helmikuu 2023 – Kirkkotie

Sanoissa soivat usko, toivo ja rakkaus

Nauru helähtää usein, kun kirjailija Anna-Mari Kaskinen kertoo työstään. Runoissa, lauluissa, virsissä, musikaaleissa, näytelmissä ja muissa teksteissään hän on toivon välittäjä.

Nauru helähtää usein, kun kirjailija Anna-Mari Kaskinen kertoo työstään. Runoissa, lauluissa, virsissä, musikaaleissa, näytelmissä ja muissa teksteissään hän on toivon välittäjä. Laaja ja monipuolinen tuotanto saa nyt julkista tunnustusta.

Tummatukkainen, hymyilevä nainen seisoo ikkunan edessä. — Kääntäessään tekstiä Anna-Mari Kaskinen pyrkii kunnioittamaan alkuperäistekstin kirjoittajan ideaa. – Mutta väkisinkin voi joutua siirtämään jonkin ajatuksen eri paikkaan kuin alkuperäisessä tekstissä. Mutta kun saa tekstin toimimaan ja sanat soljumaan, siitä tulee iloinen mieli. Kuva: Hannu Jukola

Marraskuussa Anna-Mari Kaskiselle ojennettiin Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuspalkinto. Joulun alla uutisoitiin vuoden 2022 Kirkon kulttuuripalkinnosta, joka myönnettiin Kaskiselle hänen elämäntyöstään.

Kirjailija kiittää iloisena onnitteluista.

– On hienoa, jos oma työ on tuonut iloa ihmisille. Elämäntyö tosin kuulostaa kovin juhlalliselta. Sitähän tekee aina yhden työn kerrallaan, Anna-Mari Kaskinen hymyilee.

– Eikä elämäntyötä tehdä yksin. Omaan työhöni liittyy paljon ihmisiä, jotka on johdatettu elämääni, joilta olen oppinut ja joista olen kiitollinen. Monia teitä on avautunut yllättäen, ja niitä on lähdetty kulkemaan.

Kaskinen on vaikuttanut kirkon toimintamuotoihin ja jumalanpalvelusten kehittämiseen myös monissa työryhmissä ja projekteissa. Kirjoittaminen on kuitenkin luontevin ilmaisukeino.

– Jo alaluokkien ainekirjoitustunneilla tein mielikuvitusaiheista niin pitkiä aineita, ettei minun tarvinnut kirjoittaa niitä mustekynällä puhtaaksi. Työn myötä kirjoittamisesta on tullut myös keino selvittää, mitä asioista ajattelen.

– Sanat ovat tuttuja työkalujani. Kun olen esimerkiksi tehnyt paljon lauluja, päässäni on ikään kuin riimivarasto. Voin pohtia, mikä sana eri vaihtoehdoista sopisi ääniasultaan ja tavumäärältään kyseiseen kohtaan. Kirjoittaessa ei tarvitse lähteä aina alusta, ja se helpottaa tekstin syntymistä. Silti jokainen tehtävä on erilainen, ei rutiinityötä.

Uusien laulujen tekijäksi

Yksi keskeisiä henkilöitä kirjailijan tiellä on ollut muusikko ja säveltäjä Pekka Simojoki, jonka kanssa Kaskisesta tuli lauluntekijä.

– Opiskeluaikana 1970-luvun lopulla toimimme kansainvälisessä seurakunnassa Helsingissä. Pekka oli lähetystyöntekijöiden lapsena ollut Afrikassa, ja hänellä oli paljon sävellyksiä. Minulla taas oli paljon runotekstejä, jotka olivat syntyneet kahden lukiovuoden kokemuksista Kanadassa.

– Ensimmäinen yhteinen laulumme oli Herra, kädelläsi. Sen synty oli ihme: huomasimme, että Pekan valmis sävel ja minun runoni sopivatkin yhteen!

Herra, kädelläsi tuli mukaan Simojoen ja Kaskisen Afrikkalaiseen gospelmessuun, jonka Suomen Lähetysseura tilasi nuorilta tekijöiltä vuoden 1981 Lähetysjuhlille. Laulusta on tullut suosikki, jota lauletaan niin kasteessa kuin hautajaisissa.

– Aloitimme Pekan kanssa hyvään aikaan. Emme osanneet pelätä haasteita, jotka olivat taitojamme isompia, ja tekemällä opimme. Meihin nuoriin tekijöihin luotettiin ja meidän lauluille oli käyttöä. Lähetysseura tilasi monia töitä. Gospelmessun jälkeen tuli Liekit-musikaali, tunnuslauluja, musiikkidraamoja.

– Tärkeä oli myös levy-yhtiö Finngospel. Sen vetäjä Jan-Erik Lindqvist otti ennakkoluulottomasti kustannettavaksi töitämme, jo Afrikkalaisen gospelmessun, vaikkei ollut kuullut vielä säveltäkään.

– Monet laulumme, joita on eri laulukirjoissa, ovat tulleet ihmisille tutuiksi juuri äänitteiltä.

Yhteistyö Pekka Simojoen kanssa jatkuu, ja uusia lauluja on syntynyt myös monen muun säveltäjän kuten Petri Laaksosen, Jukka Salmisen ja Jaakko Löytyn kanssa.

Virrentekijän asenne

Toinen merkittävä henkilö Anna-Mari Kaskisen työssä on ollut runoilija Anna-Maija Raittila.

– Opiskeluaikana olin mukana Kansan Raamattuseuran opiskelijatoiminnassa, ja kerran ajattelin pyytää Raittilaa iltamme vieraaksi. Afrikkalainen gospelmessun levytys oli ilmestynyt, ja kun soitin hänelle, hän tunnisti minut messun tekstien tekijäksi ja pyysi kirjoittamaan lasten ja nuorten virsiä tulevaan virsikirjaan.

– Vein hänelle tekstejäni, joista Herra, kädelläsi valittiin jo valmiina mukaan (517).

