Avainsana: kohtaaminen

Kolumni: Odotatko seuraavaan elämään?

Aivan kuin kello seisahtuisi ja kuulisit kysymyksen: Mikä elämässä on oikeasti tärkeää? Mikä kantaa elämässä ja rajan yli?

Vaalea pitkähiuksinen nainen katsoo kameraa kohti.Mies, pitkälle edennyt keuhkosyöpä ja kutistuneet kodin seinät. Päivät ovat pitkät, ovi saisi käydä useammin. Oma jalka kantaa vain vaivoin kynnyksen yli. Kun toisinaan pääsee ihmisten ilmoille, jotkut sanat satuttavat. Eikö sitä pitäisi kuskin paikalla olla eikä matkustajana? No et oo vielä kuollu. En oo viittiny käydä, kun niin huonossa kunnossa olet.

Omasta toimintakyvystä luopuminen on yksi elämän suurimpia kipuja. Miten me osaisimme sellaisen kivun äärellä osoittaa toisillemme myötätuntoa ja tukea, olla rohkeasti läsnä ja nähdä ihminen, toimintakyvyn rajoitteiden sijaan?

Onneksi on niitä toisenlaisiakin kohtaamisia. Kun joku pysähtyy juttelemaan arkisista asioista: kesän tulosta, sateen määrästä ja tulevista tietöistä. Kyselee kuulumisia aidosti välittäen ja myötäeläen.

Tai kun naapuri soittaa ovikelloa, muovipussissa mukanaan kaksi kylmää juomaa. Kun lapsenlapsi istuu viereen ja tervehtii niin kuin aina ennenkin. Kun aikuisen lapsen kanssa voi katsella pihamaalla pääskysten lentoa tai muistella kolmen sukupolven kalareissuja. Kun nukkumaan käydessä voi puristaa puolison kättä ja toinen puristaa takaisin. Näissä kohtaamisissa asuu toivo.

Kun on kasvotusten elämän rajallisuuden kanssa, voi huomata kuinka paljon maailmaan mahtuu turhaa kiirettä. Aivan kuin kello seisahtuisi ja kuulisit kysymyksen: Mikä elämässä on oikeasti tärkeää? Mikä kantaa elämässä ja rajan yli? Sillä hetkellä voi tuntua siltä, että haluaisit pysäyttää koko maailman miettimään samaa mutta et siihen pysty. Kukin voi pysäyttää vain itsensä. Missä haluat juuri nyt olla? ”Jos odotat aikaa, parempaa aikaa, odotat seuraavaan elämään”, lauloi edesmennyt Aki Sirkesalo.

Vakava sairastuminen on elämän suurimpia kriisejä. On luovuttava niin paljosta ja sopeuduttava niin paljoon, että se voi hetkittäin tuntua musertavalta. Ihmisen mieli liikkuu tämän hetken, menneisyyden ja tulevaisuuden välillä usein enemmän kuin koskaan aiemmin. Millainen jälki minusta jää? Onko elämälläni ollut merkitystä? Mitä on elämäni tästä eteenpäin? Kuinka paljon ja millaista aikaa on jäljellä?

Me tarvitsemme toisiamme. Piipahtamaan, pysähtymään ja olemaan läsnä, silloinkin ja erityisesti silloin, kun elämä alkaa meitä riisua. Moni pelkää turhaan, ettei osaa. Entäpä jos se riittää, että on niin kuin aina ennenkin? Älä odota seuraavaan elämään.

 

Piia Nurhonen
perheneuvoja,
psykoterapeutti
piia.nurhonen@evl.fi

 

Kolumni: Auttamisen himon riivaamat

Mietin monesti muutamia tahoja festareilla. Yksi porukka minua jaksaa ihmetyttää. Ne tyypit, jotka kulkevat ympäriinsä oranssilla Saappaan logolla varustettuina, kohtaavat ihmisiä, keskustelevat, kuuntelevat ja auttavat.

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen mies hymyilee kameraan päin.Nuori mies astelee vähän horjuvin, määrätietoisin askelin kohti musta-oranssia telttaa. ”V***u, mitäs porukkaa te ootte?” Jaaha, miten tuohon nyt vastaisi? Sitten yllättäen löytyy fiksu ja järkevästi ajatteleva minä – kerron, ketä ollaan ja millä asialla. Saappaan porukoita. Ja juuri sinua ja muitakin varten.

Keskustelu lähtee hyvin rullaamaan. Nuori mies saa vettä ja kiittelee. On kuulemma hyvä saada välillä vettäkin. Niinpä – siitä ollaan samaa mieltä. Ei meillä mitään erityisiä erimielisyyden aiheita oikeastaan olekaan.

