Liki puolet suomalaisista pitää todennäköisenä, että enkeleitä on olemassa. Mitä luterilaisuudessa ajatellaan enkeleistä? Pastorit Katri Vilén ja Jukka Erkkilä vastaavat.
Raamatun enkelikuvasto on hyvin moninainen, eikä aina muistuta palleroista kiiltokuvaenkeliä. Mikkelinpäivälle nimen antanut arkkienkeli Mikael on taivaallisen sotajoukon päällikkö, joka esite-tään kuvataiteessa yleensä miehenä tallomassa paholaista vaa’an tai miekan kanssa. Kuvassa Guido Renin maalaus vuodelta 1636. Kuva: iStock / Paolo Gaetano
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskatsauksen 2012–2015 mukaan 47 prosenttia 15-79 -vuotiaista suomalaisista uskoo vakaasti tai pitää todennäköisenä, että enkeleitä on olemassa. Saatanan olemassaoloon uskoo 34% ja kristinuskon opettamaan Jumalaan 33% vastaajista.
Enkeliusko ei yllätä pappeja
Mitä ajatuksia enkeliuskon prosenttilukema herättää seurakuntatyötä tekevissä joensuulaispapeissa, Jukka Erkkilässä ja Katri Vilénissä?
– Lukema ei ole hirveän yllättävä. Minusta se on ihan hyvin suhteessa siihen, mikä näkyy paljon esimerkiksi hautajaisiin liittyvissä toimituskeskusteluissa. Ihmiset sanoittavat kuoleman kokemusta usein niin, että vainaja on taivaassa, pilven päällä, enkelinä, sanoo Erkkilä.
– Enkelit tulevat esiin myös tarinoissa, joita ihmiset silloin tällöin kertovat enkelikokemuksistaan. Ne ovat erityisiä, myönteisiä kokemuksia jonkinlaisesta varjeluksesta, lisää Vilén.
Se, että enkeleihin – ja jopa Saatanaan – uskotaan enemmän kuin kristinuskon opettamaan Jumalaan, saa papit pohdiskelemaan kysymyksenasettelun merkitystä prosenttilukemille.
– Voi olla, että sanamuoto ”kristinuskon opetuksen mukainen Jumala” pienentää Jumalaan uskomisen lukemaa. Se voi tuntua hankalalta ja saada miettimään, uskaltaako tunnustaa uskovansa juuri siten, pohdiskelee Vilén.
– Onko enkeli jollakin tavalla tyhjempi käsite siten, että siihen voi vapaammin itse liittää mielikuvia, ja sitten sanoa uskovansa enkeliin? Enkelin käsitteellähän voi olla uskonnollinen sisältö, mutta enkelin käsitettä käytetään myös juutalais-kristillisen tradition ulkopuolella, miettii Erkkilä.
Enkelit – kirkkauden henkiä ja ”tavan talliaisia”
Mutta mikä enkeli oikeastaan on?
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkosivujen (evl.fi) sanasto määrittelee enkelin Jumalan luomaksi henkiolennoksi, joka kuuluu näkymättömään todellisuuteen, mutta voi ilmestyä ihmisille esimerkiksi Jumalan viestintuojana. Suomen kielen sana enkeli tuleekin latinan sanasta angelus, joka tarkoittaa lähettilästä eli sanansaattajaa.
Tunnettuja enkelin ilmestymiskertomuksia Raamatussa ovat esimerkiksi enkeli Gabrielin ilmestyminen Neitsyt Marialle ja enkelit, jotka ilmestyivät paimenille ensimmäisenä jouluna ilmoittamaan Vapahtajan syntymästä.
Erkkilän mukaan Raamatussa esiintyy myös eräänlaisia arkienkeleitä, joilla tarkoitetaan ihmisiä.
– Heprealaiskirjeessä lukijoita kehotetaan osoittamaan vieraanvaraisuutta sillä perusteella, että ”jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä”. Sanansaattajat voivat siis olla hyvin monenlaisia kirkkauden henki -olennosta meihin tavan talliaisiin, sanoo Erkkilä.
Uskoiko Luther enkeleihin?
