Kylväjä lähti kylvämään…
Virsi 192
Muistan, kuinka lapsena ja nuorena sukutapaamisissa kuulin aina saman repliikin: ”Oletpa sinä kasvanut”. Se ärsyttikin välillä, mutta tuntui myös hyvältä. Tunsin itseni aina vähän aikuisemmaksi. Kasvu lapsesta aikuiseksi kuuluu asiaan: kukin kasvaa omaa tahtiaan, omanlaisekseen, muovautuen omaksi ainutkertaiseksi persoonallisuudeksi. Kasvu merkitsee muutosta – tai pikemminkin monia muutoksia. Myös kristityn kasvu. Aivan kuin aikuisella säilyy sisimmässä se sisäinen lapsi, kristityn uskon ytimessä on lapsen usko.
Hyvässä maassa siemen kasvaa muhkeaksi kasviksi vaivatta. Kristillisessä elämässä tuo uskon siemen itänee ja kasvaa täyteen mittaansa pikemminkin maaperältä, joka nyky-termein sanottuna on varsin haasteellinen. Mahtaakohan vastuksien kautta kasvanut olla lopultakin leppoisan ja helpon elämän elänyttä vahvempi?
Lapsena saadut pikkuiset kristillisen uskon siemenet pysyvät mukana. Lintu ei kaikkea ehdi syödä, kovasta maastakin löytyy halkeama, joka siementä suojaa, rikkakasvitkaan eivät kaikkea tukahduta. Muistisairas vanhus puhkeaa laulamaan äidin opettamaa tai pyhäkoulussa laulettua virttä, lausuu tutun iltarukouksen ”Levolle lasken, Luojani”. Ehtoollisleipä ja viini, niiden tuttu maku, ja mukana tutut sanat: sinun puolestasi annettu – niissä on kaikki. Itse Kristus. Ja turva.
Maalaistyttönä sain kylvää ja hoitaa omaa porkkana- ja kehäkukkapenkkiäni. Siemenet istutettiin, ja malttamattomana juoksin joka päivä katsomaan, joko sieltä voisi porkkanan syödä ja kukan poimia. Ensimmäiset idut osoittautuivat rikkaruohoiksi. Vielä piti monta kertaa kitkeä, kastella ja harventaa, ennen kuin sadosta saattoi nauttia. Wanha saarnaaja sanoisi: ”Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme”.
Kaija Santti
seurakuntapastori
Joensuun seurakunta
Tulevan sunnuntain aihe kirkkovuodessa on Jumalan sanan kylvö. Jeesus on kylväjä, mutta myös hänen opetuslapsensa on lähetetty kylvämään sanaa luottaen siihen, että Jumala antaa aikanaan kasvun. Kuva: Anniina Mikama