Kerrotaan kaiken jutustelun keskellä myös, mitä tämä Saapas-homma oikein on. Jutellaan, kuunnellaan, autellaan ja ollaan vaan täällä läsnä, missä ihmisetkin ovat. Nuori mies kuuntelee ja sanoo taas voimasanan saattelemana: ”Te teette v***un hyvää hommaa, hyvä että olette täällä.” Taas tuntuu, että ollaan samaa mieltä.

Tuossa yksi kohtaaminen useammasta sadasta, joita Ilosaarirockin aikana on tullut saapaslaisille vastaan. Moni kohdattiin rokkialueen ulkopuolella, osa myös alueella. Osa kohdattiin kaupungilla ja kävi joku meitä kohtaamassa siellä musta-oranssilla teltallakin.

Mietin monesti muutamia tahoja festareilla. Festarikävijä, usein vähän maistelleena, on hyvä ja arvokas ihminen. Hyviä keskusteluja syntyi. Hienoja ihmisiä, hienoja ajatuksia. Apuakin joku tarvitsi ja autoimmehan me. Oli muitakin upeita ihmisiä: järkkäreitä, jotka tekivät työnsä hienosti. Ei vain komennellen vaan myös auttaen ja ohjaten. SPR:n ihmiset tekivät oman tärkeän hommansa. Tapahtuman järjestäjillä on hieno tapa toteuttaa festarit, poliisi ja pelastuslaitos olivat upeiden ihmisten välityksellä läsnä. Siinä muutama taho, jotka tekivät festareista hyvän ja turvallisen, unohtamatta vapaaehtoisia ihmisiä eri toiminnoissa.

Yksi porukka kaikkien muiden tärkeiden ihmisten rinnalla jaksaa minua ihmetyttää. Ne tyypit, jotka kulkevat ympäriinsä oranssilla Saappaan logolla varustettuina, kohtaavat ihmisiä, keskustelevat, kuuntelevat ja auttavat. Jaksavat väsyneenäkin tehdä hyvää. Eivätkä tästä mitään näkyvää korvausta saa. Parikymmentä saapaslaista eri puolilta Suomea. Miten ne jaksavatkin? Valvovat yönsä, että toisilla olisi turvallista ja että kenellekään ei kävisi huonosti. Kaheleita lienevät, kun noin toimivat?

Sitten muistan: nämä ihmiset, Saappaan vapaaehtoiset, ovat auttamisen himon riivaamia ihmisiä. Toivottavasti tämä ihmistyyppi ei koskaan katoa.

 

Matti Nevalainen
erityisnuorisotyönohjaaja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
matti.nevalainen@evl.fi

 

Ystäviä, tekemistä ja virkistystä kesään

Seurakunnat tarjoavat ikäihmisille monenlaista tekemistä ja kokemista kesän aikana. Yksi kohtaamispaikoista on 30 vuotta täyttävä Ystävänkammari Kontiolahdella.

Seurakunnat tarjoavat ikäihmisille monenlaista tekemistä ja kokemista kesän aikana. Yksi kohtaamispaikoista on 30 vuotta täyttävä Ystävänkammari Kontiolahdella.

Kaksi naista seisoo kahvipöydän äärellä.
Pirkko Jokinen (vas.) ja Hilkka Surakka ovat Kontiolahden seurakunnan vapaaehtoistoiminnan keskuspaikan Ystävänkammarin pitkäaikaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Juhlavuotta viettävä Ystävänkammari on avoinna kesä- ja elokuussa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10–14. Heinäkuussa tila on suljettu. Kuva: Tea Ikonen.

Kesä on täynnä puuhaa, kun malttaa lähteä liikkeelle. Joensuun alueen seurakunnat järjestävät kesän aikana muun muassa ikäihmisille suunnattuja retkiä, virkistyspäiviä ja kahviloita.

– Monille on hyvin tärkeää, että saa tulla yhteen ja tavata toisia ihmisiä myös kesäaikana. Kaikilla ei ole läheisiä ja sukulaisia, jotka tulisivat vierailemaan kesällä. Yksin ei tarvitse kotiin jäädä. Meille saa tulla, toteaa diakoni Pauliina Martikainen Joensuun seurakunnasta.

Toimintaa suunnitellessa pyritään yhteisöllisyyteen.

– Tapahtumissa olisi mahdollisuus kohdata toisia ihmisiä ja jakaa ajatuksia. Kesätoiminnoilla mahdollistetaan myös vaihtelua ja iloa arkeen, Martikainen sanoo.