– Sain myös tehtäväksi kirjoittaa isänmaan virren nuorille (581 Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan) ja laulun lapselle, joka syystä tai toisesta elää ilman isää. Jälkimmäinen, Taivaan Isä suojan antaa, ei mennyt heti läpi virsikirjakomiteassa, mutta kirkolliskokouksessa se otettiin mukaan (virsi 503).

– Tämäkin laulu muuten syntyi valmiista tekstistäni ja Pekka Simojoen valmiista sävelmästä, Kaskinen hymyilee.

Virsikirjaan päätyi lopulta seitsemän Kaskisen kirjoittamaa virttä. Viisi niistä on Simojoen sävellyksiä.

Anna-Maija Raittila antoi nuorelle kirjoittajalle kaksi tärkeää ohjetta.

– Hän opetti minulle virrentekijän asenteen: tekijän taitojen pitää jäädä tekstissä taka-alalle, tehtävä on suurempi kuin mitä itse olet.

– Hän myös kehotti käyttämään kirjakieltä, mikä oli virsikirjakomiteankin linjaus. Olin lukenut suomalaisia klassikkorunoilijoita ja käytin sanalyhenteitä, mutta sen jälkeen olen neuvoa noudattanut. Vaikka välillä olisi helpompi lyhentää sanoja, selkeä kieli selkeyttää ja myös vahvistaa laulun sanomaa. Kirjakieli sopii kaikille, ja tuskin sitä nuoretkaan vierastavat.

Kirjoittajana Raittila on ollut Kaskiselle tärkeä vaikuttaja.

– Hienoissa teksteissään hän viitoittaa suuntia, joihin kulkea, mutta kunnioittaa ihmisen omaa valintaa. Varsinkin hengellinen tie on niin herkkä alue, että sillä on syytä kulkea kunnioittaen.

Kääntämisen haasteet

Yhteistyö jatkui 2000-luvun vaihteessa Ruotsin kirkon virsikirjan suomentajina. Yli 500 virren monivuotisen käännösurakan tekivät Raittila, Kaskinen, Niilo Rauhala ja Pekka Kivekäs.

– Olin nuorin, muut silmissäni monumentaalisia hahmoja. Seurasin opiskelijan asenteella, miten he työskentelivät. Mietimme todella tarkkaan, miten sanat ja sävelet toimivat yhteen. Käännöksiä laulettiin aina uudestaan, ja kun jokin ei toiminut, sitä muokattiin. Kenelläkään ei ollut turhaa ylpeyttä, ettei omaa tekstiä voisi muuttaa.

Kokemukset käännöstyöstä olivat hyödyksi, kun 2010-luvulla omaan virsikirjaamme tehtiin lisävihkoa. Siihen tuli paljon kansainvälistä materiaalia, ja omien tekstien lisäksi Anna-Mari Kaskinen suomensi useita virsiä.

– Se oli innostavaa työtä. Virsikirja oli valmistunut 1986, ja kirkossa ja ihmisten hengellisyydessä oli tapahtunut muutoksia. Tarvittiin uudentyyppisiä virsiä.

– Lisävihkoon otettiin mukaan eri kieliä, joilla saman virren voi laulaa. Näitä on esimerkiksi irlantilainen virsi 979 Tulkoon tie sinua vastaan. Samoin mukaan tuli rakkaita lauluja, joita on vuosikymmeniä laulettu, kuten Maan korvessa (971).

– Tuntuu, että näitä virsiä käytetään aika paljon, ja siitä olen iloinen.

Kaskisen käännöstyötä on myös suosittu Kirkko olkoon niin kuin puu (949), jonka teksti ja keinuva sävel välittävät eteläamerikkalaista lämpöä.

– Se oli haaste mutta silti mukava kääntää.

– Haasteena oli saada teksti ja sen sisältö sopimaan sävelmään. Tutkin sekä espanjankielistä alkutekstiä että käännöstä englanniksi. Suomen kieli on erilainen ja siinä on pitempiä sanoja kuin muissa, esimerkiksi God, Dios – Jumala. Onneksi tree on puu!

– Kääntäessä pyrin kunnioittamaan alkuperäistekstin kirjoittajan ideaa, mutta väkisinkin voi joutua siirtämään jonkin ajatuksen eri paikkaan kuin alkuperäisessä tekstissä. Mutta kun saa tekstin toimimaan ja sanat soljumaan, siitä tulee iloinen mieli.

Virsien lisäksi Kaskinen on tehnyt virsikirjan liitteeksi runsaasti tekstejä jumalanpalvelusta ja kirkollisia toimituksia varten. Vaikkapa kasteeseen tai vihkimiseen löytyy numeroista 806–851 uusia lauluja tutuilla sävelmillä.

Laulutekstin pitää soida

Kaskisen laulut istuvat laulajan suuhun ja puhuvat suoraan sydämeen. Onko runon ja laulutekstin kirjoittamisessa eroa?

– Kun kirjoittaa laulua, sanojenkin olisi hyvä olla kuin musiikkia, soida sävelen kanssa luontevasti. Jos musiikissa on pitkä sävel, siihen pitää etsiä pitkä tavu. Virren tekemisessä kiinnitän erityistä huomiota laulettavuuteen ja siihen, miten sisältö avautuu kuulijalle.

– Korona-aikana kirjoitin kirkkovuoden pyhäpäivien messuja varten lauluja, jotka espoolainen kanttori Anna-Liisa Haunio sävelsi. Nämä Voimalaulut on julkaistu laulukirjana ja valikoima niitä myös levynä. Niitä varten tutkin kunkin pyhän tekstiä Raamatusta. Oma näkökulma on hyvä olla, mutta kunnioittaen sitä, missä yhteydessä laulutekstiä tullaan käyttämään.

– Musikaalien lauluissa on enemmän vapauksia, koska tekstiä mietitään tietyn henkilön kautta. Lastenlauluissa taas voin leikitellä sanoilla ja riimeillä.

