ollut siellä myös pelikonsoleita, niin siihen on voinut tulla pelaamaan ja jutustelemaan. Tämä on ollut tosi pidettyä. Ehdimme keittää kolme pannua kahvia ja yleensä kaikki yli 30 kuppia menee, Maliniemi iloitsee.

Nuorilla on mahdollisuus tulla juttelemaan seurakunnan nuorisotyönohjaajan kanssa opettajan luvalla myös oppitunnin aikana.

– Jos vain yhtään siltä tuntuu, niin juttelemaan kannattaa kyllä tulla. Me olemme siellä yhtenä turvallisena aikuisena nuorten tukena, Maliniemi kannustaa.

– Nuoret haluavat jutella mm. ihmissuhteista, parisuhdeongelmista. Se on jännä huomata, että siellä puhutaan ihan niistä samoista asioista kuin aikuisetkin voisi puhua. Myös tulevaisuuden suunnitelmista ja harrastuksista puhutaan. Melkein joka kerta joku uusikin nuori tulee juttusille.

Joensuun normaalikoululla päivystäjä on tavattavissa keskiviikkoisin. Myös esimerkiksi Rantakylän seurakunnan nuorisotyöllä on viikoittainen päivystys Pataluodon koululla torstaisin. Parhaillaan seurakunta kartoittaa yhteistyökuviota Rantakylän Normaalikoulun kanssa. Myös Pielisensuun seurakunnan tavoitteena on aloittaa päivystystoimintaa uudella Nepenmäen koululla ja Sirkkalaan muuttavalla Pielisjoen yläkoululla.

Sari Jormanainen

Hengailupaikkoja nuorille pitäjillä

Kaikille avoimet seurakuntien nuorten illat vastaavat nuorten tapaamispaikkojen tarpeeseen Enossa ja Vaara-Karjalassa.

Kaikille avoimet seurakuntien nuorten illat vastaavat nuorten tapaamispaikkojen tarpeeseen Enossa ja Vaara-Karjalassa.

Nuoret pelaavat lautapeliä pöydän ääressä.
Vaara-Karjalan seurakunnan nuoret Inka Kinnunen (vas.) ja Hilla Kolström pelasivat Menolippua Kiihtelysvaaran seurakuntatalolla nuorten yökahvilassa lauantaina 13.4. Kuva: Eeva-Riitta Arffman

Seurakuntien nuorisotyö täydentää Joensuun kaupungin tarjoamia nuorten palveluja Enon ja Vaara-Karjalan seurakuntien alueilla. Enon seurakunta järjestää kaikille avoimia nuorten iltoja parin viikon välein Hyvän mielen tuvalla. Vaara-Karjalan seurakunta tarjoaa kerran kuussa Kiihtelysvaarassa nuorten yökahvilatoimintaa ja samoin kerran kuussa Heinävaarassa nuorten iltoja.

Enon seurakunnassa nuorten illat vetävät joka kerta 15-20 nuorta paikalle, Vaara-Karjalassa aktiivisuus on hieman vähäisempää.

– Nuoret tulevat nuorten iltoihin rupattelemaan ja syömään jotakin pientä. Illat ovat tavallaan eräänlainen olohuone nuorille, toteaa Enon seurakunnan nuorisotyön pastori Sanna-Marika Keränen.

– Seurakuntien nuorten toiminnassa yksi kiinnostavuutta lisäävä asia on tienaamismahdollisuus. Isosena ja kerhonohjaajana toimivat nuoret saavat pienen palkkion, kertoo Keränen.

Pienen paikkakunnan nuorisotyön ilonaiheina Keränen ja Vaara-Karjalan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Eeva-Riitta Arffman pitävät tiettyä yhteisöllisyyttä.

– Nuoret ovat ihania, tulevat nopeasti tutuiksi ja yhdessä oleminen on ehkä intensiivisempää kuin isolla paikkakunnalla, sanoo Arffman.

– Iloitsen Enossa kovasti myös nuorten aktiivisuudesta ja siitä, että nuorisotyöllä on vahva kirkkoherran tuki. Saamme varsin vapaasi toteuttaa ideoitamme, sanoo Keränen.

Haasteena pitkät välimatkat

Sekä Enossa että Vaara-Karjalassa keskeinen haaste nuorten toiminnassa on pitkät välimatkat. Nuorten tavoittaminen ja pääsy mukaan toimintaan ei ole niin yksinkertaista, jos seurakunnan tiloihin on kymmeniä kilometrejä matkaa.

– Meillä Enossa isona haasteena on tällä hetkellä myös väistötiloissa toimiminen. Samaa tilaa käyttää moni muukin, emmekä pysty siksi järjestämään nuorten iltoja useammin, vaikka kävijöitä on runsaasti, sanoo Keränen.

– Vaaroilla mietityttää Tuupovaaran tilanne. Siellä ei tällä hetkellä järjestetä säännöllisesti nuorten iltoja, koska kävijöitä on ollut vähän. Järjestän kuitenkin keväällä rippikoululaisia varten Tuupovaarassa ekstrailtoja, ja syksyllä sitten säännöllisemmin, kertoo Arffman.

Yksi tärkeä elementti Enon ja Vaara-Karjalan seurakuntien nuorisotyössä on aktiivinen yhteistyö Joensuun kaupungin ja Joensuun seurakuntayhtymän nuorisotyön kanssa.

– Olemme järjestäneet kaupungin nuorisotyön kanssa esimerkiksi tortillailtoja ja viime helmikuussa jäädiskon Heinävaaran koululla. Yhtymän muiden seurakuntien kanssa puolestaan teemme leirien suhteen yhteistyötä, kertoo Arffman.

 

Virpi Hyvärinen