Mikkelinpäivä on lapsille ja enkeleille omistettu erityispyhä. Lapset ja enkelit ansaitsevat ehdottomasti oman pyhäpäivänsä ja nämä voisivat olla enemmänkin esillä läpi kirkkovuoden ja kaikessa elämässä. Päivän evankeliumitekstissä (Matt. 18:1-10) Jeesus pitää kovin sanoin lasten puolta. Hän myös muistuttaa: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. ” Eli meillä on paljon opittavaa lapsista.
Joskus tuntuu, että usko ja elämä on vakavaa ja jotenkin rajoitusten täyttämää. Lapsenmielisyys ja enkelit tuntuvat olevan kadoksissa arkisen elämän paahteessa. Meidän täytyy kasvaa lapsista aikuisiksi, mutta ”aikuisenmielisyys” voi johtaa myös omavoimaisuuteen; aikuisen on oltava vastuullinen ja pärjättävä, on hoidettava asiat itse.
Tarvitsevuus on helppo leimata heikkoudeksi ja heikompaa on helppo vähätellä. Silti vahvintakin meistä ravistellaan, ja joudumme huomaamaan, että kaikkea ei voi hallita. Silloin on mahdollisuus löytää itsestä se lapsi joka tarvitsee huolenpitoa, etsii turvaa ja luottaa Taivaallisen Isäänsä.
Mikkelipäivä on omiaan muistuttamaan aika vakavastikin lasten ja heikompien asemasta. Jeesus korostaa vielä: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Raamatusta voimme lukea kuinka enkelit ovat Jumalan sanansaattajina välittäneet viestejä. Psalmiteksteissä enkelit mainitaan myös suojelijoina ja varjelijoina. Enkeleistä on tehty paljon lauluja jotka monet muistaa lapsuudesta asti. Me myös laulamme enkelien ja kaikkien Pyhien kanssa ennen ehtoollista Pyhä-hymniä.
On hyvä muistaa, että tämä näkymätön todellisuus ei ole vain Raamatun ajan todellisuutta. Pidetään kiinni suojelusenkelimme kädestä läpi elämän.
”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.” (Ps. 91:11)
Eija Majasaari, sairaalapastori