Lähetystyö luo toivoa Myanmariin

Joona ja Helene Toivanen ovat olleet lähetystyössä Kaakkois-Aasiassa vuodesta 2019. He asuivat Myanmarissa noin kaksi vuotta ja sen jälkeen he ovat tehneet työtä Thaimaassa.

Suuri joukko iloisia lapsia auton äärellä suomalaisen lähetin kanssa.

”Yhteistyökirkollamme on kaksi lastenkotia. Veimme keväällä yhden lastenkodin lapset vesipuistoon. Se oli melkein kaikille ensimmäinen kerta”, Myanmarin-lähetit Helene ja Joona Toivanen kirjoittavat. Kuva: Martin Lalthangliana.

Myanmarissa on viisi pientä luterilaista kirkkoa, ja tähän mennessä olemme tehneet yhteistyötä pääasiassa yhden kanssa. Työn alkuvaiheessa keskityimme pääosin teologisen koulutuksen kehittämiseen Yangonissa sekä pohjoisessa maaseudun seurakunnissa. Koronapandemian alkaessa koulutustoiminta keskeytyi, ja sen sekä vallankaappauksen myötä kirkkojen tarpeet ovat muuttuneet.

Avun tarve on tällä hetkellä yksinkertaista, mutta psykologisen tuen tarve tulee kasvamaan. Vuosikymmeniä kestäneen sisällissodan trauma vaikuttaa myanmarilaisten identiteettiin ja henkiseen hyvinvointiin. Siksi kriisineuvonnan ja eräänlaisen surutyön läpikäymisen apu tulee olemaan tärkeää koko kansakunnalle.

Myanmarin tilanne tänään

Siviilit ovat jääneet hallitsevan armeijan ja kapinallisten kamppailun keskelle, ja poliittisesti aktiivisia henkilöitä on pidätetty. Osa siviileistä on värvätty pakolla armeijaan. Riisin ja öljyn eli jokapäiväisen leivän hinnat ovat nousseet paikoin kolminkertaiseksi sisällissotaa edeltävään aikaan verrattuna. Maaseudulla ihmiset elävät jatkuvassa pelossa, että heidän kyläänsä hyökätään tai että se poltetaan.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Matkustamme joulukuussa Myanmariin tapaamaan yhteistyökumppaneita ja ystäviä. Vaikka asummekin Thaimaassa, pyrimme jatkuvasti löytämään uusia mahdollisuuksia tukea ja auttaa kaikkia luterilaisia yhteisöjä Myanmarissa. Alustavasti suunnittelimme aloittavamme taas työn teologisessa instituutissa vuoden 2023 keväällä, vaikka emme ole varmoja onko kirkossa uusia halukkaita teologian opiskelijoita. Rahan arvo on nimittäin laskenut neljännekseen siitä, mitä se oli kaksi vuotta sitten ja siksi nuorison täytyy tilanteen pakosta keskittyä työhön ja toimeentulon hankkimiseen.

Pandemian ja sisällissodan runtelema Myanmar tarvitsee paljon esirukousta. Kiitos teille esirukouksesta ja tuesta!

Helene ja Joona Toivanen
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys

 


Myanmar

  • Joona ja Helene Toivanen ovat olleet lähetystyössä Kaakkois-Aasiassa vuodesta 2019.
  • Toivasten työtä voi seurata Instagramissa: toivasetmissio.
  • Pielisensuun seurakunta tukee Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen työtä Myanmarissa nimikkosopimuksella.

 

Lähde: sley.fi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.