Aivan kuin kello seisahtuisi ja kuulisit kysymyksen: Mikä elämässä on oikeasti tärkeää? Mikä kantaa elämässä ja rajan yli?
Mies, pitkälle edennyt keuhkosyöpä ja kutistuneet kodin seinät. Päivät ovat pitkät, ovi saisi käydä useammin. Oma jalka kantaa vain vaivoin kynnyksen yli. Kun toisinaan pääsee ihmisten ilmoille, jotkut sanat satuttavat. Eikö sitä pitäisi kuskin paikalla olla eikä matkustajana? No et oo vielä kuollu. En oo viittiny käydä, kun niin huonossa kunnossa olet.
Omasta toimintakyvystä luopuminen on yksi elämän suurimpia kipuja. Miten me osaisimme sellaisen kivun äärellä osoittaa toisillemme myötätuntoa ja tukea, olla rohkeasti läsnä ja nähdä ihminen, toimintakyvyn rajoitteiden sijaan?
Onneksi on niitä toisenlaisiakin kohtaamisia. Kun joku pysähtyy juttelemaan arkisista asioista: kesän tulosta, sateen määrästä ja tulevista tietöistä. Kyselee kuulumisia aidosti välittäen ja myötäeläen.
Tai kun naapuri soittaa ovikelloa, muovipussissa mukanaan kaksi kylmää juomaa. Kun lapsenlapsi istuu viereen ja tervehtii niin kuin aina ennenkin. Kun aikuisen lapsen kanssa voi katsella pihamaalla pääskysten lentoa tai muistella kolmen sukupolven kalareissuja. Kun nukkumaan käydessä voi puristaa puolison kättä ja toinen puristaa takaisin. Näissä kohtaamisissa asuu toivo.
Kun on kasvotusten elämän rajallisuuden kanssa, voi huomata kuinka paljon maailmaan mahtuu turhaa kiirettä. Aivan kuin kello seisahtuisi ja kuulisit kysymyksen: Mikä elämässä on oikeasti tärkeää? Mikä kantaa elämässä ja rajan yli? Sillä hetkellä voi tuntua siltä, että haluaisit pysäyttää koko maailman miettimään samaa mutta et siihen pysty. Kukin voi pysäyttää vain itsensä. Missä haluat juuri nyt olla? ”Jos odotat aikaa, parempaa aikaa, odotat seuraavaan elämään”, lauloi edesmennyt Aki Sirkesalo.
Vakava sairastuminen on elämän suurimpia kriisejä. On luovuttava niin paljosta ja sopeuduttava niin paljoon, että se voi hetkittäin tuntua musertavalta. Ihmisen mieli liikkuu tämän hetken, menneisyyden ja tulevaisuuden välillä usein enemmän kuin koskaan aiemmin. Millainen jälki minusta jää? Onko elämälläni ollut merkitystä? Mitä on elämäni tästä eteenpäin? Kuinka paljon ja millaista aikaa on jäljellä?
Me tarvitsemme toisiamme. Piipahtamaan, pysähtymään ja olemaan läsnä, silloinkin ja erityisesti silloin, kun elämä alkaa meitä riisua. Moni pelkää turhaan, ettei osaa. Entäpä jos se riittää, että on niin kuin aina ennenkin? Älä odota seuraavaan elämään.
Taas pitää osallistua koko kansan harrastukseen ja päättää uudenvuodenlupaukset. Perinteisellä linjalla jos mennään, niin ainakin pitää lisätä urheilua, opiskella jotain – vaikka jokin uusi kieli, harrastaa kulttuuria, käydä Lapissa patikoimassa ja valvoa kesäyö ihastellen auringon nousua.
Taas on uusi uusivuosi. Vastahan se oli ja nyt on taas. Kun saa lisää elettyä aikaa kalenteriin ja ajettuja maileja mittariin, niin tuntuu, että nämä uudet vuodet seuraavat toisiaan aiempaa tiheämmin. Taas pitää osallistua koko kansan harrastukseen ja päättää uudenvuodenlupaukset. Perinteisellä linjalla jos mennään, niin ainakin pitää lisätä urheilua, opiskella jotain – vaikka jokin uusi kieli, harrastaa kulttuuria, käydä Lapissa patikoimassa ja valvoa kesäyö ihastellen auringon nousua.