Maaseudulla haasteena pitkät välimatkat

Kaikki eivät kaipaa järjestettyä ohjelmaa. Vaara-Karjalan seurakunnan diakoni Taru Keinäsen kokemuksen mukaan monet virkeämmät eläkeläiset varsinkin maaseudulla ovat kesäaikaan kiireisiä.

– Enemmän on huoli heistä, jotka eivät osallistu. Varmasti on paljon vanhuksia, jotka haluaisivat tulla mutta ovat kotinsa vankina, Keinänen toteaa.

Maalaisseurakunnassa ikäihmisille järjestettyyn toimintaan tuovat haastetta pitkät välimatkat.

– Meillä on yhdeksänkymppisiä vanhuksia, jotka asuvat edelleen omakotitaloissa kaukana kyläkeskuksista. He ovat toisten ihmisten kyytien armoilla.

Jos avun tarvetta ilmenee, rohkaisee Keinänen ottamaan yhteyttä oman alueen diakoneihin.

– Voidaan katsoa yhdessä, mistä lähdetään apua hakemaan.

Ystävänkammari on kaiken kansan kohtaamispaikka Kontiolahdella

Kontiolahdella seuraa löytyy Ystävänkammarista, joka on kaiken kansan kohtaamispaikka kunnan keskustassa. Yksi kahviotoiminnan vastuuhenkilöistä on Hilkka Surakka, joka kaipasi eläkkeelle jäännin jälkeen jotain uutta työelämän tilalle. Hän tuli mukaan Ystävänkammarin toimintaan vuonna 1997.

– Olin tottunut tekemään vapaaehtoistyötä. Ystävänkammarista tuli uusi sosiaalinen yhteisö, jolla on ollut minulle iso merkitys, Surakka kertoo.

Myös toinen Ystävänkammarin pitkäaikainen vastuunkantaja Pirkko Jokinen kertoo olleensa jo työuransa aikana aktiivinen vapaaehtoistoimija.

– Kun jäin eläkkeelle vuonna 2008, tulin heti syksyllä mukaan Ystävänkammarin toimintaan, ja se veti mukanaan.

Turvallinen ilmapiiri

Tänä vuonna 30 vuotta täyttävän Ystävänkammarin toiminta-ajatus on tarjota paikka, jossa voi turvallisessa ilmapiirissä vaihtaa ajatuksia ja tulla viettämään aikaa yhdessä.

Tiloja käyttävät eri vapaaehtoisjärjestöt, ja Ystävänkammarissa vierailee seurakunnan työntekijöitä tai ulkopuolisten järjestöjen edustajia puhumassa eri aiheista. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Martat, eläkejärjestöt ja yksityiset henkilöt.

Kahvilakävijöitä on vuosittain noin 2400, ja vuosien varrella toimintaa on pyörittänyt kaikkiaan noin 100 vapaaehtoista. Moni heistä on ollut mukana niin pitkään kuin omat voimat ovat riittäneet.

– Kahvin kaatajana toimii työllistetty apuemäntä työparinaan päivystävä vapaaehtoinen. Tällä hetkellä päivystäjien ringissä on 25 nimeä, kertoo Kontiolahden seurakunnan diakoniatyöntekijä Sanna Mutikainen.


Tea Ikonen

 

Kesäohjelmaa ikäihmisille

– Retkiä: Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnat järjestävät kaksi eläkeläisten retkipäivää Vaivioon. Vaara-Karjalan seurakunnasta tehdään retki rovastikunnallisille näkövammaisten kesäpäiville Kontiolahdelle yhdessä Tuupovaaran näkövammaisten kerhon kanssa.

– Tapahtumia: Joensuun seurakunta järjestää senioreiden toiminta- ja virkistyspäiviä. Vaara-Karjalan seurakunta järjestää Koveron runoriihellä kaikille avoimet naisten illan ja Yhteisvastuu-illan.

– Kesäkahveja Joensuun seurakuntakeskuksen yläsalissa, Rantakylän kirkon pihalla ja Utransaaren kodalla. Kerran kuussa kahvit myös Pyhäselän seurakunnan Kohtaamisten kirpputori-kahvilassa.

– Musiikkia: Yhteislaulua Rantakylän kirkkopihassa sekä iltamusiikkikonsertteja Joensuun ja Utran kirkoissa.

Katso tarkemmat tiedot Joensuun seurakuntien tapahtumakalenterista.

 

Takarivejä: Mitä jätkä?

