Kontiolahden seurakunnan kirkkovaltuusto vahvisti marraskuun kokouksessaan tuloveroprosentin pysyvän ennallaan 1,5 %:ssa talouden haasteista huolimatta. Kirkollisverotilitysten ennakoidaan vähenevän vuosina 2022–2024, mutta vähenemisen arvioidaan olevan melko maltillinen.
Talouteen tulevat vaikuttamaan myös vuosien 2022–2027 investointisuunnitelmat, jotka sisältävät noin 1,5–2 miljoonan euron investointihankkeet. Suunnitelmissa on esimerkiksi Hirvirannan leirikeskuksen peruskorjaus sekä Kontiolahden kirkon ulkomaalaus muutaman vuoden kuluttua.
Vuoden 2022 investointisuunnitelmat hyväksytään lopullisesti kirkkovaltuuston talousarviokäsittelyssä joulukuun alussa.