Rippikoulu oli minulle ensimmäinen pidempi jakso pois kotoa. En muista, että pienellä kotipaikkakunnallani olisi edes keskusteltu siitä, mennäänkö rippikouluun vai ei. Kaikki sinne menivät. Ainakin siltä se 15-vuotiaasta tuntui, kun kaikki kaverit olivat leirillä.
Toinen asia, jota olen yrittänyt muistella, on rippikoulun kesto. Mielestäni rippileirini kesti kauemmin kuin viikon. Tätä selittänee se, että meillä ei ollut lainkaan päivärippikoulujaksoa, vaan olimme koko ajan leirillä.
Pitkä leirijakso oli omiaan hiomaan porukkaa yhteen. Yksi parhaista muistoistani onkin rippikoulun tunnelma. Leirillä ei ollut samat säännöt kuin koulussa, vaan koko porukka oli yhtä. Riparin aikana oppi tuntemaan myös heidät, joihin ei koulumaailmassa ollut syystä tai toisesta tutustunut.
Muistan, että oppitunnit istuttiin kuin koulussa, mutta muu aika tehtiin asioita rennommin. Rennommalla tyylillä oppi taisi mennä myös paremmin perille. Esimerkiksi ulkoläksyjä treenattiin kisailun merkissä. Itse uin kilpailun tiimellyksessä isosten soutuveneelle ja lausuin: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Tämän jälkeen uin täysillä rantaan ja kisa jatkui seuraavalle pisteelle. Ainakin ulkoläksyt tuli opittua, kun vieläkin muistan tämän tehtävän kisassa, vaikka vuosia, jopa vuosikymmeniä on tästä kulunut aikaa.
Unohtumaton muisto on myös riparilla järjestetyt häät. Olin morsian ja häät olivat isot ja tunnelmalliset, koska koko leiriväki oli sukuamme. Sukulaissuhteita suunniteltiin, häitä valmisteltiin ja juhlavaatteita soviteltiin. Juhlan kruunasi häämatka nuoristyönohjaajan autolla. Häämatkakohdetta en muista, mutta sen muistan, että naurua oli niin, että vedet valuivat silmistä.
Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö
sari.jormanainen@evl.fi