Kun on heikko mielikuvitus, niin aina voi tietysti ottaa oppia itseään fiksummista. Mitähän oppia olenkaan saanut muilta päättyvänä vuotena? Suoraan puhuminen on kuulemma hyvä asia. Tapasin erään, joka osasi puhua suoraan ja samalla kuitenkin kohteliaasti ja arvostavasti. Kaikki eivät tätä osaa ja vaatinee aktiivista harjoitusta, joten laitanpa itselleni työn alle. Muutaman kerran minua kiitettiin jostain tekemästäni. Kyllä tuntui hyvältä. Siispä aiheesta kiittäminen lupausten työlistalle. Jossain vaiheessa oli töissä melkoisen kiirettä ja pitkää päivää. Työkaveri katsoi jonkin pitkän päivän lopussa minua silmiin ja kysyi, miten minä jaksan. Taas tuntui hyvältä, kaverihan taitaa välittää minusta oikeasti.
Siispä lupausten työlistalle katsoa miten lähelläni olevilla menee, kysyä kuulumisia, kuunnella ja olla läheisilleen oikeasti läsnä. Jos tarvitsee, niin sitten jeesataan kaveria. Kännykästä ehtii varmaan lukea uutiset ja somettaa vähän myöhemminkin. Ai niin, se entinen työkaveri, jonka hyvää englannin kielen taitoa ihailin, lähettää perjantaisin hyvän viikonlopun toivotukset. Hänen kanssaan käyn jossain syömässä. Jutellaan kuin ennen vanhaan.
Sen verran tunnen itseäni, että teen yhden uudenvuodenlupauksen ihan omasta lähtökohdastani. Otan aina välillä omaa aikaa, menen johonkin hiljaiseen paikkaan, olen aivan hiljaa ja vain kuuntelen mitä kuuluu. Yleensä silloin alkaa kuulumaan sisältä päin vaikka mitä. Näen jo itseni istumassa jossain keväisellä rantakivellä katsomassa jäiden sulamista.
Johan sitä on yhdelle noidenkin tekemisessä haastetta. Eikä rimaa kannata asettaa liian korkealle. Viisaammat sanoivat, että ole armollinen itsellesi ja muille. Armostahan tässä seurakuntajutussakin on kysymys.
Halvalla tästä selviää. Helppoja juttuja. Nyt vaan toteutukseen. Hyvää koko vuotta 2023 jokaiselle!
”Yhteys edellyttää aitoa läsnäoloa, kykyä laittaa muut asiat sivuun ja keskittyä olemaan tässä ja nyt toisen kanssa.”
Vanhempi ja pieni lapsi ovat lähekkäin, katsovat toisiaan ja kommunikoivat myönteisessä tunnelmassa. Äkkiä vanhempi kääntää katseensa pois – on paikalla mutta kuitenkin poissa. Lapsi yrittää palauttaa yhteyden esimerkiksi itkemällä ja kiljumalla. Kestää tovin ennen kuin hän rauhoittuu, kun vanhempi lopulta palauttaa yhteyden.
Tämä YouTubestakin löytyvä still face -koe on pysäyttävä muistuttaja siitä, kuinka perustavaa laatua oleva tarve yhteys toiseen on. Tuo tarve ei katoa mihinkään kasvun myötä. Kun tarve ei täyty, syntyy itkua ja kiljuntaa, tavalla tai toisella. Ilman yhteyttä on vain yksinäisyys. Myös sisäinen yhteyden kokemus muihin alkaa heiketä. On vaikeampi solmia uusia suhteita. Keneltä sinä ehkä huomaat toisinaan kääntäväsi katseen pois?
Yksinäisyyttä kokevat monet myös perhe- ja parisuhteissaan. Koskaan ei ole aikaa meille. Aina on vähintään se puhelin kädessä. Kenelläkään ei ole aikaa kuunnella huoliani. Kukaan ei piirrä kanssani. Kun puhun, toinen ei vastaa.
