5xmielessä: Motoristin unelma

Kun muu Suomi virittelee ylleen t-paitaa ja hellemekkoa, kiihtelysvaaralainen Timo Sund vetää jalkoihinsa pitkät kalsarit ja ”kurahousut”. Kypärän visiirin takana motoristi saa nauttia niin omista oloistaan kuin Suomen kauniista kesästä. 

Timo Sund istuu moottoripyörän selässä, takana näkyy joki ja sininen taivas.

”Kun sain aivoverenvuodon vuonna 2004, minun täytyi tajuta se, että elämä on nyt ja tässä. Jos jotakin meinaa tehdä, se kannattaa tehdä nyt”, sanoo motoristielämästä nauttiva Gospel Ridersin Pohjois-Karjalan aluevastaava Timo Sund. Kuva: Virpi Hyvärinen

1. ALKU. Isäukkoni oli aikanaan Helsingissä moottoripyöräharrastaja, niin sanottu lättähattu. Lapsuudenkotini kirjahyllyssä oli Moottorilehden vuosikirja vuodelta 1953. Luin sitä pikkupoikana ja ihastuin sielua myöten etenkin sivuvaunupyöriin. Kun aloin lähestyä moottoripyöräikää, isäni sanoi, että onkohan mummon vintissä vielä tallella se hänen viimeisin, kolaroitu Harley Davidsoninsa. Ei ollut. Ensimmäistä pyörää sainkin sitten odottaa 38-vuotiaaksi asti. Tuolloin sain aivoverenvuodon ja jäin eläkkeelle. Tarvitsin tekemistä. Hain Vantaalta venäläisen mustan sivuvaunuhirviön K 750 M.

2. YDIN. Olen miettinyt pääni halki, mikä moottoripyöräilyssä on oikeastaan se juttu. Ja kyllä se on se, että siinä saan olla aivan itsekseni. Ajaessa saa olla omissa oloissaan, vaikka ajaisi porukassakin. Kypärän sisällä on ihan yksin. Yksi tuttu pappi sanoikin, että moottoripyöräkypärä on maailman pienin rukouskammio. Luoja on luonut hienon maiseman, ja minä saan siitä ajaessa nauttia.

3. ELÄMYS. Vahvin kokemukseni motoristina o n ollut se, kun yhtenä kesänä vedin porukkaa Nurmeksesta alaspäin, ja satuimme ajamaan ukkosmyrskyn reunaa. Vähän ennen Juankoskea nousi myrsky, ja ukkonen iski maihin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että vedän pyörän ympäri – jos se vaikka iskisi uudestaan. Kun sitten pysähdyttiin, kuulin, että sama ajatus oli tullut muillekin.

4. KERHO. Toimin Suomen suurimman kristillisen moottoripyöräkerhon, Gospel Ridersin, aluevastaavana Pohjois-Karjalassa. Kerho täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Siihen voi liittyä jäseneksi kuka tahansa, joka hyväksyy meidän säännöt. Meillä on porukkaa eri kirkkokunnista ja myös kirkkoon kuulumattomia, ei me näitä kysellä. Gospel Riders järjestää yhteistyössä seurakuntien kanssa esimerkiksi motoristikirkkoja ja evankeliointikiertueita Suomessa.

5. UNELMA. Meidän piti vaimoni kanssa lähteä moottoripyörällä Israelissa käymään, kun tuo uusin pyörä nelisen vuotta sitten tuli. Maailmantilanne meni kuitenkin sillä tavalla sekaisin, että reissu peruuntui – ja taloustilannekin sanoi, että älä unta näe. Ultimaalinen haaveeni on edelleen se, että voisin lyödä kaikki, mitä omistan, sivulaukkuihin ja lähteä. Ajaa niin pitkään kuin tie vie.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.