Lapset ovat tärkeitä

Neljän lapsen äitinä Anna-Mari Kaskinen on kokenut, miten lapsille suunnattua ohjelmaa ja messuja lauluineen tarvitaan.

– Vaikka ihanne on, että kaikenikäiset ovat yhdessä, olisi hyvä järjestää myös tilanteita, jossa kaikki on järjestetty lapsia varten, on katsottavaa ja tekemistä.

Tähän tarpeeseen syntyi 1990-luvulla lasten jumalanpalvelus Mukulamessu, joka suunniteltiin yhdessä perheiden kanssa ja kuunneltiin lasten toivetta, että messussa saisi myös liikkua. Suurimman osan lauluista sävelsi Petri Laaksonen. Messun laulut ovat tulleet tutuiksi, ja Kaskisen ja Jukka Salmisen laulu Rukous on silta löytyy myös virsikirjan lisävihosta (931).

Lasten ja kristillisen kasvatuksen asialla Anna-Mari Kaskinen on myös Lohjan Vivamossa, Kansan Raamattuseuran kurssikeskuksessa. Uusia näytelmiä Raamatun kertomusten pohjalta syntyy Vivamon Raamattukylän teatteriyhteisölle ja Lastenkylään, jonka Kaskinen perusti toimiessaan pari vuotta keskuksen johtajana.

– Lastenkylässä katsotaan näytelmä, kuljetaan luontopolulla, käydään mummolassa ja nikkaroidaan vaarin verstaalla. Siellä on myös kaunis pieni Pyhän Lapsen kirkko. Tervetuloa käymään!

Tämän hetken maailmantilanne on raskas niin lapsille kuin aikuisille, mutta Anna-Mari Kaskinen muistuttaa toivosta.

– Sota on avoin haava. Vaikka kirjoittaisi hyvin vaikeista ja kipeistä asioista, mukana pitää olla toivo, johon tarttua. Ei elämästä pidä tehdä kauniimpaa kuin se on, mutta hyvyyden voima, joka kohtaa todellisuutemme, on aina olemassa, hän sanoo virteen 600 viitaten.

– Toivottomuuteen ei pidä vaipua myöskään, jos kristillisen sanoman näkyvyys kouluissa vähenee. Kirkoilla on vapaus toimia ja kertoa viestiään. Meillä on hienoja kirkkoja – tehdään niihin niin laadukasta toimintaa, että ihmiset jonottavat osallistumaan.

Outi Viitasalo

Anna-Mari Kaskinen

Kirjailija, runoilija, sanoittaja, käsikirjoittaja
Julkaissut kymmeniä runokirjoja, rukouskirjoja, lastenkirjoja ja muita kokoelmia
Lauluja useissa laulukirjoissa
Messuja, musikaaleja ja musiikkidraamoja, näytelmiä
Lastenmaa-lehden päätoimittaja
Neljä kautta kirkolliskokousedustajana
Asunut perheineen yhteensä kuusi vuotta Australiassa
Opiskeluaikana asui Aaro Hellaakosken lesken Lempi Hellaakosken luona

5xmielessä: Mobiilisovellus auttaa Annea saamaan apua

Itsekseen vuokrayksiössä asuva Anne Sormunen tarvitsee apua monissa asioissa. Hän kokee, että kaupungissa avun pyytäminen ja antaminen ei ole kovin luontevaa, mutta tilannetta on helpottanut netistä löytynyt naapuriapusovellus.

Silmälasipäinen, ruskeatukkainen nainen istuu sohvalla. — Anne Sormunen ei uskaltaisi tai kehtaisi pyytää apua vieraalta ihmiseltä, mutta mobiilisovelluksen kautta hän voi pyytää sitä turvallisesti. – On ihanaa, että on hyväsydämisiä ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Se helpottaa avun tarvitsijoita, ja luulisi, että auttajillekin tulee hyvä mieli, Anne toteaa. Kuva: Tea Ikonen

AVUNTARVE. Asun itsekseni vuokrayksiössä Joensuun keskustassa. Tarvitsen apua monissa asioissa, ja luonani käy henkilökohtainen avustaja 2–3 päivänä viikossa. Hän auttaa minua muun muassa kotitöissä, asioiden hoitamisessa ja uimahallissa käymisessä.
COMMU. Jokunen vuosi sitten huomasin netissä mainoksen Commu-sovelluksesta. Se on maksuton mobiilisovellus, jonka kautta voi pyytää ja saada naapuriapua lähialueella. Minua kiinnostaa kaikki uusi ja erikoinen, ja tartuin siihen heti. Olin jo vuosia toivonut, että jotakin sen kaltaista tulisi. Yksinään asuva ihminen, jolla ei ole ketään, keneltä pyytää apua, saa apua sovelluksen kautta. En uskaltaisi tai kehtaisi pyytää vieraalta ihmiseltä apua, mutta sovelluksen kautta sitä voi pyytää turvallisesti.
ILO. Olen saanut paljon apua muilta. Esimerkiksi yksi nuori mies kävi korjaamassa kiikkutuolini. Yksi rouva kävi auttamassa minua kerran siivouksessa, kun minulla ei ollut sillä hetkellä avustajaa. On ihanaa, että on hyväsydämisiä ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Se helpottaa avun tarvitsijoita, ja luulisi, että auttajillekin tulee hyvä mieli.
AVUNANTO. Pyrin mahdollisuuksien mukaan antamaan pienimuotoista apua muillekin. Olin esimerkiksi hiljattain messussa, jossa autoin erään mummon istuimesta ylös, kun lähdettiin ehtoolliselle. Kerran eräs brasilialaisnainen halusi Commussa keskusteluapua suomalaiselta, ja vastasin siihen. Voisin kertoa mielelläni ulkomaalaisille Suomesta, mutta en osaa vieraita kieliä. Jos toinen osaisi edes vähän suomea, voisi käyttää apuna Google-kääntäjää. Se on kyllä hyvä apu.
NAAPURIAPU. Koen, että täällä kaupungissa ei ole kovin luontevaa antaa ja saada naapuriapua, vaikka ihmiset auttavat nykyään toisiaan enemmän kuin aikaisemmin. Sitä pitää vähän etsiä. Paljon on esimerkiksi sellaisia, jotka tarvitsisivat kyytiä. Jos joku on menossa johonkin tilaisuuteen, olisi hienoa, että hän voisi ilmoittaa, jos kyytiin sopisi muitakin.