Millainen yhteyden rakentaja sinä olet ja haluat olla? Yhteys edellyttää aitoa läsnäoloa, kykyä laittaa muut asiat sivuun ja keskittyä olemaan tässä ja nyt toisen kanssa. Läsnäolo ravitsee sisäisesti. Se edistää eheyden ja kokonaisuuden tunnetta ja parantaa tarkkaavaisuutta. Läsnäolossa liikkuvat myös tunteet. Paras tapa rauhoittaa toista, vaikkapa levotonta lasta, on olla hänelle läsnä.
Aitoon läsnäoloon tarvitaan silmät, korvat ja sydän. Kykyä nähdä toinen, kuunnella aidosti ja välittämistä osoittaen. Läsnäolo toiselle ei onnistu ilman läsnäoloa itselle: omille tunteille, ajatuksille ja aistimuksille. On kuunneltava itseä, että voi kuulla ja nähdä myös toisen. Joku joutuu tietoisesti opettelemaan tätä. Toinen taas raivaamaan sille tilaa ja aikaa.
Itsen kuuntelemisen kenties pahin vihollinen on autopilotti, suorittamisen olotila. Autopilotti palvelee hetken stressissä. Jäädessään asumaan se alkaa ohjata elämäämme ilman että kuuntelemme enää itseämme, omia tarpeita, tunteita ja arvoja. On niin kiire, ettei enää itsekään tiedä, minne.
Muistat ehkä mainoksen, jossa kolme sukupolvea miehiä yrittää tulla kuulluksi toistensa taholta. Pienin ei saa isänsä huomiota. Isä taas ei oman isänsä. Ei-kuulluksi tulemisen kokemus siirtyy huomaamatta sukupolvelta toiselle. Kielteisen kierteen voi myös katkaista. Yhteys toiseen voi korjata myös omia haavoja. Kenet sinä voisit nähdä lähelläsi vielä paremmin? Mitä voisit tehdä asian eteen? Millä tavalla ehkä sinun on nähtävä itsesi, jotta pystyt siihen? Entä kuka näkee sinut?
Miltä tuntuisi hetki pysähtymiselle, jossa keho, mieli ja sielu hakevat hiljaista, läsnä olevaa yhteyttä toisiinsa – ja samalla Jumalaan? Kristilliset joogaharjoitukset tarjoavat kaikkea tätä.
Miltä tuntuisi hetki pysähtymiselle, jossa keho, mieli ja sielu hakevat hiljaista, läsnä olevaa yhteyttä toisiinsa – ja samalla Jumalaan? Kristilliset joogaharjoitukset tarjoavat kaikkea tätä.
Jooga tekee hyvää paitsi keholle, myös mielelle. Sen avulla mieltä pyritään kohdistamaan: rauhoitu, ole läsnä, sanoo Kati Kemppainen. Piirroskuvat: Suvi-Tuuli Reittu
Joensuulainen teologian tohtori ja pappi Kati Kemppainen löysi joogan osaksi elämäänsä asuessaan Tansaniassa 2000-luvun alkupuolella. Kemppainen työskenteli yhdessä puolisonsa Jyrin kanssa Tansanian ev.lut. kirkon yliopistossa Iringa Universityssä, Kati teologisten aineiden luennoitsijana ja Jyri IT-tehtävissä.
Tansaniassa Kemppainen joutui tarkastelemaan uusin silmin omaa ajatusmaailmaansa ja tapojansa niin teologisesti, hengellisesti kuin kulttuurisestikin. Oli paljon toimimatonta, ja Kemppainen koki, että tilalle oli saatava jotakin elävää, uutta ja toisenlaista.
– Lempipaikakseni löytyi pieni kristillinen kirjakauppa Dar Es Salaamissa. Kaupassa oli kaikki kristillisen kirjallisuuden klassikot tarjolla parilla eurolla, ja sieltä avautui minulle kristillisen mietiskelyn perinne. Olin ihan, että tällaistako voi olla!
