Moottoripajan toiminta jatkuu uusissa tiloissa – avajaiset 17.6.

Joensuun moottoripajan logo. Renkaan kuva ja tyylitelty teksti Moottoripaja Joensuu.Joensuun seurakuntayhtymän moottoripajatoiminta käynnistyy jälleen kesäkuussa. Nuorille suunnattua pajatoimintaa on mahdollista jatkaa kokoontumisrajoitusten lievennysten myötä.

Aiemmin Kuurnankadulla toiminut paja on muuttanut kokoontumistauon aikana uusiin tiloihin. Moottoripajan uusi osoite on Jukolankatu 20, Joensuu. Ensimmäinen pajailta uusissa tiloissa pidetään keskiviikkona 3.6.2020.
– Moottoripaja on tämän vaikean jakson jälkeen aluksi auki kesäkuun ajan kerran viikossa keskiviikkoisin klo 16-20, heinäkuun osalta vielä mietimme tilannetta. Elokuussa toivoaksemme paja olisi jo normaalisti auki kaksi kertaa viikossa keskiviikkoisin ja torstaisin klo 16-20, erityisnuorisotyönohjaaja Matti Nevalainen sanoo.

Uudet tilat ovat Nevalaisen mukaan aiempia tiloja käytännöllisemmät ja parempien liikenneyhteyksien päässä.
– Tilat ovat hieman isommat hallin osalta kuin aiemmin.
Uudelle hallille on helpompaa päästä mm. julkisilla linja-autoreiteillä, koska pysäkki on aivan pajan kohdalla.

Moottoripajan uusien tilojen avajaisia vietetään keskiviikkona 17.6. pajaillan yhteydessä eli klo 16-20. Avajaisia vietetään avoimin ovin.
– Tarjolla on makkaraa, mehua ja kahvia. Paikalle ovat tervetulleita nuoret, heidän vanhempansa, vapaaehtoisohjaajaksi halukkaat henkilöt, yhteistyötahot sekä kaikki Moottoripajan toiminnasta kiinnostuneet. Pajaillassa on normaalia pajan toimintaa, mutta samalla on mahdollista kuulla ja keskustella Moottoripajaan liittyvistä asioista ohjaajien ja erityisnuorisotyönohjaajan kanssa, Nevalainen kertoo.

Moottoripajatoiminnan ideana on, että nuori voi tulla pajalle laittamaan ja korjaamaan ohjatusti omaa moottoroitua kulkupeliään. Pajalla työskennellään myös yhteisten projektien parissa.
– Moottoripajalla on ollut kaksi yhteistä projektia: auto ja skootteri. Näiden kanssa jatketaan ja lisäksi olemme saamassa ainakin kaksi autoa lisää. Tarkoitus on tehdä pajalle yhteinen kisa-auto Moottoripajojen ajopäiviä varten. Lisäksi meillä on pieni ”mönkijänraato”, josta käsittelyn jälkeen tulee toimintakuntoinen ajopeli.
– Tällä hetkellä meillä on tämän vuoden loppuun saakka varat toiminnan pyörittämiseen. Tukijoita kaivataan, se on tosiasia. Tärkeintä on, että voimme tarjota nuorille mielekästä toimintaa Moottoripajan keinoin, Nevalainen toteaa.

Kuten kaikessa seurakuntien toiminnassa, myös moottoripajalla kiinnitetään erityistä huomiota turvaetäisyyksiin ja hygieniaan.

Sari Jormanainen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.