Työ Suomen Ampumahiihtoliiton lajipäällikkönä pitää entisen kilpaurheilijan kiireisenä. Kansainvälistä menestystä urallaan saavuttanut Kauppinen kiittelee Kontiolahden harjoittelumahdollisuuksia monipuolisiksi.
Työ Suomen Ampumahiihtoliiton lajipäällikkönä pitää entisen kilpaurheilijan kiireisenä. Kansainvälistä menestystä urallaan saavuttanut Kauppinen kiittelee Kontiolahden harjoittelumahdollisuuksia monipuolisiksi.
Suomen Ampumahiihtoliiton lajipäällikkö ja entinen kilpaurheilija Jarkko Kauppinen kannustaa ihmisiä liikkumaan. – Myös henkistä hyvinvointia voi vahvistaa fyysistä kuntoa kohottamalla. Itselläni kestävyyspainotteiset lajit kuten juoksu ja hiihto ovat edelleen vahvasti mukana. Tykkään myös pelata pallopelejä ja käydä heittämässä frisbeegolfia, jos siihen löytyy aikaa, Kauppinen kertoo. Kuva: Kirsi Taskinen
1 AMMATTI. Nykyinen työnkuvani on laaja, siihen sisältyy mm. henkilöstöasioita, sidosryhmäyhteistyötä sekä kehittämistyötä. Johdan ja ohjaan Ampumahiihtoliiton toimintaa omalla vastuutontillani sovitun strategian ja tavoitteiden mukaisesti. Työhön saan tukea muilta liiton vastuuhenkilöiltä. Lisäksi tärkeä osa työtäni on valmennuksen koordinointi. Suunnittelemme mm. leiritys- ja kilpailukautta lajiliiton huippu-urheilusta ja valmennuksesta vastaavien kanssa.
2 HUIPPU-URHEILU. Mielenkiintoisinta työssäni on huippu-urheilussa mukana oleminen. Pääsen vaikuttamaan siihen, että urheilijamme saavuttaisivat parempia tuloksia. Olisi hienoa olla vielä enemmän mukana valmennuksessa ja nähdä paremmin urheilijoiden päivittäistä tekemistä, mutta siihen ei aina ole muiden kiireiden vuoksi mahdollisuutta. Tällä hetkellä ollaan menossa kohti kilpailukautta ja myös tulevan kauden olympialaiset työllistävät.
3 HARJOITTELU. Kontiolahden ampumahiihtostadionilla on monipuoliset harjoittelumahdollisuudet. Kesällä voi hyödyntää hyvää rullarataa ja lähiympäristön lenkkeilymaastoja. Ensilumenladulla on valtava merkitys kilpaurheilijoille ja muille kestävyysurheilun harrastajille. Lumiharjoittelu ja hiihtotuntuman saaminen ovat tärkeitä kilpailukauden alkuvaiheessa. Lisäksi Kontiolahdella on hyvä ampumapenkka ja ammuntaan voi hakea lisää sykettä mm. seinänousun kautta.
4 KILPAURA. Minusta tuli ampumahiihtäjä monen sattuman kautta. Isä oli hiihtäjä ja harrasti myös ampumahiihtoa, sillä oli varmastikin iso merkitys. Harrastin nuorena myös paljon muita lajeja kuten jalkapalloa, lentopalloa ja yleisurheilua. Erityisesti keihäs oli mieluisa laji. Lopullisen lajivalintani tein noin 16-vuotiaana. Ampumahiihdossa vaaditaan kovaa kuntoa ja hyvää ammuntataitoa. Lajin yllättävyys on kiehtovaa, sillä kovin hiihtäjä ei aina voita kilpailua. Se pitää ihmisen nöyränä.
5 MUISTOT. Kilpaura on jo ohi, mutta joskus kaipaan sitä huippukunnon tunnetta ja erittäin kovia harjoituksia, jotka sain tehtyä onnistuneesti. Parhaimmat muistot ovat kansainvälisistä kisoista, viestialoituksista, joissa tulin kärkiporukassa vaihtoon, sekä onnistuneista henkilökohtaisista kisoista maailmancupissa. Mieleen on jäänyt tietysti myös kilpailu, jossa sijoituin maailmancupissa kymmenen parhaan joukkoon.
Mitä seuraa, kun entinen vankilakundi ja nykyinen pastori alkavat treenata yhdessä voimamieslajeja? Vastaus: valtava määrä lihasvoimaa, komeat tittelit ja kaupan päälle lämmin, salilta koteihin ulottuva ystävyys.
Mitä seuraa, kun entinen vankilakundi ja nykyinen pastori alkavat treenata yhdessä voimamieslajeja? Vastaus: valtava määrä lihasvoimaa, komeat tittelit ja kaupan päälle lämmin, salilta koteihin ulottuva ystävyys.
