Sana: ”Tapahtukoon sinun tahtosi!”

Neljäs joulupäivä, joulun ja uuden vuoden välissä, muistaa Jeesuksen perheen pakomatkaa Egyptiin. Samalla se muistuttaa aina läsnä olevasta epäoikeudenmukaisuudesta. Tätä neljättä joulupäivää on kutsuttu viattomien lasten päiväksi. He joutuvat kärsimään eniten silloin, kun asiat eivät ole hyvin. Pakomatkoja on olemassa edelleen.

Egyptin matkan syy oli Herodeksen lastenmurhat ja tarkoitus vaientaa Jeesus ennen kuin hän ehtisi edes aloittaa toimintaansa. Joskus tuntuu, että jokin yrittää tukahduttaa aina jonkin vireillä olevan hyvän. Oli siis aika pakata tavarat ja lähteä kohti uutta. Kaikki entinen sai jäädä taakse.

Nyt päivä on kaikille, jotka ovat syystä tai toisesta hankalassa elämäntilanteessa. Heille alkava uusi vuosi ei ole sellaista tulevaa aikaa, jolloin vain tehdään lupauksia paremmasta ja jokin pyhimyksen sädekehä pään yläpuolella saa hienoisen kirkastumisen.

Neljäs joulupäivä on kuitenkin sanomaltaan lohdullinen. Niin kuin Jumalan Poika säästyi Vapahtajan tehtävää varten, niin Jumala voi edelleen kääntää kaiken hyväksi. Tämä päivä on taitekohta kaikille, jotka ovat vanhan ja uuden välissä.

Silloin kun Jumala ryhtyy luomaan uutta, se yleensä pelottaa. Silloinhan tuttu ja turvallinen järkkyy. Muutosvastarinta on meissä voimakasta. Asetelma on sellainen, että Jumala luo uutta ja me tahtoisimme kuitenkin pitäytyä vanhassa. Jumala haluaa tarjota turvapaikan ja me tahdomme säilyttää eilisen vapautemme.

Pyramidien maassa kulkevat Maria ja Jeesus näkevät tilanteen ehkä yhtä aikaa tuskallisena ja vailla mahdollisuuksia, ja ehkä sittenkin sisimmässään he ovat luottavaisia. Maria pitää lasta sylissään ja jo nyt luottaa rukoukseen, jonka Jeesus tulee aikanaan opettamaan. Sen jossa pyydetään, että tapahtukoon sinun tahtosi.

Maria ja Joosef ottivat Jeesuksen mukaan, kuinkas muutenkaan? Hänen kanssaan voi edelleen lähteä kohti uutta. Hänen kanssaan on turvallista olla, kun vuosi vaihtuu uudeksi. Sehän on yksi tapa ajatella sitäkin, missä on paikkani tässä maailmassa ja mihin elämässäni asettuisin tai missä tulee olemaan minun kotini. Tärkeintä on se, että Jeesus on sielläkin mukana.

Markku Koistinen
vt. kirkkoherra
Enon seurakunta

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.