Kristillisen enkeliopin kehityksen kannalta keskeinen hahmo oli tiettävästi 400-500-lukujen elänyt Pseudo-Dionysios Areopagita, joka kehitteli Raamatun enkelikertomusten perusteella ”taivaalliset hierarkiat”. Siinä enkelit jaetaan kolmeen kuoroon, joissa on yhdeksän arvoastetta: serafit, kerubit, valtaistuimet, herruudet, voimat, vallat, hallitukset, ylienkelit eli arkkienkelit ja enkelit. Vain arvoasteissa alimmat enkelit toimivat ihmisten parissa.
Pseudo-Dionysoksen luoma enkelihierarkia on osa jakamattoman kirkon perintöä ja näin ollen myös osa luterilaisen enkelikäsityksen juuria. Vilénin mukaan enkelien rooli kuitenkin pieneni reformaation myötä.
– Luther ajatteli, että ihmisillä on suojelusenkelit, mutta niiden parissa ei tarvitse niin hirveästi askarrella. On siis ajateltu, että enkelit ovat olemassa, ja niistä kerrotaan Raamatussa, mutta niihin ei olla hirveän paljon keskitytty, toteaa Vilén.
– Ajattelen, että enkelit ovat ikään kuin osa suomalaista perimää. Kaikille Suomessa kasvaneille lapsille on jossakin vaiheessa puhuttu enkeleistä, riippumatta kodin taustasta. Se on hyvä ja lapsiystävällinen tapa sanoittaa sellaista todellisuutta, jota ei pysty näkemään ja ymmärtämään, lisää Erkkilä.
Näkymättömän hipaisu vai itsesuggestiota?
Mutta mikä on pastoreiden oma, henkilökohtainen suhde enkeleihin. Uskovatko he, että enkeleitä on olemassa?
– Olisihan se hirmu kiva, jos voisin sanoa, että minulla on henkilökohtainen suhde enkeliin. Mutta jos sanoisin niin, sanoisin varmaan jotakin liikaa, sanoo Erkkilä.
– Mutta kyllä minä uskon enkeleihin. Lähden siitä, että Jumala on luonut näkyvän ja näkymättömän todellisuuden, eikä se ole minun suhtautumisestani kiinni. Se on jotakin isompaa kuin minä, hän lisää.
Erkkilä muistelee tapausta menneisyydestään, jota voisi kutsua jopa eräänlaiseksi enkelikokemukseksi. Tuolloin hänellä oli tulevaisuuteen liittyvä huoli, joka valvotti niin, ettei hän saanut oikein nukutuksi.
– Pyöriskelin sängyssä, käänsin kylkeä ja kylkeä, kunnes yhtäkkiä pyöriskelyn lomaan laskeutui aivan syvä rauha. Sitä on vaikea sanoittaa: se tuntui siltä kuin raskas ja lämmin peitto olisi tullut vartalon päälle, ja mielen aallokko seestyi.
– Joku voisi sanoa, että siinä oli kyse psykologisesta ilmiöstä tai itsesuggestiosta. Oli miten oli, minulle se oli rauhoittava ja uskoa vahvistava kokemus, ja siksi minua ei haittaa kutsua sitä enkeliksi. Ei ole hirveästi väliä sillä, oliko se jotakin, mitä tapahtui korvien välissä vai jot-kin, mikä tapahtui näkymättömän ja näkyvän välissä. Se on toisarvoista siihen nähden, mikä se kokemus minulle siinä hetkessä oli, sanoo Erkkilä.
”En voi ottaa kaapista enkeliä ja sanoa että se on tällainen”
Vilén tunnistaa Erkkilän kokemuksen hyvin samantyyppiseksi kuin kertomukset, joita hän on enkelikokemuksista työssään kuullut.
– Ihmiset ovat kokeneet, että jossakin vaikeassa tilanteessa on tullut rauha, tai jossakin vaarallisessa kohdassa joku on pysäyttänyt tai vetänyt heidät turvaan. Ja näissä on koettu, että se on ollut enkeli.
Vilén itse ei ole enkeleitä nähnyt tai kokenut, mutta hän on silti enkeleihin uskovalla kannalla.
– Olen kasvanut siihen, että vaikka ei itse olisi nähnyt enkeliä, enkeleihin voi uskoa. Uskon asiat ovat sellaisia, että niitä ei voi mitata, kuvata ja tarkasti määritellä. En voi ottaa kaapista enkeliä ja sanoa että se on tällainen. Uskon mihin uskon, ja aikanaan nähdään, mikä on totuus, sanoo Vilén.
Virpi Hyvärinen