Tea Ikonen

Roskat oikeaan kierrätysastiaan

Retket lähiluontoon, kierrätys- ja luonnonmateriaalien hyödyntäminen askartelussa ja kierrätyksen opettelu ovat osa seurakuntien ympäristökasvatusta.

Retket lähiluontoon, kierrätys- ja luonnonmateriaalien hyödyntäminen askartelussa ja kierrätyksen opettelu ovat osa seurakuntien ympäristökasvatusta.

Kolme pientä kerholaista ohjaajansa seurassa. — Kontiolahden seurakunnan varhaiskasvatuksenohjaaja Virpi Malvalehdon mukaan lapset osaavat esittää usein hyviä kysymyksiä luonnosta ja ympäristöstä. Kuvassa Malvalehdon kanssa Aino Laakkonen (vas.), Hilda Niemeläinen ja Tauno Hiltunen. Kuva: Tea Ikonen

Varhaiskasvatuksen työntekijät auttavat suksia päiväkerholaisten jalkaan Kontiolahden seurakuntatalon takapihalla helmikuisena maanantaina. Ulkona ja luonnossa oleminen on varhaiskasvatuksenohjaaja Virpi Malvalehdon mukaan osa seurakunnan ympäristökasvatusta. Siihen Kontiolahden seurakunnalle tarjoavat hyvät puitteet lähimaasto ja Hirvirannan leirikeskus.

– Leirikeskus on ympäristökasvatuksen kannalta huippupaikka, jossa on paljon tutkailtavaa lasten kanssa. Tällainen ympäristö ruokkii ympäristöystävällistä toimintaa, Malvalehto kertoo.

Ympäristön huomioiminen näkyy seurakunnan varhaiskasvatuksessa myös muun muassa kierrätys- ja luonnonmateriaalien hyödyntämisenä askartelussa. Lisäksi lasten kanssa opiskellaan, mikä roska tulee mihinkin kierrätysastiaan.

– Lapsilta tulee luontoon liittyen tosi hyviä kysymyksiä, joita sitten yhdessä pohditaan. Vanhemmat ovat nykyään aika valveutuneita, ja lapsilla on hyvä pohja ympäristöystävälliseen toimintaan, Malvalehto arvioi.

Nuorilla on paljon tietoa, mutta kulutuskulttuuri on iso haaste

Joensuun ev.lut. seurakunnissa huomioidaan ympäristöasiat kasvatuksessa erityisesti kierrätyksen ja jätteiden lajittelun kautta.

– Toimintaa suunnitellaan mahdollisimman tarkasti siten, että käytetään jo olemassa olevia materiaaleja ja elintarvikkeita. Mahdollisuuksien mukaan käytössä on myös luonnonmateriaaleja. Rippileireillä meillä on yhtenä päivänä kasvisruokapäivä, kertoo nuorisotyönohjaaja Eeva-Riitta Arffman Pyhäselän seurakunnasta.

Arffmanin mukaan koululaisilla ja nuorilla on paljon tietoa muun muassa kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista, mutta toisaalta tieto ei aina näy teoissa.

– Yksi iso haaste on varmasti kulutuskulttuuri, jossa elämme. Yhä nuoremmat lapset alkavat jo vertailla itseä toisiin. On paineita siitä, että pitää olla merkkivaatteita, uusi puhelin ja tämän hetken suosituimmat lelut.

Ympäristödiplomi vaikuttaa seurakunnissa kaikkeen

Ympäristökasvatus on yksi arviointikohteista, kun seurakunta hakee itselleen Kirkon ympäristödiplomia. Kontiolahden seurakunnalle diplomi myönnettiin viime vuoden lokakuussa, ja Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymällä diplomi on ollut vuodesta 2010. Ympäristödiplomi vaikuttaa muun muassa seurakuntien energiankäyttöön, kiinteistöjen remontointiin, metsänhoitoon sekä ekologisten puhdistusaineiden, Reilun kaupan hyödykkeiden ja lähituotteiden valintaan.

Kontiolahden seurakunnan kirkkoherra Jukka Reinikaisen mukaan luomisteologia velvoittaa kristittyjä toimimaan ympäristön hyväksi.

– Näemme luonnon monimuotoisuudessa, rikkaudessa ja kauneudessa Jumalan olemassaolon, ja sen kautta voimme ymmärtää enemmän Jumalasta ja itsestämme. Luonnon tuhoaminen on Jumalan tahdon rikkomista, Reinikainen toteaa.

Reinikaisen mielestä kirkon tehtävä on tuoda toivoa ilmastoahdistuksenkin keskelle.

– Voimme paljon vaikuttaa ja luoda uskoa tulevaisuuteen. Tehdään ympäristötekoja positiivisella asenteella eikä ahdisteta ihmisiä. Aikuisten tehtävä on ottaa vastuu maailmasta.

Tea Ikonen

Kirkon ympäristödiplomi

Kirkon oma ympäristöjärjestelmä, joka auttaa seurakuntia toteuttamaan ympäristövastuuta toiminnassaan.
Tukee kirkon energia- ja ilmastotavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
Myöntämiseen liittyvässä arvioinnissa käydään läpi muun muassa jätehuolto, siivous, leirikeskukset, toimistot, hautausmaat, metsänhoito ja ympäristökasvatus.
Voimassa viisi vuotta kerrallaan.

