Enoon uusi seurakuntatalo

Enoon ryhdytään suunnittelemaan uutta seurakuntataloa. Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Enon seurakuntatalon hankesuunnitelman kokouksessaan 4.12.2018. Hankesuunnitelman mukaan Enon seurakunnalle rakennetaan uudet tilat kirkon viereiselle tontille.

Enon seurakunta on toiminut syksystä 2018 lähtien vuokratiloissa Hyvänmielen tuvassa ja entisessä Enon kunnan virastotalossa nykyisen seurakuntatalon huonon sisäilman vuoksi. Hankesuunnitelman mukaan uuden seurakuntatalon kustannusarvio on 1,8 miljoonaa euroa. Nykyisen seurakuntatalon peruskorjaus olisi maksanut arviolta 1,5 miljoonaa euroa.

Suunnitelmien mukaan uusi seurakuntatalo rakennetaan kirkon viereiselle tontille. Uusi rakennuspaikka edellyttää kuitenkin asemakaavan muutosta. Joensuun kaupungilla on parhaillaan käynnissä Enon taajaman asemakaavan muutos, johon seurakuntatalon rakentaminen voidaan sisällyttää. Kaupungin asemakaavan arvioidaan valmistuvan keväällä 2019. Kaavapäätöksen jälkeen seurakuntatalon rakentaminen vie arviolta kaksi vuotta.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.