Mika Törrö ja Salla Romo käyvät usein salilla yhtä aikaa treeneissä. Molemmat kiittelevät voimalajien parissa vallitsevaa yhteishenkeä ja paikallista, tärkeäksi tullutta treeniporukkaa. Kuva: Virpi Hyvärinen
Joensuun seurakunnan pastori Salla Romo muistaa ensitapaamisensa voimamies Mika Törrön kanssa.
Romo oli pappina mukana Asunnottomien yössä lokakuussa 2018, kun Törrö kertoi kokemusasiantuntijana asunnottomuudesta Sokoksen kauppakäytävällä. Romo lähti mukaan kierrokselle, jolla Törrö esitteli asunnottomien Joensuuta.
– Se päättyi siihen, että Mika itketti naisia Anttilan lipan alla, muistelee Romo.
Voimalajeista kiinnostunut, Törröä Instagramissa seuraava Romo kävi esittäytymässä ja laittoi Törrölle viestiäkin treeniin liittyen. Käänne tapahtui kuitenkin alkuvuodesta 2019, kun Romo oli käynyt testaamassa Juvalla voimamieslajeja, ja treenistä tuli video verkkoon. Mika bongasi sen, ja loppu onkin historiaa.
Romolle kilahti Törröltä viesti: ”Huh mikä meno. Paljon otat maasta?”
– Siitä näki suoraan, että Sallalla olisi lahjoja voimanaislajiin. Salla käveli merimieskävelyä 180 kiloa niskassa kuin ilmaa olisi ollut, kommentoi Törrö videota.
Törrö patisti Romon mustana hevosena kisaan
Törrö sanoi samoin tein Romolle, että toukokuussa olisi kisat, nyt otat antidoping-sopimuksen, niin pääset mukaan kilpailuun.
Romolla oli vauhdissa vähän hatussa pitelemistä – olihan Törrön tarkoittamaan Suomen vahvin nainen 2019 –kisaan vain muutama kuukausi aikaa.
Päätös lähteä mukaan syntyi kuitenkin pian. Kaverukset matkasivat yhdessä junalla Hämeenlinnaan treenileirille, ja Sallan pohtiessa asiaa Mika totesi: eikö se ole jo päätetty.
Mustana hevosena, vähillä treenimäärillä kilpailuun lähtenyt Romo tuli kisassa kolmanneksi. Törrö pokkasi Suomen vahvimman miehen tittelin.
Ja kuten liki jokainen joensuulainen tietänee, vuoden päästä syksyllä 2020 Romo kirkasti kolmostilan ykköseksi saaden kilpailuissa Suomen vahvimman naisen tittelin. Eikä Törrö jäänyt vähemmälle: hän on Suomen vahvin mies 2020.
Parivaljakko vailla vertaa
Romo ja Törrö ovat voimalajimenestyksensä lisäksi mielenkiintoinen parivaljakko ystävyksinä erilaisten taustojensa takia.
Mikkeliläisestä, perusluterilaisesta perheestä tuleva Romo päätyi papiksi löydettyään rippikoulun myötä seurakunnasta yhteisön, joka hyväksyi koulukiusaamisesta kärsineen nuoren sellaisena kuin hän oli.
– Riparilla pääsin leirimessuun liturgiksi, papiksi papin paikalle, ja silloin muistan miettineeni että vitsit, jotkut tekevät tätä työkseen. Lukiossa hain teologiseen. Kuusi vuotta opiskelin täällä Joensuussa, ja nyt keväällä tulee täyteen 12 vuotta papin töitä, kertoo Romo.
Törrön elämän varrelle on mahtunut mutka jos toinenkin. Ongelmat ja laitoskierre alkoivat jo lapsena, kun Törrö muutti 10-vuotiaana Joensuuhun, eikä koulunkäynti maistunut.
– Kun pääsin 18-vuotiaana koulukodista pois, rupesin juomaan ja olin alkoholisti saman tien. Se johti minut 10 vuoden vankilakierteeseen. Päihteet hallitsivat elämääni 35-vuotiaaksi saakka. Maaliskuussa 2021 olen ollut kuusi vuotta raittiina, kertoo Törrö.
Helppi ja urheilu auttoivat uuteen alkuun
Keskeisiä tekijöitä Törrön elämänmuutoksessa olivat Kontioniemessä sijaitseva kuntouttavan päihdehuollon laitoshoitoyhteisö Helppi sekä urheilu.
Ratkaisevaa Törrön mukaan oli se, kun Soropin Aino Hirvonen kehotti Törröä menemään Helppiin koevapauteen.
