Istun keittiössä kahvimuki edessäni ja katselen ikkunasta marraskuun hämärää. Pohjoisen pimeään aikaan toivon, että maa peittyisi valkoiseen lumihuntuun ja toisi valon tullessaan. Kuulen, kuinka luonto kutsuu minua esimerkillään rauhoittumaan ja lepäämään – hellittämään turhasta touhusta.
Mutta eihän sellainen käy. Sunnuntaina kirkoissa kajahtaa Hoosianna ja siitä alkaa virallisesti jouluun valmistautuminen. Tämä tietää vauhtia, kiirettä, vaatimuksia ja odotuksia. On joulusiivousta, jouluvalojen ripustelua, piparien ja torttujen paistamista, lahjarallia ja monta muuta askaretta. Mutta ennen tätä valmistelukiirettä herkistyn laulamaan:
”Hoosianna, Daavidin poika, kiitetty olkoon Hän!
Kiitetty Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen.
Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna!
Kiitetty Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen.”
Laulaessani tunnen Pyhän koskettavan. Se tuntuu mukavalta, rauhoittavalta. Entäpä jos ajattelisin tulevan adventinajan toisin? Valmistautumisen sijaan alkaisinkin odottaa joulun saapumista.
Odottaminen tuntuu lempeämmältä, sana ei sisällä samaa vaatimusten painoa kuin valmistautuminen. Odottaminen antaa tilaa vain olla ja ihmetellä.
Odottaessani voisin huutaa, kuten lapsijoukko vuosituhansia sitten: Hoosianna! Se tarkoittaa: ”Auta Herra”.
Auta erottamaan turha tarpeellisesta.
Auta ymmärtämään, että hitaasti kiiruhtaen ehtii enemmän.
Auta ymmärtämään, että joulu saapuu hiljalleen, että joulun valo laajenee päivä päivältä.
Auta ymmärtämään, että joulun sanoma kuuluu jokaiselle ja tavoittaa jokaisen huolimatta elämän ulkonaisista puitteista.
Auta rohkaisemaan toinen toisiamme, että jaksaisimme pimeässä; avuttomuuden, surun, sairauden tai yksinäisyyden keskellä.
Auta luottamaan, että Jumala tulee – ja on jo siellä – missä häntä tarvitaan.
Näin on hyvä. Katselen kahvikupin kyljessä olevaa kuvaa, jossa loistavan auringon säteet tavoittavat kaksi toisiinsa nojaavaa hahmoa. Niiskuneiti ja Muumipeikko halaavat toisiaan lempeästi.
Jään odottelemaan joulun kuninkaan saapumista, joka evankeliumitekstin mukaan ”tulee luokseni lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla”.
Armollinen ja lempeä, hiljalleen laajeneva valo johdattaa kohti joulun ihmettä.
Marita Tiili
seurakuntapastori
Pyhäselän seurakunta