luottamus – Kirkkotie

Sana: Sinä olit, olet ja tulet aina olemaan – Joh. 11:21–45

Jeesus. Olethan tänäänkin siellä, missä surraan ja kaivataan, kipuillaan vailla sanoja ja ihmetellään elämän arvaamattomuutta?

”Jos olisit ollut täällä, veljemme ei olisi kuollut”, sanovat Martta ja Maria Jeesukselle Lasaruksen haudalla. Sekä Martalla että Marialla on vahva luottamus Jeesukseen parantajana. Jos hän vain olisi tullut ajoissa auttamaan, kaikki olisi toisin. Äänessä on surua, pettymystäkin. Vastahan kaikki oli hyvin, olit luonamme, vietimme aikaa yhdessä, Martta palveli vieraita ja Maria keskittyi kuuntelemaan sinua. Lupasit, ettei hyvää osaa, joka Marialla on, oteta koskaan pois. Hyvä osa, sinun huolenpitosi, läsnäolosi, eikö sen pitänyt ulottua jokaiseen päivään?

Miksi et ollut täällä, Jeesus? Miksi jätit meidät hädän hetkellä? Olisitpa ollut paikalla, estänyt tapahtuneen. Olisit pystynyt siihen. Mutta viivyit. Miksi, voi miksi? Miksi sallit kärsimystä ja pahaa maailmassasi tänäänkin? Raskaat ajatukset kiertävät mielessä antamatta rauhaa.

Nähdessään sisarusten ja muiden paikalla olevien surun Jeesuskin itkee. Hän jakaa surun ja menetyksen kivun heidän kanssaan. Viipyen vierellä. Häneenkin sattuu.

Jeesus. Olethan tänäänkin siellä, missä surraan ja kaivataan, kipuillaan vailla sanoja ja ihmetellään elämän arvaamattomuutta? Olethan siellä, missä usko huomiseen on koetuksella, missä tie eteen päin näyttää olevan usvan peitossa? Olethan siellä, missä kysellään elämän tarkoituksen perään? Olethan sielläkin, missä kaikki tuntuu olevan umpikujassa? Se hyvä osa, josta sanoit Marialle näin ”sitä ei oteta häneltä pois” – annathan meillekin sen?

Jeesus, sinä kutsuit Lasaruksen ylös haudastaan. Sanot tänäänkin: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää, ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11: 25–26).

Kiitos siitä, että sinä annat meille elämän. Anna tarkoitus jokaiseen päivään. Sytytä Hengelläsi luottamus siihen, mitä emme näe. Siihen, että olet kanssamme ja että sinun tuntemisesi antaa sydämeemme ilon, jota kukaan tai mikään ei voi meiltä riistää. Anna usko siihen, että rakastat ikuisella rakkaudella, kaiken anteeksiantavalla, sirpaleistakin uutta kokoavalla, taivaan kotiin kantavalla. Anna meille se armo, että saamme elämässä ja kuolemassa olla sinun omiasi. Aamen.

Kati Nissi
kirkkoherra
Enon seurakunta

Kolumni: Onko nuori luotettava?

Jos en ole itse rehellinen, en voi vaatia sitä myöskään nuorelta. Ja jos en ole rehellinen, en ole myöskään luotettava.

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies hymyilee kameraan päin. Kirjoittelin joskus tähän malliin, kun aloiteltiin nuorten moottoripajan toimintaa Joensuussa:
”Moottoripajalla on ollut hyvä fiilis tehdä yhdessä sormet rasvassa hommia. Alkuun vähän pyöriteltiin sormia, kun ei ollut omia menopelejä rassattavaksi. Laitettiin yhdessä pajaa sen näköiseksi, että on hyvä yhdessä tehdä hommia. Juteltiin paljon myös siitä, mitä itse kullakin oli mielessä, ja mitä kellekin kuuluu elämässä ylipäätään. Miksi moottoripajalla haluaa toimia ja mitä haaveita mielessä pyörii – moottoreista ja vähän muustakin. ’Minä kyllä haluan saada oman moottoripyörän’, sanoo yksi ja kiertää mutteria. Elämässä on hyvä olla haaveita ja tavoitteita. Oma moottoripyörä tai haaveiden opiskelupaikka, tavoittelun arvoista varmasti kumpikin.”