– Minulla oli vankilatuomio tulossa ja mitta sitä lajia täynnä. En käyttänyt enää vankilassa päihteitä ja pääsin 1.3.2016 koevapauteen Helppiin.
Helppi tarjosi Törrölle turvallisen ympäristön, oikeita ihmisiä ja kuntouttavaa työtoimintaa.
– Helpissä kaikki työntekijät olivat alkoholisti- ja addiktitaustaisia. Siinä oli esimerkkejä selviytymisestä. Kun heidän tarinoitaan kuunteli, alkoi pikkuhiljaa tulla usko siihen, että minäkin voisin selvitä. Että minullakin on mahdollisuus.
Kun rinnalle tuli vielä urheilu, ei ollut aikaa ajatella tai pyöriä vanhoissa kuvioissa kaupungilla.
– Kun tulin iltakymmeneltä kotiin, se oli vain pää tyynyyn.
Avoimuus erilaisuudelle on lahjaa
Erilaiset lähtökohdat ovat Romolle ja Törrölle ystävyydessä lähinnä rikkaus.
– Mikan tausta ei ole ollut minulle missään vaiheessa ongelma, kun hän on aina tuonut taustaansa avoimesti esiin. Se on elettyä elämää, osa häntä. Elämä on tehnyt hänestä avarakatseisen, nallekarhumaisen, leppoisan ihmisen, sanoo Romo.
– Kyllä erilaisuus on rikkaus kaikessa, eivätkä ketkään ole samanlaisia. Menneisyydessä minulla oli putkinäkö, kategorisoin ihmisiä. Nyt kun olen raitistunut, se on poistunut, ja pystyn antamaan kaikille mahdollisuuden. Se on iso lahja, sanoo Törrö.
Romo ja Törrö kiittelevät koko Suomen voimamiespiirejä ja omaa Joensuun treeniporukkaa hyvästä yhteishengestä. Voimamiehistä ja -naisista sekä näiden perheistä on kasvanut Joensuussa ystäväjoukko, joka treenaa, reissaa ja käy toistensa luona syömässä.
– Voimamiesporukoissa on kautta koko maan kannustava tunnelma. Se ei ole itseltä pois, jos joku toinen tekee hyvän suorituksen, sanoo Törrö.
Kumpi heistä olikaan se sielunhoitaja?
Ystävänpäivän lähestyessä hyvää vauhtia uskaltaa voimamieslajien kuninkaalta kysyä, mikä Romossa on Törrön mielestä parasta ystävänä.
– Avoimuus ja aitous – Salla puhuu asioita rehellisesti. Hänestä aistii lämminhenkisyyden, ja hänellä on vahva auttamisenhalu muita kohtaan, vastaa Törrö.
Entäpä mikä on Romon mukaan parasta Törrössä?
– Mikalla on hirveän isot korvat – sellaiset kuuntelevat. Hänellä on myös iso taito olla hätäilemättä. Mika on jykevä ankkuri. Jos minä otan kieppiä aika helpostikin asioista, niin Mika vain sanoo rauhallisesti: sinun täytyy nyt päästää tuosta asiasta irti.
Roolit tuntuvat tässä ystävyydessä kääntyvän välillä päälaelleen: entinen vankilakundi on sielunhoitaja, kuuntelija ja tiukkojen paikkojen yli kannattelija pastorille. Ja mikäpä sen hienompaa!
Mika Törrö
• Syntynyt vuonna 1979, asuinpaikka Kontiolahti
• Suomen vahvin mies 2018, 2019, 2020
• Kirja Härkä (signeerattu) — Vangista vahvimmaksi (Mika Törrö, Timo Kangasluoma; Docendo) ilmestyy 4.3.2021
Salla Romo
• Syntynyt vuonna 1984, asuinpaikka Joensuu
• Suomen vahvin nainen 2020
• Töissä Joensuun seurakunnassa Noljakan piiripappina
Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihto-maajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.
Vielä vuosi sitten kiteeläinen Aki Hukka reissasi Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä ympäri maailmaa. Nyt hän opettelee krematoriotyötä Joensuussa Ristinkappelilla.
Aki Hukka päätti viime keväänä lopettaa huoltopäällikön tehtävät Suomen maastohiihdon maajoukkueessa ja sitä myötä jatkuvan reissaamisen maailmalla. ”Tuntui, että oli aika pysähtyä ja miettiä jotakin muuta, uudistaa vähän itseänsä”, toteaa tämän vuoden lopulla suntioksi valmistuva Hukka. Kuva: Virpi Hyvärinen
Aikansa kutakin.
Näin toteaa kiteeläinen Aki Hukka, kun häneltä kysyy, mikä sai Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikön vaihtamaan pestinsä koulunpenkkiin.
