Harrastan juoksua. Enemmän se on lyllertämistä, missä on mukana kova ähkimisen ja puuskuttamisen ääni. Pitäisi kuulemma juosta niin, että pystyy samaan aikaan puhumaan, mutta sitä taitoa en vielä osaa. Sitä paitsi muilla kulkijoilla saattaa olla ennakkoluuloja ääneen itsekseen puhuvasta lenkkeilijästä. Toisinaan kuuntelen juostessani nappikuulokkeista musiikkia, joskus äänikirjaa, mutta yleensä ympäristön ääniä ilman mitään laitteita. Juoksen ulkotiloissa – niin kuin lajin harrastajat yleensäkin – ja näen silloin tietysti paljon ihmisiä: muita kuntoilijoita, koiran kävelyttäjiä, söpöileviä seurustelevaisia, väsyneitä ja innokkaita työmatkalaisia, nuoria hengailemassa kavereidensa kanssa, ulkoilevia ikäihmisiä ja suunnilleen kaikkia.
Ainakin luulen aistivani herkästi muiden ihmisten tunnetiloja. Lenkillä ollessakin voi pelkkä vastaantulijan olemus viestiä monenlaisia tunteita. Nämä sitten vaikuttavat omaan olooni, vaikka hetken vilaus vastaantulijasta ei perusteellinen analyysi olekaan. Kuitenkin lyhytkin, hyväntahtoiseksi ymmärtämäni katse ja hymy toisen ihmisen kasvoilla tuo hyvän mielen minullekin.
Heräsin kerran miettimään vastavuoroisesti, mitä muut aistivat minun fiiliksistäni. Samoja tunteita, joita imen itseeni vain vilaukselta näkemistäni ihmisistä, välitän tietenkin itsestäni heidän koettavakseen. Tee toisille, niin kuin toivot itsellesi tehtävän. Päätin ryhtyä hymyilemään lenkeillä. Outoa miten oma hymy tarttuu ensin itseeni ja sitten välillä myös vastaantulijaan. Ihan alkaa välillä naurattamaan oma hymy, mutta tärkeää on myös, että välillä saan hymyjä vastineeksi omastani. Ehkäpä jonkun tuntemattoman fiilikset paranevat, ehkä jopa hänen päivänsä kulku muuttuu iloisempaan suuntaan? Voi toki olla, että takaisinhymyilijä jää miettimään minun vointiani, mutta sitten se on niin.
Uskaltaisinkohan kokeilla, että ryhtyisin hymyilemään muuallakin kuin hikisen juoksupaidan suojassa? Toivottaisin hymyillen hyvät huomenet paitsi kotona myös työpaikalla. Tietysti hymyn pitää olla aito, ei väkisin väännetty irvistys. Ihmiset kyllä huomaavat eron. On kuitenkin niinkin, että oma päätös hymyilemisestä vaikuttaa itseeni ja sitä kautta siihen, mikä on aitoa.
Jos siis näet hikisen mutta hymyilevän lenkkeilijän, niin ei huolta, hymyile rohkeasti takaisin. Lenkkeilijällä on luultavasti asiat kunnossa ja saatat kokea jännän fiiliksen itsessäsi.
Olli Sivonen
takarivin kristitty
Pielisensuun seurakunta
ollisivonen62@gmail.com