”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua?

Tämä oli tervehdys, kun erään kerran avasin Siilaisen paloaseman oven. Työpaikkapappi tuli taloon, olemaan ihminen ihmiselle hetkeksi aikaa keskelle työpaikan arkea, haistelemaan fiiliksiä, haahuilemaan käytävillä, kyselemään kuulumisia ja istumaan alas kahvikupin äärelle. Maski tiukasti kasvoilla ja kädet desinfioituina, oireettomana ja mahdollisuuksien mukaan turvavälit säilyttäen – kulloisiakin rajoituksia kunnioittaen. Välillä kohtaaminen on ollut mahdollista vain ruudun takaa, uskoa, toivoa ja rakkautta toinen toisiimme luoden, niitä toisissamme vahvistaen – mikäli ja missä se vain on mahdollista.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja tämän aseman arki rullaa omia ratojaan, muutoksiin sopeudutaan ja toimintoja sopeutetaan, kun ei muutakaan voida. Kahvihuoneita on monia, tunnelmia ja tunneilmastoja vielä moninaisempia, ihmisiä – meitä on joka lähtöön. Kaikki tärkeitä, jokainen arvokas ja ainutlaatuinen. Jokaisella tärkeä tarina kerrottavanaan, jokaiselta opittavaa.

Halli on täynnä kenkiä ambulanssien ja paloautojen vierellä. Varusteita huolletaan, kahvia keitetään, eväitä lämmitetään, hurtti huumori lentää. Työyhteisöstä ajan rajan toiselle puolelle poistuneet ovat kuvissa kahvihuoneiden hyllyn päällä – mukana aseman arjessa hekin, muistettuina, osana perhettä. Myös heidät esitellään työpaikkapapille, tarinat kerrotaan. Kyyneleet nousevat silmäkulmaan monesti kunnioituksesta, kun mietin, että täältä lähdetään lujaa ja täällä ollaan valmiudessa, jos minulle tai minunkin läheiselleni tapahtuu jotain äkillistä ja järkyttävää.

”Turvaamme arkeasi” on yksi pelastuslaitoksen slogan. Ja niin nämä arjen sankarit tekevät. Kuka turvaa arjen turvaajan arjen? Mistä rauha sisimpään, jos mieli jää kytemään palon jo sammuttua? Miten hän, joka työssään näkee paljon inhimillistä kärsimystä, ottaa oikeuden päästä itse ehjänä kotiin – palvellakseen taas seuraavassa vuorossa? Keinot ovat moninaiset – omalle palveluspaikalleen kutsuttu työpaikkapappi on yksi pelastuslaitoksen psykososiaalisen tuen antaja. Miten se tapahtuu, mitä tehtävästäni runsaan vuoden kokemuksella ymmärrän?

– Tarjolla vaan ei tyrkyllä, opasti seuraajaansa yhdessä tärkeässä kirkon selektiivityössä, kisapappina pitkään palvellut ja nyt jo edesmennyt Göran Hellberg. Menet sinne ja olet ihminen ihmiselle, löydät tiesi kyllä sinne minne pitää, ohjeisti Pirkanmaan pelastuslaitoksen työpaikkapappi Antero Niemi. Suomen palopäällystöliiton järjestämässä koulutuksessa opin, että pyrkimyksen ymmärtää tulee olla suurempaa kuin pyrkimyksen auttaa. Yksi iso voimavara löytyy omista käsistä. Ristiin liitetyt kädet antavat taustatukea etulinjassa työskenteleville – hälytysajoneuvon sireenien ääni on nykyään minulle ja monelle muullekin kanssakristitylle rukouskutsu.

Mitä jätkä? En tiedä oliko tämä Jeesuksen tapa lähestyä ihmisiä, olisi voinut olla. Muutamalla arkisella sanalla sydämeen ja sieluun asti käyvä ilmaisu: sinä kuulut porukkaan, olen kiinnostunut siitä, miten sinä voit – olet tänne tervetullut. Pappi oppi siinä ovenkahvassa roikkuessa uutta elämästä ja taas ilmaantuivat silmäkulmaan kunnioituksen kyyneleet.

Godspeed kaikki sotealan ammattilaiset etulinjassa, voimaa ja valoa! Kiitos Siun sote, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, on iso kunnia saada palvella juuri tällä asemapaikalla.

Sanna Kauppinen
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta

Takarivejä on Joensuun seurakuntayhtymän yhteiskuntatyön tiimin palsta. Takarivejä julkaistaan neljä kertaa vuodessa.