Kuuntelevina korvina kampuksella

Kampuspappi on läsnä ihmisten arjessa, työssä ja opiskelussa. Oppilaitosyhteistyötä on Joensuussa tehty jo 40 vuotta.

Kampuspappi on läsnä ihmisten arjessa, työssä ja opiskelussa. Oppilaitosyhteistyötä on Joensuussa tehty jo 40 vuotta.

Karelia- ammattikorkeakoulun kuva — Joensuussa muun muassa Karelia-ammattikorkeakoulussa on oma kampuspappi, jonka juttusille voivat tulla sekä opiskelijat että henkilökunta. Seurakuntien ja oppilaitosten yhteistyötä on tehty jo 40 vuoden ajan. Kuva: Karelia-ammattikorkeakoulu / Markkinointitoimisto Tovari

– Oppilaitospappi on toivon tuoja ja vahvistaja. Elämä voittaa ja asioilla on tapana järjestyä, Markku Fräntilä kuvailee. Hän on toiminut oppilaitospappina yli 13 vuotta.

Seurakuntayhtymällä on kaksi oppilaitos- eli kampuspappia. Markku Fräntilä palvelee Karelia-ammattikorkeakoulussa, ammattiopisto Riveriassa ja ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Tiina Belovin vastuulla ovat Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampus, Riverian Niittylahden koulutusyksikkö ja Joensuun konservatorio.

Yhteistyö rakentuu seurakuntien ja oppilaitosten välisille sopimuksille. Papit ovat kampuksilla kaikkia varten: opiskelijoiden pappi on samalla henkilökunnalle työpaikkapappi. Tiina Belov toimii myös työnohjaajana.

– Jatkuvat muutokset opiskelutavoissa ja henkilökunnan työnkuvassa näkyvät esimerkiksi työn eettisten perusteiden pohtimisena ja opiskelijoiden elämässä uupumuksena, Belov kuvailee. Hän on yli 30-vuotisella kampuspapin urallaan nähnyt erilaisten koulutuspoliittisten päätösten mukanaan tuomia muutoksia.

Papin kanssa voi puhua mistä vain

Kampuspapit koetaan tärkeinä juttukavereina.

– Papille voi tulla juttelemaan asiasta kuin asiasta, Riina Pääkkönen tiivistää monen opiskelijan ja työntekijän tuntemukset. Hän toimii koordinaattorina Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan SILLAT-hankkeessa, joka lisää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä yliopistolla.

Pääkkönen kertoo, että myös suorituskeskeisyys ja pärjääminen kuormittavat opiskelijoita. Opiskelijoiden yksinäisyys oli jo ennestään iso haaste, ja korona heitti vettä myllyyn.

– Koronavuodet siirsivät kohtaamisia yhä enemmän verkkoon. Ihmisten saaminen takaisin yhteiseen fyysiseen tilaan on ollut haasteellista. Etäyhteisöllisyys on kohtalainen korvike, mutta ei tietenkään korvaa tai ole millään tavalla yhteismitallinen face to face -kohtaamisten kanssa, Markku Fräntilä sanoo.

– Usko Jumalaan antaa edelleenkin elämälle merkityksen, ja kohtaamiset arjessa synnyttävät toivoa. Kristittyinä saamme palvella kukin omissa tehtävissämme, Fräntilä jatkaa.

Kampuspapit tarjoavat keskusteluapua vakaumuksesta riippumatta kaikille, jotka tarvitsevat kuuntelijaa ja rinnalla kulkijaa. Henkilökohtaista keskustelua varten on parasta kysyä aikaa sähköpostitse tai soittamalla.

Yhdessä pohditaan elämää

Kohtaamisen ja yhteisöllisyyden toimintakulttuuria rakennetaan yhteistyössä oppilaitosten hyvinvointi- ja kriisiryhmien sekä oppilaskuntien ja ainejärjestöjen kanssa. Riina Pääkkönen kertoo, että kampuspappi on ollut arvokas apu muun muassa tutorkoulutuksessa, kun on keskusteltu esimerkiksi tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta sekä päihteiden korostuneesta roolista opiskelijoiden vapaa-ajanvietossa.

Itä-Suomen yliopistossa läntistä teologiaa opiskeleva Anna Miettinen pitää paljon Männikköniemen kesäilloista, jotka ovat osa oppilaitosyhteistyön ohjelmaa.

– Niissä illoissa on joka kerta joku seurakunnan työntekijä mukana, joka kertoilee elämänpolustaan ja johdatuksesta. Tykkään kuunnella toisten elämäntarinoita ja sitä, miten he ovat mitäkin valintoja tehneet ja minne elämässänsä päätyneet.

Avulla ja tuella on iso merkitys

Sanomaa rakkaudesta, uskosta ja toivosta viestitään monin tavoin. Tiina Belov jakaa ajankohtaisen ilonaiheen:

– Olemme yhdessä diakoniatyön ja vapaaehtoisten kanssa toimittaneet Ukrainan sotatilanteesta tuleville nuorille yliopisto-opiskelijoille avustuskasseja, joissa on uudessa maassa ja uudessa kämpässä ensi päiville tarvittavat saniteetti-, keittiöväline- ja ruokatarvikkeet.

Karelia-ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva Markus Talikka arvostaa sitä, että kampuksella on tarjolla tilaisuus keskustella perimmäisistä kysymyksistä ja kuulla evankeliumi Jeesuksesta.

– Yhä pimenevässä maailmassa tämä on tärkeää niin opiskelijoille kuin kaikille muillekin ihmisille.

