Konserteilla tukea Kiihtelysvaaran uudelle kirkolle

Uuden kirkon rakentaminen Kiihtelysvaaraan saa aikaan aktiivisuutta niin alueen yhdistyksissä ja järjestöissä kuin vapaaehtoisissa ja muusikoissakin. Lähiviikkoina järjestetään useita konsertteja, joiden lipputulot tai kolehti ohjataan Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakentamiseen.

Arja Koriseva

Arja Korisevan tukikonsertti Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakentamiseksi järjestetään sunnuntaina 31.3.2019 klo 15 Kiihtelysvaaran liikuntasalilla.

Kiihtelysvaaran pitäjän järjestöt tempaisevat uuden kirkon hyväksi järjestämällä Arja Korisevan tukikonsertin Kiihtelysvaaran liikuntasalilla sunnuntaina 31.3. klo 15. Laulajaa säestää Minna Lintukangas, joka toimii Korisevan kapellimestarina ja  assistenttina konserttikiertueiden osalta.

Kiihtelysvaaraan Arja Koriseva ”löydettiin” seurakuntavaalien yhteydessä, kun kävi ilmi, että hän on seurakuntavaaliehdokkaana ja seurakunta-asiat kiinnostavat häntä. Kiihtelyksen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eevi Väistö otti yhteyttä nyttemmin Toivakan kirkkovaltuuston puheenjohtajana toimivaan Korisevaan ja pyysi häntä kirkkotalkoisiin.

Koriseva ilmaisi heti kiinnostuksensa asiaan ja kertoi Väistölle mieleensä painuneen tapauksen Kiihtelysvaaran kirkon paloa edeltävältä päivältä. Laulaja oli ollut tuolloin esiintymässä, ja eräs kuulija oli tullut kysymään häneltä, milloin hän tulisi laulamaan Kiihtelysvaaran kirkkoon. Koriseva oli vastannut: ”Sitten, kun pyydetään”. Seuraavana aamuna oli tullut tieto Kiihtelysvaaran kirkon tuhoutumisesta.

Arja Korisevan konserttiin osallistuvat myös kirkkokeräyksen suojelija, piispa Jari Jolkkonen sekä kaupunginjohtaja Kari Karjalainen. Konsertin järjestäjät pyytävät yleisöä saapumaan tilaisuuteen hyvissä ajoin. Autojen pysäköintiä joudutaan ohjaamaan kylän parkkipaikoille, joista on järjestetty bussikuljetus.

Liput Arja Korisevan konserttiin maksavat 30 euroa, ja niitä on myynnissä Kiihtelysvaaran Salessa, palvelupisteellä sekä Eevi Väistöllä. Ennakkovaraukset eevi.vaisto@gmail.com tai puh.050-367 5249. Varaus tulee voimaan, kun varatut liput on maksettu tilille Kiihtelysvaaran kirkkokeräys, FI86 5047 0720 0560 88. Viesti: AK konsertti. Varatut liput saa kirjekuoressa eteismyyjiltä. Lippuja on ollut myynnissä yhteensä 300 kappaletta ja niitä on jäljellä joitakin kymmeniä.

Konserttien kolehteja kirkon hyväksi

Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakentamisen tueksi konsertoidaan myös Tuupovaaran kirkossa sunnuntaina 24.3. klo 15. Kiihtelysvaara-Seuran ja kirkkokeräyksen vapaaehtoisten järjestämässä konsertissa esiintyvät Majatalokuoro, Leena Suomela (piano), Anja Turunen ja Tanja Ratilainen (laulu), Risto Lätti ja kvartetti, Veli-Matti Vepsäläinen (laulu), Steelpannut Sweet Panic-steelband sekä Henni Laakkonen-Purmonen (laulu). Konserttiin on vapaa pääsy, kolehti kerätään Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakentamiseen.

Kiihtelysvaara-Seura ja kirkkokeräyksen vapaaehtoiset järjestävät myös sunnuntaina 7.4. klo 14 Minna Raassinan urkukonsertin Joensuussa Rantakylän kirkossa. Konserttiin on vapaa pääsy, ja siinä kerätään kolehti Kiihtelysvaaran uuden kirkon rakentamiseksi. Samana sunnuntaina 7.4. klo 18 Joensuun kirkossa järjestettävässä Joensuun seurakunnan orkesterin ja solistien konsertissa on päätetty myös kerätä kolehti Kiihtelysvaaran uudelle kirkolle.

Virpi Hyvärinen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.