Vielä ehtii hankkia kesäkukkia niin hautojen kuin pihamaankin kaunistukseksi. Joensuun hautausmaan kukkamyymälä on avoinna vuosittain vapusta pyhäinpäivään.

”Meillä on ainakin begonioita, verenpisaraa ja hopealehteä myynnissä syyskuun puoleenväliin asti”, sanoo kukkamyymälästä vastaava hortonomi Seppo Leppänen. Anna-Riitta Nikkanen on kesätöissä hautausmaalla. Kuva: Virpi Hyvärinen
Joensuun hautausmaalla sijaitseva Hautainhoitorahaston kukkamyymälä palvelee paitsi hautojen hoitajia, myös pihamaansa tai parvekkeensa kaunistajia. Kesäkukkien, mullan ja lannoitteiden lisäksi kukkamyymälästä saa myös leikkokukkia, viherkasveja ja kukkasidontaa.
Toista vuotta hautausmaan kukkamyymälästä vastaava hortonomi Seppo Leppänen on pannut tyytyväisenä merkille, että tänä kesänä kukkamyymälään on löytänyt hautojen hoitajien lisäksi yhä useampi parvekekukkien hankkija.
– Jostakin syystä ihmisillä on aika paljon sitä mielikuvaa, että täältä myydään kukkia vain seurakunnan omaan toimintaan tai haudoille. Näin ei ole. Kukkamyymälästä voi yhtä lailla hankkia kukkia myös kotiin. Tänä kesänä parvekekukiksi on mennyt etenkin pelargoneja ja amppeleita, Leppänen kertoo.
Mieluisia Leppäselle ovat tietenkin myös myymälän vakioasiakkaat. Tänä kesänä asiakkaiksi on tullut useita kymmeniä ihmisiä, jotka Leppänen muistaa viime vuodelta. Osa käy ostamassa hyvinkin säännöllisesti leikkokukkia haudoille, jotkut hankkivat viherkasveja kotiinsa.
Haudoille hankittavista kukista ehdottomia suosikkeja ovat Leppäsen mukaan mukulabegoniat ja pikkubegoniat.
– Ne ovat helppohoitoisia kesäkukkia, mikä on monelle tärkeätä. Haudalla ei välttämättä ehdi niin useasti käymään. Seurakuntakin käyttää niitä paljon hoitohaudoillaan, ja ihmiset ovat ehkä myös tottuneet begonioihin, Leppänen sanoo.
– Jos haluaa vaihtelua, niin helppohoitoisina vaihtoehtoina haudoille suosittelisin vähän kookaskasvuisempia maisemabegonioita ja tarhabegonioita sekä verenpisaraa, lisää Leppänen.
Hautainhoitorahaston kukkamyymälä (Rauhankatu 4, Joensuu) on avoinna vuosittain vapusta pyhäinpäivään. Kesäkuun loppuun saakka myymälä on avoinna ma-pe klo 8-17 ja la klo 9-13, 1.7. alkaen ma-pe klo 8.30-16.
Virpi Hyvärinen