Hanna Pekkanen

Oppilaitosyhteistyö 40 vuotta

Juhla Joensuun seurakuntakeskuksessa ke 1.3. klo 17.30 alkaen.
Ohjelmassa mm. kahvit, tervehdysten vastaanotto ja Kirkkohallituksen asiantuntija Stiven Naatuksen juhlapuhe.
Ilta päättyy viikkomessuun, jossa saarnaa piispa Jari Jolkkonen. Messu alkaa klo 19.30.
Mahdolliset muistamiset Moottoripaja-toiminnan tukemiseen, tilille FI08 4786 0010 2275 79 viestillä ”Oppilaitosyhteistyö 40 v.”
Ilmoittaudu juhlaan ma 27.2. mennessä: tiina.belov@evl.fi tai markku.frantila@evl.fi

Diakoniatyöntekijän jokainen päivä on erilainen

Seurakunnan diakoniatyöntekijät kulkevat ihmisten rinnalla elämän vaikeissa tilanteissa. Diakonissa Minna Turunen Liperin seurakunnasta saa iloa työn monipuolisuudesta ja ihmisten auttamisesta.

Seurakunnan diakoniatyöntekijät kulkevat ihmisten rinnalla elämän vaikeissa tilanteissa. Diakonissa Minna Turunen Liperin seurakunnasta saa iloa työn monipuolisuudesta ja ihmisten auttamisesta.

Neljä nuorta istuu ringissä lattialla diakonin kanssa. — Diakonia-ammattikorkeakoulun sairaanhoitaja-diakonissakoulutus alkaa Joensuussa syksyllä 2023. Koulutus on verkkopainotteinen, ja lähipäivät toteutetaan Joensuun seurakuntien ja alueen oppilaitosten tiloissa. Uuteen koulutukseen haetaan kevään yhteishaussa 15.–30.3.2023. Kuva: Diakonia-ammattikorkeakoulu

Diakoniatyöntekijät auttavat usein ihmisiä, jotka eivät saa mistään muualta apua. Työssä kuljetaan toisen ihmisen rinnalla, joskus hyvinkin konkreettisesti. Diakonissa Minna Turunen tapaa ihmisiä usein kävelylenkin merkeissä. Se on jäänyt tavaksi korona-ajan jäljiltä.

– Luonto tekee hyvää meille kaikille. Puut humisevat. On lampia ja järviä, joiden äärelle voi pysähtyä. Se on tosi hoitavaa, Turunen pohtii.

Joskus keskustelukin on helpompaa kävelyllä kuin toimistossa, ja liikunta saattaa rauhoittaa mieltä.

– Ihmiset ovat aika ahdistuneita tällä hetkellä koronan, sodan ja taloudellisen kriisin vuoksi. Monilla on useita ongelmia samanaikaisesti, kuten vaikka taloushuolia, parisuhdekriisejä ja ehkä päihdeongelma tai terveysongelmia, Turunen kuvaa.

Moni apua hakeva on yksinäinen

Turunen työskentelee Liperin seurakunnassa erityisesti mielenterveys-, päihde- ja kriisityössä. Hän jakaa ruokakasseja, vetää päihde- ja mielenterveysryhmiä sekä tarjoaa keskusteluapua. Välillä ihmiset pyytävät häntä mukaan asioimaan viranomaisten kanssa.

– Ihmisillä on epäonnistumisen kokemuksia virallisesta asioimisesta, ja siihen halutaan tukihenkilö mukaan. Joskus sosiaalisten tilanteiden pelko voi olla niin suuri, että ihminen ei koe selviytyvänsä yksin, Turunen kertoo.

Moni apua hakeva on myös yksinäinen. Ystäviä, sukulaisia tai tuttaviakaan ei välttämättä ole enää elämässä. Tai jos läheisiä on, heitä ei haluta kuormittaa kaikilla omilla asioilla.

– Olemme ulkopuolinen taho ja meillä on vaitiolovelvollisuus. Ihmiset voivat luottaa siihen, että jutut eivät lähde leviämään kylille.

Työntekijäkin saa olla heikko

Opiskeltuaan ensin sairaanhoitajaksi Turunen jatkoi opintoja diakonissaksi. Ensimmäiset työvuotensa hän teki sairaanhoitajan töitä.

– Ajattelin, ettei minusta ole seurakuntatyöhön. Minulla oli ennakkoajatuksia, millainen seurakunnan työntekijän pitäisi olla. Ajattelin, että oma uskoni ei ole riittävä, Turunen muistelee.

Ensimmäinen työrupeama seurakunnassa sai kuitenkin Turusen mielen muuttumaan. Hän huomasi, että jokainen työntekijä on oma persoonansa ja joukkoon mahtuu erilaisia ihmisiä.

– Työntekijäkin saa olla heikko, ja voin edelleen etsiä ja löytää. Oma hengellisyyteni on vahvistunut työn myötä. Saan luottaa, että riitän sellaisena kuin olen ja että hengellisyydessä ei tulla koskaan valmiiksi. Se on matka.

Ei kahta samanlaista päivää

Seurakunnan diakoniatyö on monipuolista ja vaihtelevaa työtä. Tämä monipuolisuus ja työn merkityksellisyys sai Turusen aikanaan hakeutumaan alalle, eikä oma käsitys työstä ole muuttunut.

Vastaanottotyön ja kotikäyntien lisäksi päiviin mahtuu ryhmien tapaamisten suunnittelua ja yhteistyöpalavereita kunnan tai hyvinvointialueen ammattilaisten kanssa. Verkostosta löytyy voima ja tuki.

– Yksin tekeminen ei kanna hedelmää. Työn rikkaus on se, että on monenlaisia työkavereita eri verkostoissa, Turunen pohtii.

Kriisitilanteisiin täytyy pystyä reagoimaan välittömästi yhdessä sosiaalityöntekijöiden ja mielenterveyspalvelujen kanssa.

”Saan olla osa ihmisten selviytymistarinaa”

Minna Turusta kannattelee raamatunkohta, jonka hän sai diakonissaksi vihkimisen yhteydessä. Siinä kehotetaan kantamaan toisten taakkoja.