Yksi tärkeimmistä löydöistä kirjakaupan hyllyiltä Kemppaiselle oli Lectio Divina, ikivanha Raamatun lukemiseen ja rukoukseen perustuva mietiskelyperinne, jota hän alkoi Tansaniassa harjoittaa.
Jooga avasi tien rukoukseen – sisäinen lukko murtui
Sitten löytyi jooga. Sen harjoittaminen kasvoi luontevasti kristillisen mietiskelyn päälle.
– Aloin tehdä joogaharjoituksia käsiini osuneen videon ja kirjan johdattamana. Se oli astangaa – olin silloin nuorempi ja kehoni pystyi tekemään siihen kuuluvia vaativampia liikkeitä.
– Kuuntelin sitä, miten kehoni liikkeet, keskittyminen ja hengittäminen vaikuttivat minuun. Huomasin, että harjoitusten jälkeen minulle tuli olo, että nythän minä voisin rukoilla.
Jokin sisäinen lukko oli murtunut.
– Mieleni oli niin tyyni, että minulle tuli olo: Jumala, voitaisiinko puhua vähän, kertoo Kemppainen.
Nyt noista ajoista on jo yli vuosikymmen aikaa. Jooga on pysynyt osana Kemppaisen elämää myös Suomeen ja Joensuuhun muuton jälkeen. Ja kun Suomen ev.lut. kirkon koulutuskalenterista löytyi pari vuotta sitten kristillisen joogan koulutus, Kemppainen tiesi tilaisuutensa tulleen. Tänä vuonna hän valmistuu Hiljaisuuden joogan ohjaajaksi.
”Kun me olemme vähän enemmän hiljaa, Jumalan ääni voi ehkä kuulua paremmin”
Hiljaisuuden jooga® on sairaalapappi, joogaopettaja Heli Harjunpään kehittämä kristillisen joogan muoto, jossa yhdistyvät lempeä kehollinen harjoitus, mielen rauhoittuminen ja hengellisyys. Siinä kuljetaan ulkoisesta maailmasta kokemuksellisuuteen, monimutkaisuudesta yksinkertaisuuteen ja mielen hälinästä sisäiseen hiljaisuuteen. Keskeistä on armollisuus ja Jumalan rakkaus.
Kemppaisen mukaan hiljaisuus-sana tämän joogamuodon nimessä ei kuvaa puhumattomuutta, vaan sitä rukouksen ja mielen tilaa, jota kohti joogatessa kuljetaan – sielun sisäistä huonetta, rukouksen kammiota.
– Tämä kulkeminen on luonteeltaan hidasta ja viipyilevää. Se on oikeastaan hengellinen tila tai asenne. Kun me olemme vähän enemmän hiljaa, Jumalan ääni voi ehkä kuulua paremmin, kuvailee Kemppainen.
Yksi tämänkin joogamuodon keskeisistä elementeistä on ihmiskeho.
– Tässä on tärkeätä armollisuus. Se näkyy siinä, että tähän joogaan voi tulla, vaikka olisi mikä rautakanki. Keho on se mikä on, sitä ei arvostella.
– Keho on Jumalan luoma. Onko meillä oikeutta olla armoton sitä kohtaan? Harjoitukset auttavat huomaamaan oman kehon ihmeellisyyden ja sen, mihin se pystyy. Se myös muistuttaa meille omista rajoistamme.
– Kehollisuuden kautta me olemme myös osa luomakuntaa, ei sen yläpuolella. Tähän liittyy ajatus elämäntapojen kohtuullisuudesta omassa kulutuksessa – syömisessä, juomisessa ja huvituksissa. Kun elämäntavat ovat kohtuulliset, asioista nauttii eri tavalla, sanoo Kemppainen.
”Hengitys sitoo meidät tähän hetkeen, koska me emme voi hengittää eilistä emmekä huomista hengitystä”
Jooga tekee hyvää paitsi keholle, myös mielelle. Sen avulla mieltä pyritään kohdistamaan: rauhoitu, ole läsnä.
– Ihmisen mieli on levoton, sehän sanotaan jo Raamatussa. Se on toisaalta luonnollista, eikä siihen pidä suhtautua vihamieleisesti, mutta sitä voi lähteä tutkailemaan. Mielen levottomuus yrittää kertoa jotakin – sen takana on joku syy.
