Kontiolahden uuden seurakuntakeskuksen rakentamisessa tuli yllättävä käänne kun pääurakoitsija ajautui konkurssiin. Rakennuksen valmistumisaikataulu ja kustannusarvio pysyvät kuitenkin lähes ennallaan.

Kontiolahden uusi seurakuntakeskus rakennettiin vanhan keskuksen paikalle. Kuva: Sari Jormanainen
Kontiolahden seurakunta käynnisti uuden seurakuntakeskuksen rakentamisurakan maaliskuussa 2018 purkamalla pois vanhan rakennuksen. Uuden keskuksen rakentaminen alkoi kesäkuussa. Urakan kustannusarvio on 3,5 miljoonaa euroa.
Rakennustyöt etenivät suunnitelmien mukaan aina tammikuun loppupuolelle saakka, jolloin seurakuntakeskushankkeen pääura-koitsija Rakennusliike Nuutinen Oy asetettiin konkurssiin. Konkurssipesä ilmoitti, ettei se ota vastatakseen konkurssiin ajautuneen yhtiön ja seurakunnan välistä pääurakkasopimusta. Tämän vuoksi sopimus pääurakoitsijan kanssa purettiin kirkkoneuvoston päätöksellä 29.1.2019.
Kontiolahden seurakunnan kirkkoneuvosto päätti tiistaina 12.2.2019, että seurakuntakeskuksen rakennusurakka tehdään loppuun seurakunnan omana työnä. Seurakunta ottaa siis pääurakoitsijan tehtävän ja jatkaa sopimuksia niin sanottujen sivu-urakoitsijoiden kanssa. Käytännössä pääurakoitsijaa lukuun ottamatta työntekijät pysyvät ennallaan.
– Työmaalla on paljon paikallisia työntekijöitä, joten toiveena on, että työt saadaan etenemään niin, että konkurssista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa kaikille. Kun seurakunta jatkaa urakkaa omana työnään, viivästyksiä urakassa ei juuri tule. Uuden pääurakoitsijan kilpailutus olisi viivästyttänyt rakennusurakan valmistumista oleellisesti, talouspäällikkö Soile Luukkainen Kontiolahden seurakunnasta kertoo.
Uusiin tiloihin kesällä
Tämän hetkisten selvitysten mukaan seurakuntakeskuksen valmistuminen näyttääkin pysyvän aikataulussaan. Seurakunnan toiminta on tarkoitus siirtää uusiin tiloihin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kesällä. Piha-alueiden rakentaminen jäänee myöhempään ajankohtaan.
– Hallinto- ja tukitoimet siirtyvät uuteen seurakuntakeskukseen kesällä. Kesän aikana on aikaa perehtyä uuden seurakuntakeskuksen tiloihin ja toimintoihin. Kiinteistöpuolen työntekijöille järjestetään myös koulutusta kesän aikana. Syksyllä sitten olemme valmiit aloittamaan muun toiminnan uusissa tiloissa. Piha- ja viherrakennustyöt kilpailutetaan erikseen, Luukkainen sanoo.
Myös seurakuntakeskuksen kustannukset näyttävät pysyvän talousarvion 3,5 miljoonassa eurossa konkurssin tuomista muutoksista huolimatta.
– Rakennusajan vakuudesta haetaan katetta ylimääräisille kuluille, joita aiheutuu, jos urakoitsija ei pysty suoriutumaan tehtävistään. Urakan taloudellinen loppuselvitys tehdään kuitenkin vasta rakennuksen valmistuttua, Luukkainen toteaa.
Piispa vihkinee seurakuntakeskuksen lokakuussa
Kontiolahden seurakuntakeskuksen rakentaminen on jo pitkällä. Ulkoa rakennus näyttää pitkälti valmiilta, mutta sisätiloissa on vielä paljon tehtävää.
– Käytännössä sisustaminen on vielä tekemättä. Esimerkiksi keittiö ja toimistojen kalusteet puuttuvat. Onneksi rakennuksen katto on ollut niin sanotusti kiinni ja lämmitys on ollut päällä jo viime syksystä lähtien, Luukkainen kertoo.
Vanhan seurakuntakeskuksen toiminnot siirrettiin rakennusurakan ajaksi pääosin Lehmon seurakuntakodille ja pappilaan. Joitakin tilaisuuksia on pidetty myös Kontiolahden yläkoululla ja Hirvirannan leirikeskuksessa.
– Lehmon seurakuntakodilta on tullut jonkin verran palautetta, että siellä on ollut hyvin tiivistä, kun toimintoja on ollut niin paljon. Hyvin sielläkin on kuitenkin pärjätty. Joitakin rippikoulun tunteja on pidetty myös Kontiolahden yläkoululla. Yhteistyö kunnan kanssa on sujunut hyvin, talouspäällikkö Soile Luukkainen sanoo.
Kun mittava rakennusurakka on saatu täysin valmiiksi ja seurakunnan toiminta on saatu asettumaan uusiin tiloihin, on edessä uuden seurakuntakeskuksen vihkiminen. Näillä näkymin piispa Jari Jolkkonen vihkii seurakuntakeskuksen käyttöön lokakuussa.
Joensuussa valmistellaan isoja urakoita
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä on edessä lähivuosina isoja rakennushankkeita. Yhteinen kirkkovaltuusto on päättänyt rakentaa Kiihtelysvaaraan uuden kirkon ja Enoon uuden seurakuntatalon.
Kiihtelysvaaran kirkko tuhoutui tulipalossa syyskuussa 2018. Uusi kirkko on päätetty rakentaa palaneen kirkon paikalle. Rakennushankkeen suunnittelu käynnistetään kuluvan vuoden aikana. Kirkon rakentaminen ei näy vielä vuoden 2019 investoinneissa. Uuden kirkon rakentamisen aikataulu ja kustannusarvio selviävät suunnittelutyön edetessä.
Enon uuden seurakuntatalon suunnittelutyöhön on varattu kuluvalle vuodelle 40 000 euroa. Rakennushankkeen kustannusarvio on 1,8 miljoonaa euroa. Suunnitelmissa on rakentaa uusi seurakuntatalo Enon kirkon viereiselle tontille. Nykyinen, käytöstä poistettu seurakuntatalo sijaitsee tien toisella puolella olevalla tontilla.
Seurakuntatalon uusi rakennuspaikka edellyttää kuitenkin asemakaavan muutosta. Alustavien aikataulujen mukaan uuden seurakuntatalon rakentaminen voisi alkaa Enossa ensi vuoden keväällä.
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän vuosien 2019–2021 investointisuunnitelmaan on varattu yhteensä reilut 1,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 aikana tehtävistä investoinneista valtaosa on välttämättömiä perusparannus- ja korjaustöitä.
– Seurakuntien toiminnan kannalta oleellisimpien rakennusten eli kirkkojen ja seurakuntatalojen turvallinen ja terveellinen käyttäminen edellyttää jatkossakin investointien kohdentamista näihin rakennuksiin, Joensuun seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Jussi Nevalainen toteaa.
Kuluvan vuoden merkittävimmät investoinnit ovat Tuupovaaran kirkon vesikaton maalaus sekä Ristinkappelin kylmäsäilytystilojen laajennus ja valaistuksen saneeraus.
Sari Jormanainen