Pääkirjoitus: Ympäristön ehdoilla

Kesän alussa kuulimme iloisen uutisen, kun seurakuntayhtymämme sai jälleen jatkoa ympäristödiplomille vuoteen 2025 saakka. Jo kolmannen diplomin saavuttaminen kertoo siitä, että Joensuun seurakunnissa tehdään pitkäjänteisesti työtä ympäristön hyväksi. Diplomi ei ole organisaatiollemme pelkkä paperinpala, joka ripustetaan seinälle. Se on osoitus siitä, että kannamme vastuuta ja pyrimme jatkuvasti parantamaan toimintaamme.

Ympäristötyö näkyy seurakuntien toiminnassa monella eri tasolla. Kun ympäristöohjelmamme auditoitiin keväällä 2021, saimme erinomaista palautetta lukuisista asioista: Järjestämme luontokirkkoja, huolehdimme ympäristökasvatuksesta ja osallistumme erilaisiin ympäristötapahtumiin. Otamme ympäristöasiat huomioon hautausmaiden hoidossa ja jätehuollossa. Olemme tehostaneet tilojen käyttöastetta ja rakennamme uutta ympäristökriteerit huomioiden.

Ympäristödiplomiprosessi auttaa meitä käymään läpi kaikki toimintamme osa-alueet. Käytännön toteutukseen osallistuu jokainen – toimistotyöntekijöistä pappeihin ja lapsi- ja nuorisotyöntekijöistä keittiöhenkilökuntaan vain muutamia mainitakseni. Pienetkin teot merkitsevät, kun kyse on elintärkeästä asiasta.

Olen iloinen siitä, että seurakuntayhtymässämme on oma ympäristötyöryhmä, jossa on mukana sekä työntekijöitä että seurakuntien luottamushenkilöitä. Työryhmän tuella hiomme ympäristöohjelmaamme ja pystymme kehittymään jatkuvasti. Verkostot ovat meille tärkeitä. Olemme mm. osa Joensuun seudun ilmastokumppanuusverkostoa. Kirkon yhteisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on hiilineutraali kirkko vuoteen 2030 mennessä. Tässä pyrkimyksessä olemme ilolla mukana.

Kirsi Taskinen
viestintäpäällikkö
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.