– Päätös oli oma, henkilökohtainen valintani. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa vielä kaksi vuotta. Kyllähän se aluksi tuntui, että tuliko tehtyä oikea päätös. Nyt tuntuu, että oli se oikea. Etenkään näin koronan aikana ei ole ikävä takaisin, hän naurahtaa.
Maajoukkueen mukana maailmalla
Hukka matkusti hiihtomaajoukkueen mukana vuosina 2014–2020, ensimmäiset neljä vuotta suksihuoltajana ja viimeiset kaksi huoltopäällikkönä.
– Se oli iso, avartava elämänkokemus ja mieluisaa aikaa, mutta samalla rankkaa, täysipäiväistä työtä. Reissupäiviä kertyi viimeisen kahden vuoden aikana 160–170 per vuosi, olin käytännössä puolet vuodesta reissussa. Vapaa-aika oli todella kortilla, kotona ehti käydä pyykit pesemässä.
Päällikön toimenkuvaan kuului vastata päivittäisestä huoltotoiminnasta kisapaikalla ja hoitaa logistiikkajärjestelyt joukkueen osalta. Siinä ohessa pääsi näkemään monenlaista maailman kolkkaa. Reissujen myötä korostui se, miten hyvin asiat Suomessa ovat.
Eniten Hukka on jäänyt kaipaamaan työkavereita.
– Meillä oli siellä hyvä työporukka. Huonoinakin hetkinä meillä oli hyvä henki, jaksettiin pitää sitä yllä. Eikä minulle mitään sellaista jäänyt, että ei enää koskaan suksihommia. On mahdollista, että kun vähän happea vetää, olen valmis lähtemään taas sinnekin, jos kutsu käy.
”Kirkot ovat rauhoittavia paikkoja”
Tällä hetkellä Hukka on kuitenkin kiinni kovin toisenlaisissa tehtävissä. Tammikuun ajan hän on ollut suntio-opintojen työssäoppimisjaksolla Joensuun seurakuntayhtymässä, Ristinkappelin krematoriolla.
Ajatus suntion opintoihin hakeutumisesta syntyi vuosi sitten keväällä, kun Hukka oli päättänyt luopua huoltopäällikön tehtävistä ja palannut maailmalta kotiin Kiteelle.
– Koronan iskiessä tein jumalanpalvelusten striimauksia Kiteen seurakunnalle. Siellä kun kirkossa istuin ja touhusin, tuli mieleen, että pitääpä katsoa, mikä on suntion ammatti. Olen aina tykännyt kirkoista, ne ovat rauhoittavia paikkoja.
Opinnot Järvenpään seurakuntaopistolla alkoivat syyskuussa, ja lokakuun alusta saakka Hukka on ollut Kiteen seurakunnassa työssäoppimisjaksolla. Kun korona vei seurakunnasta miltei kaiken muun paitsi siunaukset, hän päätti suorittaa talven sydämessä krematoriokurssin.
Työtä tosiasioiden äärellä
Ihan helppo harjoittelupaikka krematorion ei luulisi olevan, tarkoittaahan se käytännössä vainajien tuhkaamista.
– Kun kävin kysymässä työssäoppimispaikkaa Ristinkappelilla, sain katsoa koko tuhkausprosessin läpi. Ei se minusta ole työtä kummempaa. Työpaikkana krematorio on siisti ja viihtyisä, olen tykännyt olla täällä.
– Sitähän minä en ole vielä kohdannut, että mitä sitten, kun tulee pikku arkku. Se on luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat, mutta lapsen kuolema on eri asia. Uskon, että selviän siitäkin, jos tarve vaatii.
Suntion tehtävissä Hukka on pitänyt erityisesti siitä, että siinä saa olla tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Ihmisiä kohdataan erilaisissa elämäntilanteissa, niin iloissa kuin suruissa, ja se antaa itsellekin paljon.
– Suntio on kappelilla ensimmäinen ihminen, jonka omaiset tapaavat siunauspäivänä. Siinä on aika lailla elämän tosiasioiden lähellä. Suntion tehtävä ei ole näissä tilanteissa mennä mukaan suruun, vaan tukea omaisia surun hetkellä.
Kuka Aki Hukka?
• Syntynyt: 2.2.1968
• Ammatti: maanviljelijä, suntio-opiskelija
• Toimi Suomen hiihtomaajoukkueen suksihuoltajana v. 2014–2018 ja huoltopäällikkönä v. 2018–2020.
• Perheeseen kuuluu vaimo, pastori Kirsi Hukka, sekä kolme lasta ja kolmen lastenlasta.
Kirkkotie 