Sana – Rukoussunnuntai

”Pyytäkää, niin teille annetaan”

Luuk.11:9

 

”Rukouksessa saan antaa  elämäni suurempiin käsiin.”

Kun rukoilen, kun kerron Jumalalle vaikkapa mieltäni painavan asian, huolenaiheen tai sydäntäni raastavan surun, tuntuu, että jotakin painavaa putoaa sydämeltäni ja voin luottaa siihen, että Jumala auttaa. Ehkä ei aina niin kuin minä toivon. Ehkä ei aina juuri sillä hetkellä. Taivaan Isä tietää paremmin, mitä Hänen lapsensa tarvitsee. Siksi rukous tuo turvallisuuden tunteen elämääni.

”Aamulla käyn mielessäni läpi  tulevan päivän asiat. Kun aamurukous joskus kiireessä jää, tuntuu, että päivä ei suju niin hyvin kuin rukouksella matkaan lähdettäessä.”

Kun aloitan päiväni rukouksella, tuntuu turvallisemmalta lähteä päivän tehtäviin, haasteisiin, kohtaamisiin. Kun liitän rukoukseeni vielä Martti Lutherin ohjeen mukaisesti ristin merkin ja Isä meidän -rukouksen sekä lausun Herran siunauksen, saan luottamusta siihen, että Jumala on kanssani päivän askelissa ja johdattaa minua.

”Jumala tahtoo puhua minulle ja haluaa, että minä puhun Hänelle.”

Sanotaan, että Jumala ei tarvitse meidän rukouksiamme, vaan me tarvitsemme niitä. Olen eri mieltä. Miksi Jumala, joka haluaa olla elävässä vuorovaikutuksessa omiensa kanssa, ei haluaisi, että kerron Hänelle asiani. Jumala kyllä näkee sydämeni rukoukset, mutta miksi Hän ei haluaisi kuulla asioitani omasta suustani.

”Rukousta on sekin, kun kapinoi: Jumala, miksi sallit tämän?”

On tärkeää, että voin puhua Jumalalle ihan kaikesta. Saan huutaa Hänen puoleensa ”Miksi?”, kun rakas läheinen otettiin elämästäni pois. Saan purkaa tunteitani Jumalalle, kun en voi ymmärtää, miksi opiskelu- tai työpaikka jäi saamatta. Saan huutaa Jumalalle kiukkuni, kun tunnen ahdistusta vaikeassa elämäntilanteessa. Olen varma, että Jumala haluaa, että kerron Hänelle kaikenlaisista asioistani.

”Rukous on pohjimmiltaan  salaisuus.”

En voi tietää, mitä rukouksessa loppujen lopuksi tapahtuu. Tärkeintä on, että minulle tulee turvallinen olo. Uskon ja luotan, että Jumala kuulee. Minulle riittää, että saan puhua Jumalalle ja uskoa koko elämäni Hänen haltuunsa. Sanoohan Jeesus itse: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. – -Sillä pyytävä saa…” (Luuk.11:9, 10).

Anna-Maria Kupiainen
pappi

 

Kirkkovuoden kuva rukoussunnuntaista

Ensi sunnuntaina 26.5. vietetään Rukoussunnuntaita. Kuva: Anniina Mikama.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.