– Minulle tuo merkityksellisyyden tunteen, kun saan auttaa ja olla osa ihmisten selviytymistarinaa, Turunen sanoo.

Joskus kyse on siitä, että antaa toiselle ruokakassin. Joskus tärkeintä on keskustelu ja se, että ihminen saa purkaa mieltään. Keskustelun vaikutuksen huomaa, kun toisen ihmisen fyysinen olemus rentoutuu.

Merkityksellisyyden tunteet ja kokemus työn tärkeydestä luovat vahvan työn imun ja innostuksen. Sen kääntöpuolena on rajaamisen tärkeys.

– Kukaan ei voi tehdä töitä 24/7, vaikka miten tykkäisi työstään. Myös omasta itsestä täytyy pitää huolta. Ei voi auttaa muita, jos ei itse voi hyvin.

Hanna Moilanen

Sairaanhoitaja-diakonissoja aletaan kouluttaa Joensuussa

Seurakuntien diakoniatyöhön kaivataan lisää tekijöitä. Itä-Suomessa on havahduttu viime vuosina siihen, että eläkkeelle jäävien työntekijöiden tilalle on välillä haastavaa löytää uusia ammattilaisia.

Diakonia-ammattikorkeakoulun uusi koulutus- ja kehittämisyksikkö DiakHub Itä-Suomi pyrkii vastaamaan Itä-Suomen tilanteeseen. Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus alkaa Joensuussa syksyllä 2023. Uuteen koulutukseen haetaan kevään yhteishaussa 15.–30.3.2023.

Koulutus antaa kaksi pätevyyttä eli sen suoritettuaan voi työskennellä sairaanhoitajan tehtävissä ja kirkon diakoniatyössä.

DiakHub Itä-Suomen koulutukset ovat verkkopainotteisia monimuotokoulutuksia. Teoriaopinnot on mahdollista tehdä etänä verkon välityksellä. Käytäntö opitaan laadukkaasti lähiopetuksessa.

– Joensuussa lähiopetusta järjestetään alueen oppilaitosten ja Joensuun seurakuntien tiloissa. Esimerkiksi Vaivion kurssikeskus tarjoaa hyvät olosuhteet ryhmäytymiseen ja opintojen yhteiseen aloitukseen, kirkon alan lehtori Päivi Thitz sanoo.

Verkko-opintojen rinnalle tuodaan alueelliset pienryhmät, joissa opiskelijat, opettajat ja alan työntekijät kohtaavat.

Myös työnantajilla on mahdollisuus rakentaa hyviä suhteita tulevien ammattilaisten suuntaan esimerkiksi seurakuntaharjoittelujen aikana. Työyhteisöjen kehittämistarpeisiin voidaan vastata oppimistehtävillä, opinnäytetöillä ja kehittämishankkeilla.

Hanna Moilanen

Pääkirjoitus: Kenelle kellot soivat

Kellojen soitto on symbolinen ele, jolla osoitamme tukea Ukrainalle.

Kokonainen vuosi on kulunut siitä, kun heräsimme uutiseen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Rauhan kellot soivat silloin kirkoissa ympäri maata. Suomen evankelis-luterilaisten piispojen aloitteesta kellot tulevat soimaan jälleen sodan syttymisen vuosipäivänä 24. helmikuuta. Kellojen soitto on symbolinen ele, jolla osoitamme tukea Ukrainalle.

Rauhan kellot soivat meille kaikille, jotta pysähtyisimme ja muistaisimme. Kellojen äänessä voi kuulla kaikki ne tunteet, joita ihmiset sodan jaloissa ovat joutuneet kokemaan – pelon, surun ja menetetyn toivon. Kellojen äänessä voi kuulla myös jämäkän ja voimakkaan soinnin, joka nostaa rohkeuden pintaan ja taistelee väsymättä vääryyttä vastaan.

Kellot soivat meille kaikille, jotta huomaisimme, että emme ole yksin. Viime vuosi on osoittanut, miten äärimmäisen tärkeää on yhteen hiileen puhaltaminen. Kun toimimme yhdessä, voimme saada aikaan jotain paljon suurempaa kuin yksin. Kellojen ääni on myös tuttu ja turvallinen, se tuo meille lohtua ja valaa luottamusta tulevaisuuteen.

Kuulemme kellojen soiton, jotta auttaisimme. Avustustahtomme on ollut hyökkäyksen alusta saakka korkealla, ja moni on tehnyt vapaaehtoisena töitä ukrainalaisten hyväksi sekä maailmalla että meillä Suomessa. Ilman apua Ukrainassa ei pärjätä jatkossakaan. Yksi avustusjärjestöistä on Kirkon Ulkomaanapu, jonka työ ukrainalaisten hyväksi alkoi vuosi sitten hätäapuna.

Sittemmin Ukrainaan on perustettu oma maatoimisto, jonka tuella lapset ovat päässeet kouluun ja kerhoihin. Kirkon Ulkomaanapu yhteistyökumppaneineen tavoittaa EU:n rahoittamalla jättiprojektillaan vuoden 2023 aikana yhteensä 45 000 lasta. Osana projektia kunnostetaan sodan särkemiä kouluja, annetaan psykososiaalista tukea ja koulutetaan opettajia. Kirkon Ulkomaanapu tekee arvokasta tulevaisuuteen suuntautuvaa työtä.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
kirsi.taskinen@evl.fi

Sana: ”En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan”

Tasainen ja tylsä arki voikin lopulta olla parasta ja turvallisinta. Ja ehdottomasti riittävää!

Jos tuijottaisimme vain sosiaalisen median päivityksiä, voisi kuvitella, että elämme täydellisessä maailmassa. Terveellinen ruoka on aina kauniisti lautasella, koti aina viimeisen päälle sisustettuna ja siivottuna ja perheiden kokoontumiset yhtä juhlaa.

