Joensuun seurakuntakeskuksella (Kirkkokatu 28) voi tammikuusta alkaen luovuttaa verta. Joensuun seurakunta on sopinut yhteistyöstä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa. Joensuun verenluovutustilaisuuksista vastaa Veripalvelun Kuopion yksikkö, jonka aluepäällikkönä toimii Paula Korhonen.

Suurin osa verenluovutusikäisistä suomalaisista sopii verenluovuttajiksi. Verenluovutus onnistuu Joensuun seurakuntakeskuksella tammikuusta alkaen kaksi kertaa kuukaudessa. Kuva: Jari Härkönen / SPR:n kuvapankki
– Jo useamman vuoden ajan olemme etsineet tiloja, jotka palvelisivat paremmin asiakaskuntaa. Tämä on hieno mahdollisuus yhteistyöhön, Korhonen toteaa.
Suomen Punainen Risti ja evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat myös valtakunnallisesti pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita.
Verenluovutusta jatkossa kahdesti kuussa seurakuntakeskuksella
Verenluovutus onnistuu seurakuntakeskuksella jatkossa pari kertaa kuussa. Ensimmäinen mahdollisuus on maanantaina 9. tammikuuta iltapäivällä. Kuopion yksiköstä tulee paikan päälle henkilökuntaa, joka vastaa turvallisesta ja sujuvasta asiakaspalvelusta koko tilaisuuden ajan. Verenluovuttajat saapuvat paikalle etukäteen sovittuna ajankohtana.
– Ajanvaraus verkossa on jo auki ja toivomme asiakkaiden varaavan ajan etukäteen. Sähköisen terveyskyselyn voi halutessaan täyttää aikaisintaan verenluovutusta edeltävänä päivänä, Korhonen kertoo.
Verenluovutuksen jälkeen voi nauttia ansaitusti Marttojen tarjoamat kahvit seurakuntakeskuksen aulassa.
Suurin osa suomalaisista sopii luovuttajiksi
Suurin osa verenluovutusikäisistä suomalaisista sopii verenluovuttajiksi. Suomen Punainen Risti määrittelee perusedellytyksiksi muun muassa iän (18–70 vuotta), painon (50–200 kg), asuinpaikan ja hemoglobiinin. Lisätietoja edellytyksistä saa Veripalvelun verkkosivuilta ja maksuttomasta palvelunumerosta.
Joensuun seurakunnassa mahdollisuus yhteistyöhön Veripalvelun kanssa otettiin ilolla vastaan.
– Näemme että asia on äärimmäisen tärkeä. Olemme mieluusti tässä mukana ja haluamme haastaa myös kaikki seurakuntalaiset, vapaaehtoiset ja seurakuntien työntekijät mukaan luovuttamaan, sanoo kirkkoherra Katri Vilén.
Kirsi Taskinen
Lisätiedot
- www.veripalvelu.fi
- p. 0800 0 5801 (arkisin klo 8–17)
- Ajanvaraus verkossa:
veripalvelu.fi/ajanvaraus