Kesäkuun ensimmäinen päivä oli minulle tänä vuonna hyvin erityinen. Esikoiseni päätti ensimmäisen kouluvuotensa kevätjuhlaan. Omista kevätjuhlistani muistan jumppasaliin kannetut koivut ja Suvivirren, joka laulettiin seisoen.
Julkisuudessa ja netin keskustelupalstoilla on käyty toisinaan kiivastakin keskustelua siitä, kuuluuko Suvivirsi kevätjuhlaan. Minusta tämä keskustelu on ollut todella kummallista, vaikka ymmärränkin virteen liittyvät vakaumukselliset näkökulmat. Täs-täkin huolimatta näen Suvivirren osana suomalaista kevätjuhlaperinnettä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, juuri Suvivirsi on jäänyt pysyvästi mieleen lapsuuden kevätjuhlistani. Uskonnollista sanomaa enemmän Suvivirsi on tuonut tunteen kesästä ja juhlasta.
Ehdinkin jo hieman kiukutella ja olla huolissani Suvivirren kohtalosta. Laulettaisiinko sitä enää kevätjuhlassa? Enkö kuulisi Suvivirttä oman lapseni päästessä ansaitulle kesälomalle ensimmäisen kouluvuotensa jälkeen? Keskusteluista oli jäänyt sellainen tunne, että Suvivirsi on laitettu kieltolistalle ja perinteen siirtäminen lapsille jäisi vain toteamukseen: ”Silloin ennen kun äiti oli pieni…”
Toukokuun viimeisenä päivänä olin tuhansien muiden ihmisten kanssa avaamassa Suomen suvea Joensuun Laulurinteellä ja ilokseni totesin, että Suvivirsi oli säilyttänyt paikkansa tässä suuressa tapahtumassa. Silti yhä jännitin seuraavan aamun Lehmon koulun kevätjuhlaa, olisiko virsi kuitenkin karsittu ohjelmasta? Ei ollut, vaan Suvivirsi laulettiin aivan kuten reilut 30 vuotta sitten omassa ensimmäisessä koulun kevätjuhlassani. Täytyy myötää, että silmäkulma kostui. Toivottavasti tämä perinne jatkuu tulevaisuudessakin!
Sari Jormanainen
viestintäpäällikkö