– Hiljentyminen voi olla hyvin yllätyksellistä. Se voi olla lepoa, tai sieltä voi nousta esiin mielen mutaa, joka ei muuten tulisi esille. Sitäkään ei tarvitse pelätä. Kaikki tämä tapahtuu Jumalan valossa.
Kemppaisen ohjaamassa joogassa ajatellaan, että hengitys kulkee harjoitusten aikana niin kuin se kulkee, luonnollisesti. Hengitys on tärkeä, sillä se on sarana mielen ja kehon välillä.
– Hengitys sitoo meidät tähän hetkeen, koska me emme voi hengittää eilistä emmekä huomista hengitystä. Se on oiva keino harjoitella läsnäoloa.
– Lisäksi meillä on vakaumus, että luomisessa Jumala puhalsi oman elämän henkensä meihin. Meissä virtaa Jumalan henki, meidät on luotu Jumalan kuvaksi.
– Eihän tällaista uskaltaisi sanoa, jos tämä ei olisi Raamatussa. Tämän ajattelun kautta arkinen hengitys muuttuu pyhäksi, sanoo Kemppainen.
Monta tapaa harjoittaa joogaa – sopii myös kristitylle
Kemppainen on hyvin tietoinen siitä, että osa kristityistä vierastaa joogaa ja pitää sitä vahingollisena – tai vain idän uskontoihin kuuluvana.
– Tiedän, että joillakin on vahvojakin pelkoja. Ymmärrän etenkin heitä, joilla on voimakkaita, kielteisiä kokemuksia esimerkiksi New Age -piireistä.
– Joogan historia on kuitenkin hyvin monimuotoinen, eikä sitä voi kukaan omistaa. Kun jooga tuli Suomeen, sitä opettava guru totesi, että te olette kristittyjä, ottakaa mietiskelytekstit Raamatusta.
Kemppainen kertoo, että katolisessa kirkossa on tehty 1960-luvulta lähtien joogakirjoja.
– Kaikista niistä löytyy se sama ajatus, että keholle ja mielelle pitää antaa mahdollisuus kokea ja ilmaista hengellisyyttä. Hengellisyys ei ole vain puhetta ja pään tietoa.
– Maailmalla on erilaisia kristillisen joogan muotoja, joista yksi esimerkki on Holy Yoga. Se on hyvin fyysistä, astanga-pohjaista joogaa, jota rytmitetään rukouksella.
Kuntosaleilla ja työväenopistoissa harrastettavasta joogasta on Kemppaisen mukaan puolestaan hengellisyys riisuttu kokonaan pois.
– Se on kehonhuoltomenetelmä, joka voi olla myös hyvin atleettista. Kun ihmiset ajattelevat, että tällaisessa joogassa tehdään jotakin tosi vanhaa, niin todellisuudessa se on varsin nuorta. Alkuperäinen jooga on ollut enemmänkin sitä istumista ja mietiskelyä.
”Kun tästä palaan arkeeni, tienviittani ovat totuus ja hyvyys”
Kemppainen itse on sitä mieltä, että jooga itsessään on neutraali asia.
– Se on väline samaan tapaan kuin vaikkapa auto. Sillä, joka ajaa autoa, on päämäärä. Kun minä pappina ohjaan joogaa, niin se jooga johtaa kohti Kristusta.
Kemppaisen ohjaama jooga lähteekin liikkeelle vahvasti rukouksesta. Raamatunkohdat kuljettavat joogaajan mieltä pitkin harjoitusta. Loppurentoutuksessa kudotaan yhteen kehon kokemus, mielen tyyneys ja Jumalan sana.
– Ja vaikka tässä käännytään sisäänpäin ja Jumalan kohtaamiseen, niin tämä ei ole vain ”minun juttuni”. Lopussa käännytään aina maailmaa kohti: Kun tästä palaan arkeeni, tienviittani ovat totuus ja hyvyys.
