Sankarihautausmaalla tehdään täydennysistutuksia kesällä

Joensuun sankarihautausmaa

Kuva: Virpi Kiviniemi

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli kokouksessaan 9.6.2020 Joensuun sankarihautausmaan hoitoa. Yhteinen kirkkoneuvosto on saanut seurakuntalaiselta aloitteen kukkaistutusten lisäämiseksi sankarihautakivien väliin.

Vastauksena aloitteeseen todetaan, että sankarihauta-alueen hautakivet ovat kivimurskeen päällä. Mikäli hautakivien ympärillä olisi multaa kukkaistutuksia varten, lisäisi se merkittävästi routavaurioiden aiheuttamaa hautakivien liikkumista ja painumista. Lisäksi hautakivet on asetettu niin lähelle toisiaan, ettei hautakivien välissä ole riittävää tilaa kukkaistutuksille.

Sankarihautausmaan arvokkuutta ja viihtyisyyttä parannetaan kesän 2020 täydennysistutuksilla. Kaatuneitten Muistotoimikunnan suunnitelmien mukaisesti sankarihauta-alueelle tilataan uusi näyttävä kukka-astia, kunnostetaan perenna-alueita ja istutetaan uudet maanpeitekasvit talvivaurioista kärsivälle alueelle, joilla talvi on tehnyt tuhojaan.

Tehdyn aloitteen ja muun saadun asiakaspalautteen perustella seurakuntayhtymä tilasi sankarihauta-alueelle täydennysistutussuunnitelman. Suunnitelman mukaisesti alueelle tehdään yhteensä yhdeksän uutta istutus-aluetta sankarihautakivien välissä oleville alueille.

Sari Jormanainen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.