Aika harvoin kukaan kertoo sosiaalisessa mediassa tavallisesta arjesta, joka on toisinaan ehkä vähän tylsääkin, jopa yksitoikkoista. Varsinkaan siellä ei kerrota ylilyönneistä. Kuinka kahvikuppi lentää suuttumisen takia lattialle ja kahvit seinille tai kuinka tuli huudettua puolisolle ja kiukuteltua lapsille. Veikkaisin kuitenkin, että aika monessa kodissa ylilyönnit voivat olla tavallisempia kuin jatkuva kiiltokuvaelämä. Sukujuhlatkaan eivät aina oikeasti ole yhtä juhlaa. Ne voivat olla myös yhtä tuskaa.

Tasainen ja tylsä arki voikin lopulta olla parasta ja turvallisinta. Ja ehdottomasti riittävää! Sellaisen saavuttamiseksi on välillä pakko pysähtyä miettimään omia arvojaan, tekemisiään ja valintojaan. Riittääkö se tosiaankin vai haikailenko täydellisyyttä?

Minulla on sellainen koira, joka tulee heti työntämään kuononsa kainalooni, jos käyttäydyn poikkeavalla tavalla. Koirani reagoi kaikkiin tunnekuohuihini ja saa minut tasaantumaan. Koira laittaa minut välittömästi ymmärtämään omat heikkouteni ja vajavuuteni. Epätäydellisyyteni. Koirien omistajana on ollut pakko myös luopua aina siistin kodin ajatuksesta. Raparoiskeet ja hiekka ovat eteiseni seinillä ja lattioilla arkipäivää.

Olemme laskeutumassa paaston aikaan. Hiljennymme silloin miettimään ja katumaan oman elämämme puutteita ja ylilyöntejä. Raparoiskeet ovat väistämättä yltäneet myös omaan sydämeen. Tuhkakeskiviikon messussa otsaani piirretään tuhkaristi katumuksen merkiksi. Risti muistuttaa minua siitä, että minut on kasteessa otettu Jeesuksen yhteyteen, että syntisenä kelpaisin Jumalalle.

”Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan, perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan.
Ja kuitenkin, oi Herra, sun käsiis jäädä saan.”
– Vaellusvirsi

Taru Keinänen
diakoni
Vaara-Karjalan seurakunta

Kolumni: Varovasti varpahillaan vai vapaasti hengittäen?

Myönteinen tunneilmapiiri on kuin satama, josta käsin on turvallista kasvaa, ajatella, tuntea, oppia, olla vuorovaikutuksessa ja ratkaista ongelmia.

Vaalea pitkähiuksinen nainen katsoo kameraa kohti. Millaista kotona on silloin, kun sinun on helppo hengittää? Tunneilmapiiri rakentuu niistä tunteista ja tunteiden käsittelytavoista, joita esimerkiksi kodissa tai työyhteisössä on läsnä. Myönteisessä tunneilmapiirissä on hyvä olla. Myönteisiä tunteita herätellään, huomataan ja vaalitaan. Osataan myös hassutella, ja huumorin kukat kukkivat.

Toisaalta tilaa on kielteisillekin tunteille, mutta niitä ilmaistaan ennen kaikkea rakentavasti. Omia tunteita ei kaadeta muiden päälle rähjäämällä tai mykkäkoulun kautta muut huomiotta jättämällä. Aikuiset auttavat lapsia ja myös toinen toisiaan kestämään hankalia tunteita. Jokainen tarvitsee joskus kanssasäätelyä: ihmistä, joka ottaa rauhassa vastaan tunnekokemukseni, ajattelee sitä ja palauttaa viestin, että tunteen voi kestää.

Myönteinen tunneilmapiiri on kuin satama, josta käsin on turvallista kasvaa, ajatella, tuntea, oppia, olla vuorovaikutuksessa ja ratkaista ongelmia. Kodissa suurin vastuu siitä on aikuisilla. Erityisen tärkeää myönteinen tunneilmapiiri on lasten ja nuorten suotuisan kasvun kivijalkana.

Työelämässä organisaation ilmapiiri selittää joidenkin tutkimusten mukaan 20–30 prosenttia liiketuloksesta. Koululuokan tunneilmapiirillä on taas tutkitusti yhteys oppimistuloksiin. Sairaalamaailmasta eräs tutkimus kertoo hoitajien depressiivisen tunnelman lisänneen kuolleisuutta sydäntautiosastolla.

Tunnistatko sinä, millainen vaikutus sinun tunteillasi on ympärilläsi olevien ihmisten hyvinvointiin? Työssäni perheneuvojana kohtaan toisinaan ihmisiä, jotka ovat kotonaan varpaisillaan. Yhden pahasta olosta saattaa tulla kaikkien paha olo. Jos tunteet eivät saa rakentavia sanoja, ne tulevat tavalla tai toisella muiden kannettavaksi.

Erityisen raskas taakka tämä on lapsille. Joskus lapsen ylivirittyneisyys tai järjettömältä tuntuva toiminta on reagointia aikuisen tunteisiin. Osa lapsista voi kääntää tunteet sisäänsä ja kantaa niitä aikuisuuteen asti mukanaan, pysähtymättä ja tunnistamatta niitä. Eikä silloin ole ihme, jos on paha olla, itsellä ja läheisillä.

Varpaisillaan olon tarve alkaa vähentyä, kun löytyy keinoja tunnistaa ja käsitellä tunteita. Kielteisiä tunteita ei kannata painaa piiloon eikä myöskään räiskiä ympärille miten sattuu. Ne kannattaa kohdata ja kantaa vastuu omista tunteistaan. Jos se tuntuu liian vaikealta yksin, voi olla viisautta etsiä ammatillista apua. Avun pyytäminen ei ole heikkouden merkki, vaan todellisen vahvuuden. Kuinka vahva sinä haluat olla?

Piia Nurhonen
perheneuvoja,
psykoterapeutti
piia.nurhonen@evl.fi