– Filippiläiskirjeen mukaan: tahdon ajatella totta ja hyvää, puhua totta ja hyvää, ja elää totuudessa ja hyvässä, summaa Kemppainen.
* Juttua päivitetty lisäämällä alla olevat harjoitukset juttuun 27.5.2020 klo 16.27.
* Alla ohjeet neljän pieneen joogaharjoitukseen. Ohjeet harjoituksiin on saatu Kati Kemppaiselta. Kuvitus: Suvi-Tuuli Reittu.
Vuori. Kuva: Suvi-Tuuli Reittu.
VUORI. Seiso perusasennossa paino molemmilla jaloillasi. Etsi neutraali tasapaino. Voit liikutella vähän jalkojasi, pitää polvet pehmeinä. Lantion ja selän kaaret ovat luonnollisesti siten kuin ovat, kädet roikkuvat vapaasti sivuilla, päälaki on kehon korkein kohta.
Tässä asennossa voit miettiä, mikä on ihmisen kokoinen paikka maailmassa. Mikä on sinun kokoisesi paikka? Oletko täyttänyt sen kokonaan, oletko kutistunut? Missä menevät kehosi rajat, missä menevät mielesi rajat?
Voit miettiä, kuinka Jumalan henki ylittää kaikki rajat. Viivy asennossa 2-4 minuuttia.
Huojuva puu. Kuva: Suvi-Tuuli Reittu
HUOJUVA PUU. Lähde tekemään tasapainoharjoitusta Huojuva puu. Siirrä paino oikealle jalalle, nosta vasen jalkaterä oikean jalan pohjetta vasten. Liitä kämmenesi yhteen rinnan korkeudella kiitollisuuden asentoon. Tästä kädet lähtevät avautumaanylös ja sivuille, kasvamaan ja leviämään kuin puun oksat ja lehdet.
Voit ajatella: Me olemme ottaneet Kristuksen vastaan ja juurrumme häneen joka päivä.
Jos huojuttaa, se ei haittaa, koska näin se elämässä on: välillä huojuttaa. Toista sama oikealle puolelle. Viivy asennossa 2-4 minuuttia.
Timantti-istunta. Kuva: Suvi-Tuuli Reittu
TIMANTTI-ISTUNTA. Mene polvillesi maahan ja istu jalkojesi päälle timantti-istuntaan. Keskity hengitykseen. Mieti, miten hengityksesi kulkee.
Hengityksen tahtiin voit rukoilla ikivanhaa Jeesuksen rukousta: Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä.
Viivy asennossa 2-4 minuuttia.
Lapsen lepoasento. Kuva: Suvi-Tuuli Reittu.
LAPSEN LEPOASENTO. Asetu lattialle nelinkontin ja levitä polvesi leveälle. Laske lantio taakse kantapäiden tuntumaan, anna keskivartalon vaipua maahan asti. Kurota käsivarret eteen. Tässä voi levätä.
Mieti psalmia 139: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”Viivy asennossa 2-4 minuuttia.
Mies, pitkälle edennyt keuhkosyöpä ja kutistuneet kodin seinät. Päivät ovat pitkät, ovi saisi käydä useammin. Oma jalka kantaa vain vaivoin kynnyksen yli. Kun toisinaan pääsee ihmisten ilmoille, jotkut sanat satuttavat. Eikö sitä pitäisi kuskin paikalla olla eikä matkustajana? No et oo vielä kuollu. En oo viittiny käydä, kun niin huonossa kunnossa olet.
Taas on uusi uusivuosi. Vastahan se oli ja nyt on taas. Kun saa lisää elettyä aikaa kalenteriin ja ajettuja maileja mittariin, niin tuntuu, että nämä uudet vuodet seuraavat toisiaan aiempaa tiheämmin. Taas pitää osallistua koko kansan harrastukseen ja päättää uudenvuodenlupaukset. Perinteisellä linjalla jos mennään, niin ainakin pitää lisätä urheilua, opiskella jotain – vaikka jokin uusi kieli, harrastaa kulttuuria, käydä Lapissa patikoimassa ja valvoa kesäyö ihastellen auringon nousua.
Kirkkotie 