Muistan vieläkin elävästi sen, kun joku nuori ilmaantui pälyillen moottoripajan ovesta sisään. Epäluuloisesti, vähän arkaillen, arvioiden, onko tämä oikea paikka minulle.

Nuori on monen aikuisen näkökulmasta pelottava ja vastuuton. Tuota ajatusta en nuorista allekirjoita. Tapaan lähes päivittäin monenlaisia nuoria. Miksi sitten nuori voi olla aikuisen näkökulmasta niin pelottava? Nuori on vaativa, rehellinen, kyselevä, kyseenalaistava. Nuori toki oppii koko ajan kohtaamisista, moitteista, palkitsemisesta, malleista.

Halusin tai en, olen elävä esimerkki siitä, millaisia aikuiset ovat. Rehellinen? Tuo hyppää monelle silmille. Onko nuori oikeasti rehellinen? Jos ei ole, niin miksi ei ole? Voiko nuoreen luottaa? Nuori on loistava peili minulle, aikuiselle – niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Minkä nuori on havainnut palkitsevaksi ja aikuisten maailmassa toimivaksi, sen hän helposti ottaa myös omaksi tavakseen toimia. Jos en ole itse rehellinen, en voi vaatia sitä myöskään nuorelta. Ja jos en ole rehellinen, en ole myöskään luotettava.

Moottoripajan alkumetreillä joskus 2019–2020 tapasin joukon 16-kesäisiä nuoria. Ja myönnän, että pikkuisen mietin, tuleeko näistä sähläreistä koskaan ”tolokun immeisiä”. Vähän ovat asiat muuttuneet. Luotan heihin kuin vuoreen.

Pitäisikö meidän enemmänkin pelätä sitä, mitä me aikuiset annamme nuoren ihmisen ohjenuoraksi? Onneksi nuori voi myös vielä oppia ja valita jotain muuta kuin sen, mihin hänet on harhautettu. Toivottavasti annan hänelle riittävästi tilaa löytää hyvän polun elämään, ainakin haluaisin. Mutta osaanko? Ja uskallanko luottaa? Uskallan.

Matti Nevalainen
erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi

Joensuun Moottoripaja on noin 14–25-vuotiaille nuorille suunnattua ohjattua toimintaa. Se on osa Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän erityisnuorisotyötä. Moottoripaja toimii osoitteessa Jukolankatu 20 ja on avoinna keskiviikkoisin klo 16–20 sekä torstaisin klo 17–20.

Sana: ”Älkää pelätkö” – Matt. 14:27

Olen ajatellut usein erilaisten pelkojen ja haasteiden aallokossa tämän sunnuntain evankeliumitekstin kertomusta. Siinä Jeesuksen lähimmät seuraajat ovat kalastajan työssään veneessä öisellä järvellä. Jeesus kävelee heidän luokseen vettä pitkin.

Olen ajatellut usein erilaisten pelkojen ja haasteiden aallokossa tämän sunnuntain evankeliumitekstin kertomusta (Matt. 14:22–33). Siinä Jeesuksen lähimmät seuraajat ovat kalastajan työssään veneessä öisellä järvellä. Jeesus kävelee heidän luokseen vettä pitkin.

Pietari intoutuu sanomaan Jeesukselle, että kutsu minut luoksesi. Jeesus vastaa, että tule, ja Pietari kävelee vettä pitkin Jeesuksen luo. Kaikki menee Pietarilla hyvin niin kauan, kun hän ei ajattele isoja aaltoja tai veden syvyyttä. Kun ne tulevat mieleen, Pietari alkaa vajota.

Vuosia sitten edessäni oli musiikkiopintoihini kuulunut tärkeä esiintyminen. Edellisenä iltana odottelin unta sängyssä ja mietin tulevaa. Jännitys tuntui jo vatsanpohjassa. Päivällä käymäni keskustelu juohautti mieleeni tämän kertomuksen.

Samaistuin Pietariin. Totesin itselleni, että jos ajattelen kaikkia niitä kohtia, joissa voin soittaessani tehdä virheen, minun käy kuin Pietarin: alan vajota. Ajatukset oli siis suunnattava toisaalle. Konsertissa se oli musiikki, sen herättämät tunteet ja niiden välittäminen kuulijoille.

Raamatun kertomuksessa Pietari tekee aloitteen veden päällä kävelystään. Kun ajattelen omaa elämääni, olen joskus tehnyt vähän samalla tavalla, esimerkiksi osallistunut lähes 60 kilometrin hiihtoon harrastelijan kunnolla. Minun ei olisi tarvinnut lähteä yrittämään hiihtoa, ehkä ei Pietarinkaan veden päällä kävelyä.

Kuitenkin Jeesus ojensi kätensä vajoavalle Pietarille. Minäkin koin saaneeni Taivaan Isän apuja hiihtokaverin ja ystävällisten tapahtumajärjestäjien kautta. Haluan uskoa, että Jumalalla on huumorintajua ja hyvää tahtoa myös meidän ihmisten ei niin tärkeitä hommia kohtaan.

Jeesus on Raamatun lupausten mukaan edelleen läsnä myös tässä maailmassa, jossa nyt tilanne ja tulevaisuuden näkymät ovat synkeät. Sota Ukrainassa jatkuu, luontokato on edennyt taas vuoden, monet asiat ovat epävarmoja. Näilläkin aalloilla keinuville Jeesus sanoo kuten veneessä olleille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”

Haaveillaan, ajatellaan isosti alkaneena vuonna! Kovissa tuulissa ja aallokossa Jeesuksen sanat, läsnäolo ja apu antavat rohkeutta ja toivoa. Niiden avulla voi myös onnistua. Ei tarvitse pelätä.

Liisa Kettunen
kanttori
Pyhäselän seurakunta

Sana: Jeesus nukkui

Elämän heitellessä oma usko tippuu tehokkaasti aaltojen sekaan. Vähäuskoisena ei jaksa nähdä edes sitä nukkuvaa Jeesusta, mutta se vähäinen usko kuitenkin luottaa: tässä hän jossain on, pelonkin keskellä.

Meri oli Israelissa melko tuntematon ja pelottava elementti. Vanhan Testamenttinsa lukeneiden mielenmaisemassa häilyi alkumeri, jonka päällä liikkui Jumalan henki: se oli kaaosta, tuntemattomien hirviöiden ja voimien paikka, joista Jumala järjesti maailman.

Genesaretinjärvi sinänsä oli hieman vaarattomampi, mutta sen rannalla asuvat ja varsinkin kalastajat olivat tottuneet yllättäen nouseviin myrskyihin ja yhtä yllättäviin myrskyn loppumisiin –silti sen keskelle joutuneet pelkäsivät kirjaimellisesti henkensä edestä.

Kuva myrskyssä keikkuvasta veneestä ja opetuslapsista kertoo jotain pelon syvimmästä olemuksesta: Tilanteessa, jota ei voi omin toimin tai voimin hallita eikä käsitellä, joutuu ajelehtimaan voimattomana. Voi vain arvailla, mitä tuleva tuo mukanaan: Miten tämä päättyy, miten minulle käy?

Vakavan sairauden iskiessä, onnettomuuteen joutuessa, ihmiskunnan koettaessa selvitä pandemiasta ja monissa muissa elämän käänteissä oppii, että kaikkea ei voi hallita.

Joku opetuslapsista luultavasti turhautuneena tokaisi: ”Ja Jeesus sen kun nukkuu.” Aika usein elämän heitellessä pelottavasti tuntuu siltä, että Jeesus sen kun nukkuu. Miten nyt on Raamatun ”Älkää pelätkö” -ilmausten kanssa? Uskoa ei jaksa, rukoilla ei osaa; kenelle huutaa apua, kun ainut auttaja kuorsaa myrskyn keskellä?

Jeesus ravisteltiin hereille ja kaikki päättyi hyvin. Tosin opetuslasten usko ja luottamus havaittiin kovin köykäisiksi. ”Miksi te noin pelkäätte, te vähäuskoiset”, ihmetteli Jeesus. Veneestä ei löytynyt yhtään uskonsankaria.

Televisiossa haastateltiin syöpään sairastunutta kristittyä. Hän pohti, miksi Jumala salli tämän. Hoitojen keskellä, elämän supistuessa päiväksi kerrallaan hän kertoi oivaltaneensa, että juuri tässä surkeuden pohjalla on Jumalakin. Ihan lähellä. Hän tietää tulevan. Se